sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Rukki!

Ou nou! Tai siis oumaigaad! Sain jo yhden joululahjan ja se on rukki!

Pakko oli tulla hehkuttamaan, ihan tälleen vaan pienesti. Oon aivan hämmennyksissä.

Vaan apua... mullahan oli jo ennestään ongelmia sen kanssa että en ehdi tehdä kaikkea mitä haluan. Mistä minä revin ajan tälle? Iiks!

No, nipistetään yöunista. Ei se oo niin justiinsa. Eihän?

perjantai 20. joulukuuta 2013

Sama takki, uudet värit

Tämä talvi on ollut kieltämättä erikoinen. Ainakin täällä. Lunta on tullut ja sulanut varmaan jo viisi kertaa ja tänäänkin on satanut kauniin hahtuvaisia hiutaleita kunnes ne jossain vaiheessa yllättäen muuttuivat epämääräisiksi märiksi lönteiksi. Minulle alkaa tulla jotenkin skitsofreeninen olo tämän sään kanssa... Siinä mielessä saa olla tyytyväinen, että onnistuimme Essin kanssa hyödyntämään yhden niistä harvoista päivistä, joina sää pysyi vakaana ja kauniina.

Olen tässä jo jonkun aikaa odotellut, että Essi postaisi blogissaan koeneulomastaan Hearts&Minds -takista, jotta voisin linkata sinne esitellessäni hänen takkikuvansa myös täällä. No, odottavan aika on pitkä ja näköjään myös jokseenkin turha, joten antaa mennä ilman. Ja ymmärrän kyllä, että runosuoni ei aina kuki, itsellänikin on nyt jostain syystä vaikeuksia tekstin tuottamisessa. Mutta parhaani teen.


malli: Hearts&Minds Cardigan, minun ohje siis
lanka: Dropsin Lima 
puikot: oletettavasti ne, mitkä annettiin ohjeessa
tekijän fiilis: Essi väittää, että tykkää takista. Noin muuten en uskalla pistää sanoja hänen suuhunsa.
minun fiilikseni: tykkään!



Pidän Essin neulomasta versiosta todella paljon. Värivalinta tekee kyllä takista heti hänen näköisensä ja näköjään mallinkin puolesta takki passaa. Ohjeessa onkin toki jonkin verran vinkkejä siihen, miten takkia voi muokkailla omalle vartalolle sopivaksi, joten toivon mukaan ohjeesta voi neuloa useammankinlaiselle keholle. Takki neulotaan ylhäältä alaspäin, joten sovittaminen ja sovelteleminen on suhteellisen helppoa varsinkin kokeneemmalle neulojalle. Ja jos olen onnistunut tavoitteessani, myös muille.















Minusta on kyllä aivan mahtava nähdä omista ohjeistani tehtyjä neuleita. Se on jotenkin mielettömän palkitsevaa ja jännää. Ehkä kaikista mielenkiintoisinta olisikin nähdä, millä tavalla ihmiset tekevät neuleen oman tyylisekseen. Näistä kuvista tykkäänkin eniten niistä, missä Essillä on päällään myös itse tekemänsä asusteet, (sori, en tiedä niiden ohjeista mitään). Ja jännä juttu, en ole ikinä pahemmin ajatellut violetin ja kirkkaanpunaisen yhdistämistä, mutta sehän näyttää toimivan.


Kuulisin mielelläni teidän muidenkin kommentteja tästä takista. Erityisesti kiinnostaisi tietää, vaikuttaako mallien näkeminen eri väreissä ja eri ihmisten päällä teidän mielikuviinne niistä.

Olen joskus pistänyt merkille, että osa ihmisistä osaa katsoa mitä tahansa vaatetta heti kuvitellen sen itsensä päälle tai mitä tahansa neulemallia niin että tietää heti, millä muutoksilla siitä tulisi itselle parhaitsen soveltua. Toisten taas tarvitsee nähdä vaate juuri itselle kolahtavassa värissä tai suuurin piirtein itsensä mallisen ihmisen päällä ennen kuin osaa sanoa, voisiko vaatteesta olla iloa itselle. Minusta tuntuu, että itse osaan nykyään melko hyvin kuvitella, toimiiko joku malli minun päälläni tai minun väreissäni, mutta aina ei ole ollut ihan niin. Sanotaanko vaikka niin, että kantapään kautta oppii...




PS. Teki muuten mieleni aloittaa tämä postaus purnauksella ja ärräpäillä, sillä kulunut viikko ei ole mennyt yhtään niin kuin piti. Koska ketään ei kuitenkaan kiinnosta minun tarkempi sairaskertomukseni, tiivistettäköön tunnelmat siihen, että minulla on nyt antibioottikuuri ja sen olisi voinut aloittaa aika paljon aikaisemminkin. Joulufiilikseni ovat olleet tällä viikolla enemmänkin katkerat kuin karkeloivat ja tarinani päivästä jona lähinnä aloitin kaikkea saamatta mitään tehtyä on tarina tämän viikon parhaan päivän parhaasta osasta. Mutta nyt alkaa onneksi mennä jo vähän paremmin.

PS2: Teki mieleni laittaa postauksen otsikoksi Essikatselu. Se olisi ollut ihan hulvaton. Mutta jänistin.

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Tehokkaasti aloitettu

 Tänään olen 
  • aloittanut siivoamisen ja tyhjentänyt tiskikoneen. Kone on nyt auki, (mitä aina vihaan, koska meinaan jatkuvasti kompastua osittain oviaukon edessä olevaan kanteen), ja tiskipöydällä odottaa kasa astioita, jotka aioin pistää koneeseen heti seuraavaksi.
  • alkanut soittaa kitaraa. Viritin alemman E-kielen, (homma, jota inhoan), kävin penkomassa kirjahyllystä nuotteja ja tapailin neljä tahtia erästä biisiä.
  • neulonut. Neuloin pari riviä yhtä neuletta ja noin puolitoista riviä toista. 
  • tehnyt punttitreenin, koska halusin selvittää, missä kunnossa käsilihakseni ovat. Toisin sanoen tein molemmilla käsillä kolmesta eri liikkeestä huikeat viisi toistoa. Päädyin siihen, että käsivoimani ovat selkeästi ehkä kasvaneet, pysyneet samoina kuin ennen tai mahdollisesti laskeneet. Koska viidellä toistolla yhtään mitään liikettä ei saa kovin kattavaa käsitystä asiasta.
  • lukenut muutaman blogipostauksen jotakuinkin silmäillen ja melkein loppuun asti.
  • meinannut kirjoittaa eräästä mielenkiintoisesta ajatuksesta blogiini, mutta aloinkin kirjoittaa tätä.

Nyt minua mietityttää, olenko kenties ihan pikkuisen impulsiviinen, ja jos, niin olenko sellainen aina ja nyt vasta huomasin sen, vai onko minulla nimenomaan tänään jotain keskittymisvaikeuksia ja mistä se kertoo.
 
Ehkä joulu tulee juuri oikeaan paikkaan. Nyt olisi hyvä hetki vähän pysähtyä ja rauhoittaa mieltä.
 
Tietysti tarkoitus on tänä jouluna, viikonlopusta alkaen, käydä viidessä eri paikassa ja tavata suurin piirtein ja karkeasti arvioiden tuhansia eri ihmisiä. (Mahdollisesti vähän vähemmän, mutta osa niistä on lapsia, joten kappalemäärä ei ole ratkaiseva.) Voi olla, että sikäli joulun viettoni ei täytä kaikkia pysähtymisen ja rauhoittumisen kritreerejä.

Toisaalta jouluna (minun) ei tarvitse tehdä töitä eikä opiskella. On myös ihan sallittua olla stressaamatta siitä liikkuuko tarpeeksi ja syökö oikein. Varmaan on ihan oikein ja kohtuullista valita jouluneuleeksi sellaiset sukat, jotka on jo kerran tehnyt. (Muutenhan minä en koskaan niin tekisi, never!) Minua on jo pidempään kutkutellut toiset Ellingtonit. Ei muuten, mutta kun Cookie A. on päivittänyt ohjeensa ja pitäähän minun päästä tarkistamaan, mikä on muuttunut...


Tai ehkä viime vuonna jouluna jalassa pitämäni sukat vain iskostivat kyseisen mallin ja joulun ajan mielessäni tiukasti yhteen. Nyt Ellington assosioituu täysin jouluun ja olen ihan vietävissä. Ei voi ehkä mitään.


Nyt pitäisi vielä paketoida lahjat ja siivota asunto sellaiseen kuntoon, että tänne olisi mukava palata. Jälkimmäisestä voi ihan hyvin joustaa. Vielä on myös pari tilaustyötä. Pakatakin on ehkä pakko. Ehkä kaikki nämä hommat voisi koittaa tehdä hissukseen ja keskittyen?


sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Unelmien tarkoitus

Viime aikoina ajan henkeen on tuntunut kuuluvan unelmien toteuttaminen. Niistä kirjoitetaan blogeissa, niiden vuoksi tehdään aarrekarttoja ja niiden eteen tehdään töitä. Olen ainakin itse törmäillyt tähän teemaan paljon, lukenut siitä ja pohtinutkin sitä. 

Onnellisuus puolestaan on kiinnostanut minua oikeastaan aina. En tarkoita, että olen aina halunnut olla onnellinen, se on sujunut minulta yleensä melko hyvin. Minua kiinnostaa nimenomaan onnellisuuden olemus. Mitä se on, ketkä ovat onnellisia, miten se koetaan... Olen tullut lukeneeksi aiheista kirjojakin ja totta puhuen tieteelliseen tutkimukseen pohjautuneet kirjat ovat tehneet minuun paljon suuremman vaikutuksen ja olleet kanssani enemmän samoilla linjoilla kuin juuri mitkään selailemistani self help -oppaista.

Ajatukseni unelmien toteuttamisesta pohjautuvat käsityksiini onnellisuudesta. Uskon, että oman hyvinvoinnin ja omien tavoitteiden eteen ponnisteleminen voi lisätä onnellisuuden kokemusta, ainakin jos pääpaino on tavoitteiden sijaan erityisesti tekemisessä ja siitä nauttimisessa. (Tämän tyyppisiä ajatuksiani vahvistaa esimerkiksi Mihaly Csikszentmihalyin kirjoittama teos Flow - elämän virta.) Uskon myös, että mielekkyyden kokemus, jonka ihminen saa tehdessään töitä unelmiensa eteen, on yksi onnellisuuden osatekijä.


Ihmettelen kuitenkin, tarvitseeko ihmisen muka saada kaikken mitä hän haluaa? Unelmien tavoittelusta puhuttaessa niin ei toki suinkaan aina väitetäkään. Mutta toisaalta tietyissä positiivista ajattelua ja onnellisuuttakin käsittelevissä teksteissä sen tyyppinen ajatus toistuu. "Toivon sinun saavan kaiken mitä haluat." Ja toisaalta universumi antaa ihmiselle kaiken mitä hän haluaa, jos hän vain elää oikeanlaista energiaa heijastaen. Jotain sellaista.

Mutta tarvitseeko ihmisen todella saada kaikki haluamansa ollakseen onnellinen? Ei tarvitse. Perustan tämän väitteeni paitsi yllä mainitsemani Flow -kirjan sisältöön, myös M. P. Seligmanin teoksessa Aito onnellisuus kerrottuihin tutkimustuloksiin. Ja mikä tärkeintä näin nykypäivän self help -argumentoinnissa, omaan kokemukseeni.


Siksi mietin välillä, onko järkeä kannustaa ihmisiä olemaan positiivisia ja löytämään sisäisen onnellisuutensa sillä, että siinä tapauksessa kaikki asiat ympärillä vain järjestyvät? Pitääkö kaikkien asioiden järjestyä? Siis juuri minulla?

Ei että pitäisin missään tapauksessa vääränä sitä, että onnellisuuteen kannustetaan. Mutta käykö ihmiselle sitten vähän niin kuin Nipsulle Näkymätön lapsi kirjan tarinassa Sedrik? Hän antaa pois rakkaimman tavaransa, koska on kuullut, että kun antaa jotakin toisille, saa sen kymmenkertaisena takaisin ja lisäksi tuntee olonsa ihmeelliseksi. Nipsu-parka tunsi olonsa lopulta vain epätoivoiseksi ja katuvaksi.

Toisin sanoen, miksi hyviä asioita ei tehtäisi ja koettaisi yksinkertaisesti niiden itsensä takia, ei vain saadaksemme jostakin jotakin vielä hienompaa?

Voi olla, että universumi lähettää meille kaiken mitä haluamme, jos vain haluamme oikein, vaikka väite minun mielestäni sotiikin kaikkea todistusaineistoa vastaan. Mistäs minä tiedän. Koskaanhan ei voi todistaa, että joku henkilö, joka vaikuttaa olevan positiivinen, mutta joka silti saa koko ajan vastuksia elämään, ei kuitenkin jossain sisimmässään ajattele väärin. Eli kukapa tietää... Mutta voin sanoa, että vaikka en tiedä kaikkia maailman asioita, uskon kuitenkin hyvin vahvasti, että universumi ei toimi tietoisesti tai tarkoituksella ihmisen hyväksi, ei edes niiden, jotka säteilevät oikeanlaista energiaa.


Toteuttipa universumi unelmamme tai ei, auttoipa onnellisuus unelmien saavuttamisessa tai tulimmepa onnelliseksi unelmien saavuttamisella, en edelleenkään voi välttyä näkemästä tässä erästä häiritsevää epäkohtaa. Tai epäreiluutta. Tässä unelmien toteutus -intoilussa on minusta jotain vähän häiritsevää.

Unelmien toteuttaminen tai niistä jahkaamien tuntuu minusta pohjimmiltaan olevan hyvin itsekeskeistä. En tarkoita itsekästä, mitä se toki voi jonkun kohdalla myös olla, vaan nimenomaan itsekeskeistä. Maailma pyörii minun napani ympärillä. Tai jos nyt ei aivan niinkään, omat ajatukset pyörivät oman navan ympärillä.


Ei siis sillä, että siinä itse asiassa olisi varsinaisesti mitään väärää. Itsekeskeisyys sinänsä on vielä tavallaan aika neutraali asia. Ja sitä paitsi hyvin luonnollinen. Itsekeskeisyys ei tarkoita sitä, etteikö haluaisi hyvää myös muille tai että pelkästään omat asiat kiinnostaisivat. Kaikki riippuu ehkä itsekeskeisyyden määrästä. 

Ongelma ei niinkään minusta ole se, etteikö itseään saisi tai kannattaisi ajatella. Hankaluus on se, että sen korostetaan olevan jotenkin erityisen tärkeää. Olen melko huono pukemaan sanoiksi ajatuksiani tästä aiheesta, koska ajatukseni ovat edelleenkin hyvin jäsentelemättömät ja epäilemättä myös keskenään ristiriitaiset. Mikä on väärin ja mikä ei? Onko tässä jokin ongelma? Se mitä tarkoitan on, että entä jos niiden puhtaasti omaan elämään liittyvien unelmien rinnalle saataisiin vielä enemmän unelmia muidenkin ihmisten paremmasta elämästä?

Ei ole tarkoitukseni väittää, että kaikki unelmiensa eteen ponnistelevat olisivat täysin piittaamattomia muista ihmisistä. Itse asiassa minusta tuntuu, että monen unelmat saattavat liittyäkin osin myös muiden hyvään - esimerkiksi unelmat hyvinvointialalla työskentelemisestä. Unelmien toteutus -keskustelussa kuitenkin korostuu ihmisen itsensä hyvä olo, omat päämäärät, omat toiveet... 

Minullakin on jonkun sortin unelmia ja tavoitteita. Kait. Nimittäin kun pysädyin tosissani miettimään, mitä haluaisin, jos saisin mitä vain ja mistä asioista minun sydämeni syttyy... oikeastaan omaan elämääni en kaipaa juuri mitään. Minulla on asiat aika hyvin. Haluaisin olla terveempi, mutta olen jo terveempi kuin viime vuonna. Olisi kiva joskus matkustella jonnekin, mutta ei se ole niin tärkeää. Rahaa voisi olla enemmänkin - tai oikeastaan sitä pitäisi saada. Mutta se ei erityisesti saa sydäntäni palamaan.

Minä haluaisi oikeastaan löytää oman väyläni tehdä tätä maailmaa jollain tavalla paremmaksi. Voisinko ehkä tehdä jotain sellaista kuin Caring Hands? Jotain mikä työllistää heikommassa asemassa olevia ihmisiä? Voisinko tehdä nuorisotyötä, olla juttukaverina niille, jotka elävät yhtä elämän herkimmistä vaiheista?

Mitä minä voisin tehdä?

Minun unelmani, se mitä todella haluaisin, olisi saada itseni niin vahvaksi ja luovaksi, että voisin kantaa oman korteni kekoon tässä maailmassa. Kaikki ne muut asiat, joita tahtoisin - hyvä kunto, rahaa, lisää hyviä ihmissuhteita, uusia taitoja - ne olisivat asioita, jotka olisivat ihan jees, eivät unelmia. Koska nytkin on hyvä.

Minä tosiaan olen onnellinen.


Kuvituksena satunnaisia otoksia ihan onnellisista hetkistä.

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Arvontavinkki suomalaista käsityötä arvostaville (ja niille, jotka tykkää minusta)

En tiedä, kuinka moni blogini lukijoista on niitä ihmisiä, jotka neulovat aina itse kaiken mikä neulottavissa on, mutta arvelen että ainakin aika moni teistä arvostaa käsityötuotteita ylipäänsä. Siispä vinkkaan nyt eräästä arvonnasta.

Talosanomat-sivuilla esitellään oululainen yritys Ululai, joka valmistaa, valmistuttaa ja myy käsin ja neulekoneella neulottuja kauniin yksinkertaisia asusteita sekä sisustustuotteita. Ululai-mallisto on syntynyt yrittäjän itsensä omista tarpeista, kun hyvälaatuisia ja mutkattoman kauniita asun täydentäjiä ei tuntunut löytyvän mistään.

Aiemmin viittasin neulealan töihin, joita olen nyt päätynyt tekemään. No, teen ne työt juuri tälle Ululaille ja kuten kerroin, tällainen sopii minulle loistavasti, etenkin nykyisessä elämäntilanteessani. 

Siksi haluankin vinkata täällä arvonnasta, joka on Talosanomien sivuilla meneillään 16.12. asti. Jos haluatte voittaa sievät Sara K-kämmekkäät itsellenne, käykää kokeilemassa onneanne. Jos arvaan oikein, kämmekkäät neulon sitten minä. 
 
Arvonnan yhteydessä oleva juttu kannattaa myös lukea. Minusta se oli varsin inspiroiva.
 
Ululain tuotteita saa tietysti tilata muutenkin ja samalla tulee kannattaneeksi paitsi ihanaa oululaista yrittäjää Lottaa, myös minun työntekoani. (Ilahdun siitä varmasti!) Minä en tee kaikkea mitä mallistosta löytyy, mutta ei se haittaa, saa sieltä minun puolestani tilata mitä tahansa.

tiistai 10. joulukuuta 2013

Suunnitelman muutos

Höm höm. Asia on nyt näin ja tilanne on tämä. En sitten ehtinyt saada mysteerisukkaohjetta valmiiksi eiliseksi, en edes lähelle. Koska näköjään ei riitä, että ajattelee "kyllä minä ehdin jossain välissä", vaan jossain pitäisi oikeasti olla se väli, jossa voi yrittää ehtiä.

Ei se mitään. Onneksi en tullut luvanneeksi ohjetta satavarmasti juuri tähän väliin. Mutta koska olen sitä kuitenkin mielessäni sen verran paljon pyöritellyt ja langatkin tullut hankkineeksi, aion saada sen uunista ulos ainakin jossain vaiheessa. Joko siitä tulee sitten hyvin tiivistahtinen mysteerisukka, (ei ehkä kannata), tai julkaisen sen ihan vain yhtenä ohjeena. Toivottavasti kukaan mysteeriohjetta odottanut ei siinä tapauksessa täydellisesti pety... 

Joka tapauksessa aikatauluni on vielä aika tiivis. Minulla on tällä ja ensi viikolla tentit ja ensi viikon alkuun pitää ehtiä myös tehdä muutama tilaustyö tenttiin lukemisen lomassa. Pari sosiaalista tilaisuuttakin on järjestäytynyt tälle viikolle, ja vaikka saatankin mielihyvin neuloa seurassa, neuleohjeen vääntäminen vaatii sen verran intensiivisempää keskittymistä etten ole aivan varma katsottaisiinko sellaista aktiviteettia täysin suopeasti.

Noh, pysykää kuulolla, jos vaikka ihmeitä ehtii tapahtua. Mutta ei nyt lasketa sen varaan.

Jos sukkapuikkoja kovin syyhyttää, vielä ehtinee mukaan Missä neuloimme kerran -blogin jämälankavillasukkajoulukalenteriin. Vinkkaan siltä varalta, että joltakulta on tuo mennyt ohi, vaikka tuskinpa niin on, sen verran moni tuntuu intoutuneen mukaan. Niin kuin ehdin minäkin intoutua ennen kuin tajusin, että ei tässä vain riitä aika...

Onneksi kiire voi olla vain korvien välissä. Aika on nyt periaatteessa aika tiukilla, mutta minulla on mukavan leppoisa ja koko ajan jouluisempi olo.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Lumivyöry

Koska lumen tulo on saanut minut ihastuksesta sekaisin, ja kun nyt vihdoin kun tuli otettua lumihiutalesukista kasa kuvia, läjäytän kuvavyöryn tänne. Kuvat on kuitenkin neuleblogien parasta antia, eikö?


malli ja ohje: viime vuoden mysteerisukkaohje, by meitsi!
lanka: Louhittaren Luolan Väinämöinen, värit Joulu ja Hopea
puikot: sukkapuikot 2,25 mm
lankaa meni: punaista alle 100 g ja harmaata alle 50 g (sen tarkemmin en ole näköjään ottanut ylös)


Näitä kuvia katsoessa ja sukkia käyttäessä into uutta joulusukkamysteeriä kohtaan kasvaa koko ajan. En kyllä ole ihan varma, mistä revin ajan suunnitteluun ja ohjeen kirjoittamiseen, mutta hinku siihen alkaa olla valtava.

En tiedä, kuinka paljon tähän innostukseen vaikuttaa ihan viime päivinä iskenyt joulunodotusfiilikseni. Viikonloppuna vietin pikkujouluja kahteenkin otteeseen, (täällä juttua toisesta niistä), ja pikkujoulujen rääpiäisiä kerran. Ilmeisesti glögi, piparkakut, seura, sauna, askartelu, juustot, suklaa, langat, kynttilät ja lahjasessiot tekivät tehtävänsä. Soilen luona kun yksi neulojista vielä hyräili vanhaa kunnon hittibiisiä joulupukkii, joulupukkii, valkopartaaa, vanha ukkii, alkoivat ilmeisesti kehoni joulusolut aktivoitua. Ja tässä sitä nyt ollaan. Hei, tonttu-ukot hyppikää!


Tänä vuonna olen jopa ostanut yhden joulukoristeen. Kerta se on ensimmäinenkin. Ja joulukoristeen askartelu oli jotain aivan ennenkuulumatonta, mutta niin sitä vain tuli sekin tehtyä. Pikkujoulut ovat selvästi kehittäviä.






 




Onneksi näitä sukkia kehtaa käyttää jo ennen joulua. Lumihiutaleet on sentään ihan käypää tavaraa talvella muutenkin. En siis vaikuta aivan kajahtaneelta jouluintoilijalta nämä jalassa.

Käykäähän lataamassa ohje itsellenne, jos mielitte näitä neuloa. Vielä ehtii saada ohjeen ilmaiseksi, muutan sen maksulliseksi näillä näkymin joskus vuoden vaihteen jälkeen.

Ja tässä vielä viimeinen ja ehdottomasti paras kuva. Kiitokset Essille jalkojen lainasta.


Talven valkohiutaleet ne kilvan leijailee!

 

Suorat lahkeet my ass, (tai ainakin melkein)

Tiedättekö mikä minua vähän rassaa? Ne kummalliset pukeutumissäännöt. Ehkä joku muistaakin, että kaiken maailman "näin sinun tulee pukeutuman" -neuvot vain sahaavat jotain hermoani. Kuten olen aiemmin jo jauhanut, minusta on vielä ihan ok kertoa, miltä kynähame näyttää A-vartalon päällä ja minkälainen vaate korostaa mitäkin muotoa. Nämä tiedot voivat varmasti olla hyödyksi ihmiselle, joka ei ole testannut kaikkea ja joka haluaa saada hyviä vinkkejä. Sen sijaan väite, että tietyn tyyppinen vartalo pitäisi verhota tietyllä tavalla on minusta raivostusttava. Kysehän on, tai ainakin sen pitäisi olla, siitä, mitä ihminen itse haluaa korostaa.

No, nyt lueskellessani jotain vanhaa Evita-lehteä törmäsin neuvoihin farkkujen pukemisesta. Sinänsä ihan joo kiva lukea jotain pientä vertailua, mutta tuota...


 ...miksi lehdessä väitetään, että erityisesti omenavartaloisen kannattaa suosia suoralahkeisia farkkuja?


Minua häiritsee tällaisessa viestinnässä kaksi kohtaa. 

1. Miksi väitettä ei perustella tai avata yhtään? Miksi omenavartaloisen pitäisi suosia suoraa lahjetta? Minkälaisen visuaalisen vaikutuksen omenavartalo siis tästä saa ja miksi se on hyöty? Minua ärsyttää suunnattomasti (first world problem), että jokin tällainen suositus pitäisi ottaa vain annettuna ilman minkäänlaista perustelua. Entä jos omenavartaloisella on mielessään ihan eri tavoitteet ulkoasun suhteen kuin säännön antajalla mutta hän kuitenkin luulee, että tässä puhutaan samasta asiasta? Ylipäänsä, eikö voisi mitenkään vain kirjoittaa, että jos omenavartaloinen haluaa korostaa/häivyttää aluetta x, kannattaa suosia tätä tai tuota mallia?

2. Ja siis... väitehän on ihan väärässä! Täyttä höpö höpöä. Okei, ainakin minusta. Jälleen kerran: kysehän on tietysti siitä, mitä kukakin haluaa vaatevalinnoillaan saavuttaa. Eli en voi tietenkään antaa itsekään lausuntoa mistään universaalista totuudesta. Mutta jos omenavartalotyypin edustajana nyt kerron oman mielipiteeni, väittäisin että se on perustellumpi kuin Evitassa ollut väite. (Vaikka vaikea tietysti vertailla, kun lehti ei kerta vaivautunut perustelemaan.)

Minusta suora lahje, vaikkakin on ihan ok valinta, ei ole se kaikista imartelevin omalle vartalolleni, koska minä pidän imartelevana sitä, että kehoni ei näytä aivan täysin tasapaksulta. Kun keskivartalossa kerta on tuota massaa, ja pyöreyttä löytyy vähän joka puolelta muutenkin, en minä mitenkään erityisesti halua häivyttää sitä yhtä kohtaa jaloissa, joka on vähänkään kapeampi ja linjakkaampi, eli nilkkoja ja pohkeita. Suora lahje ei toki mitenkään rumennakaan ja asukokonaisuus voi sinänsä olla hyvin siisti, mutta itse mielelläni pukeutuisin niin, että yläosa on jotain väljää ja makkaroita korostamatonta ja alaosa vartalonmyötäisempää, jotta kokonaisuus ei olisi aivan säkki.


Noh, en itsekään pukeudu täysin oppieni mukaisesti, mutta väljä yläosa ja tiukempi alaosa on se mitä pidän parhaimpana ja mukavimpana kokonaisuutena. On kiva kun ei tarvitse joka asennossa koittaa vetää vatsaa sisään tai peitellä makkaroita, ja mukava kun jalat saavat olla mitä ovat. Makuasioita, mutta niin minä viihdyn ja viihyisin parhaiten. 

(Eipä sillä, että minulla olisi mitään velvollisuutta koittaa peittää makkaroitani. Mutta minusta on mukavaa, kun oma huomioni ei ole niissä koko ajan. Vaikka hyväksynkin, että tällä hetkellä ne nyt vain ovat osa minua.)

Olen juuri tuo mielessäni yrittänyt tässä löytää hyviä legginssejä. Se on osoittautunut varsin haasteelliseksi tehtäväksi, ja sama juttu toistuu housujenkin kanssa, (jopa niiden suorien lahkeiden). En tiedä olenko sitten omenavartaloiseksikin poikkeavan mallinen vai eikö vaateteollisuus vain ymmärrä näitä muotoja, mutta tuntuu että kaikki sovittamani leggarit ovat olleet aivan sairaan tiukkoja sääristä ja liian lyhyitä lahkeista samalla kun ovat olleet vyötäröltä niin väljiä (joka suuntaan), että tippuvat päältä kahden kävelyaskelen aikana. Missä vika? Ja voin vakuuttaa, että vatsaa kyllä löytyy - kaikkien mittataulukoiden mukaan tällä mahalla pitäisi olla huomattavasti leveämpi lantio ja rinnanympäryskin.

Koitan jatkaa etsimistä. Tai saada jostain intoa ja energiaa opetella tekemään itse. Mutta onko tosiaan kaikilla muilla mahakkaammilla naisilla aivan tikkujalat? Vai onko vaateteollisuus vain ihan pöljä?

Mutta minkäs teet... Minulla on lihaksikkaat jalat. Ei siinä ole mitään väärää. En lopeta lenkillä käyntiä vaikka housut ei mahdukaan jalkoihin. Joku muu ratkaisu löytyy kyllä. Tai siis parempi olis.

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Mysteerisukkasuunnitelma tehty

Olen tehnyt päätökseni. Aion ainakin yrittää saada mysteerisukkaohjeen aikaiseksi. Nyt kun kerran olen hitusen myöhässä liikkeellä, en voi olla aivan takuuvarma siitä, että ihan oikeasti ehdin, mutta kokeilen kumminkin. 
Päätin, että pidän takarajana maanantaita 9.12. Jos saan siihen mennessä kirjoneulekuvion valmiiksi ja ainakin yhden sukan itsekin neulotuksi ja testatuksi, pistän mysteerisukan vihjeitä tulemaan. Ja mukaan saa osallistua kuka vain ilman maksuja tai sitoomuksia. Yhteisneulonta eli KALkin voidaan pistää pystyyn, jos halukkuutta sille on.


Tässä samalla tulin miettineeksi viime vuoden sukkaohjeenkin kohtalon. Ohjehan on edelleen saatavilla neljänä eri pdf:nä eli vihjeenä. Aion jossain vaiheessa yhtenäistää ohjeen ja kääntää sen myös englanniksi ja pistää ohjeen siinä vaiheessa maksulliseksi. Eli jos haluatte joskus neuloa viime vuoden lumihiutalesukat, vielä ehtii käydä lataamassa ohjeen itselleen maksutta. Mutta en tietenkään pistä vastaan, vaikka haluaisitte ohjeesta maksaakin sitten myöhemmin. Jätän kumminkin päätöksen teille. :)

Ajattelin tehdä tulevien mysteerisukkien kanssa sitten samalla tavalla. Ohje on mysteerin ajan ilmainen ja senkin jälkeen niin kauan kunnes saan sen julkaistuksi yhtenäisenä sekä suomeksi että englanniksi. Kukin saa sitten tehdä oman valintansa mukaan ja joko ladata ohjeen itselleen joululahjana minulta tai ostaa ohjeen myöhemmin ja tukea suunnittelutyötäni pienellä maksulla.

Huomenna pistän tänne muutaman kuvan viime vuoden sukistani. Niiden kuvaaminen jäi viime talvena kokonaan ja tänä syksynä olen odottanut lumen tuloa sormi kameran liipaisimella. Koittihan se valkeus vihdoin - ja näyttää aivan hurmaavalta!


keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Joulumysteerisukat II..?

Ravelryn puolella eräs innokas neuloja kysäisi, onko tänä vuonna tulossa uutta jouluista mysteerisukkaohjetta. Huh, minä en ollut edes ajatellut sellaista, kun on entisissäkin langanpäissä kiinni pitämistä. (Haa, langat käsissähän on loistava vertauskuva näin neulojalle!) 

Mutta nyt kun kysyttiin...


Aloin pohtia, voisiko minulla oikeasti olla aikaa mysteerisukkaohjeelle. Ehkä, jos olisi idea, minä ajattelin... ja sehän pamahti mieleen sitten saman tien! Vähän epämääräinen ja toistaiseksi sen toimivuus on vain arvaus, mutta kuitenkin.

Mutta mutta... sukkaohjeen suunnitteluun menee oikeasti aika paljon aikaa. Voisin toki käyttää pohjana viime vuoden ohjetta ja sen laskelmia, mikä tietysti vähän vähentäisi työtaakkaa, mutta itse kuvion suunnittelu ottaa aikaa - se tuli minullekin yllätyksenä viime vuonna, vaikka kokemusta oli jo pikkuisen. Kuvio ei vain aina onnistukaan siirtymään päästä ruudukolle juuri sellaisena kuin olisi halunnut. Eikä se juuri täydellinen kuvio sitten välttämättä mahdukaan sukan mittoihin.

Työläydestään huolimatta suunnittelu on hauskaa ja antoisaa. Pikkuisen siis kihelmöisi alkaa hommiin.


Ennen kuin nyt sitten kuitenkaan alan liikaa innostua, ajattelin kysäistä, kiinnostaisiko mysteeriohje ketään muuta? Olisiko kiinnostuneita mysteeriohjeen neulojia tällekin vuodelle? Ja toisaalta jos kiinnostusta on, olisiko teistä kohtuutonta pyytää ohjeesta parin, kolmen euron maksu..? Mietin toki sellaistakin mahdollisuutta, että mysteerineulontaan voisi jälleen osallistua maksutta, mutta sitten jälkikäteen koostaisin vihjeistä yhden yhtenäisen ohjeen, kääntäisin englanniksi ja pistäisin sen sitten maksulliseksi? (Samanhan voisi vieläkin tehdä viime vuoden ohjeellekin.) Kuulostaako yhtään toimivalta?

Jos mysteerisukkaohje ei jollekulle kerro sanana yhtään mitään, täältä voi käydä lukemassa sen tarkemman kuvauksen, (kappale toisen kuvan alla). Ja jos kirjoneule sinänsä kiinnostaisi, mutta tuntuu vähän liian suurelta haastelta, uskon että tästä tutoriaalistani voisi olla vähäsen hyötyä taidon opettelemiseen.

Mutta miltä kuulostaa? Ryhdynkö hommiin?


Kuvat viime vuoden sukista. Sukkasaldoa voi käydä vilkaisemassa täällä.

tiistai 19. marraskuuta 2013

Tällä hetkellä neulon...

Kiirettä on pitänyt. 
 
Typerä lause aloittaa blogipostaus, enkä edes tiedä, pitääkö se varsinaisesti paikkansa. Kiirehän on korvien välissä ja minun korvieni välissä tuntuu käsitykset tilanteista vaihtelevan koko ajan.

Jos nyt ei ole varsinaisesti kiirettä pitänyt, tekemistä on joka tapauksessa ollut. Kivaa tekemistä. Ja vähän vähemmän kivaa, mutta kohtuullisen mukavaa. 

Neulomisaika on vähentynyt huimasti, vaikka välillä en ole juuri muuta tehnytkään kuin neulonut. Miten sen voi selittää? Noh, olen neulonut oikeastaan työkseni, mikä on tarkoittanut käytännössä sitä, että huvin vuoksi neulominen ei ole mahtunut kuvioihin. Ei ole ollut paljon blogissa esiteltävää.

(Ei kun olisi, minulla on vaikka kuinka monta aiemmin neulottua työtä kuvaamatta, useampia jopa pingottamatta. Mistä saada lisää tunteja vuorok.. okei, mistä saada lisää aikaansaantikykyä?)


Olen joskus ajatellut, että neulomisesta ei parane tehdä työtä. Tai totta puhuen en ole edes keksinyt, miten neulomista voisi työnä tehdä - kuka siitä nyt maksaisi? En ole erityisesti innostunut, jos joku tuttu on ehdottanut, että neuloisin hänelle rahaa vastaan. Kukaan ei kuitenkaan ole valmis maksamaan villapaidan neulomisesta satasia, ja niin paljon pitäisi pyytää, jos haluaisi käytetylle ajalle oikeasti korvauksen. Jos taas suostuisin neulomaan pelkästään nimellisestä korvauksesta ja siksi kun muutenkin aina neulon ja tykkään siitä, rajoittuisi kuitenkin lempiharrastukseni eli itselleni neulominen. Haluan yleensä itse valita neuleeni ja sen kelle niitä teen. (Lahjaksihan tottakai saatan neuloa.)

Nyt kuitenkin sattui niin, että vastaan käveli mahdollisuus neuloa oikeasti työkseni. No, sivutyökseni oikeastaan, eikä tuntipalkkaa kannata nytkään kauheasti jäädä laskemaan. En lyö tällä rahoiksi, mutta pidän työtä mielekkäänä ja itselleni sopivana - erityisesti elämäntilanteeseeni sopivana. Migreenini ovat huomattavasti rauhoittuneet viime vuodesta, mutta edelleen ne jonkin verran rajoittavat tekemisiäni. Ja onhan tässä vielä opintojakin kesken... Juuri nyt kokopäivätyö ilman etämahdollisuutta ei vain onnistu. Eli toistaiseksi tarvitaan vähän luovuutta oman elämän suunnittelussa ja asioiden järjestelyssä.


Nelliinan hameesta voisin lähipäivinä kirjoitella. Se edistyi oikein mukavasti - kunnes otti kerralla takapakkia melkein alkutekijöihinsä. Miksi lähes valmiista neuleesta pitää hoksata joku kohta, jonka voisi tehdä huomattavasti järkevämminkin? 

Siinä vaiheessa kun homma piti aloittaa melko lailla alusta, iski opiskelu- ja työkiireet ja aikaa on ollut aivan liian vähän. Nyt tulin siihen tulokseen, että pitää päättää selkeä tavoite, missä ajassa mikäkin osa on valmiina, ja sitten nipistää se aika vain jostakin.

Kumma miten paljon ajanhallintaa on opeteltava. Eipä sillä, ajanhallinta on typerä sana. Ei tässä aikaa hallita. Energiajohtaminen kuvaisi ehkä asiaa paremmin. Tosin sekin on todella typerä sana - kuulostaa ihan höpöpuheelta ja sananhelinältä. Mutta se on silti aika osuva. Oma energiaansa pitää johtaa, että saa mitään aikaiseksi ja jotta hahmottaa, mihin kannattaa voimavarojaan suunnata.

Tässä on opettelua. Vinkkejä olen lukenut kyllä, hyviä oivalluksiakin on tainnut tulla muutama. Mutta tässä on vielä opettelua. Pärjäävätköhän kaikki muut sen kanssa paremmin?

torstai 31. lokakuuta 2013

Tehokkuus ja läsnäolo neulomisessa

En ole ikinä ollut missään määrin kiinnostunut pikaneulonnasta. Vaikka joskus neuleen kanssa on tullut kiire, en ole silti alkanut pitää vauhtia neulomisessa itseisarvona. Minulle neulomisessa tärkeintä on rentouttavuus, tekemisen ilo ja se että valmistunut neule vastaa odotuksiani tai on yllättäessään nimenomaan iloinen yllätys. Neulomisen vauhdilla ei saa tuotettua lisäarvoa, mikäli tekeminen ei ole mukavaa eikä lopputulos ole käyttökelpoinen.

Muutama päivä sitten etsiessäni youtubesta videoita erilaisista silmukoidenluontitavoista törmäsin sattumalta videoon Learn to Speed Knit. Luontainen uteliaisuuteni voitti vauhtikeskeisyyteen kohdistuvan paheksuntani ja katsoin videon. Ja päädyinkin ajattelemaan "no miksi ei?" Jos nopeutta ei tavoitella rentouden ja mukavuuden kustannuksella vaan melkeinpä niitä hyväksikäyttäen, miksipä ei toisinaan kokeilisi saisiko tahtia lisättyä? Nopeutta voi tavoitella ilman että se on nimenomaan  keskeisintä prosessissa. Kas, siinäpä vasta havainto!
 
 
Pikaneulonnan harkitseminen johti lopulta tehokkuuspohdiskelujen äärelle. Tehokkuus on nimittäin asia, jota en ole voinut välttyä ajattelemasta viime aikoina - onkohan joku voinut? Tehokkuus tuntuu olevan toisaalta nykyajan ihanne, toisaalta yksi karmeimmista kirosanoista. Tehokkuus on saanut aikaan vastareaktion, elämän hidastamisen. Molempien kanssa osataan mennä myös vähän liiallisuuksiin, niin pitkälle että alkuperäinen idea unohtuu. Vauhdin ja jatkuvan aikaansaamisen pointti vähän hämärtyy, jos aikaansaaminen ei kohdistu pelkästään oikeasti merkityksellisiin asioihin. Hidas elämä tuntuu vähän typerältä, jos ajatuksena ei ole keskittyä ja säästää voimia olennaiseen vaan ihan vaan vetelehtiä ja pyrkiä tekemään asiat tarkoituksella mahdollisimman matelevasti. (Sinänsä ymmärrän vastareaktion, mutta mikään ei ole minusta turhauttavampaa kuin se että kulutetaan pirusti aikaa johonkin ilman että mitään tapahtuu - yhtä hyvinhän sitten olisi voinut olla jossain muualla tekemässä jotain muuta.)

Entäpä jos tehokkuutta ja nautiskelevaa läsnäoloa voisikin toteuttaa samanaikaisesti? Ja ovatkohan ne ihailemani ihmiset, jotka tuntuvat tekevän paljon antoisia asioita, jo oivaltaneet tämän? 
 
Siinä missä pikaneulonnassa pyritään hosumisen ja huitomisen sijasta minimoimaan liikkeet ja rentouttamaan hartiat, voi muussa elämässä pyrkiä keskittymään siihen mitä tekee ilman hyppelemistä asiasta toiseen kauhealla vauhdilla. 
 
(Hienoa, esitän täällä useita kertoja kuulemiani asioita omina ajatuksinani. Ikään kuin jo monessa paikassa ei olisi toisteltu sitä, että monisuorittaminen ei välttämättä ole se optimaalisin tapa toimia.)

Millä tavalla pikaneulomismetodi olisi sitten hyödynnettävissä vaikkapa minun elämässäni? Miten saada niin sanotusti liikkeet pieniksi muissa asioissa? Auttaisikohan rutiinit, suunnitelmallisuus, työajan rauhoittaminen, tahdonvoima, hengittämään pysähtyminen..? Se että perustoiminnot saa tapahtumaan omalla painollaan ilman suurta keskittymistä? Se että minimoisi turhat valinta- ja päätöksentekotilanteet? 

Tätä täytyy miettiä. Ehkä onnistun vielä kehittelemään itselleni toimivan systeemin.

Ja siitä pikaneulonnasta. Sitä kokeiltuani huomasin sen olevan jopa aika meditatiivista. Mutta se vaatii vielä harjoitusta - jostain syystä pelkkä nopeuden ajattelu sai minut jännittämään hartioitani tavallista enemmän. Vika on ehkä korvien välissä..?

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Hearts&Minds -takin ohje julkaistu

Nyt sen viimein sain tehtyä, eli urakoitua Hearts&Minds -takin ohjeen valmiiksi. Ohje on myynnissä Ravelryssä hintaan 6,50 euroa, (hinta sisältää alv:n), ja sen voi ostaa vaikka ei olisi kirjautunut Ravelryn käyttäjäksi. 


Kiitokset nimimerkillä Inkku kommentoineelle muistuttelusta! Ohjeen julkaiseminen ei enää vaatinut paljon, mutta jostain syystä minulla on ollut kamala kynnys palata sen äärelle viilaamaan ulkoasua ja oikolukemaan tekstiä - puhumattakaan siitä, että piti muistella, miten Ravelryn tietokantaan lisätään ohje ja opetella, miten sitä myydään. (Kumpikaan ei kyllä ole oikeasti mitenkään hirveän vaikeaa, mutta hurahti tässä muutama tunti.)

Pahoittelut kaikille, jotka ovat odottaneet ohjetta pikemmin, ja kiitokset siitä, että se on ylipäänsä kiinnostanut. Jos ohjeeseen liittyen on mitään kysyttävää tai kommentoitavaa, olipa positiivista tai negatiivista, älkää epäröikö pistää viestiä. Otan mielelläni kaiken palautteen vastaan, kunhan se on edes etäisesti rakentavaa, ja neuvon ja vastailen kysymyksiin parhaani mukaan.

Tämä hetki on minulle yhtä aikaa jännittävä, innostava että vähän nolo... kylläpä on koko prosessin kanssa kestänyt. Niitä henkisiä estoja on näköjään ollut voitettavana ihan älytön määrä. Ehkä pitää koittaa ottaa opiksi. Ainakin sen suhteen, että yleensä asioiden tekeminen ei ole niin vaikeaa kuin etukäteen pelkää. 

Nyt viikon viimeisinä hetkinä toivottelen kaikille mukavaa ja inspiroivaa uutta viikkoa! Olkaa rohkeita!

Essu

Lauantai-illan bilevetimet.  

 

Päällä kirpparilta löytynyt esiliina. Jaloissa vähän rutussa olevat polvarit, joita en ehkä ole tullut ikinä esitelleeksi blogissa, ainakaan valmiina, (tai sitten en vain muista). Korvissa käsityömessuilta ostetut puusta valmistetut vaaleanpunaiset nuottiavaimet.

Juu, olen lauantaisin yleensä täysin pitelemätön. Raskas työ vaatii raskaat huvit. Niin että laitoin Madeleinen soimaan ja leivoin keksejä Eeva Kolun ohjeilla.



Luntakin satoi. Ihan kiva päivä.

perjantai 18. lokakuuta 2013

Tänään neulojien yö!

Siltä varalta että joltakin on mennyt ohi, vinkkaan että kannattaa käydä tutustumassa tähän sivustoon. Tänä yönä, tai siis klo 21.00-9.00, tapahtuu. En ole ihan varma mitä kaikkea, mutta ajattelin seurailla.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Meikattavana Harmonyssa

Pari kuukautta sitten kirjoitin postauksen, jolle piti tulla jatkoa ihan heti kohta. Sitten iski kirjoitustukos ja vähän tiiviimmät aikataulut, niin että se sitten vain jäi. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan? Niin että palaan asiaan nyt.

Olen tosiaan urakoinut vielä yhden neuleohjeen kimpussa. Sain valmiiksi mallin, joka miellyttää kovasti minua itseäni ja sopii omaan tyyliini aika hyvin. Niinpä aloin miettiä, että olisi kiva, jos neuleohjeeseen tulevissa kuvissa myös meikki olisi jotakuinkin huoliteltu ja harmoniassa neuleen värien kanssa. Omat meikkaustaitoni ovat vielä ehkä hieman kehitysasteella, (ainakin mitä tulee yhtään vahvempaan meikkiin), mutta mieleen ei oikein tullut ketään tuttuakaan, keltä meikkausta pyytää.

Asia jäi hautumaan. Ja kävikin niin, että hyvä meikkaaja (ja mukava tyyppi!) löytyi aivan sattumalta. Joku toinen saattaisi sanoa, että koska säteilin hyvää energiaa tai avasin kanavat, universumi lähetti vastauksen tielleni. (Olen jostain syystä törmäillyt tämäntyyppisiä lausuntoja antaviin blogeihin viime aikoina.) Itse olen vielä sen verran skeptinen, että selitän löydön ihan vain sillä, että olen pitänyt silmäni auki, jutellut uusien tyyppien kanssa ja yleensäkin puhunut minua kiinnostavista asioista. Löysin nimittäin Kauneushoitola Harmonyn siksi, että eräs toinen ravelryläinen vinkkasi sieltä löytyvän Kure Bazaarin kynsilakkoja. Kynsilakkavouhotukseni blogissa kantoivat siis hedelmää! Tiesin että kannatti pulista niistä.

Kynsilakkojen vuoksi kiinnostuin Harmonystä ja varasin itselleni sinne elämäni ensimmäisen kasvohoitoajan. Ihoni on alkanut viime aikoina olla vähän kuiva ja kiristävä ja muutenkin kiinnosti tietää, millaista yleensäkään on käydä kosmetologilla. Kasvohoito olikin ihan älyttömän miellyttävä kokemus. Hoitopedillä köllöttely oli niin rentouttavaa, että olisin saattanut jopa nukahtaa, ellen olisi alkanut pulista kasvohoitoani tekevän Hannelen kanssa. Hannele oli niin mukava ja pirteä, että minulle tuli jotenkin tosi avoin ja innostunut fiilis.

Jutellessa tuli höpistyä vähän vaikka mistä. Yksi asia johti toiseen ja lopulta sovimme Hannelen kanssa meikistä neuleohjekuviani varten. Vastavuoroisesti lupasin kirjoittaa Harmonystä jutun blogiini. (Kirjoitan vähän kattavamman jutun myöhemmin, ettei tämä postaus veny liian pitkäksi.)


Olen ollut meikattavana vain kerran aiemmin eikä minulla ole vielä ihan kauheasti kokemusta naaman paikallaan pitämisestä. Yllättävän vaikeaa, kuulkaa. Sekä meikissä että valokuvattavana oleminen tuntuvat hitusen epäluontevilta, mutta molemmat ovat kyllä ihan mielenkiintoistakin tekemistä. Saa ehkä etäisen käsityksen siitä, miltä tuntuisi olla supermalli. (Luultavasti tosin hyvin, hyvin etäisen käsityksen.)


Meikkiin käytettiin noin tuhatta eri tuotetta. Ainakin omien laskelmieni mukaan. Tai ehkä se tuntui siltä ihan vain siksi, että omaan perusmeikkiini, eli siihen jonka väkerrän täysin satunnaisesti, kuuluu ehkä kolme tuotetta... Meikinalusvoiteesta en ollut varmaan koskaan aiemmin kuullutkaan.

Ehkä käytettyjen meikkien määrä vaikutti siihen, miksi lopputulos toimi valokuvassa noin miljoona kertaa paremmin kuin omakätinen maalaukseni. Sannan kanssa kuvattuja villatakkikuvia katsoessani minulla nimittäin pistää aika pahasti silmään naamani kalvakkuus. (Ehkä se tosin johtuu osittain siitä Sannan Kenian rusketuksen vieressä poseeraamisesta..) En yleensä ymmärrä, miksi on muka jotenkin paha asia olla kalpeampi kuin ruskettuneempi, mutta nuissa kuvissa asia häiritsee minua. Ja koska kerron sen nyt julkisesti, kaikki ne jotka eivät aiemmin pistäneet asiaa merkille huomaavat sen nyt... tällaisia asioita ei yleensä koskaan pitäisi sanoa.




Pyysin Hannelelta kaikkien käytettyjen meikkien tiedot ensinnäkin ihan vain itseäni varten ja toiseksi täällä esiteltäväksi.

Ylärivissä vasemmalta oikealle:
-Jurliquen Lavender Hydrating Mist- kosteuttava kasvovesi.
-Liquid Mineral Foundation eli nestemäinen mineraalimeikkivoide sävy cream ( kosteuttaa, peittää, antaa iholle hehkua)
-Pure Primer- meikinalusvoide (kosteuttaa rauhoittaa, tasoittaa ihoa ja pidentää meikin pysyvyyttä.)
-seuraavana Mineral Mascara- musta
- Natural Perfection Concealer- sävy light (peittää esim. tummia silmäalusia, ihonvirheitä, heijastaa kevyesti valoa.)

Keskirivissä vasemmalta oikealle:
- Mineral Foundation - sävy Grace ( mineraalimeikkivoide, joka on "irtopuuterimainen") Peittää ja tasoittaa tehokkaasti, antaa aurinkosuojan.
- Seuraavana Mineral Lipstick sävy Rose Bud
- seuraavana Mineral Blush- poskipuna sävy pink pinch
 
Alarivissä vasemmalta oikealle:
- Mineral Bronzer - aurinkopuuteri/bronzer sävy Sunlight
- Mineral eyeshadow sävyt pink fetish ja autumn plum
- Eyeliner - sävyt black caviar ja white crystal
- Eye-brow liner - sävy Brunette Beauty
- siveltimet Kabuki ja Blush Brush

Inika on minulle entuudestaan melko vieras luonnonkosmetiikan sarja, jonka tuotteet ovat ilmeisesti melko laadukkaita, ainakin mitä blogeista olen lueskellut. Ja kuvauksia varten tehty meikki pysyi aivan loistavasti koko päivän. Erityisesti luomiväreillä on tapana paakkuuntua luomivakoihini päivän mittaa, mutta ammattilaisen käsistä lähtiessä samaa ongelmaa ei tunnu olevan.


Kynnet lakattiin Kure Bazaarin lakoilla, jotka tilasin aiemmin Joliesta. Sattui niin hyvin, että Kuren Brazil Natural Colors -erikoiserän värit tumma violetti ja kirkas vihreä sopivat neuleen väreihin lähes täydellisesti. Ehkä kyseessä sittenkin oli joku universumin johdatus ja oikeat energiat? (Noh, vielä en ihan allekirjoita. Mutta hyvää tuuria kieltämättä.)

Valokuvia itse neuleesta en uskalla vielä luvata. Ohje on valmis mutta koeneulotettava ja aiemmista kokemuksista viisastuneena en ehkä taida vielä sanoa juuta enkä jaata julkaisuajankohdasta. Enkä julkaista kuvia. Teen parhaani ja katsotaan miten käy.

tiistai 8. lokakuuta 2013

Sumun ja harmaan kirkastaja

Harmaa ja sumuinen syyspäivä, sellainen jollainen juuri tänään on, on minusta hyvinkin kaunis ja tunnelmallinen.


Joissakin puissa on enää muutamia lehtiä, osa vielä sinnittelee. Enää ei voi puhua väriloistosta, mutta väriläiskistä sentään.

Vaikka pidän harmaasta ja pidän sumusta, kaipaan sen keskelle piristystä. Siksi koin viikonloppuna, että oli aika korkata vähän kuplivaa.


Kuplia

 

malli: Kupla-lapaset, Soile Pyhänniska
lanka: Louhittaren luolan Pohjan akkaa sävyissä sammal ja antiikki, saatu Portissa
puikot: 4 mm, pyöröt (tein magic looppina, kun ei ollut noin paksuja sukkapuikkoja)
langan kulutus: vajaa 50 g molempia värejä
juttua mallin synnystä: Neulovan Nartun blogissa
fiilis: <3




En ole ihan varma, mutta minusta tuntuu, että nämä ovat ensimmäiset itselleni neulomani lapaset. Lapasia olen neulonut muutamat, yhdet keräykseen, muuten kavereille. Kaikki on olleet ihan kivoja neuloa, mutta en ole mikään lapas-fani, (paitsi käyttämisen puolesta), enkä ole tainnut tarttua yhteenkään lapasohjeeseen puhtaasti mallin innoittamana. Toisin oli tällä kertaa.

Joo, palloja. Ehkä vähän tylsää, niinkö? Ei kyllä muuten ole. Ei sen enempää neulomisen kuin lopputuloksenkaan kannalta. Lapaset oli helpot neuloa, mutta eivät missään tapauksessa tylsät. Ja lopputulos... no, en itse asiassa tiedä, mikä siinä viehättää, mutta viehättää. Pallojen muhkeus tekee lapasista tosi lämpimän näköiset. Vielä en ole ehtinyt testata kunnolla käytössä, mutta lapasista tuli sen verran väljät, että alle mahtuu kyllä tarpeen vaatiessa toiset ellei kolmannetkin. Ja kerroslapastautuminen on ollut minun ratkaisuni talvipukeutumiseen monena aikaisempanakin vuonna.

(Jos joku miettii, mistä minä niitä lapasia olen aiemmin kiskonut, niin kerrottakoon, että mummi on ollut erittäin hyödyllinen sukulainen tässä asiassa.)










Jopa talvi saa nyt tulla. Olen valmis.