sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Miltä tuntuu?

Minut on pitkästä aikaa vallannut valtava neulomisinto. Ero normaaliin ei niinkään näy neulomismäärässä, se nyt vaihtelee niin monen muuttujan myötä jatkuvasti muutenkin. Mutta miten paljon sitä jaksaakaan ihminen kuluttaa aikaa suunnittelemiseen, ohjeiden selailuun, uusien lankojen kuolaamiseen ja muuhun yhtä hyödylliseen.


Olen siis toki myös oikeasti neulonutkin, en pelkästään suunnittellut ja ajatellut sitä. Enkä pelkästään hipeltänyt uusia villatakkilankojani. On tullut neulottua jopa hartiat jumiin, mitä ei yleensä hevillä tapahdu. 

Tai no tiedä sitten, mistä jumi johtuu. Jos se onkin se villatakkiohjeiden selailu, kun pitää tunkea naama näyttöön ja tutkia tarkkaan, mikä olisi paras ohje. Tai se just tähän hetkeen tarkoitettu ohje. Ei taida silloin olla ideaali istuma-asento.

Oireelliselta tämä neulomisfiksaatio alkaa tuntua siinä vaiheessa, kun aina se seuraava projekti pyörii mielessä ja tuntuu Siltä Oikealta. Joltain, mitä haluaisi aloittaa heti. Vähän niin kuin alkoholismi, luulen. Se seuraava ryyppy houkuttelee edellisen ollessa vielä kesken. 

Pitäisikö tälle siis tehdä jotain? Vierottaa itseään? 


Tai ehkä sitä vain pitää pysähtyä nauttimaan siitä, mitä parhaillaan tekee. Osaan minä senkin. Vaikka suunnitellut projektit pyörivätkin mielessä ja tuntuvat joltain ylimaallisen hienolta, voisi silti välillä keskittyä siihen, miten hienoa juuri nyt on. Kun tuntee pehmeän langan kiertyvän puikolle, juuri oikeanlaisena. 

Se neuletuntuma. Kun se on hyvä, se on hyvä. Ja huonon tuntuinen ei yleensä etene. Siitä ei oikein saa mitään, jos lanka nitisee käsissä. Siksi kai minusta on tullutkin lankojen suhteen vähän snobi. 

Siis ihan vähän.

lauantai 18. lokakuuta 2014

Ihanaa magentaa

Miten ihmeessä olen voinut unohtaa esitellä nämä? 


Vuosi sitten Portissa ostin kaksisataa grammaa Louhittaren Luolassa värjättyä corriedalea. Ja uuden värttinän. Aloin siellä kehrätä värttinällä, mutta pääsin myös testaamaan retriittikavereiden rukkeja. Ja testaaminen vähän venähti, yhden sadan gramman topsin tulin siellä polkeneeksi valmiiksi. Kerranneeksikin. Kertauksen tosin ehdin vain täpärästi, piti pitää vauhtia yllä, että ehti viimeisten mukana kotimatkalle.


Touhu jatkui kotona värttinällä, mutta hitaasti, kuten arvata saattaa. Värttinöinti on ihan mukavaa, rentouttavaakin parhaimmillaan, mutta sen hitaus alkaa aina jossain vaiheessa syödä intoa. Varsinkin kun on onnistunut pääsemään rukilla kehräämisen makuun.

Kyllä Portin jälkeen rukki olisi poltellut. Silloin kuitenkin hautasin sen unelman toteamalla, että minulla ei nyt vain ole laittaa satasia välineeseen, jota ehkä käytän, ehkä en. Kehruuinnostus saattaa suoraan retriitin jälkeen olla valtava, mutta eihän se vielä jatkoa takaa.


Joululahjaksi saatu perinnerukki ei olisi voinut paljon parempaan osoitteeseen tulla. Tuollaisen vanhan rukin ottaisin vaikka koristeeksikin, vaikken osaisi käyttää. Vähän viallinenkin melkein kelpaisi, vaikka yleensä ottaen turhaa roinaa vastustankin. 

Kyllähän se käytön opettelu pari ärräpäätä sai ilmoille. Alkuun tuo vähän vanhempi kapistus tuntui aika mahdottomalta tapaukselta. Kehrääjän käsikirjasta oli paljon hyötyä, samoin pitkästä pinnasta ja ihailtavasta kärsivällisyydestä, vaikka ne eivät ilmentyneetkään suoranaisesti minussa. Ulkoistettu kärsivällisyys on ihan hyvä apu sekin.

Nyt kun tuon wanhan rouwan kanssa oppi yhteistyöhön, olen tykännyt siitä enemmän kuin muista kokeilemistani rukeista. Yhdellä jalalla polkeminen tuntuu minusta rennommalta kuin kahdella ja saan silloin ryhdikkäämmän ja vähemmän selkää rasittavan asennon. Kahdella jalalla polkiessa huomasin asentoni olevan hankalamman ja hartioiden rasittuvan. Voihan jokin muukin tosin vaikuttaa kuin polkutapa, joka tapauksessa tärkeintä on, että selkä saa olla suorana. Se on rennointa.

Tietysti tuossa vanhassa rukissa on myös paljon enemmän tunnelmaa kuin uusissa. Joku uudempi, helposti kuljetettava ja isommilla rullilla varustettu voisi joskus olla mukava toisena rukkina, jos vain varallisuus ja tila sallivat ja jos katson kehruumäärieni olevan sitä luokkaa, että kahdessa rukissa on mitään järkeä. Mutta hengen hätä ei kyllä sen asian kanssa ole, sikäli kuin toista rukkia on oikeasti koskaan pakko saada. 


Mutta tästä langasta. Rakastan sen väriä ja olen tyytyväinen kehruujälkeeni, vaikka se ei tasalaatuista olekaan. Osa jäljestä on selvästi kierteisempää, osa löyhempää. 

En osaa päättää, mitä näille tekisin. Huivi on yksi vaihtoehto, mutta toisaalta kiva voisi olla myös pitää nämä villatakin pesämunana. Minulla olisi lisääkin corriedalea ja jos koittaisin kehrätä siitä edes jotakuinkin samanpaksuista, voisin tehdä vaikka jotain raidallista. 

En tiedä. Hilloan näitä ainakin vähän aikaa. Pitäähän sitä olla jotain hypisteltävää.

Metrit pitäisi vielä laskea. Luulin tehneeni sen, ja ehkä teinkin, mutta en ole ollut ihan nero, mitä tulee tietojen tallettamiseen johonkin järkevään paikkaan. Metrejä laskiessa voisi toki samalla tarkistaa, ovatko typerät toukat käyneet vyyhtien sisällä tekemässä tuhojaan. Toivon niin hartaasti, että näistä on älytty pysyä erossa. En kyllä ole säälinyt toukkia muutenkaan kovin paljon, mutta jos nämä aarteni on tuhottu, menneiden ja tulevien toukkien ylle lankeaa ikuinen vihani.

Mutta eipä maalailla piruja seinille sentään. Nautitaan magentasta.

tiistai 14. lokakuuta 2014

Sukat. Valmiit. Meni vain kolme vuotta.

Lankalaatikoiden läpikäyminen on tuottanut ihan kohtuullisia tuloksia, vaikka motivaatio hommaan löytyikin vähän epämiellyttävämmästä tilanteesta. Kuten sanottua, jonkinlainen hopeareunus sitä tästäkin löytyi. Parit keskeneräiset sukat on vihdoin tullut neulottua loppuun ja yhdet on työn alla.


Nyt saunotusten jälkeen päätin myös pestä sukat ennen kuin suljen ne ah, niin esteettiseen muovilaatikkoon. Pesin villaohjelmalla kaikki superwash-käsitellyistä langoista tehdyt sukat, (tosin näköjään yhdet käsinvärjätyt lipsahtivat mukaan eikä niille näy mitään tapahtuneen), loput mahdollisesti riskialttiimmat taidan lykätä käsinpesuohjelman huomaan.

Tähän ensimmäiseen satsiin tungin myös vastavalmistuneet, kauan sitten aloitetut Talbot-sukat. En jaksanut panostaa niiden kuivattamiseen siististi enkä edes yrittänyt kuvata niitä jaloissani, mutta esitellään nyt nämä ryppyisehköt versiot sitten.


malli: Talbot, Krista Werbil
Ravelry-projekti: Talbot kirjoneulesukat
puikot: 2,25 mm
lanka: Drops Fabel
langan kulutus: molempia värejä vähän toista kerää (eli yli 50 g)
neulominen: ihan kivaa, vaikka viivästyikin


Eiköhän näille käyttöä tule. Että en turhaan uhrannut aikaani toisen sukan jalkaterään. Olisihan sitä voinut vaan luovuttaa ja heittää roskiinkin. Kun kuitenkin oli niin isosta hommasta kyse. Siis miettikää, kokonaiset viitisen senttiä neulomista.

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Tuhon jälkiä ja pohdintaa alpakkatakin kohtalosta

Ensimmäiset ja toistaiseksi ainoat toukkatuhon jäljet löytyivät muutama päivä sitten. Mitään tarkkaa syyniä en ole jaksanut tehdä ja tämäkin löydös oli aika lailla sattuma. 
Päätin vielä saunotuksen päätteeksi pestä kaikki neuleeni, (homma edelleen hyvin vaiheessa), sillä leväperäisistä säilytysmenetelmistäni johtuen ainakin osa neulomuksistani on todennäköisesti kerännyt myös mukavasti pölyä. Koska käsinpesu-urakka ei oikein houkutellut, otin ja testasin pyykinpesukoneen käsinpesuohjelmaa. Testiin uhrasin Huldan takin pääasiassa siksi, että se on jo ennestään jonkin verran nyppyyntynyt ja koska arvelin babyalpakkalangassa näkyvän, jos ohjelma on yhtään liian raju.


Pesukone läpäisi testin ja mitä nyt tulin pesutyyliä tarkkaileeksi, se näytti aika paljon kevyemmältä huljuttelulta kuin oma, varsinainen käsinpesutyylini. Pitäisi ehkä uskaltautua testaamaan myös villapesuohjelmaa, jossa linkoamisteho ym. olivat vähän suurempia.

Pistin pesun jälkeen Huldan kuivumaan ja olin varsin tyytyväinen tilanteeseen. Kunnes... alkaessani viikata kuivunutta neuletta, bongasin nämä:


Siis pari reikää.


Epäilen vahvasti näiden olevan toukkien jäljiltä. Reiät ovat nimittäin paljon siistimmät kuin silloin, kun jokin onnistuu repäisemään langan. Kaukaa näyttää melkein siltä kuin kyseessä olisi vahingossa tehty pitsireikä, siis ylimääräinen langankierto keskellä neuletta. Mutta kyllä siellä on lanka ihan rehellisesti poikki. Eivätkä päät yllä toisiinsa. 


Pitäisi ehkä syynätä muutkin neuleet läpi tarkemmin. Tiedä mitä kaikkea vielä löytyy. Mutta mikään paniikki minulla ei ole. En enää jaksa olla ahdistunut asiasta, vaikka en toukista mitenkään innoissanikaan ole. Oletettavasti niitä ei ole ihan kauheasti ehtinyt olla ja jospa nyt pussittelujen jälkeen langat olisivat paremmin suojassa.

Nyt mietin, että mitä tekisin tuolle Huldan takille. Ensimmäinen ajatukseni oli heittää villatakki samantien roskiin. Mutta miksi? Ei se nyt varmaan käyttökelvoton ole parista pienestä reiästä. Ja onhan tuo alpakka vain niin ihanan tuntuista päällä. Toisaalta pinta on paikka paikoin aika nyppyyntynyt ja takin malli on sellainen, jolla on vähän taipumusta valua pois päältäni. (Huivineula tosin auttaa jonkin verran.)

En nyt oikein osaa päättää, onko takki säilyttämisen arvoinen. Tosin... pari ideaa tuli roskiin heittämisen sijasta mieleeni. Ainakin voisin ensimmäiseksi testata Huldan takilla sen villapesuohjelmankin. Jos tämä alpakka sen ohjelman kestää, niin sitä voinee melko huolettomasti käyttää jatkossa moniin muihinkin villavaatteisiin. (Tosin villavaatteitahan ei ole mitään tarvetta ihan jatkuvasti pestäkään. Turha niitä on pesukoneeseen yhtenään heitellä.) 
Testipesun jälkeen voisin ehkä käyttää takin täytteeksi Hippopotamukseen. (Joka ei ole valmis. Virkkauskärpänen puree ja menee vähän miten sattuu ja osittain homma hyytyi siksi, kun mistään ei tuntunut löytyvän hemmetin täyttövanua silloin kun sitä kävin kaupungilla etsiskelemässä.) Ensin kyllä varmistan, että saunotuksen ja pesun jälkeen uudet innokkaat toukat eivät ole ilmestyneet apajille.

Mutta uskaltaako tällaisessa toukkauhka-asunnossa käyttää villaa virkatun lelun täytteeksi? Pitääkö lelua sitten säilyttää jossain muovilaatikossa sen sijaan, että se saisi olla kauniisti esillä? Olisi minulla toki yksi vanha ja hyvin kulahtanut tyyny, jonka täytteet voisin myös käyttää Hipon syöttämiseen. Olisiko se turvallisempaa? 

Tätä täytyy miettiä. Ehdotuksia, mielipiteitä ja faktatietoa otetaan avosylin vastaan.

perjantai 26. syyskuuta 2014

Jospahan säilyis äidin lapset kylmältä maailmassa

Operaatio lankojen saunotus alkoi eilen. (Periaatteessa alkoi jo toissapäivänä, mutta tuli mutkia matkaan. Toisin sanoen kämmäsin.) Pari tuntia jotakuinkin 80-asteisessa saunassa, toivottavasti se tosiaan tappaa mahdolliset toukat ja munat.




En ole ollut mitenkään erityisen ilahtunut tekemästäni toukkalöydöstä, (voitteko kuvitella?), mutta jotain hyviä puolia tästä tilanteesta kuitenkin löytyy. En ole vielä hoksannut ainakaan mitään silminhavaittavia tuhoja, eli mahdollisesti olen bongannut ongelman ennen kuin se on päässyt kunnolla syntymään. 

Ja sitten se järjestys. Pari päivä sitten juuri kirosin, kuinka sitä kuvittelemaani edes jonkinlaista järjestystä ei itse asiassa ole olemassa ja mietin, että olisi ihan tosi ihana, jos sellaisen saisi kehiteltyä. Mutta kuka hullu muka jaksaa käydä kaikki langat ja keskeneräiset työt läpi? Ja milloin?

No minä. Nyt. Toukat hengittää niskaan.

Ja vielä yksi juttu. Järjestelyn syrjään kiinni pääseminen sai aikaan senkin, että otin yhden keskeneräisen työn ja tein sen loppuun. (No okei, muutama kerros vielä. Ihan pikku hetki.) Ja kun nyt tässä vauhtiin päästiin, niin pitäisiköhän ne toisetkin keskeneräiset sukat tuolta kaivaa ja operoida valmiiksi? Ei olisi yhtään huono idea. Että selvisi tämäkin ongelma. Onhan sitä neulottavaa. Ilman että tarvii edes aloittaa uutta.

Melkein voisi sanoa, että toukkalöytö oli parasta, mitä neulerintamallani on pitkään aikaan tapahtunut. Mutta en kyllä sano. Hyi hitto!

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Katastrofi!

Ihan kauheaa! Keskeneräiset neuleet eivät olleet ainoita löytöjä lankalaatikoistani. Yhtä tiettyä lankaa etsiessäni löysin eräästä vyyhdistä jonkun sokeritoukan näköisen ötökän. Ja nyt vaikuttaa uhkaavasti siltä, että kyseessä oli turkiskuoriaisen toukka. Varmaksi en osaa sanoa, mutta mikä muu se olisi ollut?

Paniikki iski. Mitä tässä pitää tehdä? Pinkaisin tietysti koneelle ja Ravelryyn kyselemään neuvoja. Jos johonkin voi tässä elämässä luottaa, se on se, että Ravelryssä joku vastaa kysymyksiin. Ja siihen, että mikä tahansa ongelma onkin, joku muu on jo joskus kohdannut sen. Lohdullista ja ei.
"Turkiskuoriaisen toukka? Niin kuin sokeritoukka, mutta raidallisempi, hitaampi ja karvaperseinen. Pari tuntia vähintään 80-asteisessa saunassa tai vähintään viikko -20 asteessa. Jatkohoitona kaikki langat minigrippeihin (niitä saa ainakin viisilitraisiin saakka, helposti menee parit puserolangat yhteen pussiin) ja neuleille ilmava säilytys (huivit koreista henkareihin jne."

Googlettelin sitten turkiskuoriaisesta itsekin ja näköjään Ullastakin löytyy pätevän oloinen juttu aiheesta. Olen kyllä ollut Ullasta iloinen ja kiitollinen ihan jo neuleohjeiden takia, mutta nyt on hyvä syy olla vieläkin iloisempi siitä, että Suomesta löytyy ihmisiä, jotka jaksavat pyörittää tuollaista sivustoa. Iso kiitos kyllä heille!

Valitettavasti yksi neuvo turkiskuoriaisten hävittämiseksi on, että koko talo pitäisi myrkyttää. Ihan satavarma en ole löytämäni ötökän identiteetistä, enpä hoksannut sitä säilyttää, mutta pessimisti minussa kysyy, mikä muu se olisi voinut olla. Ja jos se oli turkiskuoriainen, sanotaan Ullassa, jotta "ammattitorjujien tulisi myrkyttää koko talo, sillä kuoriaiset leviävät muun muassa talon hormeja pitkin asunnosta toiseen". Auts.
Artikkelin yksi alaotsikko on huvittavasti:

Muista hengittää, älä panikoi

Ai kuka? Minä vai? Joo, mun hyperventilaatiokohtaus onkin vasta aluillaan ja tosi helposti hillittävissä. Eihän mulla muutenkaan ole ikinä taipumusta ylireagointiin, kysykää vaikka keltä.

Mun langat! :'(

Arrrgh!

Ei saakeli. Tai joku vähän kauniimpi sana sensuurisyistä. 

Minä olen luullut, että lankojen ja keskeneräisten töiden arkistointisysteemini on ollut suurinpiirtein kohtalainen. Ei nyt niin, että olisi ihan numeroituja laatikoita ja kansioon listattuna missä on mitäkin. (Vaarilla olis ollut.) Mutta että suurin piirtein olisin kärryillä, mistä lähteä mitäkin etsimään.


No, nytpä sitten lähdin etsimään jotain. (Hitsit, yhtäkkiä lyö tyhjää, mitä minä itse asiassa edes etsin. Huolestuttavaa.) Sitä ei löytynyt. Sen sijaan löysin kahdet valmiit sukat, joista toiset ovat muistikuvieni mukaan olleet jossain välissä käytössäkin. Toisista on vain langat päättelemättä. Löysin kaksi keskeneräistä sukkaa, joista toinen tyssäsi joskus kun en oikein keksinyt, miten sitä jatkaisin. Toinen tyssäsi kun loppui lanka. Mutta sain puuttuvaa lankaa joskus myöhemmin. Sitä ei tietenkään löydy nyt. 

Löysin yhden keskeneräisen, lahjaksi aikomani huivin. Aloitettu vuonna... ahaa, vissiin ennen Ravelryyn löytämistäni. Sen langat olivat tietysti aivan sotkussa jonkun puuvillalankakasauman kanssa. Joukosta löytyi melkein valmis virkattu kukkanen. Viimeistelyyn menisi arviolta viisi minuuttia. Ja se on jäänyt kesken?

Löysin yhden valmiin sukan, jolta puuttuu pari. (Kuva yllä.) Arvatkaa, tiedänkö missä langat siihen ovat. 

Ja arvatkaapa huvittaako enää etsiä, kun tökkäsin sormeni vielä yksien keskeneräisten sukkien puikkoon. Puolitoistamilliseen. Meni kynnen alle. Sattuu.

Pitäisiköhän tälle systeemille tehdä jotain?
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...