Prinsessakattaus. Tai prinssi.

Onko tässä blogissa ollut ennen sisustusjuttuja? Ei ainakaan paljoa. Ne pari mattoa. Mutta nyt täältä pesee. Minähän kun hurahdin pisiliinoihin. Jotenkin todella tätihenkistä. Paitsi että kun kyseessä on vaaleanpunaiset liinat, ei se tunnu ihan niin täteilyltä. Olen oikeastaan sitä mieltä, että se on enemmän prinsessamaista. Tai prinssimäistä. Hienostunutta kuitenkin.

Virkkaaminen on hidasta. Minusta tuntuu, että olen väkertänyt näitä pitsiliinoja koko syksyn. Ja varmaan jo kesälläkin. Tosin ovathan nämäkin olleet jo hyvän aikaa valmiita, ehkä hitauden tunne tulee siitä, että käsitöiden päätyminen blogiin esille tuntuu aina vain kestävän.

Mutta valmista on tullut ja nyt minulla on kaunis keittiö! Tai oli ainakin vielä hetki sitten ennen kuin kaadoin kahvit yhdelle liinalle. Syyttäisin tahrasta varsin mielelläni muita, ja saattaisi se mennä läpikin, jos kyseessä ei tosiaan olisi kahvi, jota meillä ei tarjoilla alle kouluikäisille. (Ollaan silleen tosi tiukkapipoisia.)

Ihastuin tähän malliin aiemmin totaalisesti. Ainut vika näissä on, että alkavat nopeasti kupruamaan käytössä. Pitäisi ilmeisesti tärkätä. Ehkä sen avulla liinat tekisivät jatkossa paremmin oikeutta itselleen - ja mikä vielä tärkeämpää, minulle. 

Näitä kuvia kun katselee, ja ylipäänsä kun vähän vilkaisee Ravelry-projekteani, alkaa vaikuttaa pahasti siltä, että minulla on ihan oikeasti menossa joku todella vaaleanpunainen kausi. Kumma kun kukaan täällä ei kapinoi. Ehkä olen onnistunut vielä pitämään jonkinlaisen tasapainon yllä. Jossain kohtaa asuntoa oli joku muukin väri, en nyt tosin muista missä.

En ole yleisesti ottaen mikään sisustusintoilija. Vihaan kaikenlaista krääsää, ja mitään isompaa, kuten sohvaa, ei viitsi ihan vuosittain uudistaa. Paras olisi jos osaisin tehdä kuten äiti ja hyödyntää kaikkea muuta jo olemassa olevaa pikkukamaa, kuten huiveja ja koruja.

Virkaten sisustaminen on kuitenkin ihan kivaa. Ja löytyyhän täältä uudet verhotkin, ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen. Olen mennyt jopa niin pitkälle, että samalla vaivalla hommasin kankaat erillisiä jouluverhoja varten. Täysin ennenkuulumatonta, kyllä yhdet verhot ympäri vuoden on aina ennenkin kelvanneet.

Jouluverhojen lisäksi suunnitteilla on joulumatto ja aluillaan on jo joulupitsiliinatkin. Enhän minä mitenkään voi selvitä elämästä yhdellä pitsiliinasetillä.

Suloiset unisukat

Blogi laahaa pahasti käsitöiden perässä. Nämäkin sukat on kuvattu jo aika päivää sitten, valmiiksisaamisesta puhumattakaan. Itse asiassa kuvaushetkellä nämä olivat olleet unisukkakäytössä jo muutaman viikon. Ei pahan näköiset siihen nähden, vai mitä?

Nämä ovat muuten osoittautuneet loistaviksi unisukiksi. Alpakka ja merinovilla lämmittävät sopivasti ja koska tulin neuloneeksi nämä vähän suositusta pienemmillä puikoilla, tuli sukista ihanan napakat. Kovin löysät unisukat eivät tunnu minusta hyvältä.

Malli on muistaakseni aika reippaasti sovellettu. Otin paljon ohuemmalle langalle ja kapoisemmille jaloille suunnitellun mallin ja sain itselleni juuri sopivan lopputuloksen. Kuviokertoja on pituussuunnasssa siksi jokunen vähemmän, ja jos muistan oikein, tein kantapään tuttuun ja turvalliseen tapaan ja skippasin siltä osin ohjeen luvun. Joka tapauksessa sukat on neulottu varpaista varteen.

malli: Last of the Red Hot Lovers, Janine Le Cras

lanka: Du Store Alpakka Sterk

kului: n. 100 g

puikot: 2,75 mm

En mitenkään erityisesti ihastunut tämän kuvion neulomiseen. Oli jotenkin tylsää, en tiedä miksi. Mutta yllätyksekseni valmiit sukat näyttivät sitten ihan kivoilta. Ne näyttävät siltä, että olisin voinut olla innoissani palmikoiden kanssa. En vain ollut. 

Mutta palmikkoneulonta on yleensä ottaen kyllä kivaa. Pitäisi tehdä sitä useammin.