Kuinka saada lankaa ilmaiseksi*

Törmäsin tässä vähän aikaa sitten aika ihastuttavaan pantaohjeeseen. Jonkin sortin pantaa olen haikaillut jo pidempään, joten ohjejahan oli pakko ostaa saman tien sen kummemmin miettimättä. Olen korvistani palelevaa (ja kipeytyvää!) sorttia, mutta pipon laittaminen päähän ei houkuttele tai edes muistu mieleen silloin kun ulos lähtiessä ottaa takinkin vain varulta mukaan.

Ostettuani ohjeen ja ollessani jo kaikin puolin valmis aloittamaan tajusin yhtäkkiä, että minulla ei itse asiassa ole varastoissani juurikaan sopivan paksuista lankaa. En ole koskaan tullut hamstranneeksi juuri fingeriniä paksumpaa tavaraa, ilmeisesti sillä ajatuksella että paksummista langoista ei koskaan tiedä paljonko niitä tarvitsee, tai sitten siksi, että jostain syystä sukkalangat puhuttelevat minua enemmän. En tiedä.

Onnistuin lopulta kaivelemaan esiin edellisen villatakin jämät. Kävihän se nyt paksuuden puolesta, mutta väri häiritsee. Kun en mä haluu mitään vihreetä... Pistin puikoille kuitenkin ja neuloin menemään. Että jos nyt ensi hätään.

Eilen keksin kuitenkin oivan ratkaisun, jonka avulla vältin paitsi kaupungille raahautumisen myös rahan tuhlaamisen lankavyyhtiin. Pistin viestiä serkulleni ja ehdotin että tulisin piipahtamaan. Muutaman tunnin ajan istuin kyläilemässä, kuuntelin kiltisti serkun tylsiä juttuja, myötäilin hänen mielipiteitään ja kehuin hänen älyään, kauneuttaan ja havaintokykyään. Jossain vaiheessa kesken erään iän ikuisen ihmissuhdejutun kiemuroita päätin ajan olevan kypsä.

"...niinpä minä sitten sanoin sille, että..."

"Hei muuten, anteeksi kun keskeytän, sori, mutta tuli tässä ihan vaan yhtäkkiä mieleen, että ei sinulla sattuisi olemaan mitään suunnilleen Cascade-vahvuista lankaa ylimääräisenä.. jotain jämiä.. sata grammaa, vajaa sata, jotain semmoista..?"

"Jaa, no tuota... voin mä kai katsoa..."

"No vilkaisepa. Tai siis ei toki minun takia tarvitse, mutta jos siitä nyt ei ole vaivaa, tuli vaan tosiaan mieleen tässä, että jos sulla sattuu olemaan ylimääräistä... mitäs siinä laatikossa on?"

"No ois mulla tätä Cascadea tässä, jota jäi villatakista yli, mutta..."

"Aaa, sehän ois passeli! Siis tietenkin jos siis et tarvii sitä itse. Toki en halua mitenkään riistää tai mitään... näytäpä sitä vähän!"

"Niin, oishan sitä parisataa grammaa, olin ajatellut ehkä jotain pipoa ja lapasia, mutta kaipa..."

"Oo, onpa hienoa, kiitos! Joo, ei siitä paristasadasta grammasta tosiaan riitä oikein mihinkään, voin kyllä tosiaan ottaa tämän yhden niin sulla ei pyöri siellä turhana, jos sulla ei kerta ole niille mitään kummempaa ideaa."

"Niin, joo, no eihän mulla toki just nyt..."

"Mutta en siis toki halua mitenkään viedä, mutta ihan jos sulla kerta on näin ylimääräisenä, viehän ne tilaa siellä laatikossa toki, että ihan mielelläni autan kyllä."

"Niin, joo, no jos..."

"Mutta joo, pitääkin tästä alkaa mennä, olipa mukava nähdä! Ja et varmaan halua tästä mitään rahaa, vai mitä? Näin kavereiden kesken. Voidaan joskus jotain vaihtokauppaa vaikka ehkä, joo, tai katotaan nyt miten... mutta minäpä lähden, moikka!

"No heippa..."



*Tarina ja erityisesti vuoropuhelu on ehkä hitusen liioiteltu.** En voi välttämättä suositella kokeilemaan, varsinkaan sellaisten kavereiden kanssa, joita haluaa jatkossakin nähdä.

**Siitä kohtaa nimittäin, että en oikeasti sentään jaksanut kuunnella niitä serkun juttuja, kunhan päästelin sopivin välein jotain myötäileviä "ahaa" ja "niinpä" -tyyppisiä kommentteja.

Tammikuun värit

Tammikuussa valkoinen, harmaa ja harmahtavan sininen sulautuvat yhteen.

Yhtään kirkkaampi sininen tuntuu jo olevan pirtsakka väriläikkä. Jo sekin erottuu. Mutta kauniisti. 

  

Vappu-pipo

malli: Vappu, Suvi Simola, Kaikki lähti lapasesta

lanka: Drops, Nepal

puikot: 4,5 mm

langan kulutus: 100 g

Chevalier-lapaset

malli: Chevalier Mittens, Mari Muinonen

lanka: Drops, Karisma

puikot: 3,75 mm

langan kulutus: vähän vajaa 100 g

Niin vain on tammikuussakin tunnelmaa.

Marraskuu on kaunis!

Tänä vuonna, marraskuussa, olen törmännyt aivan uuteen sosiaaliseen ilmiöön. En tiedä, olenko aiemmin kulkenut aivan silmät suljettuina, vai onko ilmiö tänä vuonna voimakkaampi, mutta en tosiaan muista aiemmin kiinnittäneeni huomiota asiaan. Marraskuumarinaan.

Tämä vuodenaika on kieltämättä kolea ja karu. On yhä kylmempää ja päivät vain lyhenevät. Mutta minulle on tullut silti täydellisenä yllätyksenä, miten laajalti marraskuuta parjataan. Joka toinen blogipostaus on omistettu marraskuulle: joko sille, miten kamala se on, tai sille, miten tänä vuonna päätetään suhtautua siihen toisin, olla antamatta sen pilata koko elämää ja kaikkea.

Minä olen hämmentynyt. Marraskuun pimeys vaikuttaa minunkin mielialaani ja joka vuosi yllättää, miten voimakkaasti se vaikuttaa jaksamiseeni. Nyt on mennyt monta päivää niin väsyneenä, että kokemusta on vaikea edes sanoin kuvata. Mutta vihaanko marraskuuta? Ei, en. Koska marraskuu on kaunis.

Marraskuussa valoa on vähän, mutta jos sattuu olemaan kirkkaana päivänä ulkona, saa ihailla valoa, jota muulloin ei vain näe. Niin kaunista valoa, yhtä aikaa kirkasta ja hämyisää. Valoa joka hiipuuessaan värittää ympäristön aivan erilailla kuin muulloin.

Ja entäs sitten ne harmaat päivät? Ne saattavat tietysti tuntua raskailta, kun sisällä ei koko päivänä näe mitään, jos ei pidä sähkövaloja päällä. Mutta jos silloin lähtee ulos, saa ihailla luonnon karua kauneutta ja upeaa usvaista hämäryyttä. Harmaa ilma taittaa kaikki värit niin, että koko ympäristön värimaailma sointuu yhteen.

Harmaana marraskuun päivänä voi olla haastavaa saada hyviä kuvia. Ehkä idea lähteä kuvaamaan pipoa ja tuubihuivia ei ollut siinä mielessä hyvä. Kuitenkin tuntui, että harmaan taivaan ja järven tuijottelu latasivat henkisiä paristoja. Ja vaikka kuvista ei tullut teräviä, on niissä minusta tunnelmaa. Jotain utuista ja etäistä.

Halusin esitellä täällä haitarihuivini, joka on ollut valmiina jo pitkään. Hyvin, hyvin pitkään. Ja uuden piponi. (Nyt minulla on aktiivikäytössä kaksi pipoa, ja sekin tuntuu paljolta.) Kun katsoin kuvia koneen näytöltä, tajusin, että niissä esitellään ennen kaikkea marraskuuta.

Haitarihuivi
ohje: oma (175 s pyörönä, vuorotellen 8 krs nurjaa ja 8 krs oikeaa)
lanka: Rowan Lima
puikot: 5,5 mm
fiilis: mitä parhain neule, kun pää ja kaula tarvitsevat lisälämmikettä
 

Pipo
ohje: Vappu, Suvi Simola, kirjasta Kaikki lähti lapasesta
lanka: Drops Nepal
puikot: 4,5 mm ja 5,5 mm
lopputulos: kaunis malli, sopiva marraskuuhun

Mutta tunnen marraskuussa olevani yksin. Ainoa, joka myös nauttii. Missä olette te muut, jotka rakastatte myös tätä aikaa ja ihailette koleaa, karua kauneutta? Miksi kaunista olisi vain silmiinpistävä ja kirkas, itsestäänselvä ja elinvoimainen? Paljous ja yltäkylläisyys? Ihailen hiipuvaa, sitkeää, viimeisillä rippeillä jaksavaa marraskuuta. Vaikka se viekin minusta mehut.

Kaikki kuvat ystäväni Hetan ottamia.

Neuleohjekirja Pipo on pääasia tutkittu - ja jono sen kuin kasvaa

Aktiivisena räveltäjänä olen tiennyt Pipo on pääasia -kirjan ilmestymisestä jo jonkin aikaa. Minusta oli ihanaa kuulla, että taitavat neulesuunnittelijat ja ahkerat Ullan pyörittäjät olivat päässeet toteuttamaan noin hienoa projektia, mutta sen kummemmin en kirjasta etukäteen osannut intoilla. En ole itse neulomismielessä kovin päähineihminen, vaikka pipo minulla onkin havaintojeni mukaan päässä huomattavasti keskimääräistä suuremman osan vuodesta. (Minulla jäätyy korvat hetkessä, siis sisältä, niin että niihin sattuu, eikä pakkanen sitten taas tee hyvää migreeniherkälle päälleni.) Minä vain en tule neuloneeksi paljon pipoja, koska en osaa oikein käyttää useita pipoja vaihdellen, vaan vakiinnun helposti yhteen ja samaan. Juu, olen siis tylsä.

Pipo on pääasia oli tietysti tarkoitus joka tapauksessa jossain vaiheessa hankkia käsiini selattavaksi, mutta vasta bongattuani Käsillään -blogista Tainan neuloman upean Annan hoksasin, että kirjaan kannattaa ihan oikeasti pian tutustua. Käännyin kirjaston puoleen, hain kirjan lainaan ja nyt olen loppujen lopuksi ihastellut mallia jos toistakin ihan oikeasti sillä silmällä.

Melkein kaikki malleista kelpaisivat minun päähäni. Ongelmaksi alkaa muodostua, mikä päähineistä olisi paras. Mitenkäpä nimittäin seepra raidoistaan pääsisi - tuskin kannattaa odottaa, että kovin nopeasti oppisin käyttämään useita pipoja.

Olen onnistunut rajaamaan ehdottomimmat lempparini kolmeen: Annaan, Almaan ja Fölisiin. (Fölikseen?)

Hanna-Kaisa Hämäläisen suunnitteleman Annan etu on onteloneuleella aikaansaatu kaksipuolisuus. Yhtenä päivänä voisi käyttää yhtä väritystä, toisena päinvastaista. Onteloneuleen huono puoli taas on sen hitaus tai ainakin hitauden tunne. Ei sillä, tuskin pipon tekemiseen nyt kauaa menisi silläkään tekniikalla. Ja tulos palkitsisi. Niin oli Kirahvintäplähuivinikin kanssa. (Ohje löytyy blogin sivupalkin kuvasta klikkaamalla.) Kyllä se kaksipuolisuus vaan minuun vetoaa.

No entäs Kristel Nybergin Alma sitten? Ihanat, pienet palmikot vetoavat kyllä myös johonkin syvempään tässä tytössä. Jälleen lopputulos yksistään voisi motivoida mallin toteuttamiseen, mutta kun pikkupalmikoiden neulominen on vieläpä ihan mielettömän koukuttavaa touhua.

Sitten vielä se Kristel Nybergin Fölis. Tästä tulee niin mieleen pohjoisuus, lumi ja ulkoilu, lumityöt, aurinkoinen pakkaspäivä ja ulkoa sisälle kaakaolle siirtyminen. Kävisiköhän minulle tällainen päähine?

Vaikkei kävisikään, niin Fölis päässäni haluaisin mennä mummolan pihalle, käydä ehkä kävelyllä ja palata sisälle kahville.

Pientä valmista, suurta suunnitelmissa

Kuukauden vaihtuminen tuli minulle jotenkin yllätyksenä. Ihan tosiaanko on jo lokakuu? Tänään oli niin kaunis päivä, että jotenkin yhdistin sen alkusyksyyn. Mutta kyllä, pimeä tulee jo aika aikaisin. Ja ulkona on jo aika kylmä.

Olen neulonut jaksamiseni mukaan. Melko paljon, mutta en kuitenkaan niin paljon kuin haluaisin. Olisi ihana vain istua sohvalla kuuntelemassa äänikirjaa ja antaa langan soljua puikoilla. Enimmäkseen olen kuitenkin makoillut ja katsellut elokuvia. Pidemmän päälle se on älyttömän tylsää, varsinkaan kun eivät kaikki elokuvat ole kovin kaksisia. Eikä keskittyminen aina riitä.

Kaikki paremmat hetket olen toisaalta kyllä käyttänyt hyväkseni ja neuleet ovat edenneet jonkin verran. Tajusin vain, että tällä hetkellä kaikki keskeneräiset ovat vähän isotöisempiä tapauksia eikä loppu oikein häämötä. Siksi aloitin viikonloppuna jotain pientä. Ja lopetin viikonloppuna jotain pientä. Kuten joku sanoikin, välillä on hyvin terapeuttista saada jotain valmiiksi. Siksi aloitin toisenkin.

Kyseessä on pipo. En neulonut sitä itselleni, mutta kun sain sen valmiiksi, tulin siihen tulokseen, että juuri sellainen minullakin pitäisi olla. Paitsi eri värinen. Olen tykästynyt harmaaseen, mutta pidän siitä enimmäkseen villatakeissa ja muissa vastaavissa, en halua sitä päähäni. Ainakaan nyt. Sen sijaan valitsin arse-värin. (Vaalea beige tai jotain.) Olo on yhtäaikaa pliisu ja radikaali.

Esittelen pipot sitten kun ne ovat molemmat valmiit ja saan niistä kuvat päissään. (Hehheh.) Toivottavasti pian.

Pipoputken lisäksi uutta tällä rintamalla on tapahtunut sen verran, että sain nyt käsiini langat Esteriin. Siihen vaatteeseen siis, jonka päätin tehdä itselleni, vaikka kuinka keskivartalo korostuisi. En ole vielä katunut päätöstäni ja tällä hetkellä koitan lähinnä hillitä itseäni, etten saman tien aloittaisi. Tämänhetkisellä neulomistahdillani projektit eivät etene ihan salanamannopeasti ja juuri nyt en siksi kaipaa enää lisää keskeneräisiä. Sikäli harmi, että pitänee haudata se haave, että lenkkeilisin jo tänä syksynä viljankeltaisessa Esterissä ruskan keskellä. (Ikään kuin muutenkaan olisin jaksanut kauheasti lenkkeillä.)

Kaipa minä sitten jaksan odottaa. Tai siis että pakko kait se on. Onpahan jotain kivaa tiedossa tulevaisuudessa.

Toistoa

Olen ilmeisesti huomaamattani omaksunut tietyn teeman tälle vuodelle. Viime vuoden neulomisteemananihan oli ihanaa itselleni, (aihe josta en ole vieläkään tehnyt kuvakoostetta vuoden loputtua, laiska mikä laiska). Teemavuoden taustalla oli se tosiasia, että olin alkanut lipsua melkein jo liikaakin muille neulomisen puolelle, ainakin ottaen huomioon, miten monia ideoita minulla olisi itseänikin varten ollut. Niin ja sen, miten vähän minulla on itse asiassa mitään vaatteita tai asusteita. Noh, tämän vuoden teemaan, jos nyt määritellään se teemaksi, olen ajautunut itsestään. Enkä ihan ymmärrä miksi.

Tänä vuonna teen kaikkea toista kertaa. Tai kaksin kappalein. Tai peräti kolmatta kertaa. Tajusin juuri äsken, että olen loppusuoralla toista Daybreak-huiviani, (ensimmäisen ollessa muuten edelleen kuvaamatta, laiska mikä laiska), ja että olen neulonut toiset Charlotta-sukat kolmansien ollessa jo puikoilla ja että Charlotta-myssyjäkin valmistui jo toinen. 

Mikäköhän ihme minuun on mennyt? Onko jotenkin liian raskasta aloittaa jotain ihan uutta? Kamalaa vaivannäköä joutua lukemaan ohje? Tai katsomaan kaavioita, joita ei ole tuijotellut jo useita kuukausia?

Okei, toinen Charlotta-myssy meni työpaikalle. Ja ne kolmantena puikoille päätynet sukatkin ovat aikeissa valmistuttuaan muuttaa sinne. Mutta silti. Vähäsen jo kyllästyttää. Voitteko kuvitella?

Yksi hyvä puoli tosin on, että Charlotta-kuvio lähtee kyllä jo ulkomuistista. Luennolla on hyvä neuloa palmikollisia sukkia, kun jotakin saa vähän tehdä, mutta kuitenkaan ei tarvitse juuri aivoja käyttää.

Charlotta-myssystä kirjoittelin jotakin meidän kaupan blogin puolelle. Koska toiston raja tulee tässä vastaan, jätän samat jorinat täällä välistä. (Tietenkin copypasteaminenhan sinänsä olisi helppoa. Kiinnostus vain on jo lopahtanut.)

Toistan vielä sen verran itseäni, että valitan asiasta, josta olenkin valittanut jo joka paikassa muualla: ihan on kyllä hanurista tällaiset vuorokaudenaikojen käpälöinnit! Minulla tulee rytmihäiriöitä!

Myssyli

Aikaisemmin vilautin kuvan sukista, joista kirjoitin ohjeen, jonka toivon kelpaavan seuraavaan Ullaan. Vähän sukkien jälkeen valmistui toinenkin omaa suunnittelua oleva neuleeni, myssy samalla palmikkokuviolla. Se ei valitettavasti enää ehtinyt tähän syksyn Ullaan, mutta ajattelin tarjota sitä sitten seuraavaan. 

Vaikka myssy valmistui sukkien jälkeen, se on itse asiassa aloitettu paljon aikaisemmin. Suunnitelmat eivät vain menneet silloin aivan putkeen ja ensimmäinen kokeiluni oli rehellisesti sanoen täydellinen pannukakku. No, vahingoista viisastuu, eikä sitä ensimmäistä versiota voi pitää epäonnistumisena siinä mielessä, että se loppujen lopuksi poiki ne sukat. Totesin, että kuvio toimii epäilemättä sukissa paremmin kuin pipossa.

Nyt olen sitä mieltä, että kuvio loppujen lopuksi toimii kuitenkin myös päähineessä. Tarvitsi vain ratkaista pari pientä pulmaa ja muuttaa vähän alkuperäisiä aikomuksia. Ja ihan hyvä tästä tuli.

Koska aion myssyn ohjetta vasta sitten ensi vuoden puolella ilmestyvään Ullaan, on nyt mukavasti aikaa koeneulomiselle. Ravelryn kautta löysin kaksi ihanaa neulojaa, jotka ystävällisesti lupautuivat testaamaan ohjettani. Lisäksi yksi niistä takiaismaisista ex-kämppiksistäni, joista ei vain pääse eroon, tuli viime viikonloppuna käymään kylässä (yllätyksenä ja pyytämättä tietysti), ja innostui loppujen lopuksi hänkin testineulojan toimesta. Hän onkin ehkä sinä mielessä hyvä testiyleisö, että ahkeraksi neulojaksi hän on neulonut melko vähän ohjeista.

Myssy on tehty Handun BFL-villalangasta. Kyseessä on minun ihka ensimmäinen bfl-kokemukseni, ja täytyy sanoa, että olen hyvin vaikuttunut. Lanka on aivan mielettömän pehmeää, ja mikä vielä parempaa, ei kutita. Vihdoinkin minulla on myssy, joka ei tunnu otsaa vasten ahdistavalta. Ehkä tämä tosiaan on Best Fiber for Life. Tosin en halua allekirjoittaa mitään vielä.

Lankaa päähineeseen meni vähän vajaa 100 g. En ole punninnut, mutta kovin paljon ei yhdestä vyyhdistä jäänyt. Koska minulla on samaa lankaa kuitenkin toinenkin vyyhti, ajattelin tehdä myssylle kaulurin kaveriksi. Olen varsinainen kaulasta palelija, ja olen tullut siihen tulokseen, että jos haluaa pysyä jotakuinkin lämpimänä talvella, on parasta pistää päälle sekä kauluri että kaulahuivi.

No, neulomaan nyt kun on into päällä.

Vuodenvaihteen kuulumisia ja joululahjaneule (osa 3?)

Hyvää alkanutta vuotta!

En voi väittää, että omani olisi kylläkään alkanut erityisen mukavasti. Eikä vanhakaan päättynyt hilpeissä merkeissä. Vietin vuodenvaihteen omalta osaltani kohtalaisen korkeassa kuumeessa ja järkyttävissä vatsakivuissa enkä säästynyt oksentamiseltakaan. Nyt on onneksi jo vähän parempi olo.

Olen kenties vähän myöhässä joululahjaneuleiden esittelyn kanssa, nyt kun kaiteti pitäisi suunnata katse jo tulevaisuuteen ja uuteen vuoteen, mutta vetoan oksennustautiin ja sitä edeltäneeseen väsymykseen. Tosin eihän se vielä ole edes loppiainen, joten lienee sallittua pysyä vielä joulutunnelmissa ainakin lahjojen esittelyn verran.

Vaikka alunperin muistaakseni meinasin, että tänä vuonna (tai siis viime) en juurikaan neulo joululahjoja, tuli niitä jokunen tehtyä. Yksi niistä oli pipo.

En ole ollut paikalla näkemässä saajan reaktiota, mutta epäilen, että siitä on voinut puuttua ainakin yllättyneisyys. Ellei tietysti saajan muisti ole huono. Hän nimittäin tuossa aiemmin talvella puhui siitä, miten hän ehkä haluaisi uuden pipon, ja minä sanoin, että ehkä teen sellaisen joululahjaksi. Ja mittasin varulta vielä hänen päänsä.

malli: Irish Moss Toque (Ravelry),Alexandra Charlotte Dafoe
lanka: Debbie Bliss Cashmerino, n. 80 g
puikot: 4 mm

Niin, yllättävyys ei ollut keskeisessä osassa tämän lahjan suunnittelussa. Olennaisempaa oli ulkonäkö. Sopivan pipo-ohjeen metsästämiseen meni hetki aikaa, enkä vieläkään ole tietysti varma sen nappiin osumisesta. Toisten makua on aika hankala arvioida. Koetin joka tapauksessa löytää mallin, jossa on jotakin juttua, mutta joka ei kuitenkaan ole aivan yliampuvan huomiota herättävä. Luulen, että ainakin siinä onnistuin.

Lankaa valitessani koitin löytää värin, joka sopisi ruskean kanssa yhteen, sillä muistelen olleen puhetta ruskeasta talvitakista. Ja jälleen kerran en ole aivan varma makuasioista, mutta luulen, että saajasta viininpunainen tai jokin sinne päin on ihan käypä väri.

Niin, ainahan nämä ovat vähän arpapeliä. Pahin oli kuitenkin hatun koon kanssa. Tuollainen neulepipohan toki passaa moneen päähän, ei siinä mitään, mutta tulin kuitenkin lankojen päättelyn jälkeen siihen tulokseen, että ainakaan talvella ei ole mitään iloa hatusta, joka ei pidä tuulta. Senpä takia kävin ostamassa vähän fleeceä ja vuoritin pipon.

Vuorittaminen ilman kaavaa ei ollut ihan helppo nakki. Ainakaan minulle. Tein muutamia laskelmia, mutta kenties liian vähän ennen kuin aloin malttamattomana hommiin ja leikkasin jo ensimmäisen palasen. Siitä tuli liian lyhyt. Olin kyllä ajatellut kääntövaran jättämistä, mutta se jäi sitten siihen. Ajatteluun.

No, onneksi kangasta oli reilusti. Loppujen lopuksi vuoritus kyllä sinänsä onnistui - ei tosin ole kauneinta jälkeä, mitä saattaa kuvitella, mutta onneksi se ei näy. Eniten vain huolestutti, tuliko piposta sittenkään oikean kokoinen.

Minun päässäni pipo oli himpun verran nafti. Muuten hyvä, mutta korvat eivät ihan peittyneet. Toisaalta se tuntui hyvältä merkiltä, sillä pipon nykyisen omistajan pää on omaani jonkin verran pienempi. Ei auttanut sitten kuin odotella ja toivoa parasta. Tosin lahjaa antaessani sanoin, että siinä on sitten joitakin säätömahdollisuuksia.

Jouluaaton jälkeen kuulin onneksi huhua, että pipo olisi sopinut saajansa päähän. Hyvä niin. Vaikka voinkin tehdä vuorituksen uusiksi, on aika paljon kivempaa, kun ei tarvitse.