maanantai 15. marraskuuta 2010

Etenee, etenee

Uusin Twist Collective on ilmestynyt, jee! Vaikka en olekaan tullut tuolta ikinä ainuttakaan ohjetta ostaneeksi, ei se ole estänyt ihailemista eikä inspiroitumistakaan. Jos minulla olisi rajattomasti rahaa ja aikaa, niin taatusti olisin tuoltakin jo jonkin ohjeen napannut omille puikoilleni. Mutta tuntuu turhalta uhrata viimeiset senttinsä ohjeeseen, jos ei tiedä, minkä vuoden puolella ehtii aloittaa siitä neulomisen. Jono kun on niiiiiiiiin pitkä.

En ole raportoinut vähään aikaan Sytyck-neuleeni etenemisestä. Sille on syynsä, kuten olen kertonut. Eikä se syy ole, hämmentävää kyllä, se etten olisi tehnyt mitään. Olen jopa noussut viikonloppuaamuina tavallista innokkaammin päästäkseni neulomaan. (Jep, ihmeiden aika ei ole ohi.)

Kirjoneule sujuu minulta jo suorastaan hyvin. Ei täydellisesti, mutta olen aika tyytyväinen itseeni. Siitäkin olen kovin yllättynyt. En ole kuitenkaan täyin välttynyt epätoivon hetkiltäkään. Sytyckin kirjoneuleprojektini alkoi hyvin ja nätisti, mutta jostain syystä ihan yhtäkkiä toisen kuviokerran kohdalla kaikki lähti menemään ihan per... huonosti. Oli hankala neuloa, langat oli koko ajan yltiölöysällä ja vaikeasti kädellä, mutta neulejälki oli kireää. Vähänkö alkoi ahdistaa. Jossain vaiheessa olin vetäistä puikot neuleesta ja heittää koko roskan nurkkaan ja muutaman rikkoutuvan tavaran perään ihan mielenilmaukseksi. Järjen ääni kuitenkin onneksi esti tämän.* Kun otin uuden, leppoisamman asenteen, alkoi homma taas yllätyksekseni luistaa.

Sittemmin onkin mennyt ihan hyvin ja mukavasti. Neulonkin nopeammin kuin olisin kuvitellut. Tai sitten vain käytän kaiken muuhun ja tärkeämpään tarkoitetun ajan neulomiseen... Sekin voi olla.

Seuraavaksi pitäisi alkaa taas hyödylliseksi ja keskittyä niihin muihin ja tärkeämpiin tekemisiin. (Tosin onko mikään oikeasti tärkeämpää kuin neulominen?) Lisäksi haluaisin ulkoilla ja sitten pitäisi vielä siivota, koska menin viikonloppuna epähuomiossa kutsumaan pari kaveria kylään täksi illaksi. Täytyy sanoa, että minun ajankäytössäni ja suunnitelmallisuudessani on vielä hiomisen varaa.



*Selvennettäköön, että järjen ääni ei siis kuulunut omasta päästäni, (saatan olla jakautunut persoona kaikin muin puolin, mutta järkeä edustava persoonallisuuspiirre ilmeisesti puuttuu), vaan samalla sohvalla istunut taloutemme miespuolinen jäsen esti minua toteuttamasta tuhoisia suunnitelmiani. Alan ymmärtää, mitä äiti tarkoitti huokaistessaan helpotuksesta aikoinaan kun kuvasin tuoretta poikaystävääni rauhalliseksi ja järkeväksi. Muistan ikuisesti äidin sanat: "Noniin, sehän on hyvä, kun sinä kumminkin olet... miten tämän nyt kauniisti sanoisi... no, sellainen reagoiva."

3 kommenttia:

  1. Reagoiva on kyllä tosi kauniisti ja kivasti sanottu! :)

    VastaaPoista
  2. Niin, kaipa se on. Voisi kait sen ilmaista ikävämminkin... :)

    VastaaPoista
  3. Jotkut osaa.(öhöm)

    VastaaPoista