sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Rukki!

Ou nou! Tai siis oumaigaad! Sain jo yhden joululahjan ja se on rukki!

Pakko oli tulla hehkuttamaan, ihan tälleen vaan pienesti. Oon aivan hämmennyksissä.

Vaan apua... mullahan oli jo ennestään ongelmia sen kanssa että en ehdi tehdä kaikkea mitä haluan. Mistä minä revin ajan tälle? Iiks!

No, nipistetään yöunista. Ei se oo niin justiinsa. Eihän?

perjantai 20. joulukuuta 2013

Sama takki, uudet värit

Tämä talvi on ollut kieltämättä erikoinen. Ainakin täällä. Lunta on tullut ja sulanut varmaan jo viisi kertaa ja tänäänkin on satanut kauniin hahtuvaisia hiutaleita kunnes ne jossain vaiheessa yllättäen muuttuivat epämääräisiksi märiksi lönteiksi. Minulle alkaa tulla jotenkin skitsofreeninen olo tämän sään kanssa... Siinä mielessä saa olla tyytyväinen, että onnistuimme Essin kanssa hyödyntämään yhden niistä harvoista päivistä, joina sää pysyi vakaana ja kauniina.

Olen tässä jo jonkun aikaa odotellut, että Essi postaisi blogissaan koeneulomastaan Hearts&Minds -takista, jotta voisin linkata sinne esitellessäni hänen takkikuvansa myös täällä. No, odottavan aika on pitkä ja näköjään myös jokseenkin turha, joten antaa mennä ilman. Ja ymmärrän kyllä, että runosuoni ei aina kuki, itsellänikin on nyt jostain syystä vaikeuksia tekstin tuottamisessa. Mutta parhaani teen.


malli: Hearts&Minds Cardigan, minun ohje siis
lanka: Dropsin Lima 
puikot: oletettavasti ne, mitkä annettiin ohjeessa
tekijän fiilis: Essi väittää, että tykkää takista. Noin muuten en uskalla pistää sanoja hänen suuhunsa.
minun fiilikseni: tykkään!



Pidän Essin neulomasta versiosta todella paljon. Värivalinta tekee kyllä takista heti hänen näköisensä ja näköjään mallinkin puolesta takki passaa. Ohjeessa onkin toki jonkin verran vinkkejä siihen, miten takkia voi muokkailla omalle vartalolle sopivaksi, joten toivon mukaan ohjeesta voi neuloa useammankinlaiselle keholle. Takki neulotaan ylhäältä alaspäin, joten sovittaminen ja sovelteleminen on suhteellisen helppoa varsinkin kokeneemmalle neulojalle. Ja jos olen onnistunut tavoitteessani, myös muille.















Minusta on kyllä aivan mahtava nähdä omista ohjeistani tehtyjä neuleita. Se on jotenkin mielettömän palkitsevaa ja jännää. Ehkä kaikista mielenkiintoisinta olisikin nähdä, millä tavalla ihmiset tekevät neuleen oman tyylisekseen. Näistä kuvista tykkäänkin eniten niistä, missä Essillä on päällään myös itse tekemänsä asusteet, (sori, en tiedä niiden ohjeista mitään). Ja jännä juttu, en ole ikinä pahemmin ajatellut violetin ja kirkkaanpunaisen yhdistämistä, mutta sehän näyttää toimivan.


Kuulisin mielelläni teidän muidenkin kommentteja tästä takista. Erityisesti kiinnostaisi tietää, vaikuttaako mallien näkeminen eri väreissä ja eri ihmisten päällä teidän mielikuviinne niistä.

Olen joskus pistänyt merkille, että osa ihmisistä osaa katsoa mitä tahansa vaatetta heti kuvitellen sen itsensä päälle tai mitä tahansa neulemallia niin että tietää heti, millä muutoksilla siitä tulisi itselle parhaitsen soveltua. Toisten taas tarvitsee nähdä vaate juuri itselle kolahtavassa värissä tai suuurin piirtein itsensä mallisen ihmisen päällä ennen kuin osaa sanoa, voisiko vaatteesta olla iloa itselle. Minusta tuntuu, että itse osaan nykyään melko hyvin kuvitella, toimiiko joku malli minun päälläni tai minun väreissäni, mutta aina ei ole ollut ihan niin. Sanotaanko vaikka niin, että kantapään kautta oppii...




PS. Teki muuten mieleni aloittaa tämä postaus purnauksella ja ärräpäillä, sillä kulunut viikko ei ole mennyt yhtään niin kuin piti. Koska ketään ei kuitenkaan kiinnosta minun tarkempi sairaskertomukseni, tiivistettäköön tunnelmat siihen, että minulla on nyt antibioottikuuri ja sen olisi voinut aloittaa aika paljon aikaisemminkin. Joulufiilikseni ovat olleet tällä viikolla enemmänkin katkerat kuin karkeloivat ja tarinani päivästä jona lähinnä aloitin kaikkea saamatta mitään tehtyä on tarina tämän viikon parhaan päivän parhaasta osasta. Mutta nyt alkaa onneksi mennä jo vähän paremmin.

PS2: Teki mieleni laittaa postauksen otsikoksi Essikatselu. Se olisi ollut ihan hulvaton. Mutta jänistin.

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Tehokkaasti aloitettu

 Tänään olen 
  • aloittanut siivoamisen ja tyhjentänyt tiskikoneen. Kone on nyt auki, (mitä aina vihaan, koska meinaan jatkuvasti kompastua osittain oviaukon edessä olevaan kanteen), ja tiskipöydällä odottaa kasa astioita, jotka aioin pistää koneeseen heti seuraavaksi.
  • alkanut soittaa kitaraa. Viritin alemman E-kielen, (homma, jota inhoan), kävin penkomassa kirjahyllystä nuotteja ja tapailin neljä tahtia erästä biisiä.
  • neulonut. Neuloin pari riviä yhtä neuletta ja noin puolitoista riviä toista. 
  • tehnyt punttitreenin, koska halusin selvittää, missä kunnossa käsilihakseni ovat. Toisin sanoen tein molemmilla käsillä kolmesta eri liikkeestä huikeat viisi toistoa. Päädyin siihen, että käsivoimani ovat selkeästi ehkä kasvaneet, pysyneet samoina kuin ennen tai mahdollisesti laskeneet. Koska viidellä toistolla yhtään mitään liikettä ei saa kovin kattavaa käsitystä asiasta.
  • lukenut muutaman blogipostauksen jotakuinkin silmäillen ja melkein loppuun asti.
  • meinannut kirjoittaa eräästä mielenkiintoisesta ajatuksesta blogiini, mutta aloinkin kirjoittaa tätä.

Nyt minua mietityttää, olenko kenties ihan pikkuisen impulsiviinen, ja jos, niin olenko sellainen aina ja nyt vasta huomasin sen, vai onko minulla nimenomaan tänään jotain keskittymisvaikeuksia ja mistä se kertoo.
 
Ehkä joulu tulee juuri oikeaan paikkaan. Nyt olisi hyvä hetki vähän pysähtyä ja rauhoittaa mieltä.
 
Tietysti tarkoitus on tänä jouluna, viikonlopusta alkaen, käydä viidessä eri paikassa ja tavata suurin piirtein ja karkeasti arvioiden tuhansia eri ihmisiä. (Mahdollisesti vähän vähemmän, mutta osa niistä on lapsia, joten kappalemäärä ei ole ratkaiseva.) Voi olla, että sikäli joulun viettoni ei täytä kaikkia pysähtymisen ja rauhoittumisen kritreerejä.

Toisaalta jouluna (minun) ei tarvitse tehdä töitä eikä opiskella. On myös ihan sallittua olla stressaamatta siitä liikkuuko tarpeeksi ja syökö oikein. Varmaan on ihan oikein ja kohtuullista valita jouluneuleeksi sellaiset sukat, jotka on jo kerran tehnyt. (Muutenhan minä en koskaan niin tekisi, never!) Minua on jo pidempään kutkutellut toiset Ellingtonit. Ei muuten, mutta kun Cookie A. on päivittänyt ohjeensa ja pitäähän minun päästä tarkistamaan, mikä on muuttunut...


Tai ehkä viime vuonna jouluna jalassa pitämäni sukat vain iskostivat kyseisen mallin ja joulun ajan mielessäni tiukasti yhteen. Nyt Ellington assosioituu täysin jouluun ja olen ihan vietävissä. Ei voi ehkä mitään.


Nyt pitäisi vielä paketoida lahjat ja siivota asunto sellaiseen kuntoon, että tänne olisi mukava palata. Jälkimmäisestä voi ihan hyvin joustaa. Vielä on myös pari tilaustyötä. Pakatakin on ehkä pakko. Ehkä kaikki nämä hommat voisi koittaa tehdä hissukseen ja keskittyen?


sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Unelmien tarkoitus

Viime aikoina ajan henkeen on tuntunut kuuluvan unelmien toteuttaminen. Niistä kirjoitetaan blogeissa, niiden vuoksi tehdään aarrekarttoja ja niiden eteen tehdään töitä. Olen ainakin itse törmäillyt tähän teemaan paljon, lukenut siitä ja pohtinutkin sitä. 

Onnellisuus puolestaan on kiinnostanut minua oikeastaan aina. En tarkoita, että olen aina halunnut olla onnellinen, se on sujunut minulta yleensä melko hyvin. Minua kiinnostaa nimenomaan onnellisuuden olemus. Mitä se on, ketkä ovat onnellisia, miten se koetaan... Olen tullut lukeneeksi aiheista kirjojakin ja totta puhuen tieteelliseen tutkimukseen pohjautuneet kirjat ovat tehneet minuun paljon suuremman vaikutuksen ja olleet kanssani enemmän samoilla linjoilla kuin juuri mitkään selailemistani self help -oppaista.

Ajatukseni unelmien toteuttamisesta pohjautuvat käsityksiini onnellisuudesta. Uskon, että oman hyvinvoinnin ja omien tavoitteiden eteen ponnisteleminen voi lisätä onnellisuuden kokemusta, ainakin jos pääpaino on tavoitteiden sijaan erityisesti tekemisessä ja siitä nauttimisessa. (Tämän tyyppisiä ajatuksiani vahvistaa esimerkiksi Mihaly Csikszentmihalyin kirjoittama teos Flow - elämän virta.) Uskon myös, että mielekkyyden kokemus, jonka ihminen saa tehdessään töitä unelmiensa eteen, on yksi onnellisuuden osatekijä.


Ihmettelen kuitenkin, tarvitseeko ihmisen muka saada kaikken mitä hän haluaa? Unelmien tavoittelusta puhuttaessa niin ei toki suinkaan aina väitetäkään. Mutta toisaalta tietyissä positiivista ajattelua ja onnellisuuttakin käsittelevissä teksteissä sen tyyppinen ajatus toistuu. "Toivon sinun saavan kaiken mitä haluat." Ja toisaalta universumi antaa ihmiselle kaiken mitä hän haluaa, jos hän vain elää oikeanlaista energiaa heijastaen. Jotain sellaista.

Mutta tarvitseeko ihmisen todella saada kaikki haluamansa ollakseen onnellinen? Ei tarvitse. Perustan tämän väitteeni paitsi yllä mainitsemani Flow -kirjan sisältöön, myös M. P. Seligmanin teoksessa Aito onnellisuus kerrottuihin tutkimustuloksiin. Ja mikä tärkeintä näin nykypäivän self help -argumentoinnissa, omaan kokemukseeni.


Siksi mietin välillä, onko järkeä kannustaa ihmisiä olemaan positiivisia ja löytämään sisäisen onnellisuutensa sillä, että siinä tapauksessa kaikki asiat ympärillä vain järjestyvät? Pitääkö kaikkien asioiden järjestyä? Siis juuri minulla?

Ei että pitäisin missään tapauksessa vääränä sitä, että onnellisuuteen kannustetaan. Mutta käykö ihmiselle sitten vähän niin kuin Nipsulle Näkymätön lapsi kirjan tarinassa Sedrik? Hän antaa pois rakkaimman tavaransa, koska on kuullut, että kun antaa jotakin toisille, saa sen kymmenkertaisena takaisin ja lisäksi tuntee olonsa ihmeelliseksi. Nipsu-parka tunsi olonsa lopulta vain epätoivoiseksi ja katuvaksi.

Toisin sanoen, miksi hyviä asioita ei tehtäisi ja koettaisi yksinkertaisesti niiden itsensä takia, ei vain saadaksemme jostakin jotakin vielä hienompaa?

Voi olla, että universumi lähettää meille kaiken mitä haluamme, jos vain haluamme oikein, vaikka väite minun mielestäni sotiikin kaikkea todistusaineistoa vastaan. Mistäs minä tiedän. Koskaanhan ei voi todistaa, että joku henkilö, joka vaikuttaa olevan positiivinen, mutta joka silti saa koko ajan vastuksia elämään, ei kuitenkin jossain sisimmässään ajattele väärin. Eli kukapa tietää... Mutta voin sanoa, että vaikka en tiedä kaikkia maailman asioita, uskon kuitenkin hyvin vahvasti, että universumi ei toimi tietoisesti tai tarkoituksella ihmisen hyväksi, ei edes niiden, jotka säteilevät oikeanlaista energiaa.


Toteuttipa universumi unelmamme tai ei, auttoipa onnellisuus unelmien saavuttamisessa tai tulimmepa onnelliseksi unelmien saavuttamisella, en edelleenkään voi välttyä näkemästä tässä erästä häiritsevää epäkohtaa. Tai epäreiluutta. Tässä unelmien toteutus -intoilussa on minusta jotain vähän häiritsevää.

Unelmien toteuttaminen tai niistä jahkaamien tuntuu minusta pohjimmiltaan olevan hyvin itsekeskeistä. En tarkoita itsekästä, mitä se toki voi jonkun kohdalla myös olla, vaan nimenomaan itsekeskeistä. Maailma pyörii minun napani ympärillä. Tai jos nyt ei aivan niinkään, omat ajatukset pyörivät oman navan ympärillä.


Ei siis sillä, että siinä itse asiassa olisi varsinaisesti mitään väärää. Itsekeskeisyys sinänsä on vielä tavallaan aika neutraali asia. Ja sitä paitsi hyvin luonnollinen. Itsekeskeisyys ei tarkoita sitä, etteikö haluaisi hyvää myös muille tai että pelkästään omat asiat kiinnostaisivat. Kaikki riippuu ehkä itsekeskeisyyden määrästä. 

Ongelma ei niinkään minusta ole se, etteikö itseään saisi tai kannattaisi ajatella. Hankaluus on se, että sen korostetaan olevan jotenkin erityisen tärkeää. Olen melko huono pukemaan sanoiksi ajatuksiani tästä aiheesta, koska ajatukseni ovat edelleenkin hyvin jäsentelemättömät ja epäilemättä myös keskenään ristiriitaiset. Mikä on väärin ja mikä ei? Onko tässä jokin ongelma? Se mitä tarkoitan on, että entä jos niiden puhtaasti omaan elämään liittyvien unelmien rinnalle saataisiin vielä enemmän unelmia muidenkin ihmisten paremmasta elämästä?

Ei ole tarkoitukseni väittää, että kaikki unelmiensa eteen ponnistelevat olisivat täysin piittaamattomia muista ihmisistä. Itse asiassa minusta tuntuu, että monen unelmat saattavat liittyäkin osin myös muiden hyvään - esimerkiksi unelmat hyvinvointialalla työskentelemisestä. Unelmien toteutus -keskustelussa kuitenkin korostuu ihmisen itsensä hyvä olo, omat päämäärät, omat toiveet... 

Minullakin on jonkun sortin unelmia ja tavoitteita. Kait. Nimittäin kun pysädyin tosissani miettimään, mitä haluaisin, jos saisin mitä vain ja mistä asioista minun sydämeni syttyy... oikeastaan omaan elämääni en kaipaa juuri mitään. Minulla on asiat aika hyvin. Haluaisin olla terveempi, mutta olen jo terveempi kuin viime vuonna. Olisi kiva joskus matkustella jonnekin, mutta ei se ole niin tärkeää. Rahaa voisi olla enemmänkin - tai oikeastaan sitä pitäisi saada. Mutta se ei erityisesti saa sydäntäni palamaan.

Minä haluaisi oikeastaan löytää oman väyläni tehdä tätä maailmaa jollain tavalla paremmaksi. Voisinko ehkä tehdä jotain sellaista kuin Caring Hands? Jotain mikä työllistää heikommassa asemassa olevia ihmisiä? Voisinko tehdä nuorisotyötä, olla juttukaverina niille, jotka elävät yhtä elämän herkimmistä vaiheista?

Mitä minä voisin tehdä?

Minun unelmani, se mitä todella haluaisin, olisi saada itseni niin vahvaksi ja luovaksi, että voisin kantaa oman korteni kekoon tässä maailmassa. Kaikki ne muut asiat, joita tahtoisin - hyvä kunto, rahaa, lisää hyviä ihmissuhteita, uusia taitoja - ne olisivat asioita, jotka olisivat ihan jees, eivät unelmia. Koska nytkin on hyvä.

Minä tosiaan olen onnellinen.


Kuvituksena satunnaisia otoksia ihan onnellisista hetkistä.

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Arvontavinkki suomalaista käsityötä arvostaville (ja niille, jotka tykkää minusta)

En tiedä, kuinka moni blogini lukijoista on niitä ihmisiä, jotka neulovat aina itse kaiken mikä neulottavissa on, mutta arvelen että ainakin aika moni teistä arvostaa käsityötuotteita ylipäänsä. Siispä vinkkaan nyt eräästä arvonnasta.

Talosanomat-sivuilla esitellään oululainen yritys Ululai, joka valmistaa, valmistuttaa ja myy käsin ja neulekoneella neulottuja kauniin yksinkertaisia asusteita sekä sisustustuotteita. Ululai-mallisto on syntynyt yrittäjän itsensä omista tarpeista, kun hyvälaatuisia ja mutkattoman kauniita asun täydentäjiä ei tuntunut löytyvän mistään.

Aiemmin viittasin neulealan töihin, joita olen nyt päätynyt tekemään. No, teen ne työt juuri tälle Ululaille ja kuten kerroin, tällainen sopii minulle loistavasti, etenkin nykyisessä elämäntilanteessani. 

Siksi haluankin vinkata täällä arvonnasta, joka on Talosanomien sivuilla meneillään 16.12. asti. Jos haluatte voittaa sievät Sara K-kämmekkäät itsellenne, käykää kokeilemassa onneanne. Jos arvaan oikein, kämmekkäät neulon sitten minä. 
 
Arvonnan yhteydessä oleva juttu kannattaa myös lukea. Minusta se oli varsin inspiroiva.
 
Ululain tuotteita saa tietysti tilata muutenkin ja samalla tulee kannattaneeksi paitsi ihanaa oululaista yrittäjää Lottaa, myös minun työntekoani. (Ilahdun siitä varmasti!) Minä en tee kaikkea mitä mallistosta löytyy, mutta ei se haittaa, saa sieltä minun puolestani tilata mitä tahansa.

tiistai 10. joulukuuta 2013

Suunnitelman muutos

Höm höm. Asia on nyt näin ja tilanne on tämä. En sitten ehtinyt saada mysteerisukkaohjetta valmiiksi eiliseksi, en edes lähelle. Koska näköjään ei riitä, että ajattelee "kyllä minä ehdin jossain välissä", vaan jossain pitäisi oikeasti olla se väli, jossa voi yrittää ehtiä.

Ei se mitään. Onneksi en tullut luvanneeksi ohjetta satavarmasti juuri tähän väliin. Mutta koska olen sitä kuitenkin mielessäni sen verran paljon pyöritellyt ja langatkin tullut hankkineeksi, aion saada sen uunista ulos ainakin jossain vaiheessa. Joko siitä tulee sitten hyvin tiivistahtinen mysteerisukka, (ei ehkä kannata), tai julkaisen sen ihan vain yhtenä ohjeena. Toivottavasti kukaan mysteeriohjetta odottanut ei siinä tapauksessa täydellisesti pety... 

Joka tapauksessa aikatauluni on vielä aika tiivis. Minulla on tällä ja ensi viikolla tentit ja ensi viikon alkuun pitää ehtiä myös tehdä muutama tilaustyö tenttiin lukemisen lomassa. Pari sosiaalista tilaisuuttakin on järjestäytynyt tälle viikolle, ja vaikka saatankin mielihyvin neuloa seurassa, neuleohjeen vääntäminen vaatii sen verran intensiivisempää keskittymistä etten ole aivan varma katsottaisiinko sellaista aktiviteettia täysin suopeasti.

Noh, pysykää kuulolla, jos vaikka ihmeitä ehtii tapahtua. Mutta ei nyt lasketa sen varaan.

Jos sukkapuikkoja kovin syyhyttää, vielä ehtinee mukaan Missä neuloimme kerran -blogin jämälankavillasukkajoulukalenteriin. Vinkkaan siltä varalta, että joltakulta on tuo mennyt ohi, vaikka tuskinpa niin on, sen verran moni tuntuu intoutuneen mukaan. Niin kuin ehdin minäkin intoutua ennen kuin tajusin, että ei tässä vain riitä aika...

Onneksi kiire voi olla vain korvien välissä. Aika on nyt periaatteessa aika tiukilla, mutta minulla on mukavan leppoisa ja koko ajan jouluisempi olo.