Sitruunaisen raikas hattarahuivi

Muutaman viimeisimmän blogipostaukseni jälkeen olen saanut paljon ihanaa palautetta, ja voin sanoa, että se on lämmittänyt mieltäni ihan mielettömän paljon. Vaikka joinakin aikoina päivitän blogiani laiskanlaisesti - ja välillä tämä palveleekin lähinnä paikkana, johon talletan vain käsityömuistot - on nyt viimeaikoina blogi ollut suorastaan henkireikä. Ennen kaikkea migreenin takia on elämä ollut nyt hyvin kuluttavaa, ja on mukava, että on olemassa edes yksi asia, johon jaksan ja kykenen kutakuinkin panostamaan.

Tänään tulin esittelemään pitsihuivin. En tosin varsinaisesti ole mikään pitsihuivityyppi. Neuloisin niitä kyllä mielelläni, mutta pingottaminen on sanonko mistä, enkä ole ihan varma siitäkään, osaanko käyttää henkäyksen keveitä pitsihuntuja. Välillä tuntuu, että minulle huivin pitää olla suurin piirtein viltti tai puolijoukkueteltta, että viihdyn...

 

En silti voinut tällä kertaa vastustaa kiusausta. Perustelin kaiken itselleni. Koska onhan kesätkin. Ja lämpimämmät syysilmat. Siksi kevyt pitsihuivi on ihan järkevä ratkaisu, ihan käyttökelpoinen ja fiksu idea. Hyvä asuste.

 

Tässä se on. Sitruunaisen raikas mutta vaahtokarkin pehmoinen.

malli: Rose Lace Stole, Susanna IC, Interweave Knits
lanka: Malabrigo Lace, (Cadmium)
puikot: 4 mm
langan kulutus: 100 g
(Ravelryssä)

 Tulihan siitä kyllä nätti. Toivottavasti osaan tosiaan käyttääkin.

Ensimmäiset sukat joululahjakirjasta

Niin, niitä valmistuneita. Pitääköhän minun nyt sitten kuitenkin todistella asiaa ja esitellä ainakin jotakin? Hyviä kuvia ei ole tullut otettua eikä saatua juuri mistään, ja esimerkiksi nyt kun periaatteessa olisi valoisaa, en jaksa alkaa kuvaushommiin. On niin kylmääkin. Haluan istua sohvalla.

Mutta näytetään nyt vaikka nämä. Rose Ribs -sukat kirjasta, jonka sain joululahjaksi. En kovin usein ole alkanut hommiin näin nopeasti kirjan saatuani, mutta ajattelin tällä kertaa, että jotta antaja saisi sellaisen kuvan, että lahja oli onnistunut, sitä voisi ehkä käyttää.

malli: Rose Ribs, Evelyn A. Clak, Sock Knitting Master Class 

lanka: Hopeasäie Sukka

puikot: 2,25 mm

langan menekki: n. 75 g

fiilis: hiljaisen onnellinen

Näistä sukista tuli saman tien yhdet lempisukistani. Minusta ne ovat vain jotenkin niin yksinkertaisen kauniit. Lanka ja kuvio toimivat hyvin yhteen. (Väri on kylläkin ihan älyttömän vaikea kuvata.)

En oikeastaan tiedä, mitä näistä sukista sanoa. Ne vain ovat. Olivat helpot neuloa, kuvion oppi ulkoa ensimmäisen kuviokerran aikana. Ja lanka oli miellyttävä neuloa. Tulivat nopeasti valmiiksi. Siinä kaikki.

Oikeastaan en aloittaessani arvannut, että pitäisin lopputuloksesta näin paljon. Tai että pitäisin näiden neulomisesta näin paljon. Joskus sitä yllättyy. 

Saamassani kirjassa on monta muutakin mallia, jotka mielelläni neuloisin pian. Kaikki eivät kolahda, mutta aika moni. Tarpeeksi moni. Kirja oli ihan tervetullut lisä hyllyyni.

Kiitokset siis joululahjasta! Siitä on vielä iloa riittämiin!

Marraskuun värit

Tänään posti toi minulle jotain kivaa. Ullan kansikuvaäänestyksen voittaminen sinänsä tuntui mukavalta, mutta ensihämmästyksestä selvittyäni minulle valkeni, että se tarkoitti myös sitä, että minut palkitaan. Vihreästä Vyyhdistä otettiin yhteyttä ja kerrottiin, että saisin valita heidän valikoimansa tuotteita viidenkymmenen euron edestä. Valinta ei ollutkaan ihan helppo, mutta lopulta valitsin muutaman kerän tummanpunaista sukkalankaa. Ajattelin, että niistä tulee ehkä villatakki.

Värivalintani ovat selvästi juuri nyt muutoksen pyörteissä. Minulla on ollut vahva vihreän, keltaisen ja oranssin kausi, ja niitä värejä katselen sillä silmällä toki edelleenkin, mutta punaisen ja ruskean sävyt ovat alkaneet tehdä itselleen tilaa ja tönivät etenkin vihreää nyt vähän syrjemmälle. 

Vastikään valmistui keltainen huivi Handun merinosukkalangasta. Siitä tuli kaunis. Yksinkertainen pitsikuvio toimii.

ohje: Seiren, Hiroko Fukatsu

lanka: Handu Merinosukkalanka, Totinen aplari

menekki: 200 g

puikot: 3,75 mm

fiilis: tykkään, käytän

Viime aikoina neulomisen väriterapeuttinen merkitys on alkanut korostua. Neulominen sopii minulle hyvin monesta syystä, niin mekaaninen tekeminen kuin luova pähkäilykin ovat tarpeellisia mielenterveydelleni, mutta väreistä nauttiminen on alkanut tuntua viime päivinä melkeinpä tärkeimmältä syyltä neuloa. Ehkäpä syksyn etenemisellä on asiaan vaikutusta. Alkaa olla jo niin pimeää... Ja minä tarvitsen paljon valoa.

Minä olen vähän niin kuin useimmat kasvit, joiden kasvattamisen kanssa olen epäonnistunut. En menesty hämärässä.

Tavallaan haaveilen jo lumesta. Tulisi vähäsen valoisampaa. Toisaalta nyt on jo aivan tarpeeksi kylmä.

Mutta kyllä talvessakin on puolensa. Onhan siinä tunnelmaa. Ja tärkeintä on aina nauttia siitä mitä on. 

Silti minä juuri nyt melkein itken valon perään. 

Voisipa valoa vaikka laittaa piikillä suoraan suoneen. Jos voisi, minusta tulisi narkkari. Saman tien.

Mummin pusero

Täällä taas. Havahduin tässä juuri siihen, että kuvat mummille valmistuneesta paidasta ovat vähän niin kuin jääneet esittelemättä. Laiskuutta lähinnä. Ja vähän haluttomuutta, kun tällä kertaa unohdin kameran kotiin ja kuvat piti napata kännykällä eikä jälki ole mitenkään maailman parhainta. Selvää kyllä saa, se on sentään hyvä, mutta tuo punainen väri on muutenkin tosi vaikea kuvata, se jotenkin ikään kuin palaa helposti. Mutta ei tässä mitään, jospa maailma ei kaatuisi näiden kuvien julkaisemiseen.

projekti: mummin pusero

malli: oma, alhaalta ylöspäin, raglanhihat

pitsikuvio: Lesley Stanfieldin Kauneimmat neulemallit -kirjasta

lanka: Cascade Heritage (5619)

fiilis: hyvä, mukava lanka neuloa ja pärjäsin hyvin ilman kummempia ohjeita

 

Alan olla aika varma, että kaikki blogiani edes satunnaisestikin lukevat ihmiset ovat jo totaalisesti kyllästyneet jatkuvaan valitukseeni kuvien laadusta. Ehkä minun pitäisi tehdä parannus ja lopettaa kitinä. Se on vaan niin pirun vaikeaa... Mutta lupaan itselleni, (ja niille joita kiinnostaa), että vielä jonain päivänä rikastun, hankin järjestelmäkameran, opettelen taas kuvaamaan ja alan ottaa upeita taidekuvia. Tai tuottaa "tekotaiteellista postmodernismia".

Tästä kuvasta voi jossain määrin ihailla pitsikuviota. (Ihan pienesti vielä vingun tuota punaisen palamista...) Ainakin minusta tämä kuvio passaa niin puseron malliin kuin lankaankin ja jotenkin vain sopii mummille. Mainituista asioista viimeisintä teistä ei suurin osa voi arvostella, mutta voitte kuvitella. Luottakaa sanaani.

Olen tosiaan ihan tyytyväinen lopputulokseen. Mummikin vaikutti siltä tai valehteli sujuvasti. Kiva olo kun paidasta tuli hieno ja sille on oletettavasti käyttöä. Lisäksi sain kuin sainkin puseron pääteltyäni erään toisen työn valmiiksi muistaakseni heti seuraavana tai ainakin sitä seuraavana päivänä. Se vain odottelee vieläkin pingotusta, koska aina kun muistan asian, ei huvita, ja silloin taas kun olisi aikaa ja energiaa pingotuspuuhiin en sitten muista koko hommaa. Jospa tässä kuitenkin pian...

Tänään valmistunee huivi Utunan Uhtu-huivilangasta. Siitä tulee tosi nätti, vaikka vahingossa teinkin koko huivin aivan väärin. Noo... kuka sitä jaksaa ohjeita lueskella, kun voi yhtä hyvin vain neuloa menemään ja lukea sitten myöhemmin?

Ja vielä yksi joululahjaneule

Vielä yksi joululahjaneule on esittelemättä. Eikä siinä paljon esittelemistä ikävä kyllä olekaan. Itse neule on hieno ja onnistunut, olen ihan tyytyväinen siihen, mutta ainuttakaan hyvää kuvaa siitä ei ole. Joulukuun valo, varsinkaan sisätiloissa, ei yksinkertaisesti ole riittävä. Kamerani taas ei ole hyvä juuri missään olosuhteissa. Ja valivalivali...

Heti kun rikastun investoin hyvään kameraan. Voi vielä mennä hetki.

malli: Kernel, Bonnie Sennott
lanka: BC Garn, Jaipur Silk Fino, 90 g
puikot: 3 mm

Vaikka kuvat eivät olekaan hyviä, toivon että niistä saa vähän selvää. Huivi on pitkä ja melko kapea. En pingottanut sitä vaan silitin kevyesti kostean kankaan läpi. Ja vähän vähemmänkin kostea olisi kyllä riittänyt... mutta ei mennyt pilallekaan.

Minun kaikki pingotuskokemukseni ovat toistaiseksi menneet pieleen. Tavalla tai toisella. Pääasiallinen syy lienee kuitenkin se, että pingotusneuloja tarvitsee oikeasti ilmeisesti ihan tuhottomasti. Tai siis nuppineulojahan minä käytän... jotkut hifistelijät ilmeisesti omistavat jotain erityisiä pingotusneuloja.

Ihan oikeasti, kuinka paljon niitä hemmetin neuloja pitäisi olla, että on mitään toivoa siististä pingotusjäljestä? Jos siis ajatellaan vaikka jotain keskikokoista pitsihuivia.

Minun pitsihuivi-innostukseni vähän lopahti tämän pingotusongelmani kanssa. Minulla ei kait ole pingotuskärsivällisyyttäkään. Niin, siinäpä toinen asia, joka kiinnostaa... miten kauan ihmisillä menee aikaa pitsihuivien sun muiden pingotukseen pistämisessä? Minusta tuntuu, että se ottaa ikuisuuden. Kun saa laitettua osan huivista paikoilleen, huomaa että toinen puoli jää kireämmäksi tai löysemmäksi kuin toinen, ja kun sitten yrittää muutella sitä, meneekin kaikki ihan pieleen ja pitää aloittaa kokonaan alusta.

No, se pingotusangsteista. Toivon löytäväni ratkaisuja ongelmiini jonain päivinä. Joka tapauksessa tämä huivi onnistui ja on minun mielestäni hieno. Lisäksi Jaipur Silk Fino on aivan ihanaa neulottavaa. Silkki ylipäänsä on ihana materiaali. Jonain päivänä teen siitä jotain itsellekin. Toistaiseksi olen neulonut ja ommellut siitä vain äidille ja pikkusiskolle.

Salaman nopeudella

Nyt olisi vaihteeksi olemassa jotain valmistakin. Tai siis melkein.

Aloitin keväällä mustan Aeolianin neulomisen itselleni. Tarkoitus oli saada mahdollisimman pian valmista, sillä minulla oikeastaan oli käyttöä mustille vaatteille ja asusteille. Vaan kävikö taaskaan niin kuin suunnittelin? Tietenkään ei.

Huivi kyllä eteni ihan kiitettävää vauhtia (muistaakseni), mutta juuri päättelykierroksella lanka loppui kesken. Ja siihen sitten jäi. Huivi on odotellut lähes valmiina monta kuukautta sillä aikaa kun olen ajatellut sitä, että pitäisi kenties käydä ostamassa uusi vyyhti lankaa.

Olen oikeastaan aika köyhä, jos siis köyhyys mitataan pankkitilin sisältämän rahamäärän perusteella, (niin, tai vaikka siihen lisättäisiin kaikki lompakosta ja taskuista pursuilevat käteisetkin), ja nykyään myös kasvavassa määrin pihi. Uuden lankavyyhdin ostaminen muutaman metrin takia ei oikein houkutellut. Pohdiskelin asiaa ja mietin, että jos keksin lopulle langalle jotain käyttöä, niin sitten.

Lopulta tilanne ratkesi kun eräältä viisaammalta taholta tuli vihje, että voisin koittaa metsästää puuttuvaa langanpätkää netitse. Sosiaalisista verkostoista. Silloin muistin, että Ravelryssähän on tosiaan vaikka millä mitalla niitä ostetaan/vaihdetaan/varastetaan -ketjuja, ja voisin mennä sinne kokeilemaan onneani. Kirjoitin sinne viestin, jossa itkin puuttuvan Teeteen Elegantin perään ja ei kestänyt kauaakaan kun tarjouksia alkoi sadella.

Puuttuvan lankanöttösen minulle lopulta (ankaran kilpailutuksen jälkeen) lähetti Nunt. Hänellä oli tallessa juuri samaisen huivin, Aeolianin jäännöksiä.

Lanka saapui postitse parissa päivässä. Välittömästi käärin hihani ja aloin hommiin. Tai siis en. Lanka saapui pari viikkoa sitten, ja minä aloin hommiin eilen. Mutta se on minun aika-avaruudessani kylläkin melkein välittömästi. Kumma oikeastaan, että huivi on nyt valmis, eikä jäänyt enää enemmäksi aikaa marinoitumaan laatikon pohjalle.


Tai siis valmis ja valmis. Pingottaa vielä pitäisi. Ja siinä on minulla ongelmia. Pingottaminen ei ole mikään minun vahvuusalueeni. Ei täällä ole oikein mitään järkevää pingotusalustaakaan. Ja monien muiden käyttämää sängyssä runkopatjalla petarin alla pingottamista en oikein uskalla alkaa kokeilla. Jos sänky kostuu tai menee muuten vain pilalle, en kestä sitä syyllisyyttä!

Kaiken kaikkiaan voi taas tiivistää, että itse asetetuissa aikatauluissa pysyminen olisi ollut varsin helppo pysyä, jollen taas olisi tehnyt pikkuasiasta ongelmaa, jota ei jaksa ajatella. Mutta on minulla kuitenkin mustalle huiville käyttöä edelleenkin.