Olenkin täällä taas! Bloggailuinnottomuuden suurin syy on nyt nimittäin (ainakin hetkeksi) korjattu. Minulla on kuvia!
En ole edes viitsinyt laskea, kuinka monta neuletta minulla on ollut valmiina tai lähes valmiina sullottuna hyllyyn odottamaan sitä päivää, että jaksan hoitaa viimeistelyt ja pakottaa jonkun kuvaamaan. Kun nyt sitten viime viikonloppuna lähdin savolaisten järjestämään Kierot puikot -retriittiin, hoksasin viime hetkellä napata muutaman näistä unhoon jääneistä neuleista mukaani siinä toivossa, että joku neulekuvausintoinen tarjoaisi auttavaa kättään.
Kyllähän sieltä kameran kanssa häärääjiä löytyi. Päätin rohkeasti lähestyä yhtä heistä ja kävin sanomassa, että kamera käteen ja pulinat pois, nyt tuut ottamaan kuvia. (Ainakin suurinpiirtein noin se meni.)
Ensimmäisenä, eli nyt, esittelen nämä päättelyä lukuunottamatta vajaa vuosi sitten valmistuneet sormikkaani. Näitähän oli ihan mielettömän kiva neuloa, jopa sormet meni, mutta jostain ihme syystä intoni loppui päättelyn kohdalla. (Täysi mysteeri.)
projekti Ravelryssä: täällä
malli: Miss Sophie’s Hands, Julia Mueller
lanka: Sandnes Garn Lanett
puikot: 2,25 mm
Ennen kuin sain Napit puuttuu -blogin Tiinan ottamat kuvat sähköpostiini, hetken ehdin huolestuneena miettiä, mitähän sieltä on tulossa. Jotenkin kuvaussessioiden jälkeen jäi sellainen olo, että kuviin ei välttämättä taltioitunut minun normaali hillitty itseni. Mutta ihan hyvinhän se meni.
Vai mitä?
Ei vissiin ollutkaan niin hauska retriitti.
Mutta sain kuitenkin uusia ystäviä!
Kun on riittävän sosiaaliset taidot, ihmisiin saa nopeasti kontaktin.
Haha! Upeat on sormikkaat ja tietääpä, mistä Vynneä etsiä, jos kalakukoille tulee sähköpostiin kiristyskirjeitä. :D
VastaaPoistaHeh! :D
PoistaJa kiitos, kyllähän nuo sormikkaat on ihanat käyttääkin.
Ähhähähähä! No tämän postauksen perusteella susta saa vihdoin todellisen kuvan!
VastaaPoistaVoe jestas, toivottavasti osutaan vielä johonkin samaan miittiin, oli huippua häröillä yhdessä. :D
Toivottavasti osutaan! Oli kyllä hauskaa ja tuli hienoja kuviakin. :) Jännä miten paljon hillitymmän kuvan minä olin saanut sinustakin Ravelryssä. Vissiin olen lukenut ketjuja hyvin valikoiden. :D
PoistaHahhaa, kyllä näkee kuka on ollut kameran takana villitsemässä :D Mahtavia kuvia ja tosikauniit sormikkaat! Kiva kun pääsit tulemaan tänne kauas etelään retriitille, toivottavasti oli sen arvoista :)
VastaaPoistaOlihan siellä sen arvoista! Oli hyvä tuuri, että olo ehti kohentua juuri perjantaiksi. :) Hauska oli tutustua ihmisiin, joita on nähnyt vain blogeissa ja Ravelryssä. Sinäkin näytit ja vaikutit kummallisesti yhtä aikaa ihan samalta ja ihan eriltä kuin blogissasi. Jännää.
Poistanätit sormikkaat ja hykerryttäviä kuvia!
VastaaPoistaKiitos! Näköjään oikeassa seurassa kuvista voi tulla mitä tahansa.
PoistaNää on kyllä niin ihanat sormikkaat. Eipä siinä, itekin oot ihana ja oli ihana tutustua. Vynnekin on ihana :)
VastaaPoistaKaikki oli ihanaa! :D
PoistaOli minustakin tosi mukava tutustua, vaikka melkein jännitti etukäteen, kun kaikki te joiden blogeja olen lueskellut tunnuitte mulle ihan julkkiksilta, hih! Onneksi kukaan ei ollut pelottava.
Ihanan tuo viimeinen lause =o)
VastaaPoistaHeh, kiitti!
PoistaKauniit sormikkaat. Noissa kuvissa on sellaista Viitakon henkeä =)
VastaaPoistaKiitos. Juu, kyllähän nuihin mukavasti ikuistui tunnelmia ja vähän maisemiakin sieltä.
PoistaKuvat on kyllä viimeisen päälle asiallisia. :D Tirskis, olisi selvästi pitänyt ehtiä enemmän jutella sun kanssa, mutta olin mukamas aina touhottamassa johonkin suuntaan, vaikka oli mielessä, että pitäis istua hetkeksi alas. Toisella kertaa sitten! :)
VastaaPoistaEihän siellä tosiaan kaikkien kanssa ehtinyt jutella, vaikka olisi halunnut. :/ Toivottavasti toisella kertaa tosiaan!
PoistaJa kuviin olen tosiaan hyvin tyytyväinen. Kiitos niistä kuuluukin KnitTinTinille.
Ihania kuvia ja ihanat sormikkaat!
VastaaPoistaKiitos! Sormikkaista tuli kyllä hyvät ja kuvista varsinkin. :D
PoistaMutkien kautta palasin lukemaan tämän postauksen uudelleen. Hirnuin itsekseni, kovaa ja korkealta! Ai, ai. Oli meillä hyvä retriitti.
VastaaPoista