Meikattavana Harmonyssa

Pari kuukautta sitten kirjoitin postauksen, jolle piti tulla jatkoa ihan heti kohta. Sitten iski kirjoitustukos ja vähän tiiviimmät aikataulut, niin että se sitten vain jäi. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan? Niin että palaan asiaan nyt.

Olen tosiaan urakoinut vielä yhden neuleohjeen kimpussa. Sain valmiiksi mallin, joka miellyttää kovasti minua itseäni ja sopii omaan tyyliini aika hyvin. Niinpä aloin miettiä, että olisi kiva, jos neuleohjeeseen tulevissa kuvissa myös meikki olisi jotakuinkin huoliteltu ja harmoniassa neuleen värien kanssa. Omat meikkaustaitoni ovat vielä ehkä hieman kehitysasteella, (ainakin mitä tulee yhtään vahvempaan meikkiin), mutta mieleen ei oikein tullut ketään tuttuakaan, keltä meikkausta pyytää.

Asia jäi hautumaan. Ja kävikin niin, että hyvä meikkaaja (ja mukava tyyppi!) löytyi aivan sattumalta. Joku toinen saattaisi sanoa, että koska säteilin hyvää energiaa tai avasin kanavat, universumi lähetti vastauksen tielleni. (Olen jostain syystä törmäillyt tämäntyyppisiä lausuntoja antaviin blogeihin viime aikoina.) Itse olen vielä sen verran skeptinen, että selitän löydön ihan vain sillä, että olen pitänyt silmäni auki, jutellut uusien tyyppien kanssa ja yleensäkin puhunut minua kiinnostavista asioista. Löysin nimittäin Kauneushoitola Harmonyn siksi, että eräs toinen ravelryläinen vinkkasi sieltä löytyvän Kure Bazaarin kynsilakkoja. Kynsilakkavouhotukseni blogissa kantoivat siis hedelmää! Tiesin että kannatti pulista niistä.

Kynsilakkojen vuoksi kiinnostuin Harmonystä ja varasin itselleni sinne elämäni ensimmäisen kasvohoitoajan. Ihoni on alkanut viime aikoina olla vähän kuiva ja kiristävä ja muutenkin kiinnosti tietää, millaista yleensäkään on käydä kosmetologilla. Kasvohoito olikin ihan älyttömän miellyttävä kokemus. Hoitopedillä köllöttely oli niin rentouttavaa, että olisin saattanut jopa nukahtaa, ellen olisi alkanut pulista kasvohoitoani tekevän Hannelen kanssa. Hannele oli niin mukava ja pirteä, että minulle tuli jotenkin tosi avoin ja innostunut fiilis.

Jutellessa tuli höpistyä vähän vaikka mistä. Yksi asia johti toiseen ja lopulta sovimme Hannelen kanssa meikistä neuleohjekuviani varten. Vastavuoroisesti lupasin kirjoittaa Harmonystä jutun blogiini. (Kirjoitan vähän kattavamman jutun myöhemmin, ettei tämä postaus veny liian pitkäksi.)

Olen ollut meikattavana vain kerran aiemmin eikä minulla ole vielä ihan kauheasti kokemusta naaman paikallaan pitämisestä. Yllättävän vaikeaa, kuulkaa. Sekä meikissä että valokuvattavana oleminen tuntuvat hitusen epäluontevilta, mutta molemmat ovat kyllä ihan mielenkiintoistakin tekemistä. Saa ehkä etäisen käsityksen siitä, miltä tuntuisi olla supermalli. (Luultavasti tosin hyvin, hyvin etäisen käsityksen.)

Meikkiin käytettiin noin tuhatta eri tuotetta. Ainakin omien laskelmieni mukaan. Tai ehkä se tuntui siltä ihan vain siksi, että omaan perusmeikkiini, eli siihen jonka väkerrän täysin satunnaisesti, kuuluu ehkä kolme tuotetta... Meikinalusvoiteesta en ollut varmaan koskaan aiemmin kuullutkaan.

Ehkä käytettyjen meikkien määrä vaikutti siihen, miksi lopputulos toimi valokuvassa noin miljoona kertaa paremmin kuin omakätinen maalaukseni. Sannan kanssa kuvattuja villatakkikuvia katsoessani minulla nimittäin pistää aika pahasti silmään naamani kalvakkuus. (Ehkä se tosin johtuu osittain siitä Sannan Kenian rusketuksen vieressä poseeraamisesta..) En yleensä ymmärrä, miksi on muka jotenkin paha asia olla kalpeampi kuin ruskettuneempi, mutta nuissa kuvissa asia häiritsee minua. Ja koska kerron sen nyt julkisesti, kaikki ne jotka eivät aiemmin pistäneet asiaa merkille huomaavat sen nyt... tällaisia asioita ei yleensä koskaan pitäisi sanoa.

Pyysin Hannelelta kaikkien käytettyjen meikkien tiedot ensinnäkin ihan vain itseäni varten ja toiseksi täällä esiteltäväksi.

Ylärivissä vasemmalta oikealle:
-Jurliquen Lavender Hydrating Mist- kosteuttava kasvovesi.
-Liquid Mineral Foundation eli nestemäinen mineraalimeikkivoide sävy cream ( kosteuttaa, peittää, antaa iholle hehkua)
-Pure Primer- meikinalusvoide (kosteuttaa rauhoittaa, tasoittaa ihoa ja pidentää meikin pysyvyyttä.)
-seuraavana Mineral Mascara- musta
- Natural Perfection Concealer- sävy light (peittää esim. tummia silmäalusia, ihonvirheitä, heijastaa kevyesti valoa.)

Keskirivissä vasemmalta oikealle:
- Mineral Foundation - sävy Grace ( mineraalimeikkivoide, joka on "irtopuuterimainen") Peittää ja tasoittaa tehokkaasti, antaa aurinkosuojan.
- Seuraavana Mineral Lipstick sävy Rose Bud
- seuraavana Mineral Blush- poskipuna sävy pink pinch
 

Alarivissä vasemmalta oikealle:
- Mineral Bronzer - aurinkopuuteri/bronzer sävy Sunlight
- Mineral eyeshadow sävyt pink fetish ja autumn plum
- Eyeliner - sävyt black caviar ja white crystal
- Eye-brow liner - sävy Brunette Beauty
- siveltimet Kabuki ja Blush Brush

Inika on minulle entuudestaan melko vieras luonnonkosmetiikan sarja, jonka tuotteet ovat ilmeisesti melko laadukkaita, ainakin mitä blogeista olen lueskellut. Ja kuvauksia varten tehty meikki pysyi aivan loistavasti koko päivän. Erityisesti luomiväreillä on tapana paakkuuntua luomivakoihini päivän mittaa, mutta ammattilaisen käsistä lähtiessä samaa ongelmaa ei tunnu olevan.

Kynnet lakattiin Kure Bazaarin lakoilla, jotka tilasin aiemmin Joliesta. Sattui niin hyvin, että Kuren Brazil Natural Colors -erikoiserän värit tumma violetti ja kirkas vihreä sopivat neuleen väreihin lähes täydellisesti. Ehkä kyseessä sittenkin oli joku universumin johdatus ja oikeat energiat? (Noh, vielä en ihan allekirjoita. Mutta hyvää tuuria kieltämättä.)

Valokuvia itse neuleesta en uskalla vielä luvata. Ohje on valmis mutta koeneulotettava ja aiemmista kokemuksista viisastuneena en ehkä taida vielä sanoa juuta enkä jaata julkaisuajankohdasta. Enkä julkaista kuvia. Teen parhaani ja katsotaan miten käy.

Lievää jännitystä

Tänään onkin aika jännittävä päivä. Olen nimittäin onnistunut kehittämään Sannan takin ja Nelliinan hameen ohelle vielä yhden projektin... mikä juuri nyt ei tunnu aivan nerokkaalta teolta, sillä huomaan että paineet näiden kaikkien suhteen alkavat mukavasti kasvaa kun hommaa onkin kertynyt yhteensä jo aika paljon. Hienoista stressiä alkaa olla ilmassa. Mutta samalla innostunutta jännitystä. On nimittäin todella kiinnostavaa ja, no, anteeksi, jännää, nähdä miten omat suunnitelmat ja ideat alkavat muuttua näkyviksi ja tuntuviksi toteutuksiksi.

Tänään tosiaan on vähän paiskittava hommia sen kolmannen projektin suhteen. Sen, josta on jokunen kuva vilahtanut täällä blogissakin jo aiemmin.

Tässä vähän esimakua tulevasta. Palaan asiaan myöhemmin, mutta vielä en itsekään ole varma, miltä silloin näyttää...

Seuraava pohdinnan aihe lähipäiville voisikin olla, miten pitää mieli järjestelmällisenä ja kaikki langat käsissä. Se nimittäin tuntuu aina kaipaavan harjoitusta.

Ihan kiusallakin

Viime aikoina tavatessamme on eräs miespuolinen ystäväni häiritsevän usein ja yleensä täysin keskusteluun liittymättömästi viitannut minun blogiini. Se on kylvänyt mieleeni epäilyksen siemenen... Olen tietysti täysin tietoin siitä, että kaikki mikä on netissä, ihan oikeasti on netissä ja kaiken kansan nähtävillä. Siitä huolimatta olen elätellyt piintynyttä kuvitelmaa siitä, että blogini sivuilla käy vain kanssani suurinpiirtein samoista asiosita kiinnostuneita tyyppejä. Nyt selkäpiitä on kuitenkin alkanut karmia ajatus, että täällä saattaa aika ajoin käydä myös niitä muita ihmisiä... nauramassa! (Mitäs muutakaan?)

Ajattelin jo hetken, että lopetan kyllä kohta blogin, hemmetti soikoon, jos tänne ei kerran saa rauhassa kirjoitella ilman että typerät muut kaverit käyvät urkkimassa. Ja että ainakaan kynsilakkakuvia en kehtaa laittaa. Mutta toisaalta tarkemmin ajatellen ei ole minun vikani jos joku haluaa haaskata aikaansa lueskellakseen jotain sellaista, mikä ei oletettavasti häntä millään tavalla kiinnosta. (Muuta kuin siinä mielessä, että voi inistä tylsästä sisällöstä, niin kuin eräs toinen kaverini.)

Niin että tässä tulee, perkele.

Kuvan Twisted Flower sukat ovat olleet jonkin aikaa syrjässä. Nytkin pari neuletyötä menee aikataulujen puolesta niiden ohi, mutta on ollut ihan pakko neuloa niitä vähän. Ihan vähän. Muutama kerros vain... Uskomattoman koukuttava malli. On vaatinut mieletöntä mielenlujuutta pitäytyä muissa töissä, vaikka nekin ovat kivoja.

Ja tosiaan ne kynnet. Taiteilin taas kukkasia ja tällä kertaa mukana on oikein päällyslakat ja kaikki. 

Käytetyt sävyt:
Kure Bazaar Caicos
Kure Bazaar Carioca
(Linkit Jolieen, koska jälkimmäistä saa Suomessa vain sieltä. Sallittakoon tällainen pieni mainos.)

Vaikka olen viime aikoina innostunut kynsilakkailuista, olen edelleen keskimäärin aika laiska laittautuja. Se tarkoittaa sitä, että suhteellisen suuren osan ajasta minulla on kynsissäni päiväkausia vanhat repalaiset lakat. Ne voisivat kenties olla rockuskottavat, jos minä itse olisin.

Joka kerta sen jälkeen kun olen jaksanut nähdä kynsien laittamisen vaivan tunnen oloni jotenkin paljon siistimmäksi. Siis sekä kirjaimellisesti että kuvainnollisesti. Kukkakynnet ehkä varsinkaan eivät ole erityisen rock, mutta on ne nyt hei silti tosi siistit!

Tämänkertaiset kuviot eivät kylläkään valitettavasti juuri erotu yhtään hämärämmässä tai keinovalaistuksessa. En tiedä huomaako kukaan kukkakuvioita, jollen niitä erikseen esittele. (Enkä ole vielä kellekään edes esitellyt.) Mutta minua itseäni ne ilahduttavat. Tykkään näistä väreistä.

Kukkia, sukkia ja kynsilakkoja. Oksettavan naisellista, vai mitä?

Maailma vaaleanpunaisten lasien läpi

Näin juhannuksen jälkeisenä maanantaina erottaa pessimistit ja optimistit helposti toisistaan. Toisten kesä on puolitäysi, toisten puolityhjä.

Kuulin jonkun todenneen jo reilu kuukausi sitten, että kohta se päivä alkaa taas lyhenemään. Ja sehän oli tietysti fakta, joskin sen murehtiminen etukäteen voi kertoa jotain ihmisestä. (Tässä tapauksessa oikeasti sen, että kyseessä on huumori-ihminen - negatiivisuuttakaan ei aina tarvitse kavahtaa, rennosti toteutettuna se on hauskaa. Anteeksi.)

Kesän pituus ja juhannuksen jälkeiset kelit ovat vielä täysi mysteeri. Jopa jännittävä mysteeri kenties. Sen murehtiminen, että kaikki on jo kohta ohi, on vähän höpsöä. Eihän sitä edes tiedä, onko, ja jos onkin, murehtiminen tuskin lisää kykyä nauttia tästä hetkestä.

Itsestäänselvyyksiä. Tulevaisuuden murehtiminen on aina vähän hullua ja turhaa, mutta tuskinpa siltä kukaan välttyy. Minä teen sitä varmaan joka päivä pienimuotoisesti ja joskus isomminkin. Se on ihan aisoissa, mutta voisi siitä varmaan vähentääkin.

Päätin aloittaa tämän juhannuksen jälkeisen arkiviikon keskittymällä kaikkeen hattaraiseen, pinkkiin, kukkaiseen, syvänpunaiseen ja sydämelliseen. Kaikkeen sellaiseen, mitä löytyy ympäriltä, minun arjestani. Ja haastan itseni murehtimaan tänään vielä tavallista vähemmän.

Elämä koostuu eri vaiheissa olevista projekteista. Jos niistä ottaa aina stressiä, eihän tässä ole mitään järkeä. Jos niistä osaa nauttia suurimman osan ajasta, sitten asiat on ihan raiteillaan.

Iisiä kynsitaidetta

Kuten uhkasin lupasin, kynsikuvia tulee nyt lisää. Olen nimittäin löytänyt sisäisen kynsitaiteilijani ja innostunut näpertelystä ihan tosissani. Pääni pursuaa hienoja kynsienkoristeluideoita, eikä minua lainkaan lannista se tosiseikka, että niin tarvittavia taitoja, materiaaleja kuin työvälineitäkin uupuu. Katsokaas kynsitarrat, (jotka juuri opin laittamaan suht siististi), ovat täällä nyt jo so last season. Pitää päästä suunnittelemaan itse!

No, jostain voi aina aloittaa. Minä loihdin kynsiini pistekuvion, joka ei ollut varsinaisesti kovin vaikea toteuttaa, mutta josta kuitenkin tuli mukavan taiteellinen olo.

Käytetyt sävyt:
Kure Bazaar Caicos
Kure Bazaar September

Tässä on muuten hyvä esimerkki väriparista, joka sinänsä ei puhuttele minua tällä hetkellä oikeastaan mitenkään, ei suuntaan eikä toiseen, mutta joka kuitenkin näyttää ihan kivalta. Jos minulla olisi käytössäni laaja värivalikoima, en luultavasti päätyisi tähän yhdistelmään ennen kuin liuta paljon kiinnostavampia yhdistelmiä olisi jo käytetty. Enkä välttämättä silloinkaan. Koska kierroksen voi aina aloittaa alusta.

Pidän näistä väreistä kummastakin erikseen paljon enemmän kuin niistä yhdessä. Joissakin tapauksissa lopputulos vain on vähemmän kuin osiensa summa, ja värien suhteen se pätee yhtä usein kuin päinvastainen ilmiö. Caicos ja September ovat molemmat ihan mielettömän kauniita värejä ja pääsevät oikeuksiinsa todella hyvin nimenomaan itsekseen. Mutta kuvioidut kynnet ovat vaihteeksi aika hauskaa katseltavaa. Ja on mukava tuntea olonsa luovaksi.

Ainoa ikävä puoli kynsien lakkaamisessa on kynsilakan haju. Vaikka Kure Bazaarin lakat eivät ole ihan yhtä katkuisia kuin mitä muistelen joidenkin muiden joskus kokeilemieni lakkojen olleen, tuntuu niistäkin aika tujut tuoksut tulevan. Väistämättä hiipii mieleen, onko näitä hajuja niin hirveän hyväksi hengitellä. Siis vaikka Kuren kynsilakat ovatkin keskimääräistä vähäkemikaalisempia.

En tiedä. Ensi kerralla lakkaan kynnet joka tapauksessa varmaan parvekkeella tai vähintäänkin ikkuna avoinna. Suojelen nirsoa nenääni.

Vappukynnet! (Joita kukaan ei huomannut.)

Tulin eilen siihen tulokseen, että vappuaatto vaatii ainakin jonkinlaisen panostuksen ulkonäköön. En jaksanut alkaa kääriytymään serpentiiniin, pukea ylioppilaslakkia enkä virkata itselleni kruunua hopealangasta, (tosin viimeisin oli jonkin aikaa harkinnassa). Päätin siis panostaa kynsiin. 

Lakkasin kynteni Kure Bazaarin Septemberillä, järjestyksessä toisella kynsilakallani. (Niin, näin ne vaan alkavat kerääntyä.) Tämä sävy on paljon huipumpi kuin vähän tysähkö Stiletto. 

Mutta ei siinä sentään kaikki. Vappuaattona pelkkä kiva väri ei riitä. Vappuna pitää olla jotain enemmän. Niin että minulla on Minni Hiiri. Tai siis oikein useampi.

Minnihiirejä! (Niinhän se taipuu?)

Vähänkö näiden kanssa on hauskaa. Lapsena olisin ollut onnesta soikeana Minni Hiiri -kynsistä. Ja nyt vähän harmittaa, että lähipiirissäni ei ole sopivan ikäisiä pikkutyttöjä, joihin voisin tehdä vaikutuksen. Sillä kuten eilen huomasin, näillä ole kovin voimakasta vaikutusta juuri kehenkään muuhun. Mikä on minusta vähän kummallista. Kukaan ei edes huomannut mitään ennen kuin lopulta turhaan odoteltuani työnsin käsiä kavereideni naamaa vasten ja sanoin: "Kato!"

No, vappukynnet ne on sellaisetkin, joita kukaan ei huomaa, jos itse saavuttaa niillä sen sopivasti leikkisän tunnelman.

Mitä tulee lakan sävyyn, kuvat vähän huijaavat. Lakka on oikeasti hitusen tummempi ja jonkin verran violetimpi kuin mitä kuvat antavat ymmärtää. (Pahuksen valehtelijat.) Minussa ei ole tarpeeksi kuvankäsittelijää siihen, että saisin oikean sävyn esille. Tai sitten minussa ei ole vain tarpeeksi kärsivällisyyttä. En ole varma, kummasta on kyse. Mutta kummin vain onkin, totean että eihän kenenkään tarvitse olla kaikessa hyvä. Minä olen kuitenkin lähes täydellinen melkein kaikessa muussa... Niin että menköön nyt tämä puute.

Huomenna takaisin arkeen. Kynnet kyllä pysyvät vielä, mutta se on vain etu.

Juttua sormikk... kas, siis kynsilakasta

Toinen käsi. Yksi sormi, jäljellä vielä neljä. Eikö nämä lopu koskaan? Miten voi olla, että sinänsä niin pieni neule tuntuu ajatuksena ihan käsittämättömän vaivalloiselta? Ja että aina yhden sormen jälkeen, (johon siis kuluu aikaa oikeasti vain muutamia minuutteja), on aivan työn ja tuskan takana aloittaa seuraava? Siis aloittaa. 

Vähäsen naurettavaa, että annan täällä sormikkaista sellaisen kuvan kuin ne olisivat jotain aivan ylimaallisen mahdotonta neulottavaa. Eivät ne ole. Se on vain tämä tappava tylsyys, joka iskee. 

Olen sitten pysähdellyt matkan varrella ehkä noin kahden kerroksen välein kokeilemaan hanskoja käteen - joko nyt? Ai ei vieläkään? Täh?

Sitten pitää tietysti pitää hetken ihailu- ja mallailutaukoja, kun kynsilakat mätsäytyy niin loistavasti sormikkaisiin. Suunniteltu juttu. Ainoa omistamani kynsilakka ja pari vuotta sitten Essiltä joululahjaksi saadut langat. Pitkän harkinnan tulos. 

Näin yhden kynsilakan ylpeänä omistajana voin sanoa, että olen vähän hurahtanut tähän lakkaustouhuun. Olisi ajatuksen tasolla tosi siisti juttu omistaa laaja valikoima värejä ja sävyjä ja vaihdella lakkaa aina vähän fiiliksen mukaan. Mutta tosiasiassa valtava kynsilakkavarasto ahdistaisi varmasti vähintään yhtä paljon kuin varastohuoneellinen lankaa - joka siis tosiaan olisi minusta aika kauheaa. Pidän mukavasta parin kolmen laatikon lankavarastosta. (Okei, kolmen neljän ehkä.)

Mutta ihan oikeasti. Kynsilakka saa minut tuntemaan itseni ikään kuin huolitellummaksi. Se on jo aikamoinen saavutus sillä yleensä tunnen näyttäväni kulahtaneelta ja homssuiselta. Enkä varmaan osu ihan kauhean kauas totuudesta.

Minulla on jopa kynsienkasvatusprojekti kesken. Edellisestä kerrasta on ehkä hyvinkin kymmenisen vuotta. Eikä tässä nytkään ole mitään järkeä, sillä pitkät kynnet vasemmassa kädessä häiritsevät kitaran soittoa. Tai siis oikeastaan estävät sen. Mutku mä haluun näyttää nätiltä...

Tämä ainoa omistamani kynsilakka, Kure Bazaarin Stiletto, on sekin luonnonkosmetiikkaa. Luonnollisesti. Tai ainakin melkein. Ilmeisesti kynsilakkoja on aika mahdotonta tehdä sataprosenttisesti luonnon antimista. Mutta vähän on ollut muutenkin viime aikoina sellainen olo, että ei niitä kavalia kemikaaleja onnistu joka tapauksessakaan välttämään ja kaikki kuollaan kumminkin. (Jälkimmäinen huomio on jälleen kerran osoitus terävästä havainnointikyvystäni ja loogisesta päättelystäni. Mutta jos nyt vähän syvennän synkistelynäkökulmaani, tarkoitan lähinnä sitä, että eiköhän tässä ihmiskunta onnistu itsensä tuhoamaan ja viemään puoli eliökuntaa mukanaan. Ihan vaan omaa tyhmyyttän.)

Luonnonkosmetiikka voisi muuten olla mitä mainioin tekosyy ostaa tavaraa vain enemmän. Kun hei, täähän on ekoa, oikeastaan se tuhannen värisävyn kynsilakkakokoelma onkin ihan ok juttu. (Tosin ainakaan tuota Kurea ei niin paljon tarjolla olekaan.) Senpä takia varonkin nyt tekemästä mitään hätäisiä heräteostoksia, vaikka joku pastellinen vaaleankeltainen juuri nyt tuntuukin hyvältä idealta. (Kelatkaapa blogia taaksepäin ja laskekaa montako vaaleankeltaista neuletta olen ikinä tehnyt ja kuinka paljon muutenkin pastellivärejä käytän. Että siihen nähden kuinka todennäköistä on vaaleankeltaisen kynsilakan käyttö sen ensimmäisen kokeilukerran jälkeen..?)

Jos kynsilakkainnostus kuitenkin jatkuu, saatan joku päivä hommata itselleni pari muutakin värisävyä. Mutta katsotaan nyt. Olen ennenkin innostunut asioista täysillä ja menettänyt myöhemmin kiinnostukseni totaalisesti. Että voi tämäkin olla hyvinkin jokin vaihe. Epätoivoinen yritys muuttaa imagoani. Tai palata varhaisteini-iän tunnelmiin, jolloin omistin hienon metallisen jadenvihreän kynsilakan ja intoilin siitä.

Mutta jos jossain vaiheessa hankin lisää sävyjä, Kure kelpaa kyllä minulle. Yhden kynsilakan ylpeänä omistajana olen tietenkin vähän heikoissa asemissa mitä tulee laadulliseen vertailuun, mutta on tämä minusta ihan hyvin kynsissä pysynyt. Pari päivää näyttää varsin siistiltä ja sitten alkaa vähän näkyvämmin kulua kynsien päistä. Eikä kovin pahasti silloinkaan, jos lakkaa on kaksi kerrosta. Mitään alus- ja päällyslakkojahan en omista. Niiden kanssa käytettynä voi kestää vielä pitempäänkin. Tai mistäs minä tietäisin...