Portti 2013

Vanhuus ei tule yksin. Viime viikonloppu vierähti neuleretriittipuuhissa Portissa ja olo on ihan naatti vielä nyt pari päivää myöhemminkin. 

 

Naatti, mutta innostunut naatti. Moni taisi lähteä retriitissä varsin inspiroituneena ja niin kävi minullekin. Oma intoni ei tosin kohdistu neulomiseen, (ainakaan tavallista enempää siis), vaan uutta pontta saikin kehruuharrastus.

Tulin viikonlopun aikana siihen tulokseen, että Portti voisi olla toiselta nimeltään yhtä hyvin esimerkiksi kateusfestivaalit. Joka ikisellä osallistujalla oli taatusti jotain tosi ihanaa, joka olisi kelvannut minullekin, tai sellaisia upeita taitoja, joita minulta (vielä) puuttuu. Hyvä esimerkki on kuvassa olevat kirjoneulesukat, joita ihastelin avoimesti ja joista räpsäisin kuvan salaa.

Itse otin Portti-neuleeksi mukaan tylsästi aivan tavalliset perussukat. Ihan vain siksi, että ainakin niihin uskoin keskittymiseni riittävän. Pakkasin kyllä mukaan myös puikot ja langan Cookie A.-sukkia varten, mutta se projekti ei saanut vielä mahdollisuuksia kehruutouhun viedessä mukanaan.

Pari pienen pientä ostosta tuli tehtyä... Kun nyt kerta oli se rukinkäyttömahdollisuus, tarvitsi tietysti villaa, jota työstää. Ihan vasten tahtoani kyllä ostin, sulasta hyväntahtoisuudesta ja käsityöyrittäjän tukemisen halusta. Ja ympäristön paineen vuoksi. Enhän minä muuten...

 

 

Ihan vaan tukemishalusta ostin projektipussinkin. Tuollaisen vaaleanpunaisen, kääntöpuoleltaan hopeanharmaan. Enhän minä sille mitään käyttöä voi keksiä, kun omistan jo kaksi projektipussia ja koskaan ei tietysti ole niin montaa työtä yhtä aikaa kesken. Pois se minusta.

Ihan vahingossa ja tarkoittamattani yllytin muitakin ostoksiin. Yksi kavereista löysi Ilon laareista Soft Silkiä itseään miellyttävässä värissä ja mietti, saisiko kolmesta vyyhdistä neulottua jotain mukavaa. Mieleeni pulpahti mekko, jonka itse olen neulonut kyseisestä langasta, ja aivan viattomasti kysyin, sattuisiko lankaa löytymään hänelle sieltä yhtään enempää. Tässä vaiheessa kävi käsky poistua huoneesta. Mutta minkäs minä näille lankamyyjän vaistoilleni mahdan? Lumoavassa Langassa työskentely on jättänyt jälkensä.

Mitäs muuta? No saunottiin ja höpötettiin ja syötiin... jälkikäteen on ruinattu reseptien perään, kun neulojatoverit toivat paikalle niin älyttömän makoisia kakkuja ja leivänpäällistahnoja sun muita. Pakko pian järjestää jotkut juhlat, että saa syyn kokeilla miten itse onnistuisin niiden leipomisten kanssa. (Mutta en kyllä kutsu montaa ihmistä, että saan kuitenkin itse syödä mahdollisimman paljon. En minä nyt sentään ihan puhtaasti hyväntekeväisyyssyistä ja muiden etu mielessäni ala leipoa.)

Kivaa oli. Nyt kun taas saisi jostain vähän lisää tunteja vuorokauteen. Ja tietysti lisää rahaa. Kun eihän mulla ole edes rukkia!

Pyörähdinpäs messuilla

Viime viikonloppuna Oulussa oli kädentaito- ja hyvinvointimessut. Tällä kertaa en ollut mukana Lumoavan Langan edustajana kuten viime vuonna, mutta kävin kuitenkin tietysti pyörähtämässä messuilla ja ehkä ihan vähäsen vahingossa siellä Lumoavan Langan kojullakin höpöttämässä langoista viattomille ohikulkijoille. Koska ajoitin reissuni sunnuntai-iltapäivälle viimevuotisten ruuhkaa koskevien havaintojeni perusteella, ehti kojulla jopa hetken neuloskella ja jutella messuilla rehkineiden kanssa. Luonnollisesti minulla nimittäin oli neule matkassa.

Ensimmäinen itselle tuleva neule itsekehrätystä langasta. Siitä lisää joskus myöhemmin. Sanon vain, että itsekehrätyn neulominen on aivan ihanaa...!

Minun messuohjelmani oli melko yksinkertainen. En edes lopulta sopinut kenenkään kanssa treffejä saati mennyt yhdessä paikan päälle, vaikka jossain vaiheessa olinkin ollut aikeissa käyttää tilaisuuden hyväksi sosiaalisessa mielessä. Mutta törmäsihän tuolla tuttuihin ilman etukäteen sopimisiakin. Kiertelin itsekseni tsekkaamassa kaikki minua kiinnostavimmat kojut, osan pariin kertaan, ja päädyin lopulta pariin ostokseen. Tai useampaan, jos lasketaan virvokkeetkin.

Koska itse työskentelen lankakaupassa, ja kun muutenkin onnistun yleensä helposti löytämään kaikenlaisia kivoja lankoja ja villoja, ei käsityökaupat olleet minulle se messujen suurin anti. Mielenkiintoisiahan ne toki olivat, ja aika pahoja houkutuksiakin löytyi, mutta mitään käsityötarvikkeita ei tällä kertaa kotiutunut meille. Tulin kuitenkin tilanneeksi suomenkielisen Burdan - yhden lehden sai heti matkaankin. En kylläkään ole viime aikoina pystynyt paljon ompelemaan, kiitos huonojen tilojen ja huonon pään yhdistelmän. Kankaat on käytännössä pakko leikellä lattialla ja nykyään pääni ei yksinkertaisesti kestä kumartelua ja kyykistelyä. Olen kuitenkin optimisti ja kuvittelen, että jonain päivänä keksin pöyätilanpuutteeseen hyvän ratkaisun ja että pääkin saataisiin joskus kuntoon.

Kaikista mielenkiintoisin koju oli loppujen lopuksi Pirtelöbaari. Koska tajusin messuille päästyäni, että syömisestä oli jo hetki aikaa, kävin nappaamassa itselleni smoothien ja varulta vielä kaksi palaa raakasuklaata. (Ihan tosiaan vain varulta, verensokerin takia siis - se oli aivan varmasti ainut syy, vannon sen.) Smoothien tumman vihreä väri keräsi aika paljon hämmästyneitä kommentteja jatkaessani messukierrosta. Itse olen tunkenut pirtelöihini salaatteja jo sen verran monta kertaa, että enemmän hätkähdytti muiden reaktiot kuin spiruliinan aikaansaama vihreys. Joku epäilevä kommentti maustakin tuli vastaan, mutta tämä smoothie oli kyllä älyttömän hyvää ja raikkaan makuista. Ainut miinus oli ananaksen aiheuttama pieni kirvely kielessäni, mutta siihen olin osannut henkisesti varautuakin.

Vedettyäni smoothieni ensimmäisen messukierroksen aikana palasin takaisin Pirtelöbaarille. Olin jättänyt lasisen juomapullon mieleeni hautumaan ja päädyin hakemaan sen kalliintuntuisesta hinnasta huolimatta. Olen aiemmin hankkinut jotain muovisia juomapulloja ja aina niistä alkaa tulla se ällöttävä muovin maku suuhun. Ja olen myös aika usein törmännyt väitteeseen, että muovista irtoaa haitallisia aineita ruokiin ja juomiin. En ole asiaan perehtynyt, mutta jotenkin se muovissa hauduttaminen ei kieltämättä tunnu ihan parhaalta idealta.

Suklaatakin hain sitten lisää ja vein yhdet kappaleet Lumoavan Langan messutytöille. Minttusuklaa tuntui kelpaavan heillekin, ja itse aloin miettiä, pitäisikö joku päivä taas jaksaa kokeilla raakasuklaan valmistusta. Olen sitä pari kertaa tehnytkin, mutta koskaan ei ole onnistunut mitenkään supererinomaisesti. Minun versioni ovat olleet ihan ok, vaan eivät kovin ihmeellisiä, mutta ehkä ensi kerralla voisinkin kokeilla Pirtelöbaarin Hannamarin blogista löytyvää reseptiä, (vaikka siinä salataankin pari ainesosaa). Raakasuklaa on minulle siitä sopiva herkku, että se tyydyttää makean nälän todella vähällä ja hyvin nopeasti tulee jopa raja vastaan eikä mahdottomia määriä yksinkertaisesti pysty syömään.

Messukierros oli kaiken kaikkiaan mukava, vaikka tietysti loppuvaiheessa alkoi migreeni puskea päälle. Sainpahan kuitenkin taas lisää innostusta käsitöihin ja näköjään suklaakokkailuihinkin.

KIPittämistä

Eilen KIPpailtiin. Vietimme Knitting in public -päivää Mannerheimin puistossa Lumoavaa Lankaa vastapäätä. Vuorottelimme Lauran kanssa työpäivän niin, että toinen oli pitämässä kauppaa pystyssä ja toinen istui puistossa julkineulomassa. Kahden jälkeen päästiin molemmat puistoon vetelehtimään.

Olipa ihan mielettömän hyvä tuuri, että se ilmeisesti kesän ainoa lämmin päivä sattui juuri eiliseksi. Ja aika hyvin sekin, että juuri eilen minulla ei ollut migreeni eikä se edes iskenyt varomattoman auringon paisteessa istuskelun jälkeenkään. Kerrankin sai oikeasti nauttia auringosta. (No, menin tosin lievästi palamaan.)

Olin vähällä ottaa Bex-sukat mukaan puistoneulontaan, mutta onneksi viime hetkellä tajusin, että kuvio taitaa kuitenkin vaatia hitusen liikaa huomiota. Mukaan lähtikin sitten tunika, jota teen kaupalle mallikappaleeksi. Siinä on sentään enää sileää oikeaa jota neuloa suunnilleen seuraavat miljoona silmukkaa.

Itse lankakauppias neulomassa.

Essi ja kesäisesti villatakki.

Tiina ja sukka.

Oli hauskaa. Toivottavasti löytyy puistoneulontaseuraa joku toinenkin päivä tänä kesänä. Olettaen että sääkin päättää suosia myös toisen kerran tänä kesänä.

Portti-muisteloita

Kova tuuli, suorastaan myräkkä, ja sumu ja usva eivät luultavasti yleensä esiinny usein yhdessä. Tällä kertaa esiintyy. Ulkona on  melkeinpä myrsky, minun päässäni liikkumaton usva.

Juu, migreeni painaa. Olen tässä ihan vastikään hehkutellut kaikille, miten minulla ei ole ollut migreeniä sitten kesäkuun, ja olen itse asiassa syvällä sisimmässäni ollut varma, että nyt niitä ei enää ihan hevillä tulekaan. Eipä olisi paljon kannattanut kuulutella. Tai ehkä unohdin koputtaa puuta.

Juuri nyt on niitä harvinaisia hetkiä sitten viime keskiviikon, jolloin päähäni ei suoranaisesti satu. Siis koko aikaa. Jos olen paikallani. Käytän siis hetkellisen huippukuntoni hyväksi ja kirjoitan blogiin. 

Viikonloppuna olin innostuneen mielen ja vahvan lääkityksen pystyssä pitämänä pohjoisen neuleretriitissä. Vaikka suurin piirtein tiesin, mitä neuleretriitti on, en ollut ehtinyt ihan hirveästi uhrata sille ajatuksiani etukäteen, eikä minulla siten ollut mitään erityisiä odotuksiakaan. Lähdin mukanani monta laatikollista Lumoavan Langan lankoja, ja itselleni varasin tukun käteistä. Varulta vain. Ihan vain ettei jälkeenpäin harmittaisi, jos rahat loppuisivat kesken. En tietenkään aikonut käyttää koko summaa.

Valitettavasti, (budjettini kannalta, ei muuten), retriittiin oli saapunut lanka- ja villakuormallisen kanssa myös Tuulia. Lisäksi kirppispöydästä löytyi aarteita. Ja kas vain, sinne humahti minun matkakassani. Sen siliän tien. Se niistä rahoista. Eikä harmita yhtään.

Vaikka pääni takia jouduin skippaamaan saunomiset, ja vaikka neulottuakin sain  koko viikonloppuna vain pari senttiä sukanvartta, olisi retriitistä niin paljon sanottavaa, että en oikein tiedä, mistä aloittaa tai (tyypilliseen tapaani) milloin lopettaa. Mutta jos pitäisi nimetä viikonlopun kaksi antoisinta asiaa, ne olisivat ihmiset ja Tuulian pitämä värttinäpaja.

Ihan vähäsen pelkäsin retriittiä ja joukkoa uusia ihmisiä, sillä se että jakaa joidenkin kanssa saman harrastuksen, ei tosiaankaan tarkoita sitä, että muuten oltaisiin samoilla aaltopituuksilla ja välittömästi kuin paidat ja peput. Ja vaikka mukana oli myös jo ennestään tuttuja tyyppejä, mietin riittäisikö juttu heidän kanssa pitempäänkin kuin tavallisen neuletapaamisen verran. Mutta hyvä tuuri oli. Kaikki ihmiset olivat niin mukavia ja mielenkiintoisia, että kaivelemaan ei jäänyt mikään muu kuin se, että kenenkään kanssa ei ehtinyt jutella tarpeeksi. (Ja ehkä vähän se, että kiitos migreenin ja lääkkeiden, osa muistikuvista on hitusen sumeita.)

Ottaisin viikonlopun mielelläni jo piankin uusiksi. Mieluiten vähän paremmissa ruumiin ja sielun voimissa tosin. Ja ehkä vähän vähemmän kiireisenä ajankohtana. Mutta joka tapauksessa menisin kyllä toistekin!