Vaatimattomasti...

Olen tässä pohdiskellut. Mikä olisi ylivertaisen upea, lyömätön ja joka hermoon iskevä täydellinen huivimalli Louhittaren Luolan bfl-silkistä kehräämälleni langalle? Tuntuu höpsöltä pantata lankaa laatikossa, mutta en ole myöskään halunnut tehdä kohtalokasta virhettä ja valita väärää mallia.

Vaikeuksia valinnan kanssa ovat aiheuttaneet niin minun nirsouteni kuin pelkoni siitä, että lanka loppuu kesken. Pelko ei kuitenkaan ole hyvä lähtökohta, (toisin kuin nirsous), joten ehkä asiaa pitäisi lähestyä aivan toisesta suunnasta. 

Ehkä pitäisi tehdä jotain aivan totaalisen yksinkertaista? Perus pitkula kaulahuivi? Langan väri ja silkin siihen tuoma kiilto tekevät jo niin paljon, että tarvitseeko välttämättä muuta? Uskoisin asusteesta tulevan kauniin. 

Silti vähän jännittää. Tämähän on minun ensimmäinen ihan itse kehräämäni lanka. Siitä pitäisi tehdä upea muistomerkki, jotain mitä säilytän kalleimpana aarteenani ja joka pistetään lopulta mukanani arkkuun - tai vaihtoehtoisesti säilytetään kuolemani jälkeen perintökalleutena, jota jälkipolvet vaalivat ja ihailevat ja josta kerrotaan tarinoita. 

Olenkohan ladannut liikaa odotuksia tälle huiville..?

L'atelier des Délices, My Little Pony - ja Madara

Oletteko koskaan törmänneet kummallisiin assioaatioihin? Omiinne siis. Minä tulen harvemmin pistäneeksi sellaisia merkille, luultavasti tiedän itse selityksen suurimmalle osalle asioista, jotka minun mielessäni liittyvät toisiinsa. Nyt olen kuitenkin saanut hämmästellä erästä tuoksuassosiaatiota ja miettiä sille syytä. Kuva kertokoon mistä pariskunnasta on kyse.

Aiemmin povaamani luonnonkosmetiikkatuotekokemuksia käsittelevät postaukseni ovat toistaiseksi antaneet enimmäkseen odottaa itseäni. Törmäsin erääseen vaikeuteen. Alan nyt pikkuhiljaa ymmärtää, miksi minun on ollut vaikea googlettelemalla löytää hyviä tuotearvioita tavallisilta pulliaisilta - on nimittäin oikeastaan aika hankalaa kirjoittaa kosmetiikkatuotteista, koska suurin osa niin hyvistä kuin huonoistakin osumista on hyviä ja huonoja vain tietyille ihmisille. Mitä oikeastaan voi sanoa vaikka kasvorasvasta? Sopii minulle, ei sovi minulle. Mutta onko se hyvä tai huono? Enhän minä pelkän oman kokemukseni perusteella voi sanoa, että jokin kosteusvoide on ihan susi, jos se ei itse asiassa vain sovi minun ihotyypilleni. Varsinkaan kun minä en tiedä, mikä minun ihotyyppini asiantuntijan mielestä olisi. (Kannattaisi ehkä selvittää, niin turhia hutiostoksia ei ehkä tulisi tehtyä paljon eikä tarvitsisi jahkata joka hemmetin purkin ääressä.)

Kohtaan nyt kuitenkin haasteen ja sanon muutaman sanasen parista kokeilemastani kasvovoiteesta. Itse kuvittelen, että minulla on pintakuiva iho, eli kokemuksia voi sitten peilata vasten sitä tietoa. (Sanan 'tieto' löyhimmässä merkityksessä tosiaan).

Olen toistaiseksi kokeillut luonnonkosmetiikan puolelta kahta voidetta, Madaran deep replenishing creamia ja L'atelier des Délicesin Hydraa. Madaran sain joskus tilauksen kaupanpäällisenä Joliesta ja mukana oli viesti, jossa kehoitettiin käyttämään sitä kuiviin kohtiin tai (muistaakseni) yövoiteena. L'atelierin taas ostin joululahjaksi saamillani rahoilla. Tuo pikkutuubi on sen verran hintava, että en olisi varmaan muutoin sitä ostanut, mutta ajattelin, että joululahjarahoilla pitää ostaa jotain vähän erikoisempaa ja ylellisempää. (Siltikin kyllä vähän kirpaisi, heh.)

Kyseinen Madaran voide ei tunnu passaavan minulle oikein mitenkään käytettynä. Se ei meinaa imeytyä ihoon vaan pyörii vain päällä. Se on siis aivan erilaista kuin vaikkapa Madaran yövoiteet, joista minulla on ollut pikkunäytteitä, ja jotka ovat imeytyneet ihoon nopeasti ja kosteuttaneet mukavasti. En oikein tiedä, minkälaiselle iholle tätä voidetta voisi käyttää, mutta minulle se ei sovi, vaikka ihoni tuntuu välillä ihan mielettömän kuivalta. Itse asiassa yhdessä välissä kun kokeilin käyttää tätä vähän säännöllisemmin, sain heti finnin poskeen, ja sellaista en muista ikinä tapahtuneen, minun poskiini ei vain tule mitään pikkunäppyjä kummempaa. (Tiedän, olen onnekas.) Tietenkään en voi olla täysin varma syy-seuraussuhteesta, mutta aika epäilyttävää vähintäänkin.

Sitten taas L'atelier des Délicesin Hydra... se on toiminut ihan mukavasti, vaikka saisi olla jopa vielä vähän kosteuttavampikin. (Tai sitten vain tarvitsen jotain seerumia tai jotain muuta vielä täsmällisempää hoitoa.) Mutta kaikista ihaninta tuossa voiteessa on sen tuoksu! Tai siis ennen kaikkea sen aiheuttamat mielleyhtymät. Heti ensimmäisellä kerralla kun levitin voidetta kasvoilleni, mieleeni tulivat My Little Ponyt ja lapsuuden sateenkaaren väriset leikit ja kuvitelmat. Ja se assosiaatio on pysynyt sitkeästi - eikä haittaa ollenkaan. Jotenkin aina voidetta käyttäessäni mieleni kevenee ja ajatuksista tulee aurinkoisempia. Kai kyseessä on jonkin sortin paluu lapsuuden tuoksukokemuksiin. Tuoksujen mahti on kyllä ihan käsittämätön.

Olen yrittänyt miettiä syytä tälle assosiaatiolle. Onko minulla ollut lapsena joku tuoksuva poni? (Muistaako äiti?) Vai mikä ihme tämän mahtaa selittää? En vain keksi. Tavallaan asia jaksaa kiehtoa mieltäni, vaikka toisaalta aloin epäillä, että jos keksin jonkun syyn mielleyhtymälle, se menettää osan viehätyksestään. Joskus on ihanaa vain kellua hattarapilvikuvitelmissa se pari minuuttia päivästä ilman mitään maanpinnalle tiputtavia tylsiä faktoja.

Mutta palatakseni takaisin voiteiden varsinaiseen käyttötarkoitukseen. Tuosta Madaran voiteesta en uskalla varsinaisesti sanoa mitään, en ihan oikeasti tiedä, minkälaiselle iholle se on ajateltu ja onko se siinä tarkoituksessaan hyvä. L'atelieria uskallan kuitenkin kehua sen verran, että se ajaa asiansa ainakin minulla. Sen käytöllä on selkeästi vaikutusta. (En vain raski millään käyttää sitä koko ajan säännöllisesti, sillä minun ihoni vetää voiteita todella paljon enkä haluaisi purkin loppuvan ikinä.)

Onko L'atelier des Délicesin Hydra sitten hintansa väärti? Esimerkiksi Joliessa se maksaa 44,90 ja minun pussistani otettuna se on tällä hetkellä iso summa. Sanoisin siis ehkä, että jos kaikki rahat eivät mene elämän välttämättömyyksiin, on Hydra oikein sopiva tuote itsensä hemmotteluun. Uskon kuitenkin että meille köyhemmille löytyy luonnonkosmetiikankin puolelta myös edullisempia ja ihan yhtä toimivia voiteita. Mutta ehkä ei yhtä ihanan tuoksuisia...

Tällä hetkellä koitan vielä kehitellä jotain uutta ratkaisua ihoni kuivuusongelmaan, niin että saisin rauhassa säästellä Hydraa ja pitkittää sen tuubista nuuhkimisaikaa. Yksi keino, jota olen kokeillut, on ollut kookosöljyn levittäminen kasvoille muutamiksi minuuteiksi ja jopa yöksi. Se on auttanut vähän, mutta ei tee ihmeitä sekään. Osaisiko kukaan siis vinkata mitään hyvää kosteuttavaa tuotetta näiden tietojen perusteella? Vaikka budjettini on oikeasti nolla euroa, saa vinkata jotain siitä kalliimpaakin, muuten taitaa ehdotukset jäädä vähän vähäisiksi...

11 kysymystä ja blogisydän

Olen tullut aika hyväksi tässä haasteiden ja tunnustusten unohtamisessa. Viime kuun puolella sain kaksi ja aioin reagoida heti ja pian, mutta niin vain on taas jotenkin venähtänyt. Mutta ei se mitään, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, kuten viime postauksessakin tuli sanottua. (Apua, onkohan tuosta tulossa minulle joku motto?)

 

Onnenmuruja-blogin Pivikki heitti 11 kysymyksen haasteen ja sain vastattavakseni seuraavat:

1. Lakkaatko kynsiäsi? 

Haa, kysymys tuli hauskaan väliin. En ole lakannut kynsiäni vuosiin, mutta tänä vuonna tulin hankkineeksi punaisen lakan ja olen käyttänyt sitä kohtuullisen säännöllisesti. (Toisin sanoen minulla on viikkokausia samat lakan jämät kynsissä, koska en saa aikaiseksi poistaa niitä.)

  2. Millainen on täydellinen suklaakakku?

 Varmaan sellainen, jossa on tosi paljon suklaata...

  3. Jos saisit 200g seiskaveikka-lankaa turkoosina, mitä tekisit siitä?

Mahtaisiko 200 g riittää minulle polvareihin. Ei kyllä varmaan ihan, joten tekisin hyvin palmikkoiset sukat. Turkoosi on pirtsakka väri.

 

4. Mikä on rakkain esineesi?

Luultavasti kitarani. En soita sitä nykyään niin aktiivisesti kuin joskus, mutta olen kyllä viettänyt sen kanssa jo niin monia hyviä hetkiä, että pelkästään siitäkin syystä se voisi olla rakkain esineeni. Lisäksi olen saanut sen ylioppilaslahjaksi sukulaisiltani ja se on tavallaan minulle myös muisto vaarin pitämistä kitaratunneista.

 

5. Mikä olet ammatiltasi?

En kyllä varsinaisesti mikään. Just nyt.

  6. Pitkäikäisin viherkasvisi?

En tiedä! Luultavasti joku rönsylilja, joka minulla oli teini-ikäisenä tai joskus. Minä en ole meidän perheen viherpeukalo...

 

7. Mikä on lempilautapelisi?

Tällä hetkellä Dominion - vaikka se oikeastaan on kyllä korttipeli. Jos on pakko olla se lauta, niin ehkä sitten vaikka Puerto Rico, vaikka sitä tuleekin harvoin pelattua. Se on tosi kiva, mutta kestää hirmu pitkään.

 

8. Tavara joka on "pakko saada"?

Koska pakko saada on nuissa hipsuissa, epäilen että tässä ei viitata mihinkään mikä tarvitsisin henkeni pitimiksi. Sinänsä olisi pakko saada edes jotakin uusia vaatteita, ja ihan oikeasti pakko siinä mielessä, jos ei halua kulkea reikäisissä vaatteissa. Ei kuitenkaaan pakko siinä mielessä, että olisin paleltumassa hengiltä. 

 

Mahdollisesti olisi "pakko saada" jotain kosteusvoidetta tai seerumia tai jotain, jolla saisin ihoni virkeämmäksi. Nyt naamani miltei karisee pois päästä ja kädetkin kutisee. 

 

Loppujen lopuksi asiat taitaa olla hyvällä mallilla. On muutamia juttuja, joita olisi kiva hankkia, mutta oikeastaan mitään hirveitä päähänpinttymiä ei ole eikä ahdista ollenkaan, että nyt vaan ei oikein ole mahdollisuutta hankkia paljon mitään.

 

9. Jaa meille jokin kiva askartelu/käsityö-idea jonka olet laittanut kirjanmerkkeihin?

Kirjanmerkeistäni löytyy sivu, jolle on kerätty taidetta vessapaperirullista. Ihan huippuja, oli pakko pistää korvan taakse, vaikka tuskin itse alankaan ikinä väkerrellä näitä.

 

10. Oletko lukenut kaikki Taru Sormusten Herrasta-kirjat?

En ainuttakaan! Pitäisi ehkä melkein hävetä, jopa eräät lähipiirini ihmiset, jotka eivät lue ikinä mitään, ovat lukeneet ne. Mutta syytän tästä Essiä. Hän oli joskus kait yrittänyt lukea niitä ja kertoi sitten minulle, että ei ollut päässyt oikein eteenpäin ja niinpä olen muodostanut käsitykseni tällä perusteella. Heh.

 

No ei vainneskaan. Saattaisin kyllä joskus lukeakin Sormusten Herran, on kait se jo melkein osa yleissivistystä.

 

11. Mitä olisit halunnut kysyä minulta?

Mikä saa sinut kirjoittamaan blogia ja mikä siinä on tärkeintä?

 

 

Bewitched fingers -blogin A-L:ltä sain seuraavan tunnustuksen:

 

 

Kiitoksia tosi paljon sekä haasteesta että tunnustuksesta! En pistä näitä nyt eteenpäin ihan vaan siksi, että olen niin kamalan laiska... olen pahoillani. Mutta sydämiä, onnea ja inspiraatiota kaikille blogillisille ja blogittomille!

 

Kaunista ja innostavaa

Minä olen siinä mielessä aika poikkeuksellinen ja erityinen ihminen, että musiikki on ollut elämässäni aina hyvin merkityksellinen asia. (Jätän teidät pohtimaan, mahdanko tässä epäonnistuneesti tavoitella nokkelaa ja ironista otetta, vai olenko vain oikeasti tosi ylimielinen typerys.) 

Vaikka tästä syystä, siis minun erityislaatuisuuteni vuoksi, kaikkia tietysti kiinnostaa ihan hirveästi, en kuitenkaan nyt käy läpi musiikin voittokulkua elämässäni Rölli-lauluista, Vivaldin vuodenajoista ja Abbasta Spice Girlsin, Backstreet Boysin ja Hansonin kautta Nightwishiin, Tori Amokseen ja siitä eteenpäin tähän nykyiseen lyömättömän hyvään musiikkimakuuni. Päätin vain tulla tänne jakamaan erään ihanan biisin, (ja voitte olla varmoja, että se on ihana, koska minä kaikessa musiikillisessa neroudessani niin kerron), jonka löysin aivan sattumalta. 

Viime aikoina on muuten tuntunut, että sattumalta löytämäni musiikki on juuri sitä parasta...

Vaikka kappale kuvastaa aika täydellisesti nykyistä musiikkimakuani, siinä missä oikeastaan tämän suomalais-ranskalaisen duon muukin tuotanto, olen jostain syystä ihan kokonaan missannut heidät tähän asti. Harmi, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, ja sivistän nyt tässä sivussa teitäkin, jos vaikka joku muukin on elänyt tynnyrissä. Tutustukaa siis Evaan & Manuun, upeisiin muusikoihin, joiden luovuus on ihan mielettömän innostavaa.

Minua vastaan tämä musiikki käveli jumppatunnin venyttelyosiossa. Vaikka seuraavana päivänä lihakseni kokivat kuoleman tuskia, jäin silti selvästi voiton puolelle ja tuntui, että kaikella on tarkoituksensa - jopa sillä että jossain kummallisessa itsetuhoisuuskohtauksessa piti mennä rääkkäämään itseään. En tiedä olisiko se ollut sen arvoista ilman tämän duon löytämistä.

Kaikesta huolimatta... melkein valmis!

Edellisessä postauksessa pähkäilemäni takki on nyt nappien kiinnitystä vaille valmis. Sanna kävi sovittamassa villatakkia ja se mahtui loppujen lopuksi päälle ihan mukavasti ja näytti vieläpä tosi hyvältä, vaikka itse sanonkin. (Tai ehkä joidenkin päällä kaikki vain näyttää hyvältä... kieltämättä mukava neuloa sellaiselle ihmiselle.) Tiheyden vaihtuminen kesken neuleen häiritsi minua muttei Sannaa, joten tällä mennään.

Nyt sitten odotellaan, että takki kuivuu, jotta pääsen kiinnittämään napit ja organisoimaan takin jotenkin Sannan luokse. Ihan sinne Keniaan se ei taida juuri nyt lähteä, mutta jospa siitä on hänelle iloa sitten sieltä palattua.

Alunperin olin ajatellut, että olisin mielelläni ottanut kuvia takista Sannan päällä, mutta näköjään kaikkea ei voi saada - ainakaan kun itse vetkuttelee. Sanna kuitenkin lupasi otattaa kuvat sitten joskus kun takin saa, ja pitää toivoa, että hän tykkää takista niin paljon, että se vaikkapa silloin tällöin vilahtelee hänen bloginsa päivän asuissa. Se olisi varsin huippua, olen nimittäin nyt mysteerisukan ja muiden omien ohjeideni myötä saanut huomata, että oman käden jälkeni näkeminen jossain muualla ja jonkun muun omannäköiseksi tekemänä on ihan mielettömän antoisaa. Ei sitä osaa edes selittää. Niinpä voin vain kuvitella, miltä tuntuisi nähdä itse suunnittelemani ja neulomani vaate osana toisen ihmisen asukokonaisuuksia...

Mistä tulikin mieleeni, että pitäisiköhän niistä aidoista ja alkuperäisistä mysteerisukistakin nyt vihdoin ottaa kuvat..? Olen tosin nähnyt niin mahtavia toteutuksia mallista, että eihän tässä kehtaa edes omiaan enää esitellä. Mutta ehkä ihmisiä kiinnostaa kuitenkin nähdä, mistä kaikki oikein lähti. Vai..?

Palatakseni vielä kuitenkin Sannan villatakkiin, kysyisin vielä, onko kellään kokemuksia Cascade 220:n kestävyydestä käytössä? Onko lanka nukkaantunut pahasti vai säilynyt nättinä? Neulomiskokemus oli kyllä mukava, mutta ei haittaisi ollenkaan tietää, mitä villatakin suhteen voi jatkossa odottaa.


PS. Ainiin, hyvää ystävänpäivää!

Kriisi päällä

Olin aikeissa tulla kirjoittamaan lisää ajatuksiani positiivisesta asenteesta ja sen merkityksestä, (minulla on paljon nasevaa sanottavaa siitä, miten kaikki muut ymmärtää kaiken väärin), mutta onnistuin kehittämään tässä välissä sellaisen neulekriisin, että täytyy päästä avautumaan siitä. Tai oikeastaan siitä, miten pieleen voi mennä, kun hyssyttelee sen sisäisen äänen, joka yrittää raivokkaasti kertoa, että kaikki ei ole reilassa. (Tämä pätee monissa muissakin asioissa kuin neulomisessa.)

Muistaako kukaan sitä ikuisuus sitten alkanutta takkiprojektia, joka meillä on Sannan kanssa? Sehän oli alun alkaen Lumoavan Langan ja Sannan välinen yhteistyö, jossa minä olin suunnittelevana ja neulovana välikappaleena. No, jos pitäisi listata, mikä kaikki on aikataulullisesti mennyt niin sanotusti persiilleen, niin voisin nimetä kolme päätekijää: 

 

1) kun minulle ei anneta deadlinea, minulla on taipumusta aina pientenkin ongelmien vastaantullessa pistää asiat hautumaan, koska kerta mikäs kiire tässä on ja siellähän ne asiat takaraivossa selkiytyy ja ei tule hutiloitua

2) migreenit

3) siinä vaiheessa kun tiesin, että Lumoavan Langan toiminta tulee päättymään ja tajusin, että takkiprojektista ei enää tule olemaan minkäänlaista hyötyä kaupalle, en oikein tiennyt, mitä homman kanssa tehdä.

Ei tarvitse olla varmaan nero, että tajuaa kohdan 1 logiikkani ontuvan. Neulomisessa hutiloinneilla ei sinänsä ole kovin paljon merkitystä, koska mitään täysin peruuttamatonta on hankala tehdä. (No, ehkä mohairin kanssa.) Joskus ongelmat toki ratkeavat kun antaa ajatuksille vähän aikaa koota itsensä. Näin on ainakin silloin kun törmää ongelmaan kello yksi yöllä kun ei ole saanut aikaiseksi mennä nukkumaan. Silloin ei välttämättä kannata alkaa vimmalla purkaa, eikä varsinkaan ottaa saksia kehiin ja silputa menemään, mikä sekin on joskus viivähtänyt mielessä. Näissä tapauksissa on erittäin järkevä teko antaa olla ja mennä nukkumaan, katsoa hommaa uusiksi sitten aamulla. Mutta mitä tulee kaikkiin muihin tapauksiin, olen pistänyt merkille, että neuleen laittaminen telakalle viikoiksi ei yleensä selkiytä ajatuksia, lähinnä se saa unohtamaan mikä oli ongelma ja jatkamaan virheellisiä tuloksia tuottavaa toimintaa.

Kohta 2 on sitten taas sellainen, että sille ei nyt vaan oikein voinut mitään. Tai ainakaan enempää kuin mitä jo tein.

Viimeisen hidastustekijän kanssa ei loppujen lopuksi ole ollut mitään ongelmaa. En tietenkään halunnut ilmoittaa Sannalle, että hei kuule, enpä teekään sulle takkia - tottakai halusin saattaa projektin loppuun! Ja kun otin asian puheeksi Lauran kanssa, hän halusi kuitenkin lahjoittaa langat takkiin, vaikka enää ei tulisikaan olemaan Lumoavaa Lankaa, joka saattaisi hyötyä projektin tuomasta mahdollisesta mainonnasta.

Kuten nyt voi todeta, migreenit ovat olleet ainoa perusteltu syy projektin hitaalle etenemistahdille, eivätkä ne kuitenkaan yksin aiheuttaneet näin etanamaista vauhtia. Ja kyseinen hidastelu on valitettavasti nyt todennäköisin syy sille, mikä tämänhetkiseen kriisiin on johtanut.

Haluatteko nimittäin tietää, mitä on tapahtunut? (Hyvä kysyä tässä vaiheessa.) Neuloksen tiheys on muuttunut matkan varrella. Ja aika radikaalisti. Kyllä, niin voi käydä. Olen ollut tietoinen sellaisestakin mahdollisuudesta. Mutta että näin paljon... 

 

Ja kyllä, minua on varoitettu. Omat hälytyskelloni ovat soineet moneen otteeseen. Olen jossain vaiheessa huomannut, että neuleen pinta tuntuu jotenkin jämäkämmältä kuin alussa. Toissakerralla Sannan sovittaessa takkia totesin, että takki on piukempi kuin mitä olin laskeskellut, mutta ajattelin, että no sehän on kuitenkin vielä kastelematta, kyllä se venyy. Ja nappilistakin puuttuu. 

 

 

Viimeksi Sannan sovittaessa takkia totesimme, että meneehän se toki kiinni, mutta jääköhän se kireäksi. No mutta kyllähän se vielä venyy! Mitäs siitä, vaikka olinkin kuvitellut laskeneeni mukaan ihan hyvästi väljyyttä. Sanna arveli lihoneensa tässä välissä, mutta tuota... jos muuten vaatekoko ei ole vaihunut, on jokseenkin mystistä, jos hienoinen painon nousu vaikuttaa tasan yhteen vaatteeseen. 

Käsialan tiheytyminen näkyy neuleessa sen verran selkeästi nyt kun sitä vaivautuu katomaan, että eiköhän syy piukkuuteen ole harvinaisen hyvin selvillä. Sitä en tajua, miten tiheys on voinut muuttua noin kovasti... epäilen jopa, että olen mennyt sekaisin puikkokokojen kanssa, kirjoittanut muistiinpanoihinikin aivan väärin ja jossain vaiheessa käyttäessäni irtopäitä pois vaihtanut tilalle väärät. En tiedä. Kuulostaa aika hullulta. Mutta...niin...

 

Olen nyt aika isojen valintojen äärellä. Pitäisikö purkaa ja vaihtaa puikkokoa? Saisin purkaa suurin piirtein kainaloihin asti ja tehdä aika ison urakan uudestaan. (Kuvassa takki ei ole yhtä pitkällä kuin nyt.) Pitäisikö antaa olla, sovittaa nyt kastelun jälkeen vielä uudestaan ja jos takki on ok, laskea vain kaikki uusiksi ja tehdä ohje näillä tiedoilla? Siinä tapauksessa saisin laskea aika paljon, nimittäin minulla on tässä rinnalla tulossa takki omassa koossani ja näillä näkymin siitä ainakin on siis tulossa turhan pieni. Se pitäisi purkaa joka tapauksessa, jotta voisin neuloa isommalla silmukkamäärällä.

Jaksaisin kyllä purkaa ja neuloa uudestaan. Hampaat irveessä jaksaisin suorittaa matemaattiset toimenpiteetkin uusiksi. Mutta tässä on vain se ongelma, että nyt minulla on se hemmetin deadline. Sanna on lähdössä pian Keniaan, ja koska hänellä on nyt lääkisopinnotkin suoritettu ja takanapäin, (onnea Sanna!), ei Kenian reissun jälkeen ole ollenkaan selvää, mihin päin hän asettuu asumaan. Että muutama päivä aikaa, mitäs teen? 

Valitettavasti tilanne on se, että minulla on vähän muitakin deadlineja juuri nyt enkä oikein voi omistautua ainoastaan villatakeille. Eli mitäs tehdä? Heittää pyyhe kehään? Ei oikein tunnu oikealta ratkaisulta. Jotain pitää yrittää ja viimeisin suunnitelmani on, että ensimmäiseksi alan neuloa toista vielä aloittamatonta hihaa isommalla puikkokoolla ja katsoa täsmääkö tiheys. Jos niin onnekkaasti käy, taidan purkaan helman ja ottaa uusiksi. Kerrankos sitä maratoneja pidetään.