Noniin, aika ottaa itseäni niskasta kiinni ja kirjoittaa tiivistelmä So You Think You Can Knit -haasteen kulusta omalta osaltani. Aika moni muu on ollut minua paljon reippaampi ja saanut sen tehtyä jo ajat sitten.
Ilmoittautuessani sytyck-kilpailuun valitsin tanssityylikseni Tangon. Olen hyvin usein hyvin tunnontarkka ohjeen noudattamisen suhteen. Se on alkanut olla aika häiritsevä piirre neulomisessani, usein kun ohjeessa on kuitenkin minusta jotain vähän hassua tai asian voisi tehdä paremminkin. Taitoni ovat sitä paitsi jo siinä pisteessä, että hyvinkin osaan soveltaa, syystä tai toisesta vain se on minusta aina ihan hirveän vaikeaa. Henkisesti. Olen estynyt persoona.
Haasteekseni sain Broadwayn. Toisin sanoen siis väriä ja välkettä. Oli aika alkaa opetella kirjoneuleen tekemistä, (ja muuttaa persoonaani "värikkääksi ja pirteäksi"). Haaste sinänsä oli mitä loistavin. Vaikka olen usein haaveillut kirjoneuleista, kaikki netin pelottavat kirjoneulekeskustelut ovat pitäneet minut kuitenkin etäällä niistä. Sen lisäksi halusin kuitenkin rikkoa vähän tangotaiteilijan rajojani ja kokeilla välillä neuloa jotain vapaamuotoisemmin ilman liiempiä ulkoapäin tulevia ohjeita. Siksipä ensimmäiset kirjoneuleharjoitelmanikin ovat vain kuvioita omasta päästäni.
Eikä muuten tullut nättiä jälkeä. Hollywood-viikkojen tuloksia tässä.
Kuvista ei tietysti välity koko karu totuus. Jälki oli aivan hirveää. Kuprut näkee kuvistakin, mutta livenä olisi kyllä ollut paljon enemmän ihailtavaa. Neulomus oli aivan järjettömän kireää, langanjuoksut tiukkoja kuin mitkä.
Koetin harjoitella myös valmiista ohjeesta, mutta koska totesin, että jälki ei tosiaankaan ole nättiä eikä lopullinen tuotos tule mitenkään olemaan käyttökelpoinen, purin koko viritelmän ja jätin ohjeen odottamaan parempaa tulevaisuutta.
Trust me. Tämäkin näytti livenä kamalammalta. Olisi aiheuttanut oikeille kirjoneulojille pyörtyilyä ja hengenahdistusta.
En oikeastaan edes tiedä, millä selvisin Hollywood-viikoista. Sitkeydellä? Hämmentävästi olen tämän haasteen parissa löytänyt itsestäni piirteen, jota minussa ei yleensä ole - olen yrittänyt luovuttamatta, vaikka mitään toivoa ei näyttänyt olevan.
Hollywood-viikot eivät kuitenkaan menneet täysin hukkaan. Vaikka en ollut varsinaisesti valmis haasteeseen niiden päätyttyä, ja aloitin haasteen jokseenkin v*ttuuntuneissa tunnelmissa, jotain taisi silti jäädä käteen. Pian seurasi suoranainen valaistuminen, ja saatuani vihjeen kanssakilpailijaltani, opin lankojenpitelytavan, joka helpotti suunnattomasti neulomistani. Sen jälkeen kirjoneule alkoi luistaa...
Harmi vain, että pian kaikessa keskittymiskyvyttömyydessäni hoksasin jotain paljon mielenkiintoisempaa: onteloneuleen! Se sitä paitsi sopi minun rinkulahuivisuunnitelmiini huomattavan paljon paremmin kaikin puolin. Näin jälkeenpäinkin olen erittäin tyytyväinen suunnan muutoksesta.
Loppujen lopuksi haaste aiheutti minussa todella valtaisan kirjoneuleinnostuksen. Pääni on ollut ja on edelleen tulvillaan ideoita, joita en todennäköisesti ehdi toteuttaa koko elämäni aikana. Innostus sai aikaan sen, että sytyck-projektejani kertyi sitten kolme. Kaksi kirjoneuletyötä ja yksi onteloneule.
Siinä sivussa vielä koeneuloin Ilona Korhoselle ja Jenni Östermanille yhden pienen kirjoneuletyön, josta on käsittääkseni ohje seuraavassa Taito-lehdessä.
Intarsiaa en ehtinyt kokeilla, vaikka siitäkin haaveilin. Sen sijaan koeneulomuksen kanssa tulin opetelleeksi sitten kirjoneuleen neulomisen nurjallakin puolella. Koeneulomus ei kylläkään sisältänyt sellaista, vaan ohjeena oli neuloa kirjoneuleosio pyörönä, jonka jälkeen se leikattiin auki. Minun leikkaukseni valitettavasti epäonnistui täydellisesti, joten sain erikoisluvan tehdä homman uudestaan tasona ja jatkaa siitä sitten ohjeen mukaisesti.
Ja jälleen kerran opin, että mitään, mitä lukee netissä, ei pidä uskoa! Joka paikassa sanotaan, että kirjoneulominen nurjalla puolella on vaikeaa ellei peräti mahdotonta - ja se on pahimman laatuista huijausta! Ainoa rehellinen minua kohtaan oli Soile, jolta kysyin erään hänen kirjoneuleprojektinsa yhteydessä, eikö kirjoneule nurjalla puolella ole vaikeaa ja hän vastasi, että ei ole.
Haasteen lopputuloksiin olen tyytyväinen. Sain aikaiseksi rinkulahuivin itselleni, kämmekkäät serkulleni ja tunikan pikkusiskolleni. Sekä rinkulahuivi että tunika ovat omaa suunnitteluani, ja rinkulahuivin ohjeen ajattelin kirjoittaa ylös ja tarjota kenties Ullaan.
Koen päihittäneeni itseni monessa mielessä. Olen ollut sitkeä, oppinut kirjoneulomisen ja onteloneulomisen ja lisäksi tehnyt kerrankin jotain ihan omasta päästäni ilman mitään ohjeita. Lisäksi jos vielä sen ohjeen rustaan, voin laskea kokeilleeni siipiäni myös koreografina.
Vaikka parasta onkin itseni voittaminen ja uusien taitojen oppiminen, on haasteesta ollut muutakin iloa. Olen löytänyt kasapäin aivan loistavia blogeja, ja ylipäänsä toisten haastetöiden seuraaminen on ollut hauskaa ja inspiroivaa.
En oikeastaan edes tiedä, millä selvisin Hollywood-viikoista. Sitkeydellä? Hämmentävästi olen tämän haasteen parissa löytänyt itsestäni piirteen, jota minussa ei yleensä ole - olen yrittänyt luovuttamatta, vaikka mitään toivoa ei näyttänyt olevan.
Hollywood-viikot eivät kuitenkaan menneet täysin hukkaan. Vaikka en ollut varsinaisesti valmis haasteeseen niiden päätyttyä, ja aloitin haasteen jokseenkin v*ttuuntuneissa tunnelmissa, jotain taisi silti jäädä käteen. Pian seurasi suoranainen valaistuminen, ja saatuani vihjeen kanssakilpailijaltani, opin lankojenpitelytavan, joka helpotti suunnattomasti neulomistani. Sen jälkeen kirjoneule alkoi luistaa...
Harmi vain, että pian kaikessa keskittymiskyvyttömyydessäni hoksasin jotain paljon mielenkiintoisempaa: onteloneuleen! Se sitä paitsi sopi minun rinkulahuivisuunnitelmiini huomattavan paljon paremmin kaikin puolin. Näin jälkeenpäinkin olen erittäin tyytyväinen suunnan muutoksesta.
Loppujen lopuksi haaste aiheutti minussa todella valtaisan kirjoneuleinnostuksen. Pääni on ollut ja on edelleen tulvillaan ideoita, joita en todennäköisesti ehdi toteuttaa koko elämäni aikana. Innostus sai aikaan sen, että sytyck-projektejani kertyi sitten kolme. Kaksi kirjoneuletyötä ja yksi onteloneule.
Siinä sivussa vielä koeneuloin Ilona Korhoselle ja Jenni Östermanille yhden pienen kirjoneuletyön, josta on käsittääkseni ohje seuraavassa Taito-lehdessä.
Intarsiaa en ehtinyt kokeilla, vaikka siitäkin haaveilin. Sen sijaan koeneulomuksen kanssa tulin opetelleeksi sitten kirjoneuleen neulomisen nurjallakin puolella. Koeneulomus ei kylläkään sisältänyt sellaista, vaan ohjeena oli neuloa kirjoneuleosio pyörönä, jonka jälkeen se leikattiin auki. Minun leikkaukseni valitettavasti epäonnistui täydellisesti, joten sain erikoisluvan tehdä homman uudestaan tasona ja jatkaa siitä sitten ohjeen mukaisesti.
Ja jälleen kerran opin, että mitään, mitä lukee netissä, ei pidä uskoa! Joka paikassa sanotaan, että kirjoneulominen nurjalla puolella on vaikeaa ellei peräti mahdotonta - ja se on pahimman laatuista huijausta! Ainoa rehellinen minua kohtaan oli Soile, jolta kysyin erään hänen kirjoneuleprojektinsa yhteydessä, eikö kirjoneule nurjalla puolella ole vaikeaa ja hän vastasi, että ei ole.
Haasteen lopputuloksiin olen tyytyväinen. Sain aikaiseksi rinkulahuivin itselleni, kämmekkäät serkulleni ja tunikan pikkusiskolleni. Sekä rinkulahuivi että tunika ovat omaa suunnitteluani, ja rinkulahuivin ohjeen ajattelin kirjoittaa ylös ja tarjota kenties Ullaan.
Koen päihittäneeni itseni monessa mielessä. Olen ollut sitkeä, oppinut kirjoneulomisen ja onteloneulomisen ja lisäksi tehnyt kerrankin jotain ihan omasta päästäni ilman mitään ohjeita. Lisäksi jos vielä sen ohjeen rustaan, voin laskea kokeilleeni siipiäni myös koreografina.Vaikka parasta onkin itseni voittaminen ja uusien taitojen oppiminen, on haasteesta ollut muutakin iloa. Olen löytänyt kasapäin aivan loistavia blogeja, ja ylipäänsä toisten haastetöiden seuraaminen on ollut hauskaa ja inspiroivaa.
