Auringon punainen

Ilta-auringon sävyttäminä värit muuttuvat jännittäviksi. Tunnelma vaihtuu hetkeksi. Tuntuu kuin olisin jossain tarinassa. Tai siltä kuin virkkaisin taikamattoa.

Kapasta ja kirjoneuleista huolimatta en ole vieläkään päässyt täysin irti virkkausinnostani. Virkkaus ei tosiaankaan ole sama asia kuin neulominen, mutta alan pikkuhiljaa uskoa, että se voi olla yhtä mukavaa.

Matosta on tulossa oikeasti aivan eri värinen. Mutta oli pakko napata kuva tästä hetkestä. Tästä hämyn ja auringon seoksesta. Minun matossani. 

Ehkä siitä tulee taikamatto. Olen oikeastaan aika varma, että tulee.

 

Otsikko näyttää tosi häiritsevästi yhdyssanavirheeltä. Mutta ei se ole. Tämä punainen on auringon. Ja sen myötä blogini bannerin väri lässähti. Näyttää melkein harmaalta. Vai oliko se aina noin vaisu?

Mulle kans!

Veera Välimäen Kappa on villinnyt neulojat. Jotkut jopa niin pahasti, että malli on tippunut puikoilta useamman kerran. Aika sekoa. (Koska itsehän pysyn aina kohtuudessa. Daybreak.)

Jotain siinä mallissa on pakko olla. Mitäs minä sitten muuta kuin köröttelen jälkijunassa mukaan. En voi katsoa olevani näissä neuletrendeissä taaskaan ihan aallon harjalla, kun aloittelen homman siinä vaiheessa kun muut ovat neuloneet kappojansa jo kolmin kappalein. Mutta juna se on hitaampikin, kuten VR:llä varmaan sanotaan.

Ennustan varsin valoisaa tulevaisuutta omalle Kapalleni. Minullahan ei ole mitään sileän oikean tikuttamista vastaan, sehän on suorastaan ihan parasta. (Viimeksi hehkutin kirjoneuletta. Mutta ei minun tarvitse rakastaa vain yhtä.) Kilometrikaupalla sileää oikeaa silkkilangasta. Kyllä se kelpaa.

Kirjoneulesukkia tuleman pitää

En sitten tällä kertaa hillinnyt itseäni niin kauhean mallikkaasti. Enkä varsinkaan pitkään.

En itse asiassa ole vähään aikaan ostanut neuleohjekirjoja, eikä ole ollut houkusta ostellakaan, sillä ohjeita löytyy netistä pilvin pimein, ja arvostan e-ohjeita monesta syystä. Ne eivät vie fyysisesti tilaa ja niitä voi lukea sekä tietokoneen ruudulta että kännykästä. Ja jos esimerkiksi ison kaavion takia on tarvis, ne voi myös tulostaa.

Tämä kirja veti minut kuitenki pitkästä aikaa kirjaostoksille. Mallit itsessään tietysti vetoavat minuun kovasti, minkä lisäksi minulla on Puikkomaisterista varsin pätevä kuva ja uskon hänen osaavan ohjeenkirjoitushomman. Mikään ihan kauhean yksinkertaisia perussukkia sisältävä kirja ei oikein vetoa minuun enää tässä vaiheessa, ja on kiva, kun markkinoilta löytyy jo vähän haastavampiakin ohjekirjoja. On hienoa, että neuleohjetarjontaa on nykyään monenlaisille neulojille. Jossain vaiheessa tuntui, että kaupoista löytyi vain aivan alkeistason juttuja, jotain missä opetettiin asiat perussilmukasta lähtien.

Haluan kyllä mielelläni tukea suomalaisten neulesuunnittelijoiden työtä, täällä kun ei käsityötä mitenkään turhan paljon arvosteta, (ainakaan siinä vaiheessa kun pitäisi mennä kukkarolle). On kyllä tosi kiva, että viime vuosina näitä suomalaisten tekijöiden ohjekirjoja on alkanut ilmestyä vähän tiheämmin. Ihan tosi mahtavaa.

Nyt vain pitäisi päättää tämän kirjan kanssa, että mistä sitä aloittaisi. Useampi ohje houkuttelisi kovasti, varsinkin - valitettavasti - polvarit. Jos tekisin polvisukat itselleni, pitäisi varmaan muokkailla aika tavalla, sen verran enemmän minulla on tuota pohjetta kuin mitä ihmisillä keskimäärin.

Mutta valinta on vaikea. Ei pelkästään sukkien, vaan niiden oikeiden lankojen. Liikaa ideoita.

Vettä elefanteille ja vieroitusohjelma neulojalle

Tämän kesän suuri sukkasaavutukseni on pääasiassa automatkojen aikana neulotut norsusukat. Nämä olivat ihan järjettömän koukuttavat neuloa, ja rakastuin totaalisesti malliin, minkä ehkä huomaa siitä, että kuviakin tuli otettua... no, noin triljoona.

malli: Water for the elephants, Rose Hiver

lanka: Nettle Sock, Onion

puikot: 2,5 mm

kulutus: valkoista vajaa kerä ja pinkkiä vähän toista

Ravelryssä: täällä

Kirjoneuleet on kyllä vaan niin ihana asia olemassa. Melkein turhankin hypnoottista tekemistä. Meditatiivista varmaan kans. Huonona puolena juuri se, että muu elämä tahtoo vähän kärsiä, kun pitäisi saada neuloa vielä yksi rivi. Ja vielä yksi. Ja vielä... oho, hups, meni puoli kaaviota. 

Että nyt vähän mietityttää. Uskaltaisiko hankkia tämän syksyn hittisukkakirjan vai ei. Puikkomaisterin sukkakirja houkuttelisi, sattuneista syistä, mutta onko se ihan turvallinen hankinta? Meneekö kaikki rahat sukkalankoihin ja olenko sekaisin koko talven?

Kirjoneuleohjeisiin pitäisi suhtautua huumausaineena, sitä minä olen mieltä.

Niskatkin menee jumiin.

Palmikkopilvi

Pitkähkön harkinnan jälkeen tilasin kesän alussa itselleni Titityyn arjen luksusta -lankapaketin. Vähän mietitytti, että kannattaako upottaa niin paljon rahaa siihen, että ostaa sikaa säkissä, mutta loppujen lopuksi päätin kokeilla. Välillä on vaan kiva saada yllätyksiä, ja kun kerta kukaan muu ei niitä minulle järjestä, (hint hint), niin itsehän se sitten pitää.

Klubipaketteja tuli kaksi, ensimmäinen heinäkuussa ja toinen nyt pari päivää sitten. Ja tästä elokuun paketista muototui pipo ennätysnopeasti.

Lankapaketti oli vallan ihana, vielä paljon parempi kuin edellinen, sillä tämän värit kolahtavat minuun lujemmin. (Paketin värimaailmanhan sai valita etukäteen, joskin kuvaukset olivat tarkoituksella vähän epätarkkoja ja suuntaa-antavia.) Tuo vasemmanpuoleinen sukkalankavahvuinen silkki-villa ihastutti paljon enemmän, mutta jostain syystä tämä Gilliatt otti ja hyppäsi puikoille ihan itsestään. Tai suurin piirtein itsestään. Mitä nyt puikot piti käydä varta vasten hankkimassa, että niille voisi hypätä, mutta siis käytännössä itsestään.

Sopivaa myssymalliakin piti kyllä pikku hetki etsiskellä ja yhdessä välissä kävi mielessä, että tämä se on ärsyttävää puuhaa silloin kun haluaisi saman tien päästä neulomaan ja kun sitä aikaakin on valitettavan rajallisesti. Kun mitään aivan huippua mallia ei sattunut silmään tarpeeksi nopeasti päädyin tällä kertaa luovimaan tieni itse. Muutamasta mallista sain vähän osviittaa siitä, minkä tyyppistä halusin ja jo tokalla yrittämällä löytyi sopiva silmukkamäärä ja miellyttävä tiheys. (Mallitilkkuahan siis en tehnyt. Ei ollut aikaa.) 

Nämä kaksi mallia olivat ne eniten silmääni mielyttävät, mutta jotka eivät kuitenkaan aivan olleet sitä mitä hain: Jared Floodin Rosebud ja Veera Välimäen Here and there. Jälkimmäisen tosin aion kyllä vielä joku päivä tehdä, vähän modatun version vain. Minä tarvitsen resorikohdan kaksinkertaisena, muuten mun korvat ei talvea kestä.

malli: omasta päästä

silmukkamäärä: 88

puikot: 4,5 mm ja 5,5 mm

lanka: De Rerum Natur Gilliatt

Tästä langasta on sanottava, että nyt tuli kyllä Titityystä ihan paras paksu merinolanka, ihanin johon olen törmännyt. Jotenkin napakan kuohkea, joustava lanka, en osaa sen paremmin tätä kuvailla. Pehmonen päässä, miellyttävä neulottava ja jotenkin semmoinen muotoonsa palaava. Pitempiaikainen käyttö tietysti saattaa löysyttää lankaa, se jää nähtäväksi, mutta nyt kyllä tuntuu päässä jotenkin niin hyvältä. Tavallaan jämäkältä, muotoonsa palautuvalta.

En ole mitenkään nimenomaisen innostunut pipojen neulomisesta, mutta pipoihminen minä kyllä olen. Herkät korvat vaativat pipon käytön vähänkin kylmemmällä ja muutenkin olen vähän palelevaa sorttia. Hyvä myssy on napakka korvien kohdalta ja löysä muualta, lämmittää ja hengittää. Gilliatista neulottu palmikkopipo tuntuu tekevän sen kaiken.

PS. Myssyn väri on aivan mielettömän kaunis, mutta jotenkin mietityttää, että passaako tää nyt mulle. Näytänkö liian punakalta? Onks tää paha? Voiko tätä käyttää? Näytänkö ihan pöljältä? Pitäisikö pitäytyä värikkäämmissä väreissä, mitä mä oikein yritän?