Talven kimallus kehruussani

Itse omalla rukilla kehrätty ihana lanka. Talven kuulasta kylmyyttä ja hangen kimallusta. Pehmeässä paketissa. 

Kohtalon ironiaa, että nyrjäytin nilkkani. Oikean tietysti. Kehruutauko tuli juuri kun into oli (ainakin luultavasti) korkeimmillaan.

Eipä sillä, ei minulla ole tarpeeksi villaakaan. En ole hamstrannut kovin kummoista varastoa, koska vauhti värttinällä ei ole päätä huimaava. Nyt pitäisi päästä kunnon kuituapajille. Missä on parhaat?

kuitu: BFL/Silk/Firestar, Louhittaren Luola

paksuus: noin 180 m ja 97 g

säikeitä: kolme

kertaus: navajo (mun eka)

Mutta mitä minä raskisin tästä langasta neuloa? Ihan heti en tietysti mitään, pitäähän tätä saada ihastella ja silitellä. Mutta sitten myöhemmin. Mikä olisi kyllin upeaa?

Olen vähän huono asusteiden kanssa. Tai no, ainakin lapasten ja pipojen kanssa. Jumitan käyttämään yksiä ja samoja, niitä on turha tehdä kauheita määriä. Lisäksi lapaset nuhjaantuvat nopeasti, en kyllä mitenkään raski uhrata tätä tapausta millekään niin kuluvalle ja arkiselle.

Pikkusisko äänesti sitä pipoa. Tällä hetkellä se tuntuu parhaalta idealta. Ja ehkä minulla onkin eräs pieni idean poikanen. Antaa sen hautua hetken.

Mutta on tämä vain niin kaunis! <3

Vuosiennusteita ja hyvän uuden vuoden toivotus

Hyvää uutta vuotta!

Luin jostain, että uusi vuosi tulee olemaan sen mukainen, miten vuoden vaihdetta juhlii. Siinä tapauksessa oma tuleva vuoteni on oleva hyvin hämmentävä ja rehellisesti sanottuna vahvasti epämukavuusalueella. (Sori äiti, tiedän että vihaat tuota termiä. Enkä toki voi sinua siitä syyttää.) Tulen itse asiassa olemaan täysin metsässä. Jos se on tulkittavana vertauskuvaksi, niin mitäpä tuossa uutta. Jos kyse on aivan kirjaimellisesta ennusteesta, niin oikeastaan minulla ei ole mitään sitä vastaan.

Toisaalta jos vuodenvaihteen vietoksi lasketaan koko se aika, jonka omasta mielestään on sitä viettänyt, eikä vain se hetki, jolloin raketteja alettiin pamautella, tästä on tulossa onnettomuusaltis vuosi minun ystäväpiirilleni. Lemmikkejä joudutaan lopettamaan, (mutta toisaalta niitä myös saadaan). Koirien kannattaa olla varovaisia kissojen seurassa, tassusta voi tulla kuonoon. Saunaan menijöiden on syytä varautua vesikatkoihin.
 

Aivan loistavaa ruokaa on kuitenkin luvassa.

Jos vuoden vaihteeksi lasketaan jo päivät heti joulun jälkeen, (jostain syystä minä usein lasken), minun vuoteni tulee sisältämään uusien välineiden haltuunottoa (pienellä kiroamisella* höystettynä), villaa, meditatiivisuutta, (tai oikeastaan ihan vain villameditaatiota) ja gimalletta.

 Ja sehän sopii!

Kärsivällisyyttä voisi ehkä vähän koittaa kehittää. Mutta sen suhteen en kyllä aio luvata mitään.

Uusi vuosi ja uusi (vanha) rukki. Tekemisen puutetta ei ole luvassa vieläkään. Entä muilla? Liian vähän lankaa ja neuleideoita? Liian paljon aikaa ja aivan liian vähän keskeneräisiä projekteja? Kaikki haluttu on jo saavutettu ja missään ei voisi olla enää parempi?

Tervetuloa vuosi 2014! Toivottavasti olet täynnä iloa, rakkautta ja palkitsevaa tekemistä, niin minulle kuin muillekin!

*Okei, ehkä ei edes ihan pienellä.

Rukki!

Ou nou! Tai siis oumaigaad! Sain jo yhden joululahjan ja se on rukki!

Pakko oli tulla hehkuttamaan, ihan tälleen vaan pienesti. Oon aivan hämmennyksissä.

Vaan apua... mullahan oli jo ennestään ongelmia sen kanssa että en ehdi tehdä kaikkea mitä haluan. Mistä minä revin ajan tälle? Iiks!

No, nipistetään yöunista. Ei se oo niin justiinsa. Eihän?

Rusinatassut

Tylsyys on toinen nimeni. Olen jo vastaillutkin edelliseen postaukseeni saamiini kommentteihinne, ja tiivistäen voisi sanoa, että teiltä saamani neuvot ovat hyviä ja olisivat olleetkin erittäin varteenotettavia, ellen minä olisi nyt päättänyt heittäytyä hankalan tylsäksi. Noudatan juuri nyt kuivakan yksinkertaista linjaa hyvin monien asioiden suhteen ja omakehruulangalleni kävi niin, että otin ja loin satasenttisille 2,25 millin pyöröpuikoille sattumanvaraisen määrän silmukoita ja aloin vain posottaa eteenpäin.

Huivi on tosiasiassa jo loppusuoralla, kuvat olen ottanut muutama päivä sitten. Kun onhan se nyt vaan niin järjettömän rankkaa siirtää ne koneelle saati avata blogger ja alkaa näpytellä tekstiä. Mutta reaaliaikaisuus alkaakin olla tylsää, sitähän tulee jo ovista ja ikkunoista. Leikitään että ollaan kirjekavereita, niitä vanhan etanapostin kannattajia, jolloin muutaman päivän vanhat tiedot ovat aivan normaali asia. 

Huivi saattaisi olla jo jopa valmis, ellei eräs asia olisi alkanut tökkiä pahasti. Minulla meni hetki yhdistää ongelmani tähän lankaan, mutta valitettavasti vika taitaa tosiaan olla siinä, vähintäänkin epäsuorasti. Niin ihanaa kuin lanka onkin, se ilmeisesti kuivattaa sormiani. Ihan oikeasti. Aina neulottuani tätä hetken, alkavat sormenpääni ja kaikki muut neuleeseen koskevat osat muuttua saman näköisiksi kuin pitkään vedessä liotetut sormet. Rusinoiksi. Mutta sen sijaan että olisivat kosteat, sormet ovatkin rutikuivat, suorastaan paperin tuntuiset. Ja hyvin epämiellyttävät käyttää.

Mistä ihmeestä tämä johtuu? Tekeekö sen bfl vai silkki? Kummankaan kuidun kanssa minulla ei kylläkään ole ennen ollut mitään ongelmia. Sitäpaitsi kehrätessä ei ollut mitään tällaisia ongelmia. Vaikuttaako talvi? Langan kuivuus? Tai kosteus? Stressi? (Jota minulla ei edes pitäisi olla?) Jokin muu psykosomaattinen asia? Ja onkohan kellään muulla vastaavia ongelmia jonkun langan kanssa? Tai jonkun kankaan käsittelyn? Vai olenko onnistunut vain hankkimaan itselleni mystisen ongelman, jonka perusteella kaikki pitävät minua vainoharhaisena hulluna?

Jos vastaus viimeisimpään kysymykseen on kyllä, minun pitää ehkä kaivautua maan alle... Joka tapauksessa haluan tietää, mistä minua näin rangaistaan. Kysyn vaan! Rusinasormilla ei voi neuloa. Voi vain itkeä valtoimenaan karua kohtaloaan. Tai keksiä muuta tekemistä, mutta se ei tunnu tarpeeksi dramaattiselta.

Vaatimattomasti...

Olen tässä pohdiskellut. Mikä olisi ylivertaisen upea, lyömätön ja joka hermoon iskevä täydellinen huivimalli Louhittaren Luolan bfl-silkistä kehräämälleni langalle? Tuntuu höpsöltä pantata lankaa laatikossa, mutta en ole myöskään halunnut tehdä kohtalokasta virhettä ja valita väärää mallia.

Vaikeuksia valinnan kanssa ovat aiheuttaneet niin minun nirsouteni kuin pelkoni siitä, että lanka loppuu kesken. Pelko ei kuitenkaan ole hyvä lähtökohta, (toisin kuin nirsous), joten ehkä asiaa pitäisi lähestyä aivan toisesta suunnasta. 

Ehkä pitäisi tehdä jotain aivan totaalisen yksinkertaista? Perus pitkula kaulahuivi? Langan väri ja silkin siihen tuoma kiilto tekevät jo niin paljon, että tarvitseeko välttämättä muuta? Uskoisin asusteesta tulevan kauniin. 

Silti vähän jännittää. Tämähän on minun ensimmäinen ihan itse kehräämäni lanka. Siitä pitäisi tehdä upea muistomerkki, jotain mitä säilytän kalleimpana aarteenani ja joka pistetään lopulta mukanani arkkuun - tai vaihtoehtoisesti säilytetään kuolemani jälkeen perintökalleutena, jota jälkipolvet vaalivat ja ihailevat ja josta kerrotaan tarinoita. 

Olenkohan ladannut liikaa odotuksia tälle huiville..?

Ihanaa itsekehrättyä, nippelitietoja ja sukkien viivyttelyä

Alkuviikosta messuilusta kirjoittaessani sivusin vähän tällä hetkellä puikoilla olevia sukkiakin. Niitä itsekehräämistäni langoista tulevia. Koska itsekehrätystä neulominen on niin mieletöntä, minä kun en ole vielä ehtinyt turtua tällaiseen luksukseen, on ihan pakko tulla hölisemään siitä lisää. 

(Eikö ole jännä, että minä pidän itsekehrätystä langasta neulomista luksuksena, kun joskus se on tainnut olla kaikkea muuta kuin mitään kovin ylellistä ja hienostollista? Niin ne vain ajat muuttuu - jotkut kehräsivät pakosta ja tarpeeseen, vähän erilaisia villojakin. Minä kehrään huvikseni, harrastuksena ja itsenitoteuttamismielessä. Kehräystaito ei ole enää järin tarpeellinen, eikä tämä homma halpaakaan ole.)

Tämä lanka ei ole ensimmäinen isompi satsini, vaan on kehrätty sen punavioletin bfl-silkin jälkeen. Sitä lankaa vielä säilön ja odottelen ideaa. Huivihan siitä tottakai tulee, mutta millainen? Metrejä ainakin piisaa, taisi tulla suunnilleen 800, ja siitä johtuen kehräämiseen menikin iäisyys. 

Tätä uudempaa lankaa pyrin sitten tarkoituksella saamaan vähän paksummaksi ja itseasiassa bfl-mohairsekoituksen kanssa se minusta olikin helpompaa. Koitin saada aikaan jotain sukkalankavahvuista, sellaista jossa sadassa grammassa olisi nelisensataa metriä, mutta onnistuin aikaansaamaan jopa paksumpaa. Tai ainakin vähemmän juoksevaa.

Tämän aurinkoisen bfl-mohairin kanssa kävi jännästi. Metrejä tuli suunnilleen 260 ja grammoiksi jäi 92. Topsi taisi olla siitä sadasta grammasta aika vajaa jo alun alkaenkin, mutta vähän on mietityttänyt, että irtosiko sitä hemmetin mohairia sitten kehruun aikana vielä oikeasti grammoissa laskettava määrä. (Samperi!) Villan salaperäinen vaje ei kuitenkaan ole se kummallisin juttu, hämmentävintä on langan paksuus. Metrien perusteella (n. 280m / 100g) luokittelisin langan ennemminkin sport-vahvuuteen kuin fingeriniin, sikäli kun näistä nimityksistä nyt olen oikeasti kärryillä. Varsinaiselta paksuudeltaan lanka kuitenkin on suurimmaksi osaksi sitä minun tuntemaani fingerinia ohuempaa! Langan siis täytyy olla tiiviimpää kuin teolliset langat ovat. (Ja olisinkohan sen saman sitten siitä Tuulian kirjastakin lukenut, jos nyt oikein muiselen. Vai miten päin tämä homma yleensä menee?)

Mikä vielä hassumpaa, vaikka lanka on välillä hyvinkin ohutta, tuntuu metrimäärä kertovan totuuden siitä, minkälaista tiheyttä on odotettavissa. Nämä meneillään olevat sukat ovat 2,25 mm puikoilla kuudellakymmenellä silmukalla ja sukka tuntuu mahtuvan mainiosti jalkaani, on ehkä vähän väljäkin. Siis 60 silmukkaa! Eipä joku Cascaden Heritage menisi sillä määrällä päälle. Riippuen vähän mallista tarvitsen omiin räpylöihini sen 72-80 silmukkaa.

Menikö teksti jo vähän tekniseksi höpinäksi? Metrejä, millimetrejä, silmukkamääriä, paksuusluokituksia... Joo, tähän tämä harrastus johtaa, ihme pilkunpyörittelyyn. Näköjään. Eikä minun tarkoitukseni ollut tulla tänne vertailemaan lukemia, vaan hihkumaan sitä, miten ihanaa voi neulominen olla, kun lanka on paitsi itsetehtyä, myös varsin onnistunutta. 

Kerratessa kehtasin epäillä, mahtaako lopputulos olla koko matkalta niin kovin nättiä, kun oranssi ja vaaleankeltainen säie sekoittuivat välillä pitkiksi toviksi toisiinsa. Muistan jonkun jossain kutsuneen sellaista värien sekoittumista mosaiikkilangaksi. Päästyäni sukan kanssa vauhtiin huomasin kuitenkin, että valmiina neulepintana värit tulevat ihanasti esille ja mosaiikkiväri tuo vain lisää elävyyttä ja värien sulautumista toisiinsa. 

Juu, en ehkä arvostaisi samaa sekoittumista jos väreinä olisi vaikka vihreä ja aniliininpunainen. Toisaalta en ole muutenkaan niin ihastunut usempivärisiin topseihin kuin tällaisiin, missä on joko saman värin eri sävyjä tai pari toisiaan hyvin lähellä olevaa väriä. Minun makuni mukaisissa topseissa tuo mosaiikki siis toimii.

Tämä sukkaparin ensimmäinen kappale on edennyt hurjaa vauhtia ja minun oli pakko pistää itselleni vähän aisoja, etten tekisi sukkia samantien loppuun. Ensinnäkin haluan nautiskella tästä projektista kunnolla. Joku päivässä valmiiksi -meininki riistäisi liikaa iloa touhusta. Lisäksi pistin sukat puikoille myös vähän sillä mielellä, että minulla olisi kesken joku helposti matkaan napattava neule. Tällä hetkellä kun muuten puikoilla aktiivisesti ovat mm. villatakki, joka vaatii vähän suunnittelu- eli siis aivotyötä ja kirjoneulepusero. Jos menen ja porhallan sukat saman tien loppuun, mitä minä sitten taas saan helposti laukkuun ja mukaan?

Nyt tämän aurinkolangan valmistuttua minulla on jo uusi kehruuprojekti värttinällä. Kolmas topsini. Nyt irrottauduin turvallisesta bfl:stä ja aloitin merino-silkki-bambusekoitteen kanssa. Ja ohuelle linjallehan se lähti, vähän itsestäänkin, vaikka kieltämättä mielessä siintää muutenkin joku pitsihuivi tai vastaava. (Ohuthuivivammastani huolimatta.)

Värikin on taas mieleen. Keltaista ja punaista on jo tehty, niin että siniharmaa on oikein tervetullutta. Saapa vain nähdä kuinka monta miljoonaa kuukatta tätä sitten tuijotellaan. Ei tule tänä vuonna valmista, sen voin melkein taata.

Pientä mutta suurta

Olen pari päivää haudutellut tätä postausta, kun on tuntunut, että nyt ei vain irtoa juttua siinä missä pitäisi. No, sanainen arkkuni ei ole kai auennut vieläkään, mutta antaa mennä. Olisin vain halunnut kirjoittaa jotain lennokasta, runollista, hauskaa tai kaunista, koska esittelen nyt sellaisen neuleen, joka on aika merkittävä. Ensimmäinen neuleeni itse kehräämästäni langasta.

Pienet vauvan sukat. Nopeastihan ne olivat valmiit. Ja lankaa niihin meni 15 grammaa, mikä oli kyllä vähän huonosti optimoitu, koska sitä olisi ollut 20. Nyt täällä pyörii pieni viiden gramman nöttönen, jolle en kyllä taida keksiä hirveästi mitään tekemistä.

Itsekehrätystä neulominen tuntui jännältä. Tietenkin lanka oli aika paljon epätasaisempaa kuin teolliset langat. Ja varmaan epätasaisempaa kuin viimeksi valmistunut lankani. Tämähän olikin harjoitusvilloja. Oli se silti minun mielestäni varsin onnistunut, ja vaikka pikkusukista tulikin hitusen eri kokoiset, ei niissä ole pahemmin havaittavissa epätasaisuuksia. Ei ainakaan minusta.

Tosin näin viime yönä unta, jossa joku tutki sukkia ja näytti niistä kaikki pahkuraiset ja epätasaiset kohdat, mutta kehui, että pitsikuviossa ne eivät niin paljon näy. Ilmeisesti minulla on aika hyvä itsetunto, kun alitajuntani synnyttämät ihmiset käyvät haukkumaan.

Ihan hyvät sukat ne on. On on.

Tykkään niistä ainakin itse. Ja saajakin vaikutti pitävän. Tai eipä ainakaan nakannut niitä kasvoilleni sanoen, että opettele ensin kehräämään.

Löytyy tästä maailmasta vielä kohteliaisuutta.

Sain pari päivää sitten tuon puna-violetin bfl-silkin vihdoinkin kerratuksi. Juuri äsken sain sen kasteltua ja pistettyä kuivumaan. Nopeus ei täällä päätä huimaa. Huimaa ilmankin.

Toivottavasti saan kuitenkin pian aloitettua tuosta huivin! Jee jee!

Ohut, ohuempi, hups...

Olen vihdoin viimein päässyt kehruuni kanssa kertausvaiheeseen. Pari päivää sitten otin kehrätessä kunnon loppukirin ja posottelin ensikertalaisen kärsimättömyydellä ison loppusatsin kerralla loppuun.

Nyt kerratessa minulle on alkanut valjeta, miksi tässä kehruuprojektissa on mennyt niin turkasen pitkään. Nämä säikeethän ovat kuin ompelulankaa! Eivät ihan koko ajan, alussa ja ilmeisesti lopussakin on vähän paksumpaa, mutta kaikki miljoonat metrit tuossa välillä ovat melkein kuin hämähänkin verkkoa. Graaah.

Muistaakseni Tuulia joskus sanoikin, että vähän turhankin ohuen kehrääminen on tyypillistä aloittelijalle. En tiedä onko oman mieleni perukoilla piillyt ajatus siitä, että 100 g paksua lankaa ei riitä mihinkään. Ehkä. Mutta enemmänkin kyse on ollut kuitenkin siitä, että tämä kuitusekoitus vain lähti näpeistäni koko ajan ohuempana ja ohuempana. Kierrettä sai pistää mukaan reippaanlaisesti ja toki siitäkin huolimatta säie pääsi aika monta kertaa katkeilemaan.

No, nähtäväksi jää, miten monta metriä tähän lankaan nyt kertauksen jälkeen loppujen lopuksi tulee. Ainakin koin hienoisen pettymyksen, kun eilen pari tuntia kerrattuani tajusin, että lanka ei olekaan vielä ihan samantien valmis. Pahus.

Juuri nyt

Joskus on vaikea valita...

Töissä. Jotain pulinaa kehräämisestä.

Hahaa, bloggaan töistä! Vähän vapisevin mielin odottelin viikonlopun ajan tätä työpäivää ja vähän vapisevin jaloin tänne tulinkin, mutta itse asiassa olo ei ole enää ihan kauhea ja eiköhän täällä kolmeen asti jaksa. Toissayönä näin painajaista, jossa työpaikkamme oli myös hotelli ja ensimmäistä kertaa ikinä olin hotellin vastaanotossa enkä osannut mitään ja möhlin kaiken. En osannut edes antaa ihmisille rahasta takaisin. Viime yönä näin painajaista, jossa joku tyttö tuli kauppaamme ja nappasi Lauran villatopsista palasen ja käytti sitä kädessään olevan haavan vuotamisen tyrehdyttämiseen. Olin aivan pöyristynyt. 

En tiedä, pitäisikö tässä olla huolissaan siitä, että olen alkanut nähdä kummallisia työunia, vai siitä, että olen niin kateellinen Lauran villatopsista, että näen siitä uniakin. Onhan se kehruukuitu juu aivan ihanan vihreää, kuva ei tee yhtään oikeutta, mutta unien näkeminen siitä menee ehkä vähän yli.

Nyt töissä olen asiakkaiden palvelun välissä lueskellut viime perjantaina tänne tullutta Tuulia Salmelan Kehrääjän käsikirjaa. Tämä menee jo törkeän mainonnan puolelle, eli voitte vapaasti suhtautua täysin varauksellisesti hehkutukseeni, mutta kyseinen kirja kyllä vaikuttaa ainakin näin aloittelevan kehrääjän näkökulmasta ihan mielettömän inspiroivalta ja pätevältä tietopaketilta. Viime syksynähän osallistuin samaisen Tuulian värttinäkehruupajaan ja se oli ihan sopiva startti tähän touhuun, mutta tietenkään siinä ajassa ei ehtinyt kaikkia kehruuseen liittyviä asioita läpikäymään eikä puoletkaan varmaan jäänyt päähän muutenkaan, kun värttinän pyörittely vei kaiken keskittymiskyvyn.

En jaksa itse ottaa kirjasta kuvia, joten varastan kuvan kaupan blogin puolelta niin kuin tein itse asiassa myös ylläolevan kuvan kanssa. Olen kriminaali, älkää ottako mallia!

Hemmetti, kun en tullut sittenkään ottaneeksi värttinääni ja keskeneräistä bfl-silkkikehruutani töihin. Eilen illalla vähän suunnittelin sellaista, mutta sitten ajattelin, että minulla on kuitenkin ihan tarpeeksi tekemistä kaupalle neulomisessa. Mutta kyllä tässä aina joissakin väleissä olisi ehtinyt ihan pikkuisen kehrätä. Ihan pikkuisen.

Ja minä vain kehrään

Kaikki syksyn neuleretriitissä käymäni värttinäpajan villat on nyt kehrätty, suurin osa niistä viimeisen parin päivän aikana, ja nyt uskaltauduin ihan ostetun ja itse valitun sadan gramman topsin kimppuun. Vähän jännittävää, samalla todella innostavaa.

Värien liukumista on kehrätessä niin kiva katsella. Se jos jokin vaikuttaa lähestulkoon hypnoottisesti. Ja tässä vaiheessa on kiva odotella, minkä näköistä jälkeä mahtaakaan tulla kerratessa. Miten värit sekoittuvat toisiinsa...

En osaa kehräämisvaiheessa vielä yhtään arvioida, miten paksua langasta on tulossa. Säie, jota nyt olen saanut aikaiseksi, tuntuu aika ohkaiselta, mutta luulen että lopputulos voi vielä yllättää. Niin se on tehnyt aikaisempien kehruideni kanssa. Mikä on sinänsä ihan hauskaa. Tässä vaiheessa on oikeastaan vain kiva tehdä ja sitten katsoa, mitä tapahtui. Kai sitä kutsutaan opettelemiseksi.

Toivoisin, että tästä langasta tulisi vähän sukkalankaa (siis sitä fingerin- vai mitä lie vahvuista) ohuempaa. Silloin tästä sadasta grammasta riittäisi ehkä pieneen ja kevyeen pitsihuiviin. Voisin mahdollisesti tehdä rinkulahuivin. Sellainen voisi olla tämän värisenä kiva asuste. Jos taas siihen ei metrit riitä, tietysti voisin tehdä vaikka rannustimet.

Mutta saas nyt nähdä mitä tulee. Sukkia tästä ei ainakaan tehdä, koska materiaali on 70 % bfl:ää ja 30 % silkkiä. Aivan ihanan tuntuista käsissä. Voisin vuorata itseni tähän ja nukkua sen sisällä.

Tämä ei ole tervettä

Tätä voi ehkä kutsua kauniisti koukuttumiseksi. Sana riippuvuus kenties johtaa vähäsen harhaan. Siitä huolimatta alan epäillä, että taustalla on jonkin sortin sairaus. 

Kyllä. Värttinällä kehräys. Ei tämä toisaalta ihan täysillä käyvän hommalta tunnu, mutta kun sen makuun pääsee, ei vain voi lopettaa. Silloin aiemmin kehräilin sen yhden pikku nöttöseni, ja siitä tuli hyvin sympaattisen näköinen. Silloin puuha tuntui ihan kohtalaisen mielenkiintoiselta ja ajattelin kyllä harjoitella, mutta monet muut asiat elämässäni tunkivat tielle. Nyt myöhemmin sitten palasin värttinäni pariin vähän kokeilemaan ja aluksi se tuntui siltä kuin aiemminkin, ihan mielenkiintoiselta. Sitten aivan yhtäkkiä koko touhu lähti täysin hallinnasta.

Aina kun lasken värttinän pois käsistäni ajatellen, että nyt en todellakaan jaksa, nyt sattuu sormiin ja hartioihin, väsyttää, viimeisetkin voimat alkavat hiipua... sitten muutaman sekunnin päästä huomaankin taas jatkavani. Koska on vain pakko. En tiedä, tekeekö minun edes mieli. Ei vain voi olla jatkamatta.

Juu, on se mielenkiintoista. On melko jännittävää seurata, miten löyhä karva muuttuu säikeeksi ja miten säie muuttuu lopulta langaksi. Ja jos topsissa on useita värejä tai sävyjä, on tietenkin todella koukuttavaa katsoa, miten värit sekoittuvat toisiinsa. Mutta silti. Miten muka ei voi lopettaa, vaikka oikeasti jo haluaa?

Olen tosissani alkanut haaveilla rukista. Jos värttinällä kehruu on tällaista, minkälaista mahtaa olla rukin kanssa? Värttinä ottaa kuitenkin luultavasti enemmän hartioihin ja touhu on paljon katkonaisempaa. Mutta olisiko virhe päästää itsensä käsiksi rukkiin? Olisiko se sitten menoa saman tien? Uppoaisivatko kaikki rahani tulevaisuudessa villatopseihin? Hamstraisinko asunnon niitä täyteen? Tekisinkö enää muuta kuin kehräisin?

Terve järki sanoo, että pysyttele erossa siitä. Nyt kun vielä voit valita. Mutta... toisaalta olemme pomoni Lauran kanssa miettineet, että olisihan hyödyllistä minun opetella kehräämään rukilla. Voisimme hankkia kehruukuituja myyntiin. Sehän olisi vain hyvä, eikö olisikin? Vain ammattitaidon kartuttamista? Valikoiman laajentamisen mahdollistamista? Vai mitä? Vai mitä?

 

 

Tekisi mieli välillä taas vähän neuloa. Mutta ei oikein ehkä onnistu. Ei ehdi.

Ihka ensimmäinen

Yleisön pyynnöstä. Minun eka lankani.

On se aika söpis. Ja aika pienikin. En tiedä pitäisikö se jättää silleen. Kiinnostaisihan se tietty vähän, millaista neulepintaa tällä langalla saisi aikaiseksi, mutta toisaalta eihän noin pientä söppänää voi mitenkään tuhota.

Aloin eilen värttinöimään pajasta mukaan saatua suomenlampaan villaa. Joko se on vielä tuota bfl:ää helpompaa kehrättävää, tai sitten minun taitoni ovat oikeasti jo nyt vähän parantuneet. Tosin ei ehkä kannata vielä liiemmälti kehua. Katsotaan nyt.

Kertausharjoitukset

Kuten viimeksi mainitsin, osallistuin viime viikonlopun neuleretriitissä värttinäpajaan. Pajoja olisi ollut tarjolla useampiakin, mutta suurin osa muiden pajojen opeteltavista asioista oli sellaisia, jotka osaan muutenkin tai jotka uskon oppivani nopsaan samalla tavalla kuin olen oppinut kaiken muunkin neulomiseen liittyvän tähän asti - lukemalla netistä ja kokeilemalla.

Värttinällä kehräys osoittautui ihan mielenkiintoiseksi. Olin tosin pajankin aikana aika väsynyt enkä olisi millään meinannut jaksaa opetella uutta, mutta sitkeästi silti tein minkä vaan kykenin. En kuitenkaan retriitin aikana ehtinyt kehrätä kokonaan pajassa aloittamaani villaa ja osa hommasta jäi kotiin.

Maanantai-iltana sain kehruuni valmiiksi ja pääsin kertausvaiheeseen. Harmillista vaan, että en enää oikein muistanut, mitä Tuulia oli kertauksesta opettanut. Aloin sitten omin neuvoin kokeilla, mutta koska kärsivällisyyttä minulla ei ollut sitäkään vähää kuin terveempinä päivinäni, oli värttinä lentää seinään heti kun ei oikein onnistunut. (Voitte vain kuvitella sen itsehillinnän määrän, joka vaadittiin siihen, että jätin paiskomiset väliin.) Koitin vähän googletella, mutta ei minun kärsivällisyyteni riittänyt siihenkään. Lopulta päädyin siihen todennäköisesti ainoaan oikeaan vaihtoehtoon, että pistin viestiä Tuulialle ja jätin suosiolla kertauksen odottamaan parempaa päivää.

Äsken pidin pienen blogienlueskelutuokion, ja Villalankasarvikuono-blogin uusimman postauksen innoittamana aloin kertaushommiin. Ensimmäiset kertausharjoitukset silloin aiemmin eivät sujuneet ihan oppikirjan mukaisesti, mutta tämä toinen yritys onnistui. Lopputulos on aika sympaattinen. Langan paksuus vaihtelee koko ajan, mutta kertaaminen kuitenkin tasoitti säikeiden pahimpia epätasaisuuksia. (Ylläolevassa kuvassa siis pelkkää säiettä, ei valmista lankaa.)

Pajasta sai mukaan vähän enemmänkin villoja, eli harjoittelumateriaalia on vielä jäljellä. Lisäksi innostuin ostamaan aivan mielettömän kauniin värisen villatopsin. Vähän mietin, että kannattaako ostaa kaunista käsinvärjättyä (ja hintavaa) villaa, kun ei osaa vielä kunnolla, mutta pari retriittikaverita ylipuhui minut selittäen, että huonoilla materiaaleilla ei missään tapauksessa kannata harjoitella, siitä tulee vain paha mieli.

Uskoisin, että kehräämisen perusperiaatteet ovat minulle nyt selvinneet. Enää tarvitaan harjoitusta. Ja rukki. Nimittäin on ihan turha kuvitella, että minä jaksan ikuisesti harrastaa kehräämistä semmoisella vekottimella, millä itse kehrääminen pitää vähän väliä lopettaa, koska valmsitunutta säiettä pitää kieputella välineen ympärille. 

Mutta on tuo värttinä vaan silti aika vekkuli keksintö. Jostain syystä tällaiset yksinkertaiset ja vanhat välineet tekevät minuun välillä paljon suuremman vaikutuksen kuin modernit tekniset laitteet. Samoin kuin välillä mietin, millaiset nerot ovat oikein keksineet, että parilla kepillä voi langasta tehdä vaatteita, ihmettelen nyt sitäkin, kuinka oikeastaan on syntynyt ajatus sen langan tekemisestä.