Niistä nutturoista

Kun tämä nuttura-asia nyt tuntuu kiinnostavan muitakin kuin minua, ajattelin vinkata pitkähiuksisille vielä parista hyödyllisestä sukkanutturavideosta. Itselläni on tällaiseen hitusen liian lyhyet hiukset, mutta sitten joskus jos pituutta taas on enemmän, voisin minäkin kokeilla. Käykääpä kuitenkin Neulistit sun muut tsekkaamassa esim. tämä Pupulandiassa ollut ohjeistus tai sitten tämä englanninkielinen mutta selkeä video youtubesta. Samaa asiaa molemmissa, mutta jälkimmäisessä oli aloitus minusta helpompi.

Ei mulla muuta.

Jääräpäisyyden tuloksia

Tämän päivän tarkasti aikataulutetut suunnitelmani jäivät suunnitelmien asteelle, sillä olen käyttänyt aikani superjärkevästi organisoimalla langanvarastointijärjestelmäni uuteen uskoon, (muutama kerä vaihtoi paikkaansa laatikosta toiseen) ja opettelemalla Judy's magic cast onin tekemistä sukkapuikoilla. Yllättävän vaikeaa. 

Väitin joskus aiemmin, että mainittu silmukoidenluomistapa ei toimi sukkapuikolla, mutta käsitystäni korjattiin. Niinpä youtubettelin asiaa ja löysin ihan käyvän opetusvideon aiheesta. 

Paitsi että no höh... juuri noin olin asiaa jo itsekin miettinyt, mutta olin tullut siihen tulokseen, ettei se vain onnistuisi. Eikä muuten meinannut onnistuakaan. Videollakin sanotaan, ettei tämä ole ihan helppoa, mutta minulla ei meinannut tulla koko hommasta mitään. Aloitin varmaan viisi kertaa aivan alusta, kun onnistuin aina saamaan itseni pattitilanteeseen, josta ei vain voinut jatkaa.

Lopulta tajusin, että jos haluan joskus päästä eteenpäin, minun on höllennettävä vähän. Nimittäin käsialaani. Tein koko ajan aivan liian tiukkaa, minkä takia puikot vain tökkäsivät paikoilleen eivätkä liikahtaneetkaan, ihan sama mitä yritin. Mutta vihdoin onnistuin!

Siinä se on! Sukkapuikoilla tehty Judy's magic cast on! Eikä mennyt kuin ehkä puoli päivää...

Olisin tietysti voinut vain tehdä sen aloituksen pyöröpuikolla ja selvitä siitä parissa minuutissa. Sukka olisi varmaan jo puolessa välissä menossa tässä vaiheessa. Mutta minua niin tympii luovuttaa kesken kaiken ja myöntää, etten osaa.

Sitä paitsi tämä taito voi olla joskus tarpeen! Mitä jos joudun vaikka hätätilanteeseen, jossa minulla ei ole käytettävissäni kuin sukkapuikot enkä missään tapauksessa halua tehdä varresta aloitettavia sukkia? Niin. Pitää olla varautunut.

Hiljaista mutinaa

Väliaikatiedottelua. Olen neulonut vähän aikaa sitten valmiiksi huivin Utunan Uhtu-huivilangasta ja tänään valmistuivat sukat Ilun Handun kashmirsukkalangasta. Mutta niin tehokas kuin näköjään olenkin ollut viime päivinä neulomaan, olen ihan tooooosi tosi laiska kuvaamaan. Ei vaan jaksa eikä kiinnosta. Eikä tänään ole ollut sisällä tarpeeksi valoisaakaan ja tuonne pihalle en lähde kekkuloimaan kaiken kansan nähtäväksi, pitävät vielä ihan pellenä. (Tosin koska varhaisimmat ovat aloittaneet jo vapun vieton, en varmaan olisi edes kaikista idiootein näky näilläkään tienoilla.)

Tänään väsyttää ihan pirusti. Meinasin sanoa, että en tajua, mistä näin kamala väsymys voi johtua, mutta se ei ole ihan totta. Viime yön unettomuus ja kello kolmelta sängyssä pyörimisen suhteen luovuttaminen ja neulomaan siirtyminen vielä tunniksi nimittäin voi kaiken järjen mukaan vaikuttaa asiaan. Mutta harmittaa vähän silti. Minulla on mieleltäni tehokas olo. Olisin tekemässä vaikka sun mitä. Ja väsymystilaani nähden olen jo vaikka mitä tehnytkin, (muun muassa ne sukat), mutta mikään ei ole ihan kamalan kivaa tekemistä kuoleman väsyneenä.

Aloitin juuri mallitilkun seuraavaa neuletta varten, (juu, olen ryhdistäytynyt kunnolla), ja näyttää pahasti siltä, että kolmosen puikoilla tulee aivan liian lörppänää jälkeä. Lörppänää minä en halua. Pitäisi vaihtaa varmaan suoriltaan peräti kakkosiin, mutta sekin harmittaa. Minulla on Knit Pron pyöröpuikkoja kolmosesta alkaen ja sitä pienemmissä ko'oissa (koissa?) pitää turvautua Addeihin. Ei Additkaan mitkään Novitat ole, niissä on erittäin hyvä kaapeli, mutta kun olen vain niin tykästynyt Knit Pron koivuisin puikkoihin, etten haluaisi millään muulla neuloakaan. Ne vaan tuntuvat minun käteeni ja minun käsialaani parhailta.

Välineurheilua. Kaikki ystävyyssuhteen pakotteesta blogiani lukevat mutta käsitöitä harrastamattomat kaverini pyörittelivät juuri silmiään ja haukottelivat kyllästyneenä. Sori.

No mutta. Ei kait tässä auta kuin alkaa lepäillä. Vaikka ei yhtään huvittaisi. Palaan pian, toivon, kuvien kanssa.

Sakset, nopat ja pienet elefantit

Kyllä se vain on niin, että hyvin maalliset ja pienet asiat saavat minut usein helposti ilahtumaan. En haluaisi olla aivan tavarakeskeinen ihminen, enkä toivottavasti olekaan, mutta ei sille mitään voi, että pienet, söpöt ja tarpeelliset lahjat tuovat vähän hyvää mieltä. (No niin no, tietysti myös isotkin, riippuen tilanteesta.)

Tilasin itselleni setin kuvassa näkyviä sakset-silmukkamerkkejä ja tänään saapuneessa pienessä paketissa olikin mukana myös nuo fantit ja noppakorvikset. Niin, ja kaksi pussia sitruunateetä. Ei nyt sentään ihan kaupanpäällisinä, vaikka hetken jo ehdinkin hämmästellä. Mukana löytyi lappu, jossa luki "terveisiä vaihtoparilta!", ja se selvitti mysteerin. Olen mukana yhdessä Ravelryssä pyörivistä vaihdoista ja tilaukseni ylimäräisyydet ovat siis siitä peräisin. 

Vaikka sakset ovatkin aika huiput, tykkään ehkä kuitenkin nuista fanteista vielä enemmän. Ne ovat sympaattisia. Ja ehkä minä jotenkin samaistun elefantteihin. Pieniin elefantteihin tietysti. 

Pitää päästä äkkiä neulomaan jotain, missä tarvitsee silmukkamerkkejä. Mummin paita on valitettavasti sellaisessa vaiheessa, että merkkejä ei kaivata. Mutta jahka alan yhdistellä hihoja vartalo-osaan, tulee fanteillekin käyttöä.

Noppakorvikset puolestaan ovat jo korvissa, ovat olleet koko päivän, vaikkakaan kukaan ei ole huomannut, ja siitä olen tietysti vähän katkera. Olen selvästi valinnut tänään seurani väärin. Mutta ainakin peilailu on ollut kivaa. Kovasti siis kiitoksia ihanalle vaihtoparilleni!

Punaista puikoilla

Jokohan lumentulo alkaa olla loppu? Aurinko paistaa ja ulkona on ihanan valkoista ja kaunista. Melkein tekisi mieli mennä kävelylle, mutta ei ihan. Nimittäin jälleen kerran eräs tietty harrastus vetää puoleensa.

Viime viikon jäljiltä minulle on tainnut jäädä neulontavaje. Nyt ei mikään tunnu niin ihanalta kuin silmukoiden soljuminen puikoilla. Aaaaahh... Jotain muutakin tietty pitäisi tehdä, valitettavasti, mutta onneksi pystyn yhdistämään neulomisen melko moneen hommaan. Ainakin lukemiseen ja opetusvideoiden katsomiseen. Valitettavasti kävelyllä en osaa neule käsissä käydä. Olen kyllä kuullut huhua sellaisenkin taidon omaavasta henkilöstä, mutta luulen, että osaa tai ei, nyt voisi sormia hieman vielä paleltaa. Hanskat kädessä neulomista en sentään ala harjoittelemaan. (Olen muuten kerran soittanut pianoa lapaset kädessä. En alunpitäenkään juuri mitään osaa pianolla soittaa, mutta lapasten kanssa kuulosti vielä tavallistakin... sanotaanko taiteellisemmalta.)

Nyt mummin paita on hihavaiheessa. Magic loopilla mennään. Viimeaikainen uskomaton ihastumiseni sukkapuikkoihin on vähentänyt tätä tapaa hieman, mutta huomaan neulovani hihat mieluiten näin. Hihoja ei ehkä jaksa tehdä kahta peräkkäin, mukava että saa ne valmistumaan yhtä aikaa. Ja jotenkin muutenkin tykkään tästä tekniikasta. Näin on vain mukava neuloa.

On se hankalaa, kun yhtäkkiä huomaakin, että sen lisäksi että tiettyjä asioita voi neuloa monella tavalla, mikään niistä tavoista ei itse asiassa ole paras eikä ylivoimainen. Sukkapuikot on kivoja, kun käyttää hyvän pituisia. (Joo, älkää kuvitelkokaan, että niiden parikymmentäsenttisten sukkapuikkojen kanssa olisin täydellistä rauhaa tehnyt. Minä en tykkää mistään enkä kenestäkään, joka tökkii minua hihoihin.) Magic loop on kivaa, varsinkin näköjään 100 cm pitkällä kaapelilla. Aiemmin minulla on ollut käytössäni aina 80 cm pyöröt, mutta niissä tila käy pikkuisen ahtaaksi, jos tekee kahta juttua yhtä aikaa. 

Mutta siis mistä sitä nyt enää oikein tietää, että millä tekniikalla edes haluaa neuloa? Pitääkö joka kerta pähkäillä ja vatvoa, että kummin tekis, kun kummallakin tavalla ois kiva?

Ei ole neulojan elämä helppoa.

Lankoihin tutustumista

Ihanaa itselleni -vuosi ei ole alkanut aivan täysin tyylipuhtaasti. Vaikka ensimmäinen valmistunut neuleeni olikin itselleni, oli seuraava heti itse asiassa työpaikalle. (Pitää esitellä se joskus.) No, sitä ei lasketa, sillä pääasiassa olen tehnyt sen viime syksynä, tänä vuonna neuloin vain muutaman viimeisen kerroksen, jotka olivat jääneet tyypillisesti muutamaksi kuukaudeksi odottelemaan.

Olin jotenkin ajatellut sellaista rentoa ja aikataulutonta neulomista. Sellaista missä ei tarvitse ajatella muita kuin itseäni. Jotenkin silti vähän lipsahdin... ilmoittauduin yhden neuleohjeen koeneulojaksi, Uuden Mustan lankatestaajaksi ja vielä Lankahamsterit-tempaukseen. Näiden lisäksi on ne pari aiemmin luvattua tilausneuletta... 

Onneksi se koeneule on jotain sellaista, mikä tulee itselleni ja minkälaisen ihan oikeasti olen halunnut. Eikä kai sillä niin tulipalokiirekään ole, mutta ei sitä ihan viitsi jättää roikkumaankaan hamaan tulevaisuuteen. Eikä Lankahamsterit ole kuin leikkiä, eli itse asiassa ihan sama, vaikka en niin hirveällä vauhdilla neuloisikaan lankavarastoistani. Ja lankatestaajana on loppujen lopuksi kuitenkin pääasiassa hauskaa.

Eilen tuli postissa ensimmäinen viidestä testattavasta langasta. Utunan Nutu-ekosukkalankaa. Sain sen jo kerittyäkin ja sain siinä samalla vähän tuntumaa lankaan. Utunahan on minulle kyllä tuttu lankavalmistaja, vaikka en olekaan vielä neulonut millään Utunan langoilla. Osittain esteenä on ollut hinta, osittain toisaalta myös ehtiminen.

Näin ensialkuun, ennen varsinaista neulomista, voin langasta jo sen verran sanoa, että niin ihanan näköistä kuin se elävän väripintansa ansiosta onkin, ei minun herkkä hipiäni sitä ihan kauhean hyvin kestä. Ja väittäisin kyllä, että ei edes tarvitse olla erityisen herkkä, että tuo lanka raapii ja kutittaa. Mutta sukissahan se ei välttämättä niin paljon haittaa, jos pitää toisia sukkia alla ja jos on jaloista edes vähän karaistuneempi kuin muualta.

 

Tänään sitten postista tuli hamppulankaa. Allhempiä. Ja siitä olen jo aiemmin neulonutkin. Nimittäin tiskirätin. Lankatestissä testaajilta vaaditaan ilmeisesti vähintään mallitilkku, mutta koska muutakin saa halutessaan ja keretessään tehdä, ajattelin tehdä tästäkin tiskirätin minulle jo tutulla ja hyväksihavaitulla Ullasta löytyvällä ohjeella.

Vielä pitäisi tulla nokkos-, bambu- ja banaanilankaa. Kiva, sillä vain bambu on noista kolmesta tutumpi. Kahta muuta kohtaan tunnen suurta uteliaisuutta.

Olen muuttanut mieltäni

Annan vähän myöten. Toisin kuin olen tullut aiemmin väittäneeksi, onneksi tosin aivan kainosti, en minä vihaakaan sukkapuikkoja. Siis kaikkia. Olen tullut siihen tulokseen, että vihaan vain metallisia ja muovisia (ja vastaavia), pitkiä sukkapuikkoja.

Sen sijaan ainakin nämä testimielessä tilaamani neliskanttiset, vain 12,7 cm pitkät sukkapuikot ovat mitä ihanimmat. Ne eivät töki ympäriinsä. Ja näin toisen sukan yli puoleen väliin päässeenä voin sanoa, että eivät ärsytä millään muullakaan tavalla. Ihana pituus.

Eikä nelisnurkkaisuudestakaan ole mitään pahaa sanottavaa. Olen kuullut, että niillä saa tavallista tasaisempaa jälkeä aikaan. En väitä vastaan. Näillä 2 mm puikoilla tulee ainakin aivan ihastuttavan kaunista ja tasaista pintaa.

Sain joululahjaksi viisitoistasenttisten sukkapuikkojen setin. Pitää pian kokeilla niitäkin. Toiveet ovat korkealla.

Tällä hetkellä minulla on ylläkuvattujen sukkien ohella jotain vähän isompaakin kesken. (Tai no kesken on vaikka mitä, mutta aktiivisesti tekeillä...) Saapa nähdä, kummasta tulee ensin valmista. Minulla on vaikeuksia päättää, mitä milloinkin neulon, kun tekisi mieleni tehdä yhtä aikaa molempia. Pahus.

Ryhdistäytymistä havaittavissa

Olenkohan koskaan ennen neulonut mallitilkkua? En ole muuten aivan varma. Jos olenkin, niin siitä on jo jonkin aikaa.

En ole varsinaisesti pitänyt mallitilkkuja turhina. Päinvastoin, olen suositellut niiden neulomista monille. Olen kertonut, miten mallitilkun tekemällä saa paremman käsityksen tiheydestä kuin pelkästä vyötteestä katsomalla. Olen kehottanut jopa testaamaan, miten mallitilkku käyttäytyy pesussa.

Minun mielestäni mallitilkut ovat erittäin pätevä keino ennakoida. Ja kun kerran olen jo pitkään ollut sitä mieltä, koitti vihdoin aika, jolloin otin itse omasta neuvostani vaarin, ja paitsi tein mallitilkun, myös pingotin sen. Se on erityisen järkevää tässä tapauksessa, kun käytössä on alpakkalanka. Olen havainnut useampien eri alpakkalankojen olevan venymiseen taipuvaisia.

Olen toista kertaa elämässäni lupautunut koeneulojaksi. Koska ohjeessa puhutaan pingottamisesta, tulin siihen tulokseen, että ikäviltä yllätyksiltä vältytään, kun kokeilen pingotusta jo etukäteen ja katson mitä tapahtuu. Sitä paitsi tiheyden selvittäminen on kenties pätevämpää näin.

Pingottaessani näinkin pientä neulepalasta totesin, että kun nuppineuloja on tarpeeksi, voi pingottaminenkin olla melkein siedettävää. Joskin minulle on nyt kerrottu, että olipa nuppineuloja miten paljon tahansa, niitä ei ikinä ole tarpeeksi. Kävin silti ostamassa pari rasiallista lisää. Viimevuotinen taktiikkani noukkia muiden tiputtamia nuppineuloja lattioilta löytäjä saa pitää -periaatteella ei loppujen lopuksi kerrytä varastoa ihan hirvittävää vauhtia. Ei varsinkaan silloin, jos viettää suurimman osan ajataan paikoissa, joissa ei ole muita ihmisiä, joilla on nuppineuloja.

Nuppineulat ovat muuten aika kalliita. Ainakin näiden uusimpieni hinnan perusteella. Laskin, että yhden hinnaksi tulee vajaa viisi senttiä. Markka-aikaan se olisi siis ollut vähän alle 30 penniä. Ja irtokarkkeja sai kymmenellä pennillä.

Pitää pitää arvokkaista nuppineuloistani hyvää huolta.

Pitkäaikaisten vihollisuussuhteiden yllättävä lämpeneminen

Minun toimintaani eivät ohjaa ainoastaan vankat periaatteeni. Välistä nimittäin taivun olosuhteiden pakosta. Harvoin kylläkin, mutta välistä. Jos ympäristölläni on tietyssä hetkessä ja tietyssä paikassa tarjottavinaan vain tiettyjä välineitä päämäärieni saavuttamiseksi, tartun sitten niihin (välistä, sanoinko jo?), vaikkakin pitkin hampain.

Eilen minut valtasi suorastaan pakkomielteen kaltainen palo päästä neulomaan rannustimia. Lankaa oli tarjolla, ohje helposti netissä saatavilla, aikaa periaatteessa mielin määrin, mutta sopivan paksuisia pyöröpuikkoja magic loopia varten ei ollut näkösällä.



Tiedän. Minä vastustan sukkapuikoja. Sydämeni pohjasta. Mutta tällä kertaa taivuin. Nappasin saatavilla olleet 4 mm puiset sukkapuikot ja aloin hommiin. Ajattelin, että kyllä minä tämän kerran kestän.

Ja miten kävi? Minulla on ollut kivaa. Muistan kyllä kerran aiemminkin melkein nauttineeni sukkapuikoilla neulomisesta (nekin olivat muuten puiset), mutta silloinkin tietyt asiat neulejäljessä häiritsivät. Eivät nyt. Neulepinta on kauniin tasaista. Ei mitään hirveitä venyneitä silmukoita puikkojen vaihdoskohdissa. Tosin luulen, että siihen vaikuttaa myös malli ja lanka. Olen silti suorastaan pöyristynyt.

Edelleen sukkapuikot kyllä välillä tökkivät veemäisesti hihaan ja se häiritsee, mutta loppujen lopuksi siitäkin pääsee, kun käärii hihat ylös. (Tosin sitten jos alkaa palella on vain pakko sietää ajoittaista tökkimistä.) Noin muuten sukkapuikkoilu sujuu jo niin hyvin, että minun on mahdollista lukea samaan aikaan ja se on oikeastaan parasta, mitä yleensä voin sukkapuikoilta odottaa.

Sukkapuikot ja minä olemme siis lähentyneet nyt kulunen vuorokauden aikana. Ei voida vielä puhua mistään suuresta rakkaudesta, mutta hienoista ihastumistan on jo ilmassa. Eikä se haittaa. Minä en ole koskaan uskonut rakkauteen ensisilmäyksellä. Parhaat suhteet kehittyvät pikkuhiljaa. Ehkä meilläkin on vielä mahdollisuuksia.

Patoutuneita tunteita

Minä vihaan sukkapuikkoja. Vihaan ja halveksin. Ne ovat... ne ovat... en löydä edes sanoja. Ne ovat käsittämättömät.

Hyvä on. En ehkä vihaa. Enkä välttämättä halveksikaan. Mutta kun nyt pitkästä aikaa tartuin sukkapuikkoihin, muistin vain taas kaikki ne lukemattomat pienet asiat, jotka jossain vaiheessa saivat nostatettua suorastaan kaunan kyseisiä välineitä kohtaan.

Ensinnäkin: miksi niiden puikkojen pitää tökkiä joka paikkaan? Miksi niistä yksi menee jatkuvasti hihaan ja siten haittaa neulomista? Toisekseen: miksi aina puikonvaihdoskohtaan jää inhottava löysien silmukoiden muonostama jono? Inhottava, ruma ruma jälki? Vihaan sitä. (Olen kuullut, että pitäisi unohtaa koko puikonvaihtamiskohta eikä yrittääkään kiristää silmukoita siinä, mutta ei se auta.) Kolmanneksi: eihän siinä samperin neulomisessa ehdi päästä vauhtiin! Vähän aikaa neuloo, ja jo pitää vaihtaa puikkoa! Raivostuttavaa.

Onneksi on magic loop. Mutta se ei nyt auta. Jostain mystisestä syystä olen aloittanut erään kauan laatikossa muhineen pikkuneuleen sukkapuikoilla. En viitsi kesken vaihtaa. Näyttäisi hassulta. Mutta miksiköhän olen tehnyt niin? Mitä minun päässäni on mahtanut liikkua? Sekö, että nämä sukkapuikot ovat puiset ja siksi potentiaalisesti ihanat? (Joo, ne olisivat ihanat, jos ne vain eivät tökkisi joka paikkaan, eivät aiheuttaisi rumaa neulejälkeä eivätkä olisi paholaisen keksintö. I hate youuuu!)

Hmm. Ehkä minä vain puran ja alan alusta magic loopilla? Turhaa vaivaa, mutta ehkä se säästää hermojani.