perjantai 20. marraskuuta 2015

Prinsessakattaus. Tai prinssi.

Onko tässä blogissa ollut ennen sisustusjuttuja? Ei ainakaan paljoa. Ne pari mattoa. Mutta nyt täältä pesee. Minähän kun hurahdin pisiliinoihin. Jotenkin todella tätihenkistä. Paitsi että kun kyseessä on vaaleanpunaiset liinat, ei se tunnu ihan niin täteilyltä. Olen oikeastaan sitä mieltä, että se on enemmän prinsessamaista. Tai prinssimäistä. Hienostunutta kuitenkin.


Virkkaaminen on hidasta. Minusta tuntuu, että olen väkertänyt näitä pitsiliinoja koko syksyn. Ja varmaan jo kesälläkin. Tosin ovathan nämäkin olleet jo hyvän aikaa valmiita, ehkä hitauden tunne tulee siitä, että käsitöiden päätyminen blogiin esille tuntuu aina vain kestävän.

Mutta valmista on tullut ja nyt minulla on kaunis keittiö! Tai oli ainakin vielä hetki sitten ennen kuin kaadoin kahvit yhdelle liinalle. Syyttäisin tahrasta varsin mielelläni muita, ja saattaisi se mennä läpikin, jos kyseessä ei tosiaan olisi kahvi, jota meillä ei tarjoilla alle kouluikäisille. (Ollaan silleen tosi tiukkapipoisia.)


Ihastuin tähän malliin aiemmin totaalisesti. Ainut vika näissä on, että alkavat nopeasti kupruamaan käytössä. Pitäisi ilmeisesti tärkätä. Ehkä sen avulla liinat tekisivät jatkossa paremmin oikeutta itselleen - ja mikä vielä tärkeämpää, minulle. 


Näitä kuvia kun katselee, ja ylipäänsä kun vähän vilkaisee Ravelry-projekteani, alkaa vaikuttaa pahasti siltä, että minulla on ihan oikeasti menossa joku todella vaaleanpunainen kausi. Kumma kun kukaan täällä ei kapinoi. Ehkä olen onnistunut vielä pitämään jonkinlaisen tasapainon yllä. Jossain kohtaa asuntoa oli joku muukin väri, en nyt tosin muista missä.


En ole yleisesti ottaen mikään sisustusintoilija. Vihaan kaikenlaista krääsää, ja mitään isompaa, kuten sohvaa, ei viitsi ihan vuosittain uudistaa. Paras olisi jos osaisin tehdä kuten äiti ja hyödyntää kaikkea muuta jo olemassa olevaa pikkukamaa, kuten huiveja ja koruja.

Virkaten sisustaminen on kuitenkin ihan kivaa. Ja löytyyhän täältä uudet verhotkin, ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen. Olen mennyt jopa niin pitkälle, että samalla vaivalla hommasin kankaat erillisiä jouluverhoja varten. Täysin ennenkuulumatonta, kyllä yhdet verhot ympäri vuoden on aina ennenkin kelvanneet.

Jouluverhojen lisäksi suunnitteilla on joulumatto ja aluillaan on jo joulupitsiliinatkin. Enhän minä mitenkään voi selvitä elämästä yhdellä pitsiliinasetillä.





tiistai 10. marraskuuta 2015

Suloiset unisukat

Blogi laahaa pahasti käsitöiden perässä. Nämäkin sukat on kuvattu jo aika päivää sitten, valmiiksisaamisesta puhumattakaan. Itse asiassa kuvaushetkellä nämä olivat olleet unisukkakäytössä jo muutaman viikon. Ei pahan näköiset siihen nähden, vai mitä?


Nämä ovat muuten osoittautuneet loistaviksi unisukiksi. Alpakka ja merinovilla lämmittävät sopivasti ja koska tulin neuloneeksi nämä vähän suositusta pienemmillä puikoilla, tuli sukista ihanan napakat. Kovin löysät unisukat eivät tunnu minusta hyvältä.


Malli on muistaakseni aika reippaasti sovellettu. Otin paljon ohuemmalle langalle ja kapoisemmille jaloille suunnitellun mallin ja sain itselleni juuri sopivan lopputuloksen. Kuviokertoja on pituussuunnasssa siksi jokunen vähemmän, ja jos muistan oikein, tein kantapään tuttuun ja turvalliseen tapaan ja skippasin siltä osin ohjeen luvun. Joka tapauksessa sukat on neulottu varpaista varteen.


malli: Last of the Red Hot Lovers, Janine Le Cras
lanka: Du Store Alpakka Sterk
kului: n. 100 g
puikot: 2,75 mm



En mitenkään erityisesti ihastunut tämän kuvion neulomiseen. Oli jotenkin tylsää, en tiedä miksi. Mutta yllätyksekseni valmiit sukat näyttivät sitten ihan kivoilta. Ne näyttävät siltä, että olisin voinut olla innoissani palmikoiden kanssa. En vain ollut. 

Mutta palmikkoneulonta on yleensä ottaen kyllä kivaa. Pitäisi tehdä sitä useammin.

tiistai 15. syyskuuta 2015

Sukat turvapaikanhakijalle

Olen viime aikoina pohtinut aika paljon neulomisharrastustani. Vaikka neulominen on periaatteessa aika hyödyllistä, monellakin tavalla, ja ennen kaikkea iloa tuottavaa, on se pohjimmiltaan myös melko materialistista, väistämättä. Juu juu, ei tämä varmasti ihan pahimmasta päästä ole, jos ei keskity nimenomaan langan hamstraamiseen, mutta kuitenkin silti.


Toinen juttu on sitten se, että minulla alkaa olla jo aika paljon neuleita itselläni. Sukkia eritysesti, tosin parsittavien pino on huomattavasti korkeampi kuin ehjien. Tiettyjä juttuja uupuu, tällä hetkellä esimerkiksi sormikkaat, koska hukkasin edelliset. (Sydän itkee verta kyllä tästä menetyksestä.) Mutta pääosin minulla ei ole mitään erityistä tarvetta neuloa itselleni.

Mitä sitten tulee tilausneuleisiin... no, ei suoraan sanottunta hirveästi nappaa. Silloin tällöin se on kivaa, mutta useimmiten mieluiten neulon yllätykseksi ja pyytämättä. Haluan itse valita, mitä milloinkin teen. Tietenkin ihanille ihmisille on ihana neuloa, mutta siinä, miten paljon haluan tehdä pyynnöstä tulee aika nopeasti raja vastaan.


Jokunen vuosi sitten osallistuin neuleiden joulukeräykseen ja se oli ihan mukavaa. Nyt lähiaikoina olen miettinyt, että haluaisin ehkä neuloa vastaaviin keräyksiin vähän enemmän. Ja sitten tuli tämä turvapaikanhakijatulva ja mieleeni juolahti, että siinähän voisi olla sopiva kohde. Tuskin kuitenkaan itse saisin aikaiseksi mennä neuleitani minnekään tarjoamaan, joten Kudo sukat turvapaikanhakijalle -kampanja tuli kuin tilauksesta. Niinpä nappasin töistä mukaan muutamat sukkalangat ja aloin hommiin. (Siis maksoin niistä kyllä, en pöllinyt.)

 
Oli pakko ostaa taas tätä nokkosella vahvistettua sukkalankaa. Ensinnäkin koska ihastuin siihen edellisten sukkien kohdalla kovasti ja toisekseen meidän valikoimaan oli tullut niin herkkuja uusia värejä, että en voinut vastustaa kiusausta.

Ja nyt sitten ensimmäiset sukat Puikkomaisterin sukkakirjasta korkattu. Mietin tosin, että olisiko tällaiseen hyväntekeväisyyskeräykseen parempi neuloa mieluumin nopeasti vaikka vähän paksummilla langoilla ilman kummempia kuvioita, jotta saisi nopeammin eli siten myös enemmän valmista aikaiseksi. Mutta siinä olisi itse asiassa se riski, että en tylsistyessäni saisi valmiiksi sitä yhtäkään paria. Ja en tiedä... vaikka tässä tapauksessa määrä ehkä saattaisi korvata laadun, tai ainakin ylimääräisen hifistelyn, niin toisaalta tuntuu, että jos lahjoitan jotain, niin lahjoitan mielelläni jotain, mikä on minun mielestäni kaunista ja josta ehkä näkee, että on nähty vaivaa. En tiedä, merkkaavatko lahjoitussukat sinänsä mitään rankkojen kokemusten keskellä, mutta onhan sentään olemassa pienen pieni mahdollisuus, että nätit sukat tuovat edes vähän iloa, vaikka hetkellisestikin.

perjantai 4. syyskuuta 2015

Muutama kuukausi sinne tai tänne

Sain viime jouluna lahjaksi kasan Pohjan Akkaa. Toivottu lahja, ehkä vähän vihjaistukin, ja ilmeisesti olin ollut viime vuoden kilttinä. Aloitin aika pian villatakin neulomisen, päädyin melkein heti vaihtamaan mallia, ja tähän päädyin. Valmista tuli joskus tammikuun aikana, mutta napit vähän unohtui. Ylipäänsä hankkia.


No mutta nyt on valmista. Tadaa!


malli: Shapely Boyfriend Cardigan, Stefanie Japel
lanka: Louhittaren Luolan Pohjan Akka, värissä orvokki
puikot: 5,5 ja 4
lankaa meni: 600 g
fiilis: tosi ihana!


Väristä on sanottava, että en olisi ikinä päätynyt tähän itse. Mutta ei kuulemma lahjan valitsijakaan, (eli sisko), sillä hän oli tulkinnut tietokoneen näytöltä värin sinisemmäksi. Ja olisin kyllä tykännyt kovasti väristä, jonka hän kuvaili minulle.

En tosiaan katsoisi tätä väriä kaupassa kahta kertaa. Mutta yllättäen tästä neulottuani totesin, että hei, täähän passaa mulle ja tuntuu tosi luontevalta heittää päälle. Sattuu jopa sopimaan yhteen useampien minulta löytyvien vaatteiden kanssa. (Mikä on hyvä, koska minulla on niin vähän vaatteita, että niiden soisi toimivan jotenkin yhteen. Enimmäkseen eivät toimi.)



Takki on tosi kätevän mallinen. Minullahan on kyllä se itse suunnittelemani pitkähkö takki, mutta olen kaipaillut tämmöistä vähän lyhempää ja näppärämpää. Tälle on kyllä käyttöä. Erityisesti nyt kun takissa on peräti napitkin.

tiistai 1. syyskuuta 2015

Kappa etenee

Toinen väri.


Tähän mennessä näyttää hyvältä. Puhumattakaan siitä, että nyt on kuulkaas kyllä täydelinen lukemisneule. Kirjoneuleet sun muut on koukuttavia, mutta eivät jätä juuri sijaa oheistekemiselle. Että kyllä tässä vain on puolensa tässä sileän tikuttamisessa.


Ja voi tätä silkkilankaa..! Ihana neuloa, ihana katsoa. Mistä vetoa, että olette kaikki ihan kateellisia. Ainakin teidän pitäisi olla.

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Auringon punainen

Ilta-auringon sävyttäminä värit muuttuvat jännittäviksi. Tunnelma vaihtuu hetkeksi. Tuntuu kuin olisin jossain tarinassa. Tai siltä kuin virkkaisin taikamattoa.


Kapasta ja kirjoneuleista huolimatta en ole vieläkään päässyt täysin irti virkkausinnostani. Virkkaus ei tosiaankaan ole sama asia kuin neulominen, mutta alan pikkuhiljaa uskoa, että se voi olla yhtä mukavaa.


Matosta on tulossa oikeasti aivan eri värinen. Mutta oli pakko napata kuva tästä hetkestä. Tästä hämyn ja auringon seoksesta. Minun matossani. 

Ehkä siitä tulee taikamatto. Olen oikeastaan aika varma, että tulee.
 
Otsikko näyttää tosi häiritsevästi yhdyssanavirheeltä. Mutta ei se ole. Tämä punainen on auringon. Ja sen myötä blogini bannerin väri lässähti. Näyttää melkein harmaalta. Vai oliko se aina noin vaisu?

tiistai 25. elokuuta 2015

Mulle kans!

Veera Välimäen Kappa on villinnyt neulojat. Jotkut jopa niin pahasti, että malli on tippunut puikoilta useamman kerran. Aika sekoa. (Koska itsehän pysyn aina kohtuudessa. Daybreak.)


Jotain siinä mallissa on pakko olla. Mitäs minä sitten muuta kuin köröttelen jälkijunassa mukaan. En voi katsoa olevani näissä neuletrendeissä taaskaan ihan aallon harjalla, kun aloittelen homman siinä vaiheessa kun muut ovat neuloneet kappojansa jo kolmin kappalein. Mutta juna se on hitaampikin, kuten VR:llä varmaan sanotaan.

Ennustan varsin valoisaa tulevaisuutta omalle Kapalleni. Minullahan ei ole mitään sileän oikean tikuttamista vastaan, sehän on suorastaan ihan parasta. (Viimeksi hehkutin kirjoneuletta. Mutta ei minun tarvitse rakastaa vain yhtä.) Kilometrikaupalla sileää oikeaa silkkilangasta. Kyllä se kelpaa.