Talven kimallus kehruussani

Itse omalla rukilla kehrätty ihana lanka. Talven kuulasta kylmyyttä ja hangen kimallusta. Pehmeässä paketissa. 

Kohtalon ironiaa, että nyrjäytin nilkkani. Oikean tietysti. Kehruutauko tuli juuri kun into oli (ainakin luultavasti) korkeimmillaan.

Eipä sillä, ei minulla ole tarpeeksi villaakaan. En ole hamstrannut kovin kummoista varastoa, koska vauhti värttinällä ei ole päätä huimaava. Nyt pitäisi päästä kunnon kuituapajille. Missä on parhaat?

kuitu: BFL/Silk/Firestar, Louhittaren Luola

paksuus: noin 180 m ja 97 g

säikeitä: kolme

kertaus: navajo (mun eka)

Mutta mitä minä raskisin tästä langasta neuloa? Ihan heti en tietysti mitään, pitäähän tätä saada ihastella ja silitellä. Mutta sitten myöhemmin. Mikä olisi kyllin upeaa?

Olen vähän huono asusteiden kanssa. Tai no, ainakin lapasten ja pipojen kanssa. Jumitan käyttämään yksiä ja samoja, niitä on turha tehdä kauheita määriä. Lisäksi lapaset nuhjaantuvat nopeasti, en kyllä mitenkään raski uhrata tätä tapausta millekään niin kuluvalle ja arkiselle.

Pikkusisko äänesti sitä pipoa. Tällä hetkellä se tuntuu parhaalta idealta. Ja ehkä minulla onkin eräs pieni idean poikanen. Antaa sen hautua hetken.

Mutta on tämä vain niin kaunis! <3

Rukki!

Ou nou! Tai siis oumaigaad! Sain jo yhden joululahjan ja se on rukki!

Pakko oli tulla hehkuttamaan, ihan tälleen vaan pienesti. Oon aivan hämmennyksissä.

Vaan apua... mullahan oli jo ennestään ongelmia sen kanssa että en ehdi tehdä kaikkea mitä haluan. Mistä minä revin ajan tälle? Iiks!

No, nipistetään yöunista. Ei se oo niin justiinsa. Eihän?

Hearts&Minds -takin ohje julkaistu

Nyt sen viimein sain tehtyä, eli urakoitua Hearts&Minds -takin ohjeen valmiiksi. Ohje on myynnissä Ravelryssä hintaan 6,50 euroa, (hinta sisältää alv:n), ja sen voi ostaa vaikka ei olisi kirjautunut Ravelryn käyttäjäksi. 

Hearts&Minds Cardigan

Kiitokset nimimerkillä Inkku kommentoineelle muistuttelusta! Ohjeen julkaiseminen ei enää vaatinut paljon, mutta jostain syystä minulla on ollut kamala kynnys palata sen äärelle viilaamaan ulkoasua ja oikolukemaan tekstiä - puhumattakaan siitä, että piti muistella, miten Ravelryn tietokantaan lisätään ohje ja opetella, miten sitä myydään. (Kumpikaan ei kyllä ole oikeasti mitenkään hirveän vaikeaa, mutta hurahti tässä muutama tunti.)

Pahoittelut kaikille, jotka ovat odottaneet ohjetta pikemmin, ja kiitokset siitä, että se on ylipäänsä kiinnostanut. Jos ohjeeseen liittyen on mitään kysyttävää tai kommentoitavaa, olipa positiivista tai negatiivista, älkää epäröikö pistää viestiä. Otan mielelläni kaiken palautteen vastaan, kunhan se on edes etäisesti rakentavaa, ja neuvon ja vastailen kysymyksiin parhaani mukaan.

Tämä hetki on minulle yhtä aikaa jännittävä, innostava että vähän nolo... kylläpä on koko prosessin kanssa kestänyt. Niitä henkisiä estoja on näköjään ollut voitettavana ihan älytön määrä. Ehkä pitää koittaa ottaa opiksi. Ainakin sen suhteen, että yleensä asioiden tekeminen ei ole niin vaikeaa kuin etukäteen pelkää. 

Nyt viikon viimeisinä hetkinä toivottelen kaikille mukavaa ja inspiroivaa uutta viikkoa! Olkaa rohkeita!

Meikattavana Harmonyssa

Pari kuukautta sitten kirjoitin postauksen, jolle piti tulla jatkoa ihan heti kohta. Sitten iski kirjoitustukos ja vähän tiiviimmät aikataulut, niin että se sitten vain jäi. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan? Niin että palaan asiaan nyt.

Olen tosiaan urakoinut vielä yhden neuleohjeen kimpussa. Sain valmiiksi mallin, joka miellyttää kovasti minua itseäni ja sopii omaan tyyliini aika hyvin. Niinpä aloin miettiä, että olisi kiva, jos neuleohjeeseen tulevissa kuvissa myös meikki olisi jotakuinkin huoliteltu ja harmoniassa neuleen värien kanssa. Omat meikkaustaitoni ovat vielä ehkä hieman kehitysasteella, (ainakin mitä tulee yhtään vahvempaan meikkiin), mutta mieleen ei oikein tullut ketään tuttuakaan, keltä meikkausta pyytää.

Asia jäi hautumaan. Ja kävikin niin, että hyvä meikkaaja (ja mukava tyyppi!) löytyi aivan sattumalta. Joku toinen saattaisi sanoa, että koska säteilin hyvää energiaa tai avasin kanavat, universumi lähetti vastauksen tielleni. (Olen jostain syystä törmäillyt tämäntyyppisiä lausuntoja antaviin blogeihin viime aikoina.) Itse olen vielä sen verran skeptinen, että selitän löydön ihan vain sillä, että olen pitänyt silmäni auki, jutellut uusien tyyppien kanssa ja yleensäkin puhunut minua kiinnostavista asioista. Löysin nimittäin Kauneushoitola Harmonyn siksi, että eräs toinen ravelryläinen vinkkasi sieltä löytyvän Kure Bazaarin kynsilakkoja. Kynsilakkavouhotukseni blogissa kantoivat siis hedelmää! Tiesin että kannatti pulista niistä.

Kynsilakkojen vuoksi kiinnostuin Harmonystä ja varasin itselleni sinne elämäni ensimmäisen kasvohoitoajan. Ihoni on alkanut viime aikoina olla vähän kuiva ja kiristävä ja muutenkin kiinnosti tietää, millaista yleensäkään on käydä kosmetologilla. Kasvohoito olikin ihan älyttömän miellyttävä kokemus. Hoitopedillä köllöttely oli niin rentouttavaa, että olisin saattanut jopa nukahtaa, ellen olisi alkanut pulista kasvohoitoani tekevän Hannelen kanssa. Hannele oli niin mukava ja pirteä, että minulle tuli jotenkin tosi avoin ja innostunut fiilis.

Jutellessa tuli höpistyä vähän vaikka mistä. Yksi asia johti toiseen ja lopulta sovimme Hannelen kanssa meikistä neuleohjekuviani varten. Vastavuoroisesti lupasin kirjoittaa Harmonystä jutun blogiini. (Kirjoitan vähän kattavamman jutun myöhemmin, ettei tämä postaus veny liian pitkäksi.)

Olen ollut meikattavana vain kerran aiemmin eikä minulla ole vielä ihan kauheasti kokemusta naaman paikallaan pitämisestä. Yllättävän vaikeaa, kuulkaa. Sekä meikissä että valokuvattavana oleminen tuntuvat hitusen epäluontevilta, mutta molemmat ovat kyllä ihan mielenkiintoistakin tekemistä. Saa ehkä etäisen käsityksen siitä, miltä tuntuisi olla supermalli. (Luultavasti tosin hyvin, hyvin etäisen käsityksen.)

Meikkiin käytettiin noin tuhatta eri tuotetta. Ainakin omien laskelmieni mukaan. Tai ehkä se tuntui siltä ihan vain siksi, että omaan perusmeikkiini, eli siihen jonka väkerrän täysin satunnaisesti, kuuluu ehkä kolme tuotetta... Meikinalusvoiteesta en ollut varmaan koskaan aiemmin kuullutkaan.

Ehkä käytettyjen meikkien määrä vaikutti siihen, miksi lopputulos toimi valokuvassa noin miljoona kertaa paremmin kuin omakätinen maalaukseni. Sannan kanssa kuvattuja villatakkikuvia katsoessani minulla nimittäin pistää aika pahasti silmään naamani kalvakkuus. (Ehkä se tosin johtuu osittain siitä Sannan Kenian rusketuksen vieressä poseeraamisesta..) En yleensä ymmärrä, miksi on muka jotenkin paha asia olla kalpeampi kuin ruskettuneempi, mutta nuissa kuvissa asia häiritsee minua. Ja koska kerron sen nyt julkisesti, kaikki ne jotka eivät aiemmin pistäneet asiaa merkille huomaavat sen nyt... tällaisia asioita ei yleensä koskaan pitäisi sanoa.

Pyysin Hannelelta kaikkien käytettyjen meikkien tiedot ensinnäkin ihan vain itseäni varten ja toiseksi täällä esiteltäväksi.

Ylärivissä vasemmalta oikealle:
-Jurliquen Lavender Hydrating Mist- kosteuttava kasvovesi.
-Liquid Mineral Foundation eli nestemäinen mineraalimeikkivoide sävy cream ( kosteuttaa, peittää, antaa iholle hehkua)
-Pure Primer- meikinalusvoide (kosteuttaa rauhoittaa, tasoittaa ihoa ja pidentää meikin pysyvyyttä.)
-seuraavana Mineral Mascara- musta
- Natural Perfection Concealer- sävy light (peittää esim. tummia silmäalusia, ihonvirheitä, heijastaa kevyesti valoa.)

Keskirivissä vasemmalta oikealle:
- Mineral Foundation - sävy Grace ( mineraalimeikkivoide, joka on "irtopuuterimainen") Peittää ja tasoittaa tehokkaasti, antaa aurinkosuojan.
- Seuraavana Mineral Lipstick sävy Rose Bud
- seuraavana Mineral Blush- poskipuna sävy pink pinch
 

Alarivissä vasemmalta oikealle:
- Mineral Bronzer - aurinkopuuteri/bronzer sävy Sunlight
- Mineral eyeshadow sävyt pink fetish ja autumn plum
- Eyeliner - sävyt black caviar ja white crystal
- Eye-brow liner - sävy Brunette Beauty
- siveltimet Kabuki ja Blush Brush

Inika on minulle entuudestaan melko vieras luonnonkosmetiikan sarja, jonka tuotteet ovat ilmeisesti melko laadukkaita, ainakin mitä blogeista olen lueskellut. Ja kuvauksia varten tehty meikki pysyi aivan loistavasti koko päivän. Erityisesti luomiväreillä on tapana paakkuuntua luomivakoihini päivän mittaa, mutta ammattilaisen käsistä lähtiessä samaa ongelmaa ei tunnu olevan.

Kynnet lakattiin Kure Bazaarin lakoilla, jotka tilasin aiemmin Joliesta. Sattui niin hyvin, että Kuren Brazil Natural Colors -erikoiserän värit tumma violetti ja kirkas vihreä sopivat neuleen väreihin lähes täydellisesti. Ehkä kyseessä sittenkin oli joku universumin johdatus ja oikeat energiat? (Noh, vielä en ihan allekirjoita. Mutta hyvää tuuria kieltämättä.)

Valokuvia itse neuleesta en uskalla vielä luvata. Ohje on valmis mutta koeneulotettava ja aiemmista kokemuksista viisastuneena en ehkä taida vielä sanoa juuta enkä jaata julkaisuajankohdasta. Enkä julkaista kuvia. Teen parhaani ja katsotaan miten käy.

Möhkiksen seikkailut jatkuvat!

Muistatteko vielä Möhkiksen? Sen tyypin, jonka kanssa matkustin viime keväänä.

No, hälläpä on nyt oma blogi. Blogi on vielä aluillaan, eli saa nähdä, millaiseksi sen sisältö muodostuu, mutta ainakin sieltä löytyy paitsi Möhkiksen seikkailuja myös kauniita käsitöitä. Käykää katsomassa, jos pidätte pienistä pehmoeläimistä. Tai upeista neuleista.

Portti 2013

Vanhuus ei tule yksin. Viime viikonloppu vierähti neuleretriittipuuhissa Portissa ja olo on ihan naatti vielä nyt pari päivää myöhemminkin. 

 

Naatti, mutta innostunut naatti. Moni taisi lähteä retriitissä varsin inspiroituneena ja niin kävi minullekin. Oma intoni ei tosin kohdistu neulomiseen, (ainakaan tavallista enempää siis), vaan uutta pontta saikin kehruuharrastus.

Tulin viikonlopun aikana siihen tulokseen, että Portti voisi olla toiselta nimeltään yhtä hyvin esimerkiksi kateusfestivaalit. Joka ikisellä osallistujalla oli taatusti jotain tosi ihanaa, joka olisi kelvannut minullekin, tai sellaisia upeita taitoja, joita minulta (vielä) puuttuu. Hyvä esimerkki on kuvassa olevat kirjoneulesukat, joita ihastelin avoimesti ja joista räpsäisin kuvan salaa.

Itse otin Portti-neuleeksi mukaan tylsästi aivan tavalliset perussukat. Ihan vain siksi, että ainakin niihin uskoin keskittymiseni riittävän. Pakkasin kyllä mukaan myös puikot ja langan Cookie A.-sukkia varten, mutta se projekti ei saanut vielä mahdollisuuksia kehruutouhun viedessä mukanaan.

Pari pienen pientä ostosta tuli tehtyä... Kun nyt kerta oli se rukinkäyttömahdollisuus, tarvitsi tietysti villaa, jota työstää. Ihan vasten tahtoani kyllä ostin, sulasta hyväntahtoisuudesta ja käsityöyrittäjän tukemisen halusta. Ja ympäristön paineen vuoksi. Enhän minä muuten...

 

 

Ihan vaan tukemishalusta ostin projektipussinkin. Tuollaisen vaaleanpunaisen, kääntöpuoleltaan hopeanharmaan. Enhän minä sille mitään käyttöä voi keksiä, kun omistan jo kaksi projektipussia ja koskaan ei tietysti ole niin montaa työtä yhtä aikaa kesken. Pois se minusta.

Ihan vahingossa ja tarkoittamattani yllytin muitakin ostoksiin. Yksi kavereista löysi Ilon laareista Soft Silkiä itseään miellyttävässä värissä ja mietti, saisiko kolmesta vyyhdistä neulottua jotain mukavaa. Mieleeni pulpahti mekko, jonka itse olen neulonut kyseisestä langasta, ja aivan viattomasti kysyin, sattuisiko lankaa löytymään hänelle sieltä yhtään enempää. Tässä vaiheessa kävi käsky poistua huoneesta. Mutta minkäs minä näille lankamyyjän vaistoilleni mahdan? Lumoavassa Langassa työskentely on jättänyt jälkensä.

Mitäs muuta? No saunottiin ja höpötettiin ja syötiin... jälkikäteen on ruinattu reseptien perään, kun neulojatoverit toivat paikalle niin älyttömän makoisia kakkuja ja leivänpäällistahnoja sun muita. Pakko pian järjestää jotkut juhlat, että saa syyn kokeilla miten itse onnistuisin niiden leipomisten kanssa. (Mutta en kyllä kutsu montaa ihmistä, että saan kuitenkin itse syödä mahdollisimman paljon. En minä nyt sentään ihan puhtaasti hyväntekeväisyyssyistä ja muiden etu mielessäni ala leipoa.)

Kivaa oli. Nyt kun taas saisi jostain vähän lisää tunteja vuorokauteen. Ja tietysti lisää rahaa. Kun eihän mulla ole edes rukkia!

Huonon muistin hyvät puolet

Meinasin tulla ilmaisemaan pahoitteluni siitä, että viime aikoina en ole saanut vastatuksi blogiin tulleisiin kommentteihin. Mutta mitäs minä pahoittelemaan, olenhan nyt niin suuri stara ja tunnustettu neulesuunnittelija, että voin aivan hyvin alkaa käyttäytyä miten sattuu ja olla piittaamatta kenenkään muiden kommenteista ja mielipiteistä.

No heh, ei vainneskaan. Minusta bloggaamisessa yksi kivoimmista asioista on se kun onnistun jollain postauksella saamaan ihmisiä kertomaan omia ajatuksiaan. Keskustelu kommenttiboksissa on minusta ihan älyttömän antoisaa. Näkee vähän muitakin mielipiteitä kuin omansa. Luultavasti teitä kommentoineita ei edes kiinnosta, vastaanko mitään sen kummempaa, mutta itse tykkään jatkaa juttua. Nyt olen vain ollut niin laiskana tai jotain, että en ole saanut aikaiseksi. Ehkä onnistuu pian.

Joka tapauksessa haluan vähän hehkuttaa tuota yllä linkkaamaani asiaa. Onhan se vain aika ihanaa, että joku haluaa kirjoittaa minusta suunnittelijaprofiilin blogiinsa - vieläpä bloggari, jonka omia malleja itse ihailen niin paljon että jotkut ohjeista ovat olleet jonossani jo vaikka kuinka pitkään. (Pistää muuten miettimään, miksen ole vielä neulonut niitä, mutta toisaalta jos Ravelry-jononi pituutta katsoo, niin ehkä ei mikään ihme...)

Kyseinen suunnittelija, Teresa Gregorio, kysyi minulta jo joskus useampi viikko sitten luvan kirjoittaa minusta blogiinsa ja hän pyysi myös luvan kuvan käyttämiseen jutun yhteydessä. Olin silloin hyvin ilahtunut huomiosta, (samoin kuin siitä että asiasta kysyttiin minulta etukäteen), mutta tässä välissä ehdin jo unohtaa koko jutun. Onnistuin siis yllättymään iloisesti samasta asiasta jo toista kertaa... huonossa muistissa on positiivisetkin puolensa. Vaikkei niitä aina muista.

Project Nelliina

Joko jännityksessä pitäminen riittää? Tai jännityksessä ja jännityksessä... tuskin kukaan ihan innosta täristen miettii, että mitähän siellä oudon linnun linnassa tapahtuu. Vai olenko pilannut jonkun ensimmäiset kunnon kesäpäivät, kun koneelta ei ole uskaltanut poistua jos vaikka täällä tapahtuisi jotain? Jotenkin en usko...

Itse asiassa olen itsekin ollut ulkosalla vipeltelemässä, niin että aikomani blogikirjoitukset ovat saaneet odottaa. Niin innostunut kun olenkin aloittamastani uudesta yhteistyöprojektista, ei se sentään ole ajanut ensimmäisten lämpimien päivien ohi. Nytkään ei ole erityisen suuri hinku kököttää konella, joten pidemmittä puheitta ja mahd. lyhyesti ja ytimekkäästi:

Aloitimme lankakauppa Titityyn ja Nelliinan vaatehuone -blogin Niinan kanssa projektin, jonka idea on pohjimmiltaan sama kuin "paperinukkeleikki" Sannan kanssa. Ideoimme Nelliinan kanssa  vaatteen, neuleen tarkemmin sanoen, jonka minä toteutan Titityyn tarjoamilla langoilla, ja josta teen ohjeen myyntiin. Lopputulos menee Nelliinalle, (jotenkin en osaa sanoa Niina), joka saa sitten käyttää vaatetta haluamallaan tavalla - eli toivottavasti paljon!

Ideani projektin takana on osoittaa pukeutumisesta ja muodista kiinnostuneelle väelle, että myös neuloen voi toteuttaa ihan katu-uskottavia ja tyylikkäitä vaatteita. Minusta neulominen on hieno ja kannatettava harrastus ja loistava tapa saada vaatteita, joiden tuotantoprosessista on vähän normaalia paremmin hajulla.

Suomessa on paljon neulomisen taidon, vähintäänkin alkeet omaavia ihmisiä, jotka saattaisivat ollakin innostuneita tekemään itse, jos heidän mielikuvaansa vähän päivittäisi. Uskon nimittäin, että on vain kolme syytä olla neulomatta, ja ainoastaan yksi niistä on hyvä. Ne ovat seuraavat:

a) neulominen on mummojen harrastus ja sopii mummojen tyylisille - siitä ei ole iloa, jos ei halua pukeutua muodottomiin laatikkopaitoihin ja harmaisiin villasukkiin

b) neulominen on vaikeaa ja työlästä, pitäisi nähdä kauheasti vaivaa että oppisi tekemään mitään yhtään hienompaa

c) neulominen tekemisenä ei millään muotoa kiinnosta

Kohdat a) ja b) ovat ihan höpö höpöä, vai mitä? Toki erikoisemmat neuletekniikat vaativat vähän opettelua, mutta eivät ne yleensä vaadi mitään mieletöntä ja harvinaislaatuista lahjakkuutta. Ja jos vaatisivatkin, ei sillä sinänsä ole väliä, sillä hienoja vaatteita voi toteuttaa yksinkertaisistakin elementeistä ilman mitään suurempia palmikko/kirjoneule/pitsikikkailuja.

Kohta c) on syynä ihan hyvä. 

Miksi minä sitten haluaisin saada ihmiset neulomaan? En minä ketään pakottaa haluakaan, (kts. kohta c). Mutta haluaisin ehkä vähän kohentaa neulomisen imagoa. Lisäksi neulominen on harrastus, joka on pistänyt ainakin itseni miettimään vaatteiden valmistusta ja niiden kulutusta vähän tarkemmin. Hitaampi tekeminen on pysäyttänyt. On tullut mieleen, olisiko kuitenkin parasta omistaa vähän vähemmän, vähän parempaa ja vähän merkityksellisempää. Tämä on ajattelua, joka saisi lisääntyä - toisaalta yleisesti, toisaalta varmaan edelleen vielä omassakin päässäni. 

Jokainen tietysti rakastaa omaa harrastustaan ja pitää sitä hyvänä lajina niin yksilön, yhteiskunnan kuin maailmankaikkeudenkin kannalta. Mutta eikös sitä pidä rummuttaa, mitä rakastaa ja mihin uskoo?

Huomaan että lyhyys ja ytimekkyys eivät olekaan minun valttikorttejani. En ole vielä edes kertonut kaikkea, mitä projektiin kuuluu ja mitä ajatuksia siihen liittyen pyörii päässä. Lienee parasta jatkaa aiheesta seuraavassa postauksessa ja kertoilla sitten, mitä olemme N(ell)iinan kanssa suunnitelleet.

Kiitos muuten edelliseen postaukseeni kommentoineille. Oli aika mahtava huomata, miten samanlaisia ajatuksia aiheesta on pyörinyt muidenkin päässä. Nyt odotan innolla, kuka siellä innostuisi ottamaan tekstin ajatukset haasteena ja perustaisi neule-tyyliblogin tai aloittaisi asukuvien esittelyn nykyisessä blogissaan.

Yhdistykää toverit!

Haluatteko tietää, mitä asiaa olen pohdiskellut oikeastaan koko neulebloggaamiseni ajan – tai oikeastaan siitä asti kun alunperin koukutuin muutamien tiettyjen neuleblogien ja muutamien tiettyjen muotiblogien lukemiseen?

Ei se mitään, kerron sen silti. (Hah, kuinka uuden uutukainen sutkaus!)

Olen miettinyt sitä, miksei blogien joukosta tunnu löytyvän kunnollista ja asialleen omistautunutta muoti- ja neuleblogia. Sellaista neuleblogia, jossa neulotut vaatteet ja asusteet olisivat usein osa päivän asu -kuvia niin että lukijat saisivat ihailla upeita neuleita useissa eri asukokonaisuuksissa. Sellaista tyyliblogia, jossa ei koreiltaisi vain ostovaatteilla, (eikä varsinkaan pelkästään jollain halpisketjujen riistoretkuilla), vaan jossa valokeilaan pääsisivät myös ne merkitykselliset ja rakkaudella neulotut vaatteet.

Jostain syystä bloggaajakunta tuntuu tässä asiassa jakautuvan. On niitä, jotka mielellään esittelevät neuleensa, mutta joilla ei ole syystä tai toisesta mitään halua sen kummemmin kertoa pukeutumisestaan tai ajatuksiaan vaikkapa muodista. Ja on niitä, jotka kyllä avoimesti paljastavat vaatekaappinsa sisällön, mutta jotka joko eivät ole innostuneet tarttumaan puikkoihin tai sitten eivät vain halua tuoda neulomuksiaan julkisuuteen.

Vielä muutama vuosikymmen sitten käsityöt ja pukeutuminen olivat paljon voimakkaammin toisiinsa liittyviä.

Missä lie on syy? Vika ei voi mitenkään olla siinä, etteikö neulebloggaajien tyyli kestäisi päivänvaloa. Meitäkin on kyllä moneksi ja osaa kiinnostaa pukeutuminen enemmän kuin toisia ja jotkut jaksavat panostaa ja toiset eivät. Eikä vika ole siinäkään, että tyylibloggaajissa olisi vain tyyppejä, jotka ovat täysin peukalo keskellä kämmentä.

Ei sillä, pidän kyllä monista neuleblogeista ihan semmoisenaan. Samoin muutamista muotiblogeista. Niissä sinänsä ei ole mitään valittamista. Minä vain kaipaisin lisäksi niitä yhdistelmäblogeja. Jos joku sellaisia tietää, saa ehdottomasti vinkata minulle!

Tämä neule/muotiblogien puute tai ainakin vähäisyys taitaa olla osa koko sitä ilmiötä, joka on erottanut käsityöt ja muodin. Käsityön harrastajat tietävät vähän muita paremmin, että neulominen voi olla muutakin kuin jotain muodottomien sukkien väkertämistä, mutta hyvin suuri osa ihmisistä tuntuu pitävän käsityöharrastusta lähinnä jonain piiperryksenä. Vaikka neulominen on harrastuksena viime vuosina lisääntynyt, löytyy silti vielä niitä, jotka pitävät koko hommaa vain mummojen juttuna. Tai jonain vähän huvittavana touhuna, jonka tuloksena on lähinnä epämääräisiä, käyttökelvottomia lirukaulaliinoja.

Minusta on omituista, että vaatteiden tekeminen ja vaatteiden käyttäminen on eristetty täysin eri maailmoihinsa. Ikään kuin ne eivät varsinaisesti edes liittyisi toisiinsa.

Eilen vihjailin siitä eräästä projektista, josta olen ollut viime päivinä hyvin innoissani. Kyseinen projekti liittyy vähän tähän aiheeseen. Nimittäin siihen, miten haluan tuoda neulomista ja muotia hiukan lähemmäksi toisiaan.

Ei, en ole aikeissa itse muuttaa blogini sisältöä muotiblogimaisemmaksi – minä kuulun niihin neulojiin, jotka eivät ole juuri tyyliinsä panostaneet, valitan. Enkä toki aio yrittää painostaa ketään muutakaan mukavuusalueensa ulkopuolelle ja vaihtamaan bloginsa sisältöä.

Mutta minulla on yksi vähän toisenlainen idea. Ei ihan uusi, mutta uudella otteella.

Siihen ideaan liittyy muuan mahtava tyyppi, jolla on aivan mielettömän hieno pukeutumistyyli ja, kuten osoittautui, myös halua auttaa kohentamaan neulomisen imagoa vielä vähän lisää. Hän onkin henkilö, jolle itselleen ei ompelukone ole aivan vieras ja joka tuntuu arvostavan toistenkin osaamista.

Päättelytyötä ja lisää cliffhangereitä

Vaikka lankojen päättely on ehkä suurin piirtein tylsintä maailmassa, ja vaikka sormikkaissa sitä riemuahan riittää, vakuutan että en ole tällä kertaa tahallani venyttänyt urakkaa. Minä vain olen autuaasti unohtanut. En nytkään tarttunut neulaan riemusta kiljuen, mutta tässähän tämä homma menee. Tylsää, sitä se on, sitä en voi kieltää, mutta ei sentään vastenmielistä. Ja kieltämättä minua jaksaa motivoida ajatus siitä, että sormikaskelejä on ainakin minun ääreisverenkierrollani varustetulle ihmiselle vielä hetkeksi. 

Minulle vihjaistiin jokin aika sitten, että voisin koittaa levittää neulomisintoa vähän muillekin. Jäin pohtimaan, tursuanko tosiaan ideoita ja innostusta, niin kuin väittämä kommenttiboksissa kuului, vai olenko vain onnistunut säteilemään jotain valheellista reippautta. Tajusin itseni yllättäen, että kyllähän täällä tosiaan ideoita piisaa. Ja halukkuutta toteuttaa. Jokin flow tai sellainen iskee aina kun saan hetkenkin rauhan. 

 

Ehkä tällä kertaa lankojen päättelemisen unohtaminen kertoo juuri siitä. Että niin paljon on mielessä ja meneillään, että ei kaikkea voi muistaa. Koska mielessä ja meneillään on tosiaan paljon. Jotain todella mielenkiintoista.

Sen takia olen jaotellut neuleeni. Toiset ovat niitä, joita teen rentoutuakseni ja muuten vain. Toiset ovat niitä, joilla on jokin tavoite. Esimerkiksi kuten Sannan takki, tai juuri nyt sen oma kappaleeni. Tähtäimessä on myyntiin tuleva neuleohje. Sitten on toisaalta ne keväiset Twisted Flower sukat. Niitä on vain niin kiva neuloa. Malli ja väri... ah! (Uteliaille tiedoksi, että lanka on Wollmeise Twiniä värissä Zarte Knospe. Juu, olkaa vain rauhassa kateellisia.)

Mutta miten jakaa tätä intoa muille? Kas sen kun keksisi. Auttaako se, jos joka neuleen kanssa vain hehkuttaa - heiluttelee kuvia muiden nenän edessä onnellisesti rallatellen? Vai onko se nimenomaan ärsyttävää? Yleensä aivan ylenmääräiset ihkutukset ja vouhotukset saavat vastareaktion aikaan. Ainakin minussa. Ja tiedän että eräissä muissakin. Sellaisissa henkilöissä, jotka ovat joskus nuoruutensa hulluudessa kieltäytyneet lukemasta Ylpeys ja ennakkoluuloa vain koska minä sitä niin suuresti suosittelin. (Tiedät kuka olet!)

Jos jollakin on muuten syystä tai toisesta kyseinen kirja lukematta, niin piru vie nyt luette! Tämä on käsky.

Mutta luulen, että jos innostusta voi tosiaan jotenkin toisiin tartuttaa, paras keino on vain jatkaa itse innoissaan olemista. Vaikka käskeminen on tietysti paljon hauskempaa. Mutta jostain hämmentävästä syystä harvoin kovin tehokasta. (Ehkä jos minulla olisi yhtään auktoriteettia..?)

Siispä. Tietäkää että minulla on aluillaan eräs todella mielenkiintoinen ja hauska projekti. Ja vaikka näistä cliffhangereistä jo vähän huomauteltiin, en kerro vielä mikä. Kerron pian.

Siihen asti näkemiin!

Kaunista ja innostavaa

Minä olen siinä mielessä aika poikkeuksellinen ja erityinen ihminen, että musiikki on ollut elämässäni aina hyvin merkityksellinen asia. (Jätän teidät pohtimaan, mahdanko tässä epäonnistuneesti tavoitella nokkelaa ja ironista otetta, vai olenko vain oikeasti tosi ylimielinen typerys.) 

Vaikka tästä syystä, siis minun erityislaatuisuuteni vuoksi, kaikkia tietysti kiinnostaa ihan hirveästi, en kuitenkaan nyt käy läpi musiikin voittokulkua elämässäni Rölli-lauluista, Vivaldin vuodenajoista ja Abbasta Spice Girlsin, Backstreet Boysin ja Hansonin kautta Nightwishiin, Tori Amokseen ja siitä eteenpäin tähän nykyiseen lyömättömän hyvään musiikkimakuuni. Päätin vain tulla tänne jakamaan erään ihanan biisin, (ja voitte olla varmoja, että se on ihana, koska minä kaikessa musiikillisessa neroudessani niin kerron), jonka löysin aivan sattumalta. 

Viime aikoina on muuten tuntunut, että sattumalta löytämäni musiikki on juuri sitä parasta...

Vaikka kappale kuvastaa aika täydellisesti nykyistä musiikkimakuani, siinä missä oikeastaan tämän suomalais-ranskalaisen duon muukin tuotanto, olen jostain syystä ihan kokonaan missannut heidät tähän asti. Harmi, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, ja sivistän nyt tässä sivussa teitäkin, jos vaikka joku muukin on elänyt tynnyrissä. Tutustukaa siis Evaan & Manuun, upeisiin muusikoihin, joiden luovuus on ihan mielettömän innostavaa.

Minua vastaan tämä musiikki käveli jumppatunnin venyttelyosiossa. Vaikka seuraavana päivänä lihakseni kokivat kuoleman tuskia, jäin silti selvästi voiton puolelle ja tuntui, että kaikella on tarkoituksensa - jopa sillä että jossain kummallisessa itsetuhoisuuskohtauksessa piti mennä rääkkäämään itseään. En tiedä olisiko se ollut sen arvoista ilman tämän duon löytämistä.

Joulusalaisuuksia

"Kyllä sä olet niin jouluhuppana. Ihan höperönä nuihin jouluhommiin." Ai mitä, ai minä vai? Joulun odottaminenhan on ihan normaalia! Kaikkea sitä taas täällä saakin kuulla väitettävän. Ja ihan vain siksi, että vähän esittelin ideaani eilisen mallitilkkuilun taustalta.

Juu, jotain jouluun liittyvää on kehitteillä. Siksi tämä salakähmäisyys. Paljastan kuitenkin sen verran, että kyseessä ei ole joululahja. Toistaiseksi tänä vuonna ei ole puikoilla ainuttakaan sellaista - tiedoksi vain kaikille mahdollisesti jotain omatuotantoista odotteleville.

Yksi asia johti jo toiseen ja mallitilkun jälkeen puikoille hyppäsi toinen testikappale. Kuvasin tänne sen vähemmän salaisen puolen. Miksikö? No minusta on hauskaa ikuistaa eri vaiheita projektin etenmisestä. Minkä lisäksi minun mielestäni joulusalaisuuksia ei sovi puuhata kuitenkaan liian salassa. Mistäs nimittäin siinä tapauksessa revitään se pienoinen jännitys, jota ehdottomasti pitää olla ilmassa näin joulun alla?

Ainiin, nyt on vielä marraskuun alku. Oliko yleisesti hyväksyttyä käyttää tästä ajasta ilmaisua "joulun alla"? 

Hmm. Pitääkö tässä sitten kuitenkin myöntää olevansa jouluhuppana? Voin tulla puolitiehen vastaan ja todeta, että näin neulojana jouluun alkaa usein valmistautua keskimääräistä aikaisemmin. Jotkut neulojat valmistautuvat koko vuoden. (Ne on ne, jotka ovat niin anteliaita kuin nerokkaitakin, hahmottavat työmäärän ja tajuavat aloittaa ajoissa.)

Joulupuuhastelu ja -suunnittelu on kivaa. Yleensä omat puuhailuni ovat liittyneet pääaiassa lahjoihin ja vähäsen ruokiin, mutta nyt keksin tavan tehdä perusjoulunodottelutunnelmoinnistani ehkä vähän konkreettisempaa ja organisoidumpaa. (Kuulostaa sairaalta.) Olenpas vain aika innoissani..! Ja valotan asiaa vielä täälläkin, hitusen kerrallaan. Nyt on pakko pistää hymiö. :)

Ihanaa itsekehrättyä, nippelitietoja ja sukkien viivyttelyä

Alkuviikosta messuilusta kirjoittaessani sivusin vähän tällä hetkellä puikoilla olevia sukkiakin. Niitä itsekehräämistäni langoista tulevia. Koska itsekehrätystä neulominen on niin mieletöntä, minä kun en ole vielä ehtinyt turtua tällaiseen luksukseen, on ihan pakko tulla hölisemään siitä lisää. 

(Eikö ole jännä, että minä pidän itsekehrätystä langasta neulomista luksuksena, kun joskus se on tainnut olla kaikkea muuta kuin mitään kovin ylellistä ja hienostollista? Niin ne vain ajat muuttuu - jotkut kehräsivät pakosta ja tarpeeseen, vähän erilaisia villojakin. Minä kehrään huvikseni, harrastuksena ja itsenitoteuttamismielessä. Kehräystaito ei ole enää järin tarpeellinen, eikä tämä homma halpaakaan ole.)

Tämä lanka ei ole ensimmäinen isompi satsini, vaan on kehrätty sen punavioletin bfl-silkin jälkeen. Sitä lankaa vielä säilön ja odottelen ideaa. Huivihan siitä tottakai tulee, mutta millainen? Metrejä ainakin piisaa, taisi tulla suunnilleen 800, ja siitä johtuen kehräämiseen menikin iäisyys. 

Tätä uudempaa lankaa pyrin sitten tarkoituksella saamaan vähän paksummaksi ja itseasiassa bfl-mohairsekoituksen kanssa se minusta olikin helpompaa. Koitin saada aikaan jotain sukkalankavahvuista, sellaista jossa sadassa grammassa olisi nelisensataa metriä, mutta onnistuin aikaansaamaan jopa paksumpaa. Tai ainakin vähemmän juoksevaa.

Tämän aurinkoisen bfl-mohairin kanssa kävi jännästi. Metrejä tuli suunnilleen 260 ja grammoiksi jäi 92. Topsi taisi olla siitä sadasta grammasta aika vajaa jo alun alkaenkin, mutta vähän on mietityttänyt, että irtosiko sitä hemmetin mohairia sitten kehruun aikana vielä oikeasti grammoissa laskettava määrä. (Samperi!) Villan salaperäinen vaje ei kuitenkaan ole se kummallisin juttu, hämmentävintä on langan paksuus. Metrien perusteella (n. 280m / 100g) luokittelisin langan ennemminkin sport-vahvuuteen kuin fingeriniin, sikäli kun näistä nimityksistä nyt olen oikeasti kärryillä. Varsinaiselta paksuudeltaan lanka kuitenkin on suurimmaksi osaksi sitä minun tuntemaani fingerinia ohuempaa! Langan siis täytyy olla tiiviimpää kuin teolliset langat ovat. (Ja olisinkohan sen saman sitten siitä Tuulian kirjastakin lukenut, jos nyt oikein muiselen. Vai miten päin tämä homma yleensä menee?)

Mikä vielä hassumpaa, vaikka lanka on välillä hyvinkin ohutta, tuntuu metrimäärä kertovan totuuden siitä, minkälaista tiheyttä on odotettavissa. Nämä meneillään olevat sukat ovat 2,25 mm puikoilla kuudellakymmenellä silmukalla ja sukka tuntuu mahtuvan mainiosti jalkaani, on ehkä vähän väljäkin. Siis 60 silmukkaa! Eipä joku Cascaden Heritage menisi sillä määrällä päälle. Riippuen vähän mallista tarvitsen omiin räpylöihini sen 72-80 silmukkaa.

Menikö teksti jo vähän tekniseksi höpinäksi? Metrejä, millimetrejä, silmukkamääriä, paksuusluokituksia... Joo, tähän tämä harrastus johtaa, ihme pilkunpyörittelyyn. Näköjään. Eikä minun tarkoitukseni ollut tulla tänne vertailemaan lukemia, vaan hihkumaan sitä, miten ihanaa voi neulominen olla, kun lanka on paitsi itsetehtyä, myös varsin onnistunutta. 

Kerratessa kehtasin epäillä, mahtaako lopputulos olla koko matkalta niin kovin nättiä, kun oranssi ja vaaleankeltainen säie sekoittuivat välillä pitkiksi toviksi toisiinsa. Muistan jonkun jossain kutsuneen sellaista värien sekoittumista mosaiikkilangaksi. Päästyäni sukan kanssa vauhtiin huomasin kuitenkin, että valmiina neulepintana värit tulevat ihanasti esille ja mosaiikkiväri tuo vain lisää elävyyttä ja värien sulautumista toisiinsa. 

Juu, en ehkä arvostaisi samaa sekoittumista jos väreinä olisi vaikka vihreä ja aniliininpunainen. Toisaalta en ole muutenkaan niin ihastunut usempivärisiin topseihin kuin tällaisiin, missä on joko saman värin eri sävyjä tai pari toisiaan hyvin lähellä olevaa väriä. Minun makuni mukaisissa topseissa tuo mosaiikki siis toimii.

Tämä sukkaparin ensimmäinen kappale on edennyt hurjaa vauhtia ja minun oli pakko pistää itselleni vähän aisoja, etten tekisi sukkia samantien loppuun. Ensinnäkin haluan nautiskella tästä projektista kunnolla. Joku päivässä valmiiksi -meininki riistäisi liikaa iloa touhusta. Lisäksi pistin sukat puikoille myös vähän sillä mielellä, että minulla olisi kesken joku helposti matkaan napattava neule. Tällä hetkellä kun muuten puikoilla aktiivisesti ovat mm. villatakki, joka vaatii vähän suunnittelu- eli siis aivotyötä ja kirjoneulepusero. Jos menen ja porhallan sukat saman tien loppuun, mitä minä sitten taas saan helposti laukkuun ja mukaan?

Nyt tämän aurinkolangan valmistuttua minulla on jo uusi kehruuprojekti värttinällä. Kolmas topsini. Nyt irrottauduin turvallisesta bfl:stä ja aloitin merino-silkki-bambusekoitteen kanssa. Ja ohuelle linjallehan se lähti, vähän itsestäänkin, vaikka kieltämättä mielessä siintää muutenkin joku pitsihuivi tai vastaava. (Ohuthuivivammastani huolimatta.)

Värikin on taas mieleen. Keltaista ja punaista on jo tehty, niin että siniharmaa on oikein tervetullutta. Saapa vain nähdä kuinka monta miljoonaa kuukatta tätä sitten tuijotellaan. Ei tule tänä vuonna valmista, sen voin melkein taata.

Ihan vähän vielä niistä nutturoista

Noniin, menin ja ostin sitten sen nutturavalkin. Tai oikeastaan kolme.

Kolme siksi, että minä pidän myös kahden nutturan kampauksista. Ja kahden nutturan kampaukseen tarvitsee vähän pienemmät nutturat. Ostin siis yhden ison ja kaksi keskikokoista.

Glitterin myyjä oli varsin tehokas. Minun asenteeni pieniä, ahtaita ja suosittuja kauppoja kohtaan on aika yksinkertainen: minä en pidä niistä. Alan ahdistua, jos minua koko ajan tönitään, jos tönin koko ajan muita, jos en saa katsoa mitään rauhassa ja jos meinaan aina kääntyessäni vetäistä hyllyllisen tavaraa alas. Tämä tarkoittaa sitä, että mitä nopeammin sisään astumisesta saan haluamani asiat ostettua ja itseni ulos kaupasta, sen tyytyväisempi olen. 

Tämänpäiväinen myyjä, joko aisti välittömästi minun asennoitumiseni tai toimi muuten vain aivan täydellisesti. Hän tarjosi heti apua ja opasti minut valkkien luo. Hän katsoi hiuksiani ja osasi neuvoa, minkäkokoisia valkkeja tarvitsen ja ohjasi minut nopeasti kassalle, missä möi vielä pompulat ja pisti jonkin leimakortin mukaan. Mukavaa ja tehokasta. Olin parissa minuutissa ostoksineni ulkona ovesta. En voi kuin toivoa itse olevani yhtä hyvä työssäni arvioimaan asiakkaiden mielentilaa ja tarpeita.

Kotona pistin heti kampausta pystyyn ja kuvasin minuutin kestäneen ankaran työskentelyn tuloksen, jotta voisin esitellä sen täällä. Nämä valkit tosiaan olivat helppoja käyttää. Ensimmäinen kampaukseni niillä onnistui loistavasti. Toki nuo irtohiukset sun muut olisi varmaan jonkun mielestä tarkoitus laittaa pinneillä vähän siistimmin, mutta minä tiedän, että minun tukkani näyttää joka tapauksessa puolen tunnin päästä homssuiselta, koska sellainen minä vain olen. Sisäinen homssuus puskee aina ennen pitkää läpi.

Vika voi olla siinä, että minä en mielelläni käytä arkikampauksissani hiuslakkaa enkä mitään muitakaan aineita. Olen liian laiska sellaiseen, minkä lisäksi en ole ihastunut leikkimään jatkuvasti kaikenmaailman töhnien kanssa. Vähentääpähän ainakin vähän minun kemikaalikuormaani, kun jätän muotoilutuotteet vähemmälle.

Löysin yhden kaapin perukoilta pari joskus muinoin virkkaamaani kukkaa. En muista, teinkö ne ohjeesta vai omasta päästäni, mutta aika peruskukkaset ne on. Lankana on muistaakseni Novitan 7 veljestä ja Sandnes Garnin Kitten mohair.

Kukkasista tuli niin kivat hiuskorut, että jotain vastaavia voisi virkkailla lisääkin. Niiden avulla voisin ehkä piristää tylsähköä pukeutumistyyliäni.

Miltäs näyttää? Itse pidän niin nutturoista kuin kukkasistakin.

Töissä. Jotain pulinaa kehräämisestä.

Hahaa, bloggaan töistä! Vähän vapisevin mielin odottelin viikonlopun ajan tätä työpäivää ja vähän vapisevin jaloin tänne tulinkin, mutta itse asiassa olo ei ole enää ihan kauhea ja eiköhän täällä kolmeen asti jaksa. Toissayönä näin painajaista, jossa työpaikkamme oli myös hotelli ja ensimmäistä kertaa ikinä olin hotellin vastaanotossa enkä osannut mitään ja möhlin kaiken. En osannut edes antaa ihmisille rahasta takaisin. Viime yönä näin painajaista, jossa joku tyttö tuli kauppaamme ja nappasi Lauran villatopsista palasen ja käytti sitä kädessään olevan haavan vuotamisen tyrehdyttämiseen. Olin aivan pöyristynyt. 

En tiedä, pitäisikö tässä olla huolissaan siitä, että olen alkanut nähdä kummallisia työunia, vai siitä, että olen niin kateellinen Lauran villatopsista, että näen siitä uniakin. Onhan se kehruukuitu juu aivan ihanan vihreää, kuva ei tee yhtään oikeutta, mutta unien näkeminen siitä menee ehkä vähän yli.

Nyt töissä olen asiakkaiden palvelun välissä lueskellut viime perjantaina tänne tullutta Tuulia Salmelan Kehrääjän käsikirjaa. Tämä menee jo törkeän mainonnan puolelle, eli voitte vapaasti suhtautua täysin varauksellisesti hehkutukseeni, mutta kyseinen kirja kyllä vaikuttaa ainakin näin aloittelevan kehrääjän näkökulmasta ihan mielettömän inspiroivalta ja pätevältä tietopaketilta. Viime syksynähän osallistuin samaisen Tuulian värttinäkehruupajaan ja se oli ihan sopiva startti tähän touhuun, mutta tietenkään siinä ajassa ei ehtinyt kaikkia kehruuseen liittyviä asioita läpikäymään eikä puoletkaan varmaan jäänyt päähän muutenkaan, kun värttinän pyörittely vei kaiken keskittymiskyvyn.

En jaksa itse ottaa kirjasta kuvia, joten varastan kuvan kaupan blogin puolelta niin kuin tein itse asiassa myös ylläolevan kuvan kanssa. Olen kriminaali, älkää ottako mallia!

Hemmetti, kun en tullut sittenkään ottaneeksi värttinääni ja keskeneräistä bfl-silkkikehruutani töihin. Eilen illalla vähän suunnittelin sellaista, mutta sitten ajattelin, että minulla on kuitenkin ihan tarpeeksi tekemistä kaupalle neulomisessa. Mutta kyllä tässä aina joissakin väleissä olisi ehtinyt ihan pikkuisen kehrätä. Ihan pikkuisen.

Keltainen toukokuu*

Intouduin kuvaamaan tämänhetkistä lankavarastoani. Tai oikeastaan intouduin kuvaamaan kaikki sinne kertyneet keltaiset langat. Pitäähän ne nimittäin ikuistaa. Ovat niin kauniita. Ja niin keltaisia. 

Täytyy myöntää, että keltaiset ovat aika hyvin vallanneet täällä alaa. Mistähän se johtuu? Keltainen ei ole sen enempää lempivärini kuin mikään muukaan. Mutta sitä on tullut haalittua niinkin paljon, että sukka- ja huivilangoistani (sikäli kun minulla kovin montaa huivilankaa onkaan) varmaan melkein puolet on keltaisia. 

Voihan se olla, että olen jollain tavalla pimahtanut. Tai oikeastaan se on jopa varsin todennäköistä. 

Kesäkin tulee.

*Paska. Nyt soi Aikakone päässä.

Hymiövaara

Pää on täynnä ajatuksia. Juuri mitkään niistä eivät kyllä liity neuleisiin. Mutta tietenkin minä neulon. Tällä hetkellä kuitenkin jotakin hieman helpompaa. Tai jos rehellisesti sanotaan, niin jotain ihan mielettömän yksinkertaista. Nyt on jotenkin niin paljon kaikkea ajatuksissa, että jopa kädetkin ovat vähän rauhoittuneet ja hiljentyneet.

Ja väri on terapiaväri. Oikea tähän hetkeen.

Minulla on flunssa ja aivastelen koko ajan. Kuuntelen musiikkia, (samoja biisejä koko ajan ripiitillä), istuskelen sohvalla ja juuri äsken keitin kahvit. Minun pitäisi soittaa kitaraa, sillä huomenna on eräs samperin pedioppilaskonsertti, jossa joudun esiintymään täysin vastoin omaa tahtoani. En kyllä todellakaan ole tarpeeksi hyvä. Toivottavasti kaikki sukulaiset ja tuttavat älyävät pysyä poissa.

Viikonloppuna oli ystävien häät. Minusta on tainnut todellakin tulla vanha, sillä olen niiden jäljiltä vieläkin aivan totaalisen poikki. Enkä edes omasta mielestäni mitenkään riehunut ja rellestänyt, vaan kävin vain lähinnä enemmän tai vähemmän sivistyneitä keskusteluja muiden häävieraiden kanssa. Vähäsen tosin harmittaa, että en jutellut kenenkään tuntemattomampien kanssa, olisihan nimittäin ollut ihan mukava tutustua vähän niihin morsiammen muihinkin kavereihin. Mutta toisaalta... tulinpa taas ainakin havainneeksi, miten paljon ja miten ihania kavereita minulla on. Hämmentävää, mutta upeaa, miten keskenään niin erilaiset tyypit voivatkin muodostaa niin mahtavan porukan. Pitkästä aikaa minulla on sellainen olo, että voisin pakahtua ihan vain siitä ilosta, että tunnen niin mielettömiä tyyppejä! Mikä parasta eräs toinen taisi olla häissä vähän samoissa fiiliksissä, sillä jossain vaiheessa iltaa hän sanoi minulle, että "musta on niin ihanaa, kun sä olet mun kaveri". Ei muuten ole yhtään hassumpaa kuulla tuollaista. 

(Tässä vaiheessa hehkutukseni alkaa mennä siihen pisteeseen, että melkein käytin hymiötä. Pitää vissiin hillitä itseni, ettei sentään mene ihan överiksi.)

Viime viikko oli muutenkin varsin ihmistäyteinen. Pikkusisko tuli meille kylään tiistaina ja äiti keskiviikkona ja molemmat olivat viikonloppuun asti. Ja pikkusisko jos joku on muuten aika värikästä seuraa:

 

Muistan tämän langan kerällä ja voin sanoa, että se ei todellakaan tehnyt minuun vaikutusta. Tai siis ainakaan positiivista sellaista. Mutta pikkusisko ihastui siihen täysillä ja neuloi siitä itselleen muun muassa sukat. Ja lopputulos ei sitten olekaan itse asiassa yhtään pahan näköinen vaan suorastaan nätti ja pirteä. Ja ihan pikkusiskon näköinen.

Nyt sisko on sitten intoutunut enemmänkin neulomaan. Aiemmin hän on tehnyt pääasiassa melko perusneuleita, (tosin ainakin palmikot hän muistaakseni hallitsee jo ennestään), mutta nyt sain käännytettyä häntä hitusen hc:mpään suuntaan. Pyörähdimme työpaikallani ja kunnon myyntitykkinä sain oranssin Aade Lõngin lähtemään siskon matkaan. Ja mitäs muuta siitä tulisi kuin Revontuli-huivi!

Noh, alkuun sain kyllä olla aika paljon auttamassa, mutta kyllä se siitä sitten lähti. Viikon päätteeksi huivi oli itse asiassa jo melko pitkällä. Ja olenpas vain ylpeä pikkusiskostani. Ja tyytyväinen tietysti itseeni (niin kuin aina), koska sain ovelasti huijattua siskon tielle, jolta ei tunnu yleensä olevan paluuta opetettua jotakin kiinnostavaa toiselle ihmiselle. Sehän on sentään aina aika antoisaa.

Hyvää mieltä (ei aprillia)

Nyt viime aikoina blogilleni on alkanut tipahdella tunnustuksia ja haasteita. Tiedä sitten, mistä se johtuu, mutta kieltämättä on alkanut tulla suosittu olo. Kohta varmaan nousee päähän, varoitan jo näin etukäteen. Minusta voi tulla kohtalaisen rasittava siinä vaiheessa kun alan käyttäytyä kuin kovemman luokan julkkis. 

Olen vähän hidas ja paljon laiska reagoimaan kaikkiin kiertäviin palkintoihin sun muihin, mutta näistä taipumuksistani huolimatta kaikki muistamiset kyllä oikeasti lämmittävät mieltäni. On oikeasti kiva tietää, että siellä jossain on joitakuita, joita blogini tyyli miellyttää. Osittainhan sitä kirjoittaa itselleen ja pitää vähän päiväkirjaa aikaansaannoksistaan, mutta kyllähän koko tämän bloggaamisen pointti on ihan se vuorovaikutus.

Koska olen tullut lykänneeksi näihin haasteisiin sun muihin tarttumista, meni äsken hetki blogini kommenttibokseja tonkiessa. Jos nyt oletetaan, että löysin tosiaan kaikki, tässä pitäisi olla tyypit, jotka ovat katsoneet blogini muistamisensa arvoiseksi: Lotta, groomeri, amuk ja sansu. Ja sattumalta itse tykkään kaikkien heidän blogeistaan ja seurailen enemmän tai vähemmän säännöllisesti.

Ihan puhtaasti laiskuuttani tartun haasteista nyt vain yhteen, viimeisimpään. Lotta heitti hyvän mielen haasteella, ja se on kieltämättä kaikista missään näkemistäni kiertävistä haasteista mielenkiintoisin. Siinä tehtävänä on yksinkertaisesti listata hyvää mieltä aiheuttavia asioita ja pistää haastetta eteenpäin ainakin viidelle muulle bloggarille.

Hyvää mieltä

Ensimmäisenä se itsestäänselvä: läheiset ihmiset. Saan valtavasti hyvää mieltä perheestä, kumppanista, ystävistä ja sukulaisista. Niin, ja maailman parhaasta pomosta! Kun asiaa rupeaa miettimään, minulla on oikeastaan ihan älyttömän monta läheisempää ihmistä elämässäni, mikä on kyllä mielettömän hyvää onnea.

Ja sitten saman tien materialistisempiin ilon aiheisiin. Tykkään ihan valtavasti nykyisestä käsityökirjakokoelmastani. Ja ehkä vielä sitäkin antoisampi on taidokkaasti haalimani vanhojen käsityö- ja muotilehtien varastoni, johon viimeisimmän lisän sain äidiltäni synttärilahjaksi puolisen vuotta sitten.

Saan muuten valtavasti hyvää mieltä myös tästä netin ihmeellisestä käsityömaailmasta niin nörttiä kuin tämä koneella hengaaminen onkin - ja vaikka kuinka koitettaisiin väittää, että se oikea elämä on jossakin netin ulkopuolella. Kuulkeepas, jos ei ois nettiä ja Ravelryä ja Ravelryn Oulu-ryhmää, niin olisi mennyt esimerkiksi varsin antoisat pubineulonnatkin ohi! Siellä sitä juteltiin ihan livenä. Ja neulottiinkin. Ja join oikean siiderin.

Hyvää mieltä irtoaa myös kivoista kitaratunneista, yksin kovaan ääneen laulamisesta, hyvän biisin ripiitillä kuuntelemisesta, aurinkoisista päivistä, polkupyörästä, hyvistä sarjoista ja kirjoista, kamerasta, kirjastoista, kivoista tuoksuista, hyvästä ruuasta, pehmeästä peitosta ja niistä kausista kun ei ole pahemmin migreeniä.

Siinä niitä varmaan jo olisi. Ja on niitä enemmänkin. Ei vain voi kaikkia muistaa juuri nyt.

Haasteen puolestaan pistän eteenpäin vaikka kaikille niille, jotka bongaavat bloginsa tuolta vasemman sivupalkin lempiblogiluettelostani!

Tämä ei ole tervettä

Tätä voi ehkä kutsua kauniisti koukuttumiseksi. Sana riippuvuus kenties johtaa vähäsen harhaan. Siitä huolimatta alan epäillä, että taustalla on jonkin sortin sairaus. 

Kyllä. Värttinällä kehräys. Ei tämä toisaalta ihan täysillä käyvän hommalta tunnu, mutta kun sen makuun pääsee, ei vain voi lopettaa. Silloin aiemmin kehräilin sen yhden pikku nöttöseni, ja siitä tuli hyvin sympaattisen näköinen. Silloin puuha tuntui ihan kohtalaisen mielenkiintoiselta ja ajattelin kyllä harjoitella, mutta monet muut asiat elämässäni tunkivat tielle. Nyt myöhemmin sitten palasin värttinäni pariin vähän kokeilemaan ja aluksi se tuntui siltä kuin aiemminkin, ihan mielenkiintoiselta. Sitten aivan yhtäkkiä koko touhu lähti täysin hallinnasta.

Aina kun lasken värttinän pois käsistäni ajatellen, että nyt en todellakaan jaksa, nyt sattuu sormiin ja hartioihin, väsyttää, viimeisetkin voimat alkavat hiipua... sitten muutaman sekunnin päästä huomaankin taas jatkavani. Koska on vain pakko. En tiedä, tekeekö minun edes mieli. Ei vain voi olla jatkamatta.

Juu, on se mielenkiintoista. On melko jännittävää seurata, miten löyhä karva muuttuu säikeeksi ja miten säie muuttuu lopulta langaksi. Ja jos topsissa on useita värejä tai sävyjä, on tietenkin todella koukuttavaa katsoa, miten värit sekoittuvat toisiinsa. Mutta silti. Miten muka ei voi lopettaa, vaikka oikeasti jo haluaa?

Olen tosissani alkanut haaveilla rukista. Jos värttinällä kehruu on tällaista, minkälaista mahtaa olla rukin kanssa? Värttinä ottaa kuitenkin luultavasti enemmän hartioihin ja touhu on paljon katkonaisempaa. Mutta olisiko virhe päästää itsensä käsiksi rukkiin? Olisiko se sitten menoa saman tien? Uppoaisivatko kaikki rahani tulevaisuudessa villatopseihin? Hamstraisinko asunnon niitä täyteen? Tekisinkö enää muuta kuin kehräisin?

Terve järki sanoo, että pysyttele erossa siitä. Nyt kun vielä voit valita. Mutta... toisaalta olemme pomoni Lauran kanssa miettineet, että olisihan hyödyllistä minun opetella kehräämään rukilla. Voisimme hankkia kehruukuituja myyntiin. Sehän olisi vain hyvä, eikö olisikin? Vain ammattitaidon kartuttamista? Valikoiman laajentamisen mahdollistamista? Vai mitä? Vai mitä?

 

 

Tekisi mieli välillä taas vähän neuloa. Mutta ei oikein ehkä onnistu. Ei ehdi.