Sukat turvapaikanhakijalle

Olen viime aikoina pohtinut aika paljon neulomisharrastustani. Vaikka neulominen on periaatteessa aika hyödyllistä, monellakin tavalla, ja ennen kaikkea iloa tuottavaa, on se pohjimmiltaan myös melko materialistista, väistämättä. Juu juu, ei tämä varmasti ihan pahimmasta päästä ole, jos ei keskity nimenomaan langan hamstraamiseen, mutta kuitenkin silti.

Toinen juttu on sitten se, että minulla alkaa olla jo aika paljon neuleita itselläni. Sukkia eritysesti, tosin parsittavien pino on huomattavasti korkeampi kuin ehjien. Tiettyjä juttuja uupuu, tällä hetkellä esimerkiksi sormikkaat, koska hukkasin edelliset. (Sydän itkee verta kyllä tästä menetyksestä.) Mutta pääosin minulla ei ole mitään erityistä tarvetta neuloa itselleni.

Mitä sitten tulee tilausneuleisiin... no, ei suoraan sanottunta hirveästi nappaa. Silloin tällöin se on kivaa, mutta useimmiten mieluiten neulon yllätykseksi ja pyytämättä. Haluan itse valita, mitä milloinkin teen. Tietenkin ihanille ihmisille on ihana neuloa, mutta siinä, miten paljon haluan tehdä pyynnöstä tulee aika nopeasti raja vastaan.

Jokunen vuosi sitten osallistuin neuleiden joulukeräykseen ja se oli ihan mukavaa. Nyt lähiaikoina olen miettinyt, että haluaisin ehkä neuloa vastaaviin keräyksiin vähän enemmän. Ja sitten tuli tämä turvapaikanhakijatulva ja mieleeni juolahti, että siinähän voisi olla sopiva kohde. Tuskin kuitenkaan itse saisin aikaiseksi mennä neuleitani minnekään tarjoamaan, joten Kudo sukat turvapaikanhakijalle -kampanja tuli kuin tilauksesta. Niinpä nappasin töistä mukaan muutamat sukkalangat ja aloin hommiin. (Siis maksoin niistä kyllä, en pöllinyt.)

 

Oli pakko ostaa taas tätä nokkosella vahvistettua sukkalankaa. Ensinnäkin koska ihastuin siihen edellisten sukkien kohdalla kovasti ja toisekseen meidän valikoimaan oli tullut niin herkkuja uusia värejä, että en voinut vastustaa kiusausta.

Ja nyt sitten ensimmäiset sukat Puikkomaisterin sukkakirjasta korkattu. Mietin tosin, että olisiko tällaiseen hyväntekeväisyyskeräykseen parempi neuloa mieluumin nopeasti vaikka vähän paksummilla langoilla ilman kummempia kuvioita, jotta saisi nopeammin eli siten myös enemmän valmista aikaiseksi. Mutta siinä olisi itse asiassa se riski, että en tylsistyessäni saisi valmiiksi sitä yhtäkään paria. Ja en tiedä... vaikka tässä tapauksessa määrä ehkä saattaisi korvata laadun, tai ainakin ylimääräisen hifistelyn, niin toisaalta tuntuu, että jos lahjoitan jotain, niin lahjoitan mielelläni jotain, mikä on minun mielestäni kaunista ja josta ehkä näkee, että on nähty vaivaa. En tiedä, merkkaavatko lahjoitussukat sinänsä mitään rankkojen kokemusten keskellä, mutta onhan sentään olemassa pienen pieni mahdollisuus, että nätit sukat tuovat edes vähän iloa, vaikka hetkellisestikin.