sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Hippohöperö

Virkkaukseen liittyy monta asiaa, joita en todellakaan ymmärrä. Ensinnäkin se kynäote. Vieläkö sitä pidetään jotenkin erityisesti veitsiotetta parempana? Vieläkö sitä tuputetaan lapsille koulussa? Itsehän en sitä käytä, ja parin eilisen kokeilun perusteella en näköjään myöskään hallitse. Mikäs siinä jos osaa, käyttäkää te muut vaan vapaasti, mutta minusta sen kanssa menee piipertämiseksi.Veitsiote, (joka btw on siis käytännössä sama kuin neuloessa), on ainakin minun ranteelleni paljon miellyttävämpi.

No näyttäähän se juu sievemmältä se koukku sormenpäissä ja hillitty liike kuin tämä yksivuotias opettelee lusikan käyttöä -tyyli.

Mutta onko siis olemassa mitään perusteltua syytä sille, miksi virkkuukoukkua pitäisi pitää juuri tietyllä tavalla, jos jälki on kuitenkin täysin samaa eikä ergonomiankaan suhteen voi kyllä inistä?


Toinen juttu on sitten tämä kevätilmiö. Blogeissa ja Ravelryssä ihmiset viittaavat keväiseen virkkausintoon ihmeen usein. Olen miettinyt, onko kyseessä jokin kummallinen luonnonilmiö tai hormonaalinen juttu, joka vain jostain syystä on skipanut minut. En millään ole nähnyt mitään yhteyttä tai syy-seuraussuhdetta.

Nyt on kuitenkin kevät ja minäkin aloin virkata. Se ei vielä todista mitään, nimittäin Happypotamus the Happy Hippo on ollut jo pitkään jonossani. Mikään virkkausinto ei iskenyt, iski kova into saada tehdä yksi happy hippo tähän maailmaan. Hippokuume.

(Tai no yksi ja yksi. Arvatkaa vaan montako tosi hienoa väriyhdistelmää olen keksinyt ja kuinka kovasti haluaisin tehdä hipon niissä kaikissa.)


Eilen lankalauantaina seisoin kaksikymmentä minuuttia nappikaupan lankahyllyllä pitämässä pääni siäistä huutoäänestystä värivalinnasta. Myyjä tuli tarjoamaan apuaan ja esiteltyäni mallin kysyi, onko lelu tulossa tytölle vai pojalle. Ai, jollekin lapselleko tätä pitäisikin olla tekemässä? No tuota...

Kotiin tultuani aloin tavata järjettömän pitkää hippo-ohjetta ja pistin pitkästä aikaa langan koukulle. Aluksi ajattelin vähän nihkeästi, että harmi että tämä ei niin rentoa ole kuin neulominen, mutta hipon takia täytynne kärsiä. Ja kyllähän virkkaaminenkin ihan kivaa on, omalla tavallaan, vaikkei sen kanssa ole niin helppo esimerkiksi katsoa telkkaria.

En tiedä johtuuko se valitsemistani väreistä vai mistä, mutta yhtäkkiä virkkaaminen alkoikin tuntua hyvin keväiseltä. Alkoi tehdä mieli napata projektipussi kainaloon ja mennä hipottamaan ulos. (Liian kylmä kyllä siihen, pakko olla realisti.)

Onkohan tässä kevätvirkkaushöpötyksessä sittenkin jotain perää?


Ihanan keväisen näköinen on kyllä uusi projektipussinikin. En jostain syystä saa koskaan ommeltua itselleni projektipusseja, vaikka aina meinaan, niin että neuleretriittiin mennessäni suurin piirtein ainoa tavoitteeni oli ostaa sellainen. Tämä pussukka on Neulistin käsialaa, (tai niin ainakin oletin, koska hänelle tästä maksoin), eikä jäänyt ainoaksi saaliikseni, sillä lisäksi voitin lankalotosta toisenlaisen pussin, joka sekin on jo hyötykäytössä.

Toivottavasti virkkausvauhtini ei nyt ihan heti hyydy, sillä hippo on pakko saada pian. En kestä odotusta. Montako hippoa on muuten liikaa?

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Veren.. äh, ei kun rakkauden punaiset sormikkaat

Olenkin täällä taas! Bloggailuinnottomuuden suurin syy on nyt nimittäin (ainakin hetkeksi) korjattu. Minulla on kuvia!

En ole edes viitsinyt laskea, kuinka monta neuletta minulla on ollut valmiina tai lähes valmiina sullottuna hyllyyn odottamaan sitä päivää, että jaksan hoitaa viimeistelyt ja pakottaa jonkun kuvaamaan. Kun nyt sitten viime viikonloppuna lähdin savolaisten järjestämään Kierot puikot -retriittiin, hoksasin viime hetkellä napata muutaman näistä unhoon jääneistä neuleista mukaani siinä toivossa, että joku neulekuvausintoinen tarjoaisi auttavaa kättään.


Kyllähän sieltä kameran kanssa häärääjiä löytyi. Päätin rohkeasti lähestyä yhtä heistä ja kävin sanomassa, että kamera käteen ja pulinat pois, nyt tuut ottamaan kuvia. (Ainakin suurinpiirtein noin se meni.)

Ensimmäisenä, eli nyt, esittelen nämä päättelyä lukuunottamatta vajaa vuosi sitten valmistuneet sormikkaani. Näitähän oli ihan mielettömän kiva neuloa, jopa sormet meni, mutta jostain ihme syystä intoni loppui päättelyn kohdalla. (Täysi mysteeri.)


projekti Ravelryssä: täällä
malli: Miss Sophie’s Hands, Julia Mueller
lanka: Sandnes Garn Lanett
puikot: 2,25 mm
aiemmat horinat näistä: täällä, täällä ja täällä 

Ennen kuin sain Napit puuttuu -blogin Tiinan ottamat kuvat sähköpostiini, hetken ehdin huolestuneena miettiä,  mitähän sieltä on tulossa. Jotenkin kuvaussessioiden jälkeen jäi sellainen olo, että kuviin ei välttämättä taltioitunut minun normaali hillitty itseni. Mutta ihan hyvinhän se meni.


Vai mitä?



Ei vissiin ollutkaan niin hauska retriitti. 

Mutta sain kuitenkin uusia ystäviä!




Kun on riittävän sosiaaliset taidot, ihmisiin saa nopeasti kontaktin.

torstai 20. maaliskuuta 2014

Kevätlaulu

Nyt on tullut vietetyksi pitkähkö blogitauko. Minulla iski ehkä jonkin sortin sosiaalisen median ähky tässä jokin aika sitten, enkä ole jaksanut niin tiiviisti pysytellä menossa mukana, vaikka jonkin verran blogeja olenkin koko ajan lukenut.

Nytkään minulla ei oikein ole mitään sen kummempaa kerrottavaa kuin että kevät fiilis on iskenyt. Yleensä se iskee näihin aikoihin ihan jo valon lisääntymisen myötä, mutta tällä kertaa on lumetkin näköjään pääseet pitkälti sulamaan. (On ollut kyllä minun mielestä ihan hanurista tämä talvi, mutta ehkä siitä ei enää jaksa kantaa kaunaa.)


En kyllä lupaa, että olen kauhean aktiivinen blogin suhteen lähitulevaisuudessakaan. Pitää katsoa, miten tässä riittää kirjoitusintoa, tai riittääkö. Sikäli mikäli minusta ei ihan heti kuulu, mukavaa kevättä kaikille!

perjantai 17. tammikuuta 2014

Talven kimallus kehruussani


Itse omalla rukilla kehrätty ihana lanka. Talven kuulasta kylmyyttä ja hangen kimallusta. Pehmeässä paketissa. 

Kohtalon ironiaa, että nyrjäytin nilkkani. Oikean tietysti. Kehruutauko tuli juuri kun into oli (ainakin luultavasti) korkeimmillaan.

Eipä sillä, ei minulla ole tarpeeksi villaakaan. En ole hamstrannut kovin kummoista varastoa, koska vauhti värttinällä ei ole päätä huimaava. Nyt pitäisi päästä kunnon kuituapajille. Missä on parhaat?


kuitu: BFL/Silk/Firestar, Louhittaren Luola
paksuus: noin 180 m ja 97 g
säikeitä: kolme
kertaus: navajo (mun eka)

Mutta mitä minä raskisin tästä langasta neuloa? Ihan heti en tietysti mitään, pitäähän tätä saada ihastella ja silitellä. Mutta sitten myöhemmin. Mikä olisi kyllin upeaa?

Olen vähän huono asusteiden kanssa. Tai no, ainakin lapasten ja pipojen kanssa. Jumitan käyttämään yksiä ja samoja, niitä on turha tehdä kauheita määriä. Lisäksi lapaset nuhjaantuvat nopeasti, en kyllä mitenkään raski uhrata tätä tapausta millekään niin kuluvalle ja arkiselle.

Pikkusisko äänesti sitä pipoa. Tällä hetkellä se tuntuu parhaalta idealta. Ja ehkä minulla onkin eräs pieni idean poikanen. Antaa sen hautua hetken.

Mutta on tämä vain niin kaunis! <3

torstai 2. tammikuuta 2014

Vuosiennusteita ja hyvän uuden vuoden toivotus

Hyvää uutta vuotta!

Luin jostain, että uusi vuosi tulee olemaan sen mukainen, miten vuoden vaihdetta juhlii. Siinä tapauksessa oma tuleva vuoteni on oleva hyvin hämmentävä ja rehellisesti sanottuna vahvasti epämukavuusalueella. (Sori äiti, tiedän että vihaat tuota termiä. Enkä toki voi sinua siitä syyttää.) Tulen itse asiassa olemaan täysin metsässä. Jos se on tulkittavana vertauskuvaksi, niin mitäpä tuossa uutta. Jos kyse on aivan kirjaimellisesta ennusteesta, niin oikeastaan minulla ei ole mitään sitä vastaan.

Toisaalta jos vuodenvaihteen vietoksi lasketaan koko se aika, jonka omasta mielestään on sitä viettänyt, eikä vain se hetki, jolloin raketteja alettiin pamautella, tästä on tulossa onnettomuusaltis vuosi minun ystäväpiirilleni. Lemmikkejä joudutaan lopettamaan, (mutta toisaalta niitä myös saadaan). Koirien kannattaa olla varovaisia kissojen seurassa, tassusta voi tulla kuonoon. Saunaan menijöiden on syytä varautua vesikatkoihin.
 
Aivan loistavaa ruokaa on kuitenkin luvassa.

Jos vuoden vaihteeksi lasketaan jo päivät heti joulun jälkeen, (jostain syystä minä usein lasken), minun vuoteni tulee sisältämään uusien välineiden haltuunottoa (pienellä kiroamisella* höystettynä), villaa, meditatiivisuutta, (tai oikeastaan ihan vain villameditaatiota) ja gimalletta.


 Ja sehän sopii!


Kärsivällisyyttä voisi ehkä vähän koittaa kehittää. Mutta sen suhteen en kyllä aio luvata mitään.

Uusi vuosi ja uusi (vanha) rukki. Tekemisen puutetta ei ole luvassa vieläkään. Entä muilla? Liian vähän lankaa ja neuleideoita? Liian paljon aikaa ja aivan liian vähän keskeneräisiä projekteja? Kaikki haluttu on jo saavutettu ja missään ei voisi olla enää parempi?

Tervetuloa vuosi 2014! Toivottavasti olet täynnä iloa, rakkautta ja palkitsevaa tekemistä, niin minulle kuin muillekin!


*Okei, ehkä ei edes ihan pienellä.

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Rukki!

Ou nou! Tai siis oumaigaad! Sain jo yhden joululahjan ja se on rukki!

Pakko oli tulla hehkuttamaan, ihan tälleen vaan pienesti. Oon aivan hämmennyksissä.

Vaan apua... mullahan oli jo ennestään ongelmia sen kanssa että en ehdi tehdä kaikkea mitä haluan. Mistä minä revin ajan tälle? Iiks!

No, nipistetään yöunista. Ei se oo niin justiinsa. Eihän?

perjantai 20. joulukuuta 2013

Sama takki, uudet värit

Tämä talvi on ollut kieltämättä erikoinen. Ainakin täällä. Lunta on tullut ja sulanut varmaan jo viisi kertaa ja tänäänkin on satanut kauniin hahtuvaisia hiutaleita kunnes ne jossain vaiheessa yllättäen muuttuivat epämääräisiksi märiksi lönteiksi. Minulle alkaa tulla jotenkin skitsofreeninen olo tämän sään kanssa... Siinä mielessä saa olla tyytyväinen, että onnistuimme Essin kanssa hyödyntämään yhden niistä harvoista päivistä, joina sää pysyi vakaana ja kauniina.

Olen tässä jo jonkun aikaa odotellut, että Essi postaisi blogissaan koeneulomastaan Hearts&Minds -takista, jotta voisin linkata sinne esitellessäni hänen takkikuvansa myös täällä. No, odottavan aika on pitkä ja näköjään myös jokseenkin turha, joten antaa mennä ilman. Ja ymmärrän kyllä, että runosuoni ei aina kuki, itsellänikin on nyt jostain syystä vaikeuksia tekstin tuottamisessa. Mutta parhaani teen.


malli: Hearts&Minds Cardigan, minun ohje siis
lanka: Dropsin Lima 
puikot: oletettavasti ne, mitkä annettiin ohjeessa
tekijän fiilis: Essi väittää, että tykkää takista. Noin muuten en uskalla pistää sanoja hänen suuhunsa.
minun fiilikseni: tykkään!



Pidän Essin neulomasta versiosta todella paljon. Värivalinta tekee kyllä takista heti hänen näköisensä ja näköjään mallinkin puolesta takki passaa. Ohjeessa onkin toki jonkin verran vinkkejä siihen, miten takkia voi muokkailla omalle vartalolle sopivaksi, joten toivon mukaan ohjeesta voi neuloa useammankinlaiselle keholle. Takki neulotaan ylhäältä alaspäin, joten sovittaminen ja sovelteleminen on suhteellisen helppoa varsinkin kokeneemmalle neulojalle. Ja jos olen onnistunut tavoitteessani, myös muille.















Minusta on kyllä aivan mahtava nähdä omista ohjeistani tehtyjä neuleita. Se on jotenkin mielettömän palkitsevaa ja jännää. Ehkä kaikista mielenkiintoisinta olisikin nähdä, millä tavalla ihmiset tekevät neuleen oman tyylisekseen. Näistä kuvista tykkäänkin eniten niistä, missä Essillä on päällään myös itse tekemänsä asusteet, (sori, en tiedä niiden ohjeista mitään). Ja jännä juttu, en ole ikinä pahemmin ajatellut violetin ja kirkkaanpunaisen yhdistämistä, mutta sehän näyttää toimivan.


Kuulisin mielelläni teidän muidenkin kommentteja tästä takista. Erityisesti kiinnostaisi tietää, vaikuttaako mallien näkeminen eri väreissä ja eri ihmisten päällä teidän mielikuviinne niistä.

Olen joskus pistänyt merkille, että osa ihmisistä osaa katsoa mitä tahansa vaatetta heti kuvitellen sen itsensä päälle tai mitä tahansa neulemallia niin että tietää heti, millä muutoksilla siitä tulisi itselle parhaitsen soveltua. Toisten taas tarvitsee nähdä vaate juuri itselle kolahtavassa värissä tai suuurin piirtein itsensä mallisen ihmisen päällä ennen kuin osaa sanoa, voisiko vaatteesta olla iloa itselle. Minusta tuntuu, että itse osaan nykyään melko hyvin kuvitella, toimiiko joku malli minun päälläni tai minun väreissäni, mutta aina ei ole ollut ihan niin. Sanotaanko vaikka niin, että kantapään kautta oppii...




PS. Teki muuten mieleni aloittaa tämä postaus purnauksella ja ärräpäillä, sillä kulunut viikko ei ole mennyt yhtään niin kuin piti. Koska ketään ei kuitenkaan kiinnosta minun tarkempi sairaskertomukseni, tiivistettäköön tunnelmat siihen, että minulla on nyt antibioottikuuri ja sen olisi voinut aloittaa aika paljon aikaisemminkin. Joulufiilikseni ovat olleet tällä viikolla enemmänkin katkerat kuin karkeloivat ja tarinani päivästä jona lähinnä aloitin kaikkea saamatta mitään tehtyä on tarina tämän viikon parhaan päivän parhaasta osasta. Mutta nyt alkaa onneksi mennä jo vähän paremmin.

PS2: Teki mieleni laittaa postauksen otsikoksi Essikatselu. Se olisi ollut ihan hulvaton. Mutta jänistin.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...