Meikattavana Harmonyssa

Pari kuukautta sitten kirjoitin postauksen, jolle piti tulla jatkoa ihan heti kohta. Sitten iski kirjoitustukos ja vähän tiiviimmät aikataulut, niin että se sitten vain jäi. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan? Niin että palaan asiaan nyt.

Olen tosiaan urakoinut vielä yhden neuleohjeen kimpussa. Sain valmiiksi mallin, joka miellyttää kovasti minua itseäni ja sopii omaan tyyliini aika hyvin. Niinpä aloin miettiä, että olisi kiva, jos neuleohjeeseen tulevissa kuvissa myös meikki olisi jotakuinkin huoliteltu ja harmoniassa neuleen värien kanssa. Omat meikkaustaitoni ovat vielä ehkä hieman kehitysasteella, (ainakin mitä tulee yhtään vahvempaan meikkiin), mutta mieleen ei oikein tullut ketään tuttuakaan, keltä meikkausta pyytää.

Asia jäi hautumaan. Ja kävikin niin, että hyvä meikkaaja (ja mukava tyyppi!) löytyi aivan sattumalta. Joku toinen saattaisi sanoa, että koska säteilin hyvää energiaa tai avasin kanavat, universumi lähetti vastauksen tielleni. (Olen jostain syystä törmäillyt tämäntyyppisiä lausuntoja antaviin blogeihin viime aikoina.) Itse olen vielä sen verran skeptinen, että selitän löydön ihan vain sillä, että olen pitänyt silmäni auki, jutellut uusien tyyppien kanssa ja yleensäkin puhunut minua kiinnostavista asioista. Löysin nimittäin Kauneushoitola Harmonyn siksi, että eräs toinen ravelryläinen vinkkasi sieltä löytyvän Kure Bazaarin kynsilakkoja. Kynsilakkavouhotukseni blogissa kantoivat siis hedelmää! Tiesin että kannatti pulista niistä.

Kynsilakkojen vuoksi kiinnostuin Harmonystä ja varasin itselleni sinne elämäni ensimmäisen kasvohoitoajan. Ihoni on alkanut viime aikoina olla vähän kuiva ja kiristävä ja muutenkin kiinnosti tietää, millaista yleensäkään on käydä kosmetologilla. Kasvohoito olikin ihan älyttömän miellyttävä kokemus. Hoitopedillä köllöttely oli niin rentouttavaa, että olisin saattanut jopa nukahtaa, ellen olisi alkanut pulista kasvohoitoani tekevän Hannelen kanssa. Hannele oli niin mukava ja pirteä, että minulle tuli jotenkin tosi avoin ja innostunut fiilis.

Jutellessa tuli höpistyä vähän vaikka mistä. Yksi asia johti toiseen ja lopulta sovimme Hannelen kanssa meikistä neuleohjekuviani varten. Vastavuoroisesti lupasin kirjoittaa Harmonystä jutun blogiini. (Kirjoitan vähän kattavamman jutun myöhemmin, ettei tämä postaus veny liian pitkäksi.)

Olen ollut meikattavana vain kerran aiemmin eikä minulla ole vielä ihan kauheasti kokemusta naaman paikallaan pitämisestä. Yllättävän vaikeaa, kuulkaa. Sekä meikissä että valokuvattavana oleminen tuntuvat hitusen epäluontevilta, mutta molemmat ovat kyllä ihan mielenkiintoistakin tekemistä. Saa ehkä etäisen käsityksen siitä, miltä tuntuisi olla supermalli. (Luultavasti tosin hyvin, hyvin etäisen käsityksen.)

Meikkiin käytettiin noin tuhatta eri tuotetta. Ainakin omien laskelmieni mukaan. Tai ehkä se tuntui siltä ihan vain siksi, että omaan perusmeikkiini, eli siihen jonka väkerrän täysin satunnaisesti, kuuluu ehkä kolme tuotetta... Meikinalusvoiteesta en ollut varmaan koskaan aiemmin kuullutkaan.

Ehkä käytettyjen meikkien määrä vaikutti siihen, miksi lopputulos toimi valokuvassa noin miljoona kertaa paremmin kuin omakätinen maalaukseni. Sannan kanssa kuvattuja villatakkikuvia katsoessani minulla nimittäin pistää aika pahasti silmään naamani kalvakkuus. (Ehkä se tosin johtuu osittain siitä Sannan Kenian rusketuksen vieressä poseeraamisesta..) En yleensä ymmärrä, miksi on muka jotenkin paha asia olla kalpeampi kuin ruskettuneempi, mutta nuissa kuvissa asia häiritsee minua. Ja koska kerron sen nyt julkisesti, kaikki ne jotka eivät aiemmin pistäneet asiaa merkille huomaavat sen nyt... tällaisia asioita ei yleensä koskaan pitäisi sanoa.

Pyysin Hannelelta kaikkien käytettyjen meikkien tiedot ensinnäkin ihan vain itseäni varten ja toiseksi täällä esiteltäväksi.

Ylärivissä vasemmalta oikealle:
-Jurliquen Lavender Hydrating Mist- kosteuttava kasvovesi.
-Liquid Mineral Foundation eli nestemäinen mineraalimeikkivoide sävy cream ( kosteuttaa, peittää, antaa iholle hehkua)
-Pure Primer- meikinalusvoide (kosteuttaa rauhoittaa, tasoittaa ihoa ja pidentää meikin pysyvyyttä.)
-seuraavana Mineral Mascara- musta
- Natural Perfection Concealer- sävy light (peittää esim. tummia silmäalusia, ihonvirheitä, heijastaa kevyesti valoa.)

Keskirivissä vasemmalta oikealle:
- Mineral Foundation - sävy Grace ( mineraalimeikkivoide, joka on "irtopuuterimainen") Peittää ja tasoittaa tehokkaasti, antaa aurinkosuojan.
- Seuraavana Mineral Lipstick sävy Rose Bud
- seuraavana Mineral Blush- poskipuna sävy pink pinch
 

Alarivissä vasemmalta oikealle:
- Mineral Bronzer - aurinkopuuteri/bronzer sävy Sunlight
- Mineral eyeshadow sävyt pink fetish ja autumn plum
- Eyeliner - sävyt black caviar ja white crystal
- Eye-brow liner - sävy Brunette Beauty
- siveltimet Kabuki ja Blush Brush

Inika on minulle entuudestaan melko vieras luonnonkosmetiikan sarja, jonka tuotteet ovat ilmeisesti melko laadukkaita, ainakin mitä blogeista olen lueskellut. Ja kuvauksia varten tehty meikki pysyi aivan loistavasti koko päivän. Erityisesti luomiväreillä on tapana paakkuuntua luomivakoihini päivän mittaa, mutta ammattilaisen käsistä lähtiessä samaa ongelmaa ei tunnu olevan.

Kynnet lakattiin Kure Bazaarin lakoilla, jotka tilasin aiemmin Joliesta. Sattui niin hyvin, että Kuren Brazil Natural Colors -erikoiserän värit tumma violetti ja kirkas vihreä sopivat neuleen väreihin lähes täydellisesti. Ehkä kyseessä sittenkin oli joku universumin johdatus ja oikeat energiat? (Noh, vielä en ihan allekirjoita. Mutta hyvää tuuria kieltämättä.)

Valokuvia itse neuleesta en uskalla vielä luvata. Ohje on valmis mutta koeneulotettava ja aiemmista kokemuksista viisastuneena en ehkä taida vielä sanoa juuta enkä jaata julkaisuajankohdasta. Enkä julkaista kuvia. Teen parhaani ja katsotaan miten käy.

Ihmiskeskeisyys luonnonkosmetiikasta ja luomuruuasta käytävissä keskusteluissa

Postauksen otsikko kuulostaa aivan gradun aiheelta... Pahoitteluni siitä! En sentään tarjoile täällä tutkimustekstiä, mutta sen sijaan vaikuttaa kovasti siltä, että tänään olen mielipiteitäni paukuttavalla tuulella. Nyt en esittele hempeitä kukkakynsiä, vaan keskityn vähän yhteiskunnallisempaan aiheeseen, jonka herätti aamullinen luonnonkosmetiikan pohtiminen. Te jotka yleensä skippaatte kaikki kynsilakkahöpinäni sun muut, lukekaa tekin. Voi hyvinkin olla, että tämänkertainen kosmetiikkapohdinta kiinnostaakin nimenomaan teitä. (Tai sitten ei.) Oikeastaan haluaisin tämän viestin menevän kyllä vähän kaikille, ja jatkaisin mielelläni keskustelua kommenttiboksissakin.

Pontta tämänpäiväisille ajatuksilleni on antanut Saara Sarvaksen blogissa meneillään oleva arvonta, jossa palkintona on Jolien tarjoama paketti luonnonkosmetiikkaa. Aloin huvikseni lueskella arvontaan tulleita vastauksia, joissa kerrottiin osallistujien ensimmäisiä muistoja ja kokemuksia luonnonkosmetiikasta. Vastausten myötä aloin tajuta, miten vähemmistöä olen suhteessani tähän aiheeseen, itse asiassa parillakin tavalla. Tai no... toki olen jossain määrin tiedostanut, että useat ihmiset ajattelevat asioista aika eri tavalla kuin minä, mutta silti sitä aina jotenkin kuvittelee edustavansa kaikessa sitä normaalia. (Se taitaa olla muuten aika yleinen ilmiö, josta on hyvin todennäköisesti tehty jotain sosiologista tutkimusta tai vastaavaa.)

Arvonnan vastauksista näyttää suurin osa olevan keskenään aika samantyyppisiä. Joko ei olla vielä koskaan kokeiltukaan luonnonkosmetiikkaa, on alettu käyttää vähän, tai on kiinnostuttu vasta parin viime vuoden aikana. Muutamilla on epäilyksiä luonnonkosmetiikan toimivuudesta, jotkut ovat innoissaan. Vastauksista huomaa, että luonnonkosmetiikka ylipäänsä on alkanut suurinta osaa kiinnostaa ihan viime aikoina, mikäli on alkanut ollenkaan.

  

Arvonnan vastauksista on luettavissa myös eräs toinen seikka, joka on pistänyt silmääni myös  luonnonkosmetiikan markkinoinnissa ja vastaavasti esimerkiksi superfood-ilmiössä. Vastauksissa osoitetaan sekä mielenkiintoa että epäilyksiä luonnonkosmetiikkaa kohtaan mutta vain ja ainoastaan ihmiskeskeisestä näkökulmasta. Se ei vastauksissa korostu, mutta kukaan ei myöskä tunnu ottavan esille sitä näkökantaa, että olisi kiinnostunut siitä, miten paljon ihmiskunta (tai ennen kaikkea me länsimaalaiset) päästää luontoon turhia kemikaaleja, käyttää eläimiä hyväkseen kosmetiikan testaamisessa tai riistää toisia ihmisiä valmistusprosissa. (Oikeastaan pitäisi varmaan siis puhua länsimaalaiskeskeisestä näkökulmasta.)

En sano, että ihmiskeskeinen näkökanta olisi suoranaisesti huono. On ihan hyvä miettiä, mikä on meille itsellemme terveellistä. Tottakai meidän on syytä pitää huolta itsestämme ja toisistamme ja pyrkiä siihen, että emme kuormita omaa kehoamme turhilla aineilla. Mutta ihmiskeskeisyys on korostunut minusta turhan paljon nimenomaan ainoana näkökantana niin keskustelussa kuin markkinoinnissakin. Toisaalta se on ymmärrettävää, sillä kyllähän ihmisen huomion saa parhaiten herätettyä sillä, että vedotaan hänen omaan terveyteensä ja hyvinvointiinsa. Mutta silti...

Satuin kerran katsomaan telkkarista jotain keskusteluohjelmaa, jossa eri ruokavaliouskontojen kannattajat puhuivat siitä, mikä on ihmiselle parasta ravintoa. Huomioni herätti Olli Postin kommentti: eettiset kysymykset eivät kuulu ruokalautaselle. Se suoraan sanoen järkytti. En ole koskaan seurannut Postin blogia säännöllisesti enkä siksi tiedä, mitä kaikkea hän ihan oikeasti ajattelee aiheesta. Tuollainen lyhyt keskusteluohjelmakin voi jättää aika paljon ajatuksia avaamatta. Mutta olipa Postin viesti oikeasti tuo tai ei, aika monen viesti se joka tapauksessa on.

Väite oli joka tapauksessa minusta pöyristyttävä. Ja myös vähän kummallinen hänen suustaan. Koska, anteeksi nyt vain kielenkäyttöni, totta vitussa eettiset kysymykset kuuluvat ruokalautaselle! Ne kuuluvat kaikkialle. Vaikka ihminen pyrkisikin ensisijaisesti syömään itsensä kannalta mahdollisimman optimaalisesti ja terveellisesti, ei se ole ainoa syömiseen liittyvä valinta. (Ja se sinänsä on jo eettinen valinta: eettinen velvollisuus/oikeus pitää kehon voinnista huolta.) Kyllä, aina voi sivuuttaa kaikki eettiset kysymykset vaikkapa lihansyönnistä tai pitkistä kuljetusmatkoista, mutta se itsessään on jo eettinen valinta. Se on valinta, jossa oma terveys tai mukavuus arvotetaan ensisijaiseksi, ympäristön ja eläinten, mahdollisesti jopa toisten ihmisten edelle.

Kun puhutaan ruoan lisäaineista tai kosmetiikan kemikaaleista, lähes aina puhutaan niiden vaikutuksista ihmisiin. Kun sitten vähän vähäisemmässä määrin viitataan luontoon, mitä sanotaan? Että nämä ja nämä aineet kulkeutuvat vesistöihin, sitä kautta kaloihin ja sitä kautta meidän ruokalautasellemme. Eli ei niillä kaloilla tai vesistöillä niin väliä, mutta hei meidän ruoka ja hyvinvointi!

No, ihmiskeskeinen lähestymistapa toki on parempi kuin aiheiden sivuuttaminen kokonaisuudessaan. Ja kyllä minä olen sitä mieltä että esimerkiksi Jolie samoin kuin monet muut luonnonkosmetiikan puolestapuhujat tekevät arvokasta työtä. Tottakai pidän omaa ja muiden ihmisten hyvinvointia tärkeänä. 

Oma tieni luonnonkosmetiikan äärelle on kuitenkin kulkenut eri suunnasta. Kiinnostukseni kosmetiikkaan yleensä on ollut tähän asti keskimäärin hyvin, hyvin vähäistä. On ollut satunnaisia aikakausia, jolloin olen ollut innostuneempikin. Muistan että joskus yläasteella rakastin Yves Rocherin hajuvesiä. Jonkin verran yritin kai meikkaillakin. Mutta lukiossa nuo vähän jäivät. Abivuonna shampoon ja vastaavien lisäksi ainoa minua kiinnostanut kosmetiikkatuote oli joku kampaajalta ostamani tökötti, jolla sain laitettua ylikasvaneen permanenttini pörröä ojennukseen. Olen ollut vähän laiska laittautumaan ja kiinnostuneempi aivan muista asioista. Kosmetiikan haalimista olen pitänyt vähän tylsänä mutta myös aika turhana kuluttamisena.

En ole koskaan pitänyt itseäni kovin ekohippinä. En ole tutkinut kauheasti asioiden taustoja ja olen vaahdonnut niistä vielä vähemmän. Silti minulle on ollut itsestään selvää, että ympäristöä pitää ajatella ja että esimerkiksi vaatteiden tuotantoprosessilla on väliä. Siksi kun eräiden kämppisteni kautta hoksasin Elokuu-pesuaineiden olemassaolon, aloin itsekin käyttää niitä. Shampoo ja suihkugeeli vaihtuivat ekoversioihin siinä missä tiski- ja pyykinpesuaineetkin. Ja ovat pysyneet. Kiinnostus muuhun kosmetiikkaan on tullut vasta myöhemmin ja osin juuri siksi, että niitä luomumpia versioita on alkanut olla reilummin tarjolla.

Vastsaavasti luomuruokien kanssa lähestymistapa on ollut saman tyylinen. Kun luomusta alettiin kunnolla puhua tuossa jokunen vuosi sitten, eräs kaverini kerran mainoksen ohi kulkiessamme totesi, että ei luomu ole tutkimusten mukaan sen terveellisempää kuin ihan tavallinenkaan ruoka. No, tutkimuksiahan on aina suuntaan ja toiseen ja riippuu vähän kuka tekee ja miten tutkii... siihen kantaa ottamatta voin vain kertoa oman ensimmäisen ajatukseni. Hämmästykseni. Siis mitä, ostetaanko luomuruokaa terveyden takia eikä ympäristön? Silloin vielä se ei ollut tullut minulla mieleenikään. Minä oli ajatellut ja olettanut kaikkien ajattelevan luomun kohdalla vain sitä, mikä olisi vähiten ympäristöä kuormittavaa ja eläimiä riistävää. Mutta ei. Syö luomua, se on terveellisempää.

Niinpä niin, taas se ihmiskeskeisyys.

En yritä väittää, että olisin itse jotenkin vähemmän itsekeskeinen kuin muut. Itse asiassa viime aikoina olen huomannut, että mitä enemmän asiaa rehellisesti ajattelen, sen selvemmäksi käy, että olen ihan älyttömän itsekeskeinen ihminen. En välttämättä itsekäs (siis aina), mutta itsekeskeinen. Ajattelen paljon itseäni, asioita omasta näkökulmastani, pidän itseäni tottakai hyvin älykkäänä (köh köh), kirjoitan blogia... Itsekeskeisyys taitaa olla aika luonnollinen osa ihmistä, tai sitten minä olen friikki.

Minua ei ehkä niinkään häiritse ihmis- ja itsekeskeisyys vaan se, että niitä ei kyseenalaisteta. Ei ainakaan mitenkään kovin laajasti. Niitä jopa markkinoidaan. Eikä niiden rinnalle yritetäkään nostaa vaikkapa ympäristöä yhtä tärkeänä asiana. (En puhu siis yksittäisistä ihmisistä, vaan siitä mikä näkyy mediassa, markkinoinnissa, julkisessa keskustelussa jne. Toisin sanoen ihmisistä massana, sitä keskimääräistä jonka ääni on kuuluvin.) Ympäristöllä ja eläimillä on vain välinearvo. Vesien ja kalojen myrkyttämisessä pahinta on se, että se vaikuttaa meihin itseemme. Jotenkin hyvin surullista.

Miksi ympäristön, eläinten ja muiden kuin länsimaalaisten ihmisten hyvinvointi sitten kiinnostaa vain harvoja? Mistä se johtuu?

Iisiä kynsitaidetta

Kuten uhkasin lupasin, kynsikuvia tulee nyt lisää. Olen nimittäin löytänyt sisäisen kynsitaiteilijani ja innostunut näpertelystä ihan tosissani. Pääni pursuaa hienoja kynsienkoristeluideoita, eikä minua lainkaan lannista se tosiseikka, että niin tarvittavia taitoja, materiaaleja kuin työvälineitäkin uupuu. Katsokaas kynsitarrat, (jotka juuri opin laittamaan suht siististi), ovat täällä nyt jo so last season. Pitää päästä suunnittelemaan itse!

No, jostain voi aina aloittaa. Minä loihdin kynsiini pistekuvion, joka ei ollut varsinaisesti kovin vaikea toteuttaa, mutta josta kuitenkin tuli mukavan taiteellinen olo.

Käytetyt sävyt:
Kure Bazaar Caicos
Kure Bazaar September

Tässä on muuten hyvä esimerkki väriparista, joka sinänsä ei puhuttele minua tällä hetkellä oikeastaan mitenkään, ei suuntaan eikä toiseen, mutta joka kuitenkin näyttää ihan kivalta. Jos minulla olisi käytössäni laaja värivalikoima, en luultavasti päätyisi tähän yhdistelmään ennen kuin liuta paljon kiinnostavampia yhdistelmiä olisi jo käytetty. Enkä välttämättä silloinkaan. Koska kierroksen voi aina aloittaa alusta.

Pidän näistä väreistä kummastakin erikseen paljon enemmän kuin niistä yhdessä. Joissakin tapauksissa lopputulos vain on vähemmän kuin osiensa summa, ja värien suhteen se pätee yhtä usein kuin päinvastainen ilmiö. Caicos ja September ovat molemmat ihan mielettömän kauniita värejä ja pääsevät oikeuksiinsa todella hyvin nimenomaan itsekseen. Mutta kuvioidut kynnet ovat vaihteeksi aika hauskaa katseltavaa. Ja on mukava tuntea olonsa luovaksi.

Ainoa ikävä puoli kynsien lakkaamisessa on kynsilakan haju. Vaikka Kure Bazaarin lakat eivät ole ihan yhtä katkuisia kuin mitä muistelen joidenkin muiden joskus kokeilemieni lakkojen olleen, tuntuu niistäkin aika tujut tuoksut tulevan. Väistämättä hiipii mieleen, onko näitä hajuja niin hirveän hyväksi hengitellä. Siis vaikka Kuren kynsilakat ovatkin keskimääräistä vähäkemikaalisempia.

En tiedä. Ensi kerralla lakkaan kynnet joka tapauksessa varmaan parvekkeella tai vähintäänkin ikkuna avoinna. Suojelen nirsoa nenääni.

Keskiviikon kahvikuppi, kansikuva ja huoleton trendikkyys

Tänään ihastelin aamukahvin aikana sitä, miten hienosti olin osannut mätsätä kynsilakkani kahvikuppiin. Taitava.

Halusin kuvata onnistuneen yhdistelmän ihan vain sen takia, että olin eilen kuulevinani hienoista krittiikkiä eräässä äänessä, joka mainitsi blogissani nykyään esiintyvän myös kynsikuvia. Selvä homma. Tästä lähtien niitä tulee olemaan sitten vielä enemmän!

Lahjoin itseni hoitamaan erään pakollisen asian ostamalla lehden, jonka saisin lukea vasta raskaan raadannan jälkeen.

Kerrankin lahjonta toimi. (Yleensä se menee niin, että luen, syön tai katson palkintoni ennen kuin olen hoitanut asian.) Tehtävän hoitamiseen meni noin vartti, eikä se ollut edes epämiellyttävää. Käytetystä vartista vähintään kymmenen minuuttia meni siihen, että ihmettelin, voiko tämä oikeasti olla näin helppoa. Oli se. Jos ei ollut, niin perästä kuuluu, oletan.

Mitä tästä siis opimme? Luultavasti emme taaskaan yhtään mitään.

Huomasin muuten lehden kansikuvamallia katsellessani, että Jolien Katja on kesän meikkilookkeineen selvästi ajan hermoilla. Ja sitä myöten siis myös minä. Wuhuu! Nyt paistattelen hetken oman trendikkyyteni loistossa. Tätä ei yhtenään tapahdukaan.

Tosin seuraavaksi taidan mennä epäsosiaalisesti "nurkkaan virkkaamaan" kuten eräs entinen kuorotoverini kerran asian ilmaisi minun huokkaillessani oman ajan perään. Hämmästyttävää miten hyvin minut tuntee joku sellainenkin, johon törmään vain satunnaisesti ja jonka oikeaa nimeäkään en meinaa muistaa.

Vappukynnet! (Joita kukaan ei huomannut.)

Tulin eilen siihen tulokseen, että vappuaatto vaatii ainakin jonkinlaisen panostuksen ulkonäköön. En jaksanut alkaa kääriytymään serpentiiniin, pukea ylioppilaslakkia enkä virkata itselleni kruunua hopealangasta, (tosin viimeisin oli jonkin aikaa harkinnassa). Päätin siis panostaa kynsiin. 

Lakkasin kynteni Kure Bazaarin Septemberillä, järjestyksessä toisella kynsilakallani. (Niin, näin ne vaan alkavat kerääntyä.) Tämä sävy on paljon huipumpi kuin vähän tysähkö Stiletto. 

Mutta ei siinä sentään kaikki. Vappuaattona pelkkä kiva väri ei riitä. Vappuna pitää olla jotain enemmän. Niin että minulla on Minni Hiiri. Tai siis oikein useampi.

Minnihiirejä! (Niinhän se taipuu?)

Vähänkö näiden kanssa on hauskaa. Lapsena olisin ollut onnesta soikeana Minni Hiiri -kynsistä. Ja nyt vähän harmittaa, että lähipiirissäni ei ole sopivan ikäisiä pikkutyttöjä, joihin voisin tehdä vaikutuksen. Sillä kuten eilen huomasin, näillä ole kovin voimakasta vaikutusta juuri kehenkään muuhun. Mikä on minusta vähän kummallista. Kukaan ei edes huomannut mitään ennen kuin lopulta turhaan odoteltuani työnsin käsiä kavereideni naamaa vasten ja sanoin: "Kato!"

No, vappukynnet ne on sellaisetkin, joita kukaan ei huomaa, jos itse saavuttaa niillä sen sopivasti leikkisän tunnelman.

Mitä tulee lakan sävyyn, kuvat vähän huijaavat. Lakka on oikeasti hitusen tummempi ja jonkin verran violetimpi kuin mitä kuvat antavat ymmärtää. (Pahuksen valehtelijat.) Minussa ei ole tarpeeksi kuvankäsittelijää siihen, että saisin oikean sävyn esille. Tai sitten minussa ei ole vain tarpeeksi kärsivällisyyttä. En ole varma, kummasta on kyse. Mutta kummin vain onkin, totean että eihän kenenkään tarvitse olla kaikessa hyvä. Minä olen kuitenkin lähes täydellinen melkein kaikessa muussa... Niin että menköön nyt tämä puute.

Huomenna takaisin arkeen. Kynnet kyllä pysyvät vielä, mutta se on vain etu.

Juttua sormikk... kas, siis kynsilakasta

Toinen käsi. Yksi sormi, jäljellä vielä neljä. Eikö nämä lopu koskaan? Miten voi olla, että sinänsä niin pieni neule tuntuu ajatuksena ihan käsittämättömän vaivalloiselta? Ja että aina yhden sormen jälkeen, (johon siis kuluu aikaa oikeasti vain muutamia minuutteja), on aivan työn ja tuskan takana aloittaa seuraava? Siis aloittaa. 

Vähäsen naurettavaa, että annan täällä sormikkaista sellaisen kuvan kuin ne olisivat jotain aivan ylimaallisen mahdotonta neulottavaa. Eivät ne ole. Se on vain tämä tappava tylsyys, joka iskee. 

Olen sitten pysähdellyt matkan varrella ehkä noin kahden kerroksen välein kokeilemaan hanskoja käteen - joko nyt? Ai ei vieläkään? Täh?

Sitten pitää tietysti pitää hetken ihailu- ja mallailutaukoja, kun kynsilakat mätsäytyy niin loistavasti sormikkaisiin. Suunniteltu juttu. Ainoa omistamani kynsilakka ja pari vuotta sitten Essiltä joululahjaksi saadut langat. Pitkän harkinnan tulos. 

Näin yhden kynsilakan ylpeänä omistajana voin sanoa, että olen vähän hurahtanut tähän lakkaustouhuun. Olisi ajatuksen tasolla tosi siisti juttu omistaa laaja valikoima värejä ja sävyjä ja vaihdella lakkaa aina vähän fiiliksen mukaan. Mutta tosiasiassa valtava kynsilakkavarasto ahdistaisi varmasti vähintään yhtä paljon kuin varastohuoneellinen lankaa - joka siis tosiaan olisi minusta aika kauheaa. Pidän mukavasta parin kolmen laatikon lankavarastosta. (Okei, kolmen neljän ehkä.)

Mutta ihan oikeasti. Kynsilakka saa minut tuntemaan itseni ikään kuin huolitellummaksi. Se on jo aikamoinen saavutus sillä yleensä tunnen näyttäväni kulahtaneelta ja homssuiselta. Enkä varmaan osu ihan kauhean kauas totuudesta.

Minulla on jopa kynsienkasvatusprojekti kesken. Edellisestä kerrasta on ehkä hyvinkin kymmenisen vuotta. Eikä tässä nytkään ole mitään järkeä, sillä pitkät kynnet vasemmassa kädessä häiritsevät kitaran soittoa. Tai siis oikeastaan estävät sen. Mutku mä haluun näyttää nätiltä...

Tämä ainoa omistamani kynsilakka, Kure Bazaarin Stiletto, on sekin luonnonkosmetiikkaa. Luonnollisesti. Tai ainakin melkein. Ilmeisesti kynsilakkoja on aika mahdotonta tehdä sataprosenttisesti luonnon antimista. Mutta vähän on ollut muutenkin viime aikoina sellainen olo, että ei niitä kavalia kemikaaleja onnistu joka tapauksessakaan välttämään ja kaikki kuollaan kumminkin. (Jälkimmäinen huomio on jälleen kerran osoitus terävästä havainnointikyvystäni ja loogisesta päättelystäni. Mutta jos nyt vähän syvennän synkistelynäkökulmaani, tarkoitan lähinnä sitä, että eiköhän tässä ihmiskunta onnistu itsensä tuhoamaan ja viemään puoli eliökuntaa mukanaan. Ihan vaan omaa tyhmyyttän.)

Luonnonkosmetiikka voisi muuten olla mitä mainioin tekosyy ostaa tavaraa vain enemmän. Kun hei, täähän on ekoa, oikeastaan se tuhannen värisävyn kynsilakkakokoelma onkin ihan ok juttu. (Tosin ainakaan tuota Kurea ei niin paljon tarjolla olekaan.) Senpä takia varonkin nyt tekemästä mitään hätäisiä heräteostoksia, vaikka joku pastellinen vaaleankeltainen juuri nyt tuntuukin hyvältä idealta. (Kelatkaapa blogia taaksepäin ja laskekaa montako vaaleankeltaista neuletta olen ikinä tehnyt ja kuinka paljon muutenkin pastellivärejä käytän. Että siihen nähden kuinka todennäköistä on vaaleankeltaisen kynsilakan käyttö sen ensimmäisen kokeilukerran jälkeen..?)

Jos kynsilakkainnostus kuitenkin jatkuu, saatan joku päivä hommata itselleni pari muutakin värisävyä. Mutta katsotaan nyt. Olen ennenkin innostunut asioista täysillä ja menettänyt myöhemmin kiinnostukseni totaalisesti. Että voi tämäkin olla hyvinkin jokin vaihe. Epätoivoinen yritys muuttaa imagoani. Tai palata varhaisteini-iän tunnelmiin, jolloin omistin hienon metallisen jadenvihreän kynsilakan ja intoilin siitä.

Mutta jos jossain vaiheessa hankin lisää sävyjä, Kure kelpaa kyllä minulle. Yhden kynsilakan ylpeänä omistajana olen tietenkin vähän heikoissa asemissa mitä tulee laadulliseen vertailuun, mutta on tämä minusta ihan hyvin kynsissä pysynyt. Pari päivää näyttää varsin siistiltä ja sitten alkaa vähän näkyvämmin kulua kynsien päistä. Eikä kovin pahasti silloinkaan, jos lakkaa on kaksi kerrosta. Mitään alus- ja päällyslakkojahan en omista. Niiden kanssa käytettynä voi kestää vielä pitempäänkin. Tai mistäs minä tietäisin...

L'atelier des Délices, My Little Pony - ja Madara

Oletteko koskaan törmänneet kummallisiin assioaatioihin? Omiinne siis. Minä tulen harvemmin pistäneeksi sellaisia merkille, luultavasti tiedän itse selityksen suurimmalle osalle asioista, jotka minun mielessäni liittyvät toisiinsa. Nyt olen kuitenkin saanut hämmästellä erästä tuoksuassosiaatiota ja miettiä sille syytä. Kuva kertokoon mistä pariskunnasta on kyse.

Aiemmin povaamani luonnonkosmetiikkatuotekokemuksia käsittelevät postaukseni ovat toistaiseksi antaneet enimmäkseen odottaa itseäni. Törmäsin erääseen vaikeuteen. Alan nyt pikkuhiljaa ymmärtää, miksi minun on ollut vaikea googlettelemalla löytää hyviä tuotearvioita tavallisilta pulliaisilta - on nimittäin oikeastaan aika hankalaa kirjoittaa kosmetiikkatuotteista, koska suurin osa niin hyvistä kuin huonoistakin osumista on hyviä ja huonoja vain tietyille ihmisille. Mitä oikeastaan voi sanoa vaikka kasvorasvasta? Sopii minulle, ei sovi minulle. Mutta onko se hyvä tai huono? Enhän minä pelkän oman kokemukseni perusteella voi sanoa, että jokin kosteusvoide on ihan susi, jos se ei itse asiassa vain sovi minun ihotyypilleni. Varsinkaan kun minä en tiedä, mikä minun ihotyyppini asiantuntijan mielestä olisi. (Kannattaisi ehkä selvittää, niin turhia hutiostoksia ei ehkä tulisi tehtyä paljon eikä tarvitsisi jahkata joka hemmetin purkin ääressä.)

Kohtaan nyt kuitenkin haasteen ja sanon muutaman sanasen parista kokeilemastani kasvovoiteesta. Itse kuvittelen, että minulla on pintakuiva iho, eli kokemuksia voi sitten peilata vasten sitä tietoa. (Sanan 'tieto' löyhimmässä merkityksessä tosiaan).

Olen toistaiseksi kokeillut luonnonkosmetiikan puolelta kahta voidetta, Madaran deep replenishing creamia ja L'atelier des Délicesin Hydraa. Madaran sain joskus tilauksen kaupanpäällisenä Joliesta ja mukana oli viesti, jossa kehoitettiin käyttämään sitä kuiviin kohtiin tai (muistaakseni) yövoiteena. L'atelierin taas ostin joululahjaksi saamillani rahoilla. Tuo pikkutuubi on sen verran hintava, että en olisi varmaan muutoin sitä ostanut, mutta ajattelin, että joululahjarahoilla pitää ostaa jotain vähän erikoisempaa ja ylellisempää. (Siltikin kyllä vähän kirpaisi, heh.)

Kyseinen Madaran voide ei tunnu passaavan minulle oikein mitenkään käytettynä. Se ei meinaa imeytyä ihoon vaan pyörii vain päällä. Se on siis aivan erilaista kuin vaikkapa Madaran yövoiteet, joista minulla on ollut pikkunäytteitä, ja jotka ovat imeytyneet ihoon nopeasti ja kosteuttaneet mukavasti. En oikein tiedä, minkälaiselle iholle tätä voidetta voisi käyttää, mutta minulle se ei sovi, vaikka ihoni tuntuu välillä ihan mielettömän kuivalta. Itse asiassa yhdessä välissä kun kokeilin käyttää tätä vähän säännöllisemmin, sain heti finnin poskeen, ja sellaista en muista ikinä tapahtuneen, minun poskiini ei vain tule mitään pikkunäppyjä kummempaa. (Tiedän, olen onnekas.) Tietenkään en voi olla täysin varma syy-seuraussuhteesta, mutta aika epäilyttävää vähintäänkin.

Sitten taas L'atelier des Délicesin Hydra... se on toiminut ihan mukavasti, vaikka saisi olla jopa vielä vähän kosteuttavampikin. (Tai sitten vain tarvitsen jotain seerumia tai jotain muuta vielä täsmällisempää hoitoa.) Mutta kaikista ihaninta tuossa voiteessa on sen tuoksu! Tai siis ennen kaikkea sen aiheuttamat mielleyhtymät. Heti ensimmäisellä kerralla kun levitin voidetta kasvoilleni, mieleeni tulivat My Little Ponyt ja lapsuuden sateenkaaren väriset leikit ja kuvitelmat. Ja se assosiaatio on pysynyt sitkeästi - eikä haittaa ollenkaan. Jotenkin aina voidetta käyttäessäni mieleni kevenee ja ajatuksista tulee aurinkoisempia. Kai kyseessä on jonkin sortin paluu lapsuuden tuoksukokemuksiin. Tuoksujen mahti on kyllä ihan käsittämätön.

Olen yrittänyt miettiä syytä tälle assosiaatiolle. Onko minulla ollut lapsena joku tuoksuva poni? (Muistaako äiti?) Vai mikä ihme tämän mahtaa selittää? En vain keksi. Tavallaan asia jaksaa kiehtoa mieltäni, vaikka toisaalta aloin epäillä, että jos keksin jonkun syyn mielleyhtymälle, se menettää osan viehätyksestään. Joskus on ihanaa vain kellua hattarapilvikuvitelmissa se pari minuuttia päivästä ilman mitään maanpinnalle tiputtavia tylsiä faktoja.

Mutta palatakseni takaisin voiteiden varsinaiseen käyttötarkoitukseen. Tuosta Madaran voiteesta en uskalla varsinaisesti sanoa mitään, en ihan oikeasti tiedä, minkälaiselle iholle se on ajateltu ja onko se siinä tarkoituksessaan hyvä. L'atelieria uskallan kuitenkin kehua sen verran, että se ajaa asiansa ainakin minulla. Sen käytöllä on selkeästi vaikutusta. (En vain raski millään käyttää sitä koko ajan säännöllisesti, sillä minun ihoni vetää voiteita todella paljon enkä haluaisi purkin loppuvan ikinä.)

Onko L'atelier des Délicesin Hydra sitten hintansa väärti? Esimerkiksi Joliessa se maksaa 44,90 ja minun pussistani otettuna se on tällä hetkellä iso summa. Sanoisin siis ehkä, että jos kaikki rahat eivät mene elämän välttämättömyyksiin, on Hydra oikein sopiva tuote itsensä hemmotteluun. Uskon kuitenkin että meille köyhemmille löytyy luonnonkosmetiikankin puolelta myös edullisempia ja ihan yhtä toimivia voiteita. Mutta ehkä ei yhtä ihanan tuoksuisia...

Tällä hetkellä koitan vielä kehitellä jotain uutta ratkaisua ihoni kuivuusongelmaan, niin että saisin rauhassa säästellä Hydraa ja pitkittää sen tuubista nuuhkimisaikaa. Yksi keino, jota olen kokeillut, on ollut kookosöljyn levittäminen kasvoille muutamiksi minuuteiksi ja jopa yöksi. Se on auttanut vähän, mutta ei tee ihmeitä sekään. Osaisiko kukaan siis vinkata mitään hyvää kosteuttavaa tuotetta näiden tietojen perusteella? Vaikka budjettini on oikeasti nolla euroa, saa vinkata jotain siitä kalliimpaakin, muuten taitaa ehdotukset jäädä vähän vähäisiksi...

Materialismin riemuvoitto

Joululahjoja! (Ja puolet lukijoista klikkasi itsensä pois sivulta.)

Joulu on ehkä ollut ohi aikoja sitten, mutta minun mielestäni koska tahansa on oikea hetki elvistellä saamillaan lahjoilla. Ja ehkä joillakin antamillaankin. Materialististahan tämä on, mutta minä sain joitakin niin kivoja juttuja, että haluan sentään vähän päästä leuhkimaan. Ja ne kun kuitenkin vähän liippaavat sitä aihepiiriä, jossa blogissani muutenkin liikuskelen, niin että miksipä ei?

Ensinnäkin sain sukkia. Muiden tekemät sukat on siisti juttu, nytkin on yhdet jalassa.

Molemmilta mummoilta sain yhdet sukat. Ylläolevat raidalliset tunnistin terävillä silmilläni välittömästi Cascaden Heritagesta neulotuiksi. (Täytyy tosiaan olla vähintäänkin nero, että osaa päätellä saaneensa sukat langasta, jota on itse kantanut neulojalle säkkikaupalla.) Tosin tuota viininpunaista raitaa olen vähän miettinyt... se kyllä voisi olla jotain muuta.

Allaolevat sukat, (jalassa nyt), ovat mahdollisesti Novitan 7 veljestä, ainakin paksuudesta päätellen. Mutta en voi mennä vannomaan.

Pikkusiskoltani sain töppöset. Niistä lisää Ravelryssä.

Tykkään väriyhdistelmästä. Niin kuin tykkäsin vastaavantyyppisestä värityksestä pikkusiskon saamissa sukissa. Olen ollut vähän katkera, että minä en saanut nuita(kin). Tuo tummanvihreä pohjaväri on sekin Cascaden Heritagea mutta raitavärit taitavat olla Louhittaren Luolan Väinämöistä väreissä Kahvi ja Oliivi, ainakin näin oletan.

Olen tässä vuosien varrella pistänyt merkille, että toinen mummoistani on kallellaan raitoihin ja toinen palmikoihin. Sinänsä kätevää, eipä tule vahingossa samanlaisia sukkia molemmilta.

Äidiltäni en saanut sukkia enkä lankaa, mutta mahtavan käsitöihin liittyvän lahjan kuitenkin. Sain nimittäin korvakorut, jotka ovat teetetyt ihan minua varten. Äidillä on joku korualaa opiskeleva ystävä, joka taiteili lankakeräkorvikset minulle, pikkusiskolleni vastaavan kerän kaulakoruksi.

Ennen jouluaattoa äiti leveili sillä, että oli ehkä keksinyt minulle ja siskolleni kaikkien aikojen parhaat joululahjat tai ainakin semmoiset, joista itse oli ylpein. Minä odotin lahjan avaamista henki kurkussa peläten, että en pärjäisi asetettujen paineiden alla enkä olisi niin järjettömän innoissani kuin tilanne vaatisi. Mutta itse asiassa yllätyin ja ilahduin lahjasta kyllä kovasti eikä minun tarvinnut ollenkaan esittää tykkääväni näistä.

Olin aiemmin jopa kuvannut äidin tekemän prototyypin tajuamatta, että sillä voisi olla jotain tekemistä lahjojeni kanssa.

Tosin itse asiassa koko lahja meinasi jäädä vahingossa avaamatta. Äiti oli antanut minulle lahjaksi myös erään suolakivilyhdyn, (tai mikä se nyt olikan), ja kun sen jälkeen avasin pienen paketin, josta paljastui tulitikkurasia, ajattelin vain että "heh, tulitikut erillisessä paketissa, hauskaa". Siinä vaiheessa minulle huomauteltiin kauhistuneena, enkö edes aio avata rasiaa. Minua vähän hämmensi tämä omistautunut suhtautuminen tulitikkuihin, mutta avasin rasian ja löysin sieltä pienen pienen lahjapussin, josta lankakeräkorvikset sitten kuoriutuivat.

Tuo oli tietysti vielä pientä. Olisin avannut rasian ennemmin tai myöhemmin joka tapauksessa. Sen sijaan Lumoavan Langan lahjakortti olisi kadonnut käärepaperien kanssa jätelavoille, ellen olisi käynyt puhelimessa erästä erittäin valaisevaa keskustelua.

No, lahjakortin katoaminen ei toki olisi ollut ihan kamala tragedia, sillä Laura ei ehkä muista minua ja lahjan ostajaa ihan niin huterasti, etteikö olisi tiennyt ja uskonut minulla lahjakorttia olleen. Tai saattaisi tuntua vähän masentavalta, jos työsuhteeni Lumoavaan Lankaan ei olisi tässä vaiheessa enää muistissa.

Mukavia lahjoja olivat myös ompelukirja ja Jolien lahjakortti. Mekkokirjan kaavoista ompelua ei ole vielä aloitettu, (minulla on työhuoneprojekti vähän vaiheessa), mutta lienee sanomattakin selvää, että lahjakortti on tuhlattu melkein samoin tein.

Saatan palata Jolien tilaukseen myöhemmin tarkemminkin, mutta kerron sen verran, että jouluisissa tunnelmissa tulin panostaneeksi punaiseen väriin. Ja tietysti nyt piti sitten hankkia se ripsiväri, jonka toivoin olevan ripsissä pysyvää sorttia. Terre d'Ocin ripsari onkin siltä osin lunastanut lupauksensa ja olen välttänyt pandakarhulta näyttämisen niinä kertoina kun se on ollut käytössä. Mainiota!

Viimeisenä ja ehdottomasti kaikista vähäisimpänä esiteltäköön ex-pomoltani saatu paketti. Sain nimittäin Lauralta joulu- ja läksiäislahjaksi Kehrääjän käsikirjan ja kasan magentoja Väinämöisiä - aika surkea lahja, vai mitä? Voitte vain kuvitella valtavan pettymykseni kun jouduin vastaanottamaan reilun villatakillisen verran lempilankaani värissä, jota olen käynyt säännöllisesti hipeltämässä. Puhumattakaan kehruukirjasta, yöks. Niin kuin minä muka haluaisin ikinä kehrätä...

Tällaista tänä joul... ei kun siis viime jouluna. Tälle vuodelle on siis mukavasti tekemistä näiden parissa. Kyllä kelpaa.

Couleur Caramelin ripsiväri

Nyt kun siitä meikittömyydestä oli sopivasti puhetta, onkin mitä parhain tilaisuus aivan luontevasti ja ilman minkään sortin epäjohdonmukaisuutta jatkaa puhetta meikeistä. Ja ei siis mitään syvällisiä "meikkaamisen perimmäinen tarkoitus" tai "itsetunto ja meikkaus" -juttuja, vaan ihan vaan meikeistä.

Aloitan jännittävät ja seikkailuntäyteiset luonnonkosmetiikka-arvioni maailman epämielenkiintoisimmasta tuotteesta: ripsiväristä. Ripsivärin tekee mielestäni erityisen tylsäksi se, että sen avulla harvemmin harrastetaan kummempia väri-ilotteluja, eikä eri ripsiväreillä taida olla ihan mielettömiä eroja sen suhteen, miltä ne lopulta silmissä näyttävät. Kyllähän sitä aina kuulee kaikenmaailman väitteitä tuuheutuksista ja pidentämisistä, mutta ainoat ripset, joissa ikinä on kovinkaan poikkeuksellista volyymiä, (niin kuin kait tavataan sanoa), löytyvät mainoskuvissa. Niissä ripset taas ovat aina niin päälleliimatun epäuskottavia, että hohhoijaa. Minua yleensä naurattaa niitä katsellessa - kuinka hemmetin tyhminä meitä oikeasti pidetään? Mainostetaan jotain tuotetta, vaikka päivänselvästi sitä ei edes olla käytetty koko mainoksessa. Tai jos ollaankin, niin ei sitä enää kuvankäsittelyjen ja tekoripsien alta näe.

Nuo mielettömän idioottimaiset mainokset taitavat koskeakin pääasiassa valtavirtakosmetiikkaa, sitä josta eko on kaukana. Epäluonnollisuus kuvissa siis sopii toki teemaan. Mitäs me luonnonmukaisuudella?

Itse en ole vuosiin juuri ripsareita käyttänyt, mutta muutama kuukausi sitten ennen eräitä häitä sain jonkun kohtauksen ja innostuin ostamaan Couleur Caramelin ripsivärin. Sen jälkeen olen käyttänyt ripsiväriä välillä enemmän ja välillä vähemmän - 'enemmän' tarkoittaessa minun tapauksessani paria kolmea kertaa viikossa. Asiantuntijaksi en siis itseäni uskalla ripsivärin suhteen tituleerata. Mutta pari huomiota saatan kyllä jakaa kanssanne.

(Tässä välissä täytyy todeta, kuinka emähölmöltä tuntuu a) ottaa kylppärissä kuvia omasta naamastaan ja b) lätkiä kuvia silmistään blogiinsa. Pistää miettimään, mihin kaikkeen sitä tulee ryhtyneeksi.)

Couleur Caramelin ripsivärillä saa minun mielestäni aika siistin tuloksen aikaiseksi. Omat ripseni ovat luonnostaankin melko tummat, enkä ole ikinä millään ripsarilla saanut mitään järisyttävän suurta muodonmuutosta aikaiseksi. Saa niillä kuitenkin jonkin verran korostettua silmiä, ja verrattuna muistikuviini muista ripsareista tämä CC:n on varsin hyvä.

Yllä ripset ripsarilla, alla ilman.

Valitettavasti tällä ripsivärillä on vain yksi iso miinus. Se sottaa. Ei heti, eikä aina välttämättä ensimmäisten tuntien aikana, mutta ennen pitkää ripsivärit on tarttuneet ympäri silmäluomia ja näytän aivan pandalta.

Ilmeisesti kaikilla ei ole ollut vastaavia kokemuksia Couleur Caramelin ripsiväristä, sillä ripsari on kovinkin kehuttu. Olen alkanut epäillä, että minulla on poikkeuksellisen kosteat silmät, (vettä virtaa kun vähän tuulee, ja kait minä sitten myös liikutunkin vähän väliä), ja mahdollisesti myös jotenkin rasvaiset luomet. Jos joku muu tunnistaa itsensä tästä kuvauksesta, en voi suoranaisesti suositella Couleur Caramelin ripsiväriä hänelle. Mutta jos vettä kestämättömät ripsivärit ovat ennenkin toimineet, sanoisin että Couleu Caramelin ripsiväri saattaa olla oikeinkin hyvä.

Itse ajattelin hankkia seuraavaksi kokeiluun jonkun muun merkin ripsivärin. Luonnonkosmetiikan puolelta kyllä ehdottomasti, en ole vielä tämän kokemuksen perusteella menettänyt toivoani. Eikä tämänkään kanssa nyt niin kauheaa ole, ettenkö aikoisi joka tapauksessa loppuun käyttää. Pitää vain muistaa peilailla aina tarpeeksi, niin että pahimmat tuhot tulee peiteltyä.

Couleur Caramel ripsiväri pitkille ripsille pähkinän kuoressa:

+ helposti nätti ja siisti tulos (ei tee paakkuja herkästi)
+ kaunis ja ekologinen pahvipakkaus
- taipumusta sottaamiseen päivän kuluessa


PS. Tähän aihealueeseen siirtyminen ja tämän postauksen kirjoittaminen oli minulle jostain syystä aika korkean kynnyksen takana. Siirryin todellakin mukavuusalueeni ulkopuolelle. Toivottavasti se sitten tekee hyvää.

Säädylliset naiset eivät yritä olla kauniita

Hän harmistui aina vilkaistessaan Donnan pukeutumispöydälle. Ehdottomasti liian paljon kamaa yrityksessä olla kaunis! Säädylliset naiset eivät yrittäneet olla kauniita. Mutta jos hän olisi löytänyt poskipunaa tai edes epäillyt sellaisen olemassaoloa, hän olisi luultavasti viskannut pukeutumispöydän kaikkineen päivineen ulos ikkunasta.

 L. M. Montgomery: Perinnönjakajat, (2012)

A Tangled Web (1931), suom. Sisko Ylimartimo

Koska olen jo aiemmin rohjennut täällä blogissani vähän sivuta luonnonkosmetiikkaa ja suhdettani siihen (ja kosmetiikkaan yleensä), ajattelin nyt oikein repäistä ja ottaa ajoittain blogiin ihan poikkeuksellisen suunnan.

Olen itse alkanut koko ajan enenevässä määrin googletella kaikesta, mitä ikinä harkitsenkaan ostavani, koska ekologisuuden (kiertoilmaus littanalle rahapussille) nimissä en halua tehdä virheostoksia ja saada turhaa ja ylimääräistä roinaa nurkkiini. Googlettelukaan ei vain auta silloin, kun kukaan yksityishenkilö ei ole puhunut jostain tuotteesta sanaakaan. Ei minua hirveästi kiinnosta verkkokauppojen ylistyssanat tuotteistaan, vaan nimenomaan oikeat käyttökokemukset. Netissä saa tietysti olla varuillaan tavistenkin tekemien blogipostausten kohdalla, piilomainonta kun kukkii, mutta yleensä tuotelahjapostauksistakin saa jotain vähän enemmän irti kuin mainostoimistojen valmisteksteistä.

Tiedän, että tämä on jonkun mielestä kauhean noloa materialistista pelleilyä (nimittäin itseni), mutta aion silti kirjoitella tänne lähiaikoina, tai ainakin joskus, muutamia käyttökokemuksiani hankkimastani luonnonkosmetiikasta. Jotta joku muu epätoivoinen googlettaja saisi hajua siitä mitä on hankkimassa. Ja jos nyt ihan tarkkoja ollaan, niin materiaalista pelleilyä se on lankojenkin hehkuttaminen...

Kiinnostaako ketään täällä yhtään säännöllisemmin vierailevaa tämä aihe? Ei siis sillä, aion kirjoittaa siitä joka tapauksessa, anteeksi vain törkeä piittaamattomuuteni mahdollisesta vastustuksesta. Mutta olisi vain mielenkiintoista saada tietää.

Mitään aikatauluja en tosin taida luvata. Enkä kaksisia kuvia. Kuviinpanostamisenergiani kuluu kaikki neuleisiin - eikä niihinkään aina taida ihan riittää.

Ihana Jolie ja yllätysnaisellistuminen

Tänään innostuin lähtemään melkeinpä varta vasten lehtiostoksille. Pieni kirjastoreissu oli kyllä myös ohjelmassa, mutta kauppaan ei ollut mitään kummempaa asiaa kuin uusimman Olivian nappaaminen matkaan. Tykkään tuosta lehdestä muutenkin, mutta tällä kertaa suurimpana syynä ostokseen oli sen sivuilta löytyvät tutut tyypit.

Nyt seuraa oikeastaan mainos, vaikkakaan ei maksettu. Kaverini Jutta on ystävänsä Katjan kanssa pistänyt pystyyn Jolien, luonnonkosmetiikkaa myyvän kaupan ja kaikenlaiseen hyvinvointiin keskittyvän verkkomedian. Minusta koko konsepti on niin ihanan inspiroiva, että haluan siksi vinkata siitä muillekin. Suosittelen todellakin tutustumaan tähän juttuun!

Itse en ole koskaan ollut mikään kosmetiikan suurkuluttaja, pikemminkin näissä asioissa minimalisti, (ja välillä itseni siinä mielessä vähän epänaiselliseksikin tunteva), niin että minun arvioni aiheesta peruskosmetiikka vs. luonnonkosmetiikka ovat epäilemättä vähän niin ja näin. En ole asiantuntija, en ainakaan oman kokemukseni kautta. Tunnen kuitenkin suhteeni luonnonkosmetiikkaan jostain syystä vähän luontevammaksi - ehkä siksi, että en ole ikinä oikein ymmärtänyt, miksi minun pitäisi valella kehoani päivittäin kaiken maailman kemikaaleilla. 

Enemmän kuin verkkokaupan ja kivijalkaputiikin antimet, joihin kylläkin olen jo tutustunut ja osaan ihastunut, minua kiinnostaa Jolien kirjoitukset hyvinvoinnista. Toki tekstien joukossa on mainoksiakin, puodin tuotteita käsitteleviä artikkeleja ja blogipostauksia, mutta sehän nyt on ihan luonnollista ja kaupan pyörittämisen kannalta järkevää, (ja osa niistäkin jutuista on mielenkiintoisia). Minusta on kuitenkin erityisen kivaa seurailla postauksia, joissa pohditaan esimerkiksi inhimillisyyttä, (super)naiseutta, ja suhdetta elämään. 

Mitä tulee niihin Jolien materiaalisiin antimiin, en ole tosiaan täysin ohittanut niitäkään. Ehkä tämä viimeaikainen migreenikierteen paheneminen on osasyynä siihen, että (luonnon)kosmetiikka on tavoittanut minutkin. Hammastahnan, deodorantin, shampoon ja suihkusaippuan lisäksi minun arsenaaliini ei ole juuri ihmeitä kuulunut. Mutta mitä enemmän olen ollut nyt pakotettu tiedostamaan oman kehoni ja sen temppuilun, sen enemmän olen alkanut kaivata jonkinlaista hemmottelua sille. Tuoksuvat rasvat ovat erityisesti olleet se juttu ja hämmästyttävää kyllä, olen ihan vähäsen panostanut jo meikkeihinkin. Eilen menin ja ostin huulipunan! (Sen ostoksen tosin tein Vihreästä Huoneesta, minne pääsin paikan päälle.)

En ihan totta tiedä, mistä päin nyt tuulee. Ehkä kyse on jostain yllättävästä naisellisuuden puhkeamisesta. Tai siitä, että kun sattuneista syistä tunnen oloni ja ulkonäköni nykyään niin nuutuneeksi, kaipaan sille kaikelle vähän vastapainoa ja raikastusta. Tai sitten ihmiset vain saattavat aina joskus vähän muuttua - kai sitä minullekin voi sattua. Tällaista yltiöhöpöhöpönaisellistumista en vain ole osannut itseltäni odottaa. Herranen aika, minähän meikkailen nykyään jo melkein viikon välein! Mitähän seuraavaksi?