Männystä vaatteita?

Uusi Musta -blogiin ilmestyi äsken ihan mielettömän mielenkiintoinen juttu Tampereen yliopistossa kehitetystä suoraliuotusmenetelmästä, jolla voitaisiin kenties korvata epäekologisempi viskoosimenetelmä kasvikuitujen jalostuksessa, käykää lukemassa. Tästä haluaisin ehdottomasti kuulla lisää! Toivottavasti menetelmä on niin hieno ja hyvä kuin äkkiseltään kuulostaa ja toivottavasti sitä siinä tapauksessa aletaan hyödyntää.

Vaikka en todellakaan ole mikään vaatteiden suurkuluttaja enkä haali edes lankoja ja kankaita (omasta mielestäni) kohtuuttomasti, poden silti melkein jatkuvasti huonoa omatuntoa siitä, miten epäekologista ja epäeettistäkin vaateteollisuus on. Uudet keksinnöt tulisivat tarpeeseen. Tosin vaikka keksittäisiinkin kuinka ekologisia kuitujen valmistuskeinoja, ei se minusta ole mikään lupa sille, että saa alkaa kuluttaa vielä holtittomammin kuin tähän asti. Tietysti joidenkuiden mielestä luvaksi holtittomalle shoppailulle rittää se, että se on kivaa ja tekee siksi itselle hyvää, ja kun maailmaa ei voi pelastaa kuitenkaan niin on sama satsata itseensä ja olla onnellinen vaikka sitten muiden kustannuksella - eihän niitä muita ole nimittäin pakko ajatella.

Toki olen sitä mieltä, että itseensä ja onnellisuuteensa kannattaa satsata, samoin kaikkien sellaisten onnellisuuteen, joiden asioihin voi millään tavalla vaikuttaa. Mutta keinojahan on monia. Ja tätä en nyt kuvittele kirjoittavani sen enempää pyhän enkelin kuin elämäntapavalmentajankaan ominaisuudessa - omassa toiminnassani on paljon tutkailtavaa ja parannettavaa siinäkin, enkä edes ole varma, mikä minusta on hallitun, tarpeellisen tai  yleensä oikean kuluttamisen määrä.

Kylläpäs taas on ajatukset solmussa. Liian isoja asioita minun pienelle päälleni.

Saa lähettää suklaata!

Viime aikoina minulla on ollut kova tarve rentoiluneuleille. Ja ylipäänsä rupeamalle täysin paineetonta tekemistä. Ihan puhtaasti sellaista tilannetta on vaikea saada aikaan, mutta jos hoitaisin muutaman odottavan jutun pois alta, oltaisiin aika lähellä täydellistä. En kuitenkaan ihan tähän yhteen ja samaan syssyyn jaksa neuloa pelkästään velvollisuusneuleita. Tässä tapauksessa sellaisiksi lasketaan siis kaikkien sovittujen ja luvattujen lisäksi myös muuten vain aloitetut, joissa ei enää paljoa tekemistä olisi eikä siksi jäljellä enää niin suurta intoakaan.

Aloitin siis jotain uutta. Pientä.

Uusi neule alkoi melkein saman tien kun edellisen sain pääteltyä. Daybreakini on valmis, odottaa vain parin langan päättelyä ja kuvaamista. Ja voisi kai sen pingottaakin, mutta en ole varsinaisesti varma sen tarpeellisuudesta. Pingottaminen ei ole sitä paitsi lempihommaani, varsinkaan kun noin isolle huiville minulla ei ole oikein sopivaa pingottamisalustaa.

Nyt minulla on puikoillani Hopeasäikeen Sukkaa. Onnistuin jossain vaiheessa ihastumaan aivan hullun lailla Hopeasäikeen värjäystyyliin ja voi olla, että tämä rakkaus ei tule kovin nopeasti kuihtumaan. Tekeillä olevan sukan varsi näyttää minusta niin kauniilta. Ja kaunis pintahan tuli myös syksyllä suunnittelemiini sukkiini, joissa lankana oli Hopeasäikeen Basic. Juuri tämän tyyppiset värjäykset ihastuttavat minua aivan erityisesti. Hillittyä ja selkeää mutta ei turhan tasaista.

Tänään olisin halunnut neuloa sukkaa paljon enemmän kuin olen loppujen lopuksi saanut neulotuksi. Sama kyllä koskee ihan kaikkea muutakin, mitä tänään oli tarkoitukseni tehdä. (En ole tosin vielä luopunut toivosta porkkanasämpylöiden leipomisen suhteen, niitä minä aivan ehdottomasti haluaisin tänään!) Sanotaanko vaikka niin, että kehoni on ollut tänään naisellisen oikukas, ja olen nyt päivän päätteeksi aivan naatti. Onneksi postissa tuli tänään erään lehden kylkiäisenä pala lempisuklaatani, se oli hauska yllätys, joka melkein korvasi kaikki kärsimykset. Jospa se olisi ollut koko levy... (Marabou Premiun dark mint 70% - saa lähettää.)

Ja minä vain kehrään

Kaikki syksyn neuleretriitissä käymäni värttinäpajan villat on nyt kehrätty, suurin osa niistä viimeisen parin päivän aikana, ja nyt uskaltauduin ihan ostetun ja itse valitun sadan gramman topsin kimppuun. Vähän jännittävää, samalla todella innostavaa.

Värien liukumista on kehrätessä niin kiva katsella. Se jos jokin vaikuttaa lähestulkoon hypnoottisesti. Ja tässä vaiheessa on kiva odotella, minkä näköistä jälkeä mahtaakaan tulla kerratessa. Miten värit sekoittuvat toisiinsa...

En osaa kehräämisvaiheessa vielä yhtään arvioida, miten paksua langasta on tulossa. Säie, jota nyt olen saanut aikaiseksi, tuntuu aika ohkaiselta, mutta luulen että lopputulos voi vielä yllättää. Niin se on tehnyt aikaisempien kehruideni kanssa. Mikä on sinänsä ihan hauskaa. Tässä vaiheessa on oikeastaan vain kiva tehdä ja sitten katsoa, mitä tapahtui. Kai sitä kutsutaan opettelemiseksi.

Toivoisin, että tästä langasta tulisi vähän sukkalankaa (siis sitä fingerin- vai mitä lie vahvuista) ohuempaa. Silloin tästä sadasta grammasta riittäisi ehkä pieneen ja kevyeen pitsihuiviin. Voisin mahdollisesti tehdä rinkulahuivin. Sellainen voisi olla tämän värisenä kiva asuste. Jos taas siihen ei metrit riitä, tietysti voisin tehdä vaikka rannustimet.

Mutta saas nyt nähdä mitä tulee. Sukkia tästä ei ainakaan tehdä, koska materiaali on 70 % bfl:ää ja 30 % silkkiä. Aivan ihanan tuntuista käsissä. Voisin vuorata itseni tähän ja nukkua sen sisällä.

Tämä ei ole tervettä

Tätä voi ehkä kutsua kauniisti koukuttumiseksi. Sana riippuvuus kenties johtaa vähäsen harhaan. Siitä huolimatta alan epäillä, että taustalla on jonkin sortin sairaus. 

Kyllä. Värttinällä kehräys. Ei tämä toisaalta ihan täysillä käyvän hommalta tunnu, mutta kun sen makuun pääsee, ei vain voi lopettaa. Silloin aiemmin kehräilin sen yhden pikku nöttöseni, ja siitä tuli hyvin sympaattisen näköinen. Silloin puuha tuntui ihan kohtalaisen mielenkiintoiselta ja ajattelin kyllä harjoitella, mutta monet muut asiat elämässäni tunkivat tielle. Nyt myöhemmin sitten palasin värttinäni pariin vähän kokeilemaan ja aluksi se tuntui siltä kuin aiemminkin, ihan mielenkiintoiselta. Sitten aivan yhtäkkiä koko touhu lähti täysin hallinnasta.

Aina kun lasken värttinän pois käsistäni ajatellen, että nyt en todellakaan jaksa, nyt sattuu sormiin ja hartioihin, väsyttää, viimeisetkin voimat alkavat hiipua... sitten muutaman sekunnin päästä huomaankin taas jatkavani. Koska on vain pakko. En tiedä, tekeekö minun edes mieli. Ei vain voi olla jatkamatta.

Juu, on se mielenkiintoista. On melko jännittävää seurata, miten löyhä karva muuttuu säikeeksi ja miten säie muuttuu lopulta langaksi. Ja jos topsissa on useita värejä tai sävyjä, on tietenkin todella koukuttavaa katsoa, miten värit sekoittuvat toisiinsa. Mutta silti. Miten muka ei voi lopettaa, vaikka oikeasti jo haluaa?

Olen tosissani alkanut haaveilla rukista. Jos värttinällä kehruu on tällaista, minkälaista mahtaa olla rukin kanssa? Värttinä ottaa kuitenkin luultavasti enemmän hartioihin ja touhu on paljon katkonaisempaa. Mutta olisiko virhe päästää itsensä käsiksi rukkiin? Olisiko se sitten menoa saman tien? Uppoaisivatko kaikki rahani tulevaisuudessa villatopseihin? Hamstraisinko asunnon niitä täyteen? Tekisinkö enää muuta kuin kehräisin?

Terve järki sanoo, että pysyttele erossa siitä. Nyt kun vielä voit valita. Mutta... toisaalta olemme pomoni Lauran kanssa miettineet, että olisihan hyödyllistä minun opetella kehräämään rukilla. Voisimme hankkia kehruukuituja myyntiin. Sehän olisi vain hyvä, eikö olisikin? Vain ammattitaidon kartuttamista? Valikoiman laajentamisen mahdollistamista? Vai mitä? Vai mitä?

 

 

Tekisi mieli välillä taas vähän neuloa. Mutta ei oikein ehkä onnistu. Ei ehdi.

Uusi vuosi, uudet sukat

Hyvää ja onnellista uutta vuotta! Kai sitä voi vielä toivottaa?

Yksi hauska puoli vuodenvaihteessa on blogeihin ilmestyvät vuosikatsaukset. Minusta on mukava katsoa kuvakokoelmia ja lukea mahdollisia tiivistyksiä siitä, mitä vuoden aikana on blogin parissa tapahtunut. Viime vuonna taisin itsekin tehdä vastaavan postauksen, ja se oli ihan hauskaa, mutta nyt en ole jaksanut ruveta tonkimaan kuva-arkistoja. Ehkä jos myöhemmin intoudun, voin esitellä jonkinlaisen kuvallisen vuosikatsauksen vähän jälkijunassa. Nyt esittelen kuitenkin ihan vain tuoreimman valmistuneen neuleeni, sukat jotka yhdistävät kaksi ilmeisesti aika olennaista ekaa kertaani. 

 

ohje: Ellington, Cookie A

lanka: Wollmeise Twin, Pistazie

puikot: sukkapuikot 2,75 mm, 2,5 mm, 2,25 mm ja 2 mm

langan kulutus: n. 134 g

fiilis: jei!

Siinäpä ne. Ensimmäiset Cookie A:n suunnittelemat sukkani ja ensimmäinen Wollmeise-langasta neulomani projekti. 

Aloitin nämä sukat jo joskus kauan sitten, heti silloin kun sain ohjeen. Valmistumisen kanssa on kestänyt, mutta ei siksi, etteikö projekti olisi kiinnostanut, vaan yksinkertaisesti siksi, että minulla on ollut kesken vähän vaikka mitä. Jossain vaiheessa jouduin vain hieman vastentahtoisesti siirtämään projektin syrjään, jotta saisin muita asioita aikaiseksi.

Eipä sillä, hyvän kanssa kannattaakin pitkitellä. Nämä sukat ovat olleet todellinen hyvän mielen neule. Malli oli jotenkin todella koukuttava. Ei oikeastaan vaikea, mutta melkoisen mielenkiintoinen. Ja lopputulos on aivan mahtava! Ymmärrän kyllä, miksi Cookie A on niin suosittu. Omaan pikkukirjastooni hankkimani Cookie A:n kirjat eivät kyllä varmasti tule seisomaan hyllyssä turhan panttina.

Wollmeisen suhteen tuntemukseni ovat vähän vähemmän innostuneet. Valmiit sukat ovat kyllä ihan mielettömän miellyttävän tuntuiset, mutta neulomiskokemuksen kanssa oli vähän niin ja näin. Lanka tuntui jotenkin turhankin tiiviiltä ja melkeinpä ylikierteiseltä. Se rullaantui koko ajan itsekseen neuloessani ja minusta sellainen on vähän häiritsevää. En voi kuitenkaan väittää, etten ollenkaan ymmärtäisi, miksi Wollmeise on niin suosittu kuin se on. Värivalikoima on kyllä upea eikä lanka tuntuisi kutittavan edes minua, vaikka olen todella herkkähipiäinen. Onhan tuon langan tuntuma tavallaan ihan kiva, mutta jotenkin se ei kyllä yhtään tuntunut villalta...

Wollmeisea minulla on kätköissäni toinenkin vyyhti ja sen kanssa ajattelin ehkä kokeilla kastelua ja kuivaamista ennen neulomista. Jos se vaikka vähän löyhentäisi lankaa. 

Näihin sukkiin käytetyn langan sain Ravelryssä Kahelit-ryhmän vaihdossa. Itse en ole koskaan vielä tilannut suoraan Wollmeiselta, en nimittäin muista koskaan päivystää juuri oikeaan aikaan, eikä edes huvita. Kaksi muuta vyyhtiäni olen hankkinut muiden stäsheistä, (yhden ehdin jo käyttää, neuloin sen näiden sukkien välissä). Jos hyviä värejä tulee vielä kätevästi vastaan, saatan kyllä hyvinkin tätä vielä hankkia, lanka nimittäin tuo minun mielestäni erilaiset kuviot tosi hyvin esiin. En siis tätä missään tapauksessa totaalisesti tuomitse, mutta täydelliseksi langaksi en menisi kehumaan.

Kaiken kaikkiaan tykkään näistä sukistani tosi paljon. Näitä pitänee käyttää vihreän hameeni kanssa, passaavat varmaan aika hyvin yhteen. 

Ja onpa muuten yleensäkin aika hyödyllistä olla hameihminen - kauniit, itse neulotut sukat pääsevät pukeutumisessa ihan eri tavalla oikeuksiinsa kuin farkkujen lahkeiden alla!