Lumivyöry

Koska lumen tulo on saanut minut ihastuksesta sekaisin, ja kun nyt vihdoin kun tuli otettua lumihiutalesukista kasa kuvia, läjäytän kuvavyöryn tänne. Kuvat on kuitenkin neuleblogien parasta antia, eikö?

malli ja ohje: viime vuoden mysteerisukkaohje, by meitsi!

lanka: Louhittaren Luolan Väinämöinen, värit Joulu ja Hopea

puikot: sukkapuikot 2,25 mm

lankaa meni: punaista alle 100 g ja harmaata alle 50 g (sen tarkemmin en ole näköjään ottanut ylös)

Näitä kuvia katsoessa ja sukkia käyttäessä into uutta joulusukkamysteeriä kohtaan kasvaa koko ajan. En kyllä ole ihan varma, mistä revin ajan suunnitteluun ja ohjeen kirjoittamiseen, mutta hinku siihen alkaa olla valtava.

En tiedä, kuinka paljon tähän innostukseen vaikuttaa ihan viime päivinä iskenyt joulunodotusfiilikseni. Viikonloppuna vietin pikkujouluja kahteenkin otteeseen, (täällä juttua toisesta niistä), ja pikkujoulujen rääpiäisiä kerran. Ilmeisesti glögi, piparkakut, seura, sauna, askartelu, juustot, suklaa, langat, kynttilät ja lahjasessiot tekivät tehtävänsä. Soilen luona kun yksi neulojista vielä hyräili vanhaa kunnon hittibiisiä joulupukkii, joulupukkii, valkopartaaa, vanha ukkii, alkoivat ilmeisesti kehoni joulusolut aktivoitua. Ja tässä sitä nyt ollaan. Hei, tonttu-ukot hyppikää!

Tänä vuonna olen jopa ostanut yhden joulukoristeen. Kerta se on ensimmäinenkin. Ja joulukoristeen askartelu oli jotain aivan ennenkuulumatonta, mutta niin sitä vain tuli sekin tehtyä. Pikkujoulut ovat selvästi kehittäviä.

 

Onneksi näitä sukkia kehtaa käyttää jo ennen joulua. Lumihiutaleet on sentään ihan käypää tavaraa talvella muutenkin. En siis vaikuta aivan kajahtaneelta jouluintoilijalta nämä jalassa.

Käykäähän lataamassa ohje itsellenne, jos mielitte näitä neuloa. Vielä ehtii saada ohjeen ilmaiseksi, muutan sen maksulliseksi näillä näkymin joskus vuoden vaihteen jälkeen.

Ja tässä vielä viimeinen ja ehdottomasti paras kuva. Kiitokset Essille jalkojen lainasta.

Talven valkohiutaleet ne kilvan leijailee!

 

Mysteerisukkasuunnitelma tehty

Olen tehnyt päätökseni. Aion ainakin yrittää saada mysteerisukkaohjeen aikaiseksi. Nyt kun kerran olen hitusen myöhässä liikkeellä, en voi olla aivan takuuvarma siitä, että ihan oikeasti ehdin, mutta kokeilen kumminkin. 

Päätin, että pidän takarajana maanantaita 9.12. Jos saan siihen mennessä kirjoneulekuvion valmiiksi ja ainakin yhden sukan itsekin neulotuksi ja testatuksi, pistän mysteerisukan vihjeitä tulemaan. Ja mukaan saa osallistua kuka vain ilman maksuja tai sitoomuksia. Yhteisneulonta eli KALkin voidaan pistää pystyyn, jos halukkuutta sille on.

Tässä samalla tulin miettineeksi viime vuoden sukkaohjeenkin kohtalon. Ohjehan on edelleen saatavilla neljänä eri pdf:nä eli vihjeenä. Aion jossain vaiheessa yhtenäistää ohjeen ja kääntää sen myös englanniksi ja pistää ohjeen siinä vaiheessa maksulliseksi. Eli jos haluatte joskus neuloa viime vuoden lumihiutalesukat, vielä ehtii käydä lataamassa ohjeen itselleen maksutta. Mutta en tietenkään pistä vastaan, vaikka haluaisitte ohjeesta maksaakin sitten myöhemmin. Jätän kumminkin päätöksen teille. :)

Ajattelin tehdä tulevien mysteerisukkien kanssa sitten samalla tavalla. Ohje on mysteerin ajan ilmainen ja senkin jälkeen niin kauan kunnes saan sen julkaistuksi yhtenäisenä sekä suomeksi että englanniksi. Kukin saa sitten tehdä oman valintansa mukaan ja joko ladata ohjeen itselleen joululahjana minulta tai ostaa ohjeen myöhemmin ja tukea suunnittelutyötäni pienellä maksulla.

Huomenna pistän tänne muutaman kuvan viime vuoden sukistani. Niiden kuvaaminen jäi viime talvena kokonaan ja tänä syksynä olen odottanut lumen tuloa sormi kameran liipaisimella. Koittihan se valkeus vihdoin - ja näyttää aivan hurmaavalta!

Kirjoneulonnan lyhyt oppimäärä

Pistin tässä vastikään merkille, että blogiini on viime aikoina tultu paljon kirjoneuleen perässä. Kun huvikseni tutkailin tilastoja, totesin että yleisimpiä hakusanoja ovat olleet "kirjoneule", "kirjoneuleen neulominen", "kirjoneule sukka", "kirjoneuleita", "kirjoneule villapaita" ja mielenkiintoista kyllä, "kirjoneule lintu". Jäin miettimään, että miksi niillä hakusanoilla päätyy tänne. Eihän täällä kirjoneuleita nyt niin paljon ole ollut. Sitten hoksasin, että syy voi olla parin vuoden takaisessa Sytyckissä, jossa haasteenani oli kirjoneuleen opettelu. Silloin aiheesta on tosiaan tekstiä syntynyt.

Joka tapauksessa minuta tuntuu, että nuilla hakusanoilla tänne suunnistaneet ovat saaneet aika todennäköisesti karvaasti pettyä. Kummempia ohjeistuksia oikeastaan yhtään mihinkään ei ole löytynyt. Päätinpä siis tehdä hommaan muutoksen ja tarjota täällä katsauksen siihen, miten ainakin minä pärjään kirjoneulomisen kanssa. Tässäpä siis tulee:


Kirjoneulomisen alkeet

Aloitetaanpa ihan siitä perusasiasta, lankojen pitämisestä kädessä. Tähän on olemassa useita tapoja ja itse asiassa jopa apuvälineitä, ja vain kokeilemalla saa tietää, mikä on itselle paras. Minä tyydyn esittelemään nyt yhden tavan, sen mikä lopulta osoittautui minun kohdallani toimivimmaksi. Tähän lankojenpitelytapaan sain vinkin Villapallon blogista. (Kuvat saa sitten hitusen suuremmiksi klikkaamalla niitä.)

Lankojen piteleminen

Tässä ensinnäkin kuva, jossa langat ovat sormella.

Toinen (violetti) lanka on siis sormella aivan normaalisti, toinen (sininen) tuleekin sitten samalle sormelle vastakkaisesta suunnasta. Eli jos vielä vähän havainnollistetaan, niin...

...nosta päälle tuleva ja normaaliin suuntaan menevä lanka pois tieltä oikeaan käteesi. Ota alle tuleva lanka vasempaan käteesi kuvan osoittamalla tavalla.

Siis näin. Huomaa langan tulosuunta neuleesta.

Nyt sitten tuo päälle tuleva lanka oikealta sormelta vasemmalle etusormelle - ja siis normaaliin suuntaan.

Kas näin. Ja lankoja voi pitää sitten kireällä tai löysällä omalla tyylillään.

Minä pidän näin, langat sormien alta, lopuksi pikkusormen yli. Toimii hyvin, mutta taitaa olla todella makuasia. Kannattaa varmaan huolehtia langankireydestä samalla tavalla kuin normaalistikin. Mikä ikinä toimii.

Näin päästiin siis joka tapauksessa seuraavaan lankojenpitelyotteeseen.

Lankojen ottaminen puikolle (silmukan neulominen)

Tästä en itse asiassa saanut kovin havainnollistavia kuvia. Kameramies ja minä olimme vähän laiskoja ja kun tarkkoja kuvia ei tuntunut tulevan, niin luistettiin sitten tässä osassa.

Mutta sinänsä onkin ymmärtääkseni aivan sama, mistä suunnasta langat ottaa, kunhan säilyttää hommassa logiikan. Päällimäisen, eli tässä tapauksessa violetin langan, voi sitä paitsi käytännössä ottaa vain yhdellä tavalla, koukata tuosta suoraan, (paitsi jos haluaa ja osaa tehdä asiat tosi vaikeasti). Taemman langan sen sijaan voi ottaa joko päällimäisen langan vasemmalta tai oikealta puolelta. Minä otan aina vasemmalta.

Tuleeko tästä kuvasta sitten hullua hurskaammaksi? No, ehkä tuosta nyt vähän näkee kumpaa kautta sinistä lankaa lähestyn.


Lankojen sitominen ja lankajuoksut

Tosiaan, kuten sanottua, langat kannattaa noukkia puikoille aina samasta suunnasta. Paitsi että...! Kun kirjoneulekuviossa tulee pidempiä pätkiä samalla värillä, hommaa itse asiassa kannattaakin vähän sotkea ja sitoa langat toisiinsa. Miksikö? Pitkät lankajuoksut neuleen nurjalla puolella aiheuttavat yleensä hankaluuksia. Pitkällä pätkällä lankajuoksun sopivaa kireyttä voi olla hyvin hankala säädellä ja siitä tulee helpommin joko liian löysä tai liian kireä.

Mikäkö on lankajuoksu? Aina kun yhdellä värillä neuloo, toinen lanka kulkee silmukoiden takana. Lankajuoksun kanssa saa olla aika tarkkana, ja se taitaakin olla yksi haastavimmista asioista aloitteluvaiheessa. (Huom. haastava, ei mahdoton!) Liian lyhyet lankajuoksut tekevät lopputuloksesta liian kireän ja kupruisen. Valmista neuletta, olipa se sitten sukka tai pusero, voi olla vähän vaikea ährätä päälle. Liian pitkät lankajuoksut puolestaan aiheuttavat sen, että osa silmukoista löystyy ihan liikaa ja käsiala on epätasainen.

Lankajuoksujen aiheuttamia ongelmia voidaan vältellä lankojen sitomisella. Kaikessa yksinkertaisuudessaan se tarkoittaa hetkellistä lankojen puikolle noukkimisen suuntien muuttamista. Tämä kannattaa tehdä, kun yhdellä värillä neulotaan enemmän kuin 6 silmukkaa. (Tämäkin on vähän makuasia, minä teen itseasiassa vasta yli 7 samanvärisen silmukan jälkeen.) Esimerkiksi 8 samanväristä silmukkaa kannattaa neuloa vaikka näin: 4 silmukkaa oikein, lankojen sitominen seuraavan silmukan kohdalla, loput 3 silmukkaa taas tavallisella tavalla.

Seuraavaksi sitten taas vähän demonstraatiota siitä, miten lankojen sitominen tehdään, kun lankoja pidetään tällä minun käyttämälläni tyylillä. (Muilla tyyleillä toimii vähän erilaiset tavat, mutta samaa asiaa kuitenkin.)

Alemman, eli kuvien sinisen langan sitominen on helppoa: jos olet muuten neulonut koko ajan ottaen alemman langan päällimäisen langan vasemmalta puolelta, ota sitomisvaiheessa yksi kerta oikealta puolelta ja palaa taas takaisin vasemmalta puolelta noukkimiseen. Tadaa! Siinäpä se sitominen sitten oli!

Päällimäisen langan sitominen on ihan hitusen mutkikkaampaa. Seuraava esimerkki toimii, kun alemman langan on otannut aina normaalisti päällimäisen vasemmalta puolelta.

Vie puikko (tietysti ensin silmukan läpi) molempien lankojen taakse vasemmalta puolelta.

Tuo puikko sitten taemman langan takaa (vasemmalta oikealle) takaisin edemmäs. Tässä vaiheessa puikko on siis kahden langan välissä. (Kannattaa katsella kuvia tarkkaan, tämä sanallinen selittäminen alkaa olla vähän haastavaa.)

Jatka puikon liikettä eteenpäin ja vedä nyt puikko päällimäisen langan vasemmalta puolelta sen eteen. Alempi lanka seuraa tässä vaiheessa mukana.

Nyt sitten vie puikko päällilangan (violetin langan) oikealle puolelle ja koukkaa lanka puikolle. Alempi lanka tulee hetkellisesti sen päälle, kuten kuvasta näkee.

Nyt sitten vain vedetään lanka silmukasta.

Ja sitten palataankin normaaliin päivärytmiin, eli aletaan ottaa lanka taas tavallisella tavalla. Seuraavan silmukan kohdalla asetelma on vähän eri kuin tavallisesti, ja varsinainen sitominen tapahtuu oikeastaan vasta kun sekin silmukka on neulottu.


Noniin, kaikki aloittelevat kirjoneulojat. Miltäs vaikuttaa? Kaipaatteko lisäselvitystä jostain?

Jos kuvista katsoessa jokin näyttää vaikealta tai oudolta, suosittelen ottamaan puikot käteen ja kokeilemaan. Yleensä silloin valkenee paremmin kun saa oikeasti nähdä ja tuntea, miten langat oikein menevät.

Tämä tutorial ei ole todellakaan täysin kattava katsaus kirjoneulontaan, varsinkin kun tapoja on monia, mutta tästä voi lähteä liikenteeseen. Kannattaa muistaa, että käsiala tasoittuu tekemisen myötä ja että kupruja on ollut matkassa varmaan kaikilla - tai ainakin minulla on aivan ehdottomasti ollut. Lisäksi valmiin neuleen höyrytäminen tai kastelu tasoittaa usein pintaa. Eli rohkeutta mukaan ja kokeilemaan!

Joulusalaisuuksia

"Kyllä sä olet niin jouluhuppana. Ihan höperönä nuihin jouluhommiin." Ai mitä, ai minä vai? Joulun odottaminenhan on ihan normaalia! Kaikkea sitä taas täällä saakin kuulla väitettävän. Ja ihan vain siksi, että vähän esittelin ideaani eilisen mallitilkkuilun taustalta.

Juu, jotain jouluun liittyvää on kehitteillä. Siksi tämä salakähmäisyys. Paljastan kuitenkin sen verran, että kyseessä ei ole joululahja. Toistaiseksi tänä vuonna ei ole puikoilla ainuttakaan sellaista - tiedoksi vain kaikille mahdollisesti jotain omatuotantoista odotteleville.

Yksi asia johti jo toiseen ja mallitilkun jälkeen puikoille hyppäsi toinen testikappale. Kuvasin tänne sen vähemmän salaisen puolen. Miksikö? No minusta on hauskaa ikuistaa eri vaiheita projektin etenmisestä. Minkä lisäksi minun mielestäni joulusalaisuuksia ei sovi puuhata kuitenkaan liian salassa. Mistäs nimittäin siinä tapauksessa revitään se pienoinen jännitys, jota ehdottomasti pitää olla ilmassa näin joulun alla?

Ainiin, nyt on vielä marraskuun alku. Oliko yleisesti hyväksyttyä käyttää tästä ajasta ilmaisua "joulun alla"? 

Hmm. Pitääkö tässä sitten kuitenkin myöntää olevansa jouluhuppana? Voin tulla puolitiehen vastaan ja todeta, että näin neulojana jouluun alkaa usein valmistautua keskimääräistä aikaisemmin. Jotkut neulojat valmistautuvat koko vuoden. (Ne on ne, jotka ovat niin anteliaita kuin nerokkaitakin, hahmottavat työmäärän ja tajuavat aloittaa ajoissa.)

Joulupuuhastelu ja -suunnittelu on kivaa. Yleensä omat puuhailuni ovat liittyneet pääaiassa lahjoihin ja vähäsen ruokiin, mutta nyt keksin tavan tehdä perusjoulunodottelutunnelmoinnistani ehkä vähän konkreettisempaa ja organisoidumpaa. (Kuulostaa sairaalta.) Olenpas vain aika innoissani..! Ja valotan asiaa vielä täälläkin, hitusen kerrallaan. Nyt on pakko pistää hymiö. :)

Ideanpoikanen

Pah. Keskellä päivää ei valo riitä. On tämä kyllä taas hanurista ja ihan ihme touhua. Ihan turhaan äänestin kunnallisvaaleissa, mitään muutosta ei tähänkään asiaan ole taas tullut. Joka vuosi sama juttu. Mitä ne poliitikot oikein hommaa, jos ei edes päivänvalosta osata talvisin pitää kiinni?

Kuvia koitin ottaa. Toisaalta eipä niin väliä, vaikkei minun taidoillani enää tässä valaistuksessa kuvatessa pärjää. Ei ollut kummoinen kuvauskohdekaan. Mallitilkku se on. Onko hieno?

Sain erään idean. En ihan tiedä, mitä siitä tulee, voinko toteuttaa sitä semmoisena kuin haluaisin tai jaksanko loppujen lopuksi edes. Haluaisin kyllä, se olisi nimittäin hauskaa. Ja jos siihen ryhdyn, lähtee kaikki tästä mallitilkusta.

Kaivoin kätköistäni parit Väinämöisen jämät. Eipä olisi tullut mieleeni näitä värejä yhdistää, jos olisin mallaillut johonkin varsinaiseen neuleeseen enkä vain tempaissut mallitilkkua varten sitä mitä käteen sattui. Tämä yhdistelmä ei ole sitä perinteistä minua. Eikä näissä ehkä kirjoneuleeseen olekaan tarpeeksi kontrastia. Tai riippuu mitä hakee. Eihän se kuvioiden erottuminen aina välttämättä ole se päätarkoitus. Tässä tapauksessa nimittäin tykkään siitä, miten värit tavallaan vähän häivyttyvät toisiinsa. (Eivät tosin todellisuudessa ihan niin paljon kuin kuvassa, koska todellisuus ei ole yhtä sumea.) Yllätyin itsekin, miten paljon oikeastaan väriyhdistelmästä pidän. Ei se varmaan mallitilkkua pidemmälle nyt pääse, ainakaan tässä projektissa, mutta en sitten tiedä jos vaikka joskus... johonkin villatakkiin ehkä? (Samperin Väinämöiset! Mulla on jo muutenkin ihan liian pitkä lista siitä, mitä kaikkia värejä haluan. Ei tässä enää uusia ideoita tarvita!)

Nyt minä jatkan pähkäilyä ja testailua. Saapa nähdä...

Havaintoja kirjoneuleen äärellä

Olen viime päivinä tehnyt valtavasti havaintoja. Osa niistä koskee neulomista. Aika moni niistä ei koske. Yksi havainto koskee havaintojen tekemistä. Tajusin, että vaikka onkin aika palkitsevaa huomata asioita ja päästä perille jostain, aika monet havainnot voivat olla melko vaikeitakin ottaa vastaan. Sanotaan vaikka, että huomaa, että elämässä jokin asia on vähän pielessä, on ehkä aina ollut, ja sen on ehkä aina tiennyt, mutta sitä ei ole ihan kuitenkaan halunnut myöntää itselleen. Sellainen havainto voi jopa vähän järisyttää maaperää.

Toisaalta jos aika on kypsä, saattaa huomata, että ei ehkä enää pelkääkään tehdä niin kuin itse kokee oikeaksi. Eikä ehkä pelkääkään sitä, mitä tapahtuu jos on rehellinen itselleen ja muille. Sekin on jännä havainto.

Neulomista koskevia havaintoja olen tosiaan tehnyt muutamia. Eräs havainto on, että mallitilkku on totta tosian kätevä. Tiedossa ollut asia, havaittu jo aiemminkin. Mutta nyt olen taas oikein havaitsemalla havainnut. Mallitilkku auttaa monien asioiden laskemisessa ja tarkistamisessa ja se myös rauhoittelee mieltäni kun alan stressata, voiko tuollainen pieni ja ruttuinen paidan nysä muka mennä päälleni. Ei, ei siitä kannata tehdä varulta vähän isompaa, koska kastellessa se sitten suortuu ja venyy ja haluanko minä liian isoa puseroa? Tietääkseni en.

Eräs havainto on, että kirjoneuleen neulominen tasona tuottaa minun puikoillani siistimpää jälkeä kuin pyörönä neulominen. Huomattavasti tasaisempaa. Aika jännä. Tosin mallitilkkuillessa piti hetken rasittaa aivoja, jotta lankajuoksut alkoivat mennä nurjallakin puolella oikein päin. (Niin joo, ääni mallitilkulle: harjoittelu!). No, aivojumppa lienee ihan hyvästä aina aika ajoin. 

Eräs havainto on, että vaikka en jaksa neuloa joka päivä enkä kovin paljoa päivässä, jopa villapaidan kokoinen projekti saattaa edetä suht sukkelaan. Välillä suorastaan surettaa, kun en vain voi neuloa, vaikka haluaisin, mutta loppujen lopuksi hyvä puoli on, että silloin projekti ei valmistu liian nopeasti. Tajusin, että en oikeastaan nauti mistään liukuhihnavauhdista. Prosessi ja tekeminen ovat minulle tärkeitä, vaikka lopullinen valmistunut vaate olisikin se mihin tähtään. Tunnelma on kuitenkin niin pitkälti tekemisessä. Tavallaan on kiva, että sitä tulee vähän viivyteltyä, vaikka syy siihen olisikin ikävä.

Eräs havainto on, että värien vääristyminen valokuvissa ärsyttää minua ihan suunnattomasti, vaikka asialla ei ole oikeasti mitään merkitystä tässä maailmankaikkeudessa. En jaksa muokata kuvia, mutta se ei johdu siitä, että olisin niin valaistunut, että oikeasti tajuaisin asian merkityksettömyyden - en vain jaksa.

Eräs havainto on, että liian väsyneenä ei pitäisi tehdä liikaa laskelmia, ei edes mittauksia. Menin neulomaan etukappaleen kädentien tuuman verran liian korkeaksi. Nyt kun olen tekemässä takakappaletta ja tajusin virheen, hetken kyllä kirpaisi. No, ei se auta, täytyy purkaa. Teen takakappaleen ensin valmiiksi ja mittailen sitten vielä kerran. Siis että varmasti olen tehnyt virheen. (Auta armias jos menen purkamaan ja hoksaan sitten, että kaikki olikin oikein - niinkin on joskus käynyt). Eihän se purkaminen muuten harmittaisi, mutta luulen, että tämä lanka on paras kastella välissä. Tai en tiedä... jos se riittää, kun valmiin neuleen kastelee? Äh, pitää miettiä asiaa.

Huomaan, että alan taas olla vähän liian väsynyt. Julkaisin tämän tekstin vahingossa kesken kirjoittamisen, sitten en oikein tiennyt, että mitä pitäisi tehdä ja poistin tekstin. Nyt jossain google readerissä ja mitä niitä nyt on, postaus näkyy varman periaatteessa kaksi kertaa. Suonette anteeksi. Poistun takavasemmalle.

Match made in Heaven

Nyt lisää niitä luvattuja ja kaivattuja (eikö vain?) sukkakuvia. Kun nyt kerran juhannuksena kuvaamisen vauhtiin päästiin, niin napsittiin sitten pikkusiskon kintuissa kuvat toisistakin sukista. Päätin kuitenkin omistaa näille sukille oman postauksensa, kun minulla muutenkin on taipumusta jaaritteluun. Jotenkin pitää ajatuksensa jaotella. Vaikka tietysti ne voisi ihan vain tiivistää... mutta ei tunnu minusta luontevalta. Vaatii liikaa älyä.

Olen selvästi kunnostautunut kirjahyllystäni löytyvien ohjeiden neulomisessa. Näiden ja parien edellisten sukkien lisäksi olen saanut valmiiksi huivin, jonka ohje on omistamastani Interweave Knitsistä, ja aloittanut uuden, jonka ohje on... omistamastani Interweave Knitsistä. Olen oikeastaan aika ylpeä tästä oman kirjastoni hyödyntämisestä. 

ohje: Norwegian Rose Socks, Wendy D. Johnson, Toe-Up Socks for Every Body

lanka: Handu HarmIlu, värit Pioni ja Liekki

puikot: 2 mm (varren joustin), 2,25 mm (kärki, kantapää) ja 2,75 mm kirjoneuleosuudet

langan kulutus: Pioni n. 65 g ja Liekki n. 25 g

fiilis: väriterapoitu

Nämä kaksi väriä huusivat villisti jo Handun verkkokaupan kuvissa. Olin jo jonkin aikaa miettinyt, pitäisikö kokeilla HarmIlua ja aina aika ajoin HarmIlu-päivitysten aikana kävin vilkuilemassa Handun sivuja. Nähdessäni Pionin ja Liekin tajusin saman tien, että niiden piti ehdottomasti päästä yksiin. Luonnollisesti minun puikoillani.

Mallin löytäminenhän ei tapahtunut ihan saman tien. Joskus pitää vähän kokeilla, ennen kuin se oikea löytyy. No, sitä sattuu elämässä ja mikään kokemushan ei ole turha. Tai ainakin on paljon vähemmän masentavaa ajatella niin kuin jäädä kiroamaan hukkaan heitettyä aikaa...

Näitä sukkia oli sitten kyllä ilo neuloa. Aivan erilaista kuin Sakejen kanssa mutta yhtä ihanaa. Kirjoneuleenikin on omasta mielestäni kehittynyt ja on varsin tasaista. Ja pingottaminen hoitaa osansa. 

Jouduin neulomaan ensimmäisen sukan kiilalisäykset ja kantapään kolmeen kertaan. Ensin tein luullakseni ohjeen mukaisesti, mutta sukasta tuli liian iso. Toisella kerralla olin sitten vähän turhankin innokas pienentämisen kanssa ja aloitin kiilalisäykset aivan liian varhain. Kolmas kerta toden sanoi. Niin ne vain vanhat sananlaskut pätevät tänäkin päivänä. Sukkien lopulliseen kokoon olen tyytyväinen. Tuli täydellisen käyttökelpoiset.

Nämä olivat ensimmäiset sukat, joihin olen neulonut tiimalasikantapään kiilalisäyksillä. Olen aiemmin tehnyt tiimalasikantapään ilman kiilaa ja sellainen sukka ei istu minun jalkaani kyllä sitten mitenkään. Tämä toimii. Eikä ole vaikea tehdäkään.

Ohjeesta poiketen päätin tehdä varteen lisäyksiä. Olen tullut siihen tulokseen, että kirjoneule äärimmilleen venyneenä ei näytä hyvältä. Kenties aivan kummallinen mielipide ja muiden mielestä vain joku ihmeellinen oikku, mutta minusta näyttää kivemmalta, kun sukka ei näytä siltä kuin olisi juuri repeämässä. Ja kenties vain osoitus minun pikkumaisuudestani sekin, että pidän siitä, että kuvio on tasainen ja erottuu kunnolla. (Ihme tyyppi.) Jos siis on paksut pohkeet, joutuu tekemään muutamia muotoiluja. Kaikkien jalat eivät näytä samalta kuin sukkamallien. (Kumma juttu.)

Nyt sitten päästään testaamaan, kirvoittavatko nämä sukat yhtä paljon kehuja kuin Saket - kiitos kaikille kommenteista! Kummat lie muiden mielestä hienommat? Itse en osaa päättää.

Ja vaihtamallahan tasan paranee

Joskus vain kolahtaa. Sitä törmää siihen oikeaan. Olin todella asian ytimessä kuunnellessani intuitiotani ja repiessäni Liseronin palasiksi ja pistäessäni palat uusiksi. Vaikka vähän aikaa pitikin katsastella uutta mallia, oli tämä ehkä fiksuin neulerintamalla tekemäni päätös pitkiin aikoihin.

Rose Hiverillä on monta tosi upeaa sukkamallia, joista varmaan suurin osa odotteleekin jonossani, mutta jostain syystä Liseron ei kuitenkaan juuri nyt niin kovin paljon puhutellut. Piti vain äkkiä löytää jotakin näille kahdelle langalle, jotka jo pitkään ovat havitelleet onnellista yhteiseloa, ja niiden takia päädyin hätäratkaisuun. 

Nyt toisella yrittämällä sitten tuntui ja lujaa. Minusta ei ole pitkään aikaan ollut näin kivaa neuloa jotakin tiettyä. Tämä malli ja väriyhdistelmä vain tuntuvat kotoisalta, juuri joltain, mitä minun nimenomaan pitääkin neuloa.

Kyseessä on Wendy D. Johnsonin Norwegian Rose Socks omistamastani kirjasta Toe-up Socks for Every Body. Saman kirjan satoa on aiemmin valmistuneet Wrought Iron -sukkani, joiden kanssa sekä matka että lopputulos toimivat loistavasti - täytynee siis todeta, että kirja ei ollut lainkaan hullumpi ostos.

Olen kyllä joutunut jo purkamaankin. Yleensä aiemmin kärjestä aloitettavia sukkia neuloessani olen jättänyt ohjeen tekijän määräykset kiilalisäysten aloittamisesta huomiotta ja laskenut itse omaan tiheyteeni ja ohjeen kerroslukemiin perustuen missä vaiheessa kantapäähän kannattaa alkaa valmistautua. Tiheys kuitenkin voi aina heittää annetusta, (tähtään lähinnä siihen, että se on sopiva minun jalkaani), ja ohjeen tekijällä ja minulla voi olla ihan eri käsitys siitäkin, miten löysä tai tiukka sukan on oltava. Mutta tällä kertaa en jotenkin jaksanut turvautua omaan aivotoimintaani. Ihan niin kuin siitä olisi ollut muka jotenkin kauheasti vaivaa. Tein vain sitten niin kuin kirjassa sanottiin ja aloitin kiilalisäykset kun jalkaa oli jäljellä 7,5 senttiä. Myöhemmin sitten selvisi, että kymmenen senttiä olisi ollut se täsmällisempi lukema. Noo... ei auta kuin ottaa takapakkia ja tehdä uusiksi. Ja mikäs siinä, mieluummin niin kuin tehdä sukat valmiiksi ja olla koskaan käyttämättä niitä. Mutta tietysti aikaa olisi voitu säästää sillä ihan yksinkertaisella matematiikalla.

Oppimiskokemus jälleen kerran. Saan nykyään lohtua tuosta muistaakseni äidin yhteen aikaan viljelemästä kiertoilmaisusta vaihtoehtoisesta tulkinnasta veemäisille tilanteille. Toisin kuin ilmeisesti pikkusiskoni. Hänen ollessa kylässä ja opetellessa pitsineulomisen saloja meinasin saada turpaani kun yritin piristää häntä jonkun kinkkisemmän tilanteen kohdalla tuolla oppimisfilosofialla. Ilmeisesti pitää olla varovainen kenen niskaan alkaa syytää elämänviisauksiaan. (Ja jos joku alkaa nyt puolestaan syytämään tänne jotain näsäviisaita "kai sinä nyt pikkusiskollesi pärjäät" -kommentteja, niin tiedoksi, että hänellä on musta vyö eräästä taistelulajista, jonka nimeä en kuitenkaan osaa kirjoittaa oikein, vaikka koetin vielä googlettaakin. Tulkaa itse opettamaan sille jotain uusia neuletekniikoita, jos uskallatte.)

Tänään on ollut varsinainen hyvän ja huono mielen päivä. Toisaalta tuon sukkaneuleeni kanssa ehdin olla hetken melkein taivaassa, mutta sitten iski se hemmetin migreeni. Sitä ei ollakaan täällä nähty vähään aikaan. Ilmeisesti sillä ehti sitten tulla minua ikävä. Sääli ettei tunne ole ollut molemminpuolinen. Mutta onneksi piristyksekseni tänään tuli Interweave Knits, tavallista inspiroivampi sellainen vieläpä, ja siitä sain jotain viihdykettä sille pätkälle migreenikohtausta kun olin liian huonossa kunnossa tehdäkseni mitään mutta tarpeeksi hyvässä kunnossa ollakseni pitkästynyt. (Tällä hetkellä olen siinä vaiheessa, jossa kannattaisi pysyä pitkäkseen ja olla tekemättä mitään, koska ihan kohta voisi olla jo aika hyvä olo. Sanomattakin selvää, että on ihan täydellisen typerää istua koneella.)

Tietenkin voi olla kyse ihan vain siitä, että migreeni on sekoittanut pääni, mutta tällä kertaa ihan oikeasti IK:lla tuntuu olevan minulle aika paljon tarjottavaa. Nyt muutamien viimeisten numeroiden ajan minusta on alkanut tuntua, että koko lehti olisi yhtä tyhjän kanssa, jollei siinä olisi aina ainakin pari ihan mielenkiintoista artikkelia, (mitä taas ei voi juuri koskaan sanoa suomalaisista käsityölehdistä - jos niissä ei ole hyviä ohjeita, niissä ei sitten ole todellakaan mitään). Tällä kertaa lehdestä löytyi monta ihan neulottavaa mallia ja pari jotka saivat minut miltei hihkumaan. Ja yksi, joka sai minut toivomaan itselleni tyttölasta, jolle voisin neuloa. Ylipäänsä lehden visuaalinen ilme on todella inspiroiva. Voi kun pääsisi heti vaikkapa tuon kuvan mekon kimppuun!

Ei väkisellä

Kirjoneule. Se on kivaa. Onpas hienoa, että tulin sen opetelleeksi. Kiitos siitä taitaakin kuulua Adelheidille.

Kirjoneuleen suhteen on tosin vähän totuttelemista. Itse neulominen kyllä sujuu, mutta välillä on hienoisia hahmotusvaikeuksia. Pitäisi tajuta, että jousto ei vain ole edes lähellekään samaa luokkaa kuin sileän neuleen tai yleensä minkäänlaisen muun neuleen. Kun yleensä sukissa tietty tiukkuus on hyväksi, (miten sen hemmetin negative easen voi kääntää suomeksi?), kirjoneulesukkien kanssa se ei vain toimi. Kokeilin. Ja voin sanoa, että minusta kiristynyt kirjoneule ei näytä yhtään hyvältä.

Eilen sain valmiiksi ne hemmetin Stalagmitet. Onnistuin jotenkin huijaamaan itseäni, että sittenkin tykkäisin kyseisestä sukkamallista, ja äkkiähän se kakkossukkakin sitten valmistui. Ja päästyäni siitä eroon kaivoin lankalaatikosta esiin pari Handun HarmIlua, jotka jo tovin ovat huudelleet haluavansa kirjoneulesukiksi. Jonkin aikaa kaivelin Ravelry-jonoani ja lopulta puikoille päätyi Rose Hiverin Liseron. Neulominen sujui kuin tanssi, mutta juuri ennen nukkumaanmenoa minua alkoi epäilyttää ja yöksi mielen perukoille jäi pyörimään ajatus siitä, että sukat ehkä kannattaisi aloittaa alusta. Tehdä yksinkertaisesti isommat.

Onneksi minusta on aikojen saatossa kehittynyt purkamisen mestari. Sukka alkutekijöihinsä ja uudestaan puikoille. 

Sitten alkoi taas vähän epäilyttää. Ehkä tämä oli merkki. Ehkä minun pitäisi luopua koko Liseronista. Miksi modata siitä suurempaa kun voi vain tehdä jotkut ihan toiset sukat. Ei tuo sukkamalli nyt niin ihmeellinen ole. Sen verran kiva kyllä, että oli pakko ottaa kuva muistoksi. Mutta tähän taisi tämän sukkaviritelmän taival päättyä. Pitää osata luopua. 

Uutta sukkaa on jo puikoilla. Hengitystä pidätellen voi odotella, miten tällä kertaa käy.