Ainiin, Rocky Coast!

Jatkuvan saman toistamisen keskeltä hoksasin sentään jotain sellaistakin, mitä en ole vielä useampaa kertaa tehnyt. Minullahan on keskeneräinen Rocky Coast Cardigan. Eikä mitenkään pahasti keskeneräinen edes, senhän saisi hetkessä valmiiksi. Se vain jäi joulun kieppeillä kesken muutamien vastoinkäymisten vuoksi. Olin nimittäin innoissani pakannut neuleen mukaan joulunviettotavaroihin, mutta unohtanut ottaa mukaan lankaa. Yhdellä kerällä ei kovin pitkälle pötkitty, niin että homma vähän hyytyi. 

Joulun jälkeen neuloin innolla (ensimmäistä) Daybreakiäni ja jotenkin muutenkaan koko Rocky Coast ei jaksanut enää paljon kiinnostaa. Nyt se on sitten tosiaan sen kolmisen kuukautta maannut eräässä korissa hyllyn päällä täysin koskemattomana. Eilen vain kun aloin tutkailla lankalaatikkoani sain yllättäen inspiraation palata kyseisen neuletakin äärelle. Turhaan nuo Dropsin Limat tuolla laatikossa lekottelee, kun niistä olisi mahdollista saada helposti ja nopeasti jotakin valmista aikaan.

Illalla sitten innoituksen saatuani aloin hommiin. Vartalo-osa ja toinen hihahan olivat jo valmiina, enää ei puuttunut kuin vasen hiha ja se collar, mitä se nyt suomeksi onkaan. Reunus? No, hihan sain eilen jo lähes valmiiksi, nyt ei enää paljoa puutu. 

Tietysti vähän hassua tehdä takki loppuu nyt, kun säät ovat jo vihdoin vähän leppeämmät. Tosin minä nyt palelen vähän milloin sattuu, että eipä sillä toisaalta taida olla niin älyttömästi merkitystä..

Toistoa

Olen ilmeisesti huomaamattani omaksunut tietyn teeman tälle vuodelle. Viime vuoden neulomisteemananihan oli ihanaa itselleni, (aihe josta en ole vieläkään tehnyt kuvakoostetta vuoden loputtua, laiska mikä laiska). Teemavuoden taustalla oli se tosiasia, että olin alkanut lipsua melkein jo liikaakin muille neulomisen puolelle, ainakin ottaen huomioon, miten monia ideoita minulla olisi itseänikin varten ollut. Niin ja sen, miten vähän minulla on itse asiassa mitään vaatteita tai asusteita. Noh, tämän vuoden teemaan, jos nyt määritellään se teemaksi, olen ajautunut itsestään. Enkä ihan ymmärrä miksi.

Tänä vuonna teen kaikkea toista kertaa. Tai kaksin kappalein. Tai peräti kolmatta kertaa. Tajusin juuri äsken, että olen loppusuoralla toista Daybreak-huiviani, (ensimmäisen ollessa muuten edelleen kuvaamatta, laiska mikä laiska), ja että olen neulonut toiset Charlotta-sukat kolmansien ollessa jo puikoilla ja että Charlotta-myssyjäkin valmistui jo toinen. 

Mikäköhän ihme minuun on mennyt? Onko jotenkin liian raskasta aloittaa jotain ihan uutta? Kamalaa vaivannäköä joutua lukemaan ohje? Tai katsomaan kaavioita, joita ei ole tuijotellut jo useita kuukausia?

Okei, toinen Charlotta-myssy meni työpaikalle. Ja ne kolmantena puikoille päätynet sukatkin ovat aikeissa valmistuttuaan muuttaa sinne. Mutta silti. Vähäsen jo kyllästyttää. Voitteko kuvitella?

Yksi hyvä puoli tosin on, että Charlotta-kuvio lähtee kyllä jo ulkomuistista. Luennolla on hyvä neuloa palmikollisia sukkia, kun jotakin saa vähän tehdä, mutta kuitenkaan ei tarvitse juuri aivoja käyttää.

Charlotta-myssystä kirjoittelin jotakin meidän kaupan blogin puolelle. Koska toiston raja tulee tässä vastaan, jätän samat jorinat täällä välistä. (Tietenkin copypasteaminenhan sinänsä olisi helppoa. Kiinnostus vain on jo lopahtanut.)

Toistan vielä sen verran itseäni, että valitan asiasta, josta olenkin valittanut jo joka paikassa muualla: ihan on kyllä hanurista tällaiset vuorokaudenaikojen käpälöinnit! Minulla tulee rytmihäiriöitä!

Jotain vähän unohtunutta

Tuli ihan tuossa yhtäkkiä mieleeni, että eräitä sukkia en olekaan täällä esitellyt valmiina. Vaikka kyseiset sukat ovat olleet valmiina jo viime heinäkuusta asti. Niitä ei vain tullut ihan heti kuvattua.

Sitten kuvasin ne joskus tuossa pari kuukautta sitten. Kummasti se kuvaaminen ei kuitenkaan vaikuttanut niin, että sukat olisivat käyneet itse esittelemässä itsensä. (Se olisikin kyllä ihan hemmetin kätevää!)

ohje: Brainless, Yarnsissima

lanka: Handun kashmirsukkalanka

puikot: 2,5 mm

En näköjään ole ottanut langan kulutusta ylös, tai ainakaan Ravelryn tiedoista ei löydy. Enkä muuten ala nyt punnita, sillä nämä sukat ovat parhaillaan jaloissani ja jalat ovat siltikin jäässä. Mutta alle sata grammaa näihin meni, yllätys yllätys.

Enkä rupea myöskään mitään kummempaa näistä runoilemaan nyt. Nää on ihan kivat, that's it.

Toinen Charlotta

Sain kuvattua toiset Charlotta sukkani, ja nyt on luvassa kunnon kuvatykitystä. Ihan vaan siksi, että minusta kameralla on kiva leikkiä. Ja siksi, että minusta neuleista pitää olla paljon kuvia. Sitten niistä saa jotain tolkkua.

Ensinnäkin pitää kyllä sanoa, että onpas joku vain osannut suunnitella hemmetin hyvän sukkamallin. (Hmm, mikähän täällä alkoi haista..?) Nämä sukat istuvat minun jalkaani mainiosti. Tuntuvat hyvältä. Ja materiaali on hyvä. Bfl kutittaa minua vain hitusen, ja se on paljon se! Tai siis äh... pitäisi opetella ilmaisemaan itseään ilman että kuulostaa jatkuvasti ristiriitaiselta. Mutta siis kuten olen jo aiemmin täällä toitottanut, minä olen harvinaisen herkkänahkainen. Kirjaimellisesti siis. Ja joidenkin ymmärtämättömien tomppeleiden mielestä myös kuvaannollisesti.

Sukkien väri on tällä hetkellä täällä päin kuuminta hottia. Tai ehkä semmoista turvallisen lämpöistä. Olen tainnut tästäkin mainita aiemmin, mutta Hopeasäikeen langat ovat aivan ihanalla tavalla värjättyjä. Tämäkin lanka oli jo vyyhdillä niin valloittava, että melkein ei tehnyt mieli sitä avatakaan. Tosin minulla ei yleensä ole sen asian suhteen kovin korkeaa kynnystä. Minulle langat ovat kuitenkin pääasiassa materiaalia ja aiotut käytettäväksi. Kyllä minä sen lankojen hiplaamisen ihan ymmärrän, mutta en edusta koulukuntaa.

malli: Charlotta toinen

koko: 39 ja L

lanka: Hopeasäie Sukka, väri Erin

puikot: 2 mm ja osan varresta 2,25 mm

langan kulutus: 85 g

fiilis: mä oon nero!

Neuleohjeen aikaansaamisessa kivointa on muuten ollut toisten ihmisten versioiden näkeminen. Ja tietysti kommenttien kuuleminen. Esimerkiksi Täydellinen sininen -blogissa on varsin hilpeä kuvaus Charlottojen neulomisprosessista - joskaan ei tosin varsinaisesti pelkästään mairitteleva, mutta vähät siitä.

Tässä sukkaohjeessa olen käyttänyt kantapäätä, joka minun mielestäni toimii kärjestä aloitetuissa sukissa tosi hyvin. En muuten enää muista, mistä olen tuon kantapään oppinut, harmi kyllä, mutta sitä joka tämän kantapään on kehitellyt, sietäisi kyllä kiittää. Tietysti jossain vaiheessa kantapäätä tehdessä puikoilla on noin miljoona silmukkaa ja niiden kanssa voi olla hankalaa, mutta noin muuten pidän tätä hyvin kätevänä. Täytyy kylläkin tunnustaa, että tämän parin toista sukkaa tehdessäni aloin jo vähän kyllästyä... jostain syystä tuli ikävä ylhäältä alaspäin neulottavaa (muistaakseni) ranskalaista kantapäätä.

Toivon hartaasti, että nämä sukat kestävät käyttöä. Sehän tässä Hopeasäikeen Sukassa huolestuttaa, että langassa ei ole ollenkaan mitään vahvikeainetta. Olen niin tykästynyt näihin sukkiini värin, pehmeyden ja mallin puolesta, että haluaisin näiden kestävän ikuisesti. 

Realistisia toiveita. No, ei ainkaaan parane käyttää näitä kengissä. 

Oletteko muuten koskaan pistäneet merkille, miten valokuvissa jalat saattavat näyttää sirommilta kuin todellisuudessa? Vai onko kyse vain minun jaloistani? Vai minun päästäni?

Ihan vain tällainen täysin turha sivuhuomio. Vaivautunutta small talk -yritystä.

Joko näitä kuvia olisi riittämiin? No, ehkä yksi vielä.

Ja kerta kiellon päälle, koska minulla on ongelma.

Nyt hipsin tieheni ja alan tehdä jotakin hyödyllistä. Tosin se voi olla turhan radikaalia vaihtelua minun elämässäni. Mutta jospa se ei tapa.

Ullassa taas

Kappas vain, uusi Ulla on ilmestynyt. Ja tästäkin numerosta löytyy jotain minun puikoiltani lähtenyttä.

 

Nyt alan olla jo niin vanha tekijä, että ei tunnu missään... ainakin jos vähän kaunistelen totuutta. Hauskaahan tämä taas on. Lähinnä eroa edellisten julkaistujen ohjeideni jälkeisiin tunnelmiin on siinä, että enää en ole aivan paniikissa sen suhteen, että ohje saattaa kuhista virheitä. Paitsi että luotan Ullan koostajatiimiin, luotan ihan pikkuisen jo itseenikin ja sitä paitsi ihaniin, kiltteihin ja uhrautuviin koeneulojiini. Ennen kaikkea en pidä mahdollisia virheitä enää niin kohtalokkaina. Jospa niistä selviää. Mikään ei räjähdä, jos joku ei ymmärräkään ohjeitani.

Ullan kansikuvaa koristaa tällä kertaa Villaviidakon Emman tosi kauniit lapaset. Olen tässä jonkin aikaa kaipaillut mielenkiintoista mutta kuitenkin ulkoasultaan hillittyä lapasohjetta. Lupasin lapaset eräälle, joka ei suostu käyttämään mitään kovin krumeluurista ja minua taas puolestaan ei todellakaan huvita neuloa pelkkää sileää juuri nyt. Olisikohan Neidonkyynel ratkaisu tilanteeseen?