Outo lintu linnassa

Muistiinpanoja

2012-02-26T16:53:00.000+02:00

Olen neulonut huomaamattani sukkia. Tai ainakin lähes huomaamattani. Minkäänlaista erityitsä sukkainnostusta ei ole varsinaisesti enää päällä, mutta niitä vain neuloo. Jotenkin itsestään tulee otettua käteen aina joku keskeneräisistä sukista. Koska niitähän pitää siis olla kesken ainakin monta.

Tänään sain vahingossa valmiiksi yhdet. Toiset Charlottani valmistuivat. Tällä kertaa mentiin punaisella. Tein nimittäin jokin aika sitten sellaisen hämmentävän huomion, että en ole neulonut yksiäkään punasävyisiä sukkia. Se on jännä, koska punaisestahan minä tykkään.

Tykkään myös keltaisesta. Murretusta sellaisesta. Lämpimästä. Ja huomasin muuten, miten kauniisti viimeaikaisimmat sukkaneuleeni passaisivat yhteen. Sääli että niitä ei oikein voi käyttää yhdessä. Ainakaan niin, että kummatkin näkyisivät.

Sake-sukat edistyvät mainiosti. Ensimmäisen sukan sain valmiiksi eilen tai toissapäivänä tai joskus. (Viime päivien tapahumat näyttävät puuroutuneen yhtenäiseksi mössöksi päässäni. Onpa hyvä, että on viikonloppu.) Tänään loin silmukat kaksoiskappaleelle. Minulla ei nimittäin ole toisen sukan syndroomaa. Joskus on kyllä tosi paljon neuleita kesken, mikä saattaa hidastaa kokonaisten sukkaparien syntymistä, mutta toinen sukka harvoin kyllästyttää. Nyt olen ihan innoissani, kun pääsen neulomaan tuon ihann kaavion uudestaan ja tällä kertaa todennäköisesti entistä sujuvammin.

Niin, teille kaavion kauhistelijoille: minä en tajua, mikä teitä vaivaa! Puikot käteen vaan ja menoksi! Annan teille erään elämänohjeen mukautetun version - eläkää rivi kerrallaan. Cookie A:lla on toki kadehdittava taipumus saada asiat näyttämään monimutkaisilta, mutta ei mitään hätää, on hänen kuvioissaan kuitenkin jokin logiikka. Katsokaa vaikka niitä valmiita Sake-sukkia. Ihan järkevä kuvio. Kyllä sen hahmottaa. Ja eihän sitä yhtä kaaviota tarvitse hallita ensimmäisellä henkäyksellä. Rivi kerrallaan.

Cookie A:sta siirrynkin sulavasti pohtimaan itseäni neulojana. Vähän niin kuin kaiken muunkin suhteen, minun on pitänyt koittaa sisäistää neulomisessakin se puoli itsestäni, että muistini on hatara. Olen vihdoin tajunnut, että kun neulon jotakin mikä pitää jostakin syystä toistaa myöhemmin, esimerkiksi siis sukkia, on paras kirjoittaa jonkinlaisia muistiinpanoja siitä mitä tekee. Tai no okei, tämän olen tajunnut jo aiemmin. Nyt viimeisimpien neuleideni aikana olen kuitenkin tajunnut lisäksi sen, että kannattaa tehdä ne muistiinpanot johonkin sellaiseen lappuun, jonka myös löytää myöhemmin. Ja koska oikeastaan ainut vihkon tapainen, joka koskaan pysyy minulla tallessa, on kalenterini, olen alkanut kirjoittaa muistiinpanoni siihen.

Kalenteri oli nerokas keksintö. Ihan oikeasti. Olen todella ylpeä itsestäni. Voin valehtelematta sanoa, että kaikki muistiinpanoni neuleista ovat pysyneet tallessa ja olleet helposti löydettävissä siitä asti kun tämän idean sain.

Nyt toisten Charlotta-sukkieni aikana kylläkin törmäsin jälleen yhteen karikkoon elämäni merellä. On toki äärimmäisen kätevää, että muistiinpanot löytyvät helposti, mutta vastapainoksi ihan hemmetin ärsyttävää, että minä en tule katsoneeksi niitä ennen kuin jälkeenpäin. Posotin toisen Charlotta toinen -sukkaparini toisen sukan kanssa (hahahaa, kirjoitin tämän tahallaan) aivan rauhassa menemään kunnes muistin melko lailla niillä paikkeilla kun piti aloittaa varren joustinneule, että edellisen sukan aikana olin jossain vaiheessa vartta muuten vaihtanut puikot isompaan kokoon. Selasin kalenteristani oikean kohdan, ja kappas vaan, niinhän minä ilmeisesti olin tosiaankin tehnyt. Ja kirjoittanut sen tunnollisesti ylös.

No, eihän se auttanut kuin purkaa. Hetken vähän ärsytti, mutta sitten saavutin taas zenin, koska sellainen minä olen, tosi rauhallinen ja pitkäpinnainen. Eilen sitten bussissa matkalla töihin aloitin varren uudelleenneulomisen. Töissä ehdin aina suurin piirtein puolen minuutin pätkissä neuloa vähän lisää. Ja sitten lopulta illalla kotona neuloin kuvion loppuun ja pääsin vihdoin viimein siihen joustinneuleeseen.

Kun joustinneule oli paria kerrosta vaille valmis, päätin kalenteristani tarkistaa, olinko kirjoittanut sille tarkkaa kerrosmäärää. Ja voitte vain kuvitella, kuinka suunnattomasti siinä vaiheessa ilahduin huomatessani kirjoittaneeni: "12 krs. joustinneuletta, taas 2 mm puikoilla". Perfektionisti minussa ei antanut periksi sille, että olisin katsonut asiaa läpi sormieni. Voi olla, että käytössä ei kuitenkaan huomaisi mitään eroa neljännesmillin verran eri kokoisilla puikoilla neulotuissa varsien joustinneuleissa, mutta tietoisuus siitä häiritsi minua. Oli pakko purkaa taas.

Alan tosiaan olla aika karaistunut purkamisen suhteen. Mutta ei siitä vaan kyllä opi nauttimaan.

Nyt tämän toisen Sake-sukkani kanssa aion olla tarkkana. Kuin pokkana.

Kevyttä ja vakavaa

2012-02-22T13:42:00.001+02:00

Olenko vieläkään kuvannut valmista Daybreak-huiviani? En. Onko muita valmistuneita töitä? Itse asiassa ei. Neulonko melkein koko ajan? Kyllä. Tosin ehkä vähän vähemmän kuin vielä jokin aika sitten.

Tällä hetkellä neulominen on minulle lähinnä oheis- ja sijaistoimintaa. Jos olen pitkään neulomatta, käteni alkavat tylsistyä. Mutta sinänsä neulominen itsessään ei ole päällimäisenä mielessä. Sitä vain tekee.

Viime päivinä olen keskittynyt ajattelemiseen. Kuulostaa todella suureelliselta, mutta ei se ole sitä. On vain niin paljon asioita... Olen melkein harkinnut jonkinlaisen pohdiskelublogin perustamista, ihan vain kirjoittamisen ja ajatusten jakamisen takia, mutta siitä tuskin tulisi mitään. On tässä näitä blogeja jo tarpeeksi.

Tekisi mieli kirjoitella tänne enemmänkin. Mutta sitten aina kun meinaan, se hyytyy ihan alkuunsa. Jostain syystä alkaa tuntua, että tämä ei ole oikea paikka. Täällä minä kirjoittelen käsitöistäni. Vaikka en minä edes ole kirjoittanut tänne puoliakaan kaikesta siitä, mitä neulomisesta ja ompelusta (tai pukeutumisesta) ajattelen.

No, jos niitä pohdintoja haluan tuoda esille, niin tässä vähän hyvin kevyttä kauraa: olen huomannut, että kun ajattelee paljon jotain vähän raskaampia asioita, tulee kummallisen suuri tarve tavallista pinnallisimmille asioille. Siis minulla, en tarkoita tätä yleispäteväksi väitteeksi. Kun lukion viimeisenä vuonna eräs kaverini kuoli, aloin melko pian sen jälkeen haaveilla tietystä hajuvedestä ja ajattelin sitä niin paljon, että kirjoittelin siitä päiväkirjaanikin. Muutamaa kuukautta myöhemmin asia hävetti minua aivan kamalasti enkä tainnut juuri enää haluta ajatellakaan koko hajuvettä. Silloin ihmettelin, miten voinkin olla näin pinnallinen olento.

Nyt juuri elämässäni ei ole tapahtunut mitään mullistavaa ihan vastikään. (Tosin se on suhteellista.) Mutta hyvin paljon isoja asioita on silti pinnalla. Ne asiat pyörivät mielessä, huolettavat tai surettavat tai ovat vain semmoisia, joihin koitan sopeutua ja joita koitan hyväksyä. Ja koitan elää hetkessä.

Ja mitäs nyt on tapahtunut? Olen ostanut hajuveden. (Edellisestä kerrasta on siis useita vuosia.) Ja olen googletellut ja tutkinut, perehtynyt ekohajuvesiin. Lueskelin Uuden Mustan ekohajuvesitestin tuloksia. Ja Karkkipäivän hajuvesi-kategorian tekstejä. Niin, ja Nuuh beibe! -blogia. (Se on varsinkin mielenkiintoinen, koska sitä kirjoittaa hajusteyliherkkä henkilö.)

Jotenkin minä vain kai kaipaan juuri nyt jotain täysin pinnallista ja hyvää mieltä tuovaa. Ja tuoksut tuovat hyvää mieltä, ainakin jos eivät ole sitä laatua, jotka tuovat migreeniä. Tuoksut ovat ehkä vähän niin kuin musiikki... ne sitovat itseensä tunnelmia.

Ensimmäiset sukat joululahjakirjasta

2012-02-05T13:23:00.000+02:00

Niin, niitä valmistuneita. Pitääköhän minun nyt sitten kuitenkin todistella asiaa ja esitellä ainakin jotakin? Hyviä kuvia ei ole tullut otettua eikä saatua juuri mistään, ja esimerkiksi nyt kun periaatteessa olisi valoisaa, en jaksa alkaa kuvaushommiin. On niin kylmääkin. Haluan istua sohvalla.

Mutta näytetään nyt vaikka nämä. Rose Ribs -sukat kirjasta, jonka sain joululahjaksi. En kovin usein ole alkanut hommiin näin nopeasti kirjan saatuani, mutta ajattelin tällä kertaa, että jotta antaja saisi sellaisen kuvan, että lahja oli onnistunut, sitä voisi ehkä käyttää.

malli: Rose Ribs, Evelyn A. Clak, Sock Knitting Master Class

lanka: Hopeasäie Sukka

puikot: 2,25 mm

langan menekki: n. 75 g

fiilis: hiljaisen onnellinen

Näistä sukista tuli saman tien yhdet lempisukistani. Minusta ne ovat vain jotenkin niin yksinkertaisen kauniit. Lanka ja kuvio toimivat hyvin yhteen. (Väri on kylläkin ihan älyttömän vaikea kuvata.)

En oikeastaan tiedä, mitä näistä sukista sanoa. Ne vain ovat. Olivat helpot neuloa, kuvion oppi ulkoa ensimmäisen kuviokerran aikana. Ja lanka oli miellyttävä neuloa. Tulivat nopeasti valmiiksi. Siinä kaikki.

Oikeastaan en aloittaessani arvannut, että pitäisin lopputuloksesta näin paljon. Tai että pitäisin näiden neulomisesta näin paljon. Joskus sitä yllättyy.

Saamassani kirjassa on monta muutakin mallia, jotka mielelläni neuloisin pian. Kaikki eivät kolahda, mutta aika moni. Tarpeeksi moni. Kirja oli ihan tervetullut lisä hyllyyni.

Kiitokset siis joululahjasta! Siitä on vielä iloa riittämiin!

Olisi voinut onnistua mutta tähdet ei suosineet

2012-02-02T16:15:00.000+02:00

Kuulen jo korvissani, kuinka tuhannet turhautuneet blogini lukijat vinkuvat kuorossa, että voisin välillä esitellä täällä niitä valmiita töitä, ei aina ja jatkuvasti vain keskeneräisiä. Siellä esitetään jo skeptisiä lausuntoja minun kyvyistäni ylipäänsä neuloa mitään loppuun. Mutta minä en välitä. Tiedän itse paremmin. Siksipä en yritä mielistellä ketään vaan jatkan sillä mitä osaan. Esittelen jotain keskeneräistä.

Tai ei. Esittelen itse asiassa jotain jo purettua.

Aloitin pari päivää sitten Cookie A:n Sake-sukat, joiden ohje löytyy onnellisesti omistamastani kirjasta Knit. Sock. Love. En ole vielä aiemmin ehtinyt mitään ko. kirjasta neuloakaan, mutta kova hinku olisi neuloa ainakin puolet kirjan sukista. Kirja on ihana! Ja kun se kerran on viime aikoina ollut suorastaan harvinaisuus, pitää siitä nauttia ihan olan takaa. (Olisipa hauska nähdä, miten se tapahtuu. Epämääräisiä mielikuvia alkoi muodostua päässä. "Nautin oikein olan takaa." Tosi typerä kielikuva, ei sovi tähän yhteyteen yhtään.)

Ehdin tasan niin pitkälle kuin kuvasta näkee. Sitten totesin että that's it ja vetäisin puikot neuleesta. Varresta tulee ihan sairaan korkea ja kun minulla ei kerta ole kovin sorjat sääret, se käytännössä tarkoittaa sitä, että tuon mallisia sukkiahan ei niihin hevillä ängetä. Että ei tullut sitten mitään tästä yrityksestä, mutta se hyvä kymmenen.

Onneksi olen kuitenkin niin pitkäjännitteinen ja kärsivällinen luonne, että osasin tarttua toimeen uusin ottein ihan samantien. Purkaminen kirpaisi pikkuisen, mutta huulet tiukasti yhteen puristettuina kerin puretun langan ja pistin sen heti taas puikoille. Tällä kertaa minulla on järeät aseet ja puikkokooksi valikoitui 3,25 mm, puoli milliä isompi koko kuin ekalla kierroksella ja millin isompi kuin Cookie A:n tikkusäärille suunnittelemassa ohjeessa. Puikkoja voi sitten vaihdella pienempiin matkan varrella niin kuin tein edellisten Cookie-sukkieni kanssa. (Tosin silloin se 2,75 mm sentään riitti aloituspuikkokooksi.)

Olisi minulla muuten valmiitakin sukkia. Siis ihan oikeasti, en vain sano. Ja niistä on kuviakin otettu, kaikki ei vain ole ihan kaksisia. Palaamme asiaan siis myöhemmin, joko niiden jo otettujen tai kaksisempien kuvien kanssa.

Männystä vaatteita?

2012-01-18T11:15:00.000+02:00

Uusi Musta -blogiin ilmestyi äsken ihan mielettömän mielenkiintoinen juttu Tampereen yliopistossa kehitetystä suoraliuotusmenetelmästä, jolla voitaisiin kenties korvata epäekologisempi viskoosimenetelmä kasvikuitujen jalostuksessa, käykää lukemassa. Tästä haluaisin ehdottomasti kuulla lisää! Toivottavasti menetelmä on niin hieno ja hyvä kuin äkkiseltään kuulostaa ja toivottavasti sitä siinä tapauksessa aletaan hyödyntää.

Vaikka en todellakaan ole mikään vaatteiden suurkuluttaja enkä haali edes lankoja ja kankaita (omasta mielestäni) kohtuuttomasti, poden silti melkein jatkuvasti huonoa omatuntoa siitä, miten epäekologista ja epäeettistäkin vaateteollisuus on. Uudet keksinnöt tulisivat tarpeeseen. Tosin vaikka keksittäisiinkin kuinka ekologisia kuitujen valmistuskeinoja, ei se minusta ole mikään lupa sille, että saa alkaa kuluttaa vielä holtittomammin kuin tähän asti. Tietysti joidenkuiden mielestä luvaksi holtittomalle shoppailulle rittää se, että se on kivaa ja tekee siksi itselle hyvää, ja kun maailmaa ei voi pelastaa kuitenkaan niin on sama satsata itseensä ja olla onnellinen vaikka sitten muiden kustannuksella - eihän niitä muita ole nimittäin pakko ajatella.

Toki olen sitä mieltä, että itseensä ja onnellisuuteensa kannattaa satsata, samoin kaikkien sellaisten onnellisuuteen, joiden asioihin voi millään tavalla vaikuttaa. Mutta keinojahan on monia. Ja tätä en nyt kuvittele kirjoittavani sen enempää pyhän enkelin kuin elämäntapavalmentajankaan ominaisuudessa - omassa toiminnassani on paljon tutkailtavaa ja parannettavaa siinäkin, enkä edes ole varma, mikä minusta on hallitun, tarpeellisen tai yleensä oikean kuluttamisen määrä.

Kylläpäs taas on ajatukset solmussa. Liian isoja asioita minun pienelle päälleni.

Saa lähettää suklaata!

2012-01-17T18:40:00.000+02:00

Viime aikoina minulla on ollut kova tarve rentoiluneuleille. Ja ylipäänsä rupeamalle täysin paineetonta tekemistä. Ihan puhtaasti sellaista tilannetta on vaikea saada aikaan, mutta jos hoitaisin muutaman odottavan jutun pois alta, oltaisiin aika lähellä täydellistä. En kuitenkaan ihan tähän yhteen ja samaan syssyyn jaksa neuloa pelkästään velvollisuusneuleita. Tässä tapauksessa sellaisiksi lasketaan siis kaikkien sovittujen ja luvattujen lisäksi myös muuten vain aloitetut, joissa ei enää paljoa tekemistä olisi eikä siksi jäljellä enää niin suurta intoakaan.

Aloitin siis jotain uutta. Pientä.

Uusi neule alkoi melkein saman tien kun edellisen sain pääteltyä. Daybreakini on valmis, odottaa vain parin langan päättelyä ja kuvaamista. Ja voisi kai sen pingottaakin, mutta en ole varsinaisesti varma sen tarpeellisuudesta. Pingottaminen ei ole sitä paitsi lempihommaani, varsinkaan kun noin isolle huiville minulla ei ole oikein sopivaa pingottamisalustaa.

Nyt minulla on puikoillani Hopeasäikeen Sukkaa. Onnistuin jossain vaiheessa ihastumaan aivan hullun lailla Hopeasäikeen värjäystyyliin ja voi olla, että tämä rakkaus ei tule kovin nopeasti kuihtumaan. Tekeillä olevan sukan varsi näyttää minusta niin kauniilta. Ja kaunis pintahan tuli myös syksyllä suunnittelemiini sukkiini, joissa lankana oli Hopeasäikeen Basic. Juuri tämän tyyppiset värjäykset ihastuttavat minua aivan erityisesti. Hillittyä ja selkeää mutta ei turhan tasaista.

Tänään olisin halunnut neuloa sukkaa paljon enemmän kuin olen loppujen lopuksi saanut neulotuksi. Sama kyllä koskee ihan kaikkea muutakin, mitä tänään oli tarkoitukseni tehdä. (En ole tosin vielä luopunut toivosta porkkanasämpylöiden leipomisen suhteen, niitä minä aivan ehdottomasti haluaisin tänään!) Sanotaanko vaikka niin, että kehoni on ollut tänään naisellisen oikukas, ja olen nyt päivän päätteeksi aivan naatti. Onneksi postissa tuli tänään erään lehden kylkiäisenä pala lempisuklaatani, se oli hauska yllätys, joka melkein korvasi kaikki kärsimykset. Jospa se olisi ollut koko levy... (Marabou Premiun dark mint 70% - saa lähettää.)

Ja minä vain kehrään

2012-01-13T20:40:00.000+02:00

Kaikki syksyn neuleretriitissä käymäni värttinäpajan villat on nyt kehrätty, suurin osa niistä viimeisen parin päivän aikana, ja nyt uskaltauduin ihan ostetun ja itse valitun sadan gramman topsin kimppuun. Vähän jännittävää, samalla todella innostavaa.

Värien liukumista on kehrätessä niin kiva katsella. Se jos jokin vaikuttaa lähestulkoon hypnoottisesti. Ja tässä vaiheessa on kiva odotella, minkä näköistä jälkeä mahtaakaan tulla kerratessa. Miten värit sekoittuvat toisiinsa...

En osaa kehräämisvaiheessa vielä yhtään arvioida, miten paksua langasta on tulossa. Säie, jota nyt olen saanut aikaiseksi, tuntuu aika ohkaiselta, mutta luulen että lopputulos voi vielä yllättää. Niin se on tehnyt aikaisempien kehruideni kanssa. Mikä on sinänsä ihan hauskaa. Tässä vaiheessa on oikeastaan vain kiva tehdä ja sitten katsoa, mitä tapahtui. Kai sitä kutsutaan opettelemiseksi.

Toivoisin, että tästä langasta tulisi vähän sukkalankaa (siis sitä fingerin- vai mitä lie vahvuista) ohuempaa. Silloin tästä sadasta grammasta riittäisi ehkä pieneen ja kevyeen pitsihuiviin. Voisin mahdollisesti tehdä rinkulahuivin. Sellainen voisi olla tämän värisenä kiva asuste. Jos taas siihen ei metrit riitä, tietysti voisin tehdä vaikka rannustimet.

Mutta saas nyt nähdä mitä tulee. Sukkia tästä ei ainakaan tehdä, koska materiaali on 70 % bfl:ää ja 30 % silkkiä. Aivan ihanan tuntuista käsissä. Voisin vuorata itseni tähän ja nukkua sen sisällä.

Tämä ei ole tervettä

2012-01-12T16:09:00.000+02:00

Tätä voi ehkä kutsua kauniisti koukuttumiseksi. Sana riippuvuus kenties johtaa vähäsen harhaan. Siitä huolimatta alan epäillä, että taustalla on jonkin sortin sairaus.

Kyllä. Värttinällä kehräys. Ei tämä toisaalta ihan täysillä käyvän hommalta tunnu, mutta kun sen makuun pääsee, ei vain voi lopettaa. Silloin aiemmin kehräilin sen yhden pikku nöttöseni, ja siitä tuli hyvin sympaattisen näköinen. Silloin puuha tuntui ihan kohtalaisen mielenkiintoiselta ja ajattelin kyllä harjoitella, mutta monet muut asiat elämässäni tunkivat tielle. Nyt myöhemmin sitten palasin värttinäni pariin vähän kokeilemaan ja aluksi se tuntui siltä kuin aiemminkin, ihan mielenkiintoiselta. Sitten aivan yhtäkkiä koko touhu lähti täysin hallinnasta.

Aina kun lasken värttinän pois käsistäni ajatellen, että nyt en todellakaan jaksa, nyt sattuu sormiin ja hartioihin, väsyttää, viimeisetkin voimat alkavat hiipua... sitten muutaman sekunnin päästä huomaankin taas jatkavani. Koska on vain pakko. En tiedä, tekeekö minun edes mieli. Ei vain voi olla jatkamatta.

Juu, on se mielenkiintoista. On melko jännittävää seurata, miten löyhä karva muuttuu säikeeksi ja miten säie muuttuu lopulta langaksi. Ja jos topsissa on useita värejä tai sävyjä, on tietenkin todella koukuttavaa katsoa, miten värit sekoittuvat toisiinsa. Mutta silti. Miten muka ei voi lopettaa, vaikka oikeasti jo haluaa?

Olen tosissani alkanut haaveilla rukista. Jos värttinällä kehruu on tällaista, minkälaista mahtaa olla rukin kanssa? Värttinä ottaa kuitenkin luultavasti enemmän hartioihin ja touhu on paljon katkonaisempaa. Mutta olisiko virhe päästää itsensä käsiksi rukkiin? Olisiko se sitten menoa saman tien? Uppoaisivatko kaikki rahani tulevaisuudessa villatopseihin? Hamstraisinko asunnon niitä täyteen? Tekisinkö enää muuta kuin kehräisin?

Terve järki sanoo, että pysyttele erossa siitä. Nyt kun vielä voit valita. Mutta... toisaalta olemme pomoni Lauran kanssa miettineet, että olisihan hyödyllistä minun opetella kehräämään rukilla. Voisimme hankkia kehruukuituja myyntiin. Sehän olisi vain hyvä, eikö olisikin? Vain ammattitaidon kartuttamista? Valikoiman laajentamisen mahdollistamista? Vai mitä? Vai mitä?

Tekisi mieli välillä taas vähän neuloa. Mutta ei oikein ehkä onnistu. Ei ehdi.

Uusi vuosi, uudet sukat

2012-01-07T13:54:00.000+02:00

Hyvää ja onnellista uutta vuotta! Kai sitä voi vielä toivottaa?

Yksi hauska puoli vuodenvaihteessa on blogeihin ilmestyvät vuosikatsaukset. Minusta on mukava katsoa kuvakokoelmia ja lukea mahdollisia tiivistyksiä siitä, mitä vuoden aikana on blogin parissa tapahtunut. Viime vuonna taisin itsekin tehdä vastaavan postauksen, ja se oli ihan hauskaa, mutta nyt en ole jaksanut ruveta tonkimaan kuva-arkistoja. Ehkä jos myöhemmin intoudun, voin esitellä jonkinlaisen kuvallisen vuosikatsauksen vähän jälkijunassa. Nyt esittelen kuitenkin ihan vain tuoreimman valmistuneen neuleeni, sukat jotka yhdistävät kaksi ilmeisesti aika olennaista ekaa kertaani.

ohje: Ellington, Cookie A

lanka: Wollmeise Twin, Pistazie

puikot: sukkapuikot 2,75 mm, 2,5 mm, 2,25 mm ja 2 mm

langan kulutus: n. 134 g

fiilis: jei!

Siinäpä ne. Ensimmäiset Cookie A:n suunnittelemat sukkani ja ensimmäinen Wollmeise-langasta neulomani projekti.

Aloitin nämä sukat jo joskus kauan sitten, heti silloin kun sain ohjeen. Valmistumisen kanssa on kestänyt, mutta ei siksi, etteikö projekti olisi kiinnostanut, vaan yksinkertaisesti siksi, että minulla on ollut kesken vähän vaikka mitä. Jossain vaiheessa jouduin vain hieman vastentahtoisesti siirtämään projektin syrjään, jotta saisin muita asioita aikaiseksi.

Eipä sillä, hyvän kanssa kannattaakin pitkitellä. Nämä sukat ovat olleet todellinen hyvän mielen neule. Malli oli jotenkin todella koukuttava. Ei oikeastaan vaikea, mutta melkoisen mielenkiintoinen. Ja lopputulos on aivan mahtava! Ymmärrän kyllä, miksi Cookie A on niin suosittu. Omaan pikkukirjastooni hankkimani Cookie A:n kirjat eivät kyllä varmasti tule seisomaan hyllyssä turhan panttina.

Wollmeisen suhteen tuntemukseni ovat vähän vähemmän innostuneet. Valmiit sukat ovat kyllä ihan mielettömän miellyttävän tuntuiset, mutta neulomiskokemuksen kanssa oli vähän niin ja näin. Lanka tuntui jotenkin turhankin tiiviiltä ja melkeinpä ylikierteiseltä. Se rullaantui koko ajan itsekseen neuloessani ja minusta sellainen on vähän häiritsevää. En voi kuitenkaan väittää, etten ollenkaan ymmärtäisi, miksi Wollmeise on niin suosittu kuin se on. Värivalikoima on kyllä upea eikä lanka tuntuisi kutittavan edes minua, vaikka olen todella herkkähipiäinen. Onhan tuon langan tuntuma tavallaan ihan kiva, mutta jotenkin se ei kyllä yhtään tuntunut villalta...

Wollmeisea minulla on kätköissäni toinenkin vyyhti ja sen kanssa ajattelin ehkä kokeilla kastelua ja kuivaamista ennen neulomista. Jos se vaikka vähän löyhentäisi lankaa.

Näihin sukkiin käytetyn langan sain Ravelryssä Kahelit-ryhmän vaihdossa. Itse en ole koskaan vielä tilannut suoraan Wollmeiselta, en nimittäin muista koskaan päivystää juuri oikeaan aikaan, eikä edes huvita. Kaksi muuta vyyhtiäni olen hankkinut muiden stäsheistä, (yhden ehdin jo käyttää, neuloin sen näiden sukkien välissä). Jos hyviä värejä tulee vielä kätevästi vastaan, saatan kyllä hyvinkin tätä vielä hankkia, lanka nimittäin tuo minun mielestäni erilaiset kuviot tosi hyvin esiin. En siis tätä missään tapauksessa totaalisesti tuomitse, mutta täydelliseksi langaksi en menisi kehumaan.

Kaiken kaikkiaan tykkään näistä sukistani tosi paljon. Näitä pitänee käyttää vihreän hameeni kanssa, passaavat varmaan aika hyvin yhteen.

Ja onpa muuten yleensäkin aika hyödyllistä olla hameihminen - kauniit, itse neulotut sukat pääsevät pukeutumisessa ihan eri tavalla oikeuksiinsa kuin farkkujen lahkeiden alla!

Joulu ja jouluneule

2011-12-28T12:39:00.000+02:00

Joulu on takanapäin. Nyt joulukuussa blogini on ollut hyvin hiljainen. Eilen aloin lueskella muiden blogeja ja hämmennyin siitä miten moni oli toivotellut blogissaan hyvä joulut. En minä vain mitään sellaista tehnyt. Tuli jotenkin huono omatunto.

Toivottavasti kuitenkin mahdollisimman monilla on ollut mahdollisimman hyvä joulu. Minulla oli ihan hyvä. Tosin jotta en aivan venyttäisi totuutta, täytyy myöntää, että ne joulun aikana potemani migreenikohtaukset vähän latistivat tunnelmaani. Mutta muuten. Oli ihana nähdä ihmisiä, saunoa, jutella paljon, katsoa yhdessä ohjelmia ja ylipäänsä jakaa hetkiä.

Aaton aattona aloitin uuden neuleen. Taas. Tosin ei minulla ole niin montaa neuletta kesken kuin voisi kuvitella. Aika monta työtä on vain viimeistelemättä, blogissa esittelemisestä puhumattakaan. Mutta kyllä ne siitä vielä.

Tämä uusin neuleeni on huivi. Taas. Tänä vuonna olen ilmeisesti innostunut niistä. Olen neulonut jo kolme pitsihuivia. Tai viisi, jos Eiku ja Anjeli lasketaan. Lisäksi olen neulonut Stripe Study Shawlin, ja se edustaa juuri sitä lajia, josta nyt olen erityisen innoissani. Kaksiväriset huivit. Tai ainakin vähintään kaksiväriset.

Aloitin siis Stephen Westin Daybreakin keltaisesta Cascaden Heritagesta ja syksyisen värisestä Noro Kureyon Sockista. Olen lämmennyt Norolle todella hitaasti. Olen ollut sitä mieltä, että yhteen kerään on tungettu aina vähän liian monta väriä. Mutta enää se ei häiritse minua niin paljon. Olen hoksannut, missä värikkyydestä voi olla jopa iloa. Ja kun syksyllä neuleretriitissä näin Sadun upean Daybreakin, jäi jotakin muhimaan aivojeni syövereihn.

Nyt sitä siis mennään. Tämä on ollut oikea rentoutumisneule, varsinkin aivan alkuun. Tuntui nin kivalta aloittaa jotakin juuri joulun tietämissä, jotain josta ei tarvinnut ottaa mitään paineita ja jota tein ihan vain neulomisen vuoksi. Kun huivi alkoi kunnolla edetä, vauhti vähän laantui sillä lopputulos alkoi kiinnostaa aiempaa enemmän. Olen neuloessa vähän väliä pysähdellyt katsomaan, miten kivasti raidat värittyvät.

Tietysti myös migreeni on aiheuttanut taukoja neulomiseen.

Onneksi nyt tärkeintä on kuitenkin se, että tätä saa tehdä kaikessa rauhassa. Kaikki on niin kuin pitääkin. Ja uskon, että tästä tulee vielä hieno.

Lisää Limasta

2011-12-18T20:06:00.000+02:00

Öhöm, öhöm... Blogi ei ole ihan pysynyt neulomusten tahdissa. Vuoden pimein aika ei tunnu vaikuttavan neulomisenergiaani samalla tavalla kuin kaikkeen muuhun energiaani, melkein jopa päin vastoin. Sanainen arkku ei juuri aukea, korkeintaan raoittuu aina välillä, niin että hiljaista on, hiljaista on.

Silloin joskus sata vuotta sitten eli edellisessä postauksessa mainitsin joulukeräyksestä, johon neuloin Vappu-lapaset. Koska keräykseen kaivattiin jonkinlaista settiä, lapaset eivät lähteneet luotani yksin vaan ottivat erään huivin kaverikseen.

malli: Anjeli, Angelika Luidl

ohje ladattavissa ilmaiseksi Ravelryssä

lanka: Drops Lima, väri 3145

menekki: 250 g

puikot: 6 mm (kulmikkaat)

Tämä malli oli mukava ja melko nopsa neuloa. Omasta mielestäni siitä tuli ihan nätti ja uskoisin mallin olevan aika hyvä kaulahuiviksi, mutta sen verran näyttävä, että sitä voi käyttää ihan hartiahuivina asustautumismielessä.

Tämä neule oli ensikosketukseni Limaan. (Lapsettaako? Sanonko jotain hersyvän hauskaa?) Olen ehkä jopa yllättynyt siitä, miten mukava tätä lankaa oli neuloa ja positiivinen käsitys langasta vain vahvistui Vappu-lapasten aikana. Nyt puikoilla on Hannah Fettigin Rocky Coast Cardigan edelleen samasta langasta, väri tosin vaihtui. Mukavasti sujuu vieläkin. Ei edes kyllästytä, hämmästyttävää kyllä.

Jatkan neulomista.

No onkos tullut vappu nyt joulun keskelle

2011-12-02T14:07:00.000+02:00

Blogi on saanut viettää tovin verran rahtusen hiljaisempaa aikaa. No, hiljentyminenhän tekee ihan hyvää aina silloin tällöin. Tässä tapauksessa se on vain lisännyt intoa.

Sitä voisi kuvitella, että neulomisinto alkaisi jossain vaiheessa hiipua. Ainakin eräs vähän vanhempi nainen, jonka kanssa juttelin tällä viikolla, sanoi että hänen neulomisistaan oli joku hänen miehelleen kommentoinut, että anna neuloa vain, kyllä se siitä loppuu. Tapauksesta on kuulemma jo viitisenkymmentä vuotta, mutta neulominen ei ole osoittanut loppumisen merkkejä. (Minä olin salaa vähän vahingoniloinen, piste neulomiselle, nolla skeptikolle.)

Minulla on koko ajan entistä enemmän ideoita ja suunnitelmia. Ohjeita alkaa olla jonossa enemmän kuin ehdin ehkä ikinä tehdä. Vaikka en sentään joka hetki halua olla neulomassa, neulon tai ainakin ajattelen neulomista hyvin suuren osan päivästä. Eikä minua edes itseäni huolestuta.

Valmistuneita neuleita on vielä blogissa esittelemättä. Pitäisi pingottaa yksi huivi ja yhdistellä villatakin kappaleet toisiinsa. Päätellä parit langat. Ottaa kuvia. Juu juu, heti kun kerkiän.

Jotain voin joka tapauksessa esitellä. Neuloin Vaaka ry:n joulukeräykseen huivin ja lapaset. Lapaset ovat ensimmäinen neuleeni Suvi Simolan ja Mari Muinosen ihanasta Kaikki lähti lapasesta -kirjasta.

ohje: Suvi Simolan Vappu, Kaikki lähti lapasesta

lanka: Drops Lima, väri 3145

puikot: 4,5 mm

langan menekki: 67 g

fiilis: tosi kiva

Nämä lapaset olivat nopsat ja mielenkiintoiset neuloa. Tykkäsin siitä, että jotakin tapahtui melkein koko ajan, mutta ei mitään niin työlästä tai hankalaa, etteikö olisi voinut samalla ajatella jotain muutakin. Ohjekin oli minusta melko helposti seurattava.

En ole tainnut neuloa näitä ennen kuin yhdet tai kahdet lapaset. Nämä ovat kyllä ehdottomasti mukavammat kuin aiemmin neulomani, sillä nämä ovat napakat ja pysyvät varmasti hyvin kädessä. Varren palmikot estävät lapasta valumasta ja ovat sitä paitsi kivan näköiset.

Lapaset ovat oikeastaan niin mukavat, että voisin vaikka jonain päivänä neuloa samanlaiset itsellenikin. Ehkä tosin jostain eri väristä. Tuollainen haalea vaaleanpunainen ei ole oikein koskaan ollut minun värini, mutta näin joulukeräykseen neuloessa ajattelin irrotella. Minusta väri on kuitenkin sinänsä ihan nätti ja on kiva neuloa välillä vähän muitakin kuin niitä omia värejä. Ja minusta kun kaikki värit voivat olla ihan hienoja, ainakin jos ne yhdistää oikein. En oikeastaan ihan ymmärrä ihmisiä, joilla on todella totalitaarinen värimaailmankatsomus. Ymmärrän sen, että itselle valitsee vain tiettyjä värejä ja sävyjä, sillä kellekään nyt vain ei kaikki sävyt passaa täydellisesti. Lisäksi joissakin väreissä tuntee olonsa kotoisammaksi, kauniimmaksi tai itsevarmemmaksi kuin toisissa. Mutta että jotkin värit olisivat vain absoluuttisesti paskoja, olivatpa ne kenen tahansa päällä tai missä tahansa ympäristössä, sitä minun on jotenkin todella vaikea tajuta. Enkä kyllä oikeasti edes yritä ymmärtää.

Noniin, johan tässä on koneella istuttu näpyttelemässä. Voisin jatkaa taas eräiden sukkien parissa. So long ja silleen.

Pienen pientä

2011-11-15T10:44:00.000+02:00

En ole tähän mennessä pahemmin neulonut minkäänlaisia vauva-asioita. Oikeastaan vain yhden villapuseron. Sen takia pieni vauvaneule on oikeastaan aika hämmentävä kokemus.

Nämä sukat valmistuivat hetkessä. Tuntuu aivan huijaamiselta. Mutta ei, ne ovat ihan käyttökelpoiset ja hyödylliset. Lämmittävät pieniä varpaita.

Tavallaan luulisi, että olisi virkistävää saada välillä jotakin aikaiseksi nopeasti. Jostain syystä homma ei nyt toiminutkaan niin. Jäi vähän semmoinen "tässäkö tämä nyt oli" -olo. Yleensä suurin tyydytys valmistuneissa neuleissa on se, että tuntee tosiaan tehneensä jotakin sen eteen, mitä lopulta saavutti. Tässä tapauksessa tuntuu siltä, että vain tekaisi jotakin.

Minun pitäisi ehkä koitaa arvostaa tällaisia pieniäkin lopputuloksia enemmän. Pieniä saavutuksia. Koska nämäkin sukat ovat oikeasti jotakin, mitä vielä vähän aikaa sitten ei ollut olemassakaan ja nyt on. Ja niitä voi käyttää.

ohje: Vauvan sukka, Kerttu Latvala

lanka: Novita Luxus Alpaca

puikot: 2,25 mm

langan menekki: 27 g

Lisää marraskuun värejä

2011-11-09T20:32:00.000+02:00

Joskus muulla ei ole juuri väliä kuin kauniilla väreillä.

Tai erilaisilla pinnoilla. Kuohkeilla, rouheilla, pörröisillä, sileillä, epätasaisilla...

Visuaaliset elementit. Joskus ne vain merkitsevät paljon.

Joskus ajatukset ja tunnelmat tarttuvat niihin ja ne ilmaisevat itselle kaiken, mitä ilmaistavissa on.

Neuloskelen mallitilkkua. Taas on uusi neule suunnitteilla. Väriä ei ole vielä valittu, mallitilkku on tekeillä vanhan kerän jämistä. Alan tosin kallistua jo eräälle kannalle - muutamien konservatiivisista mielipiteistä huolimatta. Minä en ilmeisesti vain osaa omaksua tiettyjä kulttuurisidonnaisia sukupuolivärinäkökulmia, koska ne minusta ovat yksinkertaisesti irrationaalisia, mielivaltaisia ja perustelemattomia. Sori. Enkä minä edes omasta mielestäni yritä olla mitenkään coolin rebel, sukupuolineutraali tai mitään muutakaan... minä en vain ihan oikeasti ymmärrä. (Eikä minua edes hävetä olla ymmärtämättä asioita, joille ei ole mitään perusteluita.)

Miksi muuten kysyä ikinä värivalinta-apua sellaisilta ihmisiltä, jotka ei tunne tyyppejä, joille neule on tulossa? Tai jos joka tapauksessa itsellä on joku mielipide, eikä kuitenkaan oikeasti ole ihan kauhean avoin muiden ajatuksille?

No, onhan se tietysti mukava joskus kuulla muitakin kuin omia näkemyksiä, vaikka ne ei sitten itselle oikeita ratkaisuja olisikaan. Mutta jännä silti. Miksi kysyä, jos kuitenkaan ei loppupeleissä välitä siitä vastauksesta?

Kyllä ne vaan etenee

2011-11-05T18:55:00.000+02:00

Pimeää, pimeää, pimeää... en haluaisi toistaa itseäni, mutta kun minulla on jäänyt levy päälle. Pahasti. Turha minun silti on sanojani kuluttaa, ajatukseni on jo sanoiksi puettu ja tehty se paljon paremmin kuin mihin minä tällä hetkellä pystyisin. Tuntuu kieltämättä aivan siltä kuin hukkuisin harmauteen.

Vaikka valittaminen onkin lempiharrastukseni, tulin tänne itse asiassa ihan vain ~~leuhottamaan~~ jakamaan ajatuksiani aikaansaannoksistani. Minusta kylläkin tuntuu siltä, että en jaksa tehdä yhtään mitään, mutta jotenkin ovelasti neuleet aina etenevät vähän kerrallaan.

Eilen kävi kylässä eräs henkilö, joka oli sitä mieltä, että polvisukkien tekeminen pienillä puikoilla on kärsivällisyyttä koetteleva projekti. En kyllä ymmärrä, mitä hän oikein mahtoi tarkoittaa.

Minussa on ehkä jotain vikana, mutta en minä näe tässä mitään outoa. Polvisukat sileänä neuleena kakkosen puikolla? Mikäpä ettei!

Minulla, jolla kyllä menee hermo aina johonkin asiaan noin joka toinen minuutti, on hämmästyttävän rajaton kärsivällisyys mitä tulee tasaiseen, loppumattomaan tikuttamiseen.

Yksi sukka onkin jo valmiina. Toista aloittelin eilen. Ja siis toisen sukan syndrooma... mikä se on? Toinen sukka sujuu yleensä vain sutjakammin, kun ei tarvitse missään vaiheessa miettiä enää mitään. Tai ainakaan melkein mitään. Katsoo vain toisesta sukasta, miten hommat on tehty. Tai muistiinpanoista, jos olisi a) tehnyt sellaisia vielä alun jälkeen, b) olisi kirjoittanut ne kaikki samalle paperille ja c) muistaisi mistä ne löytyvät. (Järjestälmällisyys ei ole neulomiseni a ja o, vaikka aina uuden projektin aloittaessani hyväuskoisesti kuvittelenkin sen tästä eteenpäin olevan.)

Nämä polvisukat ovat muuten herättäneet monenlaisia reaktioita. Laura vain totesi, että ai, sä teetkin niistä polvisukat, kun huomasi, että sukat olivat kasvaneet pituutta. Eräs kaveri taas tuhahti, että "jo oli aikakin", kun kerroin neulovani elämäni ensimmäisiä polvareita. (Hei, mä olen sentään tehnyt ylipäänsä ekat sukkani jotain kolme vuotta sitten!) Ja sitten on vielä tämä epäilevää kantaa edustava koulukunta, joka ilmeisesti ei jaa käsitystäni mukavasta pikku välipalaneuleesta.

Ensimmäiseen valmistuneeseen polvisuukkaani olen tyytyväinen. Ainakin nyt se tuntuu jalassa hyvältä ja mukavan napakalta, mutta ei turhan kireältä kuitenkaan. Jahka toinenkin sukka valmistuu, pääsee Dropsin Fabel testiin. Toivon hartaasti, että Fabel säilyttää napakkuutensa käytössä. Neulomisen puolesta lanka kyllä on ollut erittäin mukavaa ja tästä väristäkin tykkään, vaikka violetti on minulle jotenkin arka aihe.

Sukkien lisäksi aktiivisena puikoilla on tällä hetkellä Zora, jota teen sitäkin Dropsin langasta, Alpacasta tosin. Zoran suhteen olen vähän stressannut, sillä käytyäni Tuulian paitakurssin, minusta on tullut todella epäileväinen alhaalta ylöspäin neulottavien takkien ja paitojen suhteen. Mistä voi tietää, sopivatko ne? Vartalo-osa Zorasta on kyllä jo valmis ja vaikuttaa ihan asialliselta, mutta silti välillä vähän mietityttää, miltä lopputulos mahtaa näyttää. Kiitti vaan Tuulia, olet pilannut minut monilta paitaohjeilta!

Nyt voisin jatkaa lauantai-illan viettoa neuleen parissa, ainakin siis jos osaan päättää, mitä neuletta neuloisin. Ja ehkä pitäisi keittää kupillinen, (ellei kannullinen), teetä ja koittaa selättää marraskuun päällekäyvä synkeys. Antaa tulla, olen aseistautunut puikoilla.

Vaateteollisuudesta sananen

2011-11-03T14:59:00.000+02:00

Tulin ihan vain laittamaan linkin tekstiin, joka kaikkien pitäisi minusta lukea. Vihreät Vaatteet -blogi tuo esiin tärkeitä asioita, ja minun mielestäni blogilla saisi olla huomattavasti enemmän lukijoita kuin sillä on.

Minä en edes ala avautua tästä asiasta enempää, koska sinänsä minulla ei ole mitään mullistavaa sanottavaa, lähinnä vaan alkaa savu nousta korvista, jos pääsen vauhtiin. Tavallaan en edes tietäisi, mistä aloittaa, kun kuviossa on melkein kaikki kohdat pielessä.

Sekin on ihan perseestä, (anteeksi kielen käyttöni, mutta tämän enempää en pysty itseäni hillitsemään), että meidän kuluttajien pitäisi keskittää kaikki energiamme vaatteiden taustojen selvitystyöhön, jos haluaisimme toimia eettisesti tai edes turvallisesti. Ja toisaalta sitten taas kaikkia se ei kiinnostakaan. Pääasiassa syy siihen on varmaan tietämättömyys ja tietysti se, että asiaa ei ihan ymmärrettävästi haluta ajatella.

Tavallaan jokaisen pitäisi ottaa vastuuta asiasta, mutta kyllä vaatevalmistajien pitäisi se suurin vastuu kantaa.

Marraskuun värit

2011-11-01T19:36:00.000+02:00

Tänään posti toi minulle jotain kivaa. Ullan kansikuvaäänestyksen voittaminen sinänsä tuntui mukavalta, mutta ensihämmästyksestä selvittyäni minulle valkeni, että se tarkoitti myös sitä, että minut palkitaan. Vihreästä Vyyhdistä otettiin yhteyttä ja kerrottiin, että saisin valita heidän valikoimansa tuotteita viidenkymmenen euron edestä. Valinta ei ollutkaan ihan helppo, mutta lopulta valitsin muutaman kerän tummanpunaista sukkalankaa. Ajattelin, että niistä tulee ehkä villatakki.

Värivalintani ovat selvästi juuri nyt muutoksen pyörteissä. Minulla on ollut vahva vihreän, keltaisen ja oranssin kausi, ja niitä värejä katselen sillä silmällä toki edelleenkin, mutta punaisen ja ruskean sävyt ovat alkaneet tehdä itselleen tilaa ja tönivät etenkin vihreää nyt vähän syrjemmälle.

Vastikään valmistui keltainen huivi Handun merinosukkalangasta. Siitä tuli kaunis. Yksinkertainen pitsikuvio toimii.

ohje: Seiren, Hiroko Fukatsu

lanka: Handu Merinosukkalanka, Totinen aplari

menekki: 200 g

puikot: 3,75 mm

fiilis: tykkään, käytän

Viime aikoina neulomisen väriterapeuttinen merkitys on alkanut korostua. Neulominen sopii minulle hyvin monesta syystä, niin mekaaninen tekeminen kuin luova pähkäilykin ovat tarpeellisia mielenterveydelleni, mutta väreistä nauttiminen on alkanut tuntua viime päivinä melkeinpä tärkeimmältä syyltä neuloa. Ehkäpä syksyn etenemisellä on asiaan vaikutusta. Alkaa olla jo niin pimeää... Ja minä tarvitsen paljon valoa.

Minä olen vähän niin kuin useimmat kasvit, joiden kasvattamisen kanssa olen epäonnistunut. En menesty hämärässä.

Tavallaan haaveilen jo lumesta. Tulisi vähäsen valoisampaa. Toisaalta nyt on jo aivan tarpeeksi kylmä.

Mutta kyllä talvessakin on puolensa. Onhan siinä tunnelmaa. Ja tärkeintä on aina nauttia siitä mitä on.

Silti minä juuri nyt melkein itken valon perään.

Voisipa valoa vaikka laittaa piikillä suoraan suoneen. Jos voisi, minusta tulisi narkkari. Saman tien.

Rakas Hulda

2011-10-29T15:54:00.000+03:00

Rakas Hulda(n takki)!

Kun näin sinut ensimmäisen kerran, tiesin heti, että meidät on luotu ystäviksi. Ensi tapaamisemme oli sellainen kuin odotinkin. Aika kului kuin siivillä meidän tutustuessa toisiimme. Tuntui heti kuin olisimme tunteneet aina, toisaalta jonkinlainen ystävyyden ensihuuma tempaisi mukaansa.

Ystävyytemme alku oli mukava, kotoisa ja kitkaton, sinun kanssasi oli niin helppo olla. Olin varma, että tästä tulee jotain suurta ja mahtavaa.

Sitten koitti väärinkäsitysten aika. Minusta tuntui, että jotakin meni pieleen. Et ollutkaan aivan sellainen kuin olin odottanut, enkä tiennyt, oliko vika sinussa vai minussa. Tavallaan tiesin, mitä minun pitäisi tehdä. Tiesin, että minun pitäisi antaa sinulle vielä mahdollisuus, antaa sinun olla sitä, mitä todella olet. Mutta minä en pystynyt siihen.

Olin kärsimätön, olin pettynyt. Siirsin sinut elämästäni syrjään enkä halunnut ottaa enää yhteyttä. Tai halusin, mutta välttelin yhteydenottoa kuitenkin. Tunsin että tapaaminen vaatisi tällä kertaa minulta enemmän energiaa, enemmän pitkäjännitteisyyttä ja halua todella kohdata sinut sellaisena kuin olet. En ollut kuitenkaan vielä valmis.

Useita kuukausia on kulunut. Syvällä sisimmässäni olen koko ajan kaivannut sinua. Olen kaivannut sitä lämpöä, jota toit elämääni. Uskoin kuitenkin, että meillä olisi toisillemme paljon annettavaa. Lopulta tunsin, että minun oli otettava seuraava askel. Tapasimme taas ja tällä kertaa puhuimme asiat selviksi. Väärinkäsitys on väliltämme korjattu.

Nyt tiedän, missä vika oli. Odotin sinun olevan jotain sellaista, mitä et koskaan ollut väittänyt olevasi. Toisaalta eräästä toisesta asiasta minä vedin johtopäätökseni aivan liian aikaisin, etkä sinä korjannut käsitystäni. Olemme molemmat pyytäneet ja antaneet anteeksi.

Tästä lähtien haluan pitää sinut aina elämässäni. Olkaamme lähellä toisiamme niin hyvässä kuin pahassakin ja täydentäkäämme toisiamme. Tämä ystävyys on liian kaunis heitettäväksi hukkaan.

Toisin sanoin.

Jotain aivan muuta

2011-10-26T14:51:00.001+03:00

Minä en ole koskaan ollut kovin askarteluun taipuvainen. En mielestäni ole erityisen hyvä eikä kiinnostusta opetteluun ole juuri ollut. Silloin tällöin teen jotain kortteja jonkun juhlapäivänä, mutta vain harvoin olen siitäkään erityisesti nauttinut.

Moni vähemmän käsitöitä harrastava saattaa kuvitella, että yhdessä tai parissa käsityönlajissa kunnostautunut ihminen osaa ja opettelee mielellään vähän kaikkea. Se voi epäilemättä pitää paikkansa jonkun kohdalla, mutta ei minun. Minä olen vähintäänkin nihkeä, mitä tulee yleiseen askarteluun, ja vain yksittäistapauksissa innostun.

Vähän aikaa sitten jostain takavasemmalta sellainen innostus sitten iski. Ja ei, vieläkään ei värkkäillä kortteja, eikä tätä ehkä varsinaiseksi askarteluksi kai lasketakaan. Mutta minä innostuin tekemään korun!

Tämä voi ihmetyttää jotakuta minut tuntevaa, sillä en ole erityisesti myöskään mikään koruihminen. Minulla on muutamia koruja, joista tykkään ja joita käytän aina muistaessani, mutta siinä se. Miksi siis askarrella koruja, jos ei erityisesti välitä askartelusta eikä koruista?

No, siinä missä kaikki tiet vievät Roomaan, tuntuvat kaikki minun väkertelyni liittyvän ainakin tänä syksynä enemmän tai vähemmän neulomiseen. Tämä tässä on kuulkaa kerroslaskuri!

Ihaileeko joku omaperäisen nerokasta ideaani? Ei kannata! Tämä nyt ei suoranaisesti ole minun päästäni lähtöisin. Ideaan, mikäli sen nyt edes oikein ymmärsin, törmäsin helmipuikko.fi-sivuilla. Olisin heti saman tien tilannut itselleni sieltä korun, jos ne olisivat olleet vähääkään enemmän minun tyylisiäni ja pikkuisen löysempiä. Korut on kyllä nättejä, ja niitä on monta erilaista, mutta minä en vain osaa niidentyyppisiä käyttää. Puuhelmet ovat paljon enemmän minun juttuni.

Kävin sitten viikonloppuna Tiimarissa ja ostin itselleni lycralankaa ja puuhelmiä. Eilen illalla alkoi väkertely. Eikä siinä nyt niin kovin kauan mennyt. Vähän epämääräinen tästä tuli tietyssä mielessä, ei mikään täydellinen, mutta tämä nyt on prototyyppi. Pitää ensin tehdä jotain, että tietää, miten se olisi kannattanut tehdä. Ja tuli tästä nätti. Minä olen tyytyväinen.

Käyttöäkin on jo eilen testattu. Sama ongelmahan tässä on kuin kaikissa muissakin kerrostenlaskentatyyleissä: pitäisi itse muistaa aina kerroksen jälkeen siirtää merkkiä. Jos sen vaikka joskus oppisi, voisi näistä eri kerroslaskentasysteemeistä olla jotain hyötyäkin. Mutta oikealla tiellä ollaan.

No? Tuliko edes hieno? Itse olen tyytyväinen ja tykkään väriyhdistelmästä, (joka tosin ei kuvissa täysin oikeana toistu), ihan sama loppujen lopuksi, mitä mieltä muut ovat. Ja kyllä, aion käyttää tätä ihan vain korunakin.

Charlotta toinen

2011-10-24T07:17:00.000+03:00

Ulla 3/2011 on ilmestynyt ja toista kertaa Ullan sivuilta löytyy minunkin neuleohjeeni. Tällä kertaa se päätyi peräti kansikuvaneuleeksi, ja se tuntuu tosi kivalta, koska kait se tarkoittaa sitä, että sukistani tykätään.

Kyllä se vain tuntuu oudolta nähdä oman kätensä jälki jossain muuallakin kuin täällä blogissa. Vielä jännemmältä varmaan tuntuu nähdä toisten toteutuksia omasta ohjeesta. Toivottavasti sekin tapahtuu pian!

Tässä on nyt esillä muutamia lisäkuviakin sukista, sellaisia joita en Ullaan lähettänyt. Tykkään useista kuvista, mutta en viitsinyt neuleohjetta aivan täysin niillä täyttää.

Kiitokset kuvista tosiaan ihanille ystävilleni, jotka lainasivat kuvaukselliset sääret, kameran ja valokuvausosaamista.

Uudessa Ullassa on ihan tosi monta ohjetta minun makuuni. Omaan jonooni menevät ainakin Hanna-Kaisa Hämäläisen Penni, Johanna Kosken Jytky (hyvä nimi), Sadun Annikin palmikkopipo ja Reeta Korhosen Eiku. Luultavasti vielä muitakin, molemmat rannustimet ovat tosi somat. Nyt kun saisi vielä sitä aikaa kaiken neulomiseen.

Myssyli

2011-10-14T13:38:00.000+03:00

Aikaisemmin vilautin kuvan sukista, joista kirjoitin ohjeen, jonka toivon kelpaavan seuraavaan Ullaan. Vähän sukkien jälkeen valmistui toinenkin omaa suunnittelua oleva neuleeni, myssy samalla palmikkokuviolla. Se ei valitettavasti enää ehtinyt tähän syksyn Ullaan, mutta ajattelin tarjota sitä sitten seuraavaan.

Vaikka myssy valmistui sukkien jälkeen, se on itse asiassa aloitettu paljon aikaisemmin. Suunnitelmat eivät vain menneet silloin aivan putkeen ja ensimmäinen kokeiluni oli rehellisesti sanoen täydellinen pannukakku. No, vahingoista viisastuu, eikä sitä ensimmäistä versiota voi pitää epäonnistumisena siinä mielessä, että se loppujen lopuksi poiki ne sukat. Totesin, että kuvio toimii epäilemättä sukissa paremmin kuin pipossa.

Nyt olen sitä mieltä, että kuvio loppujen lopuksi toimii kuitenkin myös päähineessä. Tarvitsi vain ratkaista pari pientä pulmaa ja muuttaa vähän alkuperäisiä aikomuksia. Ja ihan hyvä tästä tuli.

Koska aion myssyn ohjetta vasta sitten ensi vuoden puolella ilmestyvään Ullaan, on nyt mukavasti aikaa koeneulomiselle. Ravelryn kautta löysin kaksi ihanaa neulojaa, jotka ystävällisesti lupautuivat testaamaan ohjettani. Lisäksi yksi niistä takiaismaisista ex-kämppiksistäni, joista ei vain pääse eroon, tuli viime viikonloppuna käymään kylässä (yllätyksenä ja pyytämättä tietysti), ja innostui loppujen lopuksi hänkin testineulojan toimesta. Hän onkin ehkä sinä mielessä hyvä testiyleisö, että ahkeraksi neulojaksi hän on neulonut melko vähän ohjeista.

Myssy on tehty Handun BFL-villalangasta. Kyseessä on minun ihka ensimmäinen bfl-kokemukseni, ja täytyy sanoa, että olen hyvin vaikuttunut. Lanka on aivan mielettömän pehmeää, ja mikä vielä parempaa, ei kutita. Vihdoinkin minulla on myssy, joka ei tunnu otsaa vasten ahdistavalta. Ehkä tämä tosiaan on Best Fiber for Life. Tosin en halua allekirjoittaa mitään vielä.

Lankaa päähineeseen meni vähän vajaa 100 g. En ole punninnut, mutta kovin paljon ei yhdestä vyyhdistä jäänyt. Koska minulla on samaa lankaa kuitenkin toinenkin vyyhti, ajattelin tehdä myssylle kaulurin kaveriksi. Olen varsinainen kaulasta palelija, ja olen tullut siihen tulokseen, että jos haluaa pysyä jotakuinkin lämpimänä talvella, on parasta pistää päälle sekä kauluri että kaulahuivi.

No, neulomaan nyt kun on into päällä.

Vihdoinkin!

2011-10-06T20:01:00.001+03:00

Kukaan ei varmaan ole missään vaiheessa huomannut, että eräs asia on pänninyt minua aina väliin. Viittaan nyt, niin kuin ette tosiaan voineet mistään arvata, minun kameraani. Kuten tiedätte, minulla ei ole tapana valittaa ollenkaan. Mistään. Ikinä. Senpä vuoksi, aivan ymmärrettävästi kun kerta olen aina niellyt kaikki katkerat tunteeni ja kohdentanut katseeni pilvien hopeareunuksiin, (miksi ne muuten on aina vain hopeaa, miksei ikinä voi saada kultaa?), ette kenties ole voineet tuntea minua kohtaan sitä empatiaa, jonka ehdottomasti olisin ansainnut.

Minun kamerani on surkea. Tai no. Pokkariksi ihan jees. Onhan se näppärän kokoinen. Ja saa sillä välillä ihan hyviä kuvia, jos on tarpeeksi valoisaa, kohteen värit ovat juuri oikeat, tuulee sopivasta suunnasta, kuvaa täsmälleen oikeasta kulmasta ja pitää oikean jalan pottuvarvasta vasemman jalan pikkuvarpaan päällä jos sattuu olemaan tiistai. Niin. Että tietyin ehdoin saattaa onnistaa.

Mutta enhän minä valita.

Olen joka tapauksessa toivonut järjestelmäkameraa nyt jo lähestulkoon vuosikymmenen ajan. Aluksi kyllä haaveilin filmijärkkäristä, mutta kun pikkuhiljaa pääsimme dinosaurusajalta nykyaikaan, aloin hahmottaa digikuvaamisen edut.

Katseltuani kateellisena sivusta, kuinka kaikki ympärilläni ovat yksi kerrallaan hankkineet hienoja kameroita, ehdin jo melkein luopua toivosta, että itse ehtisin päästä käsiksi järkkäriin ennen eläkepäiviäni. Ihmeiden aika ei ole kuitenkaan ohi. Nyt minäkin ihan oikeasti omistan uutuuttaan kimaltavan järjstelmäkameran. Muahahahaa!

Kieltämättä valokuvaaminen tuntuu nyt huomattavasti mielekkäämmältä kuin ennen. Nyt motivoi jo muukin kuin pelkkä puolivalmiiden sukkien kuvaaminen. Ainut, mitä tässä enää voisi toivoa, on aikaa opetella oikeasti käyttämään kameraa. Vähäsen olen toki järkkäriini tutustunut, sen verran että ei ole ihan pakko käyttää automaattia, mutta silti vielä ollaan kaukana kameran todellisesta hallitsemisesta. Kaiken, minkä opin joskus silloin ehkä, ööh, kahdeksan vuotta sitten valokuvauskurssilla, olen jo unohtanut. Mutta hiljaa hyvä tulee. Pitää perehtyä kuvaamiseen vähän kerrallaan, sen minkä tässä ehtii.

ohje: Cable net, Ariel Barton

koko: 37

puikot: 2 mm

lanka: Handu Merinosukkalanka

menekki: 78 g

valmistuneet: 2009 joulukuussa

Nämä sukat on muuten neulottu joskus kauan sitten kun en ollut vielä ihan totaalisen hurahtanut sukkiin - liekö oli peräti sitä aikaa, kun vasta opettelin sietämistä. Näiden neulominen olikin itse asiassa aikamoinen koetinkivi. Tuota pikkupalmikkoa sai väkertää kohtalaisen keskittyneesti. Yhden elämäni suurimmista helpotuksen tunteista olen kokenut näiden sukkien valmistuttua.

Että en tiedä, viiraako päässä, mutta tänään kun pitkästä aikaa näin sukat livenä, aloin tuntea jonkin sortin kaipuuta niiden neulomista kohtaan. Masokismia?

Ylläolevasta kuvasta muuten huomaa, että en ollut vielä oppinut erästä hyvää kikkaa silmukoiden poimimiseen kantalapun reunasta. Nykyään osaan tehdä tuon siistimmin, vaikka ei tuokaan pahalta näytä.

Noniin, kuka arvaa, mitkä kuvat on otettu milläkin kameralla? Molemmissa kuvaustilanteissa valaistus on ollut suurin piirtein samanlainen. Oikein vastanneet saavat ihailua ja suitsutusta.

Wrought Iron Socks

2011-10-02T13:34:00.000+03:00

Kun kerran tulin mainostaneeksi, että niitä sukkia on oikeasti valmistunut vähän enemmänkin, niin paras sitten esitellä edes jotkut niistä. Ainakin ne hienoimmat.

Hommasin joskus kevätpuolella Wendy D. Johnsonin kirjan Toe-Up Socks for Every Body. Kertaakaan en ole ostostani katunut, ja ensimmäiset kirjan ohjeista tekemäni sukat ovat suoriltaan nousseet lempisukiksini. Tykkään mallista ihan mielettömästi, sillä sukkia oli kiva neuloa ja valmiina ne tuntuvat hyviltä jaloissani.

ohje: Wrought Iron Socks (Ravelry), Wendy D. Johnson

puikot: 2,25 mm

lanka: Schoppel-Wolle Admiral

menekki: n. 90 g

fiilis: kaikin puolin mahtava

Ottaen huomioon, miten mielettömän ihastunut olen näihin sukkiin, on niiden kuvaaminen lykkääntynyt ihan kohtuuttomasti. Minulla olisi kyllä kootut selittelyt täällä valmiina käytettävissäni, mutta taidan jättää väliin. Voitte keksiä itse.

Täytyy kyllä sukkiin liittymättömästi mainita, että kuvat ovat yhdessä mielessä aika kauhistuttavaa katsottavaa. Ne eivät nimittäin kaunistele tosiasioita. Minulla on ihan älyttömän paksut jalat! Ei sillä, niin hyvä en ole ollut itsepetoksen saralla, että olisin varsinaisesti muuta kuvitellutkaan, mutta enimmäkseen ei jalkojaan tästä kulmasta tule katseltua, niin että niitä ei sitten pahemmin ajattelekaan.

Aina optimistisena luonteena olen kuitenkin nyt päättänyt, että jalkani näissä kuvissa, (ja tietysti mutenkin), ovat söpön pulleat. Ja sitä paitsi kyllä meitä vähän vähemmän sorjiakin täytyy olla olemassa, jotta joku muu pääsisi loistamaan.

Paitsi sukkamallista, tykkäsin kyllä langastakin. Tällä hetkellä minulla on eräät sukat kesken Dropsin Fabelista, ja vaikka se on lähestulkoon täysin samanlainen lanka, tykkäsin kuitenkin tuosta Admiralista enemmän. Niin niin, ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella. Toisin sanoen meidän kaupasta ei tällä hetkellä Admiralia saa. Mutta voitte uskoa kun sanon, olen lobannut asian puolesta ahkerasti. Laura voi varmasti vahvistaa, että en ole jättänyt tilaisuutta käyttämättä korostaakseni, miten huippu perussukkalanka tässä on kyseessä.

Joku voisi kysyä, mikä tuossa langassa sitten niin ihmeellistä oli. Niin no... ei sinänsä mikään. Sehän tosiaan on ihan vaan perussukkalanka, ei mitään merinoa, bfl:ää, silkkisekoitusta, enkelin hiusta tai, hmm, mikäs se hieno kuvaus olikaan, jonka jostakin luin... ainiin, Brad Pittin p*rskarvaa. (Täytyy kylläkin sanoa, että oli kenen tahansa ihkujulkimon tai yli-ihmisen takamusjouhista kehrättyä lankaa, en välttämättä osaisi antaa sille arvoa.) Kyseessä on siis niin peruslanka kuin lanka voi olla, mutta sitä vain oli tosi mukava neuloa. Ei halkeillut eikä säikellyit. Neulepinnasta tuli kauniin tasaista. Ja vaikka langassa oli metrejä, se ei tuntunut yhtään liian ohuelta ja tiiviiltä, vaan oli sopivan kuohkeaa, minkä ansiosta se käyttäytyi hyvin anteeksiantavasti.

Joko tuli hehkutettua tarpeeksi? Jos tätä lankaa vertaisi mieheen, se ei olisi mikään tyylikäs hipsteri (sain tietää tuon sanan merkityksen aika vasta, ja olen inhonnut sitä jo ennen tarkkaa määritelmää, nyt vielä enemmän), tai vetoava muusikko tai lumoava taitelijarenttu, vaan se olisi kiltti ja ystävällinen perusmies, sellainen jonka kanssa voi olla oma itsensä ja joka ymmärtää. Sen uskollisuutta vain ei ole tullut vielä testattua. Vasta aika näyttää, kuinka kauan suhde tämän tyypin kanssa voi kestää - ja voiko sen jossain vaiheessa pelastaa vielä parsimalla.

Äh, nyt on aivan liian levotonta ja epäselvää juttua. Ehkä mä häivyn.

Syksyn lehtiä ja sit semmoiset yhdet sukat

2011-09-30T20:57:00.000+03:00

Jotenkin nyt on lipsahtanut pahasti sukkalinjalle. Tälläkin hetkellä on useat sukat kesken ja osa valmiista kokonaan täällä esittelemättä. Tänään sain taas yhdet valmiiksi, ja tällä kertaa tuli tehtyä ennätyskin, nimittäin langat päättelin välittömästi valmistumisen jälkeen! Tätä ihmettä ei täällä tulla usein näkemään.

Sukat ei kyllä valitettavasti tulleet nyt itselleni, vaan ne menevät työpaikalle näytekappaleeksi. Mutta niitä oli kiva neuloa, ja sain kokeilla itselleni uutta lankaa, Punta Yarnsin Merisockia, eli koen silti olevani voiton puolella. Lanka on mukavan pehmeää ja se on värjätty just silleen, mistä minä tykkään. Voisin pian tehdä jotain siitä ihan itsellenikin, jostakin eri väristä tietysti. Ei sitä nyt koko ajan samaa jaksa.

Tosin tämän väriset sukat ois kyllä kivat. Hmm...

Laura oli ystävällisesti sukkamallina. Oli hauska käydä työpaikan läheisessä leikkipuistossa vähän kuvailemassa. Oltiin selvästi ihan omassa elementissämme siellä. Varmaan kaikkien mielestä ne lenkkikentän rasittavimmat kakarat.

No ei. Ihan kiltisti me oltiin. Sievästi ja hiljaa istuttiin ja otettiin kuvia.

ohje: Kesävoi-sukat Ilona Korhosen ja Jenni Östermanin Neulekirjasta

lanka: Punta Yarns Merisock Hand Painted, väri HP61

puikot: sukkapuikot 2,25 mm

menekki: 55 g

fiilis: helpot ja nopsat neuloa, kiva lanka, enimmäkseen jees ohje, nätti lopputulos

Lumoavan Langan blogin puolelle kirjoittelin vähän tarkemmin kokemuksiani ohjeesta ja langasta, joten en jaksa niistä nyt tähän lätistä. Käyköön sieltä katsomassa, ketä kiinnostaa.

Ihan mielettömän nätti ilma sattui kuvaushetkelle. Jopa pokkarilla tuli aika hyviä kuvia, ainakin suurimmasta osasta. Ja tykkään ihan hirväesti nuista syksyn lehdistä, jotka pääsivät mukaan kuviin. Vitsit kun ois koko syksy aina tällaistä kuulaan kirkasta ja kaunista, eikä suinkaan sellaista masentavan harmaata sadetta mitä tässä nyt on ollut ties kuinka monta päivää. Tosin tiistain myrskyissä oli tiettyä tunnelmaa, se täytyy myöntää.

Mutta nyt taitaa tämä tyttö tallustaa viikonlopun viettoon. (Huomioikaa kuinka nerokkaasti yhdistin tuollaisen poistumiskuvan postauksen loppulauseisiin. Ja ensimmäinen kuva on taiteellinen paikallesaapumiskuva. Ei hitsi, mä olen niin nero, että hykertelen täällä itsekseni. Vähänkö on tätä taiteellista silmää.)

Olisi kyllä tälle viikonlopulle oikeasti tosi paljon hommaa, mutta lähinnä tekisi mieli vaan neuloa. Tosin se nyt ei vielä varmaan ylitä uutiskynnystä.

Ihka ensimmäinen

2011-09-29T18:57:00.001+03:00

Yleisön pyynnöstä. Minun eka lankani.

On se aika söpis. Ja aika pienikin. En tiedä pitäisikö se jättää silleen. Kiinnostaisihan se tietty vähän, millaista neulepintaa tällä langalla saisi aikaiseksi, mutta toisaalta eihän noin pientä söppänää voi mitenkään tuhota.

Aloin eilen värttinöimään pajasta mukaan saatua suomenlampaan villaa. Joko se on vielä tuota bfl:ää helpompaa kehrättävää, tai sitten minun taitoni ovat oikeasti jo nyt vähän parantuneet. Tosin ei ehkä kannata vielä liiemmälti kehua. Katsotaan nyt.

Kertausharjoitukset

2011-09-28T19:56:00.000+03:00

Kuten viimeksi mainitsin, osallistuin viime viikonlopun neuleretriitissä värttinäpajaan. Pajoja olisi ollut tarjolla useampiakin, mutta suurin osa muiden pajojen opeteltavista asioista oli sellaisia, jotka osaan muutenkin tai jotka uskon oppivani nopsaan samalla tavalla kuin olen oppinut kaiken muunkin neulomiseen liittyvän tähän asti - lukemalla netistä ja kokeilemalla.

Värttinällä kehräys osoittautui ihan mielenkiintoiseksi. Olin tosin pajankin aikana aika väsynyt enkä olisi millään meinannut jaksaa opetella uutta, mutta sitkeästi silti tein minkä vaan kykenin. En kuitenkaan retriitin aikana ehtinyt kehrätä kokonaan pajassa aloittamaani villaa ja osa hommasta jäi kotiin.

Maanantai-iltana sain kehruuni valmiiksi ja pääsin kertausvaiheeseen. Harmillista vaan, että en enää oikein muistanut, mitä Tuulia oli kertauksesta opettanut. Aloin sitten omin neuvoin kokeilla, mutta koska kärsivällisyyttä minulla ei ollut sitäkään vähää kuin terveempinä päivinäni, oli värttinä lentää seinään heti kun ei oikein onnistunut. (Voitte vain kuvitella sen itsehillinnän määrän, joka vaadittiin siihen, että jätin paiskomiset väliin.) Koitin vähän googletella, mutta ei minun kärsivällisyyteni riittänyt siihenkään. Lopulta päädyin siihen todennäköisesti ainoaan oikeaan vaihtoehtoon, että pistin viestiä Tuulialle ja jätin suosiolla kertauksen odottamaan parempaa päivää.

Äsken pidin pienen blogienlueskelutuokion, ja Villalankasarvikuono-blogin uusimman postauksen innoittamana aloin kertaushommiin. Ensimmäiset kertausharjoitukset silloin aiemmin eivät sujuneet ihan oppikirjan mukaisesti, mutta tämä toinen yritys onnistui. Lopputulos on aika sympaattinen. Langan paksuus vaihtelee koko ajan, mutta kertaaminen kuitenkin tasoitti säikeiden pahimpia epätasaisuuksia. (Ylläolevassa kuvassa siis pelkkää säiettä, ei valmista lankaa.)

Pajasta sai mukaan vähän enemmänkin villoja, eli harjoittelumateriaalia on vielä jäljellä. Lisäksi innostuin ostamaan aivan mielettömän kauniin värisen villatopsin. Vähän mietin, että kannattaako ostaa kaunista käsinvärjättyä (ja hintavaa) villaa, kun ei osaa vielä kunnolla, mutta pari retriittikaverita ylipuhui minut selittäen, että huonoilla materiaaleilla ei missään tapauksessa kannata harjoitella, siitä tulee vain paha mieli.

Uskoisin, että kehräämisen perusperiaatteet ovat minulle nyt selvinneet. Enää tarvitaan harjoitusta. Ja rukki. Nimittäin on ihan turha kuvitella, että minä jaksan ikuisesti harrastaa kehräämistä semmoisella vekottimella, millä itse kehrääminen pitää vähän väliä lopettaa, koska valmsitunutta säiettä pitää kieputella välineen ympärille.

Mutta on tuo värttinä vaan silti aika vekkuli keksintö. Jostain syystä tällaiset yksinkertaiset ja vanhat välineet tekevät minuun välillä paljon suuremman vaikutuksen kuin modernit tekniset laitteet. Samoin kuin välillä mietin, millaiset nerot ovat oikein keksineet, että parilla kepillä voi langasta tehdä vaatteita, ihmettelen nyt sitäkin, kuinka oikeastaan on syntynyt ajatus sen langan tekemisestä.

Portti-muisteloita

2011-09-27T14:19:00.000+03:00

Kova tuuli, suorastaan myräkkä, ja sumu ja usva eivät luultavasti yleensä esiinny usein yhdessä. Tällä kertaa esiintyy. Ulkona on melkeinpä myrsky, minun päässäni liikkumaton usva.

Juu, migreeni painaa. Olen tässä ihan vastikään hehkutellut kaikille, miten minulla ei ole ollut migreeniä sitten kesäkuun, ja olen itse asiassa syvällä sisimmässäni ollut varma, että nyt niitä ei enää ihan hevillä tulekaan. Eipä olisi paljon kannattanut kuulutella. Tai ehkä unohdin koputtaa puuta.

Juuri nyt on niitä harvinaisia hetkiä sitten viime keskiviikon, jolloin päähäni ei suoranaisesti satu. Siis koko aikaa. Jos olen paikallani. Käytän siis hetkellisen huippukuntoni hyväksi ja kirjoitan blogiin.

Viikonloppuna olin innostuneen mielen ja vahvan lääkityksen pystyssä pitämänä pohjoisen neuleretriitissä. Vaikka suurin piirtein tiesin, mitä neuleretriitti on, en ollut ehtinyt ihan hirveästi uhrata sille ajatuksiani etukäteen, eikä minulla siten ollut mitään erityisiä odotuksiakaan. Lähdin mukanani monta laatikollista Lumoavan Langan lankoja, ja itselleni varasin tukun käteistä. Varulta vain. Ihan vain ettei jälkeenpäin harmittaisi, jos rahat loppuisivat kesken. En tietenkään aikonut käyttää koko summaa.

Valitettavasti, (budjettini kannalta, ei muuten), retriittiin oli saapunut lanka- ja villakuormallisen kanssa myös Tuulia. Lisäksi kirppispöydästä löytyi aarteita. Ja kas vain, sinne humahti minun matkakassani. Sen siliän tien. Se niistä rahoista. Eikä harmita yhtään.

Vaikka pääni takia jouduin skippaamaan saunomiset, ja vaikka neulottuakin sain koko viikonloppuna vain pari senttiä sukanvartta, olisi retriitistä niin paljon sanottavaa, että en oikein tiedä, mistä aloittaa tai (tyypilliseen tapaani) milloin lopettaa. Mutta jos pitäisi nimetä viikonlopun kaksi antoisinta asiaa, ne olisivat ihmiset ja Tuulian pitämä värttinäpaja.

Ihan vähäsen pelkäsin retriittiä ja joukkoa uusia ihmisiä, sillä se että jakaa joidenkin kanssa saman harrastuksen, ei tosiaankaan tarkoita sitä, että muuten oltaisiin samoilla aaltopituuksilla ja välittömästi kuin paidat ja peput. Ja vaikka mukana oli myös jo ennestään tuttuja tyyppejä, mietin riittäisikö juttu heidän kanssa pitempäänkin kuin tavallisen neuletapaamisen verran. Mutta hyvä tuuri oli. Kaikki ihmiset olivat niin mukavia ja mielenkiintoisia, että kaivelemaan ei jäänyt mikään muu kuin se, että kenenkään kanssa ei ehtinyt jutella tarpeeksi. (Ja ehkä vähän se, että kiitos migreenin ja lääkkeiden, osa muistikuvista on hitusen sumeita.)

Ottaisin viikonlopun mielelläni jo piankin uusiksi. Mieluiten vähän paremmissa ruumiin ja sielun voimissa tosin. Ja ehkä vähän vähemmän kiireisenä ajankohtana. Mutta joka tapauksessa menisin kyllä toistekin!

Uuvahdus

2011-09-19T20:53:00.000+03:00

Tänään väsyttää kohtalaisen kamalasti, mutta muuten on kyllä ollut kaiken kaikkiaan ihan tosi mukava päivä. Väsymys painaa ehkä huonosti nukuttujen yöunien takia, ja siksikin, että tekemistä on kaiketi hieman liikaa. Ja siksi, että elinen, joka oli ainoa vapaapäiväni vähään aikaan laskien niin menneisyyteen kuin tulevaisuuteenkin päin, meni sitten sukkaohjeen vääntämisessä.

Nyt tässä mietityttää, että onko tosiaan pakko tunkea lusikkansa joka soppaan, vaikka ei edes rahkeet riittäisi. Olen kyllä tosi tyytyväinen suunnittelemiini ja neulomiini sukkiin, mutta onko ohje sitten mistään kotoisin? Elämme jännityksessä sen suhteen ja asia selvinnee sitten kun uusi Ulla tulee ilmoille. Tai jo ennen sitä, jos palauttavat ohjeeni bumerangina takaisin punakynällä koristeltuna.

Ehkä tämä on vain väsymystä. Siis tämä että olen melko vakuuttunut siitä, että ohjeesta ei saa mitään tolkkua. Ehkä harjoitus ratkaisisi asian. Joko sitä oppisi luottamaan itseensä, tai sitten, jos ongelma on taidoissa, oppisi tekemään kunnollisia ohjeita. Tulisi ohjeenkirjoitusrutiini. Minulla nyt vain on taustallani se vasta yksi neuleohje. Ei kai ole mikään yllätys, että tässä vaiheessa en ihan tee hommia ammattilaisen ottein.

No mutta. Sukat on hyvät. Ja nättejä kuviakin tuli. Nyt sitten vaan odotellaan.

No sanotaan nyt sananen

2011-09-17T20:01:00.001+03:00

Enpä tiedä, onko juuri vaivan arvoista esitellä näitä sukkia. Niissä ei nimittäin ole mitään ihmeellistä sinänsä. Tulin vain kesällä ostaneeksi Schoppel-Wollen Zauberball-sukkalankaa budjetoituna heräteostoksena, (eli olin jo etukäteen päättänyt, että jos tulee heräte, niin saa ostaa), ja sitten tein siitä sukat.

Teemavuoteni merkeissä neuloin sukkia luonnollisesti itselleni. Ja se mainittavan arvoinen asia näistä tosiaan on sanottavana, että tietyssä mielessä nämä ovat parhaat koskaan neulomani sukat. Neuloin toista kertaa neliskanttisilla kahden millin sukkapuikoillani ja edelleen tuli ihan mielettömän tiheää jälkeä, mikä on kiva, napakkaa. Lisäksi sukat istuvat kuin hanska. Vertauskuvallisesti. Kyllä ne kuitenkin passaa jalkoihin paremmin kuin käsiin.

Tiheydestä kertonee jotain se, että varressa on 80 silmukaa. Ja viimeisten kärkiliäysten (neuloin siis varpaista aloittaen) ja ensimmäisten kiilalisäysten välissä on 53 kerrosta. Että tiheää on.

Suunnitelmat muuttuivat sitten kumminkin. Jossain ihme jaloupuuskassa päätin, että annankin sukat synttärilahjaksi äidille. Vaikka ne olivat oikeastaan täydelliset. Ja vaikka väritkin on hauskat ja vaikkei minulla ole vastaavan värisiä sukkia ennestään. Mutta kun jotenkin vaan tuli koko ajan äiti mieleen. Että näin tässä sitten nyt kävi. Kyllä tämä tämän vuoden teema on vain vaikea.

Ja sitten minua taas niin korpeaa nämä kuvat. Uskokaa tai älkää, nämä kolme on parhaat niistä reilusta kymmenestä, jotka otin ja otatin. Ihan tosi. Niissä muissa oranssit on vähän niin kuin palaneet, ja on ne muutenkin huonoja. Sama vanha virsi. Huono kamera, yyh. Minkä lisäksi nyt kyllä valitan vielä siitäkin, että minun luottokuvaajani muutti muille maille vierahille, tai ainaskin melko kauas tässä samassa maassa. Se on vain kyllä harmi. Oikeasti. Ei niitä hyviä kuvaajia puussa kasva - ei millään pahalla vaan niille avuliaille sieluille, jotka nyt joitakin kuvia ovat minulle ystävällisesti räpsineet. Yhden hyvän kuvaajakaverin olen nyt löytänyt, mutta häntä en viitsisi liikoja vaivata. Tässä eilisiltana tosin kyllä oli yhteisellä kuvausreissulla oikein mukavaa, mutta en millään kehtaa olla enää enempää vaivaksi. Sehän se hyvä puoli siinä mun entisessäni oli, että hänen orjuuttamisensa suhteen minulla ei ollut minkäänlaisia ongelmia. Ei mitään omantunnon pistoksia.

No, tämmöistä tämä on. Kaikki muuttuu. Deal with it.

Sateen ropistessa

2011-09-12T22:05:00.000+03:00

Syksyn sade ropisee ikkunaan. Minä haaveilen hyvästä kamerasta, jolla tallentaa tunnelmia. Ja ajasta. Minusta tuntuu, että se ei riitä mihinkään. Kohta on talvikin.

Yritän saada tehtyä neuleohjetta Ullaan. Itse asiassa kahtakin. Mutta niiden molempien kanssa ollaan todella tiukilla. Ei tässä mitään ehdi, vai ehtiikö? Yritän.

Tältä näyttää. Tosin ollaan täällä sentään vähän pitemmällä. Mutta ehkä vähän liian vähän.

En ole pitkään aikaan esitellyt blogissa mitään valmista. Minulla on neljät sukat odottamassa päättelyä. Pian varmaan viidet tai kuudet. Yksi huivi kesken. Yksi juttu odottamassa pingottamista, purkamista ja uudelleen neulomista. Toinenkin juttu odottamassa uudelleen neulomista. Pari valmista huivia kuvaamatta. Odottelen tarmon puuskaa. Ja sitä aikaa.

Naiseus

2011-09-05T13:52:00.000+03:00

Tenttiinluku. Näytti tältä:

Neule ei juuri häiritse lukemista. Hillittömät vatsakrampit toisaalta kyllä. Ne pistivät lukemisen tehokkaasti poikki.

Mikä pahinta, niihin tyssäsi neulominenkin.

Vielä yhdet...

2011-08-16T10:47:00.001+03:00

Saapa nähdä, mikä on ahneen loppu tällä kertaa. Vastoin parempaa tietoani aloitin taas uuden projektin.

Olen kuitenkin perustellut tämän itselleni hyvin. Lukuun ottamatta kirjoneuleosuuksia, nämä sukat ovat oikein hyvä tenttiinlukuneule, sillä puikkoja ei tarvitse pahemmin tuijotella. Oikeastaan kaikki muut tällä hetkellä kesken olevat neuleeni vaativat katsomista tai ovat muuten vain jossain haastavassa ja ajattelua vaativassa vaiheessa. Tämä neule on siis aloitettu tarpeeseen.

Sitä en kylläkään osaa selittää, miksi aivan yhtäkkiä sain päähänpinttymän Vellamosta. Olen alusta asti pitänyt sukkia nätteinä, mutta en mitenkään ihmeellisinä. Jos ihan totta puhutaan, olen ollut melko varma, että vaikka sukat Ravelry-jonooni kelpuutinkin, en kuitenkaan varmaan koskaan tulisi niitä neulomaan. Mutta nyt sitten yhtäkkiä jostain takavasemmalta yllätti odottamaton hingutus, ilman mitään ennakkovaroitusta. Oli ihan pakko aloittaa. Ja tuon tenttiinlukuperustelun tosiasiassa vain keksin itselleni. (Mikä yllätys.)

Ehkä tällä kertaa langat ja malli vain kohtasivat toisensa ja päättivät ruveta sukiksi, eikä minulta kysytty. Siltä tämä melkein tuntuu.

Postia tiikerille!

2011-08-11T11:43:00.002+03:00

Olen tainnut jo puolelle jos toisellekin valitella Itellan minulle aiheuttamia ongelmia. Niitä alkoi olla lyhyen ajan sisään sen verran paljon, että olin jo melkein sitä mieltä, että olen jollain Itellan mustalla listalla. Ehkä olin joskus katsonut jotain postinkantajaa vähän väärin?

Viime aikoina minulle on jätetty toimittamatta lähetyksiä, jotka olisivat minulle kuuluneet. Ne on joko palautettu suoraan lähettäjälle, hukattu muuten vaan, tuotu varustettuna tarralla, jossa syvästi epäillään minun asumistani tässä osoitteessa tai pimitetty postitoimistossa pari viikkoa ilmoittamatta lähetyksen saapumisesta mitään.

Viime viikon maanantaina minua jo epäilytti, että osoitteeni on jotenkin sotkettu. Kävin postissa kysymässä asiaa samalla kun menin etsiskelemään vihjeitä kadonneesta maksikirjeestäni. Tympääntyneen näköinen virkailija kysyi minulta, kauanko olen asununt nykyisessä osoitteessani. Vastattuani hän sanoi, että ei siinä sitten voi olla mitään vikaa, antaen äänensävyllään ymmärtää, että olen idiootti.

Noh, tälllä viikolla selvittelin asiaa Itellan nettisivujen kautta käytyäni uuden reissun postissa ja saatuani tällä kertaa vähän avuliaampia neuvoja eri asiakaspalvelijalta. Kirjoittamani palautteen johdosta minulle soitettiin ja tietoni tarkistettiin ja havaittiin, että vaikka nykyinenkin osoitteeni postin tiedoista löytyi, minun viralliseksi postiosoitteekseni oli lätkäisty osoite, jossa asuin muutama vuosi sitten. (Joo, ei siinä voi olla mitään vikaa - pitkä nenä sinulle senkin nyrpeä postihenkilö!) Syytä tälle ei kyllä keksitty, mutta asia onneksi korjattiin välittömästi asianmukaisesti pahoitellen.

Hauskasti tässä välissä, nimittäin postille kirjoitteluni jälkeen ja ennen saamaani puhelua, ehdin vastaanottaa Ilun Handusta minulle lähetetyn paketin, jonka sain ystävälliseltä Ilonalta korvaukseksi paketista, joka minun olisi pitänyt saada, mutta jota posti ei koskaan toimittanut. Nyt saamani paketin kuori sai minut kovasti hihittelemään.

Paketti täynnä terveisiä! Ja täällähän minä asun, niin kuin ennenkin, terkkuja vaan postinkantajalle. :)

Ps. Kuvan saa isommaksi klikkaamalla.

Alkuviikon iloja

2011-08-09T11:18:00.000+03:00

Tänään herääminen ja ylösnousu olivat ihan mielettömän vaikeita. Olen nytkin väsyneempi kuin varmaan ikinä. Tämän alkuviikon aikataulut ei ihan ole parhaat ihmiselle, jolla sattuu juuri olemaan univelkaa ja jolla on aina ongelmia mennä nukkumaan heti kun on päässyt kotiin. Minun on pakko saada ennen nukkumaanmenoa rauhoittua vähän aikaa ihan itsekseni riippumatta siitä, kuinka paljon kello on siinä vaiheessa kun saan siihen tilaisuuden.

Eilinen oli väsyttävä, mutta kylläkin aika mukava päivä. Aamulla mennessäni Ravelryyn vaihteeksi selaamaan satoja sukkaohjeita minua odotti siellä yllätys. Eräs kanssaräveltäjä oli syystä tai toisesta halunnut ilahduttaa minua lähettämällä minulle toivelistallani olleen neuleohjeen maanantaiterveisin! Hetken aikaa olin täysin hämmentynyt ja sanaton. Ja tietysti huippuriemuissani.

Itse olen lähettänyt vastaavanlaisen Ravelry-lahjan vain kerran, ja koska silloin oli kyseessä lahjan saajan syntymäpäivä, (tai no, oli ollut, olin vähän myöhässä), lahjalle oli olemassa jokin syy. En ihan uskaltanut nyt kysyä minulle lahjan antaneelta, miksi minua näin hemmoteltiin, (jos syy vaikka olisi se, että minä ruikutan aina niin paljon ja olisin ehkä tämän ansiosta kerrankin hiljaa), mutta käytän kysymiseen varatun energiankin sitten vain iloitsemiseen.

Koska tällaisia yllärilahjoja saa harvakseltaan, olin välittömästi päätynyt siihen tulokseen, että tämän neuleohjeen kanssa pitää aloittaa heti. Ja heti aloitinkin.

Tai en ihan heti. Tavallaan heti. Aloin heti etsiskellä lankaa, kyllä. Mutta. Niin. Langan valitsemiseen meni valehtelematta kaksi ja puoli tuntia. Juu, kaksi ja puoli. Onneksi olkoon, äiti, olet kasvattanut tyttärestäsi päättäväisen ihmisen! Lisättäköön vielä, että minun sukkalankavarastoni ei ole tällaiseksi aktiivineulojaksi erityisen laaja, eli vaihtoehtoja, joiden parissa mietin, taisi olla ehkä neljä, joista viimeisen tunnin jahkailin vain kahden välillä.

Luin välissä vähän Runotyttö-kirjaa, jonka kanssa satuin olemaan juuri kohdassa, jossa Emilia yritti päättää, lähtisikö New Yorkiin edistämään kirjallista uraansa, vai jäisikö kotiin, jota rakasti ja jossa voisi kulkea omaa tietään. Tunsin suurta sielujen sympatiaa Emiliaa kohtaan.

Nyt olen tyytyväinen lankavalintaani. En ole vieläkään varma, oliko se juuri se oikea lanka juuri tähän malliin, mutta ainakin se on se oikea juuri nyt. Väri on aivan mielettömän ihana ja se henkii syksyn alkua.

Kyseessä on ensimmäinen Wollmeise-lankani. Hurahdankohan minäkin näihin nyt..? Tätä en ole itse ostanut, vaan sain lahjaksi vaihdossa, ja vaikka vaihtoparini epäilikin värivalinnan osuvuutta, en juuri tätä parempaa vihreää olisi voinut itse valita.

Kyseessä on siis Cookie A:n Ellington-sukat. Wollmeisen väri on Pistazie. Eikä kuvat tee taaskaan aivan oikeutta. Sellaista tämä elämä on.

Liikaa houkutuksia

2011-08-06T14:38:00.000+03:00

Tänään töissä aamupäivä on ollut kiireinen. Paitsi että asiakkaita on käynyt kiitettävästi, on pitänyt päivitellä blogiin arvontapostausta ja mainostella sitä vähän muuallakin. Lisäksi verkkokaupan tilannettakin on tullut vahdittua ja päivitettyä.

Nyt sitten yhtäkkiä tulikin rauhallisempaa ja ehdin keittää kupposen kahvia, (joo, joo, olen lopettanut kahvin juonnin jo kahdesti, tiedetään), ja mikä pahempaa, ehdin alkaa selata Ravelryä. Se on välillä hyvin vaarallista touhua. Etsin sieltä yhtä aivan eri asiaa, kun törmäsinkin Cookie A:n Sock Clubiin. Miksi minä en ole tiennyt tällaisesta ennen? Juuri minun olisi ihan selvästi pitänyt!

Okei, minulla ei ehkä olisi edes varallisuutta tuollaiseen. Eikä sitä paitsi aikaakaan, ideavarastoni kasvaa muutenkin joka päivä. Vähän liikaa.

Joka tapauksessa. Voisiko mikään olla mahtavampaa kuin olla klubissa, jossa toimitetaan keksireseptejä, lankaa ja Cookie A:n sukkaohjeita? Ei varmaan. Tosin... en minä enää varmaan ikinä uskalla osallistua mihinkään, mihin liittyy Itella. Jo aiemmin sen perhanan laitoksen kanssa on ollut ongelmia, ja parin viime viikon temppuilut traumatisoivat minut täysin. Uhosin jo, että lähetän niille kyllä sinne kirjepommin... vaan kun ei ne varmaan osaa toimittaa sitä perille.

Nyt pitää hillitä itseäni, että en ala tilittää asiasta. Jos pääsen alkuun, ei loppua ole näkyvissä ihan heti. Mutta aiemmat antipatiani Itellaa kohtaan ovat puhjenneet kukkaansa uudestaan ja varhaisemmat blogitilitykset ovat jälleen voimassa. Puran tunteitani linkkaamalla aiempaan kitinääni aiheesta. (Ei tosin paljon auta.) Kurjuutta, kurjuutta...

No. Oli miten oli. Grrrr Pitää rauhoittua ja ottaa taas positiivinen asenne käyttöön. Murrr Ajattelen kaikkea kivaa: neulomista, hyviä kirjoja, elokuun kauniita päiviä... raindrops on roses and whiskers on kittens...

Ylikeskittymistä

2011-08-04T22:26:00.000+03:00

Aika kyllä humahtaa täysin huomaamatta kun tekee jotain mielenkiintoista. Unohtaa syödä, vessaankaan ei meinaa ehtiä, eikä edes huomaa, miten paljon itseasiassa väsyttää.

Välillä ehkä tympäisee aika paljon, mutta silloin vain tulee pähkäiltyä kahta kauheammin ja ajan kulku hämärtyy entistä pahemmin. Milloinkas se aika niin lentäisikään kuin sillon kun ottaa päähän. Tai ehkei se ihan niin mennyt...

Joka tapauksessa täällä on vaihteeksi valmistunut neuleita, (ai pitääks ne esitelläkin?), ja on kumman seesteinen olotila, kun keskittyy välillä rauhassa yhteen asiaan eikä pompi neuleesta toiseen. Melkein huolestuttaa tällainen.

Best Fiber for Life

2011-08-02T11:22:00.000+03:00

Alkaa olla lempiaikani kesästä. Se kun valo on pehmeämpää. Kun ilma on lempeämpää. Illat tunnelmallisia, ihmiset rauhallisempia. Syksy lähenee, mutta ei ole vielä täällä.

Vaikka minusta ei olekaan vielä syksy, puikot puhuvat toista kieltä. Eilen illalla eräs BFL-vyyhti muuttui keräksi ja alkoi puikkelehtia puikoillani. Lämmin syyspäähine on tuloillaan. En vain tiedä vielä millainen.

En ole vielä koskaan aiemmin neulonut BFL:ää. Ei ole kovinkaan kauan siitä kun en vielä edes tiennyt sellaisesta kuidusta mitään. Kun tarpeeksi usein kuitenkin törmää johonkin sanaan, (tai kirjainyhdistelmään), on jossain vaiheessa pakko ottaa selvää, mistä kaikki niin kauhkoavat. BFL, bluefaced Leicester, ei Big Fat Liar, jota Google yhtenä mahdollisuutena ehdottaa. Eikä ihan, vaikka lähempänä varmaan liikutaan, Best Fiber for Life, jonka arvauksen esitti The Knit Witsin Rick jossakin heidän podcasteistään.

Jonkin verran nyt neulottuani en vielä osaa ihan tehdä eroa merinovillaan näin näppituntumalla, mutta sen voin sanoa, että erittäin pehmeää ja miellyttävän tuntuista tämä materiaali on. Tätä neuloessa alkaa suorastaan haaveilla syksystä. Tosin minä teen sitä vähän muutenkin. Pikkuisen. En paljon, koska tämä hetki on mukava. Mutta ihan vähän kuitenkin.

Ja nyt tässä muuten mätsätään värejä. Terävimmät jo hoksasivatkin. Se Stripe Study Shawl, josta valittelin, ettei sille oikein löydy kaveria, saa pian yhden. Syksyn tullen voi kuljeskella menemään huivi kaulassa (tai harteilla) ja pipo päässä, täsmävärein.

Elämä tänään

2011-07-23T17:56:00.001+03:00

Tämä on ehkä monien mielestä täysin väärä päivä olla innostunut mistään. Norjan traagiset tapahtumat ovat vetäneet useita mieliä matalaksi ja moni kokee tämän ajan olevan yleistä suruaikaa. Minä ymmärrän sen hyvin.

Kuitenkin minä olen tänään innostunut ja pääosin hyvällä tuulella. Se ei oikeastaan liity oikein mihinkään erityiseen. On vain tapahtunut paljon kehitystä. Olen jossain määrin tietoinen siitä, mitä Norjassa on tapahtunut, mutta en pahemmin selaa uutisia asiasta. Ei minun ole tarpeen. Minun elämässäni on ollut monta melko rankkaa pelko- ja masennuskautta, joiden laukaisijana on ollut milloin mikäkin vastaavanlainen uutinen.

Maailman vähiten lohduttavinta on varmaan todeta asia, joka valitettavasti taitaa olla totta. Joka ikinen päivä, aivan joka ikinen päivä, ihmisiä paitsi kuolee, heitä kuolee nimenomaan siksi, että joku toinen ihminen ottaa vallan itselleen ja vahingoittaa toista. Ihmisiä kuolee joka päivä toisten takia myös epäsuorasti, kun ihmiset, joiden elämässä on tapahtunut liikaa pahaa, eivät enää kestä, eikä kukaan ole osannut tai voinut auttaa tai kun joku on jopa tahallisesti aiheuttanut lisää tuskaa.

Voisi varmaan kuvitella, että suuren henkilökohtaisen surun kokenut tai sitä vieläkin kokeva olisi tavallista empaattisempi. Sellainen joka ymmärtäisi Norjankin uhrien omaisia ja kokisi heidän tuskansa. Mutta voi se mennä toisinkin. Tieto siitä, että mitä tahansa voi tapahtua, on jo tullut. Usko siihen, että elämä voi myös kantaa, on löytynyt. Aika vähän on meidän kenenkään vallassa. On vain mentävä eteenpäin.

Minä en halua surra, en henkilökohtaisesti. Surua elämässä riittää. Minä en halua pohtia tällaisten tekojen tekijöiden ajatusmaailmaa, en päivitellä enkä ihmetellä sitä. Pidetään nyt itsestäänselvänä sitä, että suurin osa meistä ihmisistä ei voi eikä halua ymmärtää. Minulle ei ole uusi tieto, että maailmassa riittää pahuutta ja ihmisiä, jotka voivat tehdä kamalia ja käsittämättömiä tekoja.

Minä toivon paljon voimia ja rakkautta sinne Norjaankin, niin kuin kaikille, jotka sitä tarvitsevat. Toivon, että löytyy ihmisiä, jotka voivat toisiaan auttaa, ja toivon, että minun apuani tarvittaessa osaan sen tunnistaa. Mutta minä elän omaa elämääni. Ensimmäistä kertaa tällaisen katastrofin yhteydessä huomaan vihdoinkin eläväni vain omaa elämääni. Irrotan itseni toisaalta, en vello, en kauhistele enkä ihmettele. Koska tätä elämä on. Pakko hyväksyä.

Minulle, henkilökohtaisesti, kuuluu hyvää. Ainakin aika pitkälti. Tänään ajauduin siiderille toisen neulojan kanssa, juttelin paljon, intoilin ja sain taas lisää puhtia ideoille ja ajatuksille. On niin paljon mitä haluaisin tehdä! On niin paljon ihmisiä, jotka saavat minut hyvälle tuulelle, uskomaan elämään ja rakastamaan itseään niin monella tavalla. Aivan kuin sydänkin sykkisi rinnassa kaiken sen muiden jakaman energian voimalla.

Elämässä on ehkä lopulta kyse siitä, että pitää vain uskaltaa ottaa vastaan. Kaikki mikä vain tulee.

Liian monta rautaa

2011-07-16T13:04:00.001+03:00

Blogini perusteella voisi kuvitella, että heinäkuu on vienyt minusta neulomismehut. Se ei ihan pidä paikkaansa. Olen kyllä neulonut melkeinpä kuumimpinakin päivinä, ainakin jos olen ollut töissä, mutta en ole vain saanut yhtään mitään aikaiseksi. Sama homma opiskelun kanssa. Olen oikeastaan lukenut melkoisen ahkerasti, mutta tuntuu kuitenkin, että mikään ei ole sittenkään edennyt mihinkään.

Wrought Iron Socks Wendy D. Johnsonin Toe-Up Socks for Every Body -kirjasta

Neulerintamalla syynä aikaansaamattomuudelle on hetkeä liian myöhään iskenyt startiitti. Tosin ei niitä uusia aloituksia nyt niin miljoonittain ole - vieläkään en kyhäilyissä pärjäisi - mutta muutamia kuitenkin. Pääasiallinen ongelma lienee siinä, että hyppään aina yhdestä keskeneräisestä neuleesta toiseen ja teen kutakin aina vähän matkaa. Ja opiskelu, kuten kaikessa muussakin, on tässäkin asiassa suurin häiriötekijä. Tykkään neuloa ja lukea yhtäaikaa vähintäänkin osan lukuajasta, ja tenttineuleen kuuluu olla joku helpohko. Niitä neuleita minulla on kesken pari. Ne eivät kuitenkaan tällä hetkellä nappaa oikeastaan ollenkaan muuten kuin sinä mekaanisena lukemiseenkeskittymisapuna. Muun ajan neulon mieluummin jotain vähän mielenkiintoisempaa.

Tietysti se aiheuttaa hienoisia vaikeuksia kirjojen pariin palaamisen kanssa...

Eilen tein radikaalin tempun ja tungin kaikki keskeneräiset neuleet yhtä lukuunottamatta lankalaatikkooni odottelemaan. Yksi kerrallaan olkoon mottoni nyt. Vaikka päässä viliseekin ideoita häiriöksi asti, neuleiden ei sentään tarvitse vilistä pitkin sohvia, pöytiä ja lattioita koko aikaa. Koitetaan nyt vähäsen kuitenkin keskittyä.

Olen miettinyt, että minun pitäisi alkaa pitää jotain listaa, johon kirjaan kaikki ideat sitä mukaa kun niitä mieleen tulee. Tällä hetkellä kaikki paperille asti päätyneet ideat ovat sikin sokin kuka minkäkin vihkon tai paperinpalan reunalla. Ei kovin järjestelmällistä minusta. Pitäisi varmaan pyhittää joku vihko pelkästään idealistan pitämiselle.

Kummallista on muuten se, että kaikista hyvistä ideoistani huolimatta aloittelen jatkuvasti uusia sukkia. Ne on vain jotenki niin helppoja aloittaa. Niitä on kiva tehdä. Ne valmistuu (tai siis valmistuisivat) nopeasti. Ja niillä voi lykätä ideoiden toteuttamista vaativaa ajattelemista. Ajattelu on hanurista.

Stripe Study Shawl

2011-06-29T10:02:00.000+03:00

Leuhkin jo pingotuksella, mutta lankojen päättely jäi taas vähän viime tippaan. Siis noin minuuttia vaille siihen, kun oli viimeinen hyvä tilaisuus kuvata huivi. Mutta minä toiminkin tehokkaimmin viime tipan paineessa. (Tai en välttämättä tehokkaimmin, mutta yleensäkään.)

Näin valmiissa huivissa tykkään kyllä väriyhdistelmästä yhä edelleen, mutta olen alkanut ihmetellä, minkä vaatteiden kanssa voin muka käyttää tätä. Minkä vaan tietysti joo, ei kukaan estä, eikä tyylirikoksista Suomessa pidätetä, mutta omaa silmääni viehättävät asuyhdistelmät ovat ehkä vähän vähissä.

Täytyy vissiin neuloa ja ommella vain enemmän. Niin että niitä tämän kanssa yhdistelykelpoisia vaatteita sitten olisi.

Kuvaajana toiminut pikkusiskoni vaatimalla vaati, että ylläoleva kuva julkaistaan blogissa. Koska kuva on valitettavasti yksi niistä harvoista, joissa huivi minun mielestäni näkyy kohtalaisen kunnolla eikä sumeasti, suostun pyyntöön - vaikken tosin suoranaisesti usko, että pikkusiskon toive perustui varsinaisesti kuvan terävyyteen.

malli: Stripe Study Shawl, Veera Välimäki

lanka: Ilun Handun merinosukkalanka, värit Totinen prinsessapinkki ja Totinen vaski

kulutus: prinsessapinkki 93 g ja vaski 89 g

puikot: 4 mm KnitPron pyöröpuikot

fiilis: neulomisen suhteen mainio, käytön suhteen juuri nyt vähän epävarma

Juhannushame

2011-06-28T14:36:00.000+03:00

Nyt seuraa vaate- tahi tyylibloggailua. Ehkei sentään aivan muotibloggailua kuitenkaan. Mutta tässä esillä blogihistoriani tietääkseni toinen päivän asu. Juhannusaaton asu.

Juhannus on ollut minulle lapsesta asti tärkeä juhla. Se on ollut kesän juhlintaa, musiikkia, tunnelmointia ja haaveita. Ja se on vietetty sukulaisten kanssa. Vasta joskus teini-iässä aloin hoksata, että suurimmalle osalle juhannus ei edusta joulun tapaista, joskin vähän laajennettua, perhejuhlaa.

Useimpien juhannus taitaa koostua aikalailla samoista asioista: grillaamisesta, saunomisesta ja ulkona olemisesta. Suku ei kuitenkaan ole mikään yleisesti juhannukseen liitetty asia. Nykyään en enää ihmettele sitä. Kasvaessani olen oppinut sentään sen, että mikä itselle on normaalia, ei ole kuitenkaan mikään itsestäänselvä asia tai ainoa oikea tapa. Kukin siis viettäköön juhannuksensa niin kuin sen parhaaksi kokee, ja itsekin olen jo muutaman mainion ei-sukujuhanuksenkin viettänyt. Tänä vuonna kuitenkin juhannus tarkoitti mummolaa, enolaa, serkkutyttösaunomista, mölkkyä pikkusiskon parina (ja voittoa btw) ja yhteistä musiikista nauttimista tällä kertaa youtube-toivekonsertin ja vaarin kanssa kitaran soittelun muodossa. Monilta osin täysin perinteistä.

Tänä juhannuksena pukeuduin oikein juhannus- ja kesäväreihin. Kirkkaanvihreä on meidän perheessä kyllä kaikista eniten pikkusiskon väri, mutta menee se näköjään minullakin.

Oikeastaan kannattaa keskittää katse hameseen, sillä se on itse asiassa näiden kuvien alkuperäinen pointti. Värväsin pikkusiskoni ottamaan kuvia uusimmasta ompeluksestani blogiani varten ennen kuin lähdettiin varsinaisiin juhannusrientoihin. Suurimmassa osassa kuvista on tietenkin täysin julkaisukelvoton ilme eikä itse hamekaan aina oikein tahtonut näyttäytyä parhaimmillaan, mutta tässä näitä kuvia nyt silti on.

Kellohame kangaskaupan palakankaasta, joka ilmeisesti on 100 % puuvillaa. Huoliteltu reippaasti erisävyisellä vinonauhalla, mikä ei valitettavasti näy kuvissa kovin hyvin. Livenä se on minusta kuitenkin varsin kiva.

Vielä täällä harkitsen, josko tekisin hameeseen taskut, ja tekisinkö ne sitten samasta kankaasta vai vielä jollain kolmannella vihreällä. Kumpi lie olisi parempi? Toisaalta eri vihreä voisi tehdä hameesta hauskan ja pirtsakan, tai sitten räikeän ja leovttoman, ja sama väri puolestaan voisi olla joko tylsä tai harmoninen. Hmm. Mitä sanotte?

Ja onko mulla vähän hyvä juhannusvärisilmä vai mitä?

Lopahdus

2011-06-22T21:32:00.000+03:00

Okei, taitaa olla niin, että joudun kyhäilyjen suhteen luovuttamaan. Pakko mikä pakko. Olen tehnyt muutamia keskeneräisiä töitä niin innoissani, että olen unohtanut aloittaa uusia. Ei tämä ihan tainnut minun luonnolleni sopia.

Jo aloitetut työt kyllä valmistunevat heinäkuun loppuun mennessä, mutta kokonaismäärästä puuttuu varmaan lähemmäs kymmenen aloitusta. Eikä minua oikeastaan edes harmita. Kun kivointa on neuloa aina sitä, mikä sillä hetkellä eniten neulotuttaa. Ja joku viisi, kuusi keskenräistä projektia alkaa olla minun maksimini. Mieluiten vähintään kaksi pitäisi aina olla, jotta voi vähän valita, mitä tekee, mutta 25 projektia alkaa olla jo vähän liikaa. Varsinkin kun en kaipaa mitään pikkutöitä. Lasinaluset on ihan jees, kun niille on luultavasti vielä joskus käyttöä., mutta noin muuten olen enemmän isompien neuleprojektien ihminen.

Noh, tulipas tämäkin koettua. Ihan hauskaa jonkin aikaa, ja on ollut mielenkiintoista seurailla muitten menoa. Mutta multa loppui kunto.

Poikkeuksellista tarmokkuutta

2011-06-20T14:20:00.000+03:00

Ihmeiden aika ei ole ohi! Täällä pingotetaan.

Täytyy sanoa, että tämä ei ole vieläkään mitään lempihommaani. Jotkut sanovat, että olipa nuppineuloja kuinka paljon tahansa, ne eivät koskaan riitä, mutta se ei pidä paikkaansa. Nuppineulat kyllä riittivät, (olisin niitä ollut vielä enemmänkin), mutta pingotusalusta loppui kesken. Pitäisi ehkä hankkia lisää palasia. Toivottavasti löytyy tuota samaa, niin yhdistely olisi helppoa.

Taitaa muuten olla ennätykseni pingottamiseen ryhtymisessä. Vain viisi päivää siitä kun huivi valmistui. Vou! Kaikki muut pingotukseni ovat odotelleet paaaaljon kauemmin. Varmaan suurin osa vielä tälläkin hetkellä.

Että tällaista. Odottelen aplodejanne.

Ihanaa muualle

2011-06-18T16:35:00.000+03:00

Olen taas vähän laiska ja tyydyn vain linkkaamaan jo kirjoittamaani tekstiin toisessa blogissa.

Tekeillä on huivi Lumoavaan Lankaan. Otin homman yhdeksi kyh-työkseni. Eiköhän tämä ennen heinäkuun loppua ole valmis, kun on niin ihanaa neulottavaa.

Mutta mitäköhän tapahtui minun ihanaa itselleni -kampanjalle?

Jääräpäisyyden tuloksia

2011-06-14T15:17:00.000+03:00

Tämän päivän tarkasti aikataulutetut suunnitelmani jäivät suunnitelmien asteelle, sillä olen käyttänyt aikani superjärkevästi organisoimalla langanvarastointijärjestelmäni uuteen uskoon, (muutama kerä vaihtoi paikkaansa laatikosta toiseen) ja opettelemalla Judy's magic cast onin tekemistä sukkapuikoilla. Yllättävän vaikeaa.

Väitin joskus aiemmin, että mainittu silmukoidenluomistapa ei toimi sukkapuikolla, mutta käsitystäni korjattiin. Niinpä youtubettelin asiaa ja löysin ihan käyvän opetusvideon aiheesta.

Paitsi että no höh... juuri noin olin asiaa jo itsekin miettinyt, mutta olin tullut siihen tulokseen, ettei se vain onnistuisi. Eikä muuten meinannut onnistuakaan. Videollakin sanotaan, ettei tämä ole ihan helppoa, mutta minulla ei meinannut tulla koko hommasta mitään. Aloitin varmaan viisi kertaa aivan alusta, kun onnistuin aina saamaan itseni pattitilanteeseen, josta ei vain voinut jatkaa.

Lopulta tajusin, että jos haluan joskus päästä eteenpäin, minun on höllennettävä vähän. Nimittäin käsialaani. Tein koko ajan aivan liian tiukkaa, minkä takia puikot vain tökkäsivät paikoilleen eivätkä liikahtaneetkaan, ihan sama mitä yritin. Mutta vihdoin onnistuin!

Siinä se on! Sukkapuikoilla tehty Judy's magic cast on! Eikä mennyt kuin ehkä puoli päivää...

Olisin tietysti voinut vain tehdä sen aloituksen pyöröpuikolla ja selvitä siitä parissa minuutissa. Sukka olisi varmaan jo puolessa välissä menossa tässä vaiheessa. Mutta minua niin tympii luovuttaa kesken kaiken ja myöntää, etten osaa.

Sitä paitsi tämä taito voi olla joskus tarpeen! Mitä jos joudun vaikka hätätilanteeseen, jossa minulla ei ole käytettävissäni kuin sukkapuikot enkä missään tapauksessa halua tehdä varresta aloitettavia sukkia? Niin. Pitää olla varautunut.

Lasinalusia

2011-06-11T11:20:00.000+03:00

Kesäkuun yhdestoista päivä, yhtä mones päivä kyhäilyä. Aika pian aloituksen jälkeen totesin, että tämä ei ehkä ole aivan täsmälleen minun juttuni, tämä krooninen aloittaminen. Olen jo monta kertaa unohtanut, että pitäisi aloittaa uutta. Sitten paineen alla on pitänyt äkkiä pistää jotakin puikoille. Tai koukulle.

Minua ei millään tavalla häiritse keskenräiset työt, minä oikeastaan pidän siitä, että on varaa mistä valita kuhunkin mielialaan. Mutta se aloittaminen, se alkaa jo riepoa. On se nyt kumma kun ei saa vain olla ja tehdä sitä mitä sattuu huvittamaan, vaan pitää koko ajan olla aloittamassa jotain uutta. Minulla on kuitenkin nyt useampi oikeasti mielenkiintoinen työ kesken, haluaisin tehdä niitä.

Tästä siis päädyimme lasinalusiin. Ne ovat nopeita. Niitä voi tedä useamman varastoon niin että jatkossa saan keskittyä neulomaan sitä mitä huvittaa. Tämä on siis nyt suunnitelma. Kyhäilen muutamat lasinaluset ja sitten keskityn muiden jo aloitettujen töiden neulomiseen ainakin muutamaksi päiväksi. Koska se on kivaa.

Lasianlusien virkkaaminen on loppujen lopuksi ihan mukavaa. Meillä ei ole lasinaluasia ennestään, joten tiedän tekeväni jotain, mille voisi oikeasti olla tulevaisuudessa käyttöäkin. Lisäksi puuvillalankojen jämistä, lähinnä Dropsin Muskatista ja Novitan Tennesseestä, on kiva keksiä erilaisia väriyhdistelmiä. Ei suuremmin muun miettimistä kuin sen, mikä passaa hauskasti yhteen.

Ainut huono puoli virkkaamisessa on se, että sitä en oikein osaa tehdä katsomatta työtä. Neulominen sujuu usein kirjan kanssa, mutta näihin lasinalusiin joutuu nyt keskittymään. Se on tosin ehkä ihan hyvää ja terapeuttista sinänsä, joskus on hyvä keskittyä pelkkään mekaaniseen tekemiseen, eikä multisuorittaminen ole sentään aina tarpeen. Ikävä kyllä minun vain ihan oikeasti pitäisi nyt lukea, ja ahkerasti vieläpä, ja on vähän paha, että lasinalusten kyhäilystä saa hyvän tekosyyn olla tekemättä sitä.

Miten tehdä hellepäivästä tuskallinen

2011-06-08T22:46:00.000+03:00

Nimenomaan hellepäivinä on tosi kiva ommella. Kun ei vielä ole tarpeeksi kuuma ilman silitysrautaa...

Tosi kivaa on myöskin ryömiä lattialla piirtelemässä ja leikkelemässä. Mitäpä muuta sitä aurinkoisella säällä haluaisikaan tehdä?

Nämä tämän kesän helteet tulivat kai jotenkin aikaisessa, tai ainakin yllättivät minut pahan kerran. Minulla ei oikein ole vaatteita. Ei niitä ollut viimekään kesänä, käytin koko ajan samoja, eikä nekään oikein ole hyviä. Niin että nyt oli pakko alkaa tehdä hametta, jotta ei aina tarvitsisi pitää päällä sitä yhtä ja samaa. Ah, tätä silittämisen riemua!

Pikainen

2011-06-08T14:09:00.001+03:00

En jaksa kirjoittaa samasta asiasta kahteen paikkaan, ainakaan juuri nyt, mutta haluan joka tapauksessa esitellä täälläkin yhden kyhäilyni edistymistä. Pistetään siis pikku kuvapläjäys. Ja jos jotakuta kiinnostaa asiasta lukeakin, niin käyköön tuolla työpaikkani blogin puolella kurkkimassa.

Tai no kerrottakoon sen verran, että tässä on siis vain yksi sukka, ei vielä valmiit, ja että varresta tuli ehkä vähän liian lyhyt ja että tein monta virhettä, joista vain osa oli minun oma vikani. Seuraavan sukan teen paremmin ja sitten palaan tämän pariin ja pidennän vielä varren, muut virheet olkoot ja elelkööt, ei niitä kukaan huomaa, kun en kerro.

Ensimmäinen TTS-paitani (on vielä kesken)

2011-06-03T22:30:00.000+03:00

Tästä paidasta en ole muistanutkaan täällä sepustella, kun jutut on tullut kirjoiteltua jo yhteen kertaan tuonne toisen blogin puolelle. Ajattelin kuitenkin nyt muistaessani viskata kuvat tännekin muutaman saatesanasen kanssa.

Osallistuin tammikuussa, tai ainkin muistaakseni joskus niillä paikkeilla, Tuulia Salmelan pitämään paitapajaan, jossa perehdyttiin puseron tekemiseen ylhäältä alaspäin istutetuin hihoin ja omilla mitoilla. Kyseessä on Tuulian itsensä kehittelemä The Tailored Sweater -metodi, jonka tutoriaalin voi hankkia itselleen myös netistä hänen bloginsa kautta. Ja minä kyllä suosittelen!

Tähän mennessä olen tehnyt TTS-metodilla pienen harjoituspaidan (kylläkin vain melkein kokonaan) ja jonkin matkaa itselleni tulevaa ei ihan niin pientä paitaa BC Garnin Jaipur Silk Finosta. Sekä metodi että lanka ovat suorastaan luksusta. Rakastan silkin neulomista, silkin ompelua ja kaikkea mikä liittyy silkkiin. Ja Tuulian puserometodi puolestaan on ihan nerokas.

Nyt kun olen tämän ensimmäisen TTS-paitani kanssa vaiheessa, jossa kaikki vähänkään vaikeampi on jo tehtynä, voin rehellisesti sanoa, että homma toimii. Vaikka kyhäilyjen takia tämä paita saakin varmaan odotella jatkoaan jokusen tovin, olen siitä silti ihan tosi innoissani. Lisäksi suunnittelen jo seuraavaa projektia tällä metodilla. Se on oleva mekko. Ajattelin tehdä sen yhtenä kyh-työnäni. Koska heinäkuun loppuunhan on vielä vaikka kuinka paljon aikaa...

Tuosta kuvissa pilkistävästä hameestani laitan jossain vaiheessa vähän kokonaisempia kuvia. Koska nyt en jaksa keksiä siitäkään mitään järjellistä sanottavaa, ja kun muutenkin on kiire neulomaan, päätin lykätä homman luovasti jonnekin epämääräiseen tulevaisuuteen. Koittakaa selvitä odotuksen tuskasta.

Ensimmäisiä Kyhäelmiä

2011-06-02T14:07:00.000+03:00

Oli vakaa aikomukseni päivittää blogia eilen. Tarkoitukseni oli raportoida ensimmäisen KYH-päiväni tunnelmista. Kävi vain niin, että ensi alkuun koko homma oli sen verran tylsää ettei siitä olisi keksinyt mitään sanottavaa. Ainakaan juuri mitään sanottavaa. Joo, aloitin tiskirätin. Jaa, sain tiskirätin valmiiksi. Vuhuu.

Todella mielenkiintoista. Tykkään kyllä neulotuista tiskiräteistä, eikä niiden neulominenkaan mitenkään vastenmielistä ole, mutta ei kovin mielenkiintoistakaan. Ja kun sitten olin saanut tiskirätin pian valmiiksi olin hetken vähän niin kuin tyhjän päällä. Kuten jo aiemmin tilitin, minulla ei ole varsinasesti mikään startiitti viime aikoina riehunut. Olin siis jokseenkin avuton ja mietin, mitä tässä tekisi. Kun kyllähän minä neuloa halusin...

Yllättävä käänne. Aloitinkin eilen tiskirätin jälkeen peräti kaksi työtä. Ensin Yarnissiman brainless-sukat,

(nimi muuten puhuu puolestaan, mutta sukat on silti tosi nätit), ja sitten Veera Välimäen Stripe Study Shawlin.

Enkä muuten yhtään ole varma, missä vaiheessa Stripe Study Shawl alkoi puhutella. Miten, miksi? Aluksi ihmettelin tosissaan tämän mallin aikaansaamaa villitystä, vaikka se ihan nätti olikin. Vaikutti kuitenkin tosi yksinertaiselle enkä nähnyt siinä mitään ihmeellistä. Kunnes... en tiedä milloin, mutta yhtäkkiä huomasin minulla olevan siitä päähänpinttymä. Kai se hiipi ensin hissukseen mieleeni minun ihaillessani muiden huiveja ja erityisesti erilaisia väriyhdistelmiä. Lopulta se ehkä iski kuin lekalla päähäi siinä vaiheessa kun näin langat, jotka väreiltään minun mielestäni kuuluivat yhteen.

Onko tämä jotenkin omituinen väriyhdistelmä? Näin livenä katsellessa (vaikka kuvakaan ei tällä kertaa ihan kamalasti valehtele) värit ovat minun mielestäni yhdessä yksinkertaisesti huiput, ihan selvästi toisilleen - ja minulle - luodut, jotenkin seesteisen pirtsakat. Mutta aina välillä havahdun ihmettelemään. Että onko tuo nyt jotenkin hassua. Ehkä minut on jotenkin lumottu?

Joka tapauksessa itse huivimallista tykkään varauksettomasti. Alan olla varma siitä, että Veera Välimäki on nero. Tietysti huivi ei ollut ihan niin yksinkertainen kuin ensisilmäyksellä näytti, sen malli kun on lyhennettyjen kerrosten vuoksi aika epäsymmetrinen eivätkä raidat ole tasapaksuja. Mutta ei se ihmeellisyys siinä tule esiin. Malli on silti melko simppeli neuloa ja näyttää aika tavalliselta. Eli mihin kollektiiviseen heikkoon kohtaan tämän mallin suunnittelija oikein onnistui iskemään? Minäkään en edes onnistu selittämään, miksi huivi alkoi vedota minuun.

Ensimmäinen kyhäilypäiväni sai minua kenties vähän ravisteltua. Olen alkanut suhtautua neulomiseen jotenkin järjestelmällisesti, vaikka oikeastaan haluaisin hullutella enemmän, kyse kun on kuitenkin harrastuksesta. Tai ainiin no... onhan siinä kyllä kyse työstäkin itse asiassa, mutta ei sentään kokonaan.

Kullanhohtoa

2011-05-29T19:20:00.000+03:00

Sunnuntai. Eilen juhlittiin ihanien ystävien häitä, tänään ollaan vain. Tällaisina päivinä on todella onnellinen olo. Kiitollinen siitä, että on ajautunut elämässään sellaisten ihmisten joukkoon, joiden seurassa tuntuu hyvältä. Eilen tuli vetisteltyä, tänäänkään ei ole kaukana.

Tein häihin hameen. Juuri nyt ei ole varsinaista kuvamateriaalia itse hameesta, mutta kuvailin kangasta ja sen väriä parhaani mukaan. Joitakin värejä on välillä todella vaikea saada toistumaan oikein, mutta nämä pari kuvaa kullankeltaisesta silkkikankaastani näyttäisivät aikalailla vastaavan totuutta. Ja minä rakastan tuota väriä!

Utunan Uhtu-huivilangastani on jo jokin aika sitten tullut huivi. Se odottelee vielä pingotusta. Rakastan senkin väriä. Samoin on tällä hetkellä puikoilla olevan silkkilangan laita. Siitä on tulossa paita, tai ainakin jotain sinne päin.

On ihan mielettömän terapeuttista ja rentouttavaa ommella ja neuloa kauniin värisiä asioita. Saan niistä voimia ja energiaa. Sanoisin jopa, että kauniin väriset langat ja kankaat tulevat hyvänä kakkosena ihanien ystävien jälkeen. (Tosin joinakin päivinä olen sitä mieltä, että hyvänä kakkosena onkin musiikki, joinakin päivinä hyvät kirjat. Ykkössija taitaa elämässä pysyä aina samana.)

Taidan jatkaa neulomista. Ulkona sataa. Kaikin puolin on aika tunnelmallista.

Kesäyön hullutus

2011-05-26T20:26:00.000+03:00

Ilmeisesti tosiaan hulluus iski tässä päivä muutama takaperin kun ilmoittauduin Kesäyön hullutukseen. Ihmeellisiä tempauksia sitä tyypit keksiikin, vielä ihmeellisempää, että niin paljon porukkaa lähtee niihin mukaan. Ja kaikista ihmeellisintä, että minä, rauhallisen hillitty ja viileän rationaalinen minä, lähdin mukaan myös.

Kesäyön hullutus on sitä, että jokaisena kesäkuun päivänä juhannuspäivään 25.6. asti aloitetaan aina uusi neuleprojekti. Siis joka päivä. Ihan uusi. (Ja minä olen vielä se, joka on hiljattain alkanut kärsiä siitä epästartiitista.) Eikä siinä edes kaikki. Jokaikinen niistä aloitetuista projekteista pitää saattaa loppuun heinäkuun loppuun mennessä.

En minä ihan tyhmä ole. Oikeasti. Minä olen ovela. Olen päättänyt tehdä pari tiskirättiä ja useita lasinalusia. Ne lasketaan kaikki yksitäisiksi projekteiksi. Hahahaa! Ja niille on tarvetta. Tai on ja ei ole. Tiskirättejä meillä sinänsä on... mutta kai nekin joskus menee pilalle, hyvä tehdä varastoon uusia. Ja ainahan niitä voi sitten antaa hätälahjoina ihmisille. Ja lasinalusia meillä ei ole. Enkä minä oikeastaan tiedä, miksi niitä itse asiassa tarvitsisi. Jos lasista tuleekin rinkuloita pöydälle, niin liekö tuolla niin väliä, ainakaan meidän keittiönpöydällä. Ei siinä semmoiset näy, tai eivät ainakaan erotu kaikkien muiden jälkien joukosta. Mutta ajattelin, että lasinaluset antaa kivan säväyksen illanistujaisissa. Että me ollaan sitten aika siistejä, huomatkaa, meillä käytetään lasinalusia.

Tiskirättejä ja lasinalusia. Ja sitten yksi mekko. Ja yksi huivi. Ja pipo. Ja sukat. Useat sukat.

Ei kun ei mulla ehkä riitäkään tähän aika. Ja jos kesällä on kuuma, niin kuka hullu jaksaa neuloa? Ihan pöljää tämä tämmöinen. Ehkä minä kuitenkin teen pelkästään niitä lasinalusia. Barbeille.

Tiistai, harmaa tiistai

2011-05-24T20:09:00.000+03:00

Migreenikohtauksen jälkeinen päivä ei ole juuri paljon kivempi kuin itse migreenikään siinä mielessä, että neuloa ei jaksa yhtään sen enempää kuin migreenissäkään, ei ainakaan melkein koko päivänä. Tämä päivä on ollut kaikin puolin muutenkin aika turha. Mutta neulomissuunnitelmia on paljon.

Kuin auringonlasku

2011-05-17T17:42:00.000+03:00

Tänään fiilistelen värejä. Tai ainakin joitakin värejä. En tiedä miksi oranssista on tullut minulle viime aikoina niin ihastettu väri, onkohan sille joku psykologinen syy? Juuri nyt se vain lumoaa tavallista enemmän.

Tämän kuvan bongasin Hopeasäikeen Etsy-puodista. Lanka on sieltä jo kadonnut, mutta nappasin kuvan talteen ja kysyin saanko laittaa sen blogiin. (Sain luvan.) Ihan vain siksi, että haluan tuon värin talteen ihasteltavaksi.

Lueskelin huvin vuoksi vähän väriterapiasta. Mielenkiintoista. Totta tai tarua, tuommoisia on joskus hauska lukea. Olen tavallaan aika skeptinen ja kyyninen ihminen, mutta elämä tuntuu mukavammalta silloin kun ei ota kaikkea turhan vakavasti.

Linkkaamani tekstin mukaan oranssista saa elinvoimaa. Juuri nyt kyllä uskon sen aivan tosissaan. (Mutta pieni osa minussa toteaa, että eikö mikä tahansa väri tai asia, josta pitää ja josta saa mielihyvää, anna elinvoimaa. Vaan ei sen väliä.)

Jos joku haluaa ilahduttaa ja piristää minua, niin saa lähettää minulle lankaa, sukat tai huivin tuossa värissä. Mielellään pian. Kiitos.

Kaipaan piristystä

2011-05-16T12:44:00.000+03:00

Minulla oli eilen ja ehkä on vielä pikkuisen tänäänkin joku ihmeellinen henkinen neuletakku. Se on siitä kummallinen, ettei se ole innottomuutta, eikä varsinkaan neulomattomuutta. Eilen edistyi kaksikin neuletta ja neuloin koko lätkämatsinkin ajan, (jonka muistin katsoa vastoin kaikkea todennäköisyyttä), ja neuloin vaikka kädetkin on kipeät. Kyllä minä neulon. Mutta jotenkin eilen tuli sellainen olo, että minun on pakko saada lukea tai katsella jotakin inspiroivaa. Ja juuri silloin ei mitään löytynyt. Koko netistä!

Onneksi olen tullut hankkineeksi inspiraation lähteitä kotiin. Lueskelin Elizabeth Zimmermannin Knitters Almanacaa, ja se jo auttoi vähän. Mutta Zimmermannin ihanasta kirjoitustyylistä huolimatta vielä enemmän piristi ja innosti vanhojen käsityölehtien kuvien katselu. Tässä esimerkiksi kuva eräästä Muoti Sorjasta tai Sorjasta (millä nimellä se nyt siinä vaihessa sattui olemaan), kuva joka toi vähän väriä neule-elämään.

Tuosta minä tykkään. Joskus minulla oli eräs paita, joka oli väritykseltään tuon kuvassa vasemmanpuoleisen näköinen, pitkähihainen tosin. (Tai no on se paita minulla vieläkin, se vain on varastossa odottamassa sitä, että se salaperäisesti muuttuisi isommaksi tai että minä vieläkin salaperäisemmin laihtuisin.) Myös okeanpuoleisen kuvan väritys on minusta kiva.

Nyt alkoi taas mielessä pyöriä joitakin innostavia asioita. Mutta vielä vähän kaipailisin jotain neulepiristystä. Mistähän sitä keksisi?

Kappas, miten tässä näin kävi?

2011-05-11T16:53:00.000+03:00

Tämä on oleva pikainen päivitys. Tai ainakin tämän pitäisi olla. (Minulla on koneelle haahuilemaan jäämisen taipumus - todella rasittava piirre.) Olen niin kiireinen ja tärkeä, että en millään ehdi vain bloggailla... tai siis olen vain oikeastaan jättänyt taas asioita viime tippaan, vaikken edes tiedä, miten tässä muka näin kävi, ja siksi minun olisi parempi olla tekemässä jotakin aivan muuta.

Väitin viimeksi, että monivärisistä langoista neulomisen kiintiöni on täynnä ja että se on hyväkin, sillä kätköistäni ei edes löydy enää enempää moniväristä lankaa. Erehdys. Löytyi nimittäin yhtä. Tosin se on enemmänkin ehkä monisävyistä kuin moniväristä, joten en ihan varsinaisesti valehdellut täällä teille päin näköä.

Aloitin siis taas uudet sukat. Hups. Tällä kertaa en millään ohjeella, kunhan nyt painelen kakkosen puikoilla menemään. Minun ei kylläkään pitäisi nyt neuloa yhtään mitään sukkia, MUTTA (eipä huomautella siellä) minulla tuli vastaani pienoinen ongelma, joka olennaisesti hidasti erään kiireellisemmän projektini etenemistä. Olen nyt nimittäin neulomassa TTS-metodilla itselleni paitaa ja aikomus oli keskittää kaikki neulomienergiani siihen. Minä vain en ollut tallentanut ohjeeseen tulleita omia mittojani yhtään minnekään muualle kuin tälle koneelle, ja eilen tämä kone ei ollutkaan minun käytettävissäni eikä edes samassa paikassa kanssani, niin että siinä sitä oltiin, ei mitään neulottavaa kun ei ole hajuakaan, mitä tuon keskeneräisen kanssa tehdä. Ja voinko minä olla neulomatta kokonaista päivää? No en tosiaankaan. Minulla pitää olla joku helpohko neule tenttiin lukemisen kaverina, muuten en ollenkaan keskity. Ja illalla piti vielä mennä töihin ja jäädä siellä vielä neuletapaamiseenkin, ja onko vähän tylsää olla neuletapaamisessa (ja töissä) jos ei ole neuletta mukana? On.

Että tässä sitä sitten taas vain sukkia tikutellaan. Kuka enää uskoisi minua entiseksi paatuneeksi sukkapuikkojen vihaajaksi, jonka mielestä sukkia neulovat vain mummot ja varhaismummoistuneet ihmiset?

Rypälesukat

2011-05-08T18:14:00.000+03:00

Sukkaa pukkaa ja silleen. Ihan käsittämätön sukkaputki. Minulle ainakin. Mikä lie naksahtanut korvien välissä?

Tällä kertaa tällaista. Lanka on samaa kuin viimeksi, väri vain eri, (minkä nerokkaimmat ehkä pistivätkin merkille). Malli puolestaan on bongattu alunperin Villalankasarvikuonolta tuossa ihan vasta ja heti oli pakko päästä kokeilemaan.

projekti: Rypälesukat

malli: Show-off Stranded Socks (Ravelrys), Anne Campbell

lanka: Ilun Handun kashmirsukkalanka

kulutus: n. 82 g

puikot: 2,25 mm KnitPron 15-senttiset sukkikset

fiilis: yleisesti kiva, kantapään suhteen suorastaan valaistunut

Syy tälle heti pakko päästä kokeilemaan -tunteelle oli kantapää. Katsokaas nyt sitä. Oletteko ennen kokeilleet? Minä en ollut. Judiuni kuvaili tätä kantapäätä veikeäksi ja kehoitti kaikkia seikkailunhaluisia kokeilemaan, niin että olihan se sitten pakko. Minua ei kylläkään mitenkään ärsytä kiilat tai kantalaput, mutta silmukoiden poimimisesta oli kyllä kiva päästä. Se on se osa sukasta, jonka aikana on pakko tuijotella neuletta eikä voi vain neuloa menemään. Ei mitenkään vastenmielistä, mutta ei siinä mitään kivaakaan ole.

Nämä sukat ovat jotenkin hassun malliset kun niitä katsoo ihan näin tasossa vain. Jotenkin sen näköiset, että epäilyttä niiden istuvuus jalkaan, ihan niin kuin Judiunikin blogissaan totesi.

Hyvin ne silti istuvat, eivätkö istukin?

Minusta varsin kivan näköiset. Tämäkin pintakuvio menee monivärisen langan kanssa oikein mukavasti yhteen. Tosin minun monivärisistä langoista neulomiskiintiöni taitaa olla hetkeksi täynnä. Eipä niitä onneksi omissa varastoissani taida enempää ollakaan. Ihan kivaa vaihtelua näin välillä, ja neuloessa suoranaista väriterapiaa, mutta tykkään kuitenkin yksivärisemmistä lopputuloksista yleensäottaen vähän enemmän.

Joka tapauksessa onnistuneet sukat. Tykkään näistä.

No uutta ja uutta...

2011-05-05T17:20:00.000+03:00

Huomasinpa juuri, että Moda on ottanut ja uudistunut. Tai siis kansi oli uudistunut. Ja siinä luki, että Moda uudistui. Kannen perusteella ehdinkin jo innostua, mutta lehden sivuilta minun oli vaikeampi uutuutta tavoittaa.

Ei siis sillä, minusta Moda on ollut ihan ok ennenkin ja on edelleen. Ei nyt mikään ihmeellinen, mutta ainakin enemmän minun makuuni kuin Suuri Käsityölehti, jossa on kohtalaisen paljon epämääräistä tuunausta ja näpertelyä. Siinä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta minä en vain osaa sellaista juuri harrastaa. Tai riippuu tuunauksen ja näpertelyn kohteesta, mutta noin yleensä ottaen.

Minun mielestäni Suomesta puuttuu uutta luova käsityölehti. Sellainen, joka jollain tavalla on kiinni ajassa ja seuraa muotia. Sellainen, joka antaa harrastajille enemmän vapauksia. Enemmän ideoita, vähemmän "hengitä tässä" -ohjeita. Enemmän yleisluontoista osaamista tukevaa ja yksilöllisiin ratkaisuihin rohkaisevaa sisältöä.

Näin äkkiseltään tämä uudistunut Moda ei vaikuttanut kovin erilaiselta kuin ennenkään. Ihan kiva, ihan ok edelleen. Mutta en minä vain huomannut oikein hirveästi mitään uutta. Paitsi että kansi on kyllä upea. Huomattavasti parempi kuin aiemmat levottoman sekavat kannet. Vaikka ei Moda pahimmasta päästä siinä ole ollutkaan. Joka tapauksessa tykkään kuitenkin enemmän tällaisesta seesteisestä tyylistä. Tässä on jotain vanhahtavaa, ja minuun se vetoaa.

Taaskaan mikään neuleohje ei erityisesti kolahtanut. Netti on niin täynnä kaikkea upeaa, että sitä on kai turtunut. Yksi ompeluohje kuitenkin innosti. En välttämättä itselleni tekisi, vaikka saattaisihan tuo olla kätevä jossain rannalla - jotenkin kuitenkin uskoisin tuon näyttävän paremmalta hoikan ihmisen päällä.

Minusta tuo vain jotenkin on kiva. Kevyt pellavainen päälleheittopusero auringolta suojaamaan. Aika jees. Ja pari muutakin ompelumallia oli ihan toteuttamiskelpoisia, vaikka nyt ei henkeä salvanneetkaan.

Jään silti odottamaan, missä se Modan uudistuneisuus näkyy. Jos se vaikka tulee esiin ajan kanssa? Vai olenkohan minä jotenkin tavallista niuhompi? Odotan liikaa uudistumiselta?

Höh! Minä haluan jotain uutta!

Ainiin ja loppuun pieni vinkki: Lumoavan Langan blogissa on käynnissä arvonta, käykää osallistumassa!

Lankakaupan blogi

2011-04-28T21:55:00.001+03:00

Hiphei!

Tiedotusluontoista asiaa. Nimittäin tästä eteenpäin kirjoittelen blogia myös toisessa osoitteessa. Sekaisin silmukoista on minun parhaista parhaimman työpaikkani Lumoavan Langan blogi, ja minun kanssani sinne tarinoi pomoni Laura. Kirjoittelen sielläkin neulomisistani niin kuin täälläkin, mutta lisäksi juttua tulee lankakaupan arjesta, langoista ja kauppaan liittyvistä tapahtumista.

Sekaisin silmukoista on myös yksi Lumoavan Langan tiedotuskanavista, eli kannattaa seurailla sitä, jos kiinnostaa, milloin ja millä kaupan hyllyt täyttyvät ja mitä kaikkea on luvassa. Lisäksi aina silloin tällöin blogiin saattaa ilmestyä arvontoja... ainakin nyt muutaman päivän sisällä on yksi tulossa, kannattaa seurailla tilannetta!

Täällä oman henk.koht.blogini puolella jatkan samaan malliin kuin ennenkin, eli kirjoittelen yhtä tuulella käyden kuin aina. Ja yhtä epäsäännöllisesti. Täällä bloggerin puolella en ole toistaiseksi tainnut ompelujuttuja paljon puhellakaan, mutta jatkossa nekin palannevat taas kuvioihin, sillä sain Lauralta saumurin lainaan ja se lisää vähän ompeluintoa. Ja koska minua on vähän aikaa sitten puraissut viherkärpänen, saatan, jos minua huvittaa, tarinoida täällä myös parvekesalaateistani ja siitä miten viherporopeukalo pärjää kasvatushommissa.

No, en lupaa mitään. Parempi pitää suu supussa ja olla aikomatta kummempia. Jos jotakin menee toitottamaan suureen ääneen, voi pitää jo melko varmana, että sen suhteen tulee epäonnistumaan täydellisesti tai muuten vain loppuu mielenkiinto.

Nyt voisi mennä jatkamaan mallitilkun neulontaa... Vähän jotenkin epäilyttää tämä seuraava neuleprojektini, mutta pitää ainakin yrittää ennen kuin nakkaan puikot nurkkaan. Eihän sitä tiedä, jos vaikka yllätänkin itseni...

Mitä jäi jäljelle pääsiäisestä

2011-04-27T13:29:00.001+03:00

Meinaa alkaa koneellaistumispuhti jo tälle päivää loppua, mutta päätin silti nyt samalla vaivalla tulla tänne toitottamaan lisää niistä eilen mainituista sukista. Sain nimittäin kuvia otettua, olen ollut tosi ahkera ja tehokas. Nyt niitä sitten taas piisaa roppakaupalla.

projekti: Tiikerikissaset

ohje: Dragonfly Rib Socks (Ravelry), Kristel Nyberg

lanka: Ilun Handun kashmirsukkalanka, Tiikerikissa

menekki: n. 80 g

puikot: 2,5 mm Knit Pron 15-cm sukkapuikot

fiilis: onnistunut olotila

Nämä sukat valmistuivat ennätysajassa. Siis minun enntäysajassani. Tein nämä pääsiäisen aikana. Melkein. Jos ihan vähän vain venytän totuutta. Ja pääsiäistä. Oikeastaan sain nämä valmiiksi vasta eilen lukiessani tenttiin, mutta kyllähän se melkein vielä oli pääsiäistä tavallaan.

Tykkäsin kyllä kovasti tästä mallista, ja ohjekin oli hyvin selkeä. Näissä sukissa minulle uutta oli sekä kärki että kantapää. Tähän mennessä on tullut tehtyä jo muutaman kärjestä aloitettavat sukat ja olen neulonut niissä erilaisia kantapäitä ainakin kahdet ellen kolmetkin, en nyt muista enkä ala tarkistaa. Mutta ainakin kaksi on tullut jo kokeiltua. Tämä oli aivan uusi. (Paitsi tietysti jos muistan aivan väärin, mikä sekin on mahdollista.)

Kärkialoituksia on tullut tehtyä kait vain yhdenlaisia. Olen toistaiseksi aina käyttänyt Judy's magic cast on -tekniikkaa ja siitä olen tykännytkin, mutta sen ongelma on, ettei se toimi sukkapuikoilla. Tai sitten minä olen vain poikkeuksellisen tyhmä ja ainut joka ei saa sitä toimimaan, mutta ihan sama. Olen sitten tehnyt niin, että neuloessani sukkapuikoilla kärjestä ylöspäin olen kuitenkin luonut silmukat ja tehnyt kärkeä vähän matkaa magic loopilla. Hölmöähän se on. Nyt opin sitten aivan uuden ja melko kätsän tavan aloittaa kärjestä sukkapuikoilla. Jei!

Sitten vielä sananen tästä pintakuviosta. Yleensä ottaen minusta paljon mitkään kuviot eivät passaa moniväristen lankojen kanssa yhteen, koska lopputulos on joko hyvin levoton tai täysin epäselvä. Pitsikuvio yhdistettynä tämänkaltaiseen värinvaihteluun saa helposti lopputuloksen näyttämään oksennukselta. Sori vaan. Sen sijaan tämä kuvio minusta päästää langan oikeuksiinsa. Vai mitä?

Minä kyllä tykkäsin ja tykkään tosi paljon. Kuvio oli sitä paitsi helppo oppia ja tätä neuloi menemään melkein yhtä helposti kuin sileää. Ei vain päässyt samalla lailla kyllästymään kuin joskus voi sileän kanssa käydä.

Ja lanka. Se on edelleen ihanaa. Tykkään tästä väriyhdistelmästä, vaikkakin tummat pätkät alkoivat jotenkin neuloessa tympiä. Nyt valmiissa sukassa ne näyttävät taas oikein mukavalta, mutta jostain syystä niiden neulominen ei vain ollut niin kivaa kuin keltaisten ja vaaleanruskeiden pätkien. Tosin ei se melkein haitannut, kun tämän langan neulomistuntuma on vain niin ihana. Lanka on niin pehmää ja miellyttävää käsissä. Ja jaloissa samoin. Olen tyytyväinen.

Hiljaista mutinaa

2011-04-26T18:16:00.000+03:00

Väliaikatiedottelua. Olen neulonut vähän aikaa sitten valmiiksi huivin Utunan Uhtu-huivilangasta ja tänään valmistuivat sukat Ilun Handun kashmirsukkalangasta. Mutta niin tehokas kuin näköjään olenkin ollut viime päivinä neulomaan, olen ihan tooooosi tosi laiska kuvaamaan. Ei vaan jaksa eikä kiinnosta. Eikä tänään ole ollut sisällä tarpeeksi valoisaakaan ja tuonne pihalle en lähde kekkuloimaan kaiken kansan nähtäväksi, pitävät vielä ihan pellenä. (Tosin koska varhaisimmat ovat aloittaneet jo vapun vieton, en varmaan olisi edes kaikista idiootein näky näilläkään tienoilla.)

Tänään väsyttää ihan pirusti. Meinasin sanoa, että en tajua, mistä näin kamala väsymys voi johtua, mutta se ei ole ihan totta. Viime yön unettomuus ja kello kolmelta sängyssä pyörimisen suhteen luovuttaminen ja neulomaan siirtyminen vielä tunniksi nimittäin voi kaiken järjen mukaan vaikuttaa asiaan. Mutta harmittaa vähän silti. Minulla on mieleltäni tehokas olo. Olisin tekemässä vaikka sun mitä. Ja väsymystilaani nähden olen jo vaikka mitä tehnytkin, (muun muassa ne sukat), mutta mikään ei ole ihan kamalan kivaa tekemistä kuoleman väsyneenä.

Aloitin juuri mallitilkun seuraavaa neuletta varten, (juu, olen ryhdistäytynyt kunnolla), ja näyttää pahasti siltä, että kolmosen puikoilla tulee aivan liian lörppänää jälkeä. Lörppänää minä en halua. Pitäisi vaihtaa varmaan suoriltaan peräti kakkosiin, mutta sekin harmittaa. Minulla on Knit Pron pyöröpuikkoja kolmosesta alkaen ja sitä pienemmissä ko'oissa (koissa?) pitää turvautua Addeihin. Ei Additkaan mitkään Novitat ole, niissä on erittäin hyvä kaapeli, mutta kun olen vain niin tykästynyt Knit Pron koivuisin puikkoihin, etten haluaisi millään muulla neuloakaan. Ne vaan tuntuvat minun käteeni ja minun käsialaani parhailta.

Välineurheilua. Kaikki ystävyyssuhteen pakotteesta blogiani lukevat mutta käsitöitä harrastamattomat kaverini pyörittelivät juuri silmiään ja haukottelivat kyllästyneenä. Sori.

No mutta. Ei kait tässä auta kuin alkaa lepäillä. Vaikka ei yhtään huvittaisi. Palaan pian, toivon, kuvien kanssa.

Mummin pusero

2011-04-21T20:22:00.001+03:00

Täällä taas. Havahduin tässä juuri siihen, että kuvat mummille valmistuneesta paidasta ovat vähän niin kuin jääneet esittelemättä. Laiskuutta lähinnä. Ja vähän haluttomuutta, kun tällä kertaa unohdin kameran kotiin ja kuvat piti napata kännykällä eikä jälki ole mitenkään maailman parhainta. Selvää kyllä saa, se on sentään hyvä, mutta tuo punainen väri on muutenkin tosi vaikea kuvata, se jotenkin ikään kuin palaa helposti. Mutta ei tässä mitään, jospa maailma ei kaatuisi näiden kuvien julkaisemiseen.

projekti: mummin pusero

malli: oma, alhaalta ylöspäin, raglanhihat

pitsikuvio: Lesley Stanfieldin Kauneimmat neulemallit -kirjasta

lanka: Cascade Heritage (5619)

fiilis: hyvä, mukava lanka neuloa ja pärjäsin hyvin ilman kummempia ohjeita

Alan olla aika varma, että kaikki blogiani edes satunnaisestikin lukevat ihmiset ovat jo totaalisesti kyllästyneet jatkuvaan valitukseeni kuvien laadusta. Ehkä minun pitäisi tehdä parannus ja lopettaa kitinä. Se on vaan niin pirun vaikeaa... Mutta lupaan itselleni, (ja niille joita kiinnostaa), että vielä jonain päivänä rikastun, hankin järjestelmäkameran, opettelen taas kuvaamaan ja alan ottaa upeita taidekuvia. Tai tuottaa "tekotaiteellista postmodernismia".

Tästä kuvasta voi jossain määrin ihailla pitsikuviota. (Ihan pienesti vielä vingun tuota punaisen palamista...) Ainakin minusta tämä kuvio passaa niin puseron malliin kuin lankaankin ja jotenkin vain sopii mummille. Mainituista asioista viimeisintä teistä ei suurin osa voi arvostella, mutta voitte kuvitella. Luottakaa sanaani.

Olen tosiaan ihan tyytyväinen lopputulokseen. Mummikin vaikutti siltä tai valehteli sujuvasti. Kiva olo kun paidasta tuli hieno ja sille on oletettavasti käyttöä. Lisäksi sain kuin sainkin puseron pääteltyäni erään toisen työn valmiiksi muistaakseni heti seuraavana tai ainakin sitä seuraavana päivänä. Se vain odottelee vieläkin pingotusta, koska aina kun muistan asian, ei huvita, ja silloin taas kun olisi aikaa ja energiaa pingotuspuuhiin en sitten muista koko hommaa. Jospa tässä kuitenkin pian...

Tänään valmistunee huivi Utunan Uhtu-huivilangasta. Siitä tulee tosi nätti, vaikka vahingossa teinkin koko huivin aivan väärin. Noo... kuka sitä jaksaa ohjeita lueskella, kun voi yhtä hyvin vain neuloa menemään ja lukea sitten myöhemmin?

Loppu hyvin, alku huonosti

2011-04-05T13:46:00.000+03:00

Kuten tuli jo blogatuksi, eilen valmistuivat ex-kämppiksen sormikkaat. Tehokkuuspuuskassa vetäisin sitten mummin puseronkin valmiiksi eilisiltana ja siirryin sitten vielä keskeneräisen testineuleenkin kimppuun samalle illalle. Nyt alkaa näyttää pahasti/hyvästi siltä, että sekään ei anna odottaa itseään enää enempää vaan valmistuu tämän päivän puolella. Pingotusvalmiuteen siis.

Tämähän on kerrassaan hämmentävää! Eikö minulla kohta olekaan enää mitään tulilla? Ei mitään, missä on aikatauluja? Ei mitään, mikä on menossa jollekulle toiselle, niin että en kehtaa aloittaa mitään uutta rinnalle, vaikka mieli tekisi? Miten ihmeessä kaikki voi loppua kerralla?

Itse asiassa minulle taitaa iskeä ongelma, josta olen kuullut Tainan puhuvan. Tai ainakin saman ongelman joku variaatio. Non- tai un- tai epästartiitti. Vastakohta sille, että aloittaa tai haluaa aloittaa koko ajan jotain uutta ja nurkissa pyörii 23 työtä, joihin on luotu silmukat ja neulottu muutama kerros. Sitä ongelmaa nimittäin ei ole. Ihan päinvaston. Tässä pitäisi aloittaa jotain uutta, jotta saisi neuloa. Mutta kun se aloittaminen on se ongelma.

On minulla jonoa. Ideoita pyörinyt mielessä. Lankaakin jopa moniin valmiina. Mutta en mä nyt niin tiedä... Mitä tässä aloittais... Kaikki suunnitelmat eivät vain inspaa juuri nyt. Ja ainakin yksi on sellainen, että sen eteen pitäisi tehdä vähän tutkimus- ja mietintätyötä, ja en mä vaan jaksais. Ja jotkut on sellaisia, että ne eivät vain tunnu ajankohtaisilta nyt.

Haluaisin neuloa jotain isoa. Mutta sukkapuikoilla. Jotain kesäistä ja kevyttä. Mutta villaa.

Onneksi testineulontaa on jäljellä vielä se muutama rivi. Saan miettimisaikaa. Kunpa valaistuisin sen kuluessa.

Niin, ainahan sitä voi tietenkin olla aloittamatta mitään uutta ja tehdä jotain muuta kuin neuloa. Viikon vitsi.

Alpakka Huippuvuorilla

2011-04-04T19:49:00.000+03:00

Tänään sain valmiiksi ex-kämppiksen sormikkaat, ja ne lähtivät litomaan suurinpiirtein saman tien, sillä ex-kämppis vei ne heti mennessään. Nappiin ajoitettu siis, eikä millään muotoa viimetipassa.

Kuvat ovat surullista katsottavaa. Aivan pimeitä eikä mitään saa selvää. Ja näitäkin minä olen parhaani mukaan korjaillut, näkisittepä alkuperäiset.

malli: Knotty Gloves (Ravelry), Julia Mueller

lanka: Drops Alpaca

menekki: n. 55-60g ehkä (unohdin punnita, loput langat vei ex-kämppis mennessään)

puikot: 2.25 mm, 15 cm sukkapuikot (ihanat)

fiilis (huomasin tällaisen Villalankasarvikuonolla, pakko matkia): erittäin jees! Ihanat nuo sukkapuikot, rakastan niitä! Helppo malli neuloa.

Noniin, nämä alpakkaiset sormikkaat pääsevät sitten melko pian Huippuvuorille vaeltamaan. Saapa nähdä, miten niiden siellä käy. Liekö kestävät kulutusta. Toivottavasti. Varoittelin kyllä, että minulla ei ole tietoa tämän langan hankauskestävyydestä, ja jos siellä sauvat kädessä mennään, niin saapa nähdä. Mutta onneksi nämä eivät ole ex-kämppiksen ainoat käsineet. Niiden on tarkoitus olla alla, joten ne eivät ehkä pahinta hinkkaamista saa osakseen. Ja jos puhki menevätkin, niin onpa hanskat päällä ja toivottavasti lämmittävät.

Kulutuskestävyysraporttia odotellessa...

Ihanaa itselleni -neljäsosavuosikatsaus

2011-04-01T13:12:00.000+03:00

Ihanaa itselleni -vuosi ei ole todellakaan sujunut aivan täysin suunnitelmien mukaisesti. Huhtikuuksi vaihtui tänään, se tarkoittaa sitä, että yksi neljäsosa vuotta on jo ohi, ja täytyy sanoa, että ihanaa itselleni -saldo sille osalle on aika onneton.

Olen tähän mennessä tätä vuotta saanut valmiiksi itselleni yhdet sukat. Ne on kivat, joskin vähän löysät. Toimivat unisukkina, ovat tosi pehmoiset.

En vähättele niiden merkitystä, kyllä ne ovat iso ja tärkeä juttu, ehdottomasti ihanaa itselleni, varsinkin kun lanka on suloisen pehmeää ja niitä oli kiva neuloa neliskanttisilla sukkapuikoilla. Ne ovat söpön värisetkin. Mutta yhdet sukat neljäsosavuodessa... kun siinä on toistaiseksi kaikki, mitä olen itselleni saanut valmiiksi... on se vähän hämmentävää.

Niiden lisäksi olen ehtinyt neuloa yhtä testineuletta, jonka lopputulos tulee itselleni ja on selvästi ihana. Sääli vain, että tialusneuleiden takia sen tekeminen on jäänyt vähän vähemmälle. Lanka siinäkin on ihanaa, se on alpakkaa. Ja väri siinäkin on söpö, tiedättehän, harmaa.

En tässäkään tapauksessa sinänsä valita, kyllähän se pian valmistuu. Ja on varmasti ihana ja mitä käyttökelpoisin neule. Mutta ei se vielä ole valmis. Juuri nyt en edes voi sitä tehdä. Ihan pian toivottavsti, mutta juuri nyt ei.

Näiden kahden itselleni neulotun, valmiin ja keskeneräisen lisäksi on tietysti muistettava ne Nutu-sukat. Ne lasketaan kenties molempiin kahteen edellämainittuun kategoriaan. Ne ovat valmiit, kyllä, ja ne ovat itselleni. Ne nyt vain eivät ole käyttökelpoiset, eikä se edes ollut oma vikani. Tietysti korvaus tottelemattomasta langasta oli aika huikea, ja melkein sen takia kannatti saada se yksittäinen virhevyyhti, mutta ihanaa itselleni -projektia tapaus todella hidasti.

Missä siis mennään tilausneuleiden kanssa? Kaikeksi onneksi loppupuolella. Ja ei, ei niidenkään neulomisessa mitään vikaa ole ollut, päinvastoin. Ihanaa itselleni -vuotta ei ole alunperin julkistettu siksi, että inhoaisin neuloa läheisilleni, vaan oikeastaan juuri päinvastaisesta syystä. Minä olen suorastaan liiankin innokas tekemään muille. Haluan nähdä tekeleitäni muiden käytössä. Suunnittelen mielelläni mielessäni, minkälaisen mallin ja minkälaisella langalla voisin jollekulle tehdä. Aikani on vain rajallista, (onkohan kellään muulla?), ja kun minä oikeasti haluaisin palavasti tehdä jotain itsellenikin. Ilman tietoista päätöstä en varmaan ikinä enää ehdi tehdä mitään itselleni.

Niin, itse asiassa jopa tämän tietoisen päätöksenkin jälkeen tuntuu olevan aika tiukassa....

Muistuttakaa minua sitten joulun alla, että yhtään neulottua lahjaa ei saa tehdä! (Ellei ole joku ihan tosi hyvä syy...)

Sakset, nopat ja pienet elefantit

2011-03-21T22:09:00.000+02:00

Kyllä se vain on niin, että hyvin maalliset ja pienet asiat saavat minut usein helposti ilahtumaan. En haluaisi olla aivan tavarakeskeinen ihminen, enkä toivottavasti olekaan, mutta ei sille mitään voi, että pienet, söpöt ja tarpeelliset lahjat tuovat vähän hyvää mieltä. (No niin no, tietysti myös isotkin, riippuen tilanteesta.)

Tilasin itselleni setin kuvassa näkyviä sakset-silmukkamerkkejä ja tänään saapuneessa pienessä paketissa olikin mukana myös nuo fantit ja noppakorvikset. Niin, ja kaksi pussia sitruunateetä. Ei nyt sentään ihan kaupanpäällisinä, vaikka hetken jo ehdinkin hämmästellä. Mukana löytyi lappu, jossa luki "terveisiä vaihtoparilta!", ja se selvitti mysteerin. Olen mukana yhdessä Ravelryssä pyörivistä vaihdoista ja tilaukseni ylimäräisyydet ovat siis siitä peräisin.

Vaikka sakset ovatkin aika huiput, tykkään ehkä kuitenkin nuista fanteista vielä enemmän. Ne ovat sympaattisia. Ja ehkä minä jotenkin samaistun elefantteihin. Pieniin elefantteihin tietysti.

Pitää päästä äkkiä neulomaan jotain, missä tarvitsee silmukkamerkkejä. Mummin paita on valitettavasti sellaisessa vaiheessa, että merkkejä ei kaivata. Mutta jahka alan yhdistellä hihoja vartalo-osaan, tulee fanteillekin käyttöä.

Noppakorvikset puolestaan ovat jo korvissa, ovat olleet koko päivän, vaikkakaan kukaan ei ole huomannut, ja siitä olen tietysti vähän katkera. Olen selvästi valinnut tänään seurani väärin. Mutta ainakin peilailu on ollut kivaa. Kovasti siis kiitoksia ihanalle vaihtoparilleni!

Utunasta

2011-03-18T12:27:00.001+02:00

Eilen oli mukava tulla kotiin pitkän päivän jälkeen kun kotona odotti paketti. Paketista löytyi pari uskomattoman kauniin väristä lankavyyhtiä. Utunan huivilanka Uhtu värissä Lempi ja sukkalanka Nutu Loitsuna kuten edellinenkin Nutuni.

Kuten kaikilla hopeareunuksilla, tälläkin tapauksella on musta pilvensä. Tietenkään mikään ei ole niin ihanaa kuin vastaanottaa kaunista lankaa, varsinkaan jos sen saa lahjaksi, mutta valitettavasti tätä tapausta edelsi hivenen ikävä tilanne.

Jo jonkin aikaa sitten valmistuivat sukat Nutu-sukkalangasta. Toisesta sukasta onkin jo näkynyt kuvia täällä ennen kuin toinen sukka oli vielä edes valmis, ja olen lisäksi ehtinyt hehkuttaa kivan mallin ja kauniin langan upeaa tulosta jo vaikka missä. Taisin vain tehdä sen vähän turhan aikaisin, sattui nimittäin niin, että täsmälleen samalla tavalla neulomani sukka nro. 2 on toiseen sukkaan nähden olennaisesti erilainen. Se on aivan eri kokoinen.

Ihmettelin vähän toista sukkaa matkan varrella sovitellessani, oliko tosiaan aiempikin sukkani ollut näin ahdas. Arvelin sitten, että kaipa se oli ollut, mutta vain löystynyt kun olin pitänyt sitä jalassani ja kuvaillut sitä. Mutta ei se ihan niin tainnut ollakaan...

Kun toinenkin sukka tuli valmiiksi, kokoero oli paitsi silmiinpistävä, myös käytännön kannalta merkittävä. Toista sukkaa ei meinaa saada jalkaan. Se täytyy vetämällä vetää ja ähräämällä ährätä, jotta sen saisi kantapään ohi ja ylös.

Kuten näkyy, kantapää ei tule kantapään kohdalle. Tuon pidemmälle perille en sukkaa saa.

Olen aika kokenut neuloja, joten minun on vaikea kuvitella, että minulle olisi tapahtunut niin sanotusti ala-astelapaset, toisin sanoen että käsialani olisi vain tiivistynyt toisen sukan aikana. Ainakaan niin paljoa, että kahden sukkani painoero olisi 10 g. Nimittäin niin paljon se on. Jonkin aikaa hämmentyneenä epäilin omia silmiäni, mutta otin lopulta keittiövaa'an apuun. Ensimmäisen sukan painon on 48 g - se oli jo tiedossakin ihan siksi, että punnitsin sen ennen langan päättelyä saadakseni tietää riittääkö lankaa myös toiseen sukkaan. Toinen sukka painoikin sitten vain 38 g.

Ensimmäiseksi valmistunut sukka istuu jalkaan mukavasti ja tuntuu kivan napakalta.

Alkaessani pohtia asiaa jälkikäteen, oli vähän vaikea miettiä, oliko lanka tuntunut jotenkin paksummalta alussa kuin lopussa. Lankahan oli kohtalaisen epätasaista kauttaaltaan, rosoista, ja sitä juuri olin neuloessani pitänytkin langan hienoutena. Mutta kieltämättä kun asiaa vähän mietin, olin tosiaan pistänyt toisen sukan aikana merkille, miten ohutta ja tiivistä lanka välillä aika pitkään oli.

Koska en lopultakaan uskonut, että vika saattoi olla minussa, otin sähköpostitse yhteyttä Utunaan ja kerroin asiasta. Langanhan sain Utunalta Uuden Mustan lankatestiä varten, niin että en itse ole siitä mitään maksanut enkä siksi ollut korvausta vaatimassa, mutta koska kyse tosiaan oli testistä, tuntui minusta tarpeelliselta tiedottaa kokemuksista.

Utunan Kerttu vastasi pian sähköpostiini. Hän kertoi, että vastaavaan tapaukseen hän ei ole aimmin Utunan lankojen kanssa törmännyt, mutta lupasi olla yhteydessä kehräämölle ja Laurilan tilalle, josta langat Utunalle tulevat. Muutamia päiviä myöhemmin sain sitten toisen sähköpostin, josta tässä lyhyt lainaus:

"Soitin Pirtin kehräämöön ja juttelin Päivi Häkkisen kanssa. Hänelle on tullut samanlainen tapaus vastaan pari kertaa 10 vuoden aikana, joten luulen, että voit jatkossa ostaa Pirtin kehräämön tuotteita aika turvallisin mielin. Hänelle tuli mieleen 2 erilaista selitystä epätasaiselle kehruutulokselle: vyyhdillä oleva lanka on ollut alussa (virheellisesti) 3-säikeistä ja loppuvyyhti 2-säikeistä, eli yksi säie katkennut kehruussa. Tai sitten villassa on ollut erä pitkäkuituisempia villoja (alkuosa vyyhdistä) ja sitten lyhytkuituisia villoja (loppuosa vyyhdistä). Päivi kehui Laurilan villojen laatua, Auli-Maija lajittelee ne yleensä tosi tarkasti."

Viestin saatuani ja vaihtoehtoiset selitykset luettuani olen yrittänyt tehdä itsenäistä salapoliisityöä, mutta melko heikoin tuloksin. Sattumalta minulla oli olemassa lankaa sekä vyyhdin alku- että loppupäästä. Ennen kun päädyin lopulta valitsemaani sukkamalliin, yritin neuloa erästä toista sukkaa - luonnollisesti tekemättä mallitilkkua. Neuloin jonkin matkaa onnistuen siinä välissä katkaisemaan langan riuhtaisemalla sitä vähän huonosti tehdystä kerästäni turhan voimakkaasti. Kun sitten huomasin sukan varren aivan liian leveäksi, mittasin siitä tiheyden ja purin koko höskän ja etsin sen jälkeen tiheydelle paremmin sopivan mallin. Katkennutta langan alkuosaa en jaksanut ottaa mukaan uusiin sukkiin, joten se on toiminut myöhemmin tutkimusaineistonani.

Langanpaksuuksissa huomaa eron, mutta langan pätkätkään eivät jatku kauttaaltaan tämän paksuisina.

Onko alussa siis kenties pitempikuituisia villoja? En huomannut, että säikeitä olisi alussakaan enempää kuin kaksi. Minun täytynee kehittää villalanka-asiantunemustani, jotta osaisi arvioida kuitujen pituuksia paremmin.

Joka tapauksessa tarinalla on onnellinen loppu. Tällaiset tapaukset ovat kaikesta päätellen harvinaisia, ja minulla oli vain huono tuuri. Sain mielestäni hyvän ja asiallisen selvityksen langasta ja sitä paitsi muutenkin erittäin ystävällisen vastauksen ilmoitukseeni. Kaiken lisäksi Kerttu postitti minulle uuden Nutu-vyyhdin ja ekstrana vielä tuon ensimmäisessä kuvassa näkyvän ihanan vihreän huivilangan. En mielestäni ollut oikeutettu pyytämään uutta lankaa tilalle, mutta en missään tapauksessa halua väittää, että minua harmittaisi uusien lankojen vastaanottaminen. Kyllähän se tietysti aika paljon parantaa mieltä sen jälkeen kun on tajunnut tuhlanneensa kallisarvoista neulonta-aikaansa epäonnistuneeseen sukkapariin.

Nyt enää harmittaa ainoastaan se, että on pakko tehdä mallitilkku selvittääkseni, kumman sukan tiheys vastaa langan normaalia tiheyttä. Mutta se lienee loppujen lopuksi pieni vaiva.

Punaista puikoilla

2011-03-16T11:44:00.000+02:00

Jokohan lumentulo alkaa olla loppu? Aurinko paistaa ja ulkona on ihanan valkoista ja kaunista. Melkein tekisi mieli mennä kävelylle, mutta ei ihan. Nimittäin jälleen kerran eräs tietty harrastus vetää puoleensa.

Viime viikon jäljiltä minulle on tainnut jäädä neulontavaje. Nyt ei mikään tunnu niin ihanalta kuin silmukoiden soljuminen puikoilla. Aaaaahh... Jotain muutakin tietty pitäisi tehdä, valitettavasti, mutta onneksi pystyn yhdistämään neulomisen melko moneen hommaan. Ainakin lukemiseen ja opetusvideoiden katsomiseen. Valitettavasti kävelyllä en osaa neule käsissä käydä. Olen kyllä kuullut huhua sellaisenkin taidon omaavasta henkilöstä, mutta luulen, että osaa tai ei, nyt voisi sormia hieman vielä paleltaa. Hanskat kädessä neulomista en sentään ala harjoittelemaan. (Olen muuten kerran soittanut pianoa lapaset kädessä. En alunpitäenkään juuri mitään osaa pianolla soittaa, mutta lapasten kanssa kuulosti vielä tavallistakin... sanotaanko taiteellisemmalta.)

Nyt mummin paita on hihavaiheessa. Magic loopilla mennään. Viimeaikainen uskomaton ihastumiseni sukkapuikkoihin on vähentänyt tätä tapaa hieman, mutta huomaan neulovani hihat mieluiten näin. Hihoja ei ehkä jaksa tehdä kahta peräkkäin, mukava että saa ne valmistumaan yhtä aikaa. Ja jotenkin muutenkin tykkään tästä tekniikasta. Näin on vain mukava neuloa.

On se hankalaa, kun yhtäkkiä huomaakin, että sen lisäksi että tiettyjä asioita voi neuloa monella tavalla, mikään niistä tavoista ei itse asiassa ole paras eikä ylivoimainen. Sukkapuikot on kivoja, kun käyttää hyvän pituisia. (Joo, älkää kuvitelkokaan, että niiden parikymmentäsenttisten sukkapuikkojen kanssa olisin täydellistä rauhaa tehnyt. Minä en tykkää mistään enkä kenestäkään, joka tökkii minua hihoihin.) Magic loop on kivaa, varsinkin näköjään 100 cm pitkällä kaapelilla. Aiemmin minulla on ollut käytössäni aina 80 cm pyöröt, mutta niissä tila käy pikkuisen ahtaaksi, jos tekee kahta juttua yhtä aikaa.

Mutta siis mistä sitä nyt enää oikein tietää, että millä tekniikalla edes haluaa neuloa? Pitääkö joka kerta pähkäillä ja vatvoa, että kummin tekis, kun kummallakin tavalla ois kiva?

Ei ole neulojan elämä helppoa.

Kissan hännän nostoa

2011-03-14T15:01:00.000+02:00

Höm höm... olen vähän miettinyt, että kehtaako tätä täällä mainitakaan, etten vain liian pöyhkeileväksi alkaisi, mutta pakko kait se on, kun kummiskin niin otettu olen. Minun pieni, vaatimaton Kirahvintäplähuivini on saanut odottamatonta huomiota eräässä astetta seuratummassa neulontablogissa. French Press Knits esittelee kahdeksan neuleohjetta, joille povaa Ravelry-menestystä, ja minun oma esikoisohjeeni on yksi näistä kahdeksasta. Olen asian johdosta aivan hämmennyksissäni ja punastelen.

Eräs epäsuomalainen nainen Ravelryssä kertoi aikovansa neuloa minun Kirahvintäplähuivini, vaikkei osaakaan sanaakaan suomea. Hän aikoi käyttää Google translatea ja opetella onteloneuleen youtube-videoista. Sanoin hänelle ensin, että eiköhän se onnistu, sillä malli ei ole mitenkään erityisen monimutkainen. Kuitenkin sitten jonkun viestin hänen kanssaan vaihdettuani ja jotain asioita surkealla englannin kielelläni tarkennettuani päädyin kääntämään ohjeeni englanniksikin. Rustailin sitten pdf:n, joka on nyt Ravelryssä ladattavissa.

Ohje ei ole kuitenkaan sentään pelkästään minun englannin taitojeni varassa. Tutkiskelin muutamia englannin kielisiä ohjeita ja tarkistin, millä tavalla mikäkin on yleensä tavattu ilmaista, ja koottuani ohjeen näillä aineksilla valmiiksi tarkistutin sen vielä tällä kanssani jutelleella ravelryläisellä, joka amerikkalaisena osannee englantia paremmin kuin minä. (Ainakin päättelin, että kyseessä on hänen äidinkielensä.) Hän korjaili muutamia kirjoitusvirheitä ja kielioppia ja lisäsi erään huomautuksen, jonka jälkeen olin itse ihan tyytyväinen. Jos ohje on ymmärrettävä, niin sehän riittää. (Sitä paitsi kyseinen ravelryläinen sanoi, että minun englannin kieleni on parempaa kuin useiden amerikkalaisten. Hah!)

Nyt on siis tullut tehtyä jo todella paljon uutta. Neuleohjeen kirjoittamisen lisäksi tein saman englanniksi! Huh huh... minun pääparkani on ihan väsynyt vaivaamisesta, mutta ei se mitään, on nimittäin aina hauska huomata osaavansa jotain uutta, vaikka osaisi vain vähänkin. Mutta nyt taas takaisin mummin paidan pariin.

Keväänvihreä

2011-03-13T21:38:00.002+02:00

Mikä ihana tunne onkaan, kun pikkuhiljaa alkaakin olla taas jonkin verran energiaa! En ole koko viikolla jaksanut neuloa kuin yhteensä muutaman rivin ja nyt vihdoin saan taas nauttia lempipuuhastani.

Tällä viikolla on tuntunut tulevan lunta aika kiitettävästi. Luultavasti kaikki kevätintoilijat ovat olleet tuskissaan. Minusta on ollut hauskaa. En kylläkään ole montaa kertaa ulkona pistäytynyt, mutta yksi yöllinen kävelyretki lumessa ja tuulessa tuli tehtyä ja olihan se aika tunnelmallista. Talvitunnelmallista. Eikä minun kävelyseuralaisiakaan tuntunut lumi lainkaan ärsyttävän.

Vaikka talvessa ei mitään vikaa olekaan ja vaikka minä en vingu kevään perään, (sieltä se tulee omaa tahtiaan), nautin kyllä lisääntyneestä valosta suunnattomasti. Keväänvihreä on hiipinyt minunkin sydämeeni ja valloittanut sieltä paikan. Selvästi.

Tällä hetkellä akuutein neuleprojektini on kuitenkin punainen. Mummin pusero. Toivottavasti se saa taas vähän vauhtia nyt kun flunssa on päihitetty. Sitä on kiva neuloa ja on hauska ajatella, että minä teen mummille jotain. Minä olen elämäni aikana saanut mummilta aika monet lapaset ja sukat ja ainakin yhden tosi siistin pipon, joka oli ylpeyteni aihe pienenä. Voinee sanoa, että mummi on puseronsa ansainnut.

Mahtava saalis!

2011-03-12T15:40:00.003+02:00

Eilen aamulla oli mennä kahvit väärään kurkkuun kun luin Harmaata arkea -blogista melkoisen tiedotuksen. Niin kuin minä olen vanhoja muoti- ja käsityölehtiä metsästänyt ja onnistunut saamaan kamalalla vaivalla käsiini kolme. Ja nyt niitä yhtäkkiä oli jaossa kasoittain!

Sain aikamoisen saaliin hankittua. Enemmänkin olisi ollut tarjolla, mutta rahavarantoni eivät riittäneet kuitenkaan ihan mahdottomiin. Samoin kuin Outi, itken katkeria kyyneliä, kun en voinut ottaa hoteisiini kaikkia. Ja kyllähän tässä sekin kirvelee, että en ollut ensimmäisenä paikalla.

Totta puhuen olen itse asiassa onneni kukkuloilla. (Jaa, mitä, materialisti, kuka, minäkö??) Tällaisesta kultakaivoksesta en osannut haaveillakaan. Joskus se onni potkaisee. Tällä kertaa sitä paitsi flunssan muodossa. Ellei flunssa olisi tullut sotkemaan suunnitelmiani, olisin eilen ollut kaukana kaukana poissa tapahtumapaikalta, enkä lisäksi varmaankaan olisi sattunut sopivasti hengaamaan netissä Harmaata arkea -blogia lueskelemassa. Kiitos siis flunssalle, Outista nyt puhumattakaan!

Olen upea

2011-03-10T22:01:00.000+02:00

Flunssaista elämääni on hivenen piristänyt Eriparivillasukka-blogin tiinaniitin minulle myöntämä The Gorgeus Blogger -tunnustus. Vaikkei näistä tällaisista blogipalkinnoista mitään maallista mammonaa kerrykään, tulee siitä sentään hyvä mieli, että jonkun mielestä olen onnistunut tekemään jotakin hyvin. Voihan sen tietenkin ajatella niinkin, että joku ei vain ole jaksanut paremman lukemisen eteen nähdä netin haravoimisen vaivaa ja on tyytynyt siihen, mihin on ensimmäiseksi törmännyt - Tiinahan (tai tiinaniit) itse asiassa suoraan myöntää tunnustuksen.. öh.. myöntämisen yhteydessä, että on lukenut tätä blogia pidempään kuin yhtäkään muuta käsityöblogia, eli siinäpä se. Mutta tietysti vain harvinaislaatuisen pessimistinen ja tympeä luonne keksisi edes ajatella tuollaista, minulla ei onneksi tullut mieleenkään.

"The Gorgeous Blogger -palkinto on suunnattu kaikille upeille bloggaajille. Jokainen vastaa viiteen blogiinsa liittyvään kysymykseen ja jakaa tämän palkinnon viidelle, jotka mielestään sen ansaitsevat."

Hihi, tekstiin sisältyy aika hauska viittausvirhe... tai ainakin oletan, että se on virhe. Vai tosiaanko pitää alkaa selvittää ketkä bloggaajat mielestään ansaitsevat palkinnon ja sitten jakaa joillekin heistä? Tiinaniit ei kylläkään kysynyt minulta, olenko minä sitä mieltä, että ansaitsen palkinnon, mutta ehkä hän on osannut lukea rivieni välistä ja piti itsestäänselvänä, että minä mielestäni ansaitsen kaiken hyvän mitä maailmalla on tarjota.

No, eipä viilata pilkkua. Vastaillaanpa vain niihin kysymyksiin.

Milloin aloitit blogisi?

Aloitin blogini alunperin vuodatuksen puolella vuoden 2008 joulukuussa.

Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?

Aihevalikoimani on tuntunut supistuvan viime aikoina. Täällä bloggerin blogissani en ole juuri muusta kirjoittanut kuin neulomisesta, vaikka aiemmin bloggasin paljon ompeluksistanikin. (Niin no... en ole viime aikoina oikeastaan ommellut, että voisikohan johtua siitä?) Aiemmin on tullut kirjoiteltua myös jonkin verran vaatteista ylipäänsä, pohdittua niiden eettisyyttä ja ekologisuuttakin. En pidä mahdottomana, että jossain vaiheessa nekin aiheet palautuvat blogini aihepiiriin.

Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?

No neulomista käsitteleviä blogejahan ei ole juuri ollenkaan...

Tuota hmm... en tiedä onko se mikään varsinaisesti blogin erityispiirre, mutta olen huomannut, että blogimaailmassa on yleistä pyydellä anteeksi vähänkin pidempiä kirjoitustaukoja, enkä minä ole oikein koskaan kokenut sitä tarpeelliseksi. Minusta on tosi kiva, että blogiani luetaan ja lukijat sinänsä kiinnostavat minua (olisi kiva lukea useammin kommentteja, niin tietäisin minkälaiset tyypit täällä oikeastaan käyvät koluamassa), mutta en kyllä siltikään koe velvollisuudekseni kirjoittaa jossain tietyssä, lukijaystävällisessä tahdissa.

Mitään muuta erityisen erityistä en kyllä blogistani keksi. Lätisen välillä aika paljon, mutta ei se loppujen lopuksi niin harvinaista taida olla?

Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?

Kavereiden apinoiminen, tietenkin. Ensin kuorokaverini Tiina jakoi linkin käsityöblogiinsa Tinniinan puuhanurkkaus, (joka sekin oli alunperin vuodatuksessa, mutta linkkaan nyt kumminkin tuon uudemman osoitteen), ja se oli muuten silloin kun en ollut mistään käsityöblogeista vielä ikinä kuullutkaan. Sitten serkkuni Essi meni hänkin perustamaan oman Lankapöllyssä-bloginsa. Jonkin aikaa tyydyin hiljaisesti halveksimaan tuollaista narsistista itsekorostusta, mutta sitten jossain vaiheessa yhtäkkiä hoksasin, että juuri minun käsityökuvianihan maailma kaipaa!

Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?

Tästä pitäisi saada rahaa. Olisi myös kiva, jos blogin päivittäminen kohentaisi kuntoa ja hoikentaisi.

Onkohan ihan kamalan törkeää jättää jakamatta tunnustusta eteenpäin? Olen jo aiemmin tunnustellut (hehheh) joitakin lemppariblogejani ja toisaalta moni muu tykkäämäni blogi on tainnut tällaisen jo saada, niin että en oikein sitten viitsi enää samaa tunnusta toista kehtaa heittää kehiin. Taidan tosiaan nyt tällä kertaa jättää väliin ja vetoan flunssaani. Ei saa toipilasta pakottaa.

Mutta kiitos paljon tiinaniitille blogipalkinnon myöntämisestä!

Hyvää naistenpäivää!

2011-03-08T13:53:00.001+02:00

Nyt on naistenpäivä. Satuinpa juuri hoksaamaan. Mutta onko siitä mitään iloa, kun on hirveässä flunssassa? Flunssa pilaa kaiken.

Muutama päivä sitten valitin siitä, että sormikkaille ei ollut sovittajaa mailla eikä halmeilla. Eilenpä olisikin ollut. Nimittäin siinä tapauksessa, että olisin ollut terveenä ja töissä niin kuin kyllä oli vakaa suunnitelma. Mutta koska olin kotona ja ällöä flunssaseuraa, josta voi saada kaikenmaailman pöpöjä, kariutuivat käsineensovittamistreffit sitten siihen. Kurjuus.

Eipä sillä. En minä eilen jaksanut mitään neuloakaan. (Se kertoo jo aika paljon.) Toivottavasti tänään jo jaksaa. Lupaavaa on ainakin, että jaksan olla istuma-asennossa ja kirjoitella blogiinkin.

Mutta tänään on tosiaan naistenpäivä ja olen sitä mieltä, että jonkun pitäisi piristää minua flunssani keskellä. Kukat olisivat varmaan perinteikäs ratkaisu, mutta vaikka tykkäänkin niistä, vielä parempaa väriterapiaa saisi, jos joku toisi minulle kimpun näitä.

Tällaisia saapui viime viikolla Ilun Handusta Lumoavaan Lankaan ja minä olin parahiksi paikalla päästen niitä ensimmäisenä hiplaamaan. Palvelualttiina otin niistä myös pari kuvaa, näennäisesti jotta ne voitaisiin laittaa Ravelryyn Lumoavan Langan tiedotusketjuun, mutta todellisuudessa siksi, että pääsisin itse tuijottelemaan kuvia.

Jos olisin miljonääri, olisin varmaan ostanut kaikki langat itse, mutta koska en ole, tyydyn filosofisesti ajattelemaan, että kaikkea ei tarvitse omistaa, vaan iloa voi saada joskus pelkästä katselemisestakin.

Ja sehän on sitä paitsi totta. Näiden kuvien katseleminen - niin pinnallista kuin se ehkä onkin - tuo minulle jostain syystä hyvää mieltä. Se on sitä väriterapiaa.

Kirahvintäplähuivin seuraelämään astumisen päivä

2011-03-06T23:06:00.000+02:00

Tänään on minun neulomusharrastukseni kannalta historiallinen päivä. Olen nimittäin nyt onnistunut saamaan aikaiseksi jotain muutakin kuin neuleen - olen tehnyt itse suunnittelemaani neuleeseen ohjeen!

Ei, itse asiassa ohjeen tekeminenhän tapahtui 30.1., joten historiallinen päiväni olikin silloin. Mutta koska deadline-paineen alla puurtaminen ei ollut kovinkaan upeaa ja vaikuttavaa, taidan mieluiten valita ohjeenjulkaisupäivän, siis tämän päivän, kunniakkaaksi juhlapäiväkseni. Eli siis onnitteluja otetaan vastaan esikoiseni syntymän johdosta.

Minun pikku Sytyck-projektini siis löysi tiensä Ullaan ja esiintyy siellä nimellä Kirahvintäplähuivi.

Neuleeni löytyykin aika vaikuttavasta seurasta. Erityisesti olen ihastellut Gallifrey-kämmekkäitä ja Sheldon-sukkia, ensimainittuja kuvion ja jälkimmäisiä idean takia.

Eihän tämä nyt tietenkään mitään ihmeellistä ole, mutta minusta tuntuu kuitenkin aika hauskalta. On tullut tehtyä jotain mitä ennen en ole tehnyt. Ja kai sitä saa vähäsen ylpeillä sillä, että on saanut jotain aikaiseksi, vaikkei se mitään suurta ja mullistavaa olekaan? Vai eikö?

Kaikki ystäväni luonnollisesti ymmärtävät velvollisuutensa ja alkavat samantien neuloa Kirahvintäplähuivia, vai kuinka?

Kosioretkellä

2011-03-06T18:14:00.000+02:00

Huomaan tulleeni elämässäni viimein siihen pisteeseen, jossa minulla ei ole enää mitään muuta vaihtoehtoa kuin pyytä exäni kättä. En nimittäin ehkä selviä ilman sitä.

Exällä tässä tapauksessa viittaan siis entiseen kämppikseeni, yhteen niistä lukuisista. Tämä kyseinen on päättänyt uhmata vaaroja ja lähteä jääkarhujen ja lumivyöryjen (niin oletan) pariin seikkailemaan tänä keväänä. Huippuvuorille, jonnekin sinne kylmään. Minun tehtäväkseni jäi alussormikkaiden neulominen. (En muuten enää muista, tarjouduinko itse vai pyydettiinkö minua hommaan. Sovimme asiasta jo aika monta kuukautta sitten.)

Valitsimme yhdessä sormikkaiden materiaaliksi alpakkalangan. Alpakan väitetään olevan seitsemän kertaa villaa lämpimämpi (vaikka oikeampi ilmaus varmaan olisi lämpöä eristävämpi, olenko oikeassa?), joten valinta on varmaankin ihan järkevä. Näiden sormikkaiden on tarkoitus olla päällä käytännössä aina. Kintaat on välillä pakko riisua kun jotain hommaillaan, mutta aivan paljain sormin ei kannattaisi ilmeisesti syödäkään.

Aloitin sormikkaiden neulomisen toissapäivänä ja neuleen rivakka eteneminen hämmensi minut tyystin. Olen nyt viime aikoina niin tottunut vääntämään samaa sukkaa sata vuotta etenemättä paria kerrosta enempää, että tällainen yksinkertaisempi neule pääsi pahasti yllättämään. Ei mennyt kauaakaan kun huomasin olevani pisteessä, jossa sormikasta pitäisi päästä sovittamaan. Eikä ex-kämppistä ole mailla halmeilla. Pahus vie.

Siirryin sitten tekemään toista keskeneräistä neuletta. Mummin paidassa on sentään vielä tekemistä, eikä sitä onneksi tarvitse sovittaa varmaan ollenkaan. (Katsotaan mikä kauhea katastrofi tätä itsevarmaa lausuntoani seuraa.) Sormikkaiden kanssa ei auta kuin odotella. Mutta ei kyllä huvittaisi.

Lankatestin tulokset

2011-03-01T16:03:00.001+02:00

Uuden Mustan ekolankatestin tuloksista julkaistiin nyt kirjoitus. Ihan mielenkiintoista lueskella omia sanomisiaan sieltä muiden ajatusten ja kokemusten lomasta. Vaikuttaisi siltä, että muut testaajat ja minä olemme olleet pääasiassa samoilla linjoilla mitä mielipiteisiimme lankojen käytettävyydestä tulee, mutta näytti siellä olevan joillekin langoille pari ideaa, jotka eivät olleet minun mielessäni käyneetkään.

Utunan villa näytti valloittaneen kaikkien testaajien sydämet. En ihmettele. Lanka on ihana. Eihän se mikään kovin hellä ja kutittamaton ole, mutta muuten se on melko pehmeä ja mukavantuntuinen, ja kyllähän se mieltä lämmittää, että tietää langan olevan suomalaista ja Suomessa käsin värjättyä.

Ja huomasitteko? Minun sukkani on nyt julkkis! Siitä oli kuva siellä!

Ja ihan pian, ihan kohtapuolin, se saa itselleen kaverin. Ei mene enää kauaa. (Vaikka olenkin onnistunut möhlimään sen kanssa jo monta kertaa...)

Mainitsin viimeksi, että minulle huomautettiin laiskanlaisesta kirjoitustahdista. Eilen minulle sitten huomauteltiinkin, kylläkin eri taholta, siitä että mitään katkeraa tilitystä ei ole pitkään aikaan näkynyt. Niitä on kuulemma kaikista hauskinta lukea. On tosi sääli tuottaa pettymys, mutta kun minulla valitettavasti menee nyt pääasiassa hyvin, eikä mitään erityistä valitettavaa ole mielessä. Mutta lupaan kyllä tulla heti tänne avautumaan, jos jokin menee pieleen tai törmään johonkin blogini löyhään aihepiiriin edes etäisesti liittyvään epäkohtaan maailmassa.

Hidasta rämpimistä

2011-02-26T14:31:00.000+02:00

Pari päivää sitten kuulin, että olen kirjoitellut vähän laiskasti blogiini viime aikoina. Tämä asia mainittiin ihan neutraalisti ja syyllistämättä, enkä minä sitä paitsi tällaisesta asiasta suostuisikaan syyllistymään. Mutta hoksasinpa vain itsekin, että niin, totta vie, enpä ole pahemmin kirjoitellut.

Muiden blogien seurailemisesta on päässyt piintymään ajatus siitä, että blogia voi päivittää vain silloin kun on kuvia esitellä. Eikä minulla oikein ole ollut. Ei ole valmista, eikä ole kuvia mistään keskeneräisistä projekteistakaan. Puikot ovat kyllä viuhuneet, mutta silti tuntuu kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Edellisellä kerralla esittelemäni sukka on saamassa kaverin. Hitaasti hyvä tulee, voisi sanoa. Ei kai tämän ihan näin hidasta pitäisi olla edes palmikoiden vuoksi, mutta se on. Olen tehnyt rinnalla kahta muutakin neuletta, ja lisäksi tänään jouduin purkamaan sukkaa muutamia kierroksia. Ihan vain siksi, että minä olen tyhmä enkä osaa laskea. Tai oikeastaan en osaa lukea. Ohjeessa sanottiin, että neulo kaavio C2 kokonaan ja sitten vielä rivit 1-11. Minä neuloin kaikessa rauhassa kaavion C2 ja sitten vielä riviin 20 asti. Sen jälkeen katsoin ohjeesta, että mitäs sitten, ja totesin että "uuuuups".

Minulla olisi aika lista suunnitelmia. Tietysti siis aina on taustalla se kilometrin pituinen ohje- ja ideajono. Sen lisäksi minulla on kuitenkin ihan tiettyjä ja kohtalaisen mietittyjä projekteja mielessä, ja haluaisin saada ne kaikki valmiiksi ennen kesää, tai ainakin päästä tekemään niitä ihan pian. Eräälle ex-kämppikselle pitäisi tehdä sormikkaat, itselle on suunnitelmissa mekko ja aika monet sukat. Ja jotenkin minusta vaan koko aika tuntuu, että en ikinä pääse tekemään mitään, mitä olen suunnitellut.

No, kenenköhän vika?

Sukka!

2011-02-18T19:05:00.000+02:00

Niinpä niin. Sukka. Yksi sukka.

Uuden Mustan lankatestiä varten piti ottaa kuvia, ja saan olla tyytyväinen, että edes yksi sukka ehti valmiiksi deadlineen mennessä. Sen verran näpertelyä näiden palmikoiden kanssa on ollut.

Toinen sukka on jo puikoilla ja hyvällä mallilla, mutta etenee hitaasti. Hyyyyyyvin hitaasti. Mutta etenee kumminkin. Ja sitä paitsi olen aika innoissani näistä sukista. Tykkään mallista tosi paljon ja olen varma, että näitä tulee käytettyä. Ehkä saan jopa aiheutettua kateutta tutuissa. Toivotaan, toivotaan.

Kas vain, helmikuu

2011-02-01T12:34:00.000+02:00

Taidan haluta valittaa jotakin. Jonnekin. Kaikki on hyvin. Tai ainakin niin hyvin kuin voi olettaa. Mutta mieli on levoton. Se näkyy ennen kaikkea neuleissa.

Minulla on eräs neule, jonka aloitin muutama päivä sitten. Se on siitä Utunan langasta, jota minun pitää testaaman. Ihana lanka. Aloin siitä sukat. Mutta nyt pitää purkaa. Koska eihän sukkia varten tarvitse tehdä mallitilkkuja, eihän?

Kokeilussa ovat samalla äidiltä joululahjaksi saadut sukkapuikot. Viisitoistasenttiset. Tähän mennessä voin sanoa, että tykkään niistä. Paljon. Niin paljon, että en välitä, vaikka joudun purkamaan. Mitäpä tuosta. Ei tässä ole kiire mihinkään kun neulominen on niin mukavaa.

Mutta vaikka en välitäkään siitä, että joudun purkamaan, en saa sitä aikaiseksi.

Sitten taas se harmaa. Se on hyvässä vaiheessa. Se olisi pian valmis. Sitä varten pitäisi vain pingottaa hihat, että pääsisi seuraavaan vaiheeseen. Ja ne hihat on varmaan helppo pingottaa. Haastavampi pingotus on jo tehty. (Ehkei ihan täydellisesti onnistuneena, mutta jotenkin kuitenkin.) En vain saa aikaiseksi.

Eilen aloitin mallitlkun neulomisen mummin paitaa varten. Se on puolessa välissä. Kun se on valmis, heitän sen pesuun, (tosin taidan testata ensin, lähteekö siitä väriä), sen jälkeen pingotan sen ja sitten vasta katson, mikä on tiheys ja näyttääkö mallineule hyvältä. Ja sinä aikana pitäisi päättää, miten mummin paidan teen. Minulla on kaksi vaihtoehtoa ja molemmilla on puolensa ja puolensa. Toisessa pitää varmaan miettiä enemmän, mutta siitä tulisi ehkä hienompi. Toisessa ei tarvitse miettiä paljon ollenkaan, ja siitä tulisi sellainen, mitä mummi ehdotti.

Ehkä sen pitäisi olla se jälkimmäinen.

Minulla kyllä on keskittymiskykyä. On sitä. Mutta päättämättömyyttä, sitä minulla on paljon enemmän. Päättäättömyyttä ja viitseliäisyyden puutetta. Niistä tulee levoton olo.

Mutta tänään on kaunis päivä. Tervetuloa, helmikuu!

Varokaa, sillä on banaani!

2011-01-28T11:17:00.000+02:00

Aika mielenkiintoinen tutustuttava tämä banaanilanka. Ihanan rosoinen ja ihmeellisen hohtava. Värin vaihtelu näyttää tässä langassa upealta.

Neuloin mallitilkun 4,5 mm puikoilla, mutta paksummilla olisi varmaan ollut hitusen helpompi. Kymmeneen senttiin silmukoita tuli 12. Mitään ohutta tämä lanka ei ole, eli täytyy sanoa, että minulle sillä ei kovin paljon käyttöä olisi. En mitenkään vastusta paksuja lankoja, mutta en oikeastaan keksi niille hirveästi muuta käyttöä kuin pipot. Pipoja taas tarvitsee aika rajallisen määrän, minkä lisäksi on aika vaikea sanoa, onko banaanilangalla kovinkaan paljon lämmittäviä ominaisuuksia.

Tietysti paksusta langasta voisi tehdä myös neuletakin. Itse vain en viihdy ihan kamalan paksussa, koska valitettavasti kuitenkin isolla möhkäleneuleella on visuaalisesti lihottava vaikutus. Mieluummin muutenkin kerrospukeudun useampaan vähän ohuempaan vaatteeseen kuin yhteen todella paksuun.

Niin, jollekulle muulle tämä lanka voisi mennä neuletakkiinkin. Jollekin vähän hoikemmalle. Rosoinen pinta toisi tarpeeksi mielenkiintoa, joten mitään palmikkokuvia ei tarvitsisi. Toisaalta kääntöpuoli on, että välttämättä mikään palmikkokuvio, sikäli kun sellaisen haluaisi, ei passaisikaan tälle langalla. Vaikea sanoa. Lankaa tuli minulle testattavaksi niin pieni nöttönen, että sillä ei oikein voi testata mitään kuvioneuletta. Tuossa mallitilkussa on kaikki mitä minulla on.

Vaikka lanka on jotenkin aivan lumoavaa kiilloltaan ja rosoisuudeltaan ja sitä tekisi mieli neuloa monissa väreissä ihan vain väriterapian vuoksi, on sille vaikea keksiä oikein mitään järkevää käyttökohdetta. Ja ainakin tämän värisenä (ja todennäköisesti kiiltonsa ja pörröisyytensä vuoksi muissakin väreissä) langasta välittyy vähän turhan suuret 80-lukuvibat. Olen melko varma, että tästä langasta tehty väljä paita olisi reilut parikymmentä vuotta sitten ollu aika hitti!

Yksi idea minulle tästä langasta joka tapauksessa tuli. Ei tarvitsisi tehdä mitään ihmeellistäkään, mutta tästä saisi varmasti aika näyttävän kaulakorun. Jos virkkailisi vain ketjusilmukkaa ja sitten aina väliin jotain vähän jännempää, jonkun pikku ympyrän tai jotain... voisi olla hauskaa käyttää sellaista korua!

Yhden illan juttu

2011-01-27T13:50:00.001+02:00

Hamppulangasta neulomani tiskirätin kanssa ei kauaa nokka tuhissut. Aloitin sen toissailtana ja se valmistui toissailtana. Kuvaaminen vain on ollut taas vaihteeksi vähän hankalaa. Blogiin kelpuutan nyt sitten tänään otetut pari kuvaa, joissa värit ovat kyllä aika vääristyneet, mutta ei voi mitään.

ohje: Ananas-keittiöliina, Midori

lanka: Lanaknits Allhemp6 DK

puikot: 3mm
langankulutus: 33 g

Meillä on keittiössä käytössä jo ennestään samaa mallia oleva tiskirätti, (keittiöliina kuulostaa kylläkin hienommalta), samasta langastakin. Mutta se on vihreä. Se on palvellut jo pari vuotta ja on edelleen ihan käyttökelpoinen, vaikkei ehkä enää suoranaisesti nätti. Eipä vielä ihan kamalan rumakaan.

Olisin voinut tietysti käyttä tilaisuutta hyväkseni ja tehdä tällä kertaa tiskirätin jollain muulla ohjeella tai peräti omasta päästäni, mutta koska olen tykästynyt Ananas-rätin kuvioon, halusin tehdä samanlaisen. Ohje on hyvä ja helpostiymmärrettävä eikä liinan tekemiseen mene varmasti tuhottoman paljon aikaa vähemmänkään neuloneella ihmisellä. Itse neuloin toissailtana ollessani jo todella väsynyt - siis siinä tilassa kun pitäisi mennä nukkumaan, mutta ei vain vielä malta.

Uuden Mustan testiä varten langasta tehty tuotos pitäisi pestä pari kertaa ja kuvata uudestaan sen jälkeen. Voin tehdä sen, mutta lisäksi voin tehdä vielä jotain parempaa: kuvata jossain vaiheessa meidän vanhan ja pitkään palvelleen tiskirättimme. Tällä hetkellä se on tiskikoneessa odottamassa seuraavaa pesua.

Joidenkin mielestä tiskiliinojen neulominen on turhaa ja typerää, saahan rättejä kaupastakin. Lisäksi osa on sitä mieltä, että kun he kerran vaivalla neulovat jotakin nättiä, sitähän ei sitten käytetä mihinkään pöytien hankaamiseen. Minä kyllä ymmärrän senkin näkemyksen, mutta olen toisaalta itse sitä mieltä, että keittiössä on paljon kivempi käyttää nättejä, itsetehtyjä liinoja kuin jotain kaupasta saatavia parin käyttökerran jälkeen ällön näköisiä ja haisevia rättejä.

Ehkä tämäkin on sitten sitä nyt muodissa olevaa kotoilua. (Koskaan aikaisemminhan ei kukaan ole halunnut tai joutunut tekemään mitään kotitöitä.) Mikäs siinä, voihan se ollakin. Ehkä alankin pitämään itseäni oikeana kotitalousihmeenä.

Lankoihin tutustumista

2011-01-25T14:06:00.001+02:00

Ihanaa itselleni -vuosi ei ole alkanut aivan täysin tyylipuhtaasti. Vaikka ensimmäinen valmistunut neuleeni olikin itselleni, oli seuraava heti itse asiassa työpaikalle. (Pitää esitellä se joskus.) No, sitä ei lasketa, sillä pääasiassa olen tehnyt sen viime syksynä, tänä vuonna neuloin vain muutaman viimeisen kerroksen, jotka olivat jääneet tyypillisesti muutamaksi kuukaudeksi odottelemaan.

Olin jotenkin ajatellut sellaista rentoa ja aikataulutonta neulomista. Sellaista missä ei tarvitse ajatella muita kuin itseäni. Jotenkin silti vähän lipsahdin... ilmoittauduin yhden neuleohjeen koeneulojaksi, Uuden Mustan lankatestaajaksi ja vielä Lankahamsterit-tempaukseen. Näiden lisäksi on ne pari aiemmin luvattua tilausneuletta...

Onneksi se koeneule on jotain sellaista, mikä tulee itselleni ja minkälaisen ihan oikeasti olen halunnut. Eikä kai sillä niin tulipalokiirekään ole, mutta ei sitä ihan viitsi jättää roikkumaankaan hamaan tulevaisuuteen. Eikä Lankahamsterit ole kuin leikkiä, eli itse asiassa ihan sama, vaikka en niin hirveällä vauhdilla neuloisikaan lankavarastoistani. Ja lankatestaajana on loppujen lopuksi kuitenkin pääasiassa hauskaa.

Eilen tuli postissa ensimmäinen viidestä testattavasta langasta. Utunan Nutu-ekosukkalankaa. Sain sen jo kerittyäkin ja sain siinä samalla vähän tuntumaa lankaan. Utunahan on minulle kyllä tuttu lankavalmistaja, vaikka en olekaan vielä neulonut millään Utunan langoilla. Osittain esteenä on ollut hinta, osittain toisaalta myös ehtiminen.

Näin ensialkuun, ennen varsinaista neulomista, voin langasta jo sen verran sanoa, että niin ihanan näköistä kuin se elävän väripintansa ansiosta onkin, ei minun herkkä hipiäni sitä ihan kauhean hyvin kestä. Ja väittäisin kyllä, että ei edes tarvitse olla erityisen herkkä, että tuo lanka raapii ja kutittaa. Mutta sukissahan se ei välttämättä niin paljon haittaa, jos pitää toisia sukkia alla ja jos on jaloista edes vähän karaistuneempi kuin muualta.

Tänään sitten postista tuli hamppulankaa. Allhempiä. Ja siitä olen jo aiemmin neulonutkin. Nimittäin tiskirätin. Lankatestissä testaajilta vaaditaan ilmeisesti vähintään mallitilkku, mutta koska muutakin saa halutessaan ja keretessään tehdä, ajattelin tehdä tästäkin tiskirätin minulle jo tutulla ja hyväksihavaitulla Ullasta löytyvällä ohjeella.

Vielä pitäisi tulla nokkos-, bambu- ja banaanilankaa. Kiva, sillä vain bambu on noista kolmesta tutumpi. Kahta muuta kohtaan tunnen suurta uteliaisuutta.

Harmaan vallankumous

2011-01-23T14:24:00.003+02:00

Minulla on uusi rakkaus. Ja se on harmaa.

Ei tosin ehkä mikä tahansa harmaa. Kohtalaisen vaalea harmaa. Eikä mihinkään ruskeaan tai vihreään päin taittuva. Sinertävään taittuva jos jonnekin.

Harmaa käy kaiken kanssa. Mutta se ei ole niin kova ja vakava kuin musta. Se on ystävällisempi. Lempeämpi. Siis tämä vaaleanharmaa.

Helmen harmaa.

Keväinen ja talvinen. Ei synkän talven harmaa, vaan aurinkoisen tammikuun. Lumisen, suloisen. Pehmeän, kirkkaan, kiltin ja kotoisan.

En ole ennen huomannut harmaan kauneutta. Vaikka joskus olen yrittänyt, mutta yritin kai väärää harmaata. Sitä likaisen sameaa. Ei, ei sitä minulle.

Tästä tulee jotain ihanaa itselle. Niin kuin tänä vuonna kuuluu. Tämä on pehmeä ja lämmin, sillä tämä on alpakkaa. Toivottavasti se ei kutita. Toivottavasti siitä tulee kaunis. Onneksi väri on kohdallaan. Tämän talven voimaväri.

Sukkakuvia sikana

2011-01-22T16:30:00.001+02:00

Saamanne pitää! Siis niitä sukkakuvia. Kun kerran tulin niitä hirveällä vaivalla vihdoin viimein ottaneeksi, päätin julkaista niistä kaikki edes jotakuinkin säälliset kuvat. Onnistuneita otoksia tuli jälleen kerran noin yksi kymmenestä, eli jokaisen kuvan takana voi laskea olleen hirveän määrän työtä ja tuskaa. Varsinkin tuskaa.

ohjerunko: Lifestyle Toe Up Socks, Charisa Martin Cairn
lanka: Handun kashmirsukkalanka
puikot: 2 mm neliskulmaiset sukkapuikot
langankulutus: 96 g

Näistä sukista voi kertoa lähinnä, että ne ovat erittäin yksinkertaiset. Tosin näkeehän sen kuvistakin. Ei mitään kikkailuja eikä hienouksia. Ihan vaan sukat. Ne on tehty kärjestä aloittaen neliskanttisilla sukkapuikoilla ja niissä on tiimalasikantapää.

En erityisesti ihastunut tiimalasikantapäähän. Suoraan sanottuna. Olen kerran ennenkin tehnyt sellaset, ja silloinkin ne tuntuivat vähän hassuilta. Mutta ne sukat eivät tulleet itselleni, joten en ole joutunut sopeutumaan niihin. Tässä tapauksessa minun täytyy.

Sinänsä kantapää kylläkin näyttää oikein sievältä. Minä en jaksa välittää tuosta pikkureiästä tuossa. Ei haittaa mitään. Lisäksi nämä kantapäät oli helppo tehdäkin, tosin niin on ollut toistaiseksi kaikki muutkin kantapäät. (En tajua, miksi kaikkialla aina pelotellaan kantapäiden vaativuudella, huijausta yhtä kaikki.) Ongelma on kantapään istuvuus. Tai siis koko sukan. Kun ennen kantapäätä ei tehdä mitään lisäyksiä, sukasta tulee huonon mallinen.

Aion kuitenkin antaa tälle kantapäälle vielä toisen mahdollisuuden. Olen lueskellut viisaampien ja kokeneempien ajatuksia, ja kuulemma tiimalasikantapäästäkin voi saada kivan kun vain tekee ne normaalit kiilalisäykset. Vaikkei juuri mikään ohje ilmeisesti ikinä kehota siihen. Mutta pitää olla fiksumpi kuin käyttämänsä ohje.

Näissä sukissa on sitten aika huippu neuletiheys! Nimittäin ihan sairaan tiheä. Niillä kahden millin nelisnurkkaisilla puikoilla tosiaan tulee pientä jälkeä. Hauskaa. Kärjessä on 40 silmukkaa ja lisäysten jälkeen jalkapohjassa yhteensä 92.

Muutenkin jälki on kivaa. Ekana tekemässäni sukassa näkyy vielä pienet jäljet puikkojen vaihtumiskohdissa, mutta tokassa ne ovat jo hävinneet. Opin se minäkin jotakin. Tosin en ole ihan varma, miten se tapahtui. Mutta kai sitä vain harjoitus tekee mestarin. (Joo, mä tosiaan kuvittelen olevani sukanneulonnan mestari.)

Valitettavasti nämä sukat tosiaan vetävät makkaralle. Osittain se johtuu tuosta kantapääongelmasta, osittain siitä, että aloitin pohjelisäykset aivan liian varhain. Tai pohje ja pohje. Kun on ihan sikapaksut jalat niin kuin mulla, alkaa leveneminen heti nilkasta, liekö sitä vielä pohkeeksi kutsutaan.

En syytä liian varhaisista lisäyksistä älyäni vaan sitä, että silloin kun tein näitä sukkia, minulla jostain mystisestä syystä oli nilkat ja kädet koko aivan aivan mielettömän turvoksissa. En ole vieläkään saanut selville, miksi niin oli, mutta se oli jotain aivan kamalaa. Nilkkojeni ympärys oli silloin ihan rehellisesti pari sentiä suurempi. Tiesin kyllä, että normaalisti jopa minun nilkkani ovat hitusen sorjemmat, mutta en tajunnut, että ero ihan oikeasti näkyy ja tuntuu niin suuresti, että sukat olisi pitänyt tehdä olennaisesti kapeammiksi.

No, minkäs teet, ja eipä sillä ole niin väliäkään, sillä nämä olivat tarkoitetut lähinnä unisukiksi. Lanka on maailman ihaninta ja pehmeintä (enkä ehkä enää ikinä halua neuloa mistään muusta) ja se on melkein ihan sama, minkälaiset sukat neuloo, kun ne on silti aivan ihanat.

Että silleen. Ihailkaa.

Sukkien kuvaamisen mahdottomuudesta

2011-01-19T21:30:00.003+02:00

Minulla on sukat. Siis uudet. Vastatehdyt. Villaa ja kashmiria. Tuliterät. Mutta en saa niitä kuvattua.

Kyse ei ole pelkästään siitä, mistä puolen vuoden ajan valitetaan kaikissa käsityö- ja muotiblogeissa, valon puutteesta. Kyse on myöskin viitseliäisyyden puutteesta. Voisi kuvitella, että on yksinkertaista vetäistä sukat jalkaan ja näpsäistä niistä pari kuvaa. Juu, ei. Pitäisi ensinnäkin laittaa jalkaan jotkut järkevät housut tai sukkahousut, jotka eivät kupruile tai muuten häiritse sukan olemusta. Sitten pitäisi raivata jonnekin joku järkevä kuvaustila. Pitäisi etsiä kamera. Pitäisi pakottaa joku kuvaamaan, tai vääntyillä itse jotenkin. Ottaa kirkasvalolamppu avuksi. Näpsiä sata kuvaa, siirtää ne koneelle, katsoa ne kaikki läpi, todeta ainoastaan kaksi lähes käyttökelpoisiksi ja valita ne. Muokata niitä mahdollisesti. Ladata ne koneelta nettiin.

Kaikki tämä vaiva, jotta voisin esitellä sukat. Sukat, joissa ei ole ainuttakaan palmikko-, pitsi- tai kirjoneulekuviota. Joissa ei ole edes raitoja. Siis sukat. Tuskin kukaan edes on kiinnostunut koko kuvasta.

Onko paljon järkeä?

Olen muuttanut mieltäni

2011-01-13T20:49:00.004+02:00

Annan vähän myöten. Toisin kuin olen tullut aiemmin väittäneeksi, onneksi tosin aivan kainosti, en minä vihaakaan sukkapuikkoja. Siis kaikkia. Olen tullut siihen tulokseen, että vihaan vain metallisia ja muovisia (ja vastaavia), pitkiä sukkapuikkoja.

Sen sijaan ainakin nämä testimielessä tilaamani neliskanttiset, vain 12,7 cm pitkät sukkapuikot ovat mitä ihanimmat. Ne eivät töki ympäriinsä. Ja näin toisen sukan yli puoleen väliin päässeenä voin sanoa, että eivät ärsytä millään muullakaan tavalla. Ihana pituus.

Eikä nelisnurkkaisuudestakaan ole mitään pahaa sanottavaa. Olen kuullut, että niillä saa tavallista tasaisempaa jälkeä aikaan. En väitä vastaan. Näillä 2 mm puikoilla tulee ainakin aivan ihastuttavan kaunista ja tasaista pintaa.

Sain joululahjaksi viisitoistasenttisten sukkapuikkojen setin. Pitää pian kokeilla niitäkin. Toiveet ovat korkealla.

Tällä hetkellä minulla on ylläkuvattujen sukkien ohella jotain vähän isompaakin kesken. (Tai no kesken on vaikka mitä, mutta aktiivisesti tekeillä...) Saapa nähdä, kummasta tulee ensin valmista. Minulla on vaikeuksia päättää, mitä milloinkin neulon, kun tekisi mieleni tehdä yhtä aikaa molempia. Pahus.

Ryhdistäytymistä havaittavissa

2011-01-09T15:18:00.003+02:00

Olenkohan koskaan ennen neulonut mallitilkkua? En ole muuten aivan varma. Jos olenkin, niin siitä on jo jonkin aikaa.

En ole varsinaisesti pitänyt mallitilkkuja turhina. Päinvastoin, olen suositellut niiden neulomista monille. Olen kertonut, miten mallitilkun tekemällä saa paremman käsityksen tiheydestä kuin pelkästä vyötteestä katsomalla. Olen kehottanut jopa testaamaan, miten mallitilkku käyttäytyy pesussa.

Minun mielestäni mallitilkut ovat erittäin pätevä keino ennakoida. Ja kun kerran olen jo pitkään ollut sitä mieltä, koitti vihdoin aika, jolloin otin itse omasta neuvostani vaarin, ja paitsi tein mallitilkun, myös pingotin sen. Se on erityisen järkevää tässä tapauksessa, kun käytössä on alpakkalanka. Olen havainnut useampien eri alpakkalankojen olevan venymiseen taipuvaisia.

Olen toista kertaa elämässäni lupautunut koeneulojaksi. Koska ohjeessa puhutaan pingottamisesta, tulin siihen tulokseen, että ikäviltä yllätyksiltä vältytään, kun kokeilen pingotusta jo etukäteen ja katson mitä tapahtuu. Sitä paitsi tiheyden selvittäminen on kenties pätevämpää näin.

Pingottaessani näinkin pientä neulepalasta totesin, että kun nuppineuloja on tarpeeksi, voi pingottaminenkin olla melkein siedettävää. Joskin minulle on nyt kerrottu, että olipa nuppineuloja miten paljon tahansa, niitä ei ikinä ole tarpeeksi. Kävin silti ostamassa pari rasiallista lisää. Viimevuotinen taktiikkani noukkia muiden tiputtamia nuppineuloja lattioilta löytäjä saa pitää -periaatteella ei loppujen lopuksi kerrytä varastoa ihan hirvittävää vauhtia. Ei varsinkaan silloin, jos viettää suurimman osan ajataan paikoissa, joissa ei ole muita ihmisiä, joilla on nuppineuloja.

Nuppineulat ovat muuten aika kalliita. Ainakin näiden uusimpieni hinnan perusteella. Laskin, että yhden hinnaksi tulee vajaa viisi senttiä. Markka-aikaan se olisi siis ollut vähän alle 30 penniä. Ja irtokarkkeja sai kymmenellä pennillä.

Pitää pitää arvokkaista nuppineuloistani hyvää huolta.