tiistai 1. helmikuuta 2011

Kas vain, helmikuu

Taidan haluta valittaa jotakin. Jonnekin. Kaikki on hyvin. Tai ainakin niin hyvin kuin voi olettaa. Mutta mieli on levoton. Se näkyy ennen kaikkea neuleissa.

Minulla on eräs neule, jonka aloitin muutama päivä sitten. Se on siitä Utunan langasta, jota minun pitää testaaman. Ihana lanka. Aloin siitä sukat. Mutta nyt pitää purkaa. Koska eihän sukkia varten tarvitse tehdä mallitilkkuja, eihän? 

Kokeilussa ovat samalla äidiltä joululahjaksi saadut sukkapuikot. Viisitoistasenttiset. Tähän mennessä voin sanoa, että tykkään niistä. Paljon. Niin paljon, että en välitä, vaikka joudun purkamaan. Mitäpä tuosta. Ei tässä ole kiire mihinkään kun neulominen on niin mukavaa.

Mutta vaikka en välitäkään siitä, että joudun purkamaan, en saa sitä aikaiseksi.

Sitten taas se harmaa. Se on hyvässä vaiheessa. Se olisi pian valmis. Sitä varten pitäisi vain pingottaa hihat, että pääsisi seuraavaan vaiheeseen. Ja ne hihat on varmaan helppo pingottaa. Haastavampi pingotus on jo tehty. (Ehkei ihan täydellisesti onnistuneena, mutta jotenkin kuitenkin.) En vain saa aikaiseksi.

Eilen aloitin mallitlkun neulomisen mummin paitaa varten. Se on puolessa välissä. Kun se on valmis, heitän sen pesuun, (tosin taidan testata ensin, lähteekö siitä väriä), sen jälkeen pingotan sen ja sitten vasta katson, mikä on tiheys ja näyttääkö mallineule hyvältä. Ja sinä aikana pitäisi päättää, miten mummin paidan teen. Minulla on kaksi vaihtoehtoa ja molemmilla on puolensa ja puolensa. Toisessa pitää varmaan miettiä enemmän, mutta siitä tulisi ehkä hienompi. Toisessa ei tarvitse miettiä paljon ollenkaan, ja siitä tulisi sellainen, mitä mummi ehdotti.

Ehkä sen pitäisi olla se jälkimmäinen.

Minulla kyllä on keskittymiskykyä. On sitä. Mutta päättämättömyyttä, sitä minulla on paljon enemmän. Päättäättömyyttä ja viitseliäisyyden puutetta. Niistä tulee levoton olo.

Mutta tänään on kaunis päivä. Tervetuloa, helmikuu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti