Tänään neulojien yö!

Siltä varalta että joltakin on mennyt ohi, vinkkaan että kannattaa käydä tutustumassa tähän sivustoon. Tänä yönä, tai siis klo 21.00-9.00, tapahtuu. En ole ihan varma mitä kaikkea, mutta ajattelin seurailla.

Meikattavana Harmonyssa

Pari kuukautta sitten kirjoitin postauksen, jolle piti tulla jatkoa ihan heti kohta. Sitten iski kirjoitustukos ja vähän tiiviimmät aikataulut, niin että se sitten vain jäi. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan? Niin että palaan asiaan nyt.

Olen tosiaan urakoinut vielä yhden neuleohjeen kimpussa. Sain valmiiksi mallin, joka miellyttää kovasti minua itseäni ja sopii omaan tyyliini aika hyvin. Niinpä aloin miettiä, että olisi kiva, jos neuleohjeeseen tulevissa kuvissa myös meikki olisi jotakuinkin huoliteltu ja harmoniassa neuleen värien kanssa. Omat meikkaustaitoni ovat vielä ehkä hieman kehitysasteella, (ainakin mitä tulee yhtään vahvempaan meikkiin), mutta mieleen ei oikein tullut ketään tuttuakaan, keltä meikkausta pyytää.

Asia jäi hautumaan. Ja kävikin niin, että hyvä meikkaaja (ja mukava tyyppi!) löytyi aivan sattumalta. Joku toinen saattaisi sanoa, että koska säteilin hyvää energiaa tai avasin kanavat, universumi lähetti vastauksen tielleni. (Olen jostain syystä törmäillyt tämäntyyppisiä lausuntoja antaviin blogeihin viime aikoina.) Itse olen vielä sen verran skeptinen, että selitän löydön ihan vain sillä, että olen pitänyt silmäni auki, jutellut uusien tyyppien kanssa ja yleensäkin puhunut minua kiinnostavista asioista. Löysin nimittäin Kauneushoitola Harmonyn siksi, että eräs toinen ravelryläinen vinkkasi sieltä löytyvän Kure Bazaarin kynsilakkoja. Kynsilakkavouhotukseni blogissa kantoivat siis hedelmää! Tiesin että kannatti pulista niistä.

Kynsilakkojen vuoksi kiinnostuin Harmonystä ja varasin itselleni sinne elämäni ensimmäisen kasvohoitoajan. Ihoni on alkanut viime aikoina olla vähän kuiva ja kiristävä ja muutenkin kiinnosti tietää, millaista yleensäkään on käydä kosmetologilla. Kasvohoito olikin ihan älyttömän miellyttävä kokemus. Hoitopedillä köllöttely oli niin rentouttavaa, että olisin saattanut jopa nukahtaa, ellen olisi alkanut pulista kasvohoitoani tekevän Hannelen kanssa. Hannele oli niin mukava ja pirteä, että minulle tuli jotenkin tosi avoin ja innostunut fiilis.

Jutellessa tuli höpistyä vähän vaikka mistä. Yksi asia johti toiseen ja lopulta sovimme Hannelen kanssa meikistä neuleohjekuviani varten. Vastavuoroisesti lupasin kirjoittaa Harmonystä jutun blogiini. (Kirjoitan vähän kattavamman jutun myöhemmin, ettei tämä postaus veny liian pitkäksi.)

Olen ollut meikattavana vain kerran aiemmin eikä minulla ole vielä ihan kauheasti kokemusta naaman paikallaan pitämisestä. Yllättävän vaikeaa, kuulkaa. Sekä meikissä että valokuvattavana oleminen tuntuvat hitusen epäluontevilta, mutta molemmat ovat kyllä ihan mielenkiintoistakin tekemistä. Saa ehkä etäisen käsityksen siitä, miltä tuntuisi olla supermalli. (Luultavasti tosin hyvin, hyvin etäisen käsityksen.)

Meikkiin käytettiin noin tuhatta eri tuotetta. Ainakin omien laskelmieni mukaan. Tai ehkä se tuntui siltä ihan vain siksi, että omaan perusmeikkiini, eli siihen jonka väkerrän täysin satunnaisesti, kuuluu ehkä kolme tuotetta... Meikinalusvoiteesta en ollut varmaan koskaan aiemmin kuullutkaan.

Ehkä käytettyjen meikkien määrä vaikutti siihen, miksi lopputulos toimi valokuvassa noin miljoona kertaa paremmin kuin omakätinen maalaukseni. Sannan kanssa kuvattuja villatakkikuvia katsoessani minulla nimittäin pistää aika pahasti silmään naamani kalvakkuus. (Ehkä se tosin johtuu osittain siitä Sannan Kenian rusketuksen vieressä poseeraamisesta..) En yleensä ymmärrä, miksi on muka jotenkin paha asia olla kalpeampi kuin ruskettuneempi, mutta nuissa kuvissa asia häiritsee minua. Ja koska kerron sen nyt julkisesti, kaikki ne jotka eivät aiemmin pistäneet asiaa merkille huomaavat sen nyt... tällaisia asioita ei yleensä koskaan pitäisi sanoa.

Pyysin Hannelelta kaikkien käytettyjen meikkien tiedot ensinnäkin ihan vain itseäni varten ja toiseksi täällä esiteltäväksi.

Ylärivissä vasemmalta oikealle:
-Jurliquen Lavender Hydrating Mist- kosteuttava kasvovesi.
-Liquid Mineral Foundation eli nestemäinen mineraalimeikkivoide sävy cream ( kosteuttaa, peittää, antaa iholle hehkua)
-Pure Primer- meikinalusvoide (kosteuttaa rauhoittaa, tasoittaa ihoa ja pidentää meikin pysyvyyttä.)
-seuraavana Mineral Mascara- musta
- Natural Perfection Concealer- sävy light (peittää esim. tummia silmäalusia, ihonvirheitä, heijastaa kevyesti valoa.)

Keskirivissä vasemmalta oikealle:
- Mineral Foundation - sävy Grace ( mineraalimeikkivoide, joka on "irtopuuterimainen") Peittää ja tasoittaa tehokkaasti, antaa aurinkosuojan.
- Seuraavana Mineral Lipstick sävy Rose Bud
- seuraavana Mineral Blush- poskipuna sävy pink pinch
 

Alarivissä vasemmalta oikealle:
- Mineral Bronzer - aurinkopuuteri/bronzer sävy Sunlight
- Mineral eyeshadow sävyt pink fetish ja autumn plum
- Eyeliner - sävyt black caviar ja white crystal
- Eye-brow liner - sävy Brunette Beauty
- siveltimet Kabuki ja Blush Brush

Inika on minulle entuudestaan melko vieras luonnonkosmetiikan sarja, jonka tuotteet ovat ilmeisesti melko laadukkaita, ainakin mitä blogeista olen lueskellut. Ja kuvauksia varten tehty meikki pysyi aivan loistavasti koko päivän. Erityisesti luomiväreillä on tapana paakkuuntua luomivakoihini päivän mittaa, mutta ammattilaisen käsistä lähtiessä samaa ongelmaa ei tunnu olevan.

Kynnet lakattiin Kure Bazaarin lakoilla, jotka tilasin aiemmin Joliesta. Sattui niin hyvin, että Kuren Brazil Natural Colors -erikoiserän värit tumma violetti ja kirkas vihreä sopivat neuleen väreihin lähes täydellisesti. Ehkä kyseessä sittenkin oli joku universumin johdatus ja oikeat energiat? (Noh, vielä en ihan allekirjoita. Mutta hyvää tuuria kieltämättä.)

Valokuvia itse neuleesta en uskalla vielä luvata. Ohje on valmis mutta koeneulotettava ja aiemmista kokemuksista viisastuneena en ehkä taida vielä sanoa juuta enkä jaata julkaisuajankohdasta. Enkä julkaista kuvia. Teen parhaani ja katsotaan miten käy.

Sumun ja harmaan kirkastaja

Harmaa ja sumuinen syyspäivä, sellainen jollainen juuri tänään on, on minusta hyvinkin kaunis ja tunnelmallinen.

Joissakin puissa on enää muutamia lehtiä, osa vielä sinnittelee. Enää ei voi puhua väriloistosta, mutta väriläiskistä sentään.

Vaikka pidän harmaasta ja pidän sumusta, kaipaan sen keskelle piristystä. Siksi koin viikonloppuna, että oli aika korkata vähän kuplivaa.

Kuplia

 

malli: Kupla-lapaset, Soile Pyhänniska

lanka: Louhittaren luolan Pohjan akkaa sävyissä sammal ja antiikki, saatu Portissa

puikot: 4 mm, pyöröt (tein magic looppina, kun ei ollut noin paksuja sukkapuikkoja)

langan kulutus: vajaa 50 g molempia värejä

juttua mallin synnystä: Neulovan Nartun blogissa

fiilis: <3

En ole ihan varma, mutta minusta tuntuu, että nämä ovat ensimmäiset itselleni neulomani lapaset. Lapasia olen neulonut muutamat, yhdet keräykseen, muuten kavereille. Kaikki on olleet ihan kivoja neuloa, mutta en ole mikään lapas-fani, (paitsi käyttämisen puolesta), enkä ole tainnut tarttua yhteenkään lapasohjeeseen puhtaasti mallin innoittamana. Toisin oli tällä kertaa.

Joo, palloja. Ehkä vähän tylsää, niinkö? Ei kyllä muuten ole. Ei sen enempää neulomisen kuin lopputuloksenkaan kannalta. Lapaset oli helpot neuloa, mutta eivät missään tapauksessa tylsät. Ja lopputulos... no, en itse asiassa tiedä, mikä siinä viehättää, mutta viehättää. Pallojen muhkeus tekee lapasista tosi lämpimän näköiset. Vielä en ole ehtinyt testata kunnolla käytössä, mutta lapasista tuli sen verran väljät, että alle mahtuu kyllä tarpeen vaatiessa toiset ellei kolmannetkin. Ja kerroslapastautuminen on ollut minun ratkaisuni talvipukeutumiseen monena aikaisempanakin vuonna.

(Jos joku miettii, mistä minä niitä lapasia olen aiemmin kiskonut, niin kerrottakoon, että mummi on ollut erittäin hyödyllinen sukulainen tässä asiassa.)

Jopa talvi saa nyt tulla. Olen valmis.

Tekstiä ruudulle. Edes joskus ja edes suurin piirtein luettavaa.

Viime aikoina minua on vaivannut keskiasteinen kirjoitustukos. Jostain syystä juttua ei vain tunnu irtoavan, ei blogiin eikä muuallekaan. Vähän nolona joudun kertomaan, että neuleohjeideni puhtaaksikirjoituskin on takunnut. Siis se osa, jonka ei pitäisi enää olla edes minkään sortin luovaa työtä. 

En itse usko, että kyse on mistään salaperäisestä inspiraation puutteesta. Inspiraatio ei ole mikään taivaasta tippuva mystinen henki ja hurmos, joka vain valtaa ihmisen ja saa tekemään asioita. Toki joskus tulee yllättäen ja pyytämättä hyvin inspiroitunut olo, mutta ainakaan minun tapauksessani se ei automaattisesti tarkoita, että saisin jotakin lopulta aikaiseksi. (Itse asiassa varmaan suurin osa niistä ideoista, joista olen innostunut, on jäänyt kokonaan toteuttamatta.) Inspiraatio tuntuu oikeastaan useimmiten seuraavan sitä, että päättää alkaa tehdä jotain. Ei joka kerta kun hommiin ryhtyy, eikä aina yhtä nopeasti, mutta yleensä ennemmin tai myöhemmin - jos niin haluaa.

Kun nyt asiaa mietin, uskon että kirjoitustukokseni taustalla on ainakin kolme syytä. Ensinnäkin nykyiset aikatauluni ja ajankäyttökykyjeni taso, toiseksi kummalliset ja selittämättömät pelot (esimerkiksi riittämättömyyden tunne) ja kolmanneksi itseään ruokkimaan alkanut saamattomuuden kierre. Tai koska saamattomuutta on vaikea kuvitella kierteenä, niin vaikkapa saamattomuuden valuma.

Eipä sillä. Eihän minun ole pakko kirjoittaa blogia. Periaatteessa ei ole pakko kirjoitta neuleohjeitakaan, vaikkakin olisi ehkä vähän tylyä jättää luvattu ohje kokonaan julkaisematta. (Tämä julkaisun viivästyminenhän on pelkästään tosi kunniakasta.) Ja jos tälle tielle lähdetään, niin mitäpä sitä on elämässä pakko... sen kuin makaa sängyllä ja katsoo mitä siitä tapahtuu.

Pakko ei siis ole. Mutta kyllä minä haluaisin. Nyt pitäisi vain kaivella jostain ne keinot, joilla kirjoituskanavat avataan. Blogin suhteen voisivat auttaa ehkä seuraavat säännöt, jotka ystävällisesti jaan täällä muiden laiskamatojen luettavaksi:

Bloggauksen alkeet - näin saat aikaiseksi postauksen (siis ehkä)

1) Heti kun tulee mieleen aihe, josta haluaisi blogata, pitää kirjoittaa se johonkin ylös. (Johonkin järkevään paikkaan, ei ehkä esim. kuitin taakse, jonka kohta heittää roskiin.) Näin voisi tehdä esimerkiksi aina kun saa uuden neuleen valmiiksi.

2) Kannattaa päättää etukäteen, milloin aikoo kirjoittaa blogitekstin. Tai jos ei etukäteen, niin aika ajoin on vain päätettävä että nyt p*rkele!

3) On syytä laskea odotuksia. Joka kerta ei kuitenkaan tule pelkästään loistavaa tekstiä, turha sitä on odotella. Harva edes lukee blogeja siksi että uskoo kokevansa vain mahtavia kirjallisia elämyksiä. Ei kannata jättää postausta kirjoittamatta vain siksi, että ei usko siitä tulevan kovin ihmeellistä. Tekstin laadulla alkaa olla väliä ehkä siinä vaiheessa kun jokin asia ottaa aivoon niin pahasti, että kirosanoilta on vaikea ymmärtää itse sisältöä.

4) Kuvia voisi joskus ottaa. Mutta kun kuitenkaan ikinä ei ehdi tai muista tai jaksa, niin blogiin voi kirjoittaa siitä huolimatta, jos niin haluaa tehdä. Kaikki eivät ehkä jaksa lukea kuvattomia postauksia, mutta haitanneeko tuo? Ei tämä mikään Instagram ole. (Vai mitä ne on ne kaiken maailman kuvapalvelut? Minä olen tippunut jo kehityksen kelkasta ja mummoilen menemään vanhanaikaisine asenteineni.)

5) Jos pää on täynnä ylivertaisen hienoja ajatuksia, jotka ehdottomasti pitäisi jakaa kaikelle kansalle, mutta jotka jostain käsittämättömästä syystä eivät vain jäsenny järkeviksi lauseiksi ja johdonmukaiseksi kokonaisuudeksi, voi ajatuksiaan luonnostella mind mapille, ranskalaisille viivoille tai mikä nyt tuntuu omimmalta.

Muita ideoita?

Näillä voisi ainakin lähteä liikkeelle. Pino neuleita odottelee pingotusta, kuvaamista ja bloggaamista. Ajatuksia ja mielipiteitähän minulla myös riittää. Toteutukseen asti saaminen on nyt se haaste. Ja ehkä haasteeseen voisi koittaa olla suhtautumatta lopullisena esteenä...

Möhkiksen seikkailut jatkuvat!

Muistatteko vielä Möhkiksen? Sen tyypin, jonka kanssa matkustin viime keväänä.

No, hälläpä on nyt oma blogi. Blogi on vielä aluillaan, eli saa nähdä, millaiseksi sen sisältö muodostuu, mutta ainakin sieltä löytyy paitsi Möhkiksen seikkailuja myös kauniita käsitöitä. Käykää katsomassa, jos pidätte pienistä pehmoeläimistä. Tai upeista neuleista.

Kuinka saada lankaa ilmaiseksi*

Törmäsin tässä vähän aikaa sitten aika ihastuttavaan pantaohjeeseen. Jonkin sortin pantaa olen haikaillut jo pidempään, joten ohjejahan oli pakko ostaa saman tien sen kummemmin miettimättä. Olen korvistani palelevaa (ja kipeytyvää!) sorttia, mutta pipon laittaminen päähän ei houkuttele tai edes muistu mieleen silloin kun ulos lähtiessä ottaa takinkin vain varulta mukaan.

Ostettuani ohjeen ja ollessani jo kaikin puolin valmis aloittamaan tajusin yhtäkkiä, että minulla ei itse asiassa ole varastoissani juurikaan sopivan paksuista lankaa. En ole koskaan tullut hamstranneeksi juuri fingeriniä paksumpaa tavaraa, ilmeisesti sillä ajatuksella että paksummista langoista ei koskaan tiedä paljonko niitä tarvitsee, tai sitten siksi, että jostain syystä sukkalangat puhuttelevat minua enemmän. En tiedä.

Onnistuin lopulta kaivelemaan esiin edellisen villatakin jämät. Kävihän se nyt paksuuden puolesta, mutta väri häiritsee. Kun en mä haluu mitään vihreetä... Pistin puikoille kuitenkin ja neuloin menemään. Että jos nyt ensi hätään.

Eilen keksin kuitenkin oivan ratkaisun, jonka avulla vältin paitsi kaupungille raahautumisen myös rahan tuhlaamisen lankavyyhtiin. Pistin viestiä serkulleni ja ehdotin että tulisin piipahtamaan. Muutaman tunnin ajan istuin kyläilemässä, kuuntelin kiltisti serkun tylsiä juttuja, myötäilin hänen mielipiteitään ja kehuin hänen älyään, kauneuttaan ja havaintokykyään. Jossain vaiheessa kesken erään iän ikuisen ihmissuhdejutun kiemuroita päätin ajan olevan kypsä.

"...niinpä minä sitten sanoin sille, että..."

"Hei muuten, anteeksi kun keskeytän, sori, mutta tuli tässä ihan vaan yhtäkkiä mieleen, että ei sinulla sattuisi olemaan mitään suunnilleen Cascade-vahvuista lankaa ylimääräisenä.. jotain jämiä.. sata grammaa, vajaa sata, jotain semmoista..?"

"Jaa, no tuota... voin mä kai katsoa..."

"No vilkaisepa. Tai siis ei toki minun takia tarvitse, mutta jos siitä nyt ei ole vaivaa, tuli vaan tosiaan mieleen tässä, että jos sulla sattuu olemaan ylimääräistä... mitäs siinä laatikossa on?"

"No ois mulla tätä Cascadea tässä, jota jäi villatakista yli, mutta..."

"Aaa, sehän ois passeli! Siis tietenkin jos siis et tarvii sitä itse. Toki en halua mitenkään riistää tai mitään... näytäpä sitä vähän!"

"Niin, oishan sitä parisataa grammaa, olin ajatellut ehkä jotain pipoa ja lapasia, mutta kaipa..."

"Oo, onpa hienoa, kiitos! Joo, ei siitä paristasadasta grammasta tosiaan riitä oikein mihinkään, voin kyllä tosiaan ottaa tämän yhden niin sulla ei pyöri siellä turhana, jos sulla ei kerta ole niille mitään kummempaa ideaa."

"Niin, joo, no eihän mulla toki just nyt..."

"Mutta en siis toki halua mitenkään viedä, mutta ihan jos sulla kerta on näin ylimääräisenä, viehän ne tilaa siellä laatikossa toki, että ihan mielelläni autan kyllä."

"Niin, joo, no jos..."

"Mutta joo, pitääkin tästä alkaa mennä, olipa mukava nähdä! Ja et varmaan halua tästä mitään rahaa, vai mitä? Näin kavereiden kesken. Voidaan joskus jotain vaihtokauppaa vaikka ehkä, joo, tai katotaan nyt miten... mutta minäpä lähden, moikka!

"No heippa..."



*Tarina ja erityisesti vuoropuhelu on ehkä hitusen liioiteltu.** En voi välttämättä suositella kokeilemaan, varsinkaan sellaisten kavereiden kanssa, joita haluaa jatkossakin nähdä.

**Siitä kohtaa nimittäin, että en oikeasti sentään jaksanut kuunnella niitä serkun juttuja, kunhan päästelin sopivin välein jotain myötäileviä "ahaa" ja "niinpä" -tyyppisiä kommentteja.

Portti 2013

Vanhuus ei tule yksin. Viime viikonloppu vierähti neuleretriittipuuhissa Portissa ja olo on ihan naatti vielä nyt pari päivää myöhemminkin. 

 

Naatti, mutta innostunut naatti. Moni taisi lähteä retriitissä varsin inspiroituneena ja niin kävi minullekin. Oma intoni ei tosin kohdistu neulomiseen, (ainakaan tavallista enempää siis), vaan uutta pontta saikin kehruuharrastus.

Tulin viikonlopun aikana siihen tulokseen, että Portti voisi olla toiselta nimeltään yhtä hyvin esimerkiksi kateusfestivaalit. Joka ikisellä osallistujalla oli taatusti jotain tosi ihanaa, joka olisi kelvannut minullekin, tai sellaisia upeita taitoja, joita minulta (vielä) puuttuu. Hyvä esimerkki on kuvassa olevat kirjoneulesukat, joita ihastelin avoimesti ja joista räpsäisin kuvan salaa.

Itse otin Portti-neuleeksi mukaan tylsästi aivan tavalliset perussukat. Ihan vain siksi, että ainakin niihin uskoin keskittymiseni riittävän. Pakkasin kyllä mukaan myös puikot ja langan Cookie A.-sukkia varten, mutta se projekti ei saanut vielä mahdollisuuksia kehruutouhun viedessä mukanaan.

Pari pienen pientä ostosta tuli tehtyä... Kun nyt kerta oli se rukinkäyttömahdollisuus, tarvitsi tietysti villaa, jota työstää. Ihan vasten tahtoani kyllä ostin, sulasta hyväntahtoisuudesta ja käsityöyrittäjän tukemisen halusta. Ja ympäristön paineen vuoksi. Enhän minä muuten...

 

 

Ihan vaan tukemishalusta ostin projektipussinkin. Tuollaisen vaaleanpunaisen, kääntöpuoleltaan hopeanharmaan. Enhän minä sille mitään käyttöä voi keksiä, kun omistan jo kaksi projektipussia ja koskaan ei tietysti ole niin montaa työtä yhtä aikaa kesken. Pois se minusta.

Ihan vahingossa ja tarkoittamattani yllytin muitakin ostoksiin. Yksi kavereista löysi Ilon laareista Soft Silkiä itseään miellyttävässä värissä ja mietti, saisiko kolmesta vyyhdistä neulottua jotain mukavaa. Mieleeni pulpahti mekko, jonka itse olen neulonut kyseisestä langasta, ja aivan viattomasti kysyin, sattuisiko lankaa löytymään hänelle sieltä yhtään enempää. Tässä vaiheessa kävi käsky poistua huoneesta. Mutta minkäs minä näille lankamyyjän vaistoilleni mahdan? Lumoavassa Langassa työskentely on jättänyt jälkensä.

Mitäs muuta? No saunottiin ja höpötettiin ja syötiin... jälkikäteen on ruinattu reseptien perään, kun neulojatoverit toivat paikalle niin älyttömän makoisia kakkuja ja leivänpäällistahnoja sun muita. Pakko pian järjestää jotkut juhlat, että saa syyn kokeilla miten itse onnistuisin niiden leipomisten kanssa. (Mutta en kyllä kutsu montaa ihmistä, että saan kuitenkin itse syödä mahdollisimman paljon. En minä nyt sentään ihan puhtaasti hyväntekeväisyyssyistä ja muiden etu mielessäni ala leipoa.)

Kivaa oli. Nyt kun taas saisi jostain vähän lisää tunteja vuorokauteen. Ja tietysti lisää rahaa. Kun eihän mulla ole edes rukkia!