maanantai 4. toukokuuta 2015

Hippo opettaa: palojen yhdistäminen virkaten

Noin vuosi sitten minut villitsi virkkaushimo. Joka ei kestänyt ihan tarpeeksi kauan. Hippo, jota niin hinguin valmiiksi, jäi kesken. Tosin tällä kertaa kyllä syytän olosuhteita! En löytänyt mistään täyttövanua, ja kun hipon valmistuminen ei sen takia ollut ihan heti tapahtumassa, siirryin sitten muihin projekteihin. (Vai kesälomalle? En muista.)

Nyt kun sitten tulin kokeilleeksi maton virkkaamista, muistui hippokin taas mieleen. Joulun alla ratkaisin täyttövanupulman poistamalla pari vanhempaa tyynyä käytöstä, ja joulupallojen jäljiltä jäi luultavasti tarpeeksi hippoakin varten.

Mutta nyt sitten sattui ihan kumma juttu. Hippo-ohjeessa palat virkataan suoraan yhteen, ei siis ommella jälkikäteen, ja minä aloin vankkumattomalla itseluottamuksella yhdistää paloja ihan ulkomuistista. Jonkin matkaa tehtyäni vain huomasin, että eipä jälki ollutkaan ihan samanlaista kuin vuosi sitten... vaan näytti paremmalta kuin silloin! Luovasta tauosta oli ilmeisesti hyötyä. 

Eilen illalla ennen nukkumaan menoa oli äkkiä pakko kuvata vaihe vaiheelta, miten tuon yhdistämisen nyt teen, että en vain pääse unohtamaan. Ilmeisen selvästi olen viimeksi tulkinnut yhdistämisohjetta jotenkin väärin, sillä ihmettelin silloinkin, että ei tämä nyt niin ihmeen siistiltä näytä, jos nyt ei rumaltakaan.

Tässä nyt sitten ohjeet virkaten yhdistämiseen, ainakin itselleni tulevaisuutta varten, ja muillekin, jos joku tällaisia kuvaselvennyksiä kaipaa. Kuvissa sitten se viimekeväinen huonompi jälki koukun oikealla puolella ja nyt vahingossa löytynyt parempi tyyli peukalon vieressä vasemmalla.

Virkaten yhdistäminen

Palaset yhdistetään pylväitä virkaten. Yhdistäminen tapahtuu siis samanaikaisesti afrikan kukkien viimeisen kerroksen virkkaamisen kanssa. Osa kerroksesta virkataan pylväitä ihan normaalisti, yhdistettävien sivujen kohdalla mukaan vain lisätään reunasilmukka siitä palasesta, johon tekeillä olevaa palasta ollaan yhdistämässä. Ei siis mitenkään vaikeaa, mutta kokemuksen syvällä rintaäänellä voin kertoa, että tämänkin voi tehdä väärin. Reunasilmukka pitää ottaa mukaan oikeassa kohtaa ja ilmeisesti koukku oikeasta suunnasta työntäen.


1. Työnnä puikko yläkautta läpi valmiin palan reunasilmukasta. Tässä kohtaa pitää olla sen verran tarkkana, että kohdistaa palasten silmukat oikeisiin kohtiin.


2. Vedä lanka koukulle (langankierto), lanka tulee koukun päälle oikealta vasemmalle.

Ylläolevassa kuvassa koukulla ylimpänä langankierto, keskellä valmiin palan reunasilmukka ja alimpana edellinen pylvässilmukka.


3. Työnnä koukku läpi yhdistettävän palan seuraavasta silmukasta kuten normaalisti.


4. Koukkaa lanka puikolle.


 
5. Vedä lanka reunasilmukan (kuvassa vihreä) ja langankierron läpi.


Nyt koukulla ylimpänä uusi silmukka, keskellä valmiin palasen reunasilmukka ja alimpana edellinen pylvässilmukka.


6. Koukkaa taas lanka puikolle ja vedä se läpi vastamuodostuneesta silmukasta, jo valmiin palan reunasilmukasta ja edellisen pylvään silmukasta.


Noin. Jatka tätä, kunnes yksi sivu on virkattu yhteen. Kulmasilmukat voi ainakin tässä tapauksessa jättää yhdistämättä, vaikka yhdistäisikin monta sivua samasta palasta kerralla.

Toivottavasti tästä on apua muillekin kuin itselleni!

perjantai 1. toukokuuta 2015

Vappubilekuvia

Vappuaattona, siis eilen, jonkin sortin vappuhuumassa varmaankin, menin ja villiinnyin. Aloitin virkkuutyön matonkuteesta. Minä, joka en tosiaankaan ole mikään hillittömän paksujen lankojen ylin ystävä, ja jonka keskenjääneet virkkuutyöt ovat lukemattomat. Valmistuneita virkkuutöitä on ehkä kaksi. Lienevät lasinalusia.


Kyllä täällä siis biletettiin. Vähän meni ehkä yli, mutta vappuaamun moraalinen krapula ei silti iskenyt. Olen edelleen tyytyväinen tähän ratkaisuun. Vaikka käteen sattuu. Siis onhan tämä aikamoista vääntämistä, anteeks vaan.


No, ei vappua ilman jonkinlaista tapaturman riskiä.


Ex-kämppikseni suvaitsi tulla kylään. Hän oli, kuten hänen kiertoilmaisujaan tulkitsin, kyllästynyt hauskanpitoon ja bilettämiseen, ja tuli siksi meille. Olen otettu.

Minä valjastin ex-kämppiksen vyyhdin pitelijäksi. Meillä ei vieraat jouten hengaile. Olisihan minulla vyyhdinpuutkin, mutta ei nyt sentään sellaisiin turvauduta. Vappu on työn juhla. 

Ei mennyt kauaa, kun minulta alettiin kyselemään parsinneulaa. Niin, minun vappuvieraani tulevat tänne parsimaan sukkia. Kuvitelkaa ne bileet. Että tervetuloa vain kaikki teekkarit ja muu vappukansa, meillä on kaikki äxön!

Kivaa vauhtiahan tuo matto eteni, vappuhuumassa. Mutta ei nyt vielä innostuta, virkkuutyö voi hyytyä milloin tahansa, ihan loppumetreilläkin. Näin se on. 

Seuraavaksi voisin alkaa kastella kukkia. Ainoa mikä tässä vapussa mättää, on se, etten ole saanut ollenkaan munkkia. Se kyllä oikeasti kirpaisee.

lauantai 18. huhtikuuta 2015

Lempeä muistutus

Katsoin eilen Voice on Finlandin finaalin ja illan ensimmäinen esitys oli poikkeuksellisen ajatuksia herättävä. Elastinen ja Robin esittivät yhdessä biisin, jota ainakaan minä en ole aiemmin kuullut ja joka oli jotenkin niiiin ajan henkinen. Hyvässä ja pahassa.

Kyseinen kappale - ainakin minun tulkintani mukaan - oli rohkaisevaksi ja innostavaksi tarkoitettu. Varmasti monelle ehkä herättäjänä tai sitten muuten vain vahvistamassa omia ajatuksia. Kieltämättä minullekin nousi mieleen asioita, joihin se sopi. Tuli semmoinen "no jaksaahan tässä" -olo. Ja vähän sellainen "ei hitsi, mullahan olisi vielä vaikka mitä toteutettavia suunnitelmia". 

Siinä on tosiaan ajan henkeä. Nykyään vähän joka toisessa paikassa löytyy innostajia ja rohkaisijoita, ilmeisesti heille on juuri nyt oikeasti tarvetta. Ja itsehän olen varmaan onnistumiskertomusten narkkari pahimmasta päästä. Suunnilleen imen itseeni juttuja toteutetuista unelmista ja selätetyist ongelmista. Ja saan niistä monesti valtavasti ideoita ja energiaa.

Mutta. Nämä onnistumiset ja innostumiset ovat vain yksi tarina. Ne ovat vain yksi puoli elämästä ja yksi osa kokonaisuutta. Vaikka monesti se innostava sana oikeassa paikassa oikeaan aikaan voi olla jollekulle ihan mieletön kimmoke, tarvitaan myös lempeyttä.

Ihmisissä on kyllä ihan mieletön potentiaali vaikka mihin hyvään (ja pahaan) ja ilmeisesti ihan tutkimusten mukaan meistä voi löytyä piileviä voimavaroja jakuvasti, mutta oli miten oli, me olemme lopulta ihmisiä, emme jumalia. Luonnon lait pätevät meihin. Meillä on voimavaroja ja potentiaalia, kyllä, mutta niillä on myös loppu. Me voimme sairastua, joutua onnettomuuteen, me vanhenemme ja rapistumme - ja vaikka aina on isoja eroja eri yksilöiden kesken ja vaikka kunkin valinnoilla voi olla merkitystä, me ihan oikeasti rapistumme. 

Tarkoitukseni ei ole masentaa. Eikä olla innostajien vastavoimana. Minä haluan olla siinä vierellä, muistuttaa siitä, että rohkeuden, periksiantamattomuuden ja energisyyden lisäksi me tarvitsemme pysähtymistä. Sisäänhengittämistä, anteeksiantamista, hyväksymistä.

Koska ihan oikeasti helpointa on nousta silloin, kun on myöntänyt kaatuneensa - tai tulleensa kaadetuksi.

Ja jos sitten ei vain voikaan nousta... silloin tarvitaan sitä lempeyttä. Itseltä ja muilta.



Minua nämä asiat mietityttävät tällä hetkellä siksi, että juuri nyt olen väliaikaisesti melko hektisessä ja kuormittavassa elämäntilanteessa. Vaikka kaikki nyt tapahtuva on positiivista, huomaan olevani aika voimakkaassa stressitilassa. Ja tajusin, että muutama vuosi sitten minulla ei olisi ollut voimavaroja tällaiseen, vaikka nyt tuntuu yllättävänkin helpolta. Nykyisen minun on helppo sanoa, että oikea asenne auttaa ja että sillä ja tällä tavalla selvitään. Siitä ajatuksesta ei olisi ollut minulle mitään apua silloin joskus aiemmin. 

Innostajat ovat yleensä ihania. Ja heille on mitä suurin tarve. Mutta välillä ihmiset tarvitsevat ihan vain apua. Ja välillä ihmiset tarvitsevat ihan vain välittämistä.



PS. Se biisi oli minusta siis tosi kiva, vaikken mikään Robinin sen enempää kuin Elastisenkaan kuuntelija yleensä ole. Mutta näitä ajatuksia on pyörinyt päässäni niin pitkään, että tuo kappale laukaisi jotain, mitä oli pakko purkaa.

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Takaisin lankakauppaan

Niitä neulekuvia ei tosiaan ole, mutta miten olisi lankakuvat? Kelpaisko?


Nyt on nimittäin niin, että minä olen onnistunut jälleen päätymään lankakauppaan. Sitten Lumoavan Langan minulle onkin ehtinyt tulla vähän ikävä asiakaspalvelutyötä ja erityisesti langan myymistä. (Ja ostamista suoraan töistä, myönnetään). Lieviä vieroitusoireitakin on ehkä ollut. 

Nykyään minut löytää sitten Lankamaailmasta. Ei tosin joka päivä, mutta silloin tällöin kuitenkin. 

 
Lankamaailman valikoima on näin alkuun ollut minulle vielä suht uutta ja tuntematonta. Lisäksi se on kuulemma juuri kasvanut kerralla paljon - juuri sopivasti, että minulla on heti mahdollisimman paljon uutta opittavaa. Puhumattakaan siitä, miten paljon olisi lankoja, joita haluasin päästä itse heti testaamaan. Ja muistuihan se mieleen myös lankakaupassa työskentelyn huono puoli... ajan rajallisuuden hahmottaa valitettavan selvästi kun vähän turhan virikkeellisessä ympäristössä mieleen pulpahtelee kymmeniä neuleideoita päivässä. Damn...

Tähän mennessä olen päässyt muun muassa hyllyttämään lankoja. Niitä uusia lankalaatuja ja -värejä on tosiaan tullut. Reilusti. Olen saanut hipellellä varsinkin erilaisia puuvillalankoja, mikä näin kevään koittaessa ei olekaan yhtään riskialtista, ei sitten ollenkaan. En itse asiassa edes pidä puuvillan neulomisesta yhtä paljon kuin villan, mutta voi vitsit nuita erilaisten puuvillojen värivalikoimia. Mielessä ehti käydä, että minähän voisin tekaista itselleni esimerkiksi jokusen kesämekon. Olen keksinyt jo muutaman kymmentä eri väriyhdistelmää niitä vartem. (Mielikuvissa aikaa neulomiselle on yleensä melko paljon enemmän kuin todellisuudessa. Mistä se johtuu?)



Sinänsä minulla on kyllä ikävä ihan Lumoavaa Lankaa ja vaikea sanoa, korvaako uusi paikka sitä. Tai siis ei nyt tietenkään oikeasti korvaa. Oli se niin oma juttunsa. Mutta Lankamaailma on toisaalta tosi mielenkiintoinen ja ihan uusi luku minun elämässäni. Ja toistaiseksi olo on ollut melko kotoisa tuossakin ympäristössä. Muut työntekijät ovat ainakin olleet tosi kivan oloisia. Niin, ja sitten siellä on sitä lankaa. Mainitsinhan?

Jaa, nyt kun katsoin ulos ikkunasta, näyttää että takatalvi on iskenyt ja ihan kunnolla. Ehkä sittenkin voisi paneutua vielä villaan. Sitäkin riittää.


Mutta tervetuloa moikkaamaan! Toivottavasti joitakin vanhoja tuttuja näkee uudessakin ympäristössä.

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Kuvia? No ei oo!

Siis miksi minun neuleeni eivät kuvaudu itsestään? Kysyn vaan. Niin on upeita neuleita, mutta missä kuvat? Missä ne kauniissa miljöössä ja hyvässä valossa otetut, taidokkaasti rajatut kuvat ovat? Kenen vika?

Tänä vuonna on valmistunut yksi ihana villatakki edellisessä postauksessa vilahtaneesta langasta. Ja lankaa kun jäi ylikin, ilmestyi maailmaan myös vähän pienempi takki. (Ja siltikin jäi yli. Joku vissiin vähän yliarvioi villatakin koon ja langankulutuksen? Kerrankin näin päin.) 

Sittemmin on tullut aloitettua toinen villatakki vähintäänkin yhtä ihanasta käsinvärjätystä langasta. Varmaan joku haluaisi nähdä kuviakin? No ei onnistu! 

Täällä ei ole toistaiseksi mitään nähtävää. Menkää tänne. Siellä on vähän samaa henkeä, jostain kumman syystä, mutta siellä sentään tapahtuukin jotain.

Minä palailen asiaan, kunhan kuvausrintamalla tapahtuu jotain. Luultavasti siis siinä vaiheessa, kun jostain ilmaantuu innokas kuvaaja, joka raahaa minut ja neuleeni jonnekin kuvaukselliseen paikkaan ja pakottaa poseeraamaan. Katsotaan kuinka kauan siihen menee.

Tai sitten pitää jossain vaiheessa itse vaivautua tekemään jotain. Siihen voi mennä pidempään.

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Pieleen meni heti puhtaalta pöydältä

Hyvää uutta vuotta vaan! Täällä on onnistuttu yltämään jo vuoden ensimmäiseen epäonnistumiseen. Taitavaa. 

Aloitin uuden neuleen joululahjaksi saamistani langoista ja totesin sitten, että sutta tulee ja purin koko homman. Uutta on nyt puikoilla. 

Tarkoitus oli hyvä, mutta ihan ei nyt toiminut. Ylipäänsä aloin tehdä takkia, josta mietin, että saa nyt nähdä mitä tulee. Jotenkin väri ja malli ei tuntuneet täydelliseltä yhtälöltä, mutta ajattelin, että no kokeillaan. Kokeiluksi jäi.


Pääasiassa tässä nyt tökki (vähän epävarman fiiliksen lisäksi siis) ihan vaan tiheys. Tällä langalla - Louhittaren Luolan Pohjan Akalla - pääsi kyllä Gnarled Oak Cardiganin vaadittuun tiheyteen kun otti käyttöön puoli milliä pienemmät puikot kuin ohjeessa, mutta ei se oikein nyt palvellut tarkoituksia. Tuli peltiä. Jos tämän takin joskus myöhemmin tulen tekemään, niin saa kyllä olla vähän ohuempaa lankaa käytössä.

Nyt puikoilla on Shapely Boyfriend ja toistaiseksi vaikuttaa aika paljon paremmalta. Langan kuohkeus pääsee oikeuksiinsa. Ehkä tämä on parempi mätsi.

Mutta millainen vuosi sitä olisikaan tulossa, jos ei heti alkuun pääsisi vähän purkamaan?

tiistai 30. joulukuuta 2014

Vuoden viimeiset sukat

Ja kun oikein vauhtiin päästiin, vielä isketään blogiin kuvat vuoden viimeisestä valmistuneesta neuleprojektista. Tänään nämä sukat irtosivat puikoilta, mikä tarkoittaa sitä, että olen ollut ihan supernopea päättelemään, kuvaamaan ja nyt vielä bloggaamaankin. Kaikki yhdessä päivässä! Hyvä minä, tapu tap!


Kuvat vähän vääristävät väriä. Ihan näin jouluisen punainen ei väri livenä ole, mutta ilmeisesti kamera halusi tallentaa ennemminkin sukkien tunnelman kuin todellisen värin. Sävy on livenä pehmeämpi, vähän enemmän hempeän punainen. 


Neuloin näitä sukkia joulun ajan. Valmistuivat suunnilleen kymmenessä päivässä, mikä on minusta loistava saavutus sekin ottaen huomioon kaiken reissaamisen ja muun aikaani vieneen touhun. Joulupallotkin kun tuli viimeisteltyä jouluaattona.


malli: St-Andrew's Cross, Rose Hiver
lanka: Ilun Handun Vahvistettu kashmirsukkalanka
puikot: 2,25 mm sukkapuikot
Ravelry-projekti: St-Andrew -sukat
fiilis: ihanaa, pehmeää, joulu, helppoja palmikoita, jee!



Nää on sitten mun unisukat. Maailman pehmoisimmasta langasta, sopivat siihen käyttöön.