Hippo opettaa: palojen yhdistäminen virkaten

Noin vuosi sitten minut villitsi virkkaushimo. Joka ei kestänyt ihan tarpeeksi kauan. Hippo, jota niin hinguin valmiiksi, jäi kesken. Tosin tällä kertaa kyllä syytän olosuhteita! En löytänyt mistään täyttövanua, ja kun hipon valmistuminen ei sen takia ollut ihan heti tapahtumassa, siirryin sitten muihin projekteihin. (Vai kesälomalle? En muista.)

Nyt kun sitten tulin kokeilleeksi maton virkkaamista, muistui hippokin taas mieleen. Joulun alla ratkaisin täyttövanupulman poistamalla pari vanhempaa tyynyä käytöstä, ja joulupallojen jäljiltä jäi luultavasti tarpeeksi hippoakin varten.

Mutta nyt sitten sattui ihan kumma juttu. Hippo-ohjeessa palat virkataan suoraan yhteen, ei siis ommella jälkikäteen, ja minä aloin vankkumattomalla itseluottamuksella yhdistää paloja ihan ulkomuistista. Jonkin matkaa tehtyäni vain huomasin, että eipä jälki ollutkaan ihan samanlaista kuin vuosi sitten... vaan näytti paremmalta kuin silloin! Luovasta tauosta oli ilmeisesti hyötyä. 

Eilen illalla ennen nukkumaan menoa oli äkkiä pakko kuvata vaihe vaiheelta, miten tuon yhdistämisen nyt teen, että en vain pääse unohtamaan. Ilmeisen selvästi olen viimeksi tulkinnut yhdistämisohjetta jotenkin väärin, sillä ihmettelin silloinkin, että ei tämä nyt niin ihmeen siistiltä näytä, jos nyt ei rumaltakaan.

Tässä nyt sitten ohjeet virkaten yhdistämiseen, ainakin itselleni tulevaisuutta varten, ja muillekin, jos joku tällaisia kuvaselvennyksiä kaipaa. Kuvissa sitten se viimekeväinen huonompi jälki koukun oikealla puolella ja nyt vahingossa löytynyt parempi tyyli peukalon vieressä vasemmalla.

Virkaten yhdistäminen

Palaset yhdistetään pylväitä virkaten. Yhdistäminen tapahtuu siis samanaikaisesti afrikan kukkien viimeisen kerroksen virkkaamisen kanssa. Osa kerroksesta virkataan pylväitä ihan normaalisti, yhdistettävien sivujen kohdalla mukaan vain lisätään reunasilmukka siitä palasesta, johon tekeillä olevaa palasta ollaan yhdistämässä. Ei siis mitenkään vaikeaa, mutta kokemuksen syvällä rintaäänellä voin kertoa, että tämänkin voi tehdä väärin. Reunasilmukka pitää ottaa mukaan oikeassa kohtaa ja ilmeisesti koukku oikeasta suunnasta työntäen.

1. Työnnä puikko yläkautta läpi valmiin palan reunasilmukasta. Tässä kohtaa pitää olla sen verran tarkkana, että kohdistaa palasten silmukat oikeisiin kohtiin.

2. Vedä lanka koukulle (langankierto), lanka tulee koukun päälle oikealta vasemmalle.

Ylläolevassa kuvassa koukulla ylimpänä langankierto, keskellä valmiin palan reunasilmukka ja alimpana edellinen pylvässilmukka.

3. Työnnä koukku läpi yhdistettävän palan seuraavasta silmukasta kuten normaalisti.

4. Koukkaa lanka puikolle.

 
5. Vedä lanka reunasilmukan (kuvassa vihreä) ja langankierron läpi.

Nyt koukulla ylimpänä uusi silmukka, keskellä valmiin palasen reunasilmukka ja alimpana edellinen pylvässilmukka.

6. Koukkaa taas lanka puikolle ja vedä se läpi vastamuodostuneesta silmukasta, jo valmiin palan reunasilmukasta ja edellisen pylvään silmukasta.

Noin. Jatka tätä, kunnes yksi sivu on virkattu yhteen. Kulmasilmukat voi ainakin tässä tapauksessa jättää yhdistämättä, vaikka yhdistäisikin monta sivua samasta palasta kerralla.

Toivottavasti tästä on apua muillekin kuin itselleni!

Nalle ja päivän pohdinnat

Virkkasin. Tein töihin nallen ja uutta on jo koukulla. 

En ole mikään virkkausintoilija, vaikka on minullakin ollut kauteni. Virkkauksen etu on ainakin siinä, että juuri jotain tämän nallen kaltaista saa aikaiseksi todella vaivattomasti ja luultavasti helpommin kuin neulomalla. Ja on se ihan mielenkiintoista hommaa. Mutta en pidä sitä läheskään niin rentouttavana kuin neulomista. Neulominen sujuu minulta luontevammin.

Nallesta tuli minusta ihan mielettömän söpö ja vähän harmittaa, että en tehnyt sitä itselleni ja tuonut kotiin. Tosin outoa harmitella sitä, sillä minulla ei olisi mitään paikkaa nallelle. Meillä ei ole oikein tasoja, joille laittaa koristeita. Enkä muutenkaan ole yhtään koristeihminen.

ohje: virkattu nalle, DROPS Design

koukku: 3,5 mm

lanka: Drops, Muskat

menekki: pääväriä n. 27 g, toista n. 10 g

Jos leluinnostukseni nyt vain jatkuu tarpeeksi kauan, teen kyllä kaupalle useammankin. Osa leluista voi olla lasten leikittävänä, osa mallikappaleina inspiraatiota antamassa. Kaupalla niillä koristeillakin on minusta jokin pointti. Kodin tekee viihtyisäksi monet muut asiat, mutta kauppaa on mukava kaunistaa koristein.

Mitäköhän muuten nykyajan lapset tykkäävät tai tykkäisivät virkatuista, neulotuista ja ommelluista leluista? Muistelen, että itse olen leikkinyt aika pitkälti kaupan valmisleluilla ja kaiken maailman muovihärpäkkeillä, ja että itsetehdyt jutut eivät olleet yhtä cooleja. Mutta kyse ei varamaan ollut niinkään juuri minun mielipiteistäni tai arvioistani vaan vallitsevasta kulttuurista. 

Tällä hetkellä omistan lapsuuteni leluista vain muutaman, ja yksi tärkeimmistä ja arvokkaimmista on ehdottomasti eräs ommeltu possuäiti, jolla on mahassa vetoketjun alla neljä pientä possua. Tai siis oli neljä pientä possua, nyt niitä on kyllä vain kolme. Nyt kun aloin miettiä asiaa, en ole enää ihan varma, kenen tekemä possuäiti lapsineen on, mutta luulen, että se on erään äidin ystävän ompelema.

Toivoisin, että lapsiperheiden kulttuuri tässä leluasiassa olisi muuttumassa siitä mitä se oli minun ollessani pieni. Ensinnäkin sitä muovihärpäketavaraa suolletaan maailmaan jo ihan liikaa ja keskivertolapsilla on Suomessa aivan varmasti leluja enemmän kuin tarpeeksi. Oli minullakin vaikka mitä, ja varmasti halusin aina vain lisääkin, mutta suurimmalla osalla leluista leikin varmaan vain pari kertaa. Ja kaiken huipuksi parhaat ja mieleenpainuvimmat leikit lapsuudestani leikittiin ilman leluja, piirustuspaperin äärellä tai parin vakiolelun kanssa. 

En usko, että valmislelujen ja kotikutoisten lelujen arvostus ja arvostamattomuus ovat sitä paitsi lapsista peräisin. Eivätköhän ne ole aikuiset, jotka näitä asioita arvottavat ja siirtävät arvotukset lapsilleenkin. Enkä tarkoita nimenomaan yksittäisiä vanhempia, vaan koko tätä aikuisten porukkaa. Tottakai lapset nimittäin imevät oppejaan muualtakin kuin omilta vanhemmiltaan. Koko ympäröivä kulttuuri vaikuttaa lasten asenteisiin aivan varmasti.

Olisi mukava, jos ne asenteet muuttuisivat siihen suuntaan, että ihmisten itse rakkaudella valmistamaa arvostettaisiin enemmän kuin hyvin brändättyjä pissisnukkeja. Ja että tekemisen ilolla olisi enemmän arvoa kuin tyhjällä ja kylmällä rahalla. Ehkä siihen suuntaan ollaan menossakin. Eletään toivossa.

Tekemisen iloa siis päiväänne hyvät ihmiset! Nauttikaa puuhistanne!

Lasinalusia

Kesäkuun yhdestoista päivä, yhtä mones päivä kyhäilyä. Aika pian aloituksen jälkeen totesin, että tämä ei ehkä ole aivan täsmälleen minun juttuni, tämä krooninen aloittaminen. Olen jo monta kertaa unohtanut, että pitäisi aloittaa uutta. Sitten paineen alla on pitänyt äkkiä pistää jotakin puikoille. Tai koukulle.

Minua ei millään tavalla häiritse keskenräiset työt, minä oikeastaan pidän siitä, että on varaa mistä valita kuhunkin mielialaan. Mutta se aloittaminen, se alkaa jo riepoa. On se nyt kumma kun ei saa vain olla ja tehdä sitä mitä sattuu huvittamaan, vaan pitää koko ajan olla aloittamassa jotain uutta. Minulla on kuitenkin nyt useampi oikeasti mielenkiintoinen työ kesken, haluaisin tehdä niitä.

Tästä siis päädyimme lasinalusiin. Ne ovat nopeita. Niitä voi tedä useamman varastoon niin että jatkossa saan keskittyä neulomaan sitä mitä huvittaa. Tämä on siis nyt suunnitelma. Kyhäilen muutamat lasinaluset ja sitten keskityn muiden jo aloitettujen töiden neulomiseen ainakin muutamaksi päiväksi. Koska se on kivaa.

Lasianlusien virkkaaminen on loppujen lopuksi ihan mukavaa. Meillä ei ole lasinaluasia ennestään, joten tiedän tekeväni jotain, mille voisi oikeasti olla tulevaisuudessa käyttöäkin. Lisäksi puuvillalankojen jämistä, lähinnä Dropsin Muskatista ja Novitan Tennesseestä, on kiva keksiä erilaisia väriyhdistelmiä. Ei suuremmin muun miettimistä kuin sen, mikä passaa hauskasti yhteen.

Ainut huono puoli virkkaamisessa on se, että sitä en oikein osaa tehdä katsomatta työtä. Neulominen sujuu usein kirjan kanssa, mutta näihin lasinalusiin joutuu nyt keskittymään. Se on tosin ehkä ihan hyvää ja terapeuttista sinänsä, joskus on hyvä keskittyä pelkkään mekaaniseen tekemiseen, eikä multisuorittaminen ole sentään aina tarpeen. Ikävä kyllä minun vain ihan oikeasti pitäisi nyt lukea, ja ahkerasti vieläpä, ja on vähän paha, että lasinalusten kyhäilystä saa hyvän tekosyyn olla tekemättä sitä.