Valmis (pää)sytyck

Aika esitellä varsinainen sytyck-projektini. The Sytyck. Se, missä on ihan oikeasti kirjoneuletta, eikä mitään huijaustapaa tehdä kuviota. Se, mikä on muutakin kuin pienen pienet kämmekkäät, joissa kirjoneuleen kanssa ei päästy kunnolla edes vauhtiin. Pitkään pimitetty ja salaisuutena pidetty.

Tässä se on! Kirjoneuletunika!

malli: oma
lanka: Cascade Heritage
puikot: 3,5 mm

Tiukkaa teki, mutta tunika valmistui jouluaatoksi. Tai ehkei aivan jouluaatoksi, vaan jouluaattona, kuitenkin ennen lahjojen avaamista. Muuten ei olisi tullut kiirekään, mutta viimeisen puolentoista kuukauden migreenit ja kivut ja säryt hidastivat tahtia. Ja niistäkin huolimatta kaikki oli ihan hyvällä mallilla, kunnes huomasin, että muuttunut neuletiheys kirjoneuleen jälkeen teki rinnan lisäykset täysin tarpeettomiksi. Jouduin purkamaan, ja tein yläosan uusiksi ilman minkään valtakunnan lisäyksiä. Siltikin jäi löysäksi, grrr.

Saavutin kuitenkin tavoitteeni! Valmista tuli ennen deadlinea. Ja lopputulos kirjoneuleen puolesta vastaa odotuksiani, itse asiassa jopa ylitti ne. Näin tasaisesta jäljestä en edes haaveillut. Ja vielä tasaisemmalta saa varmaan näyttämään sitten höyrytyksen jälkeen. Sitä vain en ole vielä vaivautunut tekemään, kun kuitenkin saa vielä purkaa ja neuloa.

Pikkusisko vaikutti löysyyttä lukuunotamatta tyytyväiseltä. Löysää ja roikkuvaa tunikaa ei tietystikään tule käytettyä, mutta muuten hän kai oli ilahtunut ideasta. (Oletan.)

Neule on tosiaan itseni suunnittelema. Suunnitelmat tosin muuntuivat jonkin verran matkan aikana, mutta se on varmaan normaalia. Alunperin ideani näytti suurin piirtein tältä:

Ihan ok sinänsä, sekin olisi varmaan ollut kiva, mutta köyhyydessäni koitin* optimoida langan kulutuksen. Ja hyvin optimoinkin. Kun vaihdoin suunnitelmat koko helman peittävään kirjoneuleeseen, sain käytettyä koko punaisen langan, jäljelle jäi vain kohtalaisen lyhyt nysä. Tällöin mustaa lankaa puolestaan ei tarvinnut ostaa niin paljon.

Lankaa koko projektiin kului yhteensä vajaa kolme vyyhtiä. Saas nähdä, miten sitten käy kun neulon tunikan yläosan uudestaan, mutta tuskin määrä siitä olennaisesti enenee.

Ensimmäiset kirjoneulekuviosuunnitelmani tein lyijykynällä netissä luomalleni ja sieltä tulostamalleni ruutupaperille. Vaati vähän kokeiluja ja useita versioita, mutta siihen, joka lopulta päätyi kuvioksi, olen itse hyvin tyytyväinen.

Todella tyytyväinen! Oma kehu haisee, joo. Too bad. En aio kuitenkaan tässä tapauksessa vähätellä itseäni ja omia taitojani. Kenties kirjoneulekuvion suunnitteleminen ei vaadi poikkeuksellisen taiteellista silmää, mutta jotain luovuutta kuitenkin. Ja piirtely oli minusta erittäin hauskaa. En ole omasta mielestäni erityisen lahjakas piirtäjä noin muuten, (tosin haluaisin joskus treenata taitojani), mutta tällainen ruutupiirtely sujui minulta yllättävän mukavasti. Saatuani inspiraation muutama tunti hujahti aivan huomaamatta.

Luonnollisesti sain inspiraation joskus iltapuolella, eli kukuin sitten tuon kanssa aika myöhään...

Vaikka perhoskuvio muotoutui lopulliseen muotoonsa jo paperilla, muuta säätöä harjoitin vielä sitten Exelillä. Kun hoksasin Exelin käytössä jutun juonen, sujui sekin aika näppärästi. Isoja kuvioita pystyi muuttamaan kerralla ja oli helppoa kokeilla eri vaihtoehtoja monta kertaa peräkkäin.

Lopputulos tässä.

Voin sanoa, että tämän työn tekeminen on antanut todella paljon. Ensinnäkin löysin pitkästä aikaa sisäisen taiteilijani. Toisekseen huomasin minullakin olevan jonkinlaista pitkäjänteisyyttä.

Omien kirjoneuleiden suunnittelu taitaa olla jopa enempi minun juttuni kuin moni muu mitä olen neulerintamalla tehnyt. Ja vaikka sitä ei voi tietää, olen melko varma, että ilman sytyck-haastetta en olisi vielä pitkään aikaan yrittänytkään kirjoneuleita, vaikka olen jonkin verran senkin perään haikaillutkin.

Kirjoneuleen erittäin antoisa puoli on siinä, että itse suunniteltuun kuvioon voi sisällyttää merkityksellisiä asioita, sellaisia mitä mikään pitsi- tai palmikkokuvio ei (ainakaan minulle juuri nyt) mahdollista. Vaikka en haluakaan kokonaan kertoa, mistä kaikesta tässä kuviossa on kyse, paljastan kuitenkin sen verran, että kuvio viittaa pikkusiskoni ja viime keväänä kuolleen pikkuveljeni erääseen yhteiseen projektiin. Se on siis osittain pikkuveljemme muistolle omistettu. Musta väri on varmaankin helppo tulkita.

Tämän tunikan suunnittelu ja neulominen on ollut minulle varmaankin osaltaan jonkinlaista terapiatyötä. Se on antanut paljon, vaikka on ottanutkin jonkin verran. Ja vaikka pääasiassa mielessä on olleet pikkusisko ja pikkuveli, monta muutakin ajatusta on sen parissa ollut mielessä.


*note to Kimmo: minä en edelleenkään koeta