Istun kotona kuuntelemassa rakettien pauketta. Flunssa ja lämmön vaihtelu estävät pahimmat rilluttelut ja joulun jälkeinen sosiaalisteluähky hoitaa loput. Olo voisi olla parempi, mutta muuten olen ihan tyytyväinen. Vaihtuu se vuosi näinkin.
Näin vuoden päätteeksi on mukava iskeä taas blogiin oikea kuvapommitus. Räpsin jouluna kasan kuvia, koska päätin alkaa toteuttaa uuden vuoden lupaustani jo vähän etukäteen: enemmän kuvia läheisistä ja mukavista hetkistä. Ja kameran käytön opettelua. Teknistä puolta ei tullut nyt kyllä hiottua, mutta harjoittelua se on kuvakulmien kokeileminenkin.
Hautausmaalla oli kaunista. Pidän joulun hautausmaareissusta, vaikkei se hilpein osa joulua olekaan.
Kynttilän sytytys tosin tuntuu olevan pakkasessa aina oma operaationsa. Mutta sekin on osa juttua. Pikkusiskon lapaset.
Möhkis höpsötteli koko joulun. Sai jossain vaiheessa päähänsä koristella itsensä kuusenkoristeilla. Hassu tyyppi.
Leikki oikein enkeliäkin. Sädekehät ja kaikki.
Ja päätti olla kuusenkoriste. Ihan mahdoton tapaus.
Nyt sitten alkaa olla joulu enemmän tai vähemmän ohi. Joskaan en näin vähällä lopeta. Minulla on muutamia joululahjajuttuja, joita haluan vielä esitellä. Teen sen heti kun jaksan ja hotsittaa. Sitä odotellessa keskityn vuodenvaihteen fiilistelyihin.
Joulu meni. Kalenterin kanssa kävi tosiaan vähän ohraisesti, mutta jospa ymmärrätte. Ilokseni voin kertoa, että migreenit ovat ainakin toistaiseksi helpottaneet ja vältyin niiltä joulunakin, (mutta arvatkaa onko nyt sitten flunssa).
Tänään on ensimmäinen rauhallisempi ja lähes ohjelmaton päivä yli viikkoon. Ajattelin fiilistellä joululahjoja nenän niistelyn lomassa ja lukea kirjaa. Joskus myöhemmin pitää tulla esittelemään ne kolmesataa valokuvaa, jotka olen ottanut.
Tämä paljastus saattaa nyt järkyttää joitakuita. Minun joululaululemppareihini ei kuulu pelkästään tunnelmallisia ja mollivoittoisia sävellyksiä, vaikka ehkä jotain sen suuntaista olen saattanutkin antaa ymmärtää. Ei, yksi erittäin tärkeä jouluperinne on joulupäivänä autossa matkalla mummolaan kuunnella joululevyä, jonka kappaleista varsinkin tätä hoilotamme porukalla.
Kuulostaa ehkä erikoiselta, mutta parina viime jouluna tämäkin on nostanut kyyneleet silmiin. No, aina sen itse kappaleen ei tarvitse olla niin erityisen koskettava liikuttaakseen.
Nopeimmat teistä varmaan ehtivät vielä saada sukat valmiiksi ennen joulua. Mutta toivottavasti näistä sukista on jollekulle myös mukavaa joululomatekemistä.
Toivottavasti olette tykänneet ohjeesta. Lukisin ja kuulisin mielelläni kommentteja siitä. Paitsi jos siitä on pelkkää valittamista - siinä tapauksessa muistuttaisin, että kohta on joulu, ja jos olette ilkeitä, ette saa ollenkaan lahjoja!
Hengissä olen. En ehkä ole juuri nyt ihan kukkeimmillani, enkä kieltämättä myöskään se terävin kynä muumilaaksossa, mutta hei, olen vaihteeksi pystyssä! Voin siis tulla tänne tilittämään kaikesta. Että so long postiviisisesti virittynyt ja joulumielinen kalenteri. Loppupäivät on luvassa joulukitinää.
No ei. En kitise. Kauheasti. Minulla voisi olla vähän sanomista siitä, miltä tuntuu maata sohvalla kärsimässä jonkun toisen krapulasta, (juu, olen aivan varma, että joku tyyppi on tehnyt sopimuksen paholaisen kanssa ja saa siksi siirrettyä kaikki krapulansa minulle - ja ryyppää btw harva se ilta). Ja saattaisin ehkä avautua vähän siitäkin, kuinka kiva on siinä maatessa pelätä, että joutuukin ehkä jäämään jouluksi kotiin. Perhana, eihän täällä ole edes joulukoristeita!
Sitten olen vähän stressannut joululahjojakin. Siis stressannut! Vaikka olen juuri avautunut jokaisessa mahdollisessa kanavassa siitä, kuinka stressi ei minun mielestäni kuulu jouluun ja pakkolahjomiset sun muut on ihan naurettavaa pelleilyä.
Mutta en minä stressaa joululahjoja siksi, että en olisi keksinyt mitään tai siksi että kokisin että niitä on pakko antaa. Hoksasin vain, että vaikka olen toitottanut joka paikassa sitäkin, että en muuten ala neuloa joululahjoja yhtään kellekään tänä vuonna, oikeastaan kaikkiin lahjasuunnitelmiini on kuitenkin liittynyt aika iso osa itse väkertämistä. Minulla on varmaankin päässä vikaa. (Ai niin joo, niinhän siinä tosiaan onkin.)
Ongelma alkaa tulla vastaan siinä, että näillä voimilla ei tehdä edes "kämästä himmeliä". Tässä vaiheessa pitäisi siis joko ihmeparantua tai alkaa "paikata sisäistä tyhjyyttään kalliilla materialla". Ja kun minä tosiaan haluan antaa lahjoja! Niille tietyille läheisimmille.
Kalliissa materiassa ei ole mitään muuta vikaa kuin että a) se on kallista, b) minulla ei ole sen suhteen mitään ideoita ja c) ainakin äiti on nimenomaisesti toivonut jotain käytettyä tai itsetehtyä ja minulla ei ole mitään semmoista käytettyä, josta haluaisin luopua (paitsi Katja Kallion Sooloilua*, mutta se on niin huono, että en kehtaa sitä kellekään antaakaan).
Toivon, että tänään voimat vielä vähän lisääntyisivät. Vielä ehtisi ehkä jotakin. Sitä paitsi minulla olisi hirveä palo päästä väkertämään!
*Sooloilua on ainoa koskaan lukemani kirja, jonka pohjalta tehty elokuva on alkuperäistekstiä parempi. Eikä elokuvakaan ole siis mikään mestariteos, niin että...
Heipä hei, kaikki joulukalenterin seuraajat! Kuten varmaan huomasitte, jäi yksi kalenterin luukku välistä eilen. Syynä sille on pari migreenikohtausta, jotka ovat nyt sekoittaneet pakkaa. En ole pystynyt oikein viemään loppuun suunnitelmiani. Viime viikonlopun jälkeen olen ollut sen verran sekaisin, että en ole jaksanut ajastaa mitään etukäteen ja eilen sitten sain aika karmean kohtauksen, ironista kyllä juuri neurologilla käynnin jälkeen.
Katsotaan nyt, miten kalenterin kanssa käy. Kaikki suunnitelmani eivät ehkä toteudukaan, mutta mysteerisukkaohjeen vihjeet tulevat vielä... jossain vaiheessa. (Säilytetään jännitys.) Ja heti kun tästä kuntoudun, katson josko saisin ainakin osan ideoistani toteutettuakin. Toivotaan!
Vaikka eilinen ei ehkä ollut elämäni hienoimpia päiviä, sain ainakin yhden ihanan muistutuksen tämän nettineuleharrastuksen hyvistä puolista. Olin käppäillyt neurologilta Lumoavaan Lankaan istuskelemaan ja odottamaan äitiäni, joka on ollut nyt käymässä kylässä. Kaupalla migreenin ennakko-oireet alkoivat yltyä kohtaukseksi eikä apteekista hakemani uusi kohtauslääkekään auttanut, (itse asiassa se tuntui tuovan aivan uusia ulottuvuuksia koko kohtaukseen, en ota sitä kyllä toiste). Mutta kerrankin taisi olla totta, että kun hätä on suurin, on apukin lähellä. Se apu oli eräs kultainen ihminen, jonka tunnen myös vuoden takaisesta retriitistä mutta ennen kaikkea Ravelystä. Hän oli tulossa lankaostoksille ja bongasi minut jo kaupan ovelta ja tuli kysymään, olenko aivan kunnossa. Migreeni ei ole hänellekään aivan vieras asia (ikävä kyllä), ja hän kävi ystävällisesti viemässä minut ja äidin kotiin. Bussipysäkillä seisomiseen minulla ei olisi voimia ollutkaan ja muuta kyytiä olisi saanut vielä odotella - ja koska kännykkänikin reistailee (mikäpä ei?), en ollut aivan varma siitäkään, oliko tekstiviestini tavoittanut sitä mahdollista kyytiä. Ja voin vakuuttaa, että migreenikohtauksen yllättäessä ei ole kovin helppoa istua pystyasennossa eikä kovin antoisaa olla ihmisten ilmoilla.
Että niin. Ravelryn kautta on löytynyt paljon mukavia ihmisiä, joiden kanssa on voinut paitsi jakaa neulomiseen liittyviä ajatuksia saanut ihan vertaistukeakin aivan muissa asioissa. Rakastan tätä harrastustani kyllä muutenkin, mutta loppujen lopuksi kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa siinä ohessa on ehkä se kaikista paras osa (hassua kyllä) - että tätäkin kautta löytää ihmisiä, joiden ajattelemisesta tulee hyvälle mielelle ja jotka osoittavat, että ihmiskunta ei ole sentään ihan niin läpeensä kamala kuin joinain kyynisimpinä hetkinäni saatan kuvitella.
En voinut laittaa tätä muiden kitarajoululaulujen mukaan. Se johtuu siitä, että tällä kappaleella on niin vahvasti oma merkityksensä minulle.
Sovitus on aivan upea ja kaunis. Ja harvoin voin kuunnella Varpusta jouluaamuna liikuttumatta. Paitsi Rajattoman versiota, koska se on kauhea. Miksi pitää kikkailla kauniin yksinkertaisen melodian kanssa? Hrrr...
Lapsena muistan ihastuneeni tähän joululauluun välittömästi. Olen ehkä jo silloin ollut aika mollihenkinen... mutta ennen kaikkea minua puhutteli tarinan pieni varpunen, koska meidän perheestäkin löytyi yksi. Tavallaan.
Myöhemmin, monta vuotta sen jälkeen, soitti pikkuveljeni minulle oman tietokoneella tekemänsä sovituksen Varpusesta. Sinä jouluna minulle tuli jännä ajatus laulusta - en tiedä, mistä se tuli. Kai se oli intuitio.
Seuraavina jouluina Varpunen jouluaamuna on ollut sellainen, jota haluan kuunnella mieluiten yksin.
Huomaatteko kuinka joulukalenterini avautumisajankohdat alkavat lipua koko ajan myöhempään osaan päivää? Sen kummemmitta selitellyittä ehdotan, että pidätte tätä asiaa ihan vain pikanttina yksityiskohtana, sinä suolana, joka ylipäänsä tekee tästä blogista... no, tämän blogin. Eikös?
Tänään haluan pohtia tiettyjä jouluun liittyviä asioita, jotka minun mielestäni ovat erityisen omituisia. Tai enimmäkseen yhtä ilmiötä joulun ympärillä ja paria hämmentävää käsitettä, joita ihmiset viljelevät. Tarkoitan jouluihmisyyttä ja jouluhössötystä sekä sitä, miten joillakin ihmisillä tuntuu olevan tarve kulkea ympäriinsä selittämässä, miten kaikki jouluun liittyvä on turhaa, tyhmää, stressaavaa ja tavarakeskeistä.
Ensinnäkin olen viime aikoina miettinyt sitä paljon puhuttua jouluihmisyyttä. Tunnustaudun todellakin jouluihmiseksi, henkeen ja vereen sellaiseksi. Joinakin vuosina joulunodotukseni alkaa syyskuussa, joskus toisaalta vasta joulun liepeillä - se vaihtelee. Rakastan joulutunnelmointia, kynttilöitä ja perheemme jouluperinteitä.
Ymmärrän kyllä periaatteessa, että kaikki eivät ole jouluihmisiä. Joitakin ei nyt vain kiinnosta, ja mikäs siinä. Mutta aika monet ei-jouluihmiset perustelevat ei-jouluihmisyyttään sillä, että eivät erityisesti välitä joulukoristeista, eivät halua turhaa krääsää, eivät pidä joululauluista, inhoavat jouluruuhkia eivätkä ymmärrä joulustressiä. Ja tässä kohtaa alkaa minun hämmenykseni. Koska hei, minä en edes omista ainuttakaan joulukoristetta, en tosiaankaan halua saada tai antaa lahjaksi turhaa krääsää, en pidä kuin osasta joululauluja enkä tosiaankaan kuuntele niitäkään paljon, vihaan jouluruuhkia (niin kuin kyllä mitä tahansa ruuhkia) enkä aivan taatusti ymmärrä joulustressiä. Joten missä tässä se olennainen ero on?
Yksi joululaulu, jota aivan erityisesti inhoan, (vaikka välillä voinkin ylittää vastenmielisyyteni tietyissä tilanteissa), on Joulumaa. Jokin siinä laulussa on vain minusta aivan sietämätöntä. Kai se on jotenkin niin siirappinen ja ällöttävä. Tai ehkä se on vain se melodia, sen yltiöpirteys, jota minun on vaikea suodattaa. Mutta ristiriitaista kyllä, se kappale on vähän samoilla linjoilla kanssani. Joulu kun ei ole kiinni nuista ulkoisista seikoista.
Minua on alkanut viime aikoina ottaa päähän se, että jouluihmisiin liitetään automaattisesti jouluhössötys. Nämä ei-jouluihmiset puhuvat ylemmyydentuntoisina siitä, miten eivät vain voi ymmärtää tuota turhaa touhottamista. Nyt haluaisinkin tietää, onko kaikki joulufiilistely ja jouluun valmistautuminen siis automaattisesti jouluhössötystä? Se, että tykkään miettiä joululahjoja ja sitä, miten voisin läheisimpiäni ilahduttaa? Se, että haluan jakaa heidän kanssaan kokemuksia? Se, että kuuntelen Madeleinen Peyrouxia kynttilöiden valossa? Ja se että jouluna haluan viettää aikaa perheeni kanssa, nähdä sukulaisia, käydä haudoilla, saunassa ja syömässä ystävien kanssa?
Minä kun tyhmänä olen pitänyt tuota kaikkea rauhoittumisena. Keskellä tätä kaikkea kiirettä ja ihmeellistä arkea, jossa minusta nimenomaan hössötetään vähän kaikesta ja aivan turhanpäiväisistäkin asioista. Joulu on minusta se tarpeellinen muistutus siitä, että ihmisen pitää myös hiljentyä välillä.
Jos joku nyt välttämättä haluaa stressata kaikesta joulun aikaan, niin se on sitten hänen valintansa. Tai hänen ongelmansa, (joka tuskin liittyy pelkästään jouluun). Mutta enpä ole ikinä tavannut ainuttakaan jouluihmiseksi tunnustautunutta, joka olisi keskittynyt vain nuihin ulkoisiin asioihin ja pelkästään stressannut joulua. Minusta niihin tuntuvat keskittyvän nimenomaan ne ei-jouluihmiset. Ja heitä kehottaisin vain unohtamaan sen, mitä kuvittelevat muiden odottavan joululta ja viettämään joulunajan juuri niin kuin itse haluavat - ihan niin kuin minäkin teen.
Ja nyt, koska omaa tyhmyyttäni sain tämän soimaan omassa päässäni, ihan puhtaasti ilkeyttäni levitän sitä muillekin. Jos vaikka joku olisi niin hölmö, että erehtyisi painamaan playtä. Hähähää!
Niin ja jos joku tästä oikeasti tykkää, (koska saa tykätäkin), niin olkaapas hyvät, tässä pieni lisä joulumieltä teille!
Tämänpäiväinen kalenterin luukku avautuu vähän myöhempään näköjään. On aivan tyypillistä, että juuri silloin kun en ole ajastanut mitään valmiiksi, saan yöllä migreenikohtauksen, joka ei suoranaisesti virkistä seuraavaa aamua.
No, öisin saattaa tosiaan sattua ja tapahtua. Onneksi harvemmin nykyään nuita migreenikohtauksia, mutta välillä unissa on vireillä vähän vaikka mitä. Toissayönä näin hämmentävän paljon unia kitarastani. Eräässä unessa minulla oli kämppis, joka luuli minun kitaranaai omakseen ja jonka kaikki kaverit paheksuivat minua siitä, että olin aina aika ajoin soittanut sitä kysymättä ensin lupaa. (Röyhkeää!) Toisessa unessa olin teiniaikojeni kodissa, jossa ensin koitettuani suojella äidin hankkimia lemmikkirottaeläimiä (!) äidin hankkimalta lemmikkileijonalta (?) onnistuin hajottamaan kitarani kaulan pikkuveljeni kanssa soittaessa.
Aloin eilen pohtia, oliko näillä kitaraunilla jonkinlainen salattu viesti minulle. Miksi en ole soittanut kitaraa kovin paljon viime aikoina? Puolisen vuotta kestänyt krooninen migreeni tietysti vähän vaikutti, mutta miksen nyt sen jälkeen, nyt kun olen ollut jotakuinkin tolpillani.
Otin kitaran käteeni ja aloin harjoitela Jouluyö, juhlayötä. Soittelin sitä viime vuonna, mutta aloitin harjoittelun niin lähellä joulua, että en ehtinyt oppia sitä kovin hyvin eikä joulun jälkeen enää ollut sopiva fiilis. Jospa tänä vuonna pääsisin pidemmälle.
Koska siis joululaulut kitaralla...
Voisihan sitä tosiaan opetella kitaran kanssa hyväksi. Syytä olisi.
Jostain syystä tämä Tiku ja Taku -tarina on aina luonut minulle tietynlaista joulutunnelmaa. Tuo joulukuusen sisäpuoli oli lapsena jotain niin aivan uskomatonta ja satumaista, että vaikka en ihan samalla tavalla osaa enää heittäytyä kuusen sisäiseen joulumaailmaan, on lapsuuden kokemus jollain tavalla kuitenkin tallentunut muistiin ja herää aina tätä katsoessa vähäsen eloon.
Lapsena haaveilin siitä, että voisin muuttaa tällaiseen joulukuuseen asumaan. Ja ehkä välillä nykyäänkin. Sellaisina päivinä kun maailma tuntuu kaatuvan päälle. Joulukuusessa olisi varmasti sopivan lokoisat oltavat.
Kuten eilen äärimmäisen varovaisesti vihjaisin, tämänpäiväisestä joulukalenterin luukusta löytyy vihdoin mysteerisukkien ensimmäinen vihje. Tadaa! Lataa vihje tästä
Kysymyksiä saa esittää, jos jokin vaikuttaa epäselvältä. Muistutan vielä siitä, että Ravelrystä löytyy yhteisneulontaketju, johon kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita juttelemaan ja vaikka esittelemään kuvia neuleestaan. Mahdolliset kysymykset voi esittää myös siellä, koska silloin vastauksesta saattaa olla jollekulle toisellekin hyötyä.
Luonnollisesti sukat voi neuloa aivan omissa oloissaankin puhua pukahtamatta niistä mitään. Tai jos mieluummin kirjoittelee sukista omassa blogissaan, voi käydä vaikka täällä kommentteihin huikkaamassa, jos haluaa muiden löytävän blogia lukemaan. Toivottavasti joka tapauksessa tykkäätte ohjeesta ja saatte siitä iloa ja ehkä joulumieltäkin!
Nyt jään jännittämään, minkälaisia reaktioita ensimmäinen vihje herättää.
Suoritin äsken arvonnan, ja random number generatorin numero osui tällä kertaa sanattoman jättämään kommenttiin. Paljon onnea voittajalle! Laitoin sinulle jo sähköpostia, käyhän pian tarkistamassa viestisi!
Kiitokset kaikille muillekin arvontaan osallistujille. Oli kiva lueskella teidän kommenttejanne ja saada tietää ajatuksianne kirjoista. Muistakaahan sitten, että jouluksi halutut kirjat kannattaa tilata viimeistään ensi sunnuntaina eli 9.12.
Ylläoleva
video on taatusti tuttu suurimmalle osalle. Sopii hyvin tähän päivään,
ja jos ei muuta, niin on ainakin mahtava esitys. (Loppukommentin voi
halutessaan ohittaa, ei ole varsinaisesti ihan ajankohtainen eikä
tietysti välttämättä kaikkien mieleenkään.)
Mysteerisukka on
jo antanut odottaa itseään, olisikohan aika vihjaista siitä jotain?
Tässä ei hirvittävästi yllätys säily, mutta tosi ovelan peittelevästi ja
kierrellen ja kaarrellen sanon, että huomenna kannattaa olla paikalla.
(Oooo, minä kyllä hallitsen hienovaraisen vihjailun taidon!)
Lienee syytä jo kertoa pari ollenaista seikkaa myysteriohjeesta:
Puikkokoko: 2,25 mm (tai millä tiheyden nyt saakaan)
Tiheys: 36 s ja 40 krs / 10 cm (aikalailla, sukista on yllättävän vaikea laskea)
Tiheyden
kanssa ei ole aivan niin justiinsa, jos ette ihan täsmälleen samaa saa,
heittipä suuntaan tai toiseen. Neuvon ohjeessa, miten laskea kantapään
kiilalisäysten aloituskohta tiheyden ollessa eri kuin ohjeessa. Mutta
kannattaa tietenkin etsiä puikkokoko, jolla heitto on mahdollisimman
pieni.
Perustin Ravelryn Kahelit KALit -ryhmään oman ketjun mysteerisukille, eli tulkaahan sinne kaikki kiinnostuneet. Jos jollain neulojalla ei ole Ravelry-tunnuksia, suosittelen kyllä muutenkin niiden luomista. Ravelrystä löytyy suunnilleen kaikkea.
Jos
sukkien aloittaminen kärjestä on uusi juttu, suosittelen jo tutustumaan
Judy's magic cast oniin. Muitakin luontitapoja kärkeen on, mutta itse
olen tykästynyt tähän. Knittystä löytyy kuvallinen ohjeistus ja youtubesta ihan videokin. Molemmat ovat englanniksi.
Ja
muuten, huomio huomio mysteerisukkalaiset! Tai siis yleensä kaikki
Väinämöisen perään haikailleet. Lumoavan Langan joulukalenterissa on
tämän päivän ajan tarjous juuri teille.
PS. Vahingossa julkaisin tämän samaisen postauksen jo eilen, ja jotkut ovat saattaneet jo silloin lukea tämän Google readeristä. Pitääkin olla tällainen tumpelo.
Tänään on taas arvonnan vuoro. Tämänpäiväinen arvontalahja onkin aivan toisenlainen kuin viimeksi, mutta varmasti monen mieleen - ja syystä! Ainakin itse kihisen innosta, kun olen saanut kunnian arpoa Pikkusankari-kirjan blogissani.
Pikkusankari on personoituja lastenkirjoja kustantava yritys, jolle teen tällä hetkellä sivutoimisesti töitä. (Minulla on ollut viime vuosina ihan mielettömän hyvä tuuri kivojen työpaikkojen suhteen.) Kun ensimmäisen kerran kuulin Pikkusankarin ideasta, siitä että lapset pääsevät seikkailemaan kirjojen tarinoihin niiden päähenkilöinä, kiinnostuin yrityksestä heti jonkin verran. Tutustuttuani itse kirjoihin ja kirjailijaankin ihastuinkin sitten aivan tosissani. Kirjojen kieli on vivahteikasta, ei tönkköä tai lapsia aliarvioivaa, tarinat mukaansatempaavia ja herttaisia ja kuvitukset aivan harvinaisen kauniita ja tunnelmallisia. Pidän myös tosissani kirjailija Inga Röningin ajatuksista lapsen identiteetin tukemisesta positiivisten kokemusten ja elämysten avulla.
Saatuani nyt siis näin mainion tilaisuuden pyysin tietysti yhden kirjan arvottavaksi joulukalenteriini. En tiedä, onko blogini mainosmielessä parhaasta päästä, sillä lukijakuntani ei ole ihan Suomen suurinta luokkaa, mutta ainahan tätäkin kautta saattaa joku kiinnostua. (Toivottavasti!) Siinä mielessä olen aivan todella iloinen ja otettu siitä, että blogini joulukalenteri sai näin arvokkaan lahjan.
Tähän arvontaan voitte osallistua kertomalla mikä kirja Pikkusankarin kirjavalikoimasta teitä kiinnostaa eniten ja (jos haluatte kertoa) kenelle sen antaisitte. Olisi myös kiva kuulla, onko Pikkusankari jo ennestään teille tuttu vai ihan uusi juttu.
Pikkusankarin Joulun sankari -kirjan lukukokemuksesta on juttua Soilen Neulova Narttu -blogissa, käykäähän katsomassa, jos ette ole vielä huomanneet. Minusta oli erityisen hauska saada tietää, mihin Soilen lapsi oli kirjassa kiinnittänyt huomionsa. Muutenkin kirjasta on kerrottu mielenkiintoisesti.
Minun itseni mielestä Pikkusankari-kirjoissa kaikista herttaisinta on mangustiperhe,
joka lukee iltasatuja ihmislapsista, taruolennoista, joista ei tiedä
aivan varmaksi, onko heitä olemassa. Kirjojen päähenkilönä seikkailee
lapsi, jonka nimellä kirja tilataan, ja mangustilapset myötäelävät
vahvasti kuunnellessaan ihmislapsen tarinaa - aina joskus pitää vähän
keskeyttä iltasadun lukijaa ja kommentoida ihmislapsen tekemisiä.
Jos innostuitte Pikkusankarin kirjoista ja teille syntyi joululahjoihin liittyviä ideoita, suosittelen tekemään kirjatilauksen viimeistään 9. päivä eli ensi sunnuntaina. Silloin tilattujen kirjojen luvataan ehtivän jouluksi, sen jälkeen saattaa mennä jo joulun toiselle puolelle, kirjojen saapuminen kun on kiinni niin painosta kuin Itellastakin ja joulunalusaika on tunnetusti aika kiireistä.
Tähän arvontaan on jälleen aikaa osallistua yhden vuorokauden verran! Jos siis toivotte voittavanne kirjan itsellenne, tai ehkä todennäköisemmin jollekulle lapsiystävällenne, pistäkäähän heti puumerkkiä kommenttiboksiin. Jälleen kerran yhteystiedot on hyvä olla mukana, jotta arvontapalkinto saataisiin mahdollisimman pian matkaan, mutta mikäli ette niitä halua jättää, kyselen sitten teidän peräänne täällä blogissa.
Ollessani näissä joulukalenteriasioissa yhteydessä Kimmoon muutama päivä sitten, sain kuulla häneltä, että blogissani tapaa olla aina paljon kuvia. (Liittyi siihen, kun kysyin, saanko julkaista täällä kaikki neljä hänen ehdolle antamaansa kuvaa kalenteristaan.) En tiedä, oliko se kritiikkiä vai ihan vain neutraali toteamus - vai joku todella omituisella tavalla ilmaistu kohteliaisuus. Mutta pakko se on myöntää. Minä satun tykkäämään kuvista enkä ole hyvä karsimaan niitä aivan minimiin. Varsinkaan kun ei niitä kuvia oikein muualla tule esiteltyä kuin täällä - ei niillä ole muuta käyttötarkoitusta.
Paitsi nyt. Tänä vuonna löysin jotain, joka palvelee niin haluani hyödyntää ottamiani kuvia kuin fanaattista suhtautumistani kalentereihin: Photoboxin kuvakalenteri! Ja tavoilleni uskollisena esittelen sen kunnollisen kuvapläjäyksen avulla. Tämä seepra ei näemmä edes yritä päästä raidoistaan.
Paperikalenterin hankkiminen ei ehkä suoranaisesti kuuluu joulunodotukseen - tai miten sen nyt ottaa - mutta se on viime vuosina ollut ehdottoman tärkeä osa joulukuun puuhiani. Myönnän, että minulla on ehkä jopa jonkin sortin ongelma. En mene niin pitkälle, että sanoisin olevani kalenterin orja, mutta kalenterilla on silti elämässäni tärkeä rooli. Rakastan organisoinnin suunnittelua! (Se itse organisointi on elämässäni usein vähän niin ja näin, mutta hyvin suunniteltuhan on puoliksi tehty.) (Serkkuni kanssa olemme muuten usein puhuneet organisoinnin suunnittelun valmistelun aloittamisen aikomuksistamme - tai jostain sinne päin.)
Joka vuosi etsin sitä täydellistä kalenteria. Ihanteellinen kalenterihan olisi sellainen, johon mahtuu kirjoittamaan kaiken. Se on selkeä, havainnollistava, persoonallinen ja paljon muistiinpanotilaa sisältävä, se toimii päiväkirjana siinä missä aikatauluna, siihen voi piirtää, (vaikken koskaan piirräkään), lisäillä tarroja, (nekin aina unohtuu), kirjoittaa listoja, (mitä olen alkanut tehdä ihan vasta viime aikoina), ideoida neuleita ja tallentaa puhelinnumerot, osoitteet ja kaikki mahdolliset ikinä missään tarvittavat tiedot. Kaikesta tästä huolimatta se olisi kevyt ja kätevä kantaa, mutta se ei olisi missään tapauksessa mikään puhelimen kalenteri! Unelmakalenteria siis vielä odotellaan.
Viimeisin ratkaisuni tähän suhteellisen haastavaan ongelmaan on ollut kahden kalenterin systeemi. Tänä vuonna minulla on ollut yksinkertaisesti sekä viikkokalenteri että päivyri. Ja ensi vuoden aion jatkaa samalla linjalla.
Kalenteri on nyt siis suunniteltu ja hankittu. Jos ei muuta, se on ainakin persoonallinen. Ja uskon, että siihen mahtuu kirjoittamaan ne olennaisimmat menot ja tekemiset. Se on sopivan kokoinen mukana kannettavaksi. Erityisesti pidän siitä, että päivien kohdalla on kellonajat - niitä tykkään hyödyntää.
Valokuvia valikoidessani huomasin, että minulla on kyllä kauheat kasat neulekuvia ja muutamia ympäristökuvia, mutta kaikki ihmis- ja tapahtumavalokuvat loistavat poissaolollaan. Osittain siksi, että usein erilaisissa illanistujaisissa tai vastaavissa on kiva vaan olla ja jutella ihmisten kanssa ja osittain siksi, että ihmisten kuvaaminen on myös välillä joko vähän vaivaannuttavaa tai sitten se on hankalaa - ihmiset kun tapaavat ruveta poseeraamaan kameran nähdessään, vaikka näyttävät paljon paremmalta silloin kun ovat keskustelun tuoksinnassa tai muuten vain elävät ja olevat niin kuin normaalisti. ('Olevat' ei taida olla ihan oikeakielisesti ilmaistu... en anna sen häiritä, kun se kuulostaa tuossa yhteydessä paremmalta kuin 'ovat'. Taitelijan vapaus.)
Ensi vuonna aion ryhdistäytyä ihmisten kuvaamisessa. Saavat luvan kestää minua ja kameraani. Räpsin sitten kuvia vaikka niin kauan, että kyllästyvät ja lopettavat sen poseeraamisen. Teitä on varoitettu! (Paitsi että luultavasti suurin osa lähipiirini ihmisistä ei hengaile täällä.)
Joka tapauksessa nyt hankkimani kalenteri on sitten hyvin neulevoittoinen. Eikä siinä mitään, koen sen oikeastaan aika inspiroivana. Kanteen valitsin oman Charlotta toinen -ohjeeni sukat muistuttamaan siitä, että joskus olen saanut jotain aikaankin. Eikös sellainen ole aika hyvä suggestio?
Saapa nähdä, miten ensi vuoden kalenteri-päivyrisysteemini toimii. Odotan jo aivan kärsimättömänä, että pääsen kirjoittelemaan kunnolla merkintöjä kalenteriini. Ullan aineistojen dl-päivät sentään sain jo sinne merkitä, mutta hirveästi muuta en ole osannut vielä laittaa. Pitäisiköhän vaikka piirrellä jonnekin nurkkiin?
Väinämöiset on nyt arvottu random number generatorin avulla ja onni suosi tällä kertaa kommentin nro 39 jättänyttä. Nämä Väinämöiset lähtevät siis anonyymille: "Oi,Väinämöinen on miun suosikkilanka - vyyhteinä löytyvät tällä hetkellä
ärjy, turkoosi, krookus, kahvi, oliivi sekä luumu. Useita huiveja olen
langasta neulonut, ei voi muuta kuin suositella :)"
En tiedä, aikooko arvonnassa voittanut osallistua mysteerisukan neulontaan, mutta olen aikatauluttanut sukkaohjeen aloittamisen niin, että langat ehtisivät voittajalle perille ennen sitä. Toivottavasti jaksatte vielä odottaa.
Nyt pari päivää ensimmäisen luukun avaamisen jälkeen hoksasin erään asian, josta mainita Katvealueeseen liittyen. Jos nimittäin innostuitte sen joulukalenterista tai jopa yleensä koko sivustosta ja jos omistatte facebook-tilin, kannattaa liittyä Katvealueen fb-sivulle, sellainenkin nimittäin löytyy.
Yleensä musiikin kuuntelu on tärkeä osa joulunodotustani. En kuitenkaan kovin paljon kuuntele varsinaisia joululauluja vaan muuten vain tunnelmaan sopivaa ja tietysti omaan musiikkimakuuni istuvaa musiikkia. Yksi syysajan ja joulunodotukseni tärkeimmäksi muodostuneista artisteista on Madeleine Peyroux.
Peyrouxilta löytyy tosin ihan oikeasti jouluisiakin kappaleita. Tässä yksi lempparini, Peyrouxin ja K. D. Langin duetto River. Koko albumi Half The Perfect World on kuunneltavissa Spotifyssä. Jos pidätte tästä kappaleesta, testatkaa ihmeessä loputkin biiseistä.
Minun mielestäni joulu(nodotus)musiikkia on se, mikä itsestä tuntuu siltä. Ei tarvitse olla välttämättä mitenkään tiptap.
Joko aloitetaan mysteerisukka? No ei! Eikä vielä pariin päivään, valitan. Tai no en kyllä edes valita. Nimittäin kiitos anteliaan Louhittaren Luolan Tuulian, ensin pistetään yhdet mysteerisukkiin sopivat langat arvottavaksi.
Arvontapalkinto on allaolevan kuvan langoista puolet: yksi sadan gramman vyyhti Väinämöistä värissä joulu ja yksi 50 gramman vyyhti värissä hopea.
Arvontaan osallistutte kommentoimalla tähän postaukseen ja kertomalla, onko Väinämöinen tuttu lanka, mitä olette siitä ehkä tehneet ja/tai mitä haluaisitte siitä neuloa. Tai vaikkapa vain sen, mikä väri Väinämöisen värikartassa iskee eniten. Osallistuminen ei kuitenkaan edellytä mysteerisukkaohjeen neulomista - jos tuuri käy ja voitto sattuu kohdalle, saa langat tietysti käyttää haluamallaan tavalla.
Arvonta-aikaa on vain tämä yksi päivä! Huomenna aamusta suoritan arvonnan ja otan mukaan kaikki siihen mennessä tulleet kommentit. Kannattaa varmistaa mukaan ehtiminen kommentoimalla tämän päivän puolella.
Jättäkää kommenttiinne jonkinlainen yhteystieto, mieluiten joko sähköpostiosoite tai Ravelry-nimimerkki. Jos kumpaakaan ette halua tai voi jättää, kyselen sitten voittajan perään täällä blogissa, (tosin ilmoitan voittajan joka tapauksessa, ettei kenenkään tarvitse jäädä jännittämään), ja voittajan on itse otettava yhteys minuun sähköpostitse.
Nämä langat ovat siis tosiaan itsensä Tuulian lahjoittamat, eli mahdolliset kiitokset ja riemunkiljahdukset voi osoittaa hänelle - minä vastaan vain postikuluista.
Toivottavasti tämä yllätys ilahduttaa teitä. Ihan joka päivä ei kannata sitten odotella tällaisia ylellisyyksiä... korkeintaan ehkä välillä. Ja se muu aika vietetään vähän toisenlaisissa, hitusen kevyemmissä joulustelutunnelmissa.
Jee! On joulukuu! Ensimmäisen kalenteriluukun avaamisen aika. Minun kalenterini alkaakin erään toisen joulukalenterin esittelyllä. Ihan vain jotta joulukalentereita ei tänä vuonna olisi liian vähän.
Katvealueen sarjakuvajoulukalenteri on aina kuulunut joulunodotukseeni. Täytynee tosin tarkentaa, että tässä yhteydessä käytän pikkuveljeltäni oppimaani "kahden esimerkin yleistystä", joka käytännössä tarkoittaa sitä, että mikä tahansa teoria on pätevä, kun sillä on tukenaan nuo vaaditut kaksi esimerkkiä - ja että mikä tahansa asia on tapa tai "ollut aina niin", mikäli se on todistetusti tapahtunut kaksi kertaa. Ja Katvealueen joulukalenteri on ilmestynyt aiemmin jo kahdesti, niin että voin ehdottomasti todeta sen kuuluvan joulunodotusperinteisiini. Ja tänä vuonna se on parin vuoden tauon jälkeen jälleen pyörähtänyt käyntiin!
Katvealueen sarjakuvaa piirtää ja kirjoittaa ystäväni Kimmo, jonka piirrosjälkeä olen aina kadehtinut. (Eli siis ainakin kahdesti.) Parasta Kimmon sarjakuvissa taitaa kuitenkin olla omalaatuinen huumori, joka jostain syystä kolahtaa minuun lujaa - joskus en edes itsekään ihan ymmärrä, miksi.
Katvealueen kaksi edellistä joulukalenteria olivat molemmat omanlaisiaan. Ensimmäinen oli yksitäisistä sarjakuvista koostuva toisen esittäessä pidempijuonisen joulutarinan. Tänä vuonna palataan kuulemma ensimmäisen malliin ja odotan kiinnostuneena, mitä tuleman pitää. Näissä kuvissa onkin nyt vähän esimakua tulevista luukuista.
Jos saan suositella luettavaksi jotain yksittäistä sarjakuvaa edellisistä kalentereista, (paitsi että suosittelen kyllä niitä kaikkia), niin ehdotan, että käytte katsomassa vuoden 2008 ensimmäisen luukun. Siinä muistellaan lapsuuden joulukalenterijännitystä, sitä taikaa mitä lapsuuden joulunodotukseen sisältyi. Samalla paljastetaan syy sille, miksi Kimmo koko kalenteriurakkaan ryhtyi. Tavallaan omallakin kalenterillani on vähän samantyyppistä taustaa. Joulukuusta olen kyllä nauttinut aina aikuisiälläkin, mutta halusin tänä vuonna saada ehkä vielä vähän enemmän irti tästä ajasta.
Käykäähän siis kurkkaamassa myös Katvealueen tämän päivän kalenteriluukku. Toivottavasti nämä joulukalenterit tuovat omanlaisensa joulunodotustunnelman teillekin. Kyllähän jokaisen joulukuun päivän pitää sisältää vähintään yksi pieni tai isompi yllätys!
Hui, apua! Huomennahan on jo joulukuu! Tiedättekö, minua jännittää nyt ihan sikana. Mysteerisukkaankin on tullut viimehetken muutoksia ja sydän kurkussa mietin, ehdinkö vielä testailla, tuliko siitä nyt ihan toimiva.
Onneksi nyt ihan alkuun kalenterisuunnitelmissani on jotain muuta. Kivaa sekin. Olen aika otettu siitä, mitä sain blogiini esiteltäväksi... huomenna näette!
Sitä ennen nyt tänään kerronkin vähän enemmän mysteerisukkalanka Väinämöisestä. Olin ajatellut sisällyttää tarkemmat tiedot ja omat kokemukseni tästä langasta itse joulukalenteriin, mutta koska siitä on jo tullut kysymyksiä, lienee ihan tarpeellista kirjoittaa jotain jo nyt.
Louhittaren Luolan Väinämöinen on käsinvärjättyä sukkalankaa, jonka koostumus on 75% villaa ja 25% polyamidia. 100 gramassa on noin 400 metriä lankaa ja puikkosuositus on 2-3 mm. Väinämöistä on myynnissä ymmärtääkseni jo aika monilla jälleenmyyjillä, muiden muassa ainakin Lumoavassa Langassa, jossa itse olen töissä, sekä ihanassa Titityyssä, jossa voin kertoa saaneeni loistavaa asiakaspalvelua niin verkkokaupassa kuin varsinaisella putiikillakin asioidessani.
Väinämöisen suurin viehätys on minusta sen värivalikoimassa - joka muuten laajeni entisestään ihan tässä vastikään. Tunnustaudun muutenkin monien käsinvärjättyjen lankojen faniksi, ja minusta on mainiota, että Suomesta löytyy useampikin lahjakas värjäri, joista kaikilla tuntuu olevan oma tyylinsä.
Louhitaren Luolan värjäyksissä minua viehättävät langat, jotka ovat periaatteessa yksivärisiä, tai ainakin lähes yksiärisiä, mutta joissa on elävä pinta ja monia sävyjä erotettavissa. Olen neulonut Väinämöisestä tähän mennessä kahdet sukat ja yhen huivin yhdessä toisen langan kanssa. Koska toiset neulomistani sukista menivät Lumoavaan Lankaan näytekappaleiksi, minulla ei ole sukkien kestävyydestä aivan tarkkaa käsitystä. Uskon, että lanka on kestävää, sillä sukkalankana sitä myydään ja mukana on kuitenkin se neljäsosa vahviketta. Mutta koska omakohtaista kokemusta ei ole (vielä) tarpeeksi, kysynkin nyt muilta Väinämöisestä sukkia neuloneilta käyttökokemusta. Kertokaahan, miten Väinämöinen on teidän sukissanne kestänyt.
Jakakaahan siis tosiaan käyttökokemuksianne kommenttiboksiin, jotta lankaa tuntemattomammat saisivat tietää siitä vähän lisää. Ja jos teillä on blogeissanne kuvia valmiista Väinämöis-neuleistanne, pistäkään linkkiä. (Tai osoitetta, kommenteissa ei taida voida varsinaisesti linkata?) Joka tapauksessa kaikki kommentit, tiedot ja blogilinkkaukset aiheesta ovat lämpimästi tervetulleita!
Toinen Daybreak-huivini, tummansininen lanka Väinämöistä värissä muste.
Mysteerisukathan saa tottakai neuloa ihan siitä langasta mistä huvittaa. Jos esimerkiksi budjetti ei juuri nyt riitä, tai jos omista varastoista löytyy valmiiksi sopivat langat. Mutta Väinämöisen neulominen on niin mukavaa, että voin kyllä sen puolesta suositella sitä ihan tosissani. Itse asiassa sain tässä aika vasta suostuteltua myös 7 veljekseen tottuneen mummini ensin muuten vain näiden ohuempien sukkalankojen pariin ja sitten sen onnistuttua kokeilemaan nimenomaan Väinämöistä. Juuri eilen äitini soitteli minulle mummin asialla ja kyseli löytyisikö Lumoavasta Langasta jotain tietyn värisiä Väinämöisiä, eli ilmeisesti lanka on ollut mieleen.
Mutta se Väinämöisestä minun osaltani, jatkakaahan joku muu juttua. Ja kyselläkin saa, jos on vielä jotain kysyttävää.
Nyt minulla olisi sitten vielä yksi hauska uutinen. Tanssivat Puikot -blogin PäiviH otti minuun yhteyttä pari päivää sitten ja kysyi, olisiko minulle ok, että hän "vähän kopioisi" joulukalenteri-ideaani ja pitäisi omassa blogissaan omanlaisensa kalenterin. No, voiko joulukalentereita sitten olla liikaa?
(Olen paremminkin tosi tyytyväinen ja vähän otettukin siitä, että minun projektini saa jonkun muunkin innostumaan vastaavaan. Enkä minä voi muutenkaan mitenkään väittää omistavani tätä ideaa, mutta hyvin huomaavaista Päiviltä silti kysyä.)
Eli vierailkaahan joulukuun ajan Tanssivissa Puikoissakin! Jos blogi ei ole ennestään tuttu, niin suosittelen sitä kyllä muutenkin - sieltä jos jostain löytyy jatkuvasti aivan uskomattoman upeasti toteutettuja sukkia! Ja paljon muutakin.
