Pientä mutta suurta

Olen pari päivää haudutellut tätä postausta, kun on tuntunut, että nyt ei vain irtoa juttua siinä missä pitäisi. No, sanainen arkkuni ei ole kai auennut vieläkään, mutta antaa mennä. Olisin vain halunnut kirjoittaa jotain lennokasta, runollista, hauskaa tai kaunista, koska esittelen nyt sellaisen neuleen, joka on aika merkittävä. Ensimmäinen neuleeni itse kehräämästäni langasta.

Pienet vauvan sukat. Nopeastihan ne olivat valmiit. Ja lankaa niihin meni 15 grammaa, mikä oli kyllä vähän huonosti optimoitu, koska sitä olisi ollut 20. Nyt täällä pyörii pieni viiden gramman nöttönen, jolle en kyllä taida keksiä hirveästi mitään tekemistä.

Itsekehrätystä neulominen tuntui jännältä. Tietenkin lanka oli aika paljon epätasaisempaa kuin teolliset langat. Ja varmaan epätasaisempaa kuin viimeksi valmistunut lankani. Tämähän olikin harjoitusvilloja. Oli se silti minun mielestäni varsin onnistunut, ja vaikka pikkusukista tulikin hitusen eri kokoiset, ei niissä ole pahemmin havaittavissa epätasaisuuksia. Ei ainakaan minusta.

Tosin näin viime yönä unta, jossa joku tutki sukkia ja näytti niistä kaikki pahkuraiset ja epätasaiset kohdat, mutta kehui, että pitsikuviossa ne eivät niin paljon näy. Ilmeisesti minulla on aika hyvä itsetunto, kun alitajuntani synnyttämät ihmiset käyvät haukkumaan.

Ihan hyvät sukat ne on. On on.

Tykkään niistä ainakin itse. Ja saajakin vaikutti pitävän. Tai eipä ainakaan nakannut niitä kasvoilleni sanoen, että opettele ensin kehräämään.

Löytyy tästä maailmasta vielä kohteliaisuutta.

Sain pari päivää sitten tuon puna-violetin bfl-silkin vihdoinkin kerratuksi. Juuri äsken sain sen kasteltua ja pistettyä kuivumaan. Nopeus ei täällä päätä huimaa. Huimaa ilmankin.

Toivottavasti saan kuitenkin pian aloitettua tuosta huivin! Jee jee!

Perushandut

Pistetäänpä nyt muutama kuva niistä perussukista. Niissä ei kyllä hirveästi ole mitään ihmeempää kiemuraa tai koukeroa, mutta toisaalta kiva vaihteeksi näinkin. 

Lankana näissä on Handun perussukkalanka. En ollut itse asiassa alunperin kovin ihastunut tähän väriin, se tuli hankittuakin tavallaan vähän sokkona. Neulominen ei juuri ihastusta lisännyt, vaikka tavallaan värin vaihtumista oli ihan mukava tarkkailla. Kuitenkin se ensimmäinen sukka jäi tuonne jonnekin unohtuneena lojumaan, innostus kun ei ollut suuren suuri.

Automatkalla perussukka on mitä mainioin kaveri. Maisemia ehtii katsoa eikä neule vie juuri ollenkaan tilaa. Kuumassa autossa on etu, jos syli ei ole täynnä villaa. Kyllähän sitä väitetään villan olevan myös viileä materiaali, mutta ei ehkä välttämättä silloin, jos sitä on päällä kilotolkulla.

Nämä sukat on neulottu kärjestä alkaen. Kantapää ja kärki on samanlaiset kuin Charlotta toisessa, mutta silmukkaluvut on ihan jotain muita. Ihan fiiliksellä kokeilin, mitä tulee. Siinä mielessä aika mainiota, että sukista tuli juuri täsmälleen sopivan kokoiset minun jalkaani.

...millä ei sitten tietysti ole niin kauheasti väliä, kun päätin kuitenkin lahjoittaa nämä yhdelle ex-kämppiksistäni. Hänen jalkansa on onneksi aikalailla samankokoinen kuin omani. Paitsi paljon sirompi, tietysti.

Niin joo, ja puikkokoko oli sitten 2 mm.

Reissun jälkeen: lankaa ja neuleita!

Jeesh, olin lomalla! Se oli oikein mukava, vaikka loppuikin lyhyeen. Kiitos migreenin, piti aika paljon aiottua aikaisemmkin suunnatta kotiin. Ja eilen piti sitten mennä töihinkin, koska kukaan muukaan ei tunnu juuri nyt olevan terve.

Reissatessa tein lankaostoksia. Kävin tutustumassa Titityyhyn ja alennusten villitsemänä hankin pari ennestään tuntemattomampaa tapausta.

Entäs reissuneule sitten? Eräs sukka on ollut vailla paria jo jonkin aikaa. Se oli reppana unohtunut käsityökorin pohjalle. Nyt sattumalta törmäsin siihen ja päätin, että eiköhän sille pidä tehdä kaveri. Tosin meinasi se jäädä kotiin.

Autossa käyty keskustelu muutaman rivin neulomisen jälkeen:

"Onpa hyvä, että otin neuleen mukaan!"

"M-hm."

"Meinasin nimittäin jättää sen kuitenkin kotiin."

"Oho! Mitä? Miksi?!"

"No mä aattelin, että en mä varmaan tarvi nyt semmoista."

"No olipa kummallisesti ajateltu!"

Joillakuilla suvussani on huhujen mukaan taipumus pakata liikaa tavaraa mukaan. Joillakuilla näyttää taas olevan taipumus pakata liian vähän ja ainakin jättää kaikki olennainen kotiin, koska jossain kumman mielenhäiriöissä sitä unohtaa oman peruspersoonallisuutensa ja kaikki muutkin ominaisuutensa. Esimerkiksi taipumuksen paleluun.

Kotiinpaluukin oli loppujen lopuksi mukava. Täällä sentään odotteli kehruuprojekti. Puolet on nyt kerrattu, kasteltu, kuivattu ja vyyhditty. Puolet odottelee vielä värttinällä. Valmistuminen on vähän hidasta, kun jaksamista ja voimia ei oikein ole, mutta kyllä se siitä etenee. En vain malttaisi odottaa... katsokaa nyt miten ihanaa lankaa siitä on tulossa!

Pari päivää sitten kutsuin serkkuni kylään ja yritin tehdä hänet kateelliseksi tällä vyyhdillä. Ei se kyllä häneltä ihan henkeä salvannut niin kuin olin odottanut... mutta sain sentään pari ihan säällistä kehua kalastettua. On se sekin jotain.

Kun nyt kerta matkan aikana tulin tehneeksi keskeneräiset perussukat valmiiksi, oli eilen sitten pakko aloittaa heti uudet. Töissä eräs lanka on huudellut minulle hyllyltä jo pidempään ja ei se auttanut kuin taipua pakon edessä. Ja mitäs elämä olisikaan ilman keskeneräisiä perussukkia? 

Ohut, ohuempi, hups...

Olen vihdoin viimein päässyt kehruuni kanssa kertausvaiheeseen. Pari päivää sitten otin kehrätessä kunnon loppukirin ja posottelin ensikertalaisen kärsimättömyydellä ison loppusatsin kerralla loppuun.

Nyt kerratessa minulle on alkanut valjeta, miksi tässä kehruuprojektissa on mennyt niin turkasen pitkään. Nämä säikeethän ovat kuin ompelulankaa! Eivät ihan koko ajan, alussa ja ilmeisesti lopussakin on vähän paksumpaa, mutta kaikki miljoonat metrit tuossa välillä ovat melkein kuin hämähänkin verkkoa. Graaah.

Muistaakseni Tuulia joskus sanoikin, että vähän turhankin ohuen kehrääminen on tyypillistä aloittelijalle. En tiedä onko oman mieleni perukoilla piillyt ajatus siitä, että 100 g paksua lankaa ei riitä mihinkään. Ehkä. Mutta enemmänkin kyse on ollut kuitenkin siitä, että tämä kuitusekoitus vain lähti näpeistäni koko ajan ohuempana ja ohuempana. Kierrettä sai pistää mukaan reippaanlaisesti ja toki siitäkin huolimatta säie pääsi aika monta kertaa katkeilemaan.

No, nähtäväksi jää, miten monta metriä tähän lankaan nyt kertauksen jälkeen loppujen lopuksi tulee. Ainakin koin hienoisen pettymyksen, kun eilen pari tuntia kerrattuani tajusin, että lanka ei olekaan vielä ihan samantien valmis. Pahus.

Juuri nyt

Joskus on vaikea valita...

Virtausta

Hengissä! Olokin on tänään ihan kohtuullinen, niin että jätän tällä kertaa migreenivalitukset väliin. (Mikä pettymys, vai mitä?) Olen saanut ihan kohtuudella neulotuksi nyt parina päivänä ja muuttelin tässä juuri huvikseni vähän blogin ulkoasuakin. Tai siis lähinnä rakennetta. Siirsin sivupalkin tuonne oikealle, jostain syystä se alkoi yhtäkkiä tuntua jotenkin raikkaammalta ja selkeämmältä vaihtoehdolta. Liekö kyse vain siitä, että mieli kaipaa aika ajoin uudistamista, vai kenties siitä, että vasemmalta oikealle lukusuunta jotenkin vaikuttaa siihen, missä haluaa kaiken tilpehöörin olevan.

Niin joo, lisäsin sivuun nyt neuleohjeenikin. Kuvat ovat toisaalta kiva muistutus itselleni omista aikaansaannoksistani, toisaalta osa itseni esittelyä satunnaisille blogiin eksyjille. Kuvat ovat samalla linkkejä ohjeisiini, mikä on kätevää. Ainakin jos tarvitsee löytää ohjeet nopeasti. (Omalta koneelta ne eivät todellakaan löydy alta aikayksikön.)

Olen tässä viime kevään aikana mallitilkkuillut Sekaisin silmukoista -blogin projektia varten. Siellä minulla on meneillään neulemallin suunnittelu ja toteutus yhdessä ystäväni Hearts&Minds -blogin Sannan kanssa. Noin miljoonasta eri syystä projekti on valitettavasti hidastellut ja yhdeksi syyksi lisättäköön, että jotenkin oudosti minusta ei tunnu yhtä luontevalta kirjoittaa kaupan blogiin kuin omaani. Lumoava Lanka on kylläkin minulle jo melkein kuin toinen koti ja haluan ehdottomasti edistää sen toimintaa, kehittää, rakentaa, mainostaa ja markkinoida. Mutta on yllättävän vaikeaa kirjoittaa kahteen blogiin.

Jospa tämä villatakiksi muotoutunut projekti pääsisi kuitenkin nyt vihdoin kunnolla vauhtiin, sopivasti näin kesällä lämpimien säiden viimein alettua. Tyypillistä, että juuri nyt kaikki solmut tuntuvat aukeavan ja padot murtuvan. Mutta niin se vain on, että nyt jokin lähti virtaamaan. Ja tietysti, onpahan villatakki mitä luultavimmin syksyllä sitten valmis. Se olisi sentään oikein ajoitettu.

No, on tässä itse asiassa ehtinyt talven aikana kaikenlaista tapahtua. Sannan ja minun aikatauluongelmista huolimatta olemme vähän ehtineet palaveerata ja valita mallin, neulepinnan ja sen semmoista. Tuloillaan on raglanhihainen, ylhäältä alas neulottava villatakki. Ja väristä, jota en ikinä olisi tullut ajatelleeksi jos olisin ollut itselleni valitsemassa, mutta johon nyt olen yllättävän ihastunut. (Arse-väri, sanoisi Soile varmaan.)

Neulesuunnittelu on minusta mielettömän kivaa, mutta se aloittaminen on aina kamalan vaikeaa. Etukäteen märehdin sitä, kun kuitenkin lasken väärin, kokeilen jotain mikä ei onnistu ja osoittaudun tyhmäksi. Ja joudun aloittamaan alusta. Mutta sitten kun olen oikeasti aloittanut, ei muutama takapakki lannista minua, eikä oikeastaan juuri edes kiinnosta. Kun olen päässyt tekemisen vauhtiin, katson epäonnistuneet kokeilut oppimiseksi ja saatan saada niistä uusia ideoita. Loppujen lopuksi tunnen olevani omimmillani, omana itsenäni. Tunnen, kuten jo ilmaisin, että jokin lähtee virtaamaan.

Itsehoitosuunnitelmia

Viimeaikainen jatkuva migreenikohtauksista kärsiminen on pistänyt miettimään omaa kehoa ja koko elämää. Lienee sanomattakin selvää, että jatkuva toimintakyvyttömyys ja huono olotila pistävät välillä mieltä matalaksi ja suorastaan kyseenalaistamaan koko elämän pointin. Toisaalta migreenistä huolimatta olen suurimmaksi osaksi ajasta aika positiivisella mielellä. Jo jonkin aikaa sitten havahduin siihen, että olen itse asiassa aika ratkaisukeskeinen ihminen - niin kuin haluankin olla. 

Kesäkuinen auringonlasku parin päivän takaa.

Nyt olen sitten taas käyttänyt aikaa netin selailuun ja erilaisilla hakusanoilla googletteluun. Koitan löytää muiden kokemuksia migreenistä ja esimerkiksi ruuan ja liikunnan vaikutuksista siihen. Liikunnan suurin ongelmahan on siinä, että tällaisena aikana, jona ennakko-oireet ovat lähes koko ajan päällä, kaikki liikunta provosoi migreeniä. Juuri siksi jooga on alkanut tuntua koko ajan ihanteellisemmalta harrastukselta. Sekin on liikuntaa, mutta se on parhaimmillaan hyvin rauhallista niin ettei pään tarvitse kestää kovaa heilahtelua ja hytkymistä. Veri lähtee liikkeelle, mutta ei ihan niin pahasti, että silmissä pimenee ja päässä kuuluu kohinaa.

Ensi viikolla aion yrittää jollain keinolla saada raahattua itseni joogatunnille. Se on ollut tarkoituksena jo pari edellistäkin viikkoa, mutta migreenin takia ei ole onnistunut. Tänään on ollut kuitenkin lähes siedettävä olo ainakin suurimman osan ajasta ja toivon, että ensi viikolla minulla on jo mahdollisuuksia. 

Ruokavaliogoogletteluista ei ole vielä ollut ihan kauheasti apua. Tiedän, että punaviini, juustot ja suklaa on listattu vältettäviksi monessa paikassa, mutta paitsi että en nuista juuri mitään kovin usein edes suuhuni pistä, en ole myöskään omakohtaisesti huomannut mitään yhteyttä niiden ja migreenin välillä. Suolainen ruoka tuntuu puolestaan monesti kohtauksen alussa vähän helpottavan oloani, mutta ihan kamalasti en haluaisi suolaakaan kehooni pumpata. Onhan se tarpeellinen aine, vaikka jotkut muuta kuvittelevatkin, mutta en usko, että sen syöntiä kannattaa liioitella. 

Ruuan suhteen ratkaisuni tähän hätään on koittaa vain lisätä kasvisten syöntiä. Ja syödä vitamiineja. Juuri muuta en nyt keksi. Superruokia voisi tietysti kokeilla, kyllähän niiden väitetään parantavan vähän kaikki sairaudet. Olen vain itse vähän skeptinen. Mutta ehkä alan olla jo siinä pisteessä, että otan kohta kaikki keinot käyttöön. Eihän sitä tiedä, mistä se apu löytyy.

Toivottavasti näistä keinoista on nyt edes pienesti apua. Jos jollakulla on antaa lisää vinkkejä, otan ne ehdottoman kiitollisesti vastaan.