Talven kimallus kehruussani

Itse omalla rukilla kehrätty ihana lanka. Talven kuulasta kylmyyttä ja hangen kimallusta. Pehmeässä paketissa. 

Kohtalon ironiaa, että nyrjäytin nilkkani. Oikean tietysti. Kehruutauko tuli juuri kun into oli (ainakin luultavasti) korkeimmillaan.

Eipä sillä, ei minulla ole tarpeeksi villaakaan. En ole hamstrannut kovin kummoista varastoa, koska vauhti värttinällä ei ole päätä huimaava. Nyt pitäisi päästä kunnon kuituapajille. Missä on parhaat?

kuitu: BFL/Silk/Firestar, Louhittaren Luola

paksuus: noin 180 m ja 97 g

säikeitä: kolme

kertaus: navajo (mun eka)

Mutta mitä minä raskisin tästä langasta neuloa? Ihan heti en tietysti mitään, pitäähän tätä saada ihastella ja silitellä. Mutta sitten myöhemmin. Mikä olisi kyllin upeaa?

Olen vähän huono asusteiden kanssa. Tai no, ainakin lapasten ja pipojen kanssa. Jumitan käyttämään yksiä ja samoja, niitä on turha tehdä kauheita määriä. Lisäksi lapaset nuhjaantuvat nopeasti, en kyllä mitenkään raski uhrata tätä tapausta millekään niin kuluvalle ja arkiselle.

Pikkusisko äänesti sitä pipoa. Tällä hetkellä se tuntuu parhaalta idealta. Ja ehkä minulla onkin eräs pieni idean poikanen. Antaa sen hautua hetken.

Mutta on tämä vain niin kaunis! <3

Essu

Lauantai-illan bilevetimet.  

 

Päällä kirpparilta löytynyt esiliina. Jaloissa vähän rutussa olevat polvarit, joita en ehkä ole tullut ikinä esitelleeksi blogissa, ainakaan valmiina, (tai sitten en vain muista). Korvissa käsityömessuilta ostetut puusta valmistetut vaaleanpunaiset nuottiavaimet.

Juu, olen lauantaisin yleensä täysin pitelemätön. Raskas työ vaatii raskaat huvit. Niin että laitoin Madeleinen soimaan ja leivoin keksejä Eeva Kolun ohjeilla.

Luntakin satoi. Ihan kiva päivä.

L'atelier des Délices, My Little Pony - ja Madara

Oletteko koskaan törmänneet kummallisiin assioaatioihin? Omiinne siis. Minä tulen harvemmin pistäneeksi sellaisia merkille, luultavasti tiedän itse selityksen suurimmalle osalle asioista, jotka minun mielessäni liittyvät toisiinsa. Nyt olen kuitenkin saanut hämmästellä erästä tuoksuassosiaatiota ja miettiä sille syytä. Kuva kertokoon mistä pariskunnasta on kyse.

Aiemmin povaamani luonnonkosmetiikkatuotekokemuksia käsittelevät postaukseni ovat toistaiseksi antaneet enimmäkseen odottaa itseäni. Törmäsin erääseen vaikeuteen. Alan nyt pikkuhiljaa ymmärtää, miksi minun on ollut vaikea googlettelemalla löytää hyviä tuotearvioita tavallisilta pulliaisilta - on nimittäin oikeastaan aika hankalaa kirjoittaa kosmetiikkatuotteista, koska suurin osa niin hyvistä kuin huonoistakin osumista on hyviä ja huonoja vain tietyille ihmisille. Mitä oikeastaan voi sanoa vaikka kasvorasvasta? Sopii minulle, ei sovi minulle. Mutta onko se hyvä tai huono? Enhän minä pelkän oman kokemukseni perusteella voi sanoa, että jokin kosteusvoide on ihan susi, jos se ei itse asiassa vain sovi minun ihotyypilleni. Varsinkaan kun minä en tiedä, mikä minun ihotyyppini asiantuntijan mielestä olisi. (Kannattaisi ehkä selvittää, niin turhia hutiostoksia ei ehkä tulisi tehtyä paljon eikä tarvitsisi jahkata joka hemmetin purkin ääressä.)

Kohtaan nyt kuitenkin haasteen ja sanon muutaman sanasen parista kokeilemastani kasvovoiteesta. Itse kuvittelen, että minulla on pintakuiva iho, eli kokemuksia voi sitten peilata vasten sitä tietoa. (Sanan 'tieto' löyhimmässä merkityksessä tosiaan).

Olen toistaiseksi kokeillut luonnonkosmetiikan puolelta kahta voidetta, Madaran deep replenishing creamia ja L'atelier des Délicesin Hydraa. Madaran sain joskus tilauksen kaupanpäällisenä Joliesta ja mukana oli viesti, jossa kehoitettiin käyttämään sitä kuiviin kohtiin tai (muistaakseni) yövoiteena. L'atelierin taas ostin joululahjaksi saamillani rahoilla. Tuo pikkutuubi on sen verran hintava, että en olisi varmaan muutoin sitä ostanut, mutta ajattelin, että joululahjarahoilla pitää ostaa jotain vähän erikoisempaa ja ylellisempää. (Siltikin kyllä vähän kirpaisi, heh.)

Kyseinen Madaran voide ei tunnu passaavan minulle oikein mitenkään käytettynä. Se ei meinaa imeytyä ihoon vaan pyörii vain päällä. Se on siis aivan erilaista kuin vaikkapa Madaran yövoiteet, joista minulla on ollut pikkunäytteitä, ja jotka ovat imeytyneet ihoon nopeasti ja kosteuttaneet mukavasti. En oikein tiedä, minkälaiselle iholle tätä voidetta voisi käyttää, mutta minulle se ei sovi, vaikka ihoni tuntuu välillä ihan mielettömän kuivalta. Itse asiassa yhdessä välissä kun kokeilin käyttää tätä vähän säännöllisemmin, sain heti finnin poskeen, ja sellaista en muista ikinä tapahtuneen, minun poskiini ei vain tule mitään pikkunäppyjä kummempaa. (Tiedän, olen onnekas.) Tietenkään en voi olla täysin varma syy-seuraussuhteesta, mutta aika epäilyttävää vähintäänkin.

Sitten taas L'atelier des Délicesin Hydra... se on toiminut ihan mukavasti, vaikka saisi olla jopa vielä vähän kosteuttavampikin. (Tai sitten vain tarvitsen jotain seerumia tai jotain muuta vielä täsmällisempää hoitoa.) Mutta kaikista ihaninta tuossa voiteessa on sen tuoksu! Tai siis ennen kaikkea sen aiheuttamat mielleyhtymät. Heti ensimmäisellä kerralla kun levitin voidetta kasvoilleni, mieleeni tulivat My Little Ponyt ja lapsuuden sateenkaaren väriset leikit ja kuvitelmat. Ja se assosiaatio on pysynyt sitkeästi - eikä haittaa ollenkaan. Jotenkin aina voidetta käyttäessäni mieleni kevenee ja ajatuksista tulee aurinkoisempia. Kai kyseessä on jonkin sortin paluu lapsuuden tuoksukokemuksiin. Tuoksujen mahti on kyllä ihan käsittämätön.

Olen yrittänyt miettiä syytä tälle assosiaatiolle. Onko minulla ollut lapsena joku tuoksuva poni? (Muistaako äiti?) Vai mikä ihme tämän mahtaa selittää? En vain keksi. Tavallaan asia jaksaa kiehtoa mieltäni, vaikka toisaalta aloin epäillä, että jos keksin jonkun syyn mielleyhtymälle, se menettää osan viehätyksestään. Joskus on ihanaa vain kellua hattarapilvikuvitelmissa se pari minuuttia päivästä ilman mitään maanpinnalle tiputtavia tylsiä faktoja.

Mutta palatakseni takaisin voiteiden varsinaiseen käyttötarkoitukseen. Tuosta Madaran voiteesta en uskalla varsinaisesti sanoa mitään, en ihan oikeasti tiedä, minkälaiselle iholle se on ajateltu ja onko se siinä tarkoituksessaan hyvä. L'atelieria uskallan kuitenkin kehua sen verran, että se ajaa asiansa ainakin minulla. Sen käytöllä on selkeästi vaikutusta. (En vain raski millään käyttää sitä koko ajan säännöllisesti, sillä minun ihoni vetää voiteita todella paljon enkä haluaisi purkin loppuvan ikinä.)

Onko L'atelier des Délicesin Hydra sitten hintansa väärti? Esimerkiksi Joliessa se maksaa 44,90 ja minun pussistani otettuna se on tällä hetkellä iso summa. Sanoisin siis ehkä, että jos kaikki rahat eivät mene elämän välttämättömyyksiin, on Hydra oikein sopiva tuote itsensä hemmotteluun. Uskon kuitenkin että meille köyhemmille löytyy luonnonkosmetiikankin puolelta myös edullisempia ja ihan yhtä toimivia voiteita. Mutta ehkä ei yhtä ihanan tuoksuisia...

Tällä hetkellä koitan vielä kehitellä jotain uutta ratkaisua ihoni kuivuusongelmaan, niin että saisin rauhassa säästellä Hydraa ja pitkittää sen tuubista nuuhkimisaikaa. Yksi keino, jota olen kokeillut, on ollut kookosöljyn levittäminen kasvoille muutamiksi minuuteiksi ja jopa yöksi. Se on auttanut vähän, mutta ei tee ihmeitä sekään. Osaisiko kukaan siis vinkata mitään hyvää kosteuttavaa tuotetta näiden tietojen perusteella? Vaikka budjettini on oikeasti nolla euroa, saa vinkata jotain siitä kalliimpaakin, muuten taitaa ehdotukset jäädä vähän vähäisiksi...

Keltainen toukokuu*

Intouduin kuvaamaan tämänhetkistä lankavarastoani. Tai oikeastaan intouduin kuvaamaan kaikki sinne kertyneet keltaiset langat. Pitäähän ne nimittäin ikuistaa. Ovat niin kauniita. Ja niin keltaisia. 

Täytyy myöntää, että keltaiset ovat aika hyvin vallanneet täällä alaa. Mistähän se johtuu? Keltainen ei ole sen enempää lempivärini kuin mikään muukaan. Mutta sitä on tullut haalittua niinkin paljon, että sukka- ja huivilangoistani (sikäli kun minulla kovin montaa huivilankaa onkaan) varmaan melkein puolet on keltaisia. 

Voihan se olla, että olen jollain tavalla pimahtanut. Tai oikeastaan se on jopa varsin todennäköistä. 

Kesäkin tulee.

*Paska. Nyt soi Aikakone päässä.

Lisää marraskuun värejä

Joskus muulla ei ole juuri väliä kuin kauniilla väreillä.

Tai erilaisilla pinnoilla. Kuohkeilla, rouheilla, pörröisillä, sileillä, epätasaisilla...

Visuaaliset elementit. Joskus ne vain merkitsevät paljon. 

Joskus ajatukset ja tunnelmat tarttuvat niihin ja ne ilmaisevat itselle kaiken, mitä ilmaistavissa on.

Neuloskelen mallitilkkua. Taas on uusi neule suunnitteilla. Väriä ei ole vielä valittu, mallitilkku on tekeillä vanhan kerän jämistä. Alan tosin kallistua jo eräälle kannalle - muutamien konservatiivisista mielipiteistä huolimatta. Minä en ilmeisesti vain osaa omaksua tiettyjä kulttuurisidonnaisia sukupuolivärinäkökulmia, koska ne minusta ovat yksinkertaisesti irrationaalisia, mielivaltaisia ja perustelemattomia. Sori. Enkä minä edes omasta mielestäni yritä olla mitenkään coolin rebel, sukupuolineutraali tai mitään muutakaan... minä en vain ihan oikeasti ymmärrä. (Eikä minua edes hävetä olla ymmärtämättä asioita, joille ei ole mitään perusteluita.)

Miksi muuten kysyä ikinä värivalinta-apua sellaisilta ihmisiltä, jotka ei tunne tyyppejä, joille neule on tulossa? Tai jos joka tapauksessa itsellä on joku mielipide, eikä kuitenkaan oikeasti ole ihan kauhean avoin muiden ajatuksille?

No, onhan se tietysti mukava joskus kuulla muitakin kuin omia näkemyksiä, vaikka ne ei sitten itselle oikeita ratkaisuja olisikaan. Mutta jännä silti. Miksi kysyä, jos kuitenkaan ei loppupeleissä välitä siitä vastauksesta?

Jotain aivan muuta

Minä en ole koskaan ollut kovin askarteluun taipuvainen. En mielestäni ole erityisen hyvä eikä kiinnostusta opetteluun ole juuri ollut. Silloin tällöin teen jotain kortteja jonkun juhlapäivänä, mutta vain harvoin olen siitäkään erityisesti nauttinut. 

Moni vähemmän käsitöitä harrastava saattaa kuvitella, että yhdessä tai parissa käsityönlajissa kunnostautunut ihminen osaa ja opettelee mielellään vähän kaikkea. Se voi epäilemättä pitää paikkansa jonkun kohdalla, mutta ei minun. Minä olen vähintäänkin nihkeä, mitä tulee yleiseen askarteluun, ja vain yksittäistapauksissa innostun.

Vähän aikaa sitten jostain takavasemmalta sellainen innostus sitten iski. Ja ei, vieläkään ei värkkäillä kortteja, eikä tätä ehkä varsinaiseksi askarteluksi kai lasketakaan. Mutta minä innostuin tekemään korun!

Tämä voi ihmetyttää jotakuta minut tuntevaa, sillä en ole erityisesti myöskään mikään koruihminen. Minulla on muutamia koruja, joista tykkään ja joita käytän aina muistaessani, mutta siinä se. Miksi siis askarrella koruja, jos ei erityisesti välitä askartelusta eikä koruista?

No, siinä missä kaikki tiet vievät Roomaan, tuntuvat kaikki minun väkertelyni liittyvän ainakin tänä syksynä enemmän tai vähemmän neulomiseen. Tämä tässä on kuulkaa kerroslaskuri!

Ihaileeko joku omaperäisen nerokasta ideaani? Ei kannata! Tämä nyt ei suoranaisesti ole minun päästäni lähtöisin. Ideaan, mikäli sen nyt edes oikein ymmärsin, törmäsin helmipuikko.fi-sivuilla. Olisin heti saman tien tilannut itselleni sieltä korun, jos ne olisivat olleet vähääkään enemmän minun tyylisiäni ja pikkuisen löysempiä. Korut on kyllä nättejä, ja niitä on monta erilaista, mutta minä en vain osaa niidentyyppisiä käyttää. Puuhelmet ovat paljon enemmän minun juttuni.

Kävin sitten viikonloppuna Tiimarissa ja ostin itselleni lycralankaa ja puuhelmiä. Eilen illalla alkoi väkertely. Eikä siinä nyt niin kovin kauan mennyt. Vähän epämääräinen tästä tuli tietyssä mielessä, ei mikään täydellinen, mutta tämä nyt on prototyyppi. Pitää ensin tehdä jotain, että tietää, miten se olisi kannattanut tehdä. Ja tuli tästä nätti. Minä olen tyytyväinen.

Käyttöäkin on jo eilen testattu. Sama ongelmahan tässä on kuin kaikissa muissakin kerrostenlaskentatyyleissä: pitäisi itse muistaa aina kerroksen jälkeen siirtää merkkiä. Jos sen vaikka joskus oppisi, voisi näistä eri kerroslaskentasysteemeistä olla jotain hyötyäkin. Mutta oikealla tiellä ollaan.

No? Tuliko edes hieno? Itse olen tyytyväinen ja tykkään väriyhdistelmästä, (joka tosin ei kuvissa täysin oikeana toistu), ihan sama loppujen lopuksi, mitä mieltä muut ovat. Ja kyllä, aion käyttää tätä ihan vain korunakin.

Kullanhohtoa

Sunnuntai. Eilen juhlittiin ihanien ystävien häitä, tänään ollaan vain. Tällaisina päivinä on todella onnellinen olo. Kiitollinen siitä, että on ajautunut elämässään sellaisten ihmisten joukkoon, joiden seurassa tuntuu hyvältä. Eilen tuli vetisteltyä, tänäänkään ei ole kaukana.

Tein häihin hameen. Juuri nyt ei ole varsinaista kuvamateriaalia itse hameesta, mutta kuvailin kangasta ja sen väriä parhaani mukaan. Joitakin värejä on välillä todella vaikea saada toistumaan oikein, mutta nämä pari kuvaa kullankeltaisesta silkkikankaastani näyttäisivät aikalailla vastaavan totuutta. Ja minä rakastan tuota väriä!

Utunan Uhtu-huivilangastani on jo jokin aika sitten tullut huivi. Se odottelee vielä pingotusta. Rakastan senkin väriä. Samoin on tällä hetkellä puikoilla olevan silkkilangan laita. Siitä on tulossa paita, tai ainakin jotain sinne päin.

On ihan mielettömän terapeuttista ja rentouttavaa ommella ja neuloa kauniin värisiä asioita. Saan niistä voimia ja energiaa. Sanoisin jopa, että kauniin väriset langat ja kankaat tulevat hyvänä kakkosena ihanien ystävien jälkeen. (Tosin joinakin päivinä olen sitä mieltä, että hyvänä kakkosena onkin musiikki, joinakin päivinä hyvät kirjat. Ykkössija taitaa elämässä pysyä aina samana.)

Taidan jatkaa neulomista. Ulkona sataa. Kaikin puolin on aika tunnelmallista.

Kuin auringonlasku

Tänään fiilistelen värejä. Tai ainakin joitakin värejä. En tiedä miksi oranssista on tullut minulle viime aikoina niin ihastettu väri, onkohan sille joku psykologinen syy? Juuri nyt se vain lumoaa tavallista enemmän.

Tämän kuvan bongasin Hopeasäikeen Etsy-puodista. Lanka on sieltä jo kadonnut, mutta nappasin kuvan talteen ja kysyin saanko laittaa sen blogiin. (Sain luvan.) Ihan vain siksi, että haluan tuon värin talteen ihasteltavaksi.

Lueskelin huvin vuoksi vähän väriterapiasta. Mielenkiintoista. Totta tai tarua, tuommoisia on joskus hauska lukea. Olen tavallaan aika skeptinen ja kyyninen ihminen, mutta elämä tuntuu mukavammalta silloin kun ei ota kaikkea turhan vakavasti. 

Linkkaamani tekstin mukaan oranssista saa elinvoimaa. Juuri nyt kyllä uskon sen aivan tosissaan. (Mutta pieni osa minussa toteaa, että eikö mikä tahansa väri tai asia, josta pitää ja josta saa mielihyvää, anna elinvoimaa. Vaan ei sen väliä.)

Jos joku haluaa ilahduttaa ja piristää minua, niin saa lähettää minulle lankaa, sukat tai huivin tuossa värissä. Mielellään pian. Kiitos.

Sakset, nopat ja pienet elefantit

Kyllä se vain on niin, että hyvin maalliset ja pienet asiat saavat minut usein helposti ilahtumaan. En haluaisi olla aivan tavarakeskeinen ihminen, enkä toivottavasti olekaan, mutta ei sille mitään voi, että pienet, söpöt ja tarpeelliset lahjat tuovat vähän hyvää mieltä. (No niin no, tietysti myös isotkin, riippuen tilanteesta.)

Tilasin itselleni setin kuvassa näkyviä sakset-silmukkamerkkejä ja tänään saapuneessa pienessä paketissa olikin mukana myös nuo fantit ja noppakorvikset. Niin, ja kaksi pussia sitruunateetä. Ei nyt sentään ihan kaupanpäällisinä, vaikka hetken jo ehdinkin hämmästellä. Mukana löytyi lappu, jossa luki "terveisiä vaihtoparilta!", ja se selvitti mysteerin. Olen mukana yhdessä Ravelryssä pyörivistä vaihdoista ja tilaukseni ylimäräisyydet ovat siis siitä peräisin. 

Vaikka sakset ovatkin aika huiput, tykkään ehkä kuitenkin nuista fanteista vielä enemmän. Ne ovat sympaattisia. Ja ehkä minä jotenkin samaistun elefantteihin. Pieniin elefantteihin tietysti. 

Pitää päästä äkkiä neulomaan jotain, missä tarvitsee silmukkamerkkejä. Mummin paita on valitettavasti sellaisessa vaiheessa, että merkkejä ei kaivata. Mutta jahka alan yhdistellä hihoja vartalo-osaan, tulee fanteillekin käyttöä.

Noppakorvikset puolestaan ovat jo korvissa, ovat olleet koko päivän, vaikkakaan kukaan ei ole huomannut, ja siitä olen tietysti vähän katkera. Olen selvästi valinnut tänään seurani väärin. Mutta ainakin peilailu on ollut kivaa. Kovasti siis kiitoksia ihanalle vaihtoparilleni!

Keväänvihreä

Mikä ihana tunne onkaan, kun pikkuhiljaa alkaakin olla taas jonkin verran energiaa! En ole koko viikolla jaksanut neuloa kuin yhteensä muutaman rivin ja nyt vihdoin saan taas nauttia lempipuuhastani.

Tällä viikolla on tuntunut tulevan lunta aika kiitettävästi. Luultavasti kaikki kevätintoilijat ovat olleet tuskissaan. Minusta on ollut hauskaa. En kylläkään ole montaa kertaa ulkona pistäytynyt, mutta yksi yöllinen kävelyretki lumessa ja tuulessa tuli tehtyä ja olihan se aika tunnelmallista. Talvitunnelmallista. Eikä minun kävelyseuralaisiakaan tuntunut lumi lainkaan ärsyttävän.

Vaikka talvessa ei mitään vikaa olekaan ja vaikka minä en vingu kevään perään, (sieltä se tulee omaa tahtiaan), nautin kyllä lisääntyneestä valosta suunnattomasti. Keväänvihreä on hiipinyt minunkin sydämeeni ja valloittanut sieltä paikan. Selvästi. 

Tällä hetkellä akuutein neuleprojektini on kuitenkin punainen. Mummin pusero. Toivottavasti se saa taas vähän vauhtia nyt kun flunssa on päihitetty. Sitä on kiva neuloa ja on hauska ajatella, että minä teen mummille jotain. Minä olen elämäni aikana saanut mummilta aika monet lapaset ja sukat ja ainakin yhden tosi siistin pipon, joka oli ylpeyteni aihe pienenä. Voinee sanoa, että mummi on puseronsa ansainnut.

Mahtava saalis!

Eilen aamulla oli mennä kahvit väärään kurkkuun kun luin Harmaata arkea -blogista melkoisen tiedotuksen. Niin kuin minä olen vanhoja muoti- ja käsityölehtiä metsästänyt ja onnistunut saamaan kamalalla vaivalla käsiini kolme. Ja nyt niitä yhtäkkiä oli jaossa kasoittain!

Sain aikamoisen saaliin hankittua. Enemmänkin olisi ollut tarjolla, mutta rahavarantoni eivät riittäneet kuitenkaan ihan mahdottomiin. Samoin kuin Outi, itken katkeria kyyneliä, kun en voinut ottaa hoteisiini kaikkia. Ja kyllähän tässä sekin kirvelee, että en ollut ensimmäisenä paikalla.

Totta puhuen olen itse asiassa onneni kukkuloilla. (Jaa, mitä, materialisti, kuka, minäkö??) Tällaisesta kultakaivoksesta en osannut haaveillakaan. Joskus se onni potkaisee. Tällä kertaa sitä paitsi flunssan muodossa. Ellei flunssa olisi tullut sotkemaan suunnitelmiani, olisin eilen ollut kaukana kaukana  poissa tapahtumapaikalta, enkä lisäksi varmaankaan olisi sattunut sopivasti hengaamaan netissä Harmaata arkea  -blogia lueskelemassa. Kiitos siis flunssalle, Outista nyt puhumattakaan!