Vielä yhdet...

Saapa nähdä, mikä on ahneen loppu tällä kertaa. Vastoin parempaa tietoani aloitin taas uuden projektin.

Olen kuitenkin perustellut tämän itselleni hyvin. Lukuun ottamatta kirjoneuleosuuksia, nämä sukat ovat oikein hyvä tenttiinlukuneule, sillä puikkoja ei tarvitse pahemmin tuijotella. Oikeastaan kaikki muut tällä hetkellä kesken olevat neuleeni vaativat katsomista tai ovat muuten vain jossain haastavassa ja ajattelua vaativassa vaiheessa. Tämä neule on siis aloitettu tarpeeseen.

Sitä en kylläkään osaa selittää, miksi aivan yhtäkkiä sain päähänpinttymän Vellamosta. Olen alusta asti pitänyt sukkia nätteinä, mutta en mitenkään ihmeellisinä. Jos ihan totta puhutaan, olen ollut melko varma, että vaikka sukat Ravelry-jonooni kelpuutinkin, en kuitenkaan varmaan koskaan tulisi niitä neulomaan. Mutta nyt sitten yhtäkkiä jostain takavasemmalta yllätti odottamaton hingutus, ilman mitään ennakkovaroitusta. Oli ihan pakko aloittaa. Ja tuon tenttiinlukuperustelun tosiasiassa vain keksin itselleni. (Mikä yllätys.)

Ehkä tällä kertaa langat ja malli vain kohtasivat toisensa ja päättivät ruveta sukiksi, eikä minulta kysytty. Siltä tämä melkein tuntuu.

Postia tiikerille!

Olen tainnut jo puolelle jos toisellekin valitella Itellan minulle aiheuttamia ongelmia. Niitä alkoi olla lyhyen ajan sisään sen verran paljon, että olin jo melkein sitä mieltä, että olen jollain Itellan mustalla listalla. Ehkä olin joskus katsonut jotain postinkantajaa vähän väärin? 

Viime aikoina minulle on jätetty toimittamatta lähetyksiä, jotka olisivat minulle kuuluneet. Ne on joko palautettu suoraan lähettäjälle, hukattu muuten vaan, tuotu varustettuna tarralla, jossa syvästi epäillään minun asumistani tässä osoitteessa tai pimitetty postitoimistossa pari viikkoa ilmoittamatta lähetyksen saapumisesta mitään.

Viime viikon maanantaina minua jo epäilytti, että osoitteeni on jotenkin sotkettu. Kävin postissa kysymässä asiaa samalla kun menin etsiskelemään vihjeitä kadonneesta maksikirjeestäni. Tympääntyneen näköinen virkailija kysyi minulta, kauanko olen asununt nykyisessä osoitteessani. Vastattuani hän sanoi, että ei siinä sitten voi olla mitään vikaa, antaen äänensävyllään ymmärtää, että olen idiootti.

Noh, tälllä viikolla selvittelin asiaa Itellan nettisivujen kautta käytyäni uuden reissun postissa ja saatuani tällä kertaa vähän avuliaampia neuvoja eri asiakaspalvelijalta. Kirjoittamani palautteen johdosta minulle soitettiin ja tietoni tarkistettiin ja havaittiin, että vaikka nykyinenkin osoitteeni postin tiedoista löytyi, minun viralliseksi postiosoitteekseni oli lätkäisty osoite, jossa asuin muutama vuosi sitten. (Joo, ei siinä voi olla mitään vikaa - pitkä nenä sinulle senkin nyrpeä postihenkilö!) Syytä tälle ei kyllä keksitty, mutta asia onneksi korjattiin välittömästi asianmukaisesti pahoitellen.

Hauskasti tässä välissä, nimittäin postille kirjoitteluni jälkeen ja ennen saamaani puhelua, ehdin vastaanottaa Ilun Handusta minulle lähetetyn paketin, jonka sain ystävälliseltä Ilonalta korvaukseksi paketista, joka minun olisi pitänyt saada, mutta jota posti ei koskaan toimittanut. Nyt saamani paketin kuori sai minut kovasti hihittelemään.

Paketti täynnä terveisiä! Ja täällähän minä asun, niin kuin ennenkin, terkkuja vaan postinkantajalle. :)

Ps. Kuvan saa isommaksi klikkaamalla.

Alkuviikon iloja

Tänään herääminen ja ylösnousu olivat ihan mielettömän vaikeita. Olen nytkin väsyneempi kuin varmaan ikinä. Tämän alkuviikon aikataulut ei ihan ole parhaat ihmiselle, jolla sattuu juuri olemaan univelkaa ja jolla on aina ongelmia mennä nukkumaan heti kun on päässyt kotiin. Minun on pakko saada ennen nukkumaanmenoa rauhoittua vähän aikaa ihan itsekseni riippumatta siitä, kuinka paljon kello on siinä vaiheessa kun saan siihen tilaisuuden.

Eilinen oli väsyttävä, mutta kylläkin aika mukava päivä. Aamulla mennessäni Ravelryyn vaihteeksi selaamaan satoja sukkaohjeita minua odotti siellä yllätys. Eräs kanssaräveltäjä oli syystä tai toisesta halunnut ilahduttaa minua lähettämällä minulle toivelistallani olleen neuleohjeen maanantaiterveisin! Hetken aikaa olin täysin hämmentynyt ja sanaton. Ja tietysti huippuriemuissani.

Itse olen lähettänyt vastaavanlaisen Ravelry-lahjan vain kerran, ja koska silloin oli kyseessä lahjan saajan syntymäpäivä, (tai no, oli ollut, olin vähän myöhässä), lahjalle oli olemassa jokin syy. En ihan uskaltanut nyt kysyä minulle lahjan antaneelta, miksi minua näin hemmoteltiin, (jos syy vaikka olisi se, että minä ruikutan aina niin paljon ja olisin ehkä tämän ansiosta kerrankin hiljaa), mutta käytän kysymiseen varatun energiankin sitten vain iloitsemiseen.

Koska tällaisia yllärilahjoja saa harvakseltaan, olin välittömästi päätynyt siihen tulokseen, että tämän neuleohjeen kanssa pitää aloittaa heti. Ja heti aloitinkin.

Tai en ihan heti. Tavallaan heti. Aloin heti etsiskellä lankaa, kyllä. Mutta. Niin. Langan valitsemiseen meni valehtelematta kaksi ja puoli tuntia. Juu, kaksi ja puoli. Onneksi olkoon, äiti, olet kasvattanut tyttärestäsi päättäväisen ihmisen! Lisättäköön vielä, että minun sukkalankavarastoni ei ole tällaiseksi aktiivineulojaksi erityisen laaja, eli vaihtoehtoja, joiden parissa mietin, taisi olla ehkä neljä, joista viimeisen tunnin jahkailin vain kahden välillä.

Luin välissä vähän Runotyttö-kirjaa, jonka kanssa satuin olemaan juuri kohdassa, jossa Emilia yritti päättää, lähtisikö New Yorkiin edistämään kirjallista uraansa, vai jäisikö kotiin, jota rakasti ja jossa voisi kulkea omaa tietään. Tunsin suurta sielujen sympatiaa Emiliaa kohtaan.

Nyt olen tyytyväinen lankavalintaani. En ole vieläkään varma, oliko se juuri se oikea lanka juuri tähän malliin, mutta ainakin se on se oikea juuri nyt. Väri on aivan mielettömän ihana ja se henkii syksyn alkua. 

Kyseessä on ensimmäinen Wollmeise-lankani. Hurahdankohan minäkin näihin nyt..? Tätä en ole itse ostanut, vaan sain lahjaksi vaihdossa, ja vaikka vaihtoparini epäilikin värivalinnan osuvuutta, en juuri tätä parempaa vihreää olisi voinut itse valita.

Kyseessä on siis Cookie A:n Ellington-sukat. Wollmeisen väri on Pistazie. Eikä kuvat tee taaskaan aivan oikeutta. Sellaista tämä elämä on.

Liikaa houkutuksia

Tänään töissä aamupäivä on ollut kiireinen. Paitsi että asiakkaita on käynyt kiitettävästi, on pitänyt päivitellä blogiin arvontapostausta ja mainostella sitä vähän muuallakin. Lisäksi verkkokaupan tilannettakin on tullut vahdittua ja päivitettyä.

Nyt sitten yhtäkkiä tulikin rauhallisempaa ja ehdin keittää kupposen kahvia, (joo, joo, olen lopettanut kahvin juonnin jo kahdesti, tiedetään), ja mikä pahempaa, ehdin alkaa selata Ravelryä. Se on välillä hyvin vaarallista touhua. Etsin sieltä yhtä aivan eri asiaa, kun törmäsinkin Cookie A:n Sock Clubiin. Miksi minä en ole tiennyt tällaisesta ennen? Juuri minun olisi ihan selvästi pitänyt!

Okei, minulla ei ehkä olisi edes varallisuutta tuollaiseen. Eikä sitä paitsi aikaakaan, ideavarastoni kasvaa muutenkin joka päivä. Vähän liikaa.

Joka tapauksessa. Voisiko mikään olla mahtavampaa kuin olla klubissa, jossa toimitetaan keksireseptejä, lankaa ja Cookie A:n sukkaohjeita? Ei varmaan. Tosin... en minä enää varmaan ikinä uskalla osallistua mihinkään, mihin liittyy Itella. Jo aiemmin sen perhanan laitoksen kanssa on ollut ongelmia, ja parin viime viikon temppuilut traumatisoivat minut täysin. Uhosin jo, että lähetän niille kyllä sinne kirjepommin... vaan kun ei ne varmaan osaa toimittaa sitä perille.

Nyt pitää hillitä itseäni, että en ala tilittää asiasta. Jos pääsen alkuun, ei loppua ole näkyvissä ihan heti. Mutta aiemmat antipatiani Itellaa kohtaan ovat puhjenneet kukkaansa uudestaan ja varhaisemmat blogitilitykset ovat jälleen voimassa. Puran tunteitani linkkaamalla aiempaan kitinääni aiheesta. (Ei tosin paljon auta.) Kurjuutta, kurjuutta...

No. Oli miten oli. Grrrr Pitää rauhoittua ja ottaa taas positiivinen asenne käyttöön. Murrr Ajattelen kaikkea kivaa: neulomista, hyviä kirjoja, elokuun kauniita päiviä... raindrops on roses and whiskers on kittens...

Ylikeskittymistä

Aika kyllä humahtaa täysin huomaamatta kun tekee jotain mielenkiintoista. Unohtaa syödä, vessaankaan ei meinaa ehtiä, eikä edes huomaa, miten paljon itseasiassa väsyttää.

Välillä ehkä tympäisee aika paljon, mutta silloin vain tulee pähkäiltyä kahta kauheammin ja ajan kulku hämärtyy entistä pahemmin. Milloinkas se aika niin lentäisikään kuin sillon kun ottaa päähän. Tai ehkei se ihan niin mennyt...

Joka tapauksessa täällä on vaihteeksi valmistunut neuleita, (ai pitääks ne esitelläkin?), ja on kumman seesteinen olotila, kun keskittyy välillä rauhassa yhteen asiaan eikä pompi neuleesta toiseen. Melkein huolestuttaa tällainen.

Best Fiber for Life

Alkaa olla lempiaikani kesästä. Se kun valo on pehmeämpää. Kun ilma on lempeämpää. Illat tunnelmallisia, ihmiset rauhallisempia. Syksy lähenee, mutta ei ole vielä täällä.

Vaikka minusta ei olekaan vielä syksy, puikot puhuvat toista kieltä. Eilen illalla eräs BFL-vyyhti muuttui keräksi ja alkoi puikkelehtia puikoillani. Lämmin syyspäähine on tuloillaan. En vain tiedä vielä millainen.

En ole vielä koskaan aiemmin neulonut BFL:ää. Ei ole kovinkaan kauan siitä kun en vielä edes tiennyt sellaisesta kuidusta mitään. Kun tarpeeksi usein kuitenkin törmää johonkin sanaan, (tai kirjainyhdistelmään), on jossain vaiheessa pakko ottaa selvää, mistä kaikki niin kauhkoavat. BFL, bluefaced Leicester, ei Big Fat Liar, jota Google yhtenä mahdollisuutena ehdottaa. Eikä ihan, vaikka lähempänä varmaan liikutaan, Best Fiber for Life, jonka arvauksen esitti The Knit Witsin Rick jossakin heidän podcasteistään.

Jonkin verran nyt neulottuani en vielä osaa ihan tehdä eroa merinovillaan näin näppituntumalla, mutta sen voin sanoa, että erittäin pehmeää ja miellyttävän tuntuista tämä materiaali on. Tätä neuloessa alkaa suorastaan haaveilla syksystä. Tosin minä teen sitä vähän muutenkin. Pikkuisen. En paljon, koska tämä hetki on mukava. Mutta ihan vähän kuitenkin.

Ja nyt tässä muuten mätsätään värejä. Terävimmät jo hoksasivatkin. Se Stripe Study Shawl, josta valittelin, ettei sille oikein löydy kaveria, saa pian yhden. Syksyn tullen voi kuljeskella menemään huivi kaulassa (tai harteilla) ja pipo päässä, täsmävärein.