Stripe Study Shawl

Leuhkin jo pingotuksella, mutta lankojen päättely jäi taas vähän viime tippaan. Siis noin minuuttia vaille siihen, kun oli viimeinen hyvä tilaisuus kuvata huivi. Mutta minä toiminkin tehokkaimmin viime tipan paineessa. (Tai en välttämättä tehokkaimmin, mutta yleensäkään.)

Näin valmiissa huivissa tykkään kyllä väriyhdistelmästä yhä edelleen, mutta olen alkanut ihmetellä, minkä vaatteiden kanssa voin muka käyttää tätä. Minkä vaan tietysti joo, ei kukaan estä, eikä tyylirikoksista Suomessa pidätetä, mutta omaa silmääni viehättävät asuyhdistelmät ovat ehkä vähän vähissä.

Täytyy vissiin neuloa ja ommella vain enemmän. Niin että niitä tämän kanssa yhdistelykelpoisia vaatteita sitten olisi.

Kuvaajana toiminut pikkusiskoni vaatimalla vaati, että ylläoleva kuva julkaistaan blogissa. Koska  kuva on valitettavasti yksi niistä harvoista, joissa huivi minun mielestäni näkyy kohtalaisen kunnolla eikä sumeasti, suostun pyyntöön - vaikken tosin suoranaisesti usko, että pikkusiskon toive perustui varsinaisesti kuvan terävyyteen.

malli: Stripe Study Shawl, Veera Välimäki

lanka: Ilun Handun merinosukkalanka, värit Totinen prinsessapinkki ja Totinen vaski

kulutus: prinsessapinkki 93 g ja vaski 89 g

puikot: 4 mm KnitPron pyöröpuikot

fiilis: neulomisen suhteen mainio, käytön suhteen juuri nyt vähän epävarma

Juhannushame

Nyt seuraa vaate- tahi tyylibloggailua. Ehkei sentään aivan muotibloggailua kuitenkaan. Mutta tässä esillä blogihistoriani tietääkseni toinen päivän asu. Juhannusaaton asu.

Juhannus on ollut minulle lapsesta asti tärkeä juhla. Se on ollut kesän juhlintaa, musiikkia, tunnelmointia ja haaveita. Ja se on vietetty sukulaisten kanssa. Vasta joskus teini-iässä aloin hoksata, että suurimmalle osalle juhannus ei edusta joulun tapaista, joskin vähän laajennettua, perhejuhlaa.

Useimpien juhannus taitaa koostua aikalailla samoista asioista: grillaamisesta, saunomisesta ja ulkona olemisesta. Suku ei kuitenkaan ole mikään yleisesti juhannukseen liitetty asia. Nykyään en enää ihmettele sitä. Kasvaessani olen oppinut sentään sen, että mikä itselle on normaalia, ei ole kuitenkaan mikään itsestäänselvä  asia tai ainoa oikea tapa. Kukin siis viettäköön juhannuksensa niin kuin sen parhaaksi kokee, ja itsekin olen jo muutaman mainion ei-sukujuhanuksenkin viettänyt. Tänä vuonna kuitenkin juhannus tarkoitti mummolaa, enolaa, serkkutyttösaunomista, mölkkyä pikkusiskon parina (ja voittoa btw) ja yhteistä musiikista nauttimista tällä kertaa youtube-toivekonsertin ja vaarin kanssa kitaran soittelun muodossa. Monilta osin täysin perinteistä.

Tänä juhannuksena pukeuduin oikein juhannus- ja kesäväreihin. Kirkkaanvihreä on meidän perheessä kyllä kaikista eniten pikkusiskon väri, mutta menee se näköjään minullakin.

Oikeastaan kannattaa keskittää katse hameseen, sillä se on itse asiassa näiden kuvien alkuperäinen  pointti. Värväsin pikkusiskoni ottamaan kuvia uusimmasta ompeluksestani blogiani varten ennen kuin lähdettiin varsinaisiin juhannusrientoihin. Suurimmassa osassa kuvista on tietenkin täysin julkaisukelvoton ilme eikä itse hamekaan aina oikein tahtonut näyttäytyä parhaimmillaan, mutta tässä näitä kuvia nyt silti on.

Kellohame kangaskaupan palakankaasta, joka ilmeisesti on 100 % puuvillaa. Huoliteltu reippaasti erisävyisellä vinonauhalla, mikä ei valitettavasti näy kuvissa kovin hyvin. Livenä se on minusta kuitenkin varsin kiva.

Vielä täällä harkitsen, josko tekisin hameeseen taskut, ja tekisinkö ne sitten samasta kankaasta vai vielä jollain kolmannella vihreällä. Kumpi lie olisi parempi? Toisaalta eri vihreä voisi tehdä hameesta hauskan ja pirtsakan, tai sitten räikeän ja leovttoman, ja sama väri puolestaan voisi olla joko tylsä tai harmoninen. Hmm. Mitä sanotte?

Ja onko mulla vähän hyvä juhannusvärisilmä vai mitä?

Lopahdus

Okei, taitaa olla niin, että joudun kyhäilyjen suhteen luovuttamaan. Pakko mikä pakko. Olen tehnyt muutamia keskeneräisiä töitä niin innoissani, että olen unohtanut aloittaa uusia. Ei tämä ihan tainnut minun luonnolleni sopia.

Jo aloitetut työt kyllä valmistunevat heinäkuun loppuun mennessä, mutta kokonaismäärästä puuttuu varmaan lähemmäs kymmenen aloitusta. Eikä minua oikeastaan edes harmita. Kun kivointa on neuloa aina sitä, mikä sillä hetkellä eniten neulotuttaa. Ja joku viisi, kuusi keskenräistä projektia alkaa olla minun maksimini. Mieluiten vähintään kaksi pitäisi aina olla, jotta voi vähän valita, mitä tekee, mutta 25 projektia alkaa olla jo vähän liikaa. Varsinkin kun en kaipaa mitään pikkutöitä. Lasinaluset on ihan jees, kun niille on luultavasti vielä joskus käyttöä., mutta noin muuten olen enemmän isompien neuleprojektien ihminen.

Noh, tulipas tämäkin koettua. Ihan hauskaa jonkin aikaa, ja on ollut mielenkiintoista seurailla muitten menoa. Mutta multa loppui kunto.

Poikkeuksellista tarmokkuutta

Ihmeiden aika ei ole ohi! Täällä pingotetaan.

Täytyy sanoa, että tämä ei ole vieläkään mitään lempihommaani. Jotkut sanovat, että olipa nuppineuloja kuinka paljon tahansa, ne eivät koskaan riitä, mutta se ei pidä paikkaansa. Nuppineulat kyllä riittivät, (olisin niitä ollut vielä enemmänkin), mutta pingotusalusta loppui kesken. Pitäisi ehkä hankkia lisää palasia. Toivottavasti löytyy tuota samaa, niin yhdistely olisi helppoa.

Taitaa muuten olla ennätykseni pingottamiseen ryhtymisessä. Vain viisi päivää siitä kun huivi valmistui. Vou! Kaikki muut pingotukseni ovat odotelleet paaaaljon kauemmin. Varmaan suurin osa vielä tälläkin hetkellä.

Että tällaista. Odottelen aplodejanne.

Ihanaa muualle

Olen taas vähän laiska ja tyydyn vain linkkaamaan jo kirjoittamaani tekstiin toisessa blogissa.

Tekeillä on huivi Lumoavaan Lankaan. Otin homman yhdeksi kyh-työkseni. Eiköhän tämä ennen heinäkuun loppua ole valmis, kun on niin ihanaa neulottavaa.

Mutta mitäköhän tapahtui minun ihanaa itselleni -kampanjalle?

Jääräpäisyyden tuloksia

Tämän päivän tarkasti aikataulutetut suunnitelmani jäivät suunnitelmien asteelle, sillä olen käyttänyt aikani superjärkevästi organisoimalla langanvarastointijärjestelmäni uuteen uskoon, (muutama kerä vaihtoi paikkaansa laatikosta toiseen) ja opettelemalla Judy's magic cast onin tekemistä sukkapuikoilla. Yllättävän vaikeaa. 

Väitin joskus aiemmin, että mainittu silmukoidenluomistapa ei toimi sukkapuikolla, mutta käsitystäni korjattiin. Niinpä youtubettelin asiaa ja löysin ihan käyvän opetusvideon aiheesta. 

Paitsi että no höh... juuri noin olin asiaa jo itsekin miettinyt, mutta olin tullut siihen tulokseen, ettei se vain onnistuisi. Eikä muuten meinannut onnistuakaan. Videollakin sanotaan, ettei tämä ole ihan helppoa, mutta minulla ei meinannut tulla koko hommasta mitään. Aloitin varmaan viisi kertaa aivan alusta, kun onnistuin aina saamaan itseni pattitilanteeseen, josta ei vain voinut jatkaa.

Lopulta tajusin, että jos haluan joskus päästä eteenpäin, minun on höllennettävä vähän. Nimittäin käsialaani. Tein koko ajan aivan liian tiukkaa, minkä takia puikot vain tökkäsivät paikoilleen eivätkä liikahtaneetkaan, ihan sama mitä yritin. Mutta vihdoin onnistuin!

Siinä se on! Sukkapuikoilla tehty Judy's magic cast on! Eikä mennyt kuin ehkä puoli päivää...

Olisin tietysti voinut vain tehdä sen aloituksen pyöröpuikolla ja selvitä siitä parissa minuutissa. Sukka olisi varmaan jo puolessa välissä menossa tässä vaiheessa. Mutta minua niin tympii luovuttaa kesken kaiken ja myöntää, etten osaa.

Sitä paitsi tämä taito voi olla joskus tarpeen! Mitä jos joudun vaikka hätätilanteeseen, jossa minulla ei ole käytettävissäni kuin sukkapuikot enkä missään tapauksessa halua tehdä varresta aloitettavia sukkia? Niin. Pitää olla varautunut.

Lasinalusia

Kesäkuun yhdestoista päivä, yhtä mones päivä kyhäilyä. Aika pian aloituksen jälkeen totesin, että tämä ei ehkä ole aivan täsmälleen minun juttuni, tämä krooninen aloittaminen. Olen jo monta kertaa unohtanut, että pitäisi aloittaa uutta. Sitten paineen alla on pitänyt äkkiä pistää jotakin puikoille. Tai koukulle.

Minua ei millään tavalla häiritse keskenräiset työt, minä oikeastaan pidän siitä, että on varaa mistä valita kuhunkin mielialaan. Mutta se aloittaminen, se alkaa jo riepoa. On se nyt kumma kun ei saa vain olla ja tehdä sitä mitä sattuu huvittamaan, vaan pitää koko ajan olla aloittamassa jotain uutta. Minulla on kuitenkin nyt useampi oikeasti mielenkiintoinen työ kesken, haluaisin tehdä niitä.

Tästä siis päädyimme lasinalusiin. Ne ovat nopeita. Niitä voi tedä useamman varastoon niin että jatkossa saan keskittyä neulomaan sitä mitä huvittaa. Tämä on siis nyt suunnitelma. Kyhäilen muutamat lasinaluset ja sitten keskityn muiden jo aloitettujen töiden neulomiseen ainakin muutamaksi päiväksi. Koska se on kivaa.

Lasianlusien virkkaaminen on loppujen lopuksi ihan mukavaa. Meillä ei ole lasinaluasia ennestään, joten tiedän tekeväni jotain, mille voisi oikeasti olla tulevaisuudessa käyttöäkin. Lisäksi puuvillalankojen jämistä, lähinnä Dropsin Muskatista ja Novitan Tennesseestä, on kiva keksiä erilaisia väriyhdistelmiä. Ei suuremmin muun miettimistä kuin sen, mikä passaa hauskasti yhteen.

Ainut huono puoli virkkaamisessa on se, että sitä en oikein osaa tehdä katsomatta työtä. Neulominen sujuu usein kirjan kanssa, mutta näihin lasinalusiin joutuu nyt keskittymään. Se on tosin ehkä ihan hyvää ja terapeuttista sinänsä, joskus on hyvä keskittyä pelkkään mekaaniseen tekemiseen, eikä multisuorittaminen ole sentään aina tarpeen. Ikävä kyllä minun vain ihan oikeasti pitäisi nyt lukea, ja ahkerasti vieläpä, ja on vähän paha, että lasinalusten kyhäilystä saa hyvän tekosyyn olla tekemättä sitä.

Miten tehdä hellepäivästä tuskallinen

Nimenomaan hellepäivinä on tosi kiva ommella. Kun ei vielä ole tarpeeksi kuuma ilman silitysrautaa...

Tosi kivaa on myöskin ryömiä lattialla piirtelemässä ja leikkelemässä. Mitäpä muuta sitä aurinkoisella säällä haluaisikaan tehdä?

Nämä tämän kesän helteet tulivat kai jotenkin aikaisessa, tai ainakin yllättivät minut pahan kerran. Minulla ei oikein ole vaatteita. Ei niitä ollut viimekään kesänä, käytin koko ajan samoja, eikä nekään oikein ole hyviä. Niin että nyt oli pakko alkaa tehdä hametta, jotta ei aina tarvitsisi pitää päällä sitä yhtä ja samaa. Ah, tätä silittämisen riemua!

Pikainen

En jaksa kirjoittaa samasta asiasta kahteen paikkaan, ainakaan juuri nyt, mutta haluan joka tapauksessa esitellä täälläkin yhden kyhäilyni edistymistä. Pistetään siis pikku kuvapläjäys. Ja jos jotakuta kiinnostaa asiasta lukeakin, niin käyköön tuolla työpaikkani blogin puolella kurkkimassa.

Tai no kerrottakoon sen verran, että tässä on siis vain yksi sukka, ei vielä valmiit, ja että varresta tuli ehkä vähän liian lyhyt ja että tein monta virhettä, joista vain osa oli minun oma vikani. Seuraavan sukan teen paremmin ja sitten palaan tämän pariin ja pidennän vielä varren, muut virheet olkoot ja elelkööt, ei niitä kukaan huomaa, kun en kerro.

Ensimmäinen TTS-paitani (on vielä kesken)

Tästä paidasta en ole muistanutkaan täällä sepustella, kun jutut on tullut kirjoiteltua jo yhteen kertaan tuonne toisen blogin puolelle. Ajattelin kuitenkin nyt muistaessani viskata kuvat tännekin muutaman saatesanasen kanssa.

Osallistuin tammikuussa, tai ainkin muistaakseni joskus niillä paikkeilla, Tuulia Salmelan pitämään paitapajaan, jossa perehdyttiin puseron tekemiseen ylhäältä alaspäin istutetuin hihoin ja omilla mitoilla. Kyseessä on Tuulian itsensä kehittelemä The Tailored Sweater -metodi, jonka tutoriaalin voi hankkia itselleen myös netistä hänen bloginsa kautta. Ja minä kyllä suosittelen!

Tähän mennessä olen tehnyt TTS-metodilla pienen harjoituspaidan (kylläkin vain melkein kokonaan) ja jonkin matkaa itselleni tulevaa ei ihan niin pientä paitaa BC Garnin Jaipur Silk Finosta. Sekä metodi että lanka ovat suorastaan luksusta. Rakastan silkin neulomista, silkin ompelua ja kaikkea mikä liittyy silkkiin. Ja Tuulian puserometodi puolestaan on ihan nerokas.

Nyt kun olen tämän ensimmäisen TTS-paitani kanssa vaiheessa, jossa kaikki vähänkään vaikeampi on jo tehtynä, voin rehellisesti sanoa, että homma toimii. Vaikka kyhäilyjen takia tämä paita saakin varmaan odotella jatkoaan jokusen tovin, olen siitä silti ihan tosi innoissani. Lisäksi suunnittelen jo seuraavaa projektia tällä metodilla. Se on oleva mekko. Ajattelin tehdä sen yhtenä kyh-työnäni. Koska heinäkuun loppuunhan on vielä vaikka kuinka paljon aikaa...

Tuosta kuvissa pilkistävästä hameestani laitan jossain vaiheessa vähän kokonaisempia kuvia. Koska nyt en jaksa keksiä siitäkään mitään järjellistä sanottavaa, ja kun muutenkin on kiire neulomaan, päätin lykätä homman luovasti jonnekin epämääräiseen tulevaisuuteen. Koittakaa selvitä odotuksen tuskasta.

Ensimmäisiä Kyhäelmiä

Oli vakaa aikomukseni päivittää blogia eilen. Tarkoitukseni oli raportoida ensimmäisen KYH-päiväni tunnelmista. Kävi vain niin, että ensi alkuun koko homma oli sen verran tylsää ettei siitä olisi keksinyt mitään sanottavaa. Ainakaan juuri mitään sanottavaa. Joo, aloitin tiskirätin. Jaa, sain tiskirätin valmiiksi. Vuhuu.

Todella mielenkiintoista. Tykkään kyllä neulotuista tiskiräteistä, eikä niiden neulominenkaan mitenkään vastenmielistä ole, mutta ei kovin mielenkiintoistakaan. Ja kun sitten olin saanut tiskirätin pian valmiiksi olin hetken vähän niin kuin tyhjän päällä. Kuten jo aiemmin tilitin, minulla ei ole varsinasesti mikään startiitti viime aikoina riehunut. Olin siis jokseenkin avuton ja mietin, mitä tässä tekisi. Kun kyllähän minä neuloa halusin... 

Yllättävä käänne. Aloitinkin eilen tiskirätin jälkeen peräti kaksi työtä. Ensin Yarnissiman brainless-sukat,

(nimi muuten puhuu puolestaan, mutta sukat on silti tosi nätit), ja sitten Veera Välimäen Stripe Study Shawlin.

Enkä muuten yhtään ole varma, missä vaiheessa Stripe Study Shawl alkoi puhutella. Miten, miksi? Aluksi ihmettelin tosissaan tämän mallin aikaansaamaa villitystä, vaikka se ihan nätti olikin. Vaikutti kuitenkin tosi yksinertaiselle enkä nähnyt siinä mitään ihmeellistä. Kunnes... en tiedä milloin, mutta yhtäkkiä huomasin minulla olevan siitä päähänpinttymä. Kai se hiipi ensin hissukseen mieleeni minun ihaillessani muiden huiveja ja erityisesti erilaisia väriyhdistelmiä. Lopulta se ehkä iski kuin lekalla päähäi siinä vaiheessa kun näin langat, jotka väreiltään minun mielestäni kuuluivat yhteen.

Onko tämä jotenkin omituinen väriyhdistelmä? Näin livenä katsellessa (vaikka kuvakaan ei tällä kertaa ihan kamalasti valehtele) värit ovat minun mielestäni yhdessä yksinkertaisesti huiput, ihan selvästi toisilleen - ja minulle - luodut, jotenkin seesteisen pirtsakat. Mutta aina välillä havahdun ihmettelemään. Että onko tuo nyt jotenkin hassua. Ehkä minut on jotenkin lumottu?

Joka tapauksessa itse huivimallista tykkään varauksettomasti. Alan olla varma siitä, että Veera Välimäki on nero. Tietysti huivi ei ollut ihan niin yksinkertainen kuin ensisilmäyksellä näytti, sen malli kun on lyhennettyjen kerrosten vuoksi aika epäsymmetrinen eivätkä raidat ole tasapaksuja. Mutta ei se ihmeellisyys siinä tule esiin. Malli on silti melko simppeli neuloa ja näyttää aika tavalliselta. Eli mihin kollektiiviseen heikkoon kohtaan tämän mallin suunnittelija oikein onnistui iskemään? Minäkään en edes onnistu selittämään, miksi huivi alkoi vedota minuun.

Ensimmäinen kyhäilypäiväni sai minua kenties vähän ravisteltua. Olen alkanut suhtautua neulomiseen jotenkin järjestelmällisesti, vaikka oikeastaan haluaisin hullutella enemmän, kyse kun on kuitenkin harrastuksesta. Tai ainiin no... onhan siinä kyllä kyse työstäkin itse asiassa, mutta ei sentään kokonaan.