Tehokkaasti aloitettu

 Tänään olen 

• aloittanut siivoamisen ja tyhjentänyt tiskikoneen. Kone on nyt auki, (mitä aina vihaan, koska meinaan jatkuvasti kompastua osittain oviaukon edessä olevaan kanteen), ja tiskipöydällä odottaa kasa astioita, jotka aioin pistää koneeseen heti seuraavaksi.
• alkanut soittaa kitaraa. Viritin alemman E-kielen, (homma, jota inhoan), kävin penkomassa kirjahyllystä nuotteja ja tapailin neljä tahtia erästä biisiä.
• neulonut. Neuloin pari riviä yhtä neuletta ja noin puolitoista riviä toista. 
• tehnyt punttitreenin, koska halusin selvittää, missä kunnossa käsilihakseni ovat. Toisin sanoen tein molemmilla käsillä kolmesta eri liikkeestä huikeat viisi toistoa. Päädyin siihen, että käsivoimani ovat selkeästi ehkä kasvaneet, pysyneet samoina kuin ennen tai mahdollisesti laskeneet. Koska viidellä toistolla yhtään mitään liikettä ei saa kovin kattavaa käsitystä asiasta.
• lukenut muutaman blogipostauksen jotakuinkin silmäillen ja melkein loppuun asti.
• meinannut kirjoittaa eräästä mielenkiintoisesta ajatuksesta blogiini, mutta aloinkin kirjoittaa tätä.

Nyt minua mietityttää, olenko kenties ihan pikkuisen impulsiviinen, ja jos, niin olenko sellainen aina ja nyt vasta huomasin sen, vai onko minulla nimenomaan tänään jotain keskittymisvaikeuksia ja mistä se kertoo.

 

Ehkä joulu tulee juuri oikeaan paikkaan. Nyt olisi hyvä hetki vähän pysähtyä ja rauhoittaa mieltä.

 

Tietysti tarkoitus on tänä jouluna, viikonlopusta alkaen, käydä viidessä eri paikassa ja tavata suurin piirtein ja karkeasti arvioiden tuhansia eri ihmisiä. (Mahdollisesti vähän vähemmän, mutta osa niistä on lapsia, joten kappalemäärä ei ole ratkaiseva.) Voi olla, että sikäli joulun viettoni ei täytä kaikkia pysähtymisen ja rauhoittumisen kritreerejä.

Toisaalta jouluna (minun) ei tarvitse tehdä töitä eikä opiskella. On myös ihan sallittua olla stressaamatta siitä liikkuuko tarpeeksi ja syökö oikein. Varmaan on ihan oikein ja kohtuullista valita jouluneuleeksi sellaiset sukat, jotka on jo kerran tehnyt. (Muutenhan minä en koskaan niin tekisi, never!) Minua on jo pidempään kutkutellut toiset Ellingtonit. Ei muuten, mutta kun Cookie A. on päivittänyt ohjeensa ja pitäähän minun päästä tarkistamaan, mikä on muuttunut...

Tai ehkä viime vuonna jouluna jalassa pitämäni sukat vain iskostivat kyseisen mallin ja joulun ajan mielessäni tiukasti yhteen. Nyt Ellington assosioituu täysin jouluun ja olen ihan vietävissä. Ei voi ehkä mitään.

Nyt pitäisi vielä paketoida lahjat ja siivota asunto sellaiseen kuntoon, että tänne olisi mukava palata. Jälkimmäisestä voi ihan hyvin joustaa. Vielä on myös pari tilaustyötä. Pakatakin on ehkä pakko. Ehkä kaikki nämä hommat voisi koittaa tehdä hissukseen ja keskittyen?

Unelmien tarkoitus

Viime aikoina ajan henkeen on tuntunut kuuluvan unelmien toteuttaminen. Niistä kirjoitetaan blogeissa, niiden vuoksi tehdään aarrekarttoja ja niiden eteen tehdään töitä. Olen ainakin itse törmäillyt tähän teemaan paljon, lukenut siitä ja pohtinutkin sitä. 

Onnellisuus puolestaan on kiinnostanut minua oikeastaan aina. En tarkoita, että olen aina halunnut olla onnellinen, se on sujunut minulta yleensä melko hyvin. Minua kiinnostaa nimenomaan onnellisuuden olemus. Mitä se on, ketkä ovat onnellisia, miten se koetaan... Olen tullut lukeneeksi aiheista kirjojakin ja totta puhuen tieteelliseen tutkimukseen pohjautuneet kirjat ovat tehneet minuun paljon suuremman vaikutuksen ja olleet kanssani enemmän samoilla linjoilla kuin juuri mitkään selailemistani self help -oppaista.

Ajatukseni unelmien toteuttamisesta pohjautuvat käsityksiini onnellisuudesta. Uskon, että oman hyvinvoinnin ja omien tavoitteiden eteen ponnisteleminen voi lisätä onnellisuuden kokemusta, ainakin jos pääpaino on tavoitteiden sijaan erityisesti tekemisessä ja siitä nauttimisessa. (Tämän tyyppisiä ajatuksiani vahvistaa esimerkiksi Mihaly Csikszentmihalyin kirjoittama teos Flow - elämän virta.) Uskon myös, että mielekkyyden kokemus, jonka ihminen saa tehdessään töitä unelmiensa eteen, on yksi onnellisuuden osatekijä.

Ihmettelen kuitenkin, tarvitseeko ihmisen muka saada kaikken mitä hän haluaa? Unelmien tavoittelusta puhuttaessa niin ei toki suinkaan aina väitetäkään. Mutta toisaalta tietyissä positiivista ajattelua ja onnellisuuttakin käsittelevissä teksteissä sen tyyppinen ajatus toistuu. "Toivon sinun saavan kaiken mitä haluat." Ja toisaalta universumi antaa ihmiselle kaiken mitä hän haluaa, jos hän vain elää oikeanlaista energiaa heijastaen. Jotain sellaista.

Mutta tarvitseeko ihmisen todella saada kaikki haluamansa ollakseen onnellinen? Ei tarvitse. Perustan tämän väitteeni paitsi yllä mainitsemani Flow -kirjan sisältöön, myös M. P. Seligmanin teoksessa Aito onnellisuus kerrottuihin tutkimustuloksiin. Ja mikä tärkeintä näin nykypäivän self help -argumentoinnissa, omaan kokemukseeni.

Siksi mietin välillä, onko järkeä kannustaa ihmisiä olemaan positiivisia ja löytämään sisäisen onnellisuutensa sillä, että siinä tapauksessa kaikki asiat ympärillä vain järjestyvät? Pitääkö kaikkien asioiden järjestyä? Siis juuri minulla?

Ei että pitäisin missään tapauksessa vääränä sitä, että onnellisuuteen kannustetaan. Mutta käykö ihmiselle sitten vähän niin kuin Nipsulle Näkymätön lapsi kirjan tarinassa Sedrik? Hän antaa pois rakkaimman tavaransa, koska on kuullut, että kun antaa jotakin toisille, saa sen kymmenkertaisena takaisin ja lisäksi tuntee olonsa ihmeelliseksi. Nipsu-parka tunsi olonsa lopulta vain epätoivoiseksi ja katuvaksi.

Toisin sanoen, miksi hyviä asioita ei tehtäisi ja koettaisi yksinkertaisesti niiden itsensä takia, ei vain saadaksemme jostakin jotakin vielä hienompaa?

Voi olla, että universumi lähettää meille kaiken mitä haluamme, jos vain haluamme oikein, vaikka väite minun mielestäni sotiikin kaikkea todistusaineistoa vastaan. Mistäs minä tiedän. Koskaanhan ei voi todistaa, että joku henkilö, joka vaikuttaa olevan positiivinen, mutta joka silti saa koko ajan vastuksia elämään, ei kuitenkin jossain sisimmässään ajattele väärin. Eli kukapa tietää... Mutta voin sanoa, että vaikka en tiedä kaikkia maailman asioita, uskon kuitenkin hyvin vahvasti, että universumi ei toimi tietoisesti tai tarkoituksella ihmisen hyväksi, ei edes niiden, jotka säteilevät oikeanlaista energiaa.

Toteuttipa universumi unelmamme tai ei, auttoipa onnellisuus unelmien saavuttamisessa tai tulimmepa onnelliseksi unelmien saavuttamisella, en edelleenkään voi välttyä näkemästä tässä erästä häiritsevää epäkohtaa. Tai epäreiluutta. Tässä unelmien toteutus -intoilussa on minusta jotain vähän häiritsevää.

Unelmien toteuttaminen tai niistä jahkaamien tuntuu minusta pohjimmiltaan olevan hyvin itsekeskeistä. En tarkoita itsekästä, mitä se toki voi jonkun kohdalla myös olla, vaan nimenomaan itsekeskeistä. Maailma pyörii minun napani ympärillä. Tai jos nyt ei aivan niinkään, omat ajatukset pyörivät oman navan ympärillä.

Ei siis sillä, että siinä itse asiassa olisi varsinaisesti mitään väärää. Itsekeskeisyys sinänsä on vielä tavallaan aika neutraali asia. Ja sitä paitsi hyvin luonnollinen. Itsekeskeisyys ei tarkoita sitä, etteikö haluaisi hyvää myös muille tai että pelkästään omat asiat kiinnostaisivat. Kaikki riippuu ehkä itsekeskeisyyden määrästä. 

Ongelma ei niinkään minusta ole se, etteikö itseään saisi tai kannattaisi ajatella. Hankaluus on se, että sen korostetaan olevan jotenkin erityisen tärkeää. Olen melko huono pukemaan sanoiksi ajatuksiani tästä aiheesta, koska ajatukseni ovat edelleenkin hyvin jäsentelemättömät ja epäilemättä myös keskenään ristiriitaiset. Mikä on väärin ja mikä ei? Onko tässä jokin ongelma? Se mitä tarkoitan on, että entä jos niiden puhtaasti omaan elämään liittyvien unelmien rinnalle saataisiin vielä enemmän unelmia muidenkin ihmisten paremmasta elämästä?

Ei ole tarkoitukseni väittää, että kaikki unelmiensa eteen ponnistelevat olisivat täysin piittaamattomia muista ihmisistä. Itse asiassa minusta tuntuu, että monen unelmat saattavat liittyäkin osin myös muiden hyvään - esimerkiksi unelmat hyvinvointialalla työskentelemisestä. Unelmien toteutus -keskustelussa kuitenkin korostuu ihmisen itsensä hyvä olo, omat päämäärät, omat toiveet... 

Minullakin on jonkun sortin unelmia ja tavoitteita. Kait. Nimittäin kun pysädyin tosissani miettimään, mitä haluaisin, jos saisin mitä vain ja mistä asioista minun sydämeni syttyy... oikeastaan omaan elämääni en kaipaa juuri mitään. Minulla on asiat aika hyvin. Haluaisin olla terveempi, mutta olen jo terveempi kuin viime vuonna. Olisi kiva joskus matkustella jonnekin, mutta ei se ole niin tärkeää. Rahaa voisi olla enemmänkin - tai oikeastaan sitä pitäisi saada. Mutta se ei erityisesti saa sydäntäni palamaan.

Minä haluaisi oikeastaan löytää oman väyläni tehdä tätä maailmaa jollain tavalla paremmaksi. Voisinko ehkä tehdä jotain sellaista kuin Caring Hands? Jotain mikä työllistää heikommassa asemassa olevia ihmisiä? Voisinko tehdä nuorisotyötä, olla juttukaverina niille, jotka elävät yhtä elämän herkimmistä vaiheista?

Mitä minä voisin tehdä?

Minun unelmani, se mitä todella haluaisin, olisi saada itseni niin vahvaksi ja luovaksi, että voisin kantaa oman korteni kekoon tässä maailmassa. Kaikki ne muut asiat, joita tahtoisin - hyvä kunto, rahaa, lisää hyviä ihmissuhteita, uusia taitoja - ne olisivat asioita, jotka olisivat ihan jees, eivät unelmia. Koska nytkin on hyvä.

Minä tosiaan olen onnellinen.

Kuvituksena satunnaisia otoksia ihan onnellisista hetkistä.

Laskevan auringon säteitä ja loppukesän taikaa

Joka keksi kamerakännykät, on syyllinen minun katkonaisiin kävelylenkkeihini! (Koska asiastahan täytyy tottakai tehdä ongelma ja syyllisen on löydyttävä muualta kuin itsestä. Tämä on tärkeä osa elämän- ja mielenhallintaani.) Eilen illalla olin taas sopivasti auringonlaskun alkuvaiheessa ulkona ja koska oli niin mielettömän kaunista ja koska mukana oli puhelin, niin mitäpä vaihtoehtoja minulla oli muuta kuin talsia järven rantaan räpsimään kuvia.

Tänään oli tarkoitukseni tulla kirjoittelemaan Nelliinan hameen etenemisestä. Tai jos rehellisiä ollaan, oli tarkoitukseni tehdä se jo eilen, ja jos vielä rehellisemmäksi heittäydyn, niin oikeastaan ajattelin sitä jo monta päivää sitten. Hupsis. Mutta olen tässä välissä koeneulonut huivia eräälle toiselle ja miettinyt ja suunnittelut vähän vaikka mitä. Eikä tänäänkään pysy ajatus tarpeeksi koossa, jotta osaisin kertoa mitään kovin järkevää.

Viimeksi kirjoitin, että päässäni on pyörinyt ihan kamalasti asioita ja uusia ajatuksia. Edelleen on niin. Ja pelkästään hyvässä mielessä. Tuntuu kummallisesti aivan siltä kuin elämä olisi murrosvaiheessa olematta murrosvaiheessa. Miten sen selittäisi? Tuntuu vain kuin parhaillaan tapahtuisi suuria muutoksia, vaikka oikeastaan mikään ei juuri nyt muutu, ainakaan sen enempää tai isommin kuin yleensäkään normaalissa arkielämässä.

Ehkä tällaisia kausia vain tulee? Että ajattelee paljon ja asennoituu joihinkin juttuihin uudella tavalla. Järjestelee elämän pieniä asioita uusiksi. 

Kirjoittelisin mielelläni ajatuksistani tänne, mutta täytyy ainakin odottaa, että saan ne jotenkin kootuksi. Minkä lisäksi siinä tapauksessa jutut blogin aihepiirin ulkopuolelta vain lisääntyisivät. Tosin kuinka tiukasti olen koskaan pysynyt neuleista kirjoittelussa?

Sen voin kertoa, että tuntuu kuin olisin saanut aivan uutta energiaa. En ehkä niinkään lisää energiaa, vaan vain uutta. Kuulostaako typerältä? No siltä tuntuu. Ja miksi? En tiedä. Mistä se tulee? Hyvä kysymys.

Kun keksin sen, kerron kyllä muillekin. Tosin ehkä se on vain loppukesän taikaa?