Rukki!

Ou nou! Tai siis oumaigaad! Sain jo yhden joululahjan ja se on rukki!

Pakko oli tulla hehkuttamaan, ihan tälleen vaan pienesti. Oon aivan hämmennyksissä.

Vaan apua... mullahan oli jo ennestään ongelmia sen kanssa että en ehdi tehdä kaikkea mitä haluan. Mistä minä revin ajan tälle? Iiks!

No, nipistetään yöunista. Ei se oo niin justiinsa. Eihän?

Hearts&Minds -takin ohje julkaistu

Nyt sen viimein sain tehtyä, eli urakoitua Hearts&Minds -takin ohjeen valmiiksi. Ohje on myynnissä Ravelryssä hintaan 6,50 euroa, (hinta sisältää alv:n), ja sen voi ostaa vaikka ei olisi kirjautunut Ravelryn käyttäjäksi. 

Hearts&Minds Cardigan

Kiitokset nimimerkillä Inkku kommentoineelle muistuttelusta! Ohjeen julkaiseminen ei enää vaatinut paljon, mutta jostain syystä minulla on ollut kamala kynnys palata sen äärelle viilaamaan ulkoasua ja oikolukemaan tekstiä - puhumattakaan siitä, että piti muistella, miten Ravelryn tietokantaan lisätään ohje ja opetella, miten sitä myydään. (Kumpikaan ei kyllä ole oikeasti mitenkään hirveän vaikeaa, mutta hurahti tässä muutama tunti.)

Pahoittelut kaikille, jotka ovat odottaneet ohjetta pikemmin, ja kiitokset siitä, että se on ylipäänsä kiinnostanut. Jos ohjeeseen liittyen on mitään kysyttävää tai kommentoitavaa, olipa positiivista tai negatiivista, älkää epäröikö pistää viestiä. Otan mielelläni kaiken palautteen vastaan, kunhan se on edes etäisesti rakentavaa, ja neuvon ja vastailen kysymyksiin parhaani mukaan.

Tämä hetki on minulle yhtä aikaa jännittävä, innostava että vähän nolo... kylläpä on koko prosessin kanssa kestänyt. Niitä henkisiä estoja on näköjään ollut voitettavana ihan älytön määrä. Ehkä pitää koittaa ottaa opiksi. Ainakin sen suhteen, että yleensä asioiden tekeminen ei ole niin vaikeaa kuin etukäteen pelkää. 

Nyt viikon viimeisinä hetkinä toivottelen kaikille mukavaa ja inspiroivaa uutta viikkoa! Olkaa rohkeita!

Portti 2013

Vanhuus ei tule yksin. Viime viikonloppu vierähti neuleretriittipuuhissa Portissa ja olo on ihan naatti vielä nyt pari päivää myöhemminkin. 

 

Naatti, mutta innostunut naatti. Moni taisi lähteä retriitissä varsin inspiroituneena ja niin kävi minullekin. Oma intoni ei tosin kohdistu neulomiseen, (ainakaan tavallista enempää siis), vaan uutta pontta saikin kehruuharrastus.

Tulin viikonlopun aikana siihen tulokseen, että Portti voisi olla toiselta nimeltään yhtä hyvin esimerkiksi kateusfestivaalit. Joka ikisellä osallistujalla oli taatusti jotain tosi ihanaa, joka olisi kelvannut minullekin, tai sellaisia upeita taitoja, joita minulta (vielä) puuttuu. Hyvä esimerkki on kuvassa olevat kirjoneulesukat, joita ihastelin avoimesti ja joista räpsäisin kuvan salaa.

Itse otin Portti-neuleeksi mukaan tylsästi aivan tavalliset perussukat. Ihan vain siksi, että ainakin niihin uskoin keskittymiseni riittävän. Pakkasin kyllä mukaan myös puikot ja langan Cookie A.-sukkia varten, mutta se projekti ei saanut vielä mahdollisuuksia kehruutouhun viedessä mukanaan.

Pari pienen pientä ostosta tuli tehtyä... Kun nyt kerta oli se rukinkäyttömahdollisuus, tarvitsi tietysti villaa, jota työstää. Ihan vasten tahtoani kyllä ostin, sulasta hyväntahtoisuudesta ja käsityöyrittäjän tukemisen halusta. Ja ympäristön paineen vuoksi. Enhän minä muuten...

 

 

Ihan vaan tukemishalusta ostin projektipussinkin. Tuollaisen vaaleanpunaisen, kääntöpuoleltaan hopeanharmaan. Enhän minä sille mitään käyttöä voi keksiä, kun omistan jo kaksi projektipussia ja koskaan ei tietysti ole niin montaa työtä yhtä aikaa kesken. Pois se minusta.

Ihan vahingossa ja tarkoittamattani yllytin muitakin ostoksiin. Yksi kavereista löysi Ilon laareista Soft Silkiä itseään miellyttävässä värissä ja mietti, saisiko kolmesta vyyhdistä neulottua jotain mukavaa. Mieleeni pulpahti mekko, jonka itse olen neulonut kyseisestä langasta, ja aivan viattomasti kysyin, sattuisiko lankaa löytymään hänelle sieltä yhtään enempää. Tässä vaiheessa kävi käsky poistua huoneesta. Mutta minkäs minä näille lankamyyjän vaistoilleni mahdan? Lumoavassa Langassa työskentely on jättänyt jälkensä.

Mitäs muuta? No saunottiin ja höpötettiin ja syötiin... jälkikäteen on ruinattu reseptien perään, kun neulojatoverit toivat paikalle niin älyttömän makoisia kakkuja ja leivänpäällistahnoja sun muita. Pakko pian järjestää jotkut juhlat, että saa syyn kokeilla miten itse onnistuisin niiden leipomisten kanssa. (Mutta en kyllä kutsu montaa ihmistä, että saan kuitenkin itse syödä mahdollisimman paljon. En minä nyt sentään ihan puhtaasti hyväntekeväisyyssyistä ja muiden etu mielessäni ala leipoa.)

Kivaa oli. Nyt kun taas saisi jostain vähän lisää tunteja vuorokauteen. Ja tietysti lisää rahaa. Kun eihän mulla ole edes rukkia!

Laskevan auringon säteitä ja loppukesän taikaa

Joka keksi kamerakännykät, on syyllinen minun katkonaisiin kävelylenkkeihini! (Koska asiastahan täytyy tottakai tehdä ongelma ja syyllisen on löydyttävä muualta kuin itsestä. Tämä on tärkeä osa elämän- ja mielenhallintaani.) Eilen illalla olin taas sopivasti auringonlaskun alkuvaiheessa ulkona ja koska oli niin mielettömän kaunista ja koska mukana oli puhelin, niin mitäpä vaihtoehtoja minulla oli muuta kuin talsia järven rantaan räpsimään kuvia.

Tänään oli tarkoitukseni tulla kirjoittelemaan Nelliinan hameen etenemisestä. Tai jos rehellisiä ollaan, oli tarkoitukseni tehdä se jo eilen, ja jos vielä rehellisemmäksi heittäydyn, niin oikeastaan ajattelin sitä jo monta päivää sitten. Hupsis. Mutta olen tässä välissä koeneulonut huivia eräälle toiselle ja miettinyt ja suunnittelut vähän vaikka mitä. Eikä tänäänkään pysy ajatus tarpeeksi koossa, jotta osaisin kertoa mitään kovin järkevää.

Viimeksi kirjoitin, että päässäni on pyörinyt ihan kamalasti asioita ja uusia ajatuksia. Edelleen on niin. Ja pelkästään hyvässä mielessä. Tuntuu kummallisesti aivan siltä kuin elämä olisi murrosvaiheessa olematta murrosvaiheessa. Miten sen selittäisi? Tuntuu vain kuin parhaillaan tapahtuisi suuria muutoksia, vaikka oikeastaan mikään ei juuri nyt muutu, ainakaan sen enempää tai isommin kuin yleensäkään normaalissa arkielämässä.

Ehkä tällaisia kausia vain tulee? Että ajattelee paljon ja asennoituu joihinkin juttuihin uudella tavalla. Järjestelee elämän pieniä asioita uusiksi. 

Kirjoittelisin mielelläni ajatuksistani tänne, mutta täytyy ainakin odottaa, että saan ne jotenkin kootuksi. Minkä lisäksi siinä tapauksessa jutut blogin aihepiirin ulkopuolelta vain lisääntyisivät. Tosin kuinka tiukasti olen koskaan pysynyt neuleista kirjoittelussa?

Sen voin kertoa, että tuntuu kuin olisin saanut aivan uutta energiaa. En ehkä niinkään lisää energiaa, vaan vain uutta. Kuulostaako typerältä? No siltä tuntuu. Ja miksi? En tiedä. Mistä se tulee? Hyvä kysymys.

Kun keksin sen, kerron kyllä muillekin. Tosin ehkä se on vain loppukesän taikaa?

Menneisyyden oppeja

Nyt kyllä kaipaisin pientä piristystä. Tänään ei ole ollut mikään elämäni tervein päivä ja tottakai siihen päälle kävi niin hyvä mäihä, että naapurilla on nyt illan ajan ollut parvekkeella meneillään jotkut tupakkabileet. Helpottaa oloa kummasti. Ulkoa kantautuva pulina ei kyllä haittaisi mutta tuo kokoaikainen tupakan haju ei saa minua suoranaisesti hihkumaan.

Viime postauksen paasaamisfiilis on jostain syystä jäänyt päälle ja vähän kaikki asiat ovat saaneet minut vaahtoamaan. Eilen illalla ennen nukahtamista pyöri päässä joku lapsellinen inttämiskeskustelu, jota olin erehdyksessä mennyt netissä lukemaan. Olisi tehnyt mieli istuttaa kaikki keskustelijat riviin ja kertoa heille, miten asiat oikeasti on. 

Koska negatiivisten ajatusten virta on tällä hetkellä aivan kohtuuton, yritän piristää itseäni ja toivottavasti teitäkin muutamalla otteella vanhasta päiväkirjastani. Eilen lueskellessani ekaluokan tuotoksiani tuntui nimittäin hetken siltä, että kaipa elämässä jokin pointti kuitenkin on.

Havaitsin, että olen joskus muinoin ollut oikea tarinankertoja ja hallinnut draaman kaaren ihan luonnostani. Jos oikein harjoittelen, voisin ehkä jälleen saavuttaa osan tuosta taianomaisesta kyvystä.

Hetkeen keskittymisessä olen selvästi ollut oikea mestari. Nykyään sitä valikoi, mikä on muka tarpeeksi hienoa ylöskirjattavaksi ja siksi todellinen läsnäolo puuttuu. Tätä täytyy treenata. 

 

(Ajatusten pyöriminen oman navan ympärillä on kylläkin säilynyt, joskaan ei ehkä ihan noin konkreettisena. Mutta muuten siinä suhteessa ei ole tapahtunut suuria muutoksia.)

Päiväkirjasta löytyi muuten todiste sille, että vuodet olivat lapsuudessani pidempiä kuin nykyään. 

Niinhän minä olen muistellutkin. Jokin ovela salajuoni tai -liitto on sen takana, että ajan väitetään olevan resurssina sama aina ja kaikille. Todellisuudessa kuukausista vain tiputellaan koko ajan päiviä pois. Tiesin sen.

Tosin täytyy myöntää, että olen oikeastaan ihan tyytyväinen siihen, että joulukuu ei enää nykyään kestä yli neljääkymmentä päivää. Joku raja se on vuoden pimeillä ajallakin.

Lapsena sitä muuten kehittyi koko ajan. Uusia taitoja vain karttui. Ensimmäisen päiväkirjan aikana opin kirjoittamisestakin vaikka mitä. Tikkukirjaimet vaihtuivat loppupuolella tekstaukseen. Mutta mikä tärkeintä, opin huutomerkin käytön!

Huutomerkin ehkä hienoin ominaisuus on se, että sitä voi käyttää vaikka joka lauseen lopussa! Nimittäin mikä tahansa asia muuttuu huutomerkin kanssa paljon merkittävämmäksi! Eikö totta! Ja miksikäs ei! Koska onhan elämässä paljon huutomerkin arvoisia asioita!

Nyt menen iltapalalle. Meinasin kirjoittaa loppuun jotain älykästä! mutta en viitsinyt!

(Ehkä tästä vähän piristyi. Toivottavasti joku toinenkin. Kaivetaan se sisäinen lapsi esiin aina välillä.)

Eräs arkinen unelma. Ja nyt se on toteutunut.

En palannutkaan asiaan eilen. (Pitihän se arvata.) Enkä palaa tänäänkään. (Niinpä tietysti.) Palaan kuitenkin pian. (Ihan varmasti.)

Ihan niin hiljaiseksi ei vetänyt, ettenkö olisi saanut ajatuksiani kootuksi eiliseksi tai viimeistään täksi päiväksi. Kävi vain niin, että eilisestä sukeutui varsin puuhakas ja vahingossa suorastaan tehokas päivä. Kaikkea sitä pääseekin tapahtumaan kun ei ole varuillaan.

Tänään nautiskelen eilisen työni hedelmistä, eli istuskelen upouudessa työhuoneessani ja olen hyvin, hyvin työteliäs. (Hyvin, hyvin työteliäs tarkoittaa sitä, että koneella on useampi tekstidokumentti auki. Sen suhteen en sano mitään, kuinka laadukasta niiden sisältö on.) 

Työhuoneprojekti on ollut pitkään vireillä, enimmäkseen tosin suunnittelutasolla. Jotain etenemistä on tapahtunut muutaman kuukauden sisällä, esimerkiksi silloin kun hankin pari hyllyä Lumoavasta Langasta kaupan lopettaessa toimintansa. Hyllyt sinänsä olivat jo piristävä askel kohti todellista päämäärää, sillä sain vihdoin lankoja, kankaita, kirjoja, lehtiä ja epämääräisiä tarvikkeita lajiteltua jotenkin järkevästi. Siitä huolimatta huone on pystynyt palvelemaan lähinnä varastona.

Nyt vihdoin projekti eteni kunnolla. Kompromisseja on täytynyt tehdä, järjestelyhommia olisi vielä jäljelläkin. Mutta huone on käyttökelpoinen! Jonain päivänä saattaisi viitsiä ommellakin, toisin kuin pitkiin aikoihin, kun se työtilojen puutteellisuudesta johtuen on ollut suhteellisen hanurista. Ja kun tietokone ja virallinen työpiste on nyt muualla kuin olkkarissa, on hitusen helpompi orientoitua siihen, että koneella voi tehdä muutakin kuin selata nettiä.

Olen tietysti ehtinyt siivouksen ja järjestelyn jälkeen jo levittäytyäkin. Pöytä jonka järjestelin ja pyyhin pölyistä on nyt kuorrutettu kirjoilla, kynillä, muistivihkoilla, kameralla, neuleella ja kahvikupilla. Mahtuu tähän silti. Ja kun eihän seepra raidoistaan pääse. Taidan olla paremmin elementissäni kun ei ole liian siistiä. Kunhan nyt edes on sitä työtilaa. Ja mahtuu kävelemään. 

 

Olen hyvin tyytyväinen. Nyt on hyvä miettiä valmistuneita ja tulevia projekteja. Ja ennen kaikkea toteuttaa niitä.

Jotain aivan muuta

Minä en ole koskaan ollut kovin askarteluun taipuvainen. En mielestäni ole erityisen hyvä eikä kiinnostusta opetteluun ole juuri ollut. Silloin tällöin teen jotain kortteja jonkun juhlapäivänä, mutta vain harvoin olen siitäkään erityisesti nauttinut. 

Moni vähemmän käsitöitä harrastava saattaa kuvitella, että yhdessä tai parissa käsityönlajissa kunnostautunut ihminen osaa ja opettelee mielellään vähän kaikkea. Se voi epäilemättä pitää paikkansa jonkun kohdalla, mutta ei minun. Minä olen vähintäänkin nihkeä, mitä tulee yleiseen askarteluun, ja vain yksittäistapauksissa innostun.

Vähän aikaa sitten jostain takavasemmalta sellainen innostus sitten iski. Ja ei, vieläkään ei värkkäillä kortteja, eikä tätä ehkä varsinaiseksi askarteluksi kai lasketakaan. Mutta minä innostuin tekemään korun!

Tämä voi ihmetyttää jotakuta minut tuntevaa, sillä en ole erityisesti myöskään mikään koruihminen. Minulla on muutamia koruja, joista tykkään ja joita käytän aina muistaessani, mutta siinä se. Miksi siis askarrella koruja, jos ei erityisesti välitä askartelusta eikä koruista?

No, siinä missä kaikki tiet vievät Roomaan, tuntuvat kaikki minun väkertelyni liittyvän ainakin tänä syksynä enemmän tai vähemmän neulomiseen. Tämä tässä on kuulkaa kerroslaskuri!

Ihaileeko joku omaperäisen nerokasta ideaani? Ei kannata! Tämä nyt ei suoranaisesti ole minun päästäni lähtöisin. Ideaan, mikäli sen nyt edes oikein ymmärsin, törmäsin helmipuikko.fi-sivuilla. Olisin heti saman tien tilannut itselleni sieltä korun, jos ne olisivat olleet vähääkään enemmän minun tyylisiäni ja pikkuisen löysempiä. Korut on kyllä nättejä, ja niitä on monta erilaista, mutta minä en vain osaa niidentyyppisiä käyttää. Puuhelmet ovat paljon enemmän minun juttuni.

Kävin sitten viikonloppuna Tiimarissa ja ostin itselleni lycralankaa ja puuhelmiä. Eilen illalla alkoi väkertely. Eikä siinä nyt niin kovin kauan mennyt. Vähän epämääräinen tästä tuli tietyssä mielessä, ei mikään täydellinen, mutta tämä nyt on prototyyppi. Pitää ensin tehdä jotain, että tietää, miten se olisi kannattanut tehdä. Ja tuli tästä nätti. Minä olen tyytyväinen.

Käyttöäkin on jo eilen testattu. Sama ongelmahan tässä on kuin kaikissa muissakin kerrostenlaskentatyyleissä: pitäisi itse muistaa aina kerroksen jälkeen siirtää merkkiä. Jos sen vaikka joskus oppisi, voisi näistä eri kerroslaskentasysteemeistä olla jotain hyötyäkin. Mutta oikealla tiellä ollaan.

No? Tuliko edes hieno? Itse olen tyytyväinen ja tykkään väriyhdistelmästä, (joka tosin ei kuvissa täysin oikeana toistu), ihan sama loppujen lopuksi, mitä mieltä muut ovat. Ja kyllä, aion käyttää tätä ihan vain korunakin.

Kirahvintäplähuivin seuraelämään astumisen päivä

Tänään on minun neulomusharrastukseni kannalta historiallinen päivä. Olen nimittäin nyt onnistunut saamaan aikaiseksi jotain muutakin kuin neuleen - olen tehnyt itse suunnittelemaani neuleeseen ohjeen! 

Ei, itse asiassa ohjeen tekeminenhän tapahtui 30.1., joten historiallinen päiväni olikin silloin. Mutta koska deadline-paineen alla puurtaminen ei ollut kovinkaan upeaa ja vaikuttavaa, taidan mieluiten valita ohjeenjulkaisupäivän, siis tämän päivän, kunniakkaaksi juhlapäiväkseni. Eli siis onnitteluja otetaan vastaan esikoiseni syntymän johdosta.

 

Minun pikku Sytyck-projektini siis löysi tiensä Ullaan ja esiintyy siellä nimellä Kirahvintäplähuivi.

 

Neuleeni löytyykin aika vaikuttavasta seurasta. Erityisesti olen ihastellut Gallifrey-kämmekkäitä ja Sheldon-sukkia, ensimainittuja kuvion ja jälkimmäisiä idean takia. 

Eihän tämä nyt tietenkään mitään ihmeellistä ole, mutta minusta tuntuu kuitenkin aika hauskalta. On tullut tehtyä jotain mitä ennen en ole tehnyt. Ja kai sitä saa vähäsen ylpeillä sillä, että on saanut jotain aikaiseksi, vaikkei se mitään suurta ja mullistavaa olekaan? Vai eikö?

Kaikki ystäväni luonnollisesti ymmärtävät velvollisuutensa ja alkavat samantien neuloa Kirahvintäplähuivia, vai kuinka?