Sama takki, uudet värit

Tämä talvi on ollut kieltämättä erikoinen. Ainakin täällä. Lunta on tullut ja sulanut varmaan jo viisi kertaa ja tänäänkin on satanut kauniin hahtuvaisia hiutaleita kunnes ne jossain vaiheessa yllättäen muuttuivat epämääräisiksi märiksi lönteiksi. Minulle alkaa tulla jotenkin skitsofreeninen olo tämän sään kanssa... Siinä mielessä saa olla tyytyväinen, että onnistuimme Essin kanssa hyödyntämään yhden niistä harvoista päivistä, joina sää pysyi vakaana ja kauniina.

Olen tässä jo jonkun aikaa odotellut, että Essi postaisi blogissaan koeneulomastaan Hearts&Minds -takista, jotta voisin linkata sinne esitellessäni hänen takkikuvansa myös täällä. No, odottavan aika on pitkä ja näköjään myös jokseenkin turha, joten antaa mennä ilman. Ja ymmärrän kyllä, että runosuoni ei aina kuki, itsellänikin on nyt jostain syystä vaikeuksia tekstin tuottamisessa. Mutta parhaani teen.

malli: Hearts&Minds Cardigan, minun ohje siis

projekti: löytyy Ravelrystä

lanka: Dropsin Lima 

puikot: oletettavasti ne, mitkä annettiin ohjeessa

tekijän fiilis: Essi väittää, että tykkää takista. Noin muuten en uskalla pistää sanoja hänen suuhunsa.

minun fiilikseni: tykkään!

Pidän Essin neulomasta versiosta todella paljon. Värivalinta tekee kyllä takista heti hänen näköisensä ja näköjään mallinkin puolesta takki passaa. Ohjeessa onkin toki jonkin verran vinkkejä siihen, miten takkia voi muokkailla omalle vartalolle sopivaksi, joten toivon mukaan ohjeesta voi neuloa useammankinlaiselle keholle. Takki neulotaan ylhäältä alaspäin, joten sovittaminen ja sovelteleminen on suhteellisen helppoa varsinkin kokeneemmalle neulojalle. Ja jos olen onnistunut tavoitteessani, myös muille.

Minusta on kyllä aivan mahtava nähdä omista ohjeistani tehtyjä neuleita. Se on jotenkin mielettömän palkitsevaa ja jännää. Ehkä kaikista mielenkiintoisinta olisikin nähdä, millä tavalla ihmiset tekevät neuleen oman tyylisekseen. Näistä kuvista tykkäänkin eniten niistä, missä Essillä on päällään myös itse tekemänsä asusteet, (sori, en tiedä niiden ohjeista mitään). Ja jännä juttu, en ole ikinä pahemmin ajatellut violetin ja kirkkaanpunaisen yhdistämistä, mutta sehän näyttää toimivan.

Kuulisin mielelläni teidän muidenkin kommentteja tästä takista. Erityisesti kiinnostaisi tietää, vaikuttaako mallien näkeminen eri väreissä ja eri ihmisten päällä teidän mielikuviinne niistä.

Olen joskus pistänyt merkille, että osa ihmisistä osaa katsoa mitä tahansa vaatetta heti kuvitellen sen itsensä päälle tai mitä tahansa neulemallia niin että tietää heti, millä muutoksilla siitä tulisi itselle parhaitsen soveltua. Toisten taas tarvitsee nähdä vaate juuri itselle kolahtavassa värissä tai suuurin piirtein itsensä mallisen ihmisen päällä ennen kuin osaa sanoa, voisiko vaatteesta olla iloa itselle. Minusta tuntuu, että itse osaan nykyään melko hyvin kuvitella, toimiiko joku malli minun päälläni tai minun väreissäni, mutta aina ei ole ollut ihan niin. Sanotaanko vaikka niin, että kantapään kautta oppii...

PS. Teki muuten mieleni aloittaa tämä postaus purnauksella ja ärräpäillä, sillä kulunut viikko ei ole mennyt yhtään niin kuin piti. Koska ketään ei kuitenkaan kiinnosta minun tarkempi sairaskertomukseni, tiivistettäköön tunnelmat siihen, että minulla on nyt antibioottikuuri ja sen olisi voinut aloittaa aika paljon aikaisemminkin. Joulufiilikseni ovat olleet tällä viikolla enemmänkin katkerat kuin karkeloivat ja tarinani päivästä jona lähinnä aloitin kaikkea saamatta mitään tehtyä on tarina tämän viikon parhaan päivän parhaasta osasta. Mutta nyt alkaa onneksi mennä jo vähän paremmin.

PS2: Teki mieleni laittaa postauksen otsikoksi Essikatselu. Se olisi ollut ihan hulvaton. Mutta jänistin.

Sumun ja harmaan kirkastaja

Harmaa ja sumuinen syyspäivä, sellainen jollainen juuri tänään on, on minusta hyvinkin kaunis ja tunnelmallinen.

Joissakin puissa on enää muutamia lehtiä, osa vielä sinnittelee. Enää ei voi puhua väriloistosta, mutta väriläiskistä sentään.

Vaikka pidän harmaasta ja pidän sumusta, kaipaan sen keskelle piristystä. Siksi koin viikonloppuna, että oli aika korkata vähän kuplivaa.

Kuplia

 

malli: Kupla-lapaset, Soile Pyhänniska

lanka: Louhittaren luolan Pohjan akkaa sävyissä sammal ja antiikki, saatu Portissa

puikot: 4 mm, pyöröt (tein magic looppina, kun ei ollut noin paksuja sukkapuikkoja)

langan kulutus: vajaa 50 g molempia värejä

juttua mallin synnystä: Neulovan Nartun blogissa

fiilis: <3

En ole ihan varma, mutta minusta tuntuu, että nämä ovat ensimmäiset itselleni neulomani lapaset. Lapasia olen neulonut muutamat, yhdet keräykseen, muuten kavereille. Kaikki on olleet ihan kivoja neuloa, mutta en ole mikään lapas-fani, (paitsi käyttämisen puolesta), enkä ole tainnut tarttua yhteenkään lapasohjeeseen puhtaasti mallin innoittamana. Toisin oli tällä kertaa.

Joo, palloja. Ehkä vähän tylsää, niinkö? Ei kyllä muuten ole. Ei sen enempää neulomisen kuin lopputuloksenkaan kannalta. Lapaset oli helpot neuloa, mutta eivät missään tapauksessa tylsät. Ja lopputulos... no, en itse asiassa tiedä, mikä siinä viehättää, mutta viehättää. Pallojen muhkeus tekee lapasista tosi lämpimän näköiset. Vielä en ole ehtinyt testata kunnolla käytössä, mutta lapasista tuli sen verran väljät, että alle mahtuu kyllä tarpeen vaatiessa toiset ellei kolmannetkin. Ja kerroslapastautuminen on ollut minun ratkaisuni talvipukeutumiseen monena aikaisempanakin vuonna.

(Jos joku miettii, mistä minä niitä lapasia olen aiemmin kiskonut, niin kerrottakoon, että mummi on ollut erittäin hyödyllinen sukulainen tässä asiassa.)

Jopa talvi saa nyt tulla. Olen valmis.

Iisiä kynsitaidetta

Kuten uhkasin lupasin, kynsikuvia tulee nyt lisää. Olen nimittäin löytänyt sisäisen kynsitaiteilijani ja innostunut näpertelystä ihan tosissani. Pääni pursuaa hienoja kynsienkoristeluideoita, eikä minua lainkaan lannista se tosiseikka, että niin tarvittavia taitoja, materiaaleja kuin työvälineitäkin uupuu. Katsokaas kynsitarrat, (jotka juuri opin laittamaan suht siististi), ovat täällä nyt jo so last season. Pitää päästä suunnittelemaan itse!

No, jostain voi aina aloittaa. Minä loihdin kynsiini pistekuvion, joka ei ollut varsinaisesti kovin vaikea toteuttaa, mutta josta kuitenkin tuli mukavan taiteellinen olo.

Käytetyt sävyt:
Kure Bazaar Caicos
Kure Bazaar September

Tässä on muuten hyvä esimerkki väriparista, joka sinänsä ei puhuttele minua tällä hetkellä oikeastaan mitenkään, ei suuntaan eikä toiseen, mutta joka kuitenkin näyttää ihan kivalta. Jos minulla olisi käytössäni laaja värivalikoima, en luultavasti päätyisi tähän yhdistelmään ennen kuin liuta paljon kiinnostavampia yhdistelmiä olisi jo käytetty. Enkä välttämättä silloinkaan. Koska kierroksen voi aina aloittaa alusta.

Pidän näistä väreistä kummastakin erikseen paljon enemmän kuin niistä yhdessä. Joissakin tapauksissa lopputulos vain on vähemmän kuin osiensa summa, ja värien suhteen se pätee yhtä usein kuin päinvastainen ilmiö. Caicos ja September ovat molemmat ihan mielettömän kauniita värejä ja pääsevät oikeuksiinsa todella hyvin nimenomaan itsekseen. Mutta kuvioidut kynnet ovat vaihteeksi aika hauskaa katseltavaa. Ja on mukava tuntea olonsa luovaksi.

Ainoa ikävä puoli kynsien lakkaamisessa on kynsilakan haju. Vaikka Kure Bazaarin lakat eivät ole ihan yhtä katkuisia kuin mitä muistelen joidenkin muiden joskus kokeilemieni lakkojen olleen, tuntuu niistäkin aika tujut tuoksut tulevan. Väistämättä hiipii mieleen, onko näitä hajuja niin hirveän hyväksi hengitellä. Siis vaikka Kuren kynsilakat ovatkin keskimääräistä vähäkemikaalisempia.

En tiedä. Ensi kerralla lakkaan kynnet joka tapauksessa varmaan parvekkeella tai vähintäänkin ikkuna avoinna. Suojelen nirsoa nenääni.

Kohupari

Pahamaineisen väriyhdistelmän julkinen esittäytyminen. "Erikoinen yhdistelmä." "Eipä tulisi itselläni mieleen käyttää." "Onko sinulla mitään muita vaihtoehtoja?"

Tämä valitsemani värikaksikko on kerännyt yllättävän paljon huomiota. Ensimmäiset kommentit sain pari vuotta sitten langat ostaessani.

Kukaan ei ole tuntunut suoranaisesti kritisoivan. Onpa vain ihmetellyt. Ja minä ihmettelen takaisin.

Jos nyt tarkemmin mietin, on ihan totta, että harvemmin törmää vaatteisiin, joissa on yhdistetty vihreä ja violetti. Tai henkilöön, joka on pukeutunut näihin kahteen väriin. Voihan se tosiaan olla vähän harvinaisempi sekoitus. Mutta minusta se on hieno. Vähän aliarvostettu näköjään.

Olen värien suhteen hyvin liberaali. Tai en oikeastaan. Minulla ei vain ole juuri piintyneitä ennakkoluuloja. Tai kovin vahvoja mielipiteitä. Ehkä minulla ei siis ole makua.

Ollessani lankakaupassa töissä sain muutamia kertoja olla asiakkaille makutuomarina. Se oli hyvin vaikeaa. Osaan kyllä sanoa, käykö joku väri ihmiselle vai ei, jos sitä pidetään hänen kasvojaan vasten. Värin vaikutukset näkee kyllä - jotkut saavat kasvot näyttämään likaisilta, jotkut eivät sen kummemmin miltään ja jotkut saavat ihon ja silmät loistamaan. Kyllä minä siinä asiassa osaan näkemääni tulkita. 

Mutta mitkä värit sitten sopivat keskenään yhteen? Varsinkaan silloin, jos puhutaan vain kahdesta väristä, minusta ei ole apua. Ei ainakaan ellei kysyjä määrittele tarkemmin, haluaako hän harmonisen yhdistelmän, samean yhdistelmän... räiskyvän, huomaamattoman, kontrastisen vai toista väriä korostavan yhdistelmän. Pelkkään pyyntöön "sinulla kun on varmasti silmää niin kerropa mitkä sopivat yhteen" on minusta erittäin vaikea vastata.

Olen kyllä jauhanut tästä ennenkin. 

Minusta vihreän ja violetin liitto on mahtava. Melko voimakas. Yhdessä värit hehkuvat, ainakin jos sävyt sattuvat yksiin. Nämä kaksi sattuvat.

Vaikka ne hehkuvat, ovat ne minusta myös yllättävän harmoniset. Näissä on jotain rauhallisen metsäistä. Kai siksi kun violetti on niin tumma. En tiedä.

Värien yhteensopivuuteen vaikuttaa minusta myös se, miten ja missä niitä aikoo käyttää. Joidenkuiden päällä parhaita väriyhdistelmiä ovat hyvinkin rauhalliset värit, toisille sopii räikeätkin. Eikä se ole kiinni pelkästään kantajansa ihon ja hiusten väreistä vaan persoonasta myös. 

En käyttäisi tätä väriyhdistelmää kotini sisustuksessa, ainakaan juuri nyt. En varsinkaan laajoilla pinnoilla. Itseni aion tähän kuitenkin pukea. Ja uskon että näytän tässä vielä hyvältä. Tulette näkemään!

Mutta haluaisin kyllä kuulla alustavia mielipiteitänne. Onko joku yhtä värivammainen kuin minä, eli pitää käytännössä kaikesta? Vai särkeekö tämä yhdistelmä silmiänne ja häpeättekö puolestani jo etukäteen? Pukisitteko itse?

Jos vain taitoja riittää, aion ehdottomasti kopioida Karkkipäivä-blogissa esiintyneen silmämeikin mekon kaveriksi - ainakin kerran! Vai onko se jo ihan liikaa? Saattaahan se toki olla... 

Onneksi siitä ei tarvitse välittää!

Möhkiksen kanssa junassa

Olen tässä vähän matkustellut. Möhkis kävi meillä kylässä ja sorruin sitten itse lähtemään vastavuoroisesti sen matkaan. Olipahan junaseuraa.

 

Tuli vähän harrasteltua julkineulontaakin siinä sivussa, vaikkei edes ollut Knit in Public -päivä. (Knit in Pub jäi tekemättä, vaikka olisi kait junan ravintolavaunuun voinut mennä kokeilemaan, josko se laskettaisiin.) Minä neuloskelin nyt niitä sormikkaita, vähän hitaanpuoleisesti vain. Jotenkin touhu tuntuu hidastuvan sormien kohdalla, vaikka hommaahan ei enää olisi paljon. Kaipa ne tulevaisuudessa pääteltävät langanpäät alkavat siinä vaiheessa kummitella mielessä. Eivätkä ne juuri motivoi.

Möhkiksen mukanaan raahaama seuralainen neuloi kolmatta Revontultaan. Tällä kertaa itselleen.

Kuvan perusteella saattaa muuten pystyä päättelemään, että Möhkis on lähtöisin samoista käsistä kuin tuleva Revontuli. Värimaailmassa on jotain etäisesti samankaltaista...

 

 

Möhkis osasi ottaa matkustelun melko lokoisasti. Vähän kyllä pisti kadehtimaan...

Materialismin riemuvoitto

Joululahjoja! (Ja puolet lukijoista klikkasi itsensä pois sivulta.)

Joulu on ehkä ollut ohi aikoja sitten, mutta minun mielestäni koska tahansa on oikea hetki elvistellä saamillaan lahjoilla. Ja ehkä joillakin antamillaankin. Materialististahan tämä on, mutta minä sain joitakin niin kivoja juttuja, että haluan sentään vähän päästä leuhkimaan. Ja ne kun kuitenkin vähän liippaavat sitä aihepiiriä, jossa blogissani muutenkin liikuskelen, niin että miksipä ei?

Ensinnäkin sain sukkia. Muiden tekemät sukat on siisti juttu, nytkin on yhdet jalassa.

Molemmilta mummoilta sain yhdet sukat. Ylläolevat raidalliset tunnistin terävillä silmilläni välittömästi Cascaden Heritagesta neulotuiksi. (Täytyy tosiaan olla vähintäänkin nero, että osaa päätellä saaneensa sukat langasta, jota on itse kantanut neulojalle säkkikaupalla.) Tosin tuota viininpunaista raitaa olen vähän miettinyt... se kyllä voisi olla jotain muuta.

Allaolevat sukat, (jalassa nyt), ovat mahdollisesti Novitan 7 veljestä, ainakin paksuudesta päätellen. Mutta en voi mennä vannomaan.

Pikkusiskoltani sain töppöset. Niistä lisää Ravelryssä.

Tykkään väriyhdistelmästä. Niin kuin tykkäsin vastaavantyyppisestä värityksestä pikkusiskon saamissa sukissa. Olen ollut vähän katkera, että minä en saanut nuita(kin). Tuo tummanvihreä pohjaväri on sekin Cascaden Heritagea mutta raitavärit taitavat olla Louhittaren Luolan Väinämöistä väreissä Kahvi ja Oliivi, ainakin näin oletan.

Olen tässä vuosien varrella pistänyt merkille, että toinen mummoistani on kallellaan raitoihin ja toinen palmikoihin. Sinänsä kätevää, eipä tule vahingossa samanlaisia sukkia molemmilta.

Äidiltäni en saanut sukkia enkä lankaa, mutta mahtavan käsitöihin liittyvän lahjan kuitenkin. Sain nimittäin korvakorut, jotka ovat teetetyt ihan minua varten. Äidillä on joku korualaa opiskeleva ystävä, joka taiteili lankakeräkorvikset minulle, pikkusiskolleni vastaavan kerän kaulakoruksi.

Ennen jouluaattoa äiti leveili sillä, että oli ehkä keksinyt minulle ja siskolleni kaikkien aikojen parhaat joululahjat tai ainakin semmoiset, joista itse oli ylpein. Minä odotin lahjan avaamista henki kurkussa peläten, että en pärjäisi asetettujen paineiden alla enkä olisi niin järjettömän innoissani kuin tilanne vaatisi. Mutta itse asiassa yllätyin ja ilahduin lahjasta kyllä kovasti eikä minun tarvinnut ollenkaan esittää tykkääväni näistä.

Olin aiemmin jopa kuvannut äidin tekemän prototyypin tajuamatta, että sillä voisi olla jotain tekemistä lahjojeni kanssa.

Tosin itse asiassa koko lahja meinasi jäädä vahingossa avaamatta. Äiti oli antanut minulle lahjaksi myös erään suolakivilyhdyn, (tai mikä se nyt olikan), ja kun sen jälkeen avasin pienen paketin, josta paljastui tulitikkurasia, ajattelin vain että "heh, tulitikut erillisessä paketissa, hauskaa". Siinä vaiheessa minulle huomauteltiin kauhistuneena, enkö edes aio avata rasiaa. Minua vähän hämmensi tämä omistautunut suhtautuminen tulitikkuihin, mutta avasin rasian ja löysin sieltä pienen pienen lahjapussin, josta lankakeräkorvikset sitten kuoriutuivat.

Tuo oli tietysti vielä pientä. Olisin avannut rasian ennemmin tai myöhemmin joka tapauksessa. Sen sijaan Lumoavan Langan lahjakortti olisi kadonnut käärepaperien kanssa jätelavoille, ellen olisi käynyt puhelimessa erästä erittäin valaisevaa keskustelua.

No, lahjakortin katoaminen ei toki olisi ollut ihan kamala tragedia, sillä Laura ei ehkä muista minua ja lahjan ostajaa ihan niin huterasti, etteikö olisi tiennyt ja uskonut minulla lahjakorttia olleen. Tai saattaisi tuntua vähän masentavalta, jos työsuhteeni Lumoavaan Lankaan ei olisi tässä vaiheessa enää muistissa.

Mukavia lahjoja olivat myös ompelukirja ja Jolien lahjakortti. Mekkokirjan kaavoista ompelua ei ole vielä aloitettu, (minulla on työhuoneprojekti vähän vaiheessa), mutta lienee sanomattakin selvää, että lahjakortti on tuhlattu melkein samoin tein.

Saatan palata Jolien tilaukseen myöhemmin tarkemminkin, mutta kerron sen verran, että jouluisissa tunnelmissa tulin panostaneeksi punaiseen väriin. Ja tietysti nyt piti sitten hankkia se ripsiväri, jonka toivoin olevan ripsissä pysyvää sorttia. Terre d'Ocin ripsari onkin siltä osin lunastanut lupauksensa ja olen välttänyt pandakarhulta näyttämisen niinä kertoina kun se on ollut käytössä. Mainiota!

Viimeisenä ja ehdottomasti kaikista vähäisimpänä esiteltäköön ex-pomoltani saatu paketti. Sain nimittäin Lauralta joulu- ja läksiäislahjaksi Kehrääjän käsikirjan ja kasan magentoja Väinämöisiä - aika surkea lahja, vai mitä? Voitte vain kuvitella valtavan pettymykseni kun jouduin vastaanottamaan reilun villatakillisen verran lempilankaani värissä, jota olen käynyt säännöllisesti hipeltämässä. Puhumattakaan kehruukirjasta, yöks. Niin kuin minä muka haluaisin ikinä kehrätä...

Tällaista tänä joul... ei kun siis viime jouluna. Tälle vuodelle on siis mukavasti tekemistä näiden parissa. Kyllä kelpaa.

Keltainen toukokuu*

Intouduin kuvaamaan tämänhetkistä lankavarastoani. Tai oikeastaan intouduin kuvaamaan kaikki sinne kertyneet keltaiset langat. Pitäähän ne nimittäin ikuistaa. Ovat niin kauniita. Ja niin keltaisia. 

Täytyy myöntää, että keltaiset ovat aika hyvin vallanneet täällä alaa. Mistähän se johtuu? Keltainen ei ole sen enempää lempivärini kuin mikään muukaan. Mutta sitä on tullut haalittua niinkin paljon, että sukka- ja huivilangoistani (sikäli kun minulla kovin montaa huivilankaa onkaan) varmaan melkein puolet on keltaisia. 

Voihan se olla, että olen jollain tavalla pimahtanut. Tai oikeastaan se on jopa varsin todennäköistä. 

Kesäkin tulee.

*Paska. Nyt soi Aikakone päässä.

Sokeakin kana nappaa joskus jyvän

Pieni etäisyys asioihin tuntuu yleensä auttavan. Tällä kertaa tuon huivini kanssa päätin jättää kaikki ratkaisuvaihtoehtojen miettimiset sikseen ja lähdin livohkaan toiseen kaupunkiin pariksi päiväksi. Huivi ei päässyt mukaan. Eilen kotiin palattua mietin sitten asioita hetken, purin päättelykierroksen alkuunsa ja lähdin liikkeelle uudella taktiikalla.

Edellisellä päättelykerralla hyödynsin aiemmin hyväksi havaittua jssbo:ta, eli Jeny's surprisingly stretchy bind offia. Olen todennut sen olevan aika passeli juuri huiveihin. Ja nyt muuten tämän Daybreakini kohdalla totesin, että itse saan siitä vielä siistimmän näköisen korvaamalla oikean käden puikon virkkuukoukulla. Sujuukin melko sutjakkaasti.

Mitään muuta vikaahan tuossa jssbo:ssa ei nyt tällä kertaa ollut kuin se, että se tosiaan kulutti lankaakin vähän reippaan puoleisesti. Toisaalta en halunnut päätellä perinteisellä tavalla, (tai siis sillä, joka minun käsittääkseni on perinteinen, tai jos ei muuta, niin minulle tutuin), sillä se tekee päättelyreunasta kohtalaisen joustamattoman. Kompromissi: kun olin purkanut ensimmäisen yritykseni ja aloitin uudestaan alusta, päättelin silmukat muuten jssbo:lla, mutta noin joka kymmenennen silmukan päättelin normaalisti, eli neulomalla seuraavan silmukan ja vetämällä edellisen silmukan sen ylitse. Vähän mutulla aina silloin tällöin päättelin joka viidennen silmukan siten myös. Ja kappas vain, intuition, valistuneen arvailun tai hullun tuurin avulla lanka riitti juuri sopivasti. Sitä jäi itse asiassa juuri sellainen pätkä, jonka saa vielä kätevästi pääteltyä. Ja reuna on joustava siinä missä edelliselläkin yrityksellä.

Olenko nero or what?*

*Coolimpi englannin kielen viljeley jatkuu yhä.

Juhannushame

Nyt seuraa vaate- tahi tyylibloggailua. Ehkei sentään aivan muotibloggailua kuitenkaan. Mutta tässä esillä blogihistoriani tietääkseni toinen päivän asu. Juhannusaaton asu.

Juhannus on ollut minulle lapsesta asti tärkeä juhla. Se on ollut kesän juhlintaa, musiikkia, tunnelmointia ja haaveita. Ja se on vietetty sukulaisten kanssa. Vasta joskus teini-iässä aloin hoksata, että suurimmalle osalle juhannus ei edusta joulun tapaista, joskin vähän laajennettua, perhejuhlaa.

Useimpien juhannus taitaa koostua aikalailla samoista asioista: grillaamisesta, saunomisesta ja ulkona olemisesta. Suku ei kuitenkaan ole mikään yleisesti juhannukseen liitetty asia. Nykyään en enää ihmettele sitä. Kasvaessani olen oppinut sentään sen, että mikä itselle on normaalia, ei ole kuitenkaan mikään itsestäänselvä  asia tai ainoa oikea tapa. Kukin siis viettäköön juhannuksensa niin kuin sen parhaaksi kokee, ja itsekin olen jo muutaman mainion ei-sukujuhanuksenkin viettänyt. Tänä vuonna kuitenkin juhannus tarkoitti mummolaa, enolaa, serkkutyttösaunomista, mölkkyä pikkusiskon parina (ja voittoa btw) ja yhteistä musiikista nauttimista tällä kertaa youtube-toivekonsertin ja vaarin kanssa kitaran soittelun muodossa. Monilta osin täysin perinteistä.

Tänä juhannuksena pukeuduin oikein juhannus- ja kesäväreihin. Kirkkaanvihreä on meidän perheessä kyllä kaikista eniten pikkusiskon väri, mutta menee se näköjään minullakin.

Oikeastaan kannattaa keskittää katse hameseen, sillä se on itse asiassa näiden kuvien alkuperäinen  pointti. Värväsin pikkusiskoni ottamaan kuvia uusimmasta ompeluksestani blogiani varten ennen kuin lähdettiin varsinaisiin juhannusrientoihin. Suurimmassa osassa kuvista on tietenkin täysin julkaisukelvoton ilme eikä itse hamekaan aina oikein tahtonut näyttäytyä parhaimmillaan, mutta tässä näitä kuvia nyt silti on.

Kellohame kangaskaupan palakankaasta, joka ilmeisesti on 100 % puuvillaa. Huoliteltu reippaasti erisävyisellä vinonauhalla, mikä ei valitettavasti näy kuvissa kovin hyvin. Livenä se on minusta kuitenkin varsin kiva.

Vielä täällä harkitsen, josko tekisin hameeseen taskut, ja tekisinkö ne sitten samasta kankaasta vai vielä jollain kolmannella vihreällä. Kumpi lie olisi parempi? Toisaalta eri vihreä voisi tehdä hameesta hauskan ja pirtsakan, tai sitten räikeän ja leovttoman, ja sama väri puolestaan voisi olla joko tylsä tai harmoninen. Hmm. Mitä sanotte?

Ja onko mulla vähän hyvä juhannusvärisilmä vai mitä?