Sumun ja harmaan kirkastaja

Harmaa ja sumuinen syyspäivä, sellainen jollainen juuri tänään on, on minusta hyvinkin kaunis ja tunnelmallinen.

Joissakin puissa on enää muutamia lehtiä, osa vielä sinnittelee. Enää ei voi puhua väriloistosta, mutta väriläiskistä sentään.

Vaikka pidän harmaasta ja pidän sumusta, kaipaan sen keskelle piristystä. Siksi koin viikonloppuna, että oli aika korkata vähän kuplivaa.

Kuplia

 

malli: Kupla-lapaset, Soile Pyhänniska

lanka: Louhittaren luolan Pohjan akkaa sävyissä sammal ja antiikki, saatu Portissa

puikot: 4 mm, pyöröt (tein magic looppina, kun ei ollut noin paksuja sukkapuikkoja)

langan kulutus: vajaa 50 g molempia värejä

juttua mallin synnystä: Neulovan Nartun blogissa

fiilis: <3

En ole ihan varma, mutta minusta tuntuu, että nämä ovat ensimmäiset itselleni neulomani lapaset. Lapasia olen neulonut muutamat, yhdet keräykseen, muuten kavereille. Kaikki on olleet ihan kivoja neuloa, mutta en ole mikään lapas-fani, (paitsi käyttämisen puolesta), enkä ole tainnut tarttua yhteenkään lapasohjeeseen puhtaasti mallin innoittamana. Toisin oli tällä kertaa.

Joo, palloja. Ehkä vähän tylsää, niinkö? Ei kyllä muuten ole. Ei sen enempää neulomisen kuin lopputuloksenkaan kannalta. Lapaset oli helpot neuloa, mutta eivät missään tapauksessa tylsät. Ja lopputulos... no, en itse asiassa tiedä, mikä siinä viehättää, mutta viehättää. Pallojen muhkeus tekee lapasista tosi lämpimän näköiset. Vielä en ole ehtinyt testata kunnolla käytössä, mutta lapasista tuli sen verran väljät, että alle mahtuu kyllä tarpeen vaatiessa toiset ellei kolmannetkin. Ja kerroslapastautuminen on ollut minun ratkaisuni talvipukeutumiseen monena aikaisempanakin vuonna.

(Jos joku miettii, mistä minä niitä lapasia olen aiemmin kiskonut, niin kerrottakoon, että mummi on ollut erittäin hyödyllinen sukulainen tässä asiassa.)

Jopa talvi saa nyt tulla. Olen valmis.

Juttua sormikk... kas, siis kynsilakasta

Toinen käsi. Yksi sormi, jäljellä vielä neljä. Eikö nämä lopu koskaan? Miten voi olla, että sinänsä niin pieni neule tuntuu ajatuksena ihan käsittämättömän vaivalloiselta? Ja että aina yhden sormen jälkeen, (johon siis kuluu aikaa oikeasti vain muutamia minuutteja), on aivan työn ja tuskan takana aloittaa seuraava? Siis aloittaa. 

Vähäsen naurettavaa, että annan täällä sormikkaista sellaisen kuvan kuin ne olisivat jotain aivan ylimaallisen mahdotonta neulottavaa. Eivät ne ole. Se on vain tämä tappava tylsyys, joka iskee. 

Olen sitten pysähdellyt matkan varrella ehkä noin kahden kerroksen välein kokeilemaan hanskoja käteen - joko nyt? Ai ei vieläkään? Täh?

Sitten pitää tietysti pitää hetken ihailu- ja mallailutaukoja, kun kynsilakat mätsäytyy niin loistavasti sormikkaisiin. Suunniteltu juttu. Ainoa omistamani kynsilakka ja pari vuotta sitten Essiltä joululahjaksi saadut langat. Pitkän harkinnan tulos. 

Näin yhden kynsilakan ylpeänä omistajana voin sanoa, että olen vähän hurahtanut tähän lakkaustouhuun. Olisi ajatuksen tasolla tosi siisti juttu omistaa laaja valikoima värejä ja sävyjä ja vaihdella lakkaa aina vähän fiiliksen mukaan. Mutta tosiasiassa valtava kynsilakkavarasto ahdistaisi varmasti vähintään yhtä paljon kuin varastohuoneellinen lankaa - joka siis tosiaan olisi minusta aika kauheaa. Pidän mukavasta parin kolmen laatikon lankavarastosta. (Okei, kolmen neljän ehkä.)

Mutta ihan oikeasti. Kynsilakka saa minut tuntemaan itseni ikään kuin huolitellummaksi. Se on jo aikamoinen saavutus sillä yleensä tunnen näyttäväni kulahtaneelta ja homssuiselta. Enkä varmaan osu ihan kauhean kauas totuudesta.

Minulla on jopa kynsienkasvatusprojekti kesken. Edellisestä kerrasta on ehkä hyvinkin kymmenisen vuotta. Eikä tässä nytkään ole mitään järkeä, sillä pitkät kynnet vasemmassa kädessä häiritsevät kitaran soittoa. Tai siis oikeastaan estävät sen. Mutku mä haluun näyttää nätiltä...

Tämä ainoa omistamani kynsilakka, Kure Bazaarin Stiletto, on sekin luonnonkosmetiikkaa. Luonnollisesti. Tai ainakin melkein. Ilmeisesti kynsilakkoja on aika mahdotonta tehdä sataprosenttisesti luonnon antimista. Mutta vähän on ollut muutenkin viime aikoina sellainen olo, että ei niitä kavalia kemikaaleja onnistu joka tapauksessakaan välttämään ja kaikki kuollaan kumminkin. (Jälkimmäinen huomio on jälleen kerran osoitus terävästä havainnointikyvystäni ja loogisesta päättelystäni. Mutta jos nyt vähän syvennän synkistelynäkökulmaani, tarkoitan lähinnä sitä, että eiköhän tässä ihmiskunta onnistu itsensä tuhoamaan ja viemään puoli eliökuntaa mukanaan. Ihan vaan omaa tyhmyyttän.)

Luonnonkosmetiikka voisi muuten olla mitä mainioin tekosyy ostaa tavaraa vain enemmän. Kun hei, täähän on ekoa, oikeastaan se tuhannen värisävyn kynsilakkakokoelma onkin ihan ok juttu. (Tosin ainakaan tuota Kurea ei niin paljon tarjolla olekaan.) Senpä takia varonkin nyt tekemästä mitään hätäisiä heräteostoksia, vaikka joku pastellinen vaaleankeltainen juuri nyt tuntuukin hyvältä idealta. (Kelatkaapa blogia taaksepäin ja laskekaa montako vaaleankeltaista neuletta olen ikinä tehnyt ja kuinka paljon muutenkin pastellivärejä käytän. Että siihen nähden kuinka todennäköistä on vaaleankeltaisen kynsilakan käyttö sen ensimmäisen kokeilukerran jälkeen..?)

Jos kynsilakkainnostus kuitenkin jatkuu, saatan joku päivä hommata itselleni pari muutakin värisävyä. Mutta katsotaan nyt. Olen ennenkin innostunut asioista täysillä ja menettänyt myöhemmin kiinnostukseni totaalisesti. Että voi tämäkin olla hyvinkin jokin vaihe. Epätoivoinen yritys muuttaa imagoani. Tai palata varhaisteini-iän tunnelmiin, jolloin omistin hienon metallisen jadenvihreän kynsilakan ja intoilin siitä.

Mutta jos jossain vaiheessa hankin lisää sävyjä, Kure kelpaa kyllä minulle. Yhden kynsilakan ylpeänä omistajana olen tietenkin vähän heikoissa asemissa mitä tulee laadulliseen vertailuun, mutta on tämä minusta ihan hyvin kynsissä pysynyt. Pari päivää näyttää varsin siistiltä ja sitten alkaa vähän näkyvämmin kulua kynsien päistä. Eikä kovin pahasti silloinkaan, jos lakkaa on kaksi kerrosta. Mitään alus- ja päällyslakkojahan en omista. Niiden kanssa käytettynä voi kestää vielä pitempäänkin. Tai mistäs minä tietäisin...

Neulokaa sormikkaat itsellenne!

Kännykän kameralla otetut kuvat eivät ehkä ole järin kaksisia... mutta kärsin nykyään laiskuudesta, mikä näkyy sitten bloginkin sisällössä. Omg, kyynel ja niin edelleen. Koska mikään elämässähän ei ole vakavampaa...

Sormikkaat ovat edenneet. Reissussa oli päiviä, jolloin en jaksanut neuloa, mutta sitten aina välissä iski palmikonvääntämishimo ja yhdellä istumalla on neuloutunut puoli hanskaa. Vaan sormiosat on tylsiä. Voi kuulkaa, ne on tylsiä.

 

Tässä nimenomaan itselleni sormikkaita neuloessa tajusin kuitenkin, että aika paljon mukavampaa tämä homma nyt on kuin aiemmin. Neuloessa voi sovittaa, oikea käsi on koko ajan sopivasti hollilla. (Ja vasen, eh eh.) Kavereille neuloessa sormien pituus on ollut vähän arvailujen varassa. Joskus on saattanut jossain välissä päästä kokeilemaan sormikasta käsiin, mutta ei siitäkään ole ihan kauheasti iloa ollut. Ei ole välttynyt pähkäilystressaukselta.

Neuvoni kuuluu siis: neulokaa sormikkaita vain itsellenne! Se ei ehkä ole ikuisen onnen salaisuus, mutta saattaa säästää parilta harmaalta hiukselta.

On muuten pistänyt miettimään, mistä tulee sanonta "istuu kuin hansikas". No, englannin kielestä vissiin, jos olen oikein päätellyt. Mutta onko se siis ironiaa, vai mitä se on? Ainakin oikean kokoisia ja sopivia sormikkaita on ihan mahdotonta löytää. Varsinkin kun sormet eivät mitenkään väistämättömästi ole molemmissa käsissä saman pituiset. 

Vaan se siitä aiheesta. Jätän pidemmät spekuloinnit. Seuraavaksi reissukuva. Tajusin nimittäin, että kyllähän kaikki itseään kunnioittavat bloggajat pistävät reissukuvia blogiin jos käyvät yhtään kotipihaa kauempana. Että tässä ois. Minulla oli reissussa unisukkina nuo Handun langoista tehdyt Norwegian Rose -sukat. Olikin ihanan lämpimät.

  

Sen kummempia maisemakuvia ei tältä neulojalta irtoa. 

Vielä on talvea jäljellä...

Tarkoitukseni ei ole masentaa ketään postauksen otsikolla. Paremminkin kyse on siitä, että yritän selitellä itselleni, että on ihan ok, että lumihiutalesukistani ei ole vieläkään kuvia. Että vielähän tässä on talvea jäljellä. Vielä ehtii ottaa kuvia, jotka ovat sukkien teemaan nähden kohtuu ajankohtaisia. (Ja aina tulee uusia talvia.)

Minulla ei itselläni ole muutenkaan mitään talvea vastaan. Kaipaan kyllä joka talvi valoa kipeästi aina pahimman pimeyden aikaan, mutta nyt kun on jo valoisaa ja vielä talvi, olen ihan tyytyväinen. Toki, myönnän, olisi mukava jo pikkuhiljaa päästä ulos ilman että pukeutumiseen tarvitsee käyttää varttia. Ymmärrän kyllä niitä, jotka ovat tässä vaiheessa jo todella turhautuneita. Uskon kuitenkin vakaasti, että kaikista vuodenajoista ja säistä voi nauttia. (Ja muuten, maaliskuu on minusta aina ollut Suomessa talvikuukausi. Hämmentää kun jotkut suhtautuvat joka maaliskuu lumeen ja pakkaseen katkeran turhautuneesti, aivan kuin heidät olisi petetty.)

 

 

 

Oli miten oli, kyllä se kevät sieltä vielä tulee. Ja siihen asti voi iloita siitä, miten kaunista lumi on. Ja jos ei osaa arvostaa sitä, onpahan ainakin hyvä syy istua sisällä neulomassa.

Minä aloitin toissapäivänä uuden neuleen. Sanotaan sitä sitten vaikka keväänodotusneuleeksi, koska tulossa on sormikkaat. Tajusin, että haluan nyt vihdoin jonkun pikkuneuleen puikoille, (koollisesti pienen siis), sillä tässä on jos jonkin näköistä villapaitaa ja -takkia tullut neuloskeltua. Tuli ikävä sukkapuikkoja.* Yritin ensin Cookie A:n Cusp-sukkia vihreästä Sukka-Puffasta, mutta vaikka malli oli kivan näköinen, sen neulominen ei oikein juuri nyt kolahtanut ja jotenkin langastakin tuli sellainen olo, että se haluaa joksikin ihan muuksi. Jätin homman hautumaan, eilen purin.

Pari päivää sitten tuli yllättäen sormikasolo. Olen ajatellut kyllä jo pidempään, että haluan ja tarvitsen villasormikkaat, ja että olisi kiva neuloa Miss Sophie -malli itsellenikin. Tai ylipäänsä neuloa sormikkaat itselleni - olen neulonut elämässäni kolmet ja kaikki on olleet jollekulle muulle. Naurettavaa.

 

Kaupungilla torstaina jouduin lainaamaan pikkusiskon Knotty -sormikkaita ja lapasia päälle, kun itse olin varustautunut typerästi nahkasormikkailla. Käteni olivat aivan jäässä ja välittömästi vetäessäni Knottyt käsiin tuli ihana pieni lämmön tunne. Tuli vähän suutarin lapsi -olo. Missä minun lämpimät villasormikkaani?

 

Kyllä routa porsaan kotiin ajaa. Tai jotain sinne päin.

 

 

*Suhteeni sukkapuikkoihin on näköjään muuttunut aivan pelottavan radikaalisti. Olisinko joskus uskonut itseni sanovan missään olosuhteissa "tuli ikävä sukkapuikkoja? No way.

Tammikuun värit

Tammikuussa valkoinen, harmaa ja harmahtavan sininen sulautuvat yhteen.

Yhtään kirkkaampi sininen tuntuu jo olevan pirtsakka väriläikkä. Jo sekin erottuu. Mutta kauniisti. 

  

Vappu-pipo

malli: Vappu, Suvi Simola, Kaikki lähti lapasesta

lanka: Drops, Nepal

puikot: 4,5 mm

langan kulutus: 100 g

Chevalier-lapaset

malli: Chevalier Mittens, Mari Muinonen

lanka: Drops, Karisma

puikot: 3,75 mm

langan kulutus: vähän vajaa 100 g

Niin vain on tammikuussakin tunnelmaa.

No onkos tullut vappu nyt joulun keskelle

Blogi on saanut viettää tovin verran rahtusen hiljaisempaa aikaa. No, hiljentyminenhän tekee ihan hyvää aina silloin tällöin. Tässä tapauksessa se on vain lisännyt intoa.

Sitä voisi kuvitella, että neulomisinto alkaisi jossain vaiheessa hiipua. Ainakin eräs vähän vanhempi nainen, jonka kanssa juttelin tällä viikolla, sanoi että hänen neulomisistaan oli joku hänen miehelleen kommentoinut, että anna neuloa vain, kyllä se siitä loppuu. Tapauksesta on kuulemma jo viitisenkymmentä vuotta, mutta neulominen ei ole osoittanut loppumisen merkkejä. (Minä olin salaa vähän vahingoniloinen, piste neulomiselle, nolla skeptikolle.)

Minulla on koko ajan entistä enemmän ideoita ja suunnitelmia. Ohjeita alkaa olla jonossa enemmän kuin ehdin ehkä ikinä tehdä. Vaikka en sentään joka hetki halua olla neulomassa, neulon tai ainakin ajattelen neulomista hyvin suuren osan päivästä. Eikä minua edes itseäni huolestuta.

Valmistuneita neuleita on vielä blogissa esittelemättä. Pitäisi pingottaa yksi huivi ja yhdistellä villatakin kappaleet toisiinsa. Päätellä parit langat. Ottaa kuvia. Juu juu, heti kun kerkiän.

Jotain voin joka tapauksessa esitellä. Neuloin Vaaka ry:n joulukeräykseen huivin ja lapaset. Lapaset ovat ensimmäinen neuleeni Suvi Simolan ja Mari Muinosen ihanasta Kaikki lähti lapasesta -kirjasta. 

ohje: Suvi Simolan Vappu, Kaikki lähti lapasesta

lanka: Drops Lima, väri 3145

puikot: 4,5 mm

langan menekki: 67 g

fiilis: tosi kiva

Nämä lapaset olivat nopsat ja mielenkiintoiset neuloa. Tykkäsin siitä, että jotakin tapahtui melkein koko ajan, mutta ei mitään niin työlästä tai hankalaa, etteikö olisi voinut samalla ajatella jotain muutakin. Ohjekin oli minusta melko helposti seurattava.

En ole tainnut neuloa näitä ennen kuin yhdet tai kahdet lapaset. Nämä ovat kyllä ehdottomasti mukavammat kuin aiemmin neulomani, sillä nämä ovat napakat ja pysyvät varmasti hyvin kädessä. Varren palmikot estävät lapasta valumasta ja ovat sitä paitsi kivan näköiset.

Lapaset ovat oikeastaan niin mukavat, että voisin vaikka jonain päivänä neuloa samanlaiset itsellenikin. Ehkä tosin jostain eri väristä. Tuollainen haalea vaaleanpunainen ei ole oikein koskaan ollut minun värini, mutta näin joulukeräykseen neuloessa ajattelin irrotella. Minusta väri on kuitenkin sinänsä ihan nätti ja on kiva neuloa välillä vähän muitakin kuin niitä omia värejä. Ja minusta kun kaikki värit voivat olla ihan hienoja, ainakin jos ne yhdistää oikein. En oikeastaan ihan ymmärrä ihmisiä, joilla on todella totalitaarinen värimaailmankatsomus. Ymmärrän sen, että itselle valitsee vain tiettyjä värejä ja sävyjä, sillä kellekään nyt vain ei kaikki sävyt passaa täydellisesti. Lisäksi joissakin väreissä tuntee olonsa kotoisammaksi, kauniimmaksi tai itsevarmemmaksi kuin toisissa. Mutta että jotkin värit olisivat vain absoluuttisesti paskoja, olivatpa ne kenen tahansa päällä tai missä tahansa ympäristössä, sitä minun on jotenkin todella vaikea tajuta. Enkä kyllä oikeasti edes yritä ymmärtää.

Noniin, johan tässä on koneella istuttu näpyttelemässä. Voisin jatkaa taas eräiden sukkien parissa. So long ja silleen.

Alpakka Huippuvuorilla

Tänään sain valmiiksi ex-kämppiksen sormikkaat, ja ne lähtivät litomaan suurinpiirtein saman tien, sillä ex-kämppis vei ne heti mennessään. Nappiin ajoitettu siis, eikä millään muotoa viimetipassa.

Kuvat ovat surullista katsottavaa. Aivan pimeitä eikä mitään saa selvää. Ja näitäkin minä olen parhaani mukaan korjaillut, näkisittepä alkuperäiset.

malli: Knotty Gloves (Ravelry), Julia Mueller

lanka: Drops Alpaca

menekki: n. 55-60g ehkä (unohdin punnita, loput langat vei ex-kämppis mennessään)

puikot: 2.25 mm, 15 cm sukkapuikot (ihanat)

fiilis (huomasin tällaisen Villalankasarvikuonolla, pakko matkia): erittäin jees! Ihanat nuo sukkapuikot, rakastan niitä! Helppo malli neuloa.

 

Noniin, nämä alpakkaiset sormikkaat pääsevät sitten melko pian Huippuvuorille vaeltamaan. Saapa nähdä, miten niiden siellä käy. Liekö kestävät kulutusta. Toivottavasti. Varoittelin kyllä, että minulla ei ole tietoa tämän langan hankauskestävyydestä, ja jos siellä sauvat kädessä mennään, niin saapa nähdä. Mutta onneksi nämä eivät ole ex-kämppiksen ainoat käsineet. Niiden on tarkoitus olla alla, joten ne eivät ehkä pahinta hinkkaamista saa osakseen. Ja jos puhki menevätkin, niin onpa hanskat päällä ja toivottavasti lämmittävät.

Kulutuskestävyysraporttia odotellessa...

Kosioretkellä

Huomaan tulleeni elämässäni viimein siihen pisteeseen, jossa minulla ei ole enää mitään muuta vaihtoehtoa kuin pyytä exäni kättä. En nimittäin ehkä selviä ilman sitä.

Exällä tässä tapauksessa viittaan siis entiseen kämppikseeni, yhteen niistä lukuisista. Tämä kyseinen on päättänyt uhmata vaaroja ja lähteä jääkarhujen ja lumivyöryjen (niin oletan) pariin seikkailemaan tänä keväänä. Huippuvuorille, jonnekin sinne kylmään. Minun tehtäväkseni jäi alussormikkaiden neulominen. (En muuten enää muista, tarjouduinko itse vai pyydettiinkö minua hommaan. Sovimme asiasta jo aika monta kuukautta sitten.)

Valitsimme yhdessä sormikkaiden materiaaliksi alpakkalangan. Alpakan väitetään olevan seitsemän kertaa villaa lämpimämpi (vaikka oikeampi ilmaus varmaan olisi lämpöä eristävämpi, olenko oikeassa?), joten valinta on varmaankin ihan järkevä. Näiden sormikkaiden on tarkoitus olla päällä käytännössä aina. Kintaat on välillä pakko riisua kun jotain hommaillaan, mutta aivan paljain sormin ei kannattaisi ilmeisesti syödäkään.

 

Aloitin sormikkaiden neulomisen toissapäivänä ja neuleen rivakka eteneminen hämmensi minut tyystin. Olen  nyt viime aikoina niin tottunut vääntämään samaa sukkaa sata vuotta etenemättä paria kerrosta enempää, että tällainen yksinkertaisempi neule pääsi pahasti yllättämään. Ei mennyt kauaakaan kun huomasin olevani pisteessä, jossa sormikasta pitäisi päästä sovittamaan. Eikä ex-kämppistä ole mailla halmeilla. Pahus vie.

Siirryin sitten tekemään toista keskeneräistä neuletta. Mummin paidassa on sentään vielä tekemistä, eikä sitä onneksi tarvitse sovittaa varmaan ollenkaan. (Katsotaan mikä kauhea katastrofi tätä itsevarmaa lausuntoani seuraa.) Sormikkaiden kanssa ei auta kuin odotella. Mutta ei kyllä huvittaisi.

Lisää Sytyckiä ja pari joululahjapaljastusta

Joulu on ohi, lahjat jaettu eikä mikään ole enää salaista sillä rintamalla. Hyvä. Voin nyt vilautella muitakin Sytyck-töitäni kuin sitä yhtä jo esiteltyä.

Päätimme serkkuni kanssa tänä vuonna antaa toisillemme neuleaiheiset joululahjat. Vähän sellaiseen SNY-tyyliin, vaikkakaan lahjan antaja ei tässä tapauksessa voinut pysyä minkään sortin salaisuutena.

Minun antamani lahja sisälsi luonnollisesti lankaa ja parit puikot, mutta Sytyckin kannalta olennaista on esitellä itse tekemäni lahjan osa. Valitettavasti vain tuli kuvattua ainoastaan toinen tekemästäni kämmekäsparista, mutta jospas Essi joskus ystävällisesti kuvaisi kämmekkäät omaan blogiinsa, josta voisin kuvat kätevästi varastaa. Tai sitten pitää käydä Essin luona kyläilemässä kameran kanssa.

malli: Fingerless Gloves "Musica", Anne Neumann
lanka: Drops Alpaca
puikot: 3 mm

Kuten kuvasta voi huomata, kämmekäs oli kuvanottohetkellä vielä päättelemättäkin. (Ja niin muuten oli vielä 23. joulukuuta melkein siihen asti kun se piti pakata.) Älkää kuitenkaan keskittykö tuijottelemaan viimeistelemättömyyttä, vaan katsokaa aihetta! Eikös olekin hieno? Törmätessäni tähän malliin Ravelryssä tuli Essi kyllä heti mieleen, hän kun on varsin musikaalinen ihminen. Tietystikään kuvassa olevaa f-avainta hän ei joudu niin usein käyttämään, mutta toisessa kämmekkäässä pääosassa on suurelle yleisölle tutumpi g-avain.

Kaikista isoin ja suuritöisin Sytyck-neuleeni on sitten pikkusiskolle joululahjaksi tullut tunika. Koska en ole juuri nyt kotosalla, siitä ei ole tarjota kuvia valmiina, mutta yhdestä lähes valmiista kirjoneulekuviokerrasta on näyttää vilaus.

Kuvassa on siis perhonen ja eräät nimikirjaimet. Suunnittelin kuvion itse, sillä halusin sen olevan jollain tavalla merkityksellinen. Siskolla meni lahjan avaamisen jälkeen jonkin aikaa ennen kuin hän hoksasi, mihin kuvio viittaa, mutta hoksasi kuitenkin.

Muuten tunikasta tuli ihan hyvä, mutta yläosasta tuli aivan liian löysä. Esittelen kuvia siitä sitten myöhemmin, kunhan saan kuvat siirrettyä koneelle kotona. Sovimme pikkusiskon kanssa sitten niin, että minä otan tunikan takaisin hoteisiini ja neulon yläosan uusiksi.

Löysyyden pääasiallinen syy oli se, että kuvioneuleesta tulee minulla reippaasti tiukempaa kuin yksivärisestä, ja koska tunikan yläosa on ihan tavallista yksiväristä sileää neuletta, siinä on huomattavasti alaosaa löysempi neuletiheys. Ajattelin uusintakierroksella neuloa sen millin pienemmällä puikkokoolla. Toivottavasti siitä sitten tulee hyvä. Pitänee tosin tehdä pikkuisen laskelmia etukäteen.

Esittelen myöhemmin vielä pari joululahjaneuletta ja paremmin ainakin tuota suurinta sytyckiäni. Lisäksi pitää vielä näyttää, mitä itse sain Essiltä, mutta sekin vasta kunhan olen saanut sen kuvattua.

Joulukuun yhdeksästoista, vuoden myöhässä

Ensimmäisen joulusalaisuuden paljastamisen aika. Nimittäin sen, josta kerroin viime postauksessani. Tässä siis sormikkaat, jotka aloitin viime vuonna ja joiden valmistuminen erinäisten onnettomuuksien jälkeen hivenen takkusi.

malli: Miss Sophie's Hands (Ravelry), Julia Mueller
lanka: Austermann Step Classic
puikot: 2,25 mm (ennen ensimmäistä päälle istumista),
2,25 mm (ennen toista hajottamista) ja
2 mm (kun ei enää huvittanut ostaa uusia puikkoja rusennettaviksi)

Poikkeuksellisesti lahja on jo lahjottu, vaikka jouluunhan on vielä aikaa. (Ei tosin tarpeeksi, kun miettii mitä kaikkea on vielä tekemättä.) Suurimpana syynä tällaiseen ratkaisuun oli se, että minun teki aika kovasti mieli tietää, olenko onnistunut arpomaan sormien pituudet edes sinne päin. Jos kaikki olisi ollut pielessä, olisin voinut ottaa sormikkaat takaisin hoteisiini ja tehdä sormet uusiksi. Onneksi lahja sattui olemaan vastaanottajan käsiin kutakuinkin sopiva.

Saatetuani tämän neuleen valmiiksi, vannoin pyhästi (ja äänekkäästi), että enpä kyllä enää ikinä ala tehdä toisille ihmisille sormikkaita, en nimittäin kestä sitä stressiä, mikä seuraa koon arpomisesta. Suurin piirtein viiden sekunnin päästä valastani tajusin, että olen itse asiassa lupautunut tekemään eräälle ex-kämppiksistäni sormikkaat ensi kevääksi. Langatkin on jo ostettu. Jouduin siis muuttamaan pyhää valaani hivenen: en enää ikinä tee lahjaksi sormikkaita. Ja ex-kämppis saa luvan tulla sovittelemaan sormikkaita ahkerasti.

(Hmm.. tai kai ne ex-kämppikselle tulevat sormikkaatkin tulevat itse aiassa lahjaksi, kun en peri työstäni maksua. Sanotaan siis, että en tee sormikkaita enää yllätyslahjaksi.)

Noin muuten näitä sormikkaita oli kiva neuloa. Muistaakseni. Tämän vuoden puolellahan en tietty ole tehnyt kuin muutamat sormet. Ja päätellyt hemmetin monta langanpäätä. (Niin joo, siinäpä lisäsyy olla tekemättä ihan hirveän usein sormikkaita.) Kaikki palmikot ja nypyt on tehty vuosi sitten, ja voin oikeastaan sanoa vain, että sikäli kuin muistan, niitä oli ihan kiva tehdä. Tai ainakaan se ei ollut niin perseestä, että olisi jäänyt mieleen.

Lopputulos on minun mielestäni sen verran nätti, että voisin harkita tekeväni samanlaiset vielä jonain päivänä itselleni. Silloin saa onneksi vähemmällä pään vaivalla oikean kokoiset.

Nyt kun voisi ja pitäisi sitten seuraavaksi siirtyä loppujen joululahjojen kimppuun, ei oikein jaksaisi ja huvittaisi. Tosin kello on jo sen verran paljonkin, että ehkä on sallittava itselle ihan vain tyhjäntoimittaminen. Huomenna sitten pingottamaan, neulomaan ja vuorittamaan kaikkea muuta. Kyllä me tontut ollaan kiireisiä.