Jospahan säilyis äidin lapset kylmältä maailmassa

Operaatio lankojen saunotus alkoi eilen. (Periaatteessa alkoi jo toissapäivänä, mutta tuli mutkia matkaan. Toisin sanoen kämmäsin.) Pari tuntia jotakuinkin 80-asteisessa saunassa, toivottavasti se tosiaan tappaa mahdolliset toukat ja munat.

En ole ollut mitenkään erityisen ilahtunut tekemästäni toukkalöydöstä, (voitteko kuvitella?), mutta jotain hyviä puolia tästä tilanteesta kuitenkin löytyy. En ole vielä hoksannut ainakaan mitään silminhavaittavia tuhoja, eli mahdollisesti olen bongannut ongelman ennen kuin se on päässyt kunnolla syntymään. 

Ja sitten se järjestys. Pari päivä sitten juuri kirosin, kuinka sitä kuvittelemaani edes jonkinlaista järjestystä ei itse asiassa ole olemassa ja mietin, että olisi ihan tosi ihana, jos sellaisen saisi kehiteltyä. Mutta kuka hullu muka jaksaa käydä kaikki langat ja keskeneräiset työt läpi? Ja milloin?

No minä. Nyt. Toukat hengittää niskaan.

Ja vielä yksi juttu. Järjestelyn syrjään kiinni pääseminen sai aikaan senkin, että otin yhden keskeneräisen työn ja tein sen loppuun. (No okei, muutama kerros vielä. Ihan pikku hetki.) Ja kun nyt tässä vauhtiin päästiin, niin pitäisiköhän ne toisetkin keskeneräiset sukat tuolta kaivaa ja operoida valmiiksi? Ei olisi yhtään huono idea. Että selvisi tämäkin ongelma. Onhan sitä neulottavaa. Ilman että tarvii edes aloittaa uutta.

Melkein voisi sanoa, että toukkalöytö oli parasta, mitä neulerintamallani on pitkään aikaan tapahtunut. Mutta en kyllä sano. Hyi hitto!

Katastrofi!

Ihan kauheaa! Keskeneräiset neuleet eivät olleet ainoita löytöjä lankalaatikoistani. Yhtä tiettyä lankaa etsiessäni löysin eräästä vyyhdistä jonkun sokeritoukan näköisen ötökän. Ja nyt vaikuttaa uhkaavasti siltä, että kyseessä oli turkiskuoriaisen toukka. Varmaksi en osaa sanoa, mutta mikä muu se olisi ollut?

Paniikki iski. Mitä tässä pitää tehdä? Pinkaisin tietysti koneelle ja Ravelryyn kyselemään neuvoja. Jos johonkin voi tässä elämässä luottaa, se on se, että Ravelryssä joku vastaa kysymyksiin. Ja siihen, että mikä tahansa ongelma onkin, joku muu on jo joskus kohdannut sen. Lohdullista ja ei.

"Turkiskuoriaisen toukka? Niin kuin sokeritoukka, mutta raidallisempi, hitaampi ja karvaperseinen. Pari tuntia vähintään 80-asteisessa saunassa tai vähintään viikko -20 asteessa. Jatkohoitona kaikki langat minigrippeihin (niitä saa ainakin viisilitraisiin saakka, helposti menee parit puserolangat yhteen pussiin) ja neuleille ilmava säilytys (huivit koreista henkareihin jne."

Googlettelin sitten turkiskuoriaisesta itsekin ja näköjään Ullastakin löytyy pätevän oloinen juttu aiheesta. Olen kyllä ollut Ullasta iloinen ja kiitollinen ihan jo neuleohjeiden takia, mutta nyt on hyvä syy olla vieläkin iloisempi siitä, että Suomesta löytyy ihmisiä, jotka jaksavat pyörittää tuollaista sivustoa. Iso kiitos kyllä heille!

Valitettavasti yksi neuvo turkiskuoriaisten hävittämiseksi on, että koko talo pitäisi myrkyttää. Ihan satavarma en ole löytämäni ötökän identiteetistä, enpä hoksannut sitä säilyttää, mutta pessimisti minussa kysyy, mikä muu se olisi voinut olla. Ja jos se oli turkiskuoriainen, sanotaan Ullassa, jotta "ammattitorjujien tulisi myrkyttää koko talo, sillä kuoriaiset leviävät muun muassa talon hormeja pitkin asunnosta toiseen". Auts.

Artikkelin yksi alaotsikko on huvittavasti:

Muista hengittää, älä panikoi

Ai kuka? Minä vai? Joo, mun hyperventilaatiokohtaus onkin vasta aluillaan ja tosi helposti hillittävissä. Eihän mulla muutenkaan ole ikinä taipumusta ylireagointiin, kysykää vaikka keltä.

Mun langat! :'(

Arrrgh!

Ei saakeli. Tai joku vähän kauniimpi sana sensuurisyistä. 

Minä olen luullut, että lankojen ja keskeneräisten töiden arkistointisysteemini on ollut suurinpiirtein kohtalainen. Ei nyt niin, että olisi ihan numeroituja laatikoita ja kansioon listattuna missä on mitäkin. (Vaarilla olis ollut.) Mutta että suurin piirtein olisin kärryillä, mistä lähteä mitäkin etsimään.

No, nytpä sitten lähdin etsimään jotain. (Hitsit, yhtäkkiä lyö tyhjää, mitä minä itse asiassa edes etsin. Huolestuttavaa.) Sitä ei löytynyt. Sen sijaan löysin kahdet valmiit sukat, joista toiset ovat muistikuvieni mukaan olleet jossain välissä käytössäkin. Toisista on vain langat päättelemättä. Löysin kaksi keskeneräistä sukkaa, joista toinen tyssäsi joskus kun en oikein keksinyt, miten sitä jatkaisin. Toinen tyssäsi kun loppui lanka. Mutta sain puuttuvaa lankaa joskus myöhemmin. Sitä ei tietenkään löydy nyt. 

Löysin yhden keskeneräisen, lahjaksi aikomani huivin. Aloitettu vuonna... ahaa, vissiin ennen Ravelryyn löytämistäni. Sen langat olivat tietysti aivan sotkussa jonkun puuvillalankakasauman kanssa. Joukosta löytyi melkein valmis virkattu kukkanen. Viimeistelyyn menisi arviolta viisi minuuttia. Ja se on jäänyt kesken?

Löysin yhden valmiin sukan, jolta puuttuu pari. (Kuva yllä.) Arvatkaa, tiedänkö missä langat siihen ovat. 

Ja arvatkaapa huvittaako enää etsiä, kun tökkäsin sormeni vielä yksien keskeneräisten sukkien puikkoon. Puolitoistamilliseen. Meni kynnen alle. Sattuu.

Pitäisiköhän tälle systeemille tehdä jotain?

Mitä puikoille?

Miksihän viime aikoina on tuntunut niin vaikealta aloittaa uutta neuletta? Ei voi aloittaa, koska joku on kesken - ihan sama, vaikka se kesken ollut ei puhuttelisi. Ei voi aloittaa, koska pitäisi tehdä jotain ihan muuta kuin neuloa - muttei kuitenkaan tee. Ei voi aloittaa, koska ei jaksa keriä lankaa - siihenhän menee peräti seitsemän minuuttia. Ei voi aloittaa, koska ohjeen alussa pitäisi ajatella. (Se on ihan oikea ongelma. Kuka nyt jaksaa muka ajatella?)

Sukkia olisi ihana tehdä. Varsinkin itsekehrätystä langasta, niin kuin nämä yhdet. Bare Necessities. Mutta kun ei ole sopivanlaista itsekehrättyä lankaa.

Juuri nyt sormikkaita ei viitsisi tehdä, kun sormiosien pituudet ovat niin hakuammuntaa. On minulla periaatteessa mitat tiedossa, mutta ainakin omissa sormissani leveys syö pituutta niin ettei tasona mittaaminen paljon auta. Enkä tiedä, syövätkö sormikkaiden tulevan omistajan sormet pituudesta yhtä paljon, minulla kun taitaa olla paksummat nakit.

Luulen, että pistän sormikkaat nyt jäähylle siksi kunnes saan kädet, joihin sovittaa ainakin nuo kaksi jo neulottua sormea. Ainakin jos saan kädet saapuville suhteellisen pian. Kuukauden sisään.

Mutta mitä sitä tekisi sillä aikaa? Sormikkaidenkin aloitus vähän otti voimille, kun ensin aloitin langasta, joka osoittautui kuitenkin liian paksuksi. Utunan Nutu. Ihana lanka, siitä olisi kyllä tullut varmasti kauniit sormikkaat. Mutta ei tällä kertaa.

Oli kyllä raastavaa purkaa tuo aloitus. Niin kaunista lankaa...

Cladoniakin on jo valmis. Pingottamatta, tietysti, uusista kepakoista huolimatta. Se on se viitseliäisyys, joka puuttuu. Ja vaikkeis se olisi valmiskaan niin juuri nyt ei huvita neuloa vain sileää neuletta, edes raitoina. Palmikkoa pitää olla. Luulisin.

Että mitä sitä tekisi?

Marjoja ja sormikkaita

Mitähän sitä osaisi sanoa? On taas tosiaan syksy. Välillä tuntuu, että ulkona on niiiin kaunista, välillä että on liian harmaata. Toisinaan harmaus on juuri sopivaa, tai ehkä sopiva on oma fiilis, ihana käpertyä sisälle.

Eilen lähtiessäni päiväsaikaan liikenteeseen totesin villaisen kaulahuivin olevan vähän liikaa. Illalla palatessani kotiin kiittelin itseäni kaukonäköisyydestäni ja kiedoin huivin kaulaani tiukemmin. Takin taskuista löytyi sormikkaat, olipa onni, että olin sattunut unohtamaan ne sinne. 

Samaiset sormikkaat ovat jälleen puikoilla. Sama malli siis. Kolmatta kertaa. Nämä eivät tule itselleni, harmi kyllä. Väinämöinen, jonka väri Kurpitsa oli vyyhdillä lähinnä ihan jees, on neulottuna aivan upea. Ei ehkä pitäisi enää yllättyä, Louhittaren Luolan värjäykset ovat aina osuneet.

Tänään neulominen tuntuu taas aivan valtavan terapeuttiselta. Ehkä se on sitä oikeasti.