Palelevan sekapossun tunnustukset (kaunisteltuna versiona). Ja haaste!

Miltä minun pääasiallisessa neulomispisteessäni, olohuoneen sohvalla, itseasiassa näyttää? (Sehän se kaikkia kiinnostaa.) Parhaimmillaankin, silloin kun olen ihan juuri siistinyt paikkoja ennen vieraiden tuloa, täällä näyttää siltä kuin pari päivää sitten. Otin kuvia. Kerrottakoon niistä jotain.

Mytty. Välillä palelee, välillä ei. Rocky Coast Cardigan on jäänyt siihen, mihin viimeksi sen päältäni laskin. Eihän sitä voi kauas viedä, kohta kuitenkin palelee taas. Downton Pulloverin keskeneräinen hiha odottelee viimeistä kerrostaan ja päättelyä. Illalla menin nukkumaan juuri kun olisin päässyt loppusuoralle eikä vielä tässä vaiheessa ole tullut uutta intoa tai tilaisuutta tarttua toimeen. Siinä se odottaa. Koska kohta varmaan otan puikot käteeni.

Uusin Daybreak odottelee taustalla, että joku tulisi ja päättelisi langat. Aiemmin se odotteli erään tuolin selkänojalla, mutta pelatessani ystävien kanssa lautapeliä minua alkoi palella ja käytännöllisesti katsoen valmis Daybreak oli sillä hetkellä lähin ja sopivin apu ongelmaan. Kun se myöhemmin valui harteilta ja minä häivyin, se jäi siihen odottelemaan.

Daybreak ei ole jäänyt yksin. Zora on nakattu selkänojalle sen viereen. Miksi kyseinen villatakki ei ollut ratkaisuni paleluun pelatessa? Oliko se liian hidas heittää päälle? Enkö huomannut sitä? Eikö se ollut vielä silloin siinä? Mistä se on tullut? Mihin se on menossa?

Projektipussukassa odottelee Downton Pulloverin ensiksi valmistunut hiha. Alla peitto. Peitto ei koskaan poistu sohvalta. Milloin tahansahan saattaa palella vieläkin enemmän.

Tämän siistimpänä ei sohva pysy. Jos tällaisenakaan. Hyvin usein sohvalla on ainakin yksi kasa täynnä lehtiä, kirjoja, lankoja, kaukosäätimiä... höystettynä ehkä jopa kameralla tai kitaralla. Miten sohva muka voi pysyä tavaravapaana ja salonkikelpoisena? Mahdoton tehtävä.

Haluaisin tietää, miltä muiden neulomis- tai yleensäkin harrastuspisteissä näyttää. En kai minä ole ainut sekapossu? Ainut jolla on joka puolella ripoteltuna huiveja, takkeja ja peittoja siksi että joko palelee, on palellut tai tulee todennäköisesti palelemaan kohta?

Ei ole koskaan tullut mieleeni pistää pystyyn blogihaastetta. Nytpä pistän. Kertokaa miltä siellä teidän nurkassanne oikeasti näyttää. Oletteko pieniä vai suuria sotkupellejä - vai vielä pahempaa, neuroottisia siivousfriikkejä? Vai voiko sitä oikeasti olla muka jotenkin siltä välitä? Jotenkin niin kuin normaali? Tervehenkinen? Tasapainoinen? (En usko.) Onko teillä hienoja järjestelmiä langoille, neuleille ja ohjeille? Tai inspiraatiokollaaseja seinällä?

Haastaisin teidät kaikki tänne harhailleet, mutta silloin kukaan ei kuitenkaan reagoisi mitenkään. Niin että nimeän ja sormella osoittelen sitten muutamia. Tiinanit, Taina, Outi, Adelheid, kottby, Essi. Tunnustakaa! Ja/tai pistäkää eteenpäin.

Sääntöjä en jaksa vääntää. Olkoot ne samantyyppiset kuin yleensäkin näissä haastehommeleissa. Soveltakaa vapaasti. Kukaan ei nirhaa, vaikkette tekisikään niin kuin kait vissiin tavataan. Minä nyt vain olen utelias...

Ihanaa itsekehrättyä, nippelitietoja ja sukkien viivyttelyä

Alkuviikosta messuilusta kirjoittaessani sivusin vähän tällä hetkellä puikoilla olevia sukkiakin. Niitä itsekehräämistäni langoista tulevia. Koska itsekehrätystä neulominen on niin mieletöntä, minä kun en ole vielä ehtinyt turtua tällaiseen luksukseen, on ihan pakko tulla hölisemään siitä lisää. 

(Eikö ole jännä, että minä pidän itsekehrätystä langasta neulomista luksuksena, kun joskus se on tainnut olla kaikkea muuta kuin mitään kovin ylellistä ja hienostollista? Niin ne vain ajat muuttuu - jotkut kehräsivät pakosta ja tarpeeseen, vähän erilaisia villojakin. Minä kehrään huvikseni, harrastuksena ja itsenitoteuttamismielessä. Kehräystaito ei ole enää järin tarpeellinen, eikä tämä homma halpaakaan ole.)

Tämä lanka ei ole ensimmäinen isompi satsini, vaan on kehrätty sen punavioletin bfl-silkin jälkeen. Sitä lankaa vielä säilön ja odottelen ideaa. Huivihan siitä tottakai tulee, mutta millainen? Metrejä ainakin piisaa, taisi tulla suunnilleen 800, ja siitä johtuen kehräämiseen menikin iäisyys. 

Tätä uudempaa lankaa pyrin sitten tarkoituksella saamaan vähän paksummaksi ja itseasiassa bfl-mohairsekoituksen kanssa se minusta olikin helpompaa. Koitin saada aikaan jotain sukkalankavahvuista, sellaista jossa sadassa grammassa olisi nelisensataa metriä, mutta onnistuin aikaansaamaan jopa paksumpaa. Tai ainakin vähemmän juoksevaa.

Tämän aurinkoisen bfl-mohairin kanssa kävi jännästi. Metrejä tuli suunnilleen 260 ja grammoiksi jäi 92. Topsi taisi olla siitä sadasta grammasta aika vajaa jo alun alkaenkin, mutta vähän on mietityttänyt, että irtosiko sitä hemmetin mohairia sitten kehruun aikana vielä oikeasti grammoissa laskettava määrä. (Samperi!) Villan salaperäinen vaje ei kuitenkaan ole se kummallisin juttu, hämmentävintä on langan paksuus. Metrien perusteella (n. 280m / 100g) luokittelisin langan ennemminkin sport-vahvuuteen kuin fingeriniin, sikäli kun näistä nimityksistä nyt olen oikeasti kärryillä. Varsinaiselta paksuudeltaan lanka kuitenkin on suurimmaksi osaksi sitä minun tuntemaani fingerinia ohuempaa! Langan siis täytyy olla tiiviimpää kuin teolliset langat ovat. (Ja olisinkohan sen saman sitten siitä Tuulian kirjastakin lukenut, jos nyt oikein muiselen. Vai miten päin tämä homma yleensä menee?)

Mikä vielä hassumpaa, vaikka lanka on välillä hyvinkin ohutta, tuntuu metrimäärä kertovan totuuden siitä, minkälaista tiheyttä on odotettavissa. Nämä meneillään olevat sukat ovat 2,25 mm puikoilla kuudellakymmenellä silmukalla ja sukka tuntuu mahtuvan mainiosti jalkaani, on ehkä vähän väljäkin. Siis 60 silmukkaa! Eipä joku Cascaden Heritage menisi sillä määrällä päälle. Riippuen vähän mallista tarvitsen omiin räpylöihini sen 72-80 silmukkaa.

Menikö teksti jo vähän tekniseksi höpinäksi? Metrejä, millimetrejä, silmukkamääriä, paksuusluokituksia... Joo, tähän tämä harrastus johtaa, ihme pilkunpyörittelyyn. Näköjään. Eikä minun tarkoitukseni ollut tulla tänne vertailemaan lukemia, vaan hihkumaan sitä, miten ihanaa voi neulominen olla, kun lanka on paitsi itsetehtyä, myös varsin onnistunutta. 

Kerratessa kehtasin epäillä, mahtaako lopputulos olla koko matkalta niin kovin nättiä, kun oranssi ja vaaleankeltainen säie sekoittuivat välillä pitkiksi toviksi toisiinsa. Muistan jonkun jossain kutsuneen sellaista värien sekoittumista mosaiikkilangaksi. Päästyäni sukan kanssa vauhtiin huomasin kuitenkin, että valmiina neulepintana värit tulevat ihanasti esille ja mosaiikkiväri tuo vain lisää elävyyttä ja värien sulautumista toisiinsa. 

Juu, en ehkä arvostaisi samaa sekoittumista jos väreinä olisi vaikka vihreä ja aniliininpunainen. Toisaalta en ole muutenkaan niin ihastunut usempivärisiin topseihin kuin tällaisiin, missä on joko saman värin eri sävyjä tai pari toisiaan hyvin lähellä olevaa väriä. Minun makuni mukaisissa topseissa tuo mosaiikki siis toimii.

Tämä sukkaparin ensimmäinen kappale on edennyt hurjaa vauhtia ja minun oli pakko pistää itselleni vähän aisoja, etten tekisi sukkia samantien loppuun. Ensinnäkin haluan nautiskella tästä projektista kunnolla. Joku päivässä valmiiksi -meininki riistäisi liikaa iloa touhusta. Lisäksi pistin sukat puikoille myös vähän sillä mielellä, että minulla olisi kesken joku helposti matkaan napattava neule. Tällä hetkellä kun muuten puikoilla aktiivisesti ovat mm. villatakki, joka vaatii vähän suunnittelu- eli siis aivotyötä ja kirjoneulepusero. Jos menen ja porhallan sukat saman tien loppuun, mitä minä sitten taas saan helposti laukkuun ja mukaan?

Nyt tämän aurinkolangan valmistuttua minulla on jo uusi kehruuprojekti värttinällä. Kolmas topsini. Nyt irrottauduin turvallisesta bfl:stä ja aloitin merino-silkki-bambusekoitteen kanssa. Ja ohuelle linjallehan se lähti, vähän itsestäänkin, vaikka kieltämättä mielessä siintää muutenkin joku pitsihuivi tai vastaava. (Ohuthuivivammastani huolimatta.)

Värikin on taas mieleen. Keltaista ja punaista on jo tehty, niin että siniharmaa on oikein tervetullutta. Saapa vain nähdä kuinka monta miljoonaa kuukatta tätä sitten tuijotellaan. Ei tule tänä vuonna valmista, sen voin melkein taata.

Ihana Jolie ja yllätysnaisellistuminen

Tänään innostuin lähtemään melkeinpä varta vasten lehtiostoksille. Pieni kirjastoreissu oli kyllä myös ohjelmassa, mutta kauppaan ei ollut mitään kummempaa asiaa kuin uusimman Olivian nappaaminen matkaan. Tykkään tuosta lehdestä muutenkin, mutta tällä kertaa suurimpana syynä ostokseen oli sen sivuilta löytyvät tutut tyypit.

Nyt seuraa oikeastaan mainos, vaikkakaan ei maksettu. Kaverini Jutta on ystävänsä Katjan kanssa pistänyt pystyyn Jolien, luonnonkosmetiikkaa myyvän kaupan ja kaikenlaiseen hyvinvointiin keskittyvän verkkomedian. Minusta koko konsepti on niin ihanan inspiroiva, että haluan siksi vinkata siitä muillekin. Suosittelen todellakin tutustumaan tähän juttuun!

Itse en ole koskaan ollut mikään kosmetiikan suurkuluttaja, pikemminkin näissä asioissa minimalisti, (ja välillä itseni siinä mielessä vähän epänaiselliseksikin tunteva), niin että minun arvioni aiheesta peruskosmetiikka vs. luonnonkosmetiikka ovat epäilemättä vähän niin ja näin. En ole asiantuntija, en ainakaan oman kokemukseni kautta. Tunnen kuitenkin suhteeni luonnonkosmetiikkaan jostain syystä vähän luontevammaksi - ehkä siksi, että en ole ikinä oikein ymmärtänyt, miksi minun pitäisi valella kehoani päivittäin kaiken maailman kemikaaleilla. 

Enemmän kuin verkkokaupan ja kivijalkaputiikin antimet, joihin kylläkin olen jo tutustunut ja osaan ihastunut, minua kiinnostaa Jolien kirjoitukset hyvinvoinnista. Toki tekstien joukossa on mainoksiakin, puodin tuotteita käsitteleviä artikkeleja ja blogipostauksia, mutta sehän nyt on ihan luonnollista ja kaupan pyörittämisen kannalta järkevää, (ja osa niistäkin jutuista on mielenkiintoisia). Minusta on kuitenkin erityisen kivaa seurailla postauksia, joissa pohditaan esimerkiksi inhimillisyyttä, (super)naiseutta, ja suhdetta elämään. 

Mitä tulee niihin Jolien materiaalisiin antimiin, en ole tosiaan täysin ohittanut niitäkään. Ehkä tämä viimeaikainen migreenikierteen paheneminen on osasyynä siihen, että (luonnon)kosmetiikka on tavoittanut minutkin. Hammastahnan, deodorantin, shampoon ja suihkusaippuan lisäksi minun arsenaaliini ei ole juuri ihmeitä kuulunut. Mutta mitä enemmän olen ollut nyt pakotettu tiedostamaan oman kehoni ja sen temppuilun, sen enemmän olen alkanut kaivata jonkinlaista hemmottelua sille. Tuoksuvat rasvat ovat erityisesti olleet se juttu ja hämmästyttävää kyllä, olen ihan vähäsen panostanut jo meikkeihinkin. Eilen menin ja ostin huulipunan! (Sen ostoksen tosin tein Vihreästä Huoneesta, minne pääsin paikan päälle.)

En ihan totta tiedä, mistä päin nyt tuulee. Ehkä kyse on jostain yllättävästä naisellisuuden puhkeamisesta. Tai siitä, että kun sattuneista syistä tunnen oloni ja ulkonäköni nykyään niin nuutuneeksi, kaipaan sille kaikelle vähän vastapainoa ja raikastusta. Tai sitten ihmiset vain saattavat aina joskus vähän muuttua - kai sitä minullekin voi sattua. Tällaista yltiöhöpöhöpönaisellistumista en vain ole osannut itseltäni odottaa. Herranen aika, minähän meikkailen nykyään jo melkein viikon välein! Mitähän seuraavaksi?

Pyörähdinpäs messuilla

Viime viikonloppuna Oulussa oli kädentaito- ja hyvinvointimessut. Tällä kertaa en ollut mukana Lumoavan Langan edustajana kuten viime vuonna, mutta kävin kuitenkin tietysti pyörähtämässä messuilla ja ehkä ihan vähäsen vahingossa siellä Lumoavan Langan kojullakin höpöttämässä langoista viattomille ohikulkijoille. Koska ajoitin reissuni sunnuntai-iltapäivälle viimevuotisten ruuhkaa koskevien havaintojeni perusteella, ehti kojulla jopa hetken neuloskella ja jutella messuilla rehkineiden kanssa. Luonnollisesti minulla nimittäin oli neule matkassa.

Ensimmäinen itselle tuleva neule itsekehrätystä langasta. Siitä lisää joskus myöhemmin. Sanon vain, että itsekehrätyn neulominen on aivan ihanaa...!

Minun messuohjelmani oli melko yksinkertainen. En edes lopulta sopinut kenenkään kanssa treffejä saati mennyt yhdessä paikan päälle, vaikka jossain vaiheessa olinkin ollut aikeissa käyttää tilaisuuden hyväksi sosiaalisessa mielessä. Mutta törmäsihän tuolla tuttuihin ilman etukäteen sopimisiakin. Kiertelin itsekseni tsekkaamassa kaikki minua kiinnostavimmat kojut, osan pariin kertaan, ja päädyin lopulta pariin ostokseen. Tai useampaan, jos lasketaan virvokkeetkin.

Koska itse työskentelen lankakaupassa, ja kun muutenkin onnistun yleensä helposti löytämään kaikenlaisia kivoja lankoja ja villoja, ei käsityökaupat olleet minulle se messujen suurin anti. Mielenkiintoisiahan ne toki olivat, ja aika pahoja houkutuksiakin löytyi, mutta mitään käsityötarvikkeita ei tällä kertaa kotiutunut meille. Tulin kuitenkin tilanneeksi suomenkielisen Burdan - yhden lehden sai heti matkaankin. En kylläkään ole viime aikoina pystynyt paljon ompelemaan, kiitos huonojen tilojen ja huonon pään yhdistelmän. Kankaat on käytännössä pakko leikellä lattialla ja nykyään pääni ei yksinkertaisesti kestä kumartelua ja kyykistelyä. Olen kuitenkin optimisti ja kuvittelen, että jonain päivänä keksin pöyätilanpuutteeseen hyvän ratkaisun ja että pääkin saataisiin joskus kuntoon.

Kaikista mielenkiintoisin koju oli loppujen lopuksi Pirtelöbaari. Koska tajusin messuille päästyäni, että syömisestä oli jo hetki aikaa, kävin nappaamassa itselleni smoothien ja varulta vielä kaksi palaa raakasuklaata. (Ihan tosiaan vain varulta, verensokerin takia siis - se oli aivan varmasti ainut syy, vannon sen.) Smoothien tumman vihreä väri keräsi aika paljon hämmästyneitä kommentteja jatkaessani messukierrosta. Itse olen tunkenut pirtelöihini salaatteja jo sen verran monta kertaa, että enemmän hätkähdytti muiden reaktiot kuin spiruliinan aikaansaama vihreys. Joku epäilevä kommentti maustakin tuli vastaan, mutta tämä smoothie oli kyllä älyttömän hyvää ja raikkaan makuista. Ainut miinus oli ananaksen aiheuttama pieni kirvely kielessäni, mutta siihen olin osannut henkisesti varautuakin.

Vedettyäni smoothieni ensimmäisen messukierroksen aikana palasin takaisin Pirtelöbaarille. Olin jättänyt lasisen juomapullon mieleeni hautumaan ja päädyin hakemaan sen kalliintuntuisesta hinnasta huolimatta. Olen aiemmin hankkinut jotain muovisia juomapulloja ja aina niistä alkaa tulla se ällöttävä muovin maku suuhun. Ja olen myös aika usein törmännyt väitteeseen, että muovista irtoaa haitallisia aineita ruokiin ja juomiin. En ole asiaan perehtynyt, mutta jotenkin se muovissa hauduttaminen ei kieltämättä tunnu ihan parhaalta idealta.

Suklaatakin hain sitten lisää ja vein yhdet kappaleet Lumoavan Langan messutytöille. Minttusuklaa tuntui kelpaavan heillekin, ja itse aloin miettiä, pitäisikö joku päivä taas jaksaa kokeilla raakasuklaan valmistusta. Olen sitä pari kertaa tehnytkin, mutta koskaan ei ole onnistunut mitenkään supererinomaisesti. Minun versioni ovat olleet ihan ok, vaan eivät kovin ihmeellisiä, mutta ehkä ensi kerralla voisinkin kokeilla Pirtelöbaarin Hannamarin blogista löytyvää reseptiä, (vaikka siinä salataankin pari ainesosaa). Raakasuklaa on minulle siitä sopiva herkku, että se tyydyttää makean nälän todella vähällä ja hyvin nopeasti tulee jopa raja vastaan eikä mahdottomia määriä yksinkertaisesti pysty syömään.

Messukierros oli kaiken kaikkiaan mukava, vaikka tietysti loppuvaiheessa alkoi migreeni puskea päälle. Sainpahan kuitenkin taas lisää innostusta käsitöihin ja näköjään suklaakokkailuihinkin.

Pientä valmista, suurta suunnitelmissa

Kuukauden vaihtuminen tuli minulle jotenkin yllätyksenä. Ihan tosiaanko on jo lokakuu? Tänään oli niin kaunis päivä, että jotenkin yhdistin sen alkusyksyyn. Mutta kyllä, pimeä tulee jo aika aikaisin. Ja ulkona on jo aika kylmä.

Olen neulonut jaksamiseni mukaan. Melko paljon, mutta en kuitenkaan niin paljon kuin haluaisin. Olisi ihana vain istua sohvalla kuuntelemassa äänikirjaa ja antaa langan soljua puikoilla. Enimmäkseen olen kuitenkin makoillut ja katsellut elokuvia. Pidemmän päälle se on älyttömän tylsää, varsinkaan kun eivät kaikki elokuvat ole kovin kaksisia. Eikä keskittyminen aina riitä.

Kaikki paremmat hetket olen toisaalta kyllä käyttänyt hyväkseni ja neuleet ovat edenneet jonkin verran. Tajusin vain, että tällä hetkellä kaikki keskeneräiset ovat vähän isotöisempiä tapauksia eikä loppu oikein häämötä. Siksi aloitin viikonloppuna jotain pientä. Ja lopetin viikonloppuna jotain pientä. Kuten joku sanoikin, välillä on hyvin terapeuttista saada jotain valmiiksi. Siksi aloitin toisenkin.

Kyseessä on pipo. En neulonut sitä itselleni, mutta kun sain sen valmiiksi, tulin siihen tulokseen, että juuri sellainen minullakin pitäisi olla. Paitsi eri värinen. Olen tykästynyt harmaaseen, mutta pidän siitä enimmäkseen villatakeissa ja muissa vastaavissa, en halua sitä päähäni. Ainakaan nyt. Sen sijaan valitsin arse-värin. (Vaalea beige tai jotain.) Olo on yhtäaikaa pliisu ja radikaali.

Esittelen pipot sitten kun ne ovat molemmat valmiit ja saan niistä kuvat päissään. (Hehheh.) Toivottavasti pian.

Pipoputken lisäksi uutta tällä rintamalla on tapahtunut sen verran, että sain nyt käsiini langat Esteriin. Siihen vaatteeseen siis, jonka päätin tehdä itselleni, vaikka kuinka keskivartalo korostuisi. En ole vielä katunut päätöstäni ja tällä hetkellä koitan lähinnä hillitä itseäni, etten saman tien aloittaisi. Tämänhetkisellä neulomistahdillani projektit eivät etene ihan salanamannopeasti ja juuri nyt en siksi kaipaa enää lisää keskeneräisiä. Sikäli harmi, että pitänee haudata se haave, että lenkkeilisin jo tänä syksynä viljankeltaisessa Esterissä ruskan keskellä. (Ikään kuin muutenkaan olisin jaksanut kauheasti lenkkeillä.)

Kaipa minä sitten jaksan odottaa. Tai siis että pakko kait se on. Onpahan jotain kivaa tiedossa tulevaisuudessa.