perjantai 4. syyskuuta 2015

Muutama kuukausi sinne tai tänne

Sain viime jouluna lahjaksi kasan Pohjan Akkaa. Toivottu lahja, ehkä vähän vihjaistukin, ja ilmeisesti olin ollut viime vuoden kilttinä. Aloitin aika pian villatakin neulomisen, päädyin melkein heti vaihtamaan mallia, ja tähän päädyin. Valmista tuli joskus tammikuun aikana, mutta napit vähän unohtui. Ylipäänsä hankkia.


No mutta nyt on valmista. Tadaa!


malli: Shapely Boyfriend Cardigan, Stefanie Japel
lanka: Louhittaren Luolan Pohjan Akka, värissä orvokki
puikot: 5,5 ja 4
lankaa meni: 600 g
fiilis: tosi ihana!


Väristä on sanottava, että en olisi ikinä päätynyt tähän itse. Mutta ei kuulemma lahjan valitsijakaan, (eli sisko), sillä hän oli tulkinnut tietokoneen näytöltä värin sinisemmäksi. Ja olisin kyllä tykännyt kovasti väristä, jonka hän kuvaili minulle.

En tosiaan katsoisi tätä väriä kaupassa kahta kertaa. Mutta yllättäen tästä neulottuani totesin, että hei, täähän passaa mulle ja tuntuu tosi luontevalta heittää päälle. Sattuu jopa sopimaan yhteen useampien minulta löytyvien vaatteiden kanssa. (Mikä on hyvä, koska minulla on niin vähän vaatteita, että niiden soisi toimivan jotenkin yhteen. Enimmäkseen eivät toimi.)



Takki on tosi kätevän mallinen. Minullahan on kyllä se itse suunnittelemani pitkähkö takki, mutta olen kaipaillut tämmöistä vähän lyhempää ja näppärämpää. Tälle on kyllä käyttöä. Erityisesti nyt kun takissa on peräti napitkin.

14 kommenttia:

  1. Ihana väri ja malli! todellakin.
    PS, minun Kappa huvian aloitusta kommentoit; Drops Lacea on sininen kerä ostettu tuon violetin lisäksi; sitten suunnitelmissa joku vaalea/luonnonvalkoinen ja fuksia olisi ihana, mutta just sellaista ei Drops Lace valikoimassa ole, mutta jotain sitten tai tuo violetti toinen vyyhti. Entäs sinun värit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on nyt semmoinen hopeanharmaa, aika violettiin taittava tokana ja sen jälkeen varmaankin punaista ja vaaleanpunaista. Ihan vaan siksi, että näitä värjä multa jo löytyy.

      Poista
  2. Oi, miten kiva :) Taas sellainen neule, jonka itsekin tarvitsisin. En olis minäkään arvannut tuota väriä ostaa, mutta miten kivaksi se on muuttunut valmiina paitana. Täytynee harkita uudelleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tää on oikeasti tosi kätevä malli. Ja väri kyllä yllätti tosissaan, nyt tuntuu, että on ihan mielettömän hyvä. :)

      Poista
  3. Tulipa kiva. Ja sopii sulle tosi hyvin.

    VastaaPoista
  4. Mulla olisi kans hyvin muhineet langat. Alunperin ostin ne erääseen toiseen työhön, mutta totesin etten ehkä tulis sellaista kuitenkaan käyttämään (hihaton malli). Langat jäi muhimaan lisää, kunnes löysin ihanan mallin. Noh, ne marinoituu tuolla edelleen, kun ensin pitäisi saada sitä ja tätä neulottua :D

    Ihania töitä sun blogissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja semmoista se on. Musta tuntuu, että mulla menee nyt yksi pitkään kesken hautunut neule purkuun. Kun jokin siinä kerta tökkii. Parempi keksiä langoille jotain parempaa käyttöä kuin antaa vain muhia.

      Poista
  5. Mahtava! Sopii sinulle kyllä tosi hyvin! Langasta tule kiva elävä pinta noiden värien ansiosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja ihan totta, tuo elävä pinta langassa on ihan hirmu ihana.

      Poista
  6. Pohjan Akkaa on aivan mahtavaa neuloa ja käyttää! Sun värierässä on kivat "melkeinraidat" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totesin saman, tuota lankaa on aivan ihana neuloa. Ja käyttää kans. Ois kyllä kiva neuloa siitä lisääkin.

      Poista
  7. Minun mielestä tuo on just sinun väri! :) Ihana :)

    VastaaPoista