maanantai 3. tammikuuta 2011

Ja vielä yksi joululahjaneule

Vielä yksi joululahjaneule on esittelemättä. Eikä siinä paljon esittelemistä ikävä kyllä olekaan. Itse neule on hieno ja onnistunut, olen ihan tyytyväinen siihen, mutta ainuttakaan hyvää kuvaa siitä ei ole. Joulukuun valo, varsinkaan sisätiloissa, ei yksinkertaisesti ole riittävä. Kamerani taas ei ole hyvä juuri missään olosuhteissa. Ja valivalivali...

Heti kun rikastun investoin hyvään kameraan. Voi vielä mennä hetki.


malli: Kernel, Bonnie Sennott
lanka: BC Garn, Jaipur Silk Fino, 90 g
puikot: 3 mm

Vaikka kuvat eivät olekaan hyviä, toivon että niistä saa vähän selvää. Huivi on pitkä ja melko kapea. En pingottanut sitä vaan silitin kevyesti kostean kankaan läpi. Ja vähän vähemmänkin kostea olisi kyllä riittänyt... mutta ei mennyt pilallekaan.

Minun kaikki pingotuskokemukseni ovat toistaiseksi menneet pieleen. Tavalla tai toisella. Pääasiallinen syy lienee kuitenkin se, että pingotusneuloja tarvitsee oikeasti ilmeisesti ihan tuhottomasti. Tai siis nuppineulojahan minä käytän... jotkut hifistelijät ilmeisesti omistavat jotain erityisiä pingotusneuloja.

Ihan oikeasti, kuinka paljon niitä hemmetin neuloja pitäisi olla, että on mitään toivoa siististä pingotusjäljestä? Jos siis ajatellaan vaikka jotain keskikokoista pitsihuivia.

Minun pitsihuivi-innostukseni vähän lopahti tämän pingotusongelmani kanssa. Minulla ei kait ole pingotuskärsivällisyyttäkään. Niin, siinäpä toinen asia, joka kiinnostaa... miten kauan ihmisillä menee aikaa pitsihuivien sun muiden pingotukseen pistämisessä? Minusta tuntuu, että se ottaa ikuisuuden. Kun saa laitettua osan huivista paikoilleen, huomaa että toinen puoli jää kireämmäksi tai löysemmäksi kuin toinen, ja kun sitten yrittää muutella sitä, meneekin kaikki ihan pieleen ja pitää aloittaa kokonaan alusta.

No, se pingotusangsteista. Toivon löytäväni ratkaisuja ongelmiini jonain päivinä. Joka tapauksessa tämä huivi onnistui ja on minun mielestäni hieno. Lisäksi Jaipur Silk Fino on aivan ihanaa neulottavaa. Silkki ylipäänsä on ihana materiaali. Jonain päivänä teen siitä jotain itsellekin. Toistaiseksi olen neulonut ja ommellut siitä vain äidille ja pikkusiskolle.

8 kommenttia:

  1. Harjoitus tekee mestarin tai ainakin nopeamman. Aluksi se oli aivan toivotonta. Vieläkin täytyy joskus aloittaa alusta, mutta kahta kertaa enempää en ole asetellut mitään pingottumaan enää aikoihin. Ja neuloja on aina liian vähän. Riippumatta siitä miten paljon niitä on. Mikään ei vaan riitä. Aikaa menee enää joitain kymmeniä minuutteja huivista riippuen.

    VastaaPoista
  2. Mulla meni harunin pingotuksessa koko se aika, kun lapset nukkui päiväunia, eli vajaa kaks tuntia. Senkään jälkeen se ei oikeastaan ollut vielä hyvä, mutta koska neulatkin loppui kesken ni annoin olla. Kyllä siitä selvän sai sitte, kai, ts. jälki oli kumminki sen verta hyvää että haluan jatkossakin neuloa pitsihuiveja, vaikka pingotusta vihaankin.

    VastaaPoista
  3. Judiuni: Uuh... mä en tiedä, tekeekö mulla mieli harjoitella. Ja ehkä mun pitäisi hankkia niitä neuloja vähän enemmän joka tapauksessa. Olkoonpa niitä aina liian vähän, nyt niitä on aivan liian vähä.

    tiinaniit: Kummallista. Sinusta saamani mielikuvan perusteella olisin kuvitellut, että sinun kärsivällisyytesi pingotuksen suhteen loppuisi vielä nopeammin kuin minun. :P Mutta se huivi on kyllä upea. Itselläni olisi samainen huivi toista pingotustaan odottamassa.

    VastaaPoista
  4. Valehtelisin, jos väittäisin, ettei ollenkaan mieli tehnyt heittää seinään koko huivia neuloineen päivineen, mutta kyllä minä sen prosessin kestin hammasta purren, sillä siinä vaiheessa jo tiesi, että valmiina se huivi olisi erittäin kaunis. Jopa minä tiedän, että jotkin asiat on vain kestettävä lopputuloksen takia, esimerkiksi erittäin herkkäpäänahkaisena vihaan kampaajan käsittelyä, mutta eipä hirveästi ole (hyviä) vaihtoehtoja.

    VastaaPoista
  5. Onko pakko pingoittaa neuloilla? Voiko käyttää jotain muuta, teippiä, pyykkipoikia, jotain nopeaa ja Helppoa? Voin melkoisella varmuudella sanoa, etten ikinä tämän elämän aikana tule neulomaan mitään villasukkaa isompaa, kaulahuivista tai pitsisestä sitten puhumattakaan, mutta kuulostaa käsittämättömältä, että joku oikeasti pingottaa yksittäistä vaatekappaletta kaksi tuntia. Oikeasti? Mitä jos tekisi vaikka jeesusteipistä kehikon, jonka reunoihin sitten länttäisi pingotattavan homman tai keksisi jotain muuta yhtä kehittävää... Dyykkaisi vanhan vaahtomuovipatjan ja pistelisi haarukoilla ja harvoilla kammoilla pitsin kiinni?

    VastaaPoista
  6. Anonyymi: tuo sun menetelmä kyllä kuulostaa aika paljon työläämmältä kuin perinteinen nuppineuloilla pingotus. :D Jeesusteippikehikon tekeminen voisi olla aika haastavaa, saati että pitäisi alkaa kiertää kaupunkia vaahtomuovipatjan etsinnässä. Ja kun harvoja kampojakin pitäisi hankkia...

    Ehkä suurimman osan kärsivällisyys pingottamiseen johtuu siitä, että kun on jo kuitenkin käyttänyt neulomiseen aika paljon aikaa, on se loppusilauksen antaminen kuitenkin lopulta aika pikku juttu. (En siis puhu itsestäni - tuohon on vielä matkaa.)

    VastaaPoista
  7. Vasta pingoitus saa pitsin esiin, joten todellakin on vaivansa väärti. Enkä ole koskaan ottanut aikaa... Se vie kuitenkin vain hyvin pienen osan neulontaan käytetystä ajasta.

    Itse ensin levittelen kunnolla (väh. puoli tuntia) lionneen ja kuivemmaksi puristellun huivin suunnileen paikalleen. Laitan muutamista kohdista kiinni, alan kiristellä ja sitten lisäillä neuloja. Ei kannata laittaa kerralla kaikkia mitä aikoo, vaan kärjet => puoliväli => neljännekset => ... ja kun kireys on suunnileen on vaikkapa 10-20 neulalla ja muoto on oikea, niin sitten lisäillään ne loput sata neulaa... ;)

    Onnea seuraavaan yritykseen.

    VastaaPoista
  8. Kiitos kommentista! Eihän se pingotus tietenkään oikeasti niin paljon aikaa vie, mutta jotenkin sitä on vain saanut liioiteltua asiasta niin ison. :)

    Pitänee kokeilla neuvojasi pian kun pingotan erään jo jonkin aikaa sitä odottaneen huivin. Toivottavasti onnistuu! :)

    VastaaPoista