lauantai 18. huhtikuuta 2015

Lempeä muistutus

Katsoin eilen Voice on Finlandin finaalin ja illan ensimmäinen esitys oli poikkeuksellisen ajatuksia herättävä. Elastinen ja Robin esittivät yhdessä biisin, jota ainakaan minä en ole aiemmin kuullut ja joka oli jotenkin niiiin ajan henkinen. Hyvässä ja pahassa.

Kyseinen kappale - ainakin minun tulkintani mukaan - oli rohkaisevaksi ja innostavaksi tarkoitettu. Varmasti monelle ehkä herättäjänä tai sitten muuten vain vahvistamassa omia ajatuksia. Kieltämättä minullekin nousi mieleen asioita, joihin se sopi. Tuli semmoinen "no jaksaahan tässä" -olo. Ja vähän sellainen "ei hitsi, mullahan olisi vielä vaikka mitä toteutettavia suunnitelmia". 

Siinä on tosiaan ajan henkeä. Nykyään vähän joka toisessa paikassa löytyy innostajia ja rohkaisijoita, ilmeisesti heille on juuri nyt oikeasti tarvetta. Ja itsehän olen varmaan onnistumiskertomusten narkkari pahimmasta päästä. Suunnilleen imen itseeni juttuja toteutetuista unelmista ja selätetyist ongelmista. Ja saan niistä monesti valtavasti ideoita ja energiaa.

Mutta. Nämä onnistumiset ja innostumiset ovat vain yksi tarina. Ne ovat vain yksi puoli elämästä ja yksi osa kokonaisuutta. Vaikka monesti se innostava sana oikeassa paikassa oikeaan aikaan voi olla jollekulle ihan mieletön kimmoke, tarvitaan myös lempeyttä.

Ihmisissä on kyllä ihan mieletön potentiaali vaikka mihin hyvään (ja pahaan) ja ilmeisesti ihan tutkimusten mukaan meistä voi löytyä piileviä voimavaroja jakuvasti, mutta oli miten oli, me olemme lopulta ihmisiä, emme jumalia. Luonnon lait pätevät meihin. Meillä on voimavaroja ja potentiaalia, kyllä, mutta niillä on myös loppu. Me voimme sairastua, joutua onnettomuuteen, me vanhenemme ja rapistumme - ja vaikka aina on isoja eroja eri yksilöiden kesken ja vaikka kunkin valinnoilla voi olla merkitystä, me ihan oikeasti rapistumme. 

Tarkoitukseni ei ole masentaa. Eikä olla innostajien vastavoimana. Minä haluan olla siinä vierellä, muistuttaa siitä, että rohkeuden, periksiantamattomuuden ja energisyyden lisäksi me tarvitsemme pysähtymistä. Sisäänhengittämistä, anteeksiantamista, hyväksymistä.

Koska ihan oikeasti helpointa on nousta silloin, kun on myöntänyt kaatuneensa - tai tulleensa kaadetuksi.

Ja jos sitten ei vain voikaan nousta... silloin tarvitaan sitä lempeyttä. Itseltä ja muilta.



Minua nämä asiat mietityttävät tällä hetkellä siksi, että juuri nyt olen väliaikaisesti melko hektisessä ja kuormittavassa elämäntilanteessa. Vaikka kaikki nyt tapahtuva on positiivista, huomaan olevani aika voimakkaassa stressitilassa. Ja tajusin, että muutama vuosi sitten minulla ei olisi ollut voimavaroja tällaiseen, vaikka nyt tuntuu yllättävänkin helpolta. Nykyisen minun on helppo sanoa, että oikea asenne auttaa ja että sillä ja tällä tavalla selvitään. Siitä ajatuksesta ei olisi ollut minulle mitään apua silloin joskus aiemmin. 

Innostajat ovat yleensä ihania. Ja heille on mitä suurin tarve. Mutta välillä ihmiset tarvitsevat ihan vain apua. Ja välillä ihmiset tarvitsevat ihan vain välittämistä.



PS. Se biisi oli minusta siis tosi kiva, vaikken mikään Robinin sen enempää kuin Elastisenkaan kuuntelija yleensä ole. Mutta näitä ajatuksia on pyörinyt päässäni niin pitkään, että tuo kappale laukaisi jotain, mitä oli pakko purkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti