SYTYCK-haasteen antia

Vähänkö siistiä! Nimittäin tämä SYTYCK. Olen yhtäkkiä löytänyt ihan hirvittävän monta tosi mielenkiintoista ja inspiroivaa neuleblogia, kiitos haasteen.

Olen ollut tähän asti jotenkin laiska etsimään mielenkiintoista neuleluettavaa netistä ja siksi olen suorastaan ihmetellyt sitä, miten jotkut puhuvat käyttävänsä hirveästi aikaa käsityöblogien lukemiseen. Jostain syystä minä olen törmäillyt pääasiassa neuleblogeihin, jossa tekstiä on vähän, kieli on köyhää, kuvat ovat huonohkoja eikä itse neuleetkaan mitään kovin kummoisia. (Siis jotain sellaisia oman blogini kaltaisia tylsähköjä sivuja.) Pääasiassa ehkä esitellään lankaostoksia, mikä on minusta aika tylsää. Toki pari poikkeusta on, mutta näihin kuvaillun tyyppisiin blogeihin törmäiltyäni en ole jaksanut käyttää aikaani hyvän luettavan metsästämiseen. Ja nyt huomaan, että se on ollut virhe. Niitä hyviä blogeja oikeasti on!

Nyt on mukavasti kulunut hetki jos toinenkin selailemalla SYTYCK-blogin vasempaan sivupalkkiin päivittiyviä blogitekstejä. Ja oikeita helmiä on löytynyt! Osan näistä blogeista olenkin jo lisäillyt lukulistalleni, mutta toivottavasti lisää tulee.

Vai onko kyse vain siitä, että aihe on mielenkiintoinen? Haaste saa ihmiset kirjoittamaan neulomiseen liittyvistä taidoistaan, peloistaan ja haaveistaan paljon luovemmin? Ehkä. Voi se olla osittain sitäkin. Mutta ainakin kivoja tekstejä on löytynyt.

Yksi hyvä blogi ja hyvä postaus on Harmaata arkea, jossa podetaan sukkapelkoa. Sitten taas kilpailun ennakkosuosikkini jo ilmoittautumistekstinsä perusteella on Laika, jolla on hauskan rempseä tyyli kirjoittaa. Aivan upea blogilöytö noin muuten vain on puolestaan Silkkilampaat, jossa on hyviä kuvia, hyvää tekstiä ja hienoja käsitöitä. Villalankasarvikuonolla on ihanan perusteellinen lähestymistapa haasteeseen. Kaikin puolin hienoja blogeja on vaikka kuinka, nämä nyt vain joitakin mainitakseni.

Tässä on nyt se harmillinen puoli, että en varmaan keskity omaan haasteeseeni ollenkaan, kun seuraan muiden juttuja innosta soikeana. Mutta eihän tässä kilpaileminen (ehkä kait vissiin) tärkeintä olekaan, eikä edes se, että saa valmista aikaan tai oppii jotain uutta, vaan se, että viihtyy. Ja minä ainakin viihdyn.

Ihania hetkiä syksyn auringonpaisteessa

Alan olla jo henkisesti toipunut päivällä kokemastani järkytyksestä. Edelleen on suuri mysteeri, mihin ihmeeseen olen onnistunut tunkemaan kadonneen lankani, mutta löysin sille korvaajan. Huonon kylläkin, ja muuhun käyttöön ajattelemani, mutta samapa tuo.

Nyt voin kuitenkin palailla takaisin eilisiin tunnelmiin, kun otin SYTYCK-haasteen ensiaskeleeni ihan varsinaisesti kävelemällä. Lähdin ulos syksyisiin maisemiin katsomaan, saisinko tämän hetken väriloistosta inspiraatiota kirjoneuleisiini.

Melko varmasti sain. Pää on täynnä visioita, mutta valitettavasti taitoja niiden toteuttamiseen on vielä nyt harmittavan vähän. Olen tänään kokeillut kykyjäni kyseisen neulomustaiteen saralla, ja voinen todeta, että vaikken olekaan aivan niin surkea kuin pahimman pessimismiaallon hyökyessä ehdin kuvitella, en ole kyllä mikään luonnonlahjakkuuskaan.

Mutta ulkona on sentään aivan ihmeellisen kaunista! Siitä on kieltämättä paljon iloa ja lohtua.

Ainoastaan minua harmittaa, että en omista hyvää kameraa. Harrastaisin tosi mielelläni valokuvausta, mutta nykyisellä kamerallani saa kohtalaisiakin kuvia vain eilisen kaltaisina kirkkaina päivinä.

Nyt täytynee alkaa sitten panostaa siihen tekniseen osaamiseen. Kirjoneuleet... huh! Mitä enemmän olen nyt asiaa miettinyt ja kokeillut, sen innostuneempi ja sen lannistuneempi olen. Aika fifty-fifty-suhteessa. Kirjoneuleet on tosi hienoja ja upeita ja mahtavia ja jopa tuo minun ensimmäinen yritysräpellykseni näyttää hienolta, vaikka onkin kireä ja kupruileva! Mutta sitten toisaalta, miten hemmetissä mulla on aikaa tässä ajassa ehtiä opetella kirjoneuleen salat ja saada aikaiseksi jotain sellaista kuin haluaisin? Pitäisiköhän laskea rimaa vähän? (Tai pitäytyä erossa muusta elämästä seuraavan kolmen viikon ajan?)

Voisikohan enää enempää ärsyttää?

Voi hemmetin hemmetti. Olin keksinyt loistavan harjoitteluprojektin SYTYCK:in Hollywood-viikoille. Sellaisen, johon langat löytyisivät kätevästi valmiiksi kotoa. Mitä en tullut ottaneeksi huomioon, oli se, että ei täältä tosiaankaan mitään löydy.

Ärsyttävintä on se, että lankavarastostani löytyy kyllä vaikka sun mitä. En omista ihan tolkuttomasti lankaa, mutta näköjään kaikkia jämäkeriä on enemmänkin kuin juuri se yksi, mitä olin etsiskelemässä. Raivostuttavaa. Lisäksi jotenkin vähän tuntuu epäreilulta, että olen järjestellyt lankani siististi ja helposti löydettävästi muutama kuukausi sitten, ja kaikesta tästä vaivannäöstäni huolimatta en löydä juuri sitä lankaa, jota aivan ehdottomasti tarvitsisin.

Se lanka on ylijäämää näistä miehekkeelle tekemistäni sukista.


Ja voisinko kenties sitten keksiä jotain muuta ja käyttää jotain sellaista lankaa, jota olisi sopivasti käsillä ja jonka löytyvyyden olen tässä penkoessani tullut tarkistaneeksi?

Kyllä voisin. Se vain että kun ehdin jo aloittaa projektini ja pääsin siinä suurella vaivalla (tai ainakin vaivalla, kenties näin katastrofien hetkellä minulla on taipumusta liioitteluun) sellaiseen pisteeseen, jossa kirjoneulomusharjoitteluni olisi alkanut. Eikä lankaa olekaan missään. Ei huvittaisi purkaa käytettyäni jo kohtalaisen paljon aikaani harjoitusprojektin kanssa.

Sitä paitsi pitäisi miettiä jokin uusi harjoitus...

Äh! Kaipaan teetä ja empatiaa. Ja rohkaisevia sanoja. Mutta teenikin on jäähtynyt. Pitäisi varmaan tehdä uutta. Taidan mennä sohvan nurkkaan itkemään. Kaikki tämä mieletön vaiva täysin turhaan!

SYTYCK-haaste ja alustavat mietteet

Kopioitu vanhasta blogista.

26.09.2010 - 15:05

No nyt se SYTYCK-haaste sitten tuli. Pääsen kerrankin (niin kuin minua muka normaalistikaan mikään estäisi) kokeilemaan vähän rajojani neulomisen saralla.

Haasteesi on BROADWAY. Kirjoneuleet vievät mennessään. Usko pois! Etkö usko?! Kokeile! Hirvittävätkö monet värit? Kirjoneuleen ei tarvitse kukertaa sadoissa väreissä, vaan voi olla myös hillitysti yhden värin eri sävyjä. Ellet vielä tunne ”ilmiötä” Kaffe Fassett, niin nyt on oiva tilaisuus tutustua! Tai ehkä inspiroidut enemmän perinnekirjoneuleista?! Haasta itsesi toteuttamaan kirjoneule juuri sinulle sopivalla tyylillä!

Kirjoneuleet oli ehkä paras mahdollinen valinta minulle. En ole elämässäni toteuttanut ainuttakaan kirjoneuletta. Enimmillään värejä on tainnut tulla käytettyä kahdessa Garnstudion ohjeilla tehdyssä mekossa, ja nekin ovat vain raitaa ja virkkaamista eri väreillä.

Monet värit eivät minua kuitenkaan todellakaan hirvitä. Olen ennemminkin värien yhdistelyn puolestapuhuja. Tietenkin minullakin on sen yhdistelyn suhteen oma makuni, eikä kaikkien muiden mielestä hienot yhdistelmät välttämättä oikein innosta minua, mutta yleensäottaen useampivärinen on minusta joskus paljon hienompi kuin yksivärinen. Ja yhden värin eri sävyt yhdessä saavat nekin joskus värisemään.

Rakastan värejä. (Olisiko tämä pitänyt kirjoittaa aiemmin siihen tunnustus-postauksen rakkauskohtaan?) Nytkin olisi niin uskomattoman kirkas ja kaunis päivä, että tekisi mieli mennä ulos valokuvailemaan keltaisia koivun lehtiä vielä kun ne ovat pääasiassa puissa. Syksyn keltaiset lehdet vetoavat minuun, ja aina syksyisin mietin, miksen minä eikä oikein kukaan muukaan ikinä pukeudu keltaiseen.

Olen haaveillut kirjoneuleiden neulomisesta jo pitkään. Selaillut jotain satunnaisia ohjeita ja huokaillut sitä, miten kauniita ne ovat, ja sitten kuitenkin jättänyt aloittamatta mitään.

Pääasiassa pelottaa, että sotken kaikki langat toisiinsa. Teen sitä jo ihan muutenkin yhdeltä kerältä neuloessa. Sitä paitsi olen lukenut pelottavia keskusteluja siitä, miten hillittömän vaikeaa ja mahdotonta kirjoneuleiden kanssa alussa on. Pitää kehitellä jotkut koodisysteemit sille, miten lankoja pidetään kädessä. Ja jos neuloo vahingossa liian kireää, langat pingottuvat ja neule kiristyy. Ja jos neuloo liian löysää, jälki on kamalaa.

Hirveitä paineita. Ehkä minun pitäisi nyt haasteen jo saatuani keskittyä ajattelemaan positiivisesti ja miettiä kirjoneuleiden hyviä eikä huonoja puolia. Kuten niitä värejä, ja niiden yhdistelmiä.

On hienoa, että SYTYCK-kilpailun kuvioon kuuluu alustavat Hollywood-viikot, joiden aikana omaan haasteeseensa saa perehtyä ja valmistautua. On tietysti erittäin todennäköistä, että minä tapojeni mukaisesti jätän tämänkin touhun täysin viime tippaan, mutta mukava silti. Näin äkkiseltään mieleeni tuli, että mainitun Kaffe Fassetin kirjoja voisi lainailla kirjastosta ja lueskella ja tutkiskella niitä. Fassetin kuviot eivät ole tehneet minuun niin sykähdyttävää vaikutusta kuin ilmeisesti moniin muihin, mutta ihan kivaa katseltavaa ne minustakin ovat. Lisäksi voisin aloitta harjoittelun ihan vaikka jämälangoilla testailemalla. Katsoa ensin, miten niitten langankireyksien kanssa käy, ennen kuin heitän jo pyyhkeen kehään varmana siitä, etten osaa enkä opi.

Sikäli mikäli tosissaan aion ensin tutkiskella ja tehdä mallitilkkuja, tässä on koittamassa elämäni ensimmäinen huolella valmisteltu neulekokeilu. Olen yleensä aika kärsimätön ihminen ja jätän tarpeelliset harjoittelut väliin tai harjoittelen tekemällä. Ehkä se onkin syy orjalliseen ohjeiden noudattamiseeni. En uskalla tehdä mitään erikoisia poikkeuksia, kun en oikeastaan tiedä, miten homma toimii... Ja ehkä siksi aika monia neuleita on jäänyt kesken.

Mutta nyt nauttimaan syksyn väreistä! Ulos inspiroitumaan! (Tai jos ei jaksa, niin sitten ikkunaan ainakin.)

Neulomushistoriaani

Kopioitu aiemmasta blogista.

23.09.2010 - 08:22

Hupsista, kohtahan on viikonloppu. Kylläpä se tulikin yhtäkkiä. Yleensä se kuluu äkkiä, mutta joskus voi käydä näinkin.

Tämä nyt tarkoittaa muutamaa asiaa, joiden kanssa alkaa olla vähän kiire. Ensinnäkin minun pitäisi leipoa kakku. Tai kaksi. En ole muuten aivan varma. Yksi ainakin. Eräisiin 100-vuotisjuhliin...

Toisekseen tajusin, että SYTYCK -haastehan jaetaan kohtalaisen pian. Luulisin, että haasteen emolla on kohtalaisen hyvä käsitys siitä, mitä olen tehnyt, ja ainakin käsitys siitä, mitä olen väittänyt tehneeni, mutta nyt tajusin, että haasteen kannalta olennaisia tietoja kenties puuttuu. Muutama muu haasteeseen osallistuja, tanssija niin sanotusti, on kirjoitellut ylös vahvoja ja heikkoja lajejaan, kun taas minä olen kertonut vain siitä, mihin itse ilmoittauduin.

Pääasiassa minun täytynee tuoda tiettäväksi se, että vaikka balettia ei blogini puolella ole pahemmin harrastettukaan, pitsihuivien virkkailu ei ole minulle suinkaan täysin vierasta. Minulla on olemassa yksi päättelyä vaille valmis Aeolian, yksi lankakerän selvittelyä ja seuraavaan kaavioon siirtymistä vaille valmis Haruni (Ravelry-linkki), ja sitten yksi Modan ohjeella tehty ei-niin-ihmeellinen huivi.

Pidän ohuesta langasta ja neulon sillä mieluummin kuin paksumalla, joskin vaihtelu on tässäkin asiassa joka tapauksessa mukavaa. Eikä minua sinänsä haittaisi, että haasteekseni määrättäisiin baletti, mutta en tiedä, onko se enää tässä vaiheessa minulle erityinen haaste. Ehkä jos pitäisi pitsiä neuloessa samalla ihan oikeasti vetää muutamia balettiaskelia. (Tosin kaikista alkeellisimmat balettiaskelet minulta ehkä taipuisivat, jos vähän aikaa muistelisin, sillä uskokaa tai älkää, olen ihan oikeasti harrastanut balettia kahteenkin otteeseen, joskin molemmilla kerroilla ihan tosi vähän aikaa.)

Tämän balettiteeman lisäksi minun täytynee painottaa, että vaikka Broadway on kiehtonut jo pitkään, blogi kertoo siinä asiassa totuuden, enkä ole yhtä ainutta kirjoneuletta ikinä neulonut. En koskaan. Koko ajan on suunnitelman ja aikeen tasolla kyllä, mutta jotenkin yhdellä langalla toteutettavat neuleet kiilaavat aina jonossa ohi. Myönnetään, olen pelkuri. Entä jos langat sotkeutuvat? Entä jos teen liian kireää? Tai liian löysää? Ja olen surkea? Tosin hassuja pelkoja, en ole vielä neulonut mitään, mitä en olisi osannut... Kuulostaa ehkä itserakkaalle, mutta en kyllä tosissaan tajua, miksi en lopulta osaisi.

Sitten vielä yksi asia. Ilmoittauduin, kuten olen aiemmin kertonut, tangoon, joka kieltämättä on kaikin puolin oma lajini, mutta yksi mielenkiintoinen yksityiskohta siihen liittyen: en ole aina hallinnut tangoa. Itse asiassa ollenkaan. Joskus muinoin pelkäsin ohjeita kuollakseni. Olin aivan vakuuttunut siitä, että minulla ei ole minkäänlaisia kykyjä ja lahjoja ymmärtää sen enempää sanallisia ohjeita kuin kaavioitakaan. Neuloin ala-asteikäisenäkin jonkin verran, mutta en osannut tehdä sukkia tai lapasia, neuloin vain kaulahuivia ainaoikealla. Yläasteella käsityötunneilla meidän oli kuitenkin pakko tehdä ohjeesta, ja minä valitsin palmikkopipon, jonka kanssa suoriuduin niin hyvin, että sain piposta kympin ja virikkeen kokeilla vähän enemmän ohjeita. Löysin sitten jostain ihan kivan neuletakin ohjeen (siis ihan kivan silloin, ei nyt, kamalan näköinen viritys) ja aloin neuloa sen mukaan. Ja siihen se sitten taas lopahtikin.

Sen jälkeen en koskenut ohjeisiin muutamaan vuoteen. Lukiossa neuloin pari hametta aivan oman pääni mukaan. Ei mitään erityistä koreografiointia, simppelit A-linjaiset hameet, toinen yksivärinen violetti, toinen kaksivärinen punamusta, kun lanka loppui kesken. Ja Seitsemää veljestä tietysti.

Lukion jälkeen uudessa opiskelukaupungissani kämppikseni (seikkailee nykyään nimellä ex-kämppis) opetti minut virkkailemaan pipoja ja niihin koristuksa. Kyse ei tietysti ole neulomisesta, mutta mainittakoon nyt tästäkin tässä välissä.

Tässäkään touhussa ei tietty ohjeita kaivattu. Kavennukset tehtiin oman arvion mukaan. Siitä tosin johtuu, että tässäkin kuvassa esiintyvä pipo on himpun verran liian suuri. Se on toinen syy sille, miksi pipoa ei tule käytettyä. Toinen taas on se, että pipo on Seitsemää veljestä. Kutittaa.

Itse keksien virkkaamisesta innostuin sen verran, että tein käyttööni myös baskerin. Se on sekin kutittava, samaa lankaa kun on, mutta olen silti sitkeästi käyttänyt sitä melko paljon, koska pidän siitä.

Baskerin ohella yhtä huonosti kuvasta erottuu virkattu huivi, joita innostuin tekemään, niitäkin huikean luovasti omasta päästäni (kun ketjunsilmukoiden virkkaamiseen tarvitaan oikein erityistä luovaa neroutta) joskus pipojen ja baskerien jälkeen.

Vasta tämän kauden jälkeen elämääni astuivat neuleohjeet. Tilasin Modaa, mutta siitä ei oikein ikinä tullut mitään tehtyä (yksi surkean epäonnistunut kokeilu kylläkin), mutta Garnstudion sivut löydettyäni avautui uusi maailma. Ohjeistahan saattaa olla hyötyäkin! Sitä kautta löytyi askel kerrallaan muukin netin ihmemaailma ja kasoittain hienoja ja toteuttamiskelpoisia ohjeita. Ja sen jälkeen en ole tieltä poikennutkaan. Ohjeet ovat olleet johtotähtiäni. Niistä ei olla luistettu.

Paitsi kerran. Siitä osoituksena allaolevien kuvien tunika. Aloin tehdä raglanhihaista paitaa ylhäältä alaspäin innokkaana oppimaan uutta, kun yhtäkkiä hoksasin, että alkuperäinen malli ei ehkä olekaan se kaikista imartelevin päälläni.

Tällainen siitä tuli, ja täytyy myöntää, ettei tuokaan mallin muokkaaminen ihan kauheasti vaatinut. Rinnan muotoilut lähinnä ja vähän jotain helmassa. Tietty muutin neulepinnan helmineuleeksi rinnan alta alaspäin, mutta sekään ei vielä mitää järjettömän suuria koreogravisia taitoja vaadi...

No, tässäpä jonkin verran minun tarinaani. Tyypilliseen tapaan liian pitkästi laverreltuna ja tylsin ykstiyiskohdin höystettynä.

So you think you can...

Postaus on kopioitu vanhasta blogista.

09.09.2010 - 18:58

Kappas vain, mitä neulemaailmassa taas tapahtuukaan! Uusi, erilainen neulehaaste/kilpailu, joka ilmeisesti perustuu jollain tavalla jonkin sortin televisio-ohjelmaan, (ei mitään hajua siitä), ja joka vaikuttaa aika hauskalta.

Idea lyhykäisyydessään on se, että jokainen osallistuja valitsee itselleen tanssityylin, eli itse asiassa tyylin, jolla hänellä on tapana neuloa. Sen jälkeen koko touhun emona toimiva Adelheid tutkiskelee osallistujien blogeja ja määrää sen ja valitun tanssityylin perusteella kilpailijalle haasteen eli toisenlaisen tanssityylin toteutettavaksi.

Kilpailun ideana on matka eikä päämäärä, ja voittajakin valitaan ilmeisesti sen perusteella, mitä osallistuja haasteensa etenemisestä ja onnistumisesta blogissaan kertovat.

Minä valitsin tanssityylini ja kirjoitin vaaditun perustelun sille So you think you can knit -blogiin. Tässä se:

"Ilmoittaudun mukaan! Ja tango on ehdottomasti minun lajini - niin yllättynyt kuin siitä itse olenkin. Olen elätellyt kuvitelmia huolettomasta taiteellisuudestani, kyvyistäni soveltaa ja piittaamattomuudestani säännöistä, mutta luettuani kaikkien tanssityylien kuvaukset, ainoa joka tuntui osuvan maaliin, oli tango.

Tiheys ei suinkaan aina ole (ollut) aivan pilkulleen, mutta olen treenannut neulontatekniikkaani pitkään koittaen saada sen vastaamaan yleisimpiä neuletiheyksiä, ja sellaiseksi se on lopulta hioutunutkin. En jaksa enää tehdä mallitilkkuja, sillä tiedän, että käsiala täsmää. Tarkistelen tiheyttä silti aina matkan varrella ihan vain voidakseni tyytyväisenä todeta sen olevan juuri niin kuin pitääkin.

Pyrin käyttämään ohjeissa suositeltuja lankoja, tai lankaa, joka on lähes täsmälleen saman vahvuista. Kun joskus langan metrit ja grammat eivät ole täysin yhtenevät ohjeessa suositellun kanssa, olen hyvin huolissani koko neuleen etenemisen ajan. Olen varma, että jotain menee ratkaisevasti pieleen. (Ja sehän on peruuttamaton katastrofi!)

Käsialaani on kehuttu erityisen siistiksi, eikä siinä mitään valittamista yleensä olekaan. Neulon pikkutarkasti ohjeita noudattaen, ja jos kohtaan tilanteen, jossa ohje ei aukene, luen sitä läpi uudestaan ja uudestaan, mahdollisesti googlea apua käyttäen, kunnes viimeinkin tajuan, mistä on kyse. Rajatonta turhautumista seuraa ihana valaistumisen tunne. Jollei joskus seuraisi... niin, en tiedä, ehkä neulomiseni loppuisivat sitten siihen.

Rakastan neulekaavioita. Sanalliset ohjeetkin menettelevät, mutta kaaviot ovat parhaita.Tuntuu niin mukavalta seurata niitä ruutu ruudulta, silmukka silmukalta. Mutta olen ehkä turhankin orjallinen niiden kanssa. Olen jopa neulonut palmikkokuviota seuraten virheellistä kaaviota ja ihmetellyt, miksi palmikkoni eivät näytä lainkaan palmikoilta. Ohjeet tuntuivat minusta järjettömiltä, olin kuvitellut, että olisi järkevämpiäkin tapoja ilmaista sama, mutta jatkoin silti. Lopulta, kun olin tahkonnut eteenpäin jo pitkään ja epäilykseni olivat kasvaneet kohtalaisen suuriksi, etsiydyin netin ääreen selvittelemään asiaa. Ja vasta kun viralliselta taholta sain tiedon kaavion merkkien virheellisyydestä annoin myöten ja purin koko työn aloittaakseni alusta.

Kyllä minä mielestäni ajattelen omillakin aivoillani, mutta olen silti hyvin tarkka ja hyvin auktoriteettiuskoinen suhteessa neuleohjeisiin. Ja olen hyvin vihainen virheellisistä ohjeista. Mutta kun ohje on vain selvä, etenen varmoin askelin ja saavutun juuri halutunlaisen lopputuloksen. Ainoastaan päättely on heikko kohtani..."

Että semmoista. Nyt vain yritetään muistaa joskus maksaa osallistumismaksu, (2 euroa, talouteni ei varmaan kaadu siihen), ja jännitetään, mikä mahtaa langeta haasteekseni. Ja pitää yrittää houkutella muita mukaan. Tulkaa, tulkaa!

Muuttopäivä

Outo lintu linnassa päätti vaihtaa maisemia. Toisin sanoen minä blogeineni muutan nyt ja tällä hetkellä vuodatuksesta bloggeriin uuden ja paremman tulevaisuuden toivossa.

Koska itse mieluummin luen blogeja, jotka ovat bloggerissa kuin niitä, jotka ovat vuodatuksessa, kallistuin lopulta sille kannalle, että minunkin olisi syytä siirtää blogini tänne. Pidän bloggeria jokseenkin toimivampana ja ulkoasunsa puolesta helpommin muokattavana.

Olen miettinyt asiaa jo pidempään, mutta olen kuitenkin pitänyt muuttamista turhan vaivalloisena. En kyllä osaa selittää miksi, sillä ei kait tässä mitään sen kummempaa ole kuin alkaa kirjoitella toisessa osoitteessa ja muistaa mainita se edellisessä blogissa, jos jotakuta sattuu kiinnostamaan. Ei tarvitse edes pakata.

Ehkä on jollain tavalla tylsä jättää vanhoja juttuja vanhaan paikkaan. Jotkut perustavat uusia blogeja voidakseen aloittaa niin sanotusti puhtaalta pöydältä, ja onhan siinäkin järkeä jos siltä tuntuu, mutta minusta puolestaan tuntuu kumman hankalalta alkaa rakentaa kaikkea uudestaan. Tavallaan tuntuu, kuin blogilta olisi tipahtunut pohja. Menneisyys huuhdottu viemäriin. (Toisaalta kun sitä tarkemmin ajattelen, se ei ehkä haittaakaan.)

Ihmeen vakavissaan sitä jaksaa miettiä tällaisia elämän kannalta kohtalaisen yhdentekeviä asioita. Mutta kai niilläkin sitten on jotain väliä. Pienillä asioilla on merkitystä arjen kannalta.

Mutta tervetuloa kanssani bloggeriin te, jotka olette tähän asti seurailleet tekstejäni vuodatuksessa. Ja te, jotka ette ole. Samanlaisia neulomis- ja ompeluhöpötyksiä kirjoittelen täälläkin, ja yhtä satunnaisesti poikkean aiheesta varmaan jatkossakin.

Vanhan blogin pidän ainakin toistaiseksi tallella.

So You Think You Can Knit -aiheiset postaukset siirtänen jossain vaiheessa tähän blogiin, niin kaikki haasteen tekstit ovat samassa paikassa luettavissa.

Muita alkuhölinöitä ei enää tule mieleen. Onnea mun uudelle blogille, toivotan itse.