Tehokkaasti aloitettu

 Tänään olen 

• aloittanut siivoamisen ja tyhjentänyt tiskikoneen. Kone on nyt auki, (mitä aina vihaan, koska meinaan jatkuvasti kompastua osittain oviaukon edessä olevaan kanteen), ja tiskipöydällä odottaa kasa astioita, jotka aioin pistää koneeseen heti seuraavaksi.
• alkanut soittaa kitaraa. Viritin alemman E-kielen, (homma, jota inhoan), kävin penkomassa kirjahyllystä nuotteja ja tapailin neljä tahtia erästä biisiä.
• neulonut. Neuloin pari riviä yhtä neuletta ja noin puolitoista riviä toista. 
• tehnyt punttitreenin, koska halusin selvittää, missä kunnossa käsilihakseni ovat. Toisin sanoen tein molemmilla käsillä kolmesta eri liikkeestä huikeat viisi toistoa. Päädyin siihen, että käsivoimani ovat selkeästi ehkä kasvaneet, pysyneet samoina kuin ennen tai mahdollisesti laskeneet. Koska viidellä toistolla yhtään mitään liikettä ei saa kovin kattavaa käsitystä asiasta.
• lukenut muutaman blogipostauksen jotakuinkin silmäillen ja melkein loppuun asti.
• meinannut kirjoittaa eräästä mielenkiintoisesta ajatuksesta blogiini, mutta aloinkin kirjoittaa tätä.

Nyt minua mietityttää, olenko kenties ihan pikkuisen impulsiviinen, ja jos, niin olenko sellainen aina ja nyt vasta huomasin sen, vai onko minulla nimenomaan tänään jotain keskittymisvaikeuksia ja mistä se kertoo.

 

Ehkä joulu tulee juuri oikeaan paikkaan. Nyt olisi hyvä hetki vähän pysähtyä ja rauhoittaa mieltä.

 

Tietysti tarkoitus on tänä jouluna, viikonlopusta alkaen, käydä viidessä eri paikassa ja tavata suurin piirtein ja karkeasti arvioiden tuhansia eri ihmisiä. (Mahdollisesti vähän vähemmän, mutta osa niistä on lapsia, joten kappalemäärä ei ole ratkaiseva.) Voi olla, että sikäli joulun viettoni ei täytä kaikkia pysähtymisen ja rauhoittumisen kritreerejä.

Toisaalta jouluna (minun) ei tarvitse tehdä töitä eikä opiskella. On myös ihan sallittua olla stressaamatta siitä liikkuuko tarpeeksi ja syökö oikein. Varmaan on ihan oikein ja kohtuullista valita jouluneuleeksi sellaiset sukat, jotka on jo kerran tehnyt. (Muutenhan minä en koskaan niin tekisi, never!) Minua on jo pidempään kutkutellut toiset Ellingtonit. Ei muuten, mutta kun Cookie A. on päivittänyt ohjeensa ja pitäähän minun päästä tarkistamaan, mikä on muuttunut...

Tai ehkä viime vuonna jouluna jalassa pitämäni sukat vain iskostivat kyseisen mallin ja joulun ajan mielessäni tiukasti yhteen. Nyt Ellington assosioituu täysin jouluun ja olen ihan vietävissä. Ei voi ehkä mitään.

Nyt pitäisi vielä paketoida lahjat ja siivota asunto sellaiseen kuntoon, että tänne olisi mukava palata. Jälkimmäisestä voi ihan hyvin joustaa. Vielä on myös pari tilaustyötä. Pakatakin on ehkä pakko. Ehkä kaikki nämä hommat voisi koittaa tehdä hissukseen ja keskittyen?

Mysteerisukkasuunnitelma tehty

Olen tehnyt päätökseni. Aion ainakin yrittää saada mysteerisukkaohjeen aikaiseksi. Nyt kun kerran olen hitusen myöhässä liikkeellä, en voi olla aivan takuuvarma siitä, että ihan oikeasti ehdin, mutta kokeilen kumminkin. 

Päätin, että pidän takarajana maanantaita 9.12. Jos saan siihen mennessä kirjoneulekuvion valmiiksi ja ainakin yhden sukan itsekin neulotuksi ja testatuksi, pistän mysteerisukan vihjeitä tulemaan. Ja mukaan saa osallistua kuka vain ilman maksuja tai sitoomuksia. Yhteisneulonta eli KALkin voidaan pistää pystyyn, jos halukkuutta sille on.

Tässä samalla tulin miettineeksi viime vuoden sukkaohjeenkin kohtalon. Ohjehan on edelleen saatavilla neljänä eri pdf:nä eli vihjeenä. Aion jossain vaiheessa yhtenäistää ohjeen ja kääntää sen myös englanniksi ja pistää ohjeen siinä vaiheessa maksulliseksi. Eli jos haluatte joskus neuloa viime vuoden lumihiutalesukat, vielä ehtii käydä lataamassa ohjeen itselleen maksutta. Mutta en tietenkään pistä vastaan, vaikka haluaisitte ohjeesta maksaakin sitten myöhemmin. Jätän kumminkin päätöksen teille. :)

Ajattelin tehdä tulevien mysteerisukkien kanssa sitten samalla tavalla. Ohje on mysteerin ajan ilmainen ja senkin jälkeen niin kauan kunnes saan sen julkaistuksi yhtenäisenä sekä suomeksi että englanniksi. Kukin saa sitten tehdä oman valintansa mukaan ja joko ladata ohjeen itselleen joululahjana minulta tai ostaa ohjeen myöhemmin ja tukea suunnittelutyötäni pienellä maksulla.

Huomenna pistän tänne muutaman kuvan viime vuoden sukistani. Niiden kuvaaminen jäi viime talvena kokonaan ja tänä syksynä olen odottanut lumen tuloa sormi kameran liipaisimella. Koittihan se valkeus vihdoin - ja näyttää aivan hurmaavalta!

Joulumysteerisukat II..?

Ravelryn puolella eräs innokas neuloja kysäisi, onko tänä vuonna tulossa uutta jouluista mysteerisukkaohjetta. Huh, minä en ollut edes ajatellut sellaista, kun on entisissäkin langanpäissä kiinni pitämistä. (Haa, langat käsissähän on loistava vertauskuva näin neulojalle!) 

Mutta nyt kun kysyttiin...

Aloin pohtia, voisiko minulla oikeasti olla aikaa mysteerisukkaohjeelle. Ehkä, jos olisi idea, minä ajattelin... ja sehän pamahti mieleen sitten saman tien! Vähän epämääräinen ja toistaiseksi sen toimivuus on vain arvaus, mutta kuitenkin.

Mutta mutta... sukkaohjeen suunnitteluun menee oikeasti aika paljon aikaa. Voisin toki käyttää pohjana viime vuoden ohjetta ja sen laskelmia, mikä tietysti vähän vähentäisi työtaakkaa, mutta itse kuvion suunnittelu ottaa aikaa - se tuli minullekin yllätyksenä viime vuonna, vaikka kokemusta oli jo pikkuisen. Kuvio ei vain aina onnistukaan siirtymään päästä ruudukolle juuri sellaisena kuin olisi halunnut. Eikä se juuri täydellinen kuvio sitten välttämättä mahdukaan sukan mittoihin.

Työläydestään huolimatta suunnittelu on hauskaa ja antoisaa. Pikkuisen siis kihelmöisi alkaa hommiin.

Ennen kuin nyt sitten kuitenkaan alan liikaa innostua, ajattelin kysäistä, kiinnostaisiko mysteeriohje ketään muuta? Olisiko kiinnostuneita mysteeriohjeen neulojia tällekin vuodelle? Ja toisaalta jos kiinnostusta on, olisiko teistä kohtuutonta pyytää ohjeesta parin, kolmen euron maksu..? Mietin toki sellaistakin mahdollisuutta, että mysteerineulontaan voisi jälleen osallistua maksutta, mutta sitten jälkikäteen koostaisin vihjeistä yhden yhtenäisen ohjeen, kääntäisin englanniksi ja pistäisin sen sitten maksulliseksi? (Samanhan voisi vieläkin tehdä viime vuoden ohjeellekin.) Kuulostaako yhtään toimivalta?

Jos mysteerisukkaohje ei jollekulle kerro sanana yhtään mitään, täältä voi käydä lukemassa sen tarkemman kuvauksen, (kappale toisen kuvan alla). Ja jos kirjoneule sinänsä kiinnostaisi, mutta tuntuu vähän liian suurelta haastelta, uskon että tästä tutoriaalistani voisi olla vähäsen hyötyä taidon opettelemiseen.

Mutta miltä kuulostaa? Ryhdynkö hommiin?

Kuvat viime vuoden sukista. Sukkasaldoa voi käydä vilkaisemassa täällä.

Lievää jännitystä

Tänään onkin aika jännittävä päivä. Olen nimittäin onnistunut kehittämään Sannan takin ja Nelliinan hameen ohelle vielä yhden projektin... mikä juuri nyt ei tunnu aivan nerokkaalta teolta, sillä huomaan että paineet näiden kaikkien suhteen alkavat mukavasti kasvaa kun hommaa onkin kertynyt yhteensä jo aika paljon. Hienoista stressiä alkaa olla ilmassa. Mutta samalla innostunutta jännitystä. On nimittäin todella kiinnostavaa ja, no, anteeksi, jännää, nähdä miten omat suunnitelmat ja ideat alkavat muuttua näkyviksi ja tuntuviksi toteutuksiksi.

Tänään tosiaan on vähän paiskittava hommia sen kolmannen projektin suhteen. Sen, josta on jokunen kuva vilahtanut täällä blogissakin jo aiemmin.

Tässä vähän esimakua tulevasta. Palaan asiaan myöhemmin, mutta vielä en itsekään ole varma, miltä silloin näyttää...

Seuraava pohdinnan aihe lähipäiville voisikin olla, miten pitää mieli järjestelmällisenä ja kaikki langat käsissä. Se nimittäin tuntuu aina kaipaavan harjoitusta.

Onko se lintu? Onko se lentokone..?

Nyt kun olen läpättänyt Project Nelliinan taustoista jo oikeastaan useammankin postauksen verran, olisi varmaan korkea aika päästä itse asiaan. Mitä oikein onkaan tarkoitus toteuttaa? Onko se lintu vai onko se lentokone? 

No pysytään vielä ihan vaatteissa kuitenkin, vaikka tyylin vapaudesta onkin ehditty jo vauhkota. Katsotaan sitten seuraavalla kerralla.

Olen kertonut, että suunnitelmaan kuului vaatteen ideointi yhdessä Nelliinan kanssa. Loppujen lopuksi minun osuuteni ideointipuolella on jäänyt aika vähäiseksi, tai ollakseni aivan rehellinen, peräti olemattomaksi. Vaikutti suorastaan siltä, kuin visio neuleesta olisi ollut valmiina, se kun tuli kuin tykin suusta saatuani prosessin kulun selostettua. (Ehkä Nelliina on meedio, joka on jo pidempään tiennyt suunnitelmistani, niin että on voinut ideoida rauhassa jo etukäteen?)

Nelliinan selostuksen ja esimerkkien avulla piirtelin luonnoksen, joka nyt on sitten projektin lähtökohtana. Minun haasteenani on saada homma toimimaan, ja ehkä niin, että oma kädenjälkeni lopputuloksessa näkyy.

Suunnitelmissa on hame, Nelliinan tyylisesti pönkkä sellainen. Erikoisuutena siinä on muunkin materiaalin kuin langan käyttäminen - idea joka sytytti minut heti sen luettuani.

Arvelimme tyllin olevan hyvä aikaansaamaan vähän läpinäkyviä raitoja hameeseen. Testailemallahan sen sitten näkee ja jos ei onnistu, pitää kokeilla jotain muuta. Mutta tästä sitä siis lähdetään!

Jälkiviisas peräänkuuluttaa huolellisia muistiinpanoja

Nyt olen päässyt Sannan takin kanssa ohjeen puhtaaksikirjoitusvaiheeseen. Ajattelin ensin, että aloitan tämän homman vasta kun oma kappaleeni on valmis, mutta nääh. Tämän projektin osalta on taidettu hidastella jo tarpeeksi, (vaikka sille on ihan päteviäkin syitä, vannon). Enköhän voi vähän harpata eteenpäin, vaikka takkini hihat ovatkin vielä neulomatta.

Haasteena onkin sitten omien muistiinpanojeni tulkitseminen. Joku muu olisi näiden kanssa varmaan suhteellisen pulassa, itselläni on sentään jotain etäisiä muistikuvia siitä, mihin mitkäkin numerot ja lyhenteet saattaisivat viitata. Yhdistelemällä tiedonjyviä ja arvauksia siihen, miten muistelen takin tehneeni, saatan päästä ihan vakuuttavaan lopputulokseen. 

Tai ehkä ohjeen tulevaisuus ei lepää kuitenkaan ihan noin hataralla pohjalla. Minulla on vain taipumusta liioitella sen jälkeen, kun olen puoli tuntia tulkinnut ja hionut ohjeen pätkää vain löytääkseni parin sivun perästä korjatun version, jossa koko homma tehdään eri tavalla. Tilannetta ei helpota se, että tajuan hylätyssä versiossa olleen kylliksi vihjeitä minulle hoksata, että ei tätä näin ole tehty. Lievää lohdutusta tuottaa se, että korjattu versio on kirjoitettu muotoon, jonka voi käytännössä kopioida sellaisenaan eikä sen kanssa tarvitse juuri hienosäätää.

Onneksi pidän ongelmanratkaisusta. En ihan niin paljon kuin pitäisin persoonallisuuspiirteestä, joka estäisi ongelmien muodostumisen, mutta kumminkin. On se sentään ihan mukavaa itsensä haastamista, tavallaan.

Puhtaaksikirjoituksen jälkeen seuraa vielä sarjominen. Saa nähdä miten paljon siihen tuhraantuu aikaa, mutta yritän olla tehokas. Sitä ei sentään tarvitse tehdä ihan pystymetsästä repäistynä, vaatetusompelun opinnoista on siihen jonkin verran apua. Oikeastaan varmaan aika paljonkin, vaikkakaan silmukat eivät toimikaan täysin samalla lailla kuin kangas.

Sarjomisen jälkeen vielä koeneulonta. Päätin valtuuttaa Essin hommaan, eikä houkuttelussa edes tarvinnut turvautua uhkailuun, kiristykseen ja lahjontaan. Olin kyllä varautunut vähän painostamaan, koska en voi vedota siihen, että Essillä ei olisi vielä tarpeeksi aivan ihania itseneulottuja villatakkeja. Tai no mikä nyt tietysti on tarpeeksi...

Vielä hetki menee siis. Mutta voiton puolella, niinhän?

Vaatimattomasti...

Olen tässä pohdiskellut. Mikä olisi ylivertaisen upea, lyömätön ja joka hermoon iskevä täydellinen huivimalli Louhittaren Luolan bfl-silkistä kehräämälleni langalle? Tuntuu höpsöltä pantata lankaa laatikossa, mutta en ole myöskään halunnut tehdä kohtalokasta virhettä ja valita väärää mallia.

Vaikeuksia valinnan kanssa ovat aiheuttaneet niin minun nirsouteni kuin pelkoni siitä, että lanka loppuu kesken. Pelko ei kuitenkaan ole hyvä lähtökohta, (toisin kuin nirsous), joten ehkä asiaa pitäisi lähestyä aivan toisesta suunnasta. 

Ehkä pitäisi tehdä jotain aivan totaalisen yksinkertaista? Perus pitkula kaulahuivi? Langan väri ja silkin siihen tuoma kiilto tekevät jo niin paljon, että tarvitseeko välttämättä muuta? Uskoisin asusteesta tulevan kauniin. 

Silti vähän jännittää. Tämähän on minun ensimmäinen ihan itse kehräämäni lanka. Siitä pitäisi tehdä upea muistomerkki, jotain mitä säilytän kalleimpana aarteenani ja joka pistetään lopulta mukanani arkkuun - tai vaihtoehtoisesti säilytetään kuolemani jälkeen perintökalleutena, jota jälkipolvet vaalivat ja ihailevat ja josta kerrotaan tarinoita. 

Olenkohan ladannut liikaa odotuksia tälle huiville..?

Joulukalenterin julkistus

Minulla on jäänyt mieleeni eräs Eriparivillasukka-blogin Tiinan kanssa käymäni keskustelu. Tai siis ennen kaikkea tietty hänen valituksensa... tarkoitan huomionsa siis. Tiina nimittäin muisteli erästä aiempaa vuotta, jolloin olin joulukuun alussa aloittanut blogipostailun otsikoin "joulukuun ensimmäinen", "joulukuun toinen, sukat", "joulukuun kolmas, valmis sytyck" jne. Sitten yllättäen jonain päivänä postausta ei ollut tullutkaan, vaikka olin hänen mielestään aivan selvästi antanut ymmärtää, että joulukuussa kirjoitellaan joulukalenterimaisesti joka päivä. Ilmeisesti tämä kirjoittamattajättämiseni oli vastoin kaikkea todennäköisyyttä aiheuttanut hänessä pettymyksen tunteen.

Tämän asian pyörittyä mielessäni aina aika ajoin, koen velvollisuudekseni hyvittää tuon menneen vääryyden. Niinpä kun tässä jokin aika sitten päässäni alkoi kehkeytyä idea ihan oikeasta blogijoulukalenterista, päätin kerrankin ruveta tuumasta toimeen pelkän kuvitelmilla leikkimisen sijaan. Olen siis ottanut kynän ja paperia, luonnostellut ideoita, suunnitellut ja pähkäillyt, kysellyt ja ottanut yhteyttä tiettyihin tahoihin ja nyt ollaankin sitten siinä pisteessä, että uskallan julkistaa asian.

Tänä vuonna täällä pyörii siis kotikutoinen joulukalenteri! Ja olen ihan oikeasti valmistellut sitä sen verran, että uskallan väittää, että siitä on iloa monelle muullekin kuin minulle itselleni. Osa luukuista on kyllä ihan vain minun omia lempijoulu- tai joulunodotusjuttujani - ihan vaan asioita, jotka puhuttelevat minua. Mutta osasta luukkuja paljastuu jotain vähän erikoisempaakin. Minähän en ole koko blogihistoriani aikana pitänyt täällä ainuttakaan arvontaa, mutta nyt läjäytänkin niitä sitten tänne yhden kuukauden aikana useamman! Arvontoja on moneen makuun ja löytyy jotain vähän hienompaa ja jotain ehkä vähän vähemmän ihmeellistä. Uskallan kuitenkin povata, että ainakin kalenterin ensimmäinen arvonta ihastuttaa useampiakin! (Ja jos tietyt aikeeni toteutuvat, se ei jää ainoaksi huipuksi arvonnaksi tämän vuoden joulukalenterissani.)

Kalenteriin sisältyy vielä vähän muutakin erikoista ja olen jo jossain siitä lörpötellytkin, mutta koska joulun odotukseenhan tietysti kuuluu tietty hysteeri-mysteerisyys, paljastan täällä asiasta lisää vasta huomenissa tai ainakin parin päivän sisään. 

Olen itse tästä kalenteriprojektistani niin innoissani, että odotan ja oletan kaikkien muidenkin tietysti olevan. Vähintäänkin sieltä kuuluu taputusta ja vislailua, varmaan yleisössä myös pyörtyillään ja ilon kyyneliä virtaa kasvoilla jos toisillakin. Eikös vain? En kait odota mahdottomia?

PS. Tiina, tämä joulukalenteri on sitten omistettu sinulle.

Säädylliset naiset eivät yritä olla kauniita

Hän harmistui aina vilkaistessaan Donnan pukeutumispöydälle. Ehdottomasti liian paljon kamaa yrityksessä olla kaunis! Säädylliset naiset eivät yrittäneet olla kauniita. Mutta jos hän olisi löytänyt poskipunaa tai edes epäillyt sellaisen olemassaoloa, hän olisi luultavasti viskannut pukeutumispöydän kaikkineen päivineen ulos ikkunasta.

 L. M. Montgomery: Perinnönjakajat, (2012)

A Tangled Web (1931), suom. Sisko Ylimartimo

Koska olen jo aiemmin rohjennut täällä blogissani vähän sivuta luonnonkosmetiikkaa ja suhdettani siihen (ja kosmetiikkaan yleensä), ajattelin nyt oikein repäistä ja ottaa ajoittain blogiin ihan poikkeuksellisen suunnan.

Olen itse alkanut koko ajan enenevässä määrin googletella kaikesta, mitä ikinä harkitsenkaan ostavani, koska ekologisuuden (kiertoilmaus littanalle rahapussille) nimissä en halua tehdä virheostoksia ja saada turhaa ja ylimääräistä roinaa nurkkiini. Googlettelukaan ei vain auta silloin, kun kukaan yksityishenkilö ei ole puhunut jostain tuotteesta sanaakaan. Ei minua hirveästi kiinnosta verkkokauppojen ylistyssanat tuotteistaan, vaan nimenomaan oikeat käyttökokemukset. Netissä saa tietysti olla varuillaan tavistenkin tekemien blogipostausten kohdalla, piilomainonta kun kukkii, mutta yleensä tuotelahjapostauksistakin saa jotain vähän enemmän irti kuin mainostoimistojen valmisteksteistä.

Tiedän, että tämä on jonkun mielestä kauhean noloa materialistista pelleilyä (nimittäin itseni), mutta aion silti kirjoitella tänne lähiaikoina, tai ainakin joskus, muutamia käyttökokemuksiani hankkimastani luonnonkosmetiikasta. Jotta joku muu epätoivoinen googlettaja saisi hajua siitä mitä on hankkimassa. Ja jos nyt ihan tarkkoja ollaan, niin materiaalista pelleilyä se on lankojenkin hehkuttaminen...

Kiinnostaako ketään täällä yhtään säännöllisemmin vierailevaa tämä aihe? Ei siis sillä, aion kirjoittaa siitä joka tapauksessa, anteeksi vain törkeä piittaamattomuuteni mahdollisesta vastustuksesta. Mutta olisi vain mielenkiintoista saada tietää.

Mitään aikatauluja en tosin taida luvata. Enkä kaksisia kuvia. Kuviinpanostamisenergiani kuluu kaikki neuleisiin - eikä niihinkään aina taida ihan riittää.

Neuleohjekirja Pipo on pääasia tutkittu - ja jono sen kuin kasvaa

Aktiivisena räveltäjänä olen tiennyt Pipo on pääasia -kirjan ilmestymisestä jo jonkin aikaa. Minusta oli ihanaa kuulla, että taitavat neulesuunnittelijat ja ahkerat Ullan pyörittäjät olivat päässeet toteuttamaan noin hienoa projektia, mutta sen kummemmin en kirjasta etukäteen osannut intoilla. En ole itse neulomismielessä kovin päähineihminen, vaikka pipo minulla onkin havaintojeni mukaan päässä huomattavasti keskimääräistä suuremman osan vuodesta. (Minulla jäätyy korvat hetkessä, siis sisältä, niin että niihin sattuu, eikä pakkanen sitten taas tee hyvää migreeniherkälle päälleni.) Minä vain en tule neuloneeksi paljon pipoja, koska en osaa oikein käyttää useita pipoja vaihdellen, vaan vakiinnun helposti yhteen ja samaan. Juu, olen siis tylsä.

Pipo on pääasia oli tietysti tarkoitus joka tapauksessa jossain vaiheessa hankkia käsiini selattavaksi, mutta vasta bongattuani Käsillään -blogista Tainan neuloman upean Annan hoksasin, että kirjaan kannattaa ihan oikeasti pian tutustua. Käännyin kirjaston puoleen, hain kirjan lainaan ja nyt olen loppujen lopuksi ihastellut mallia jos toistakin ihan oikeasti sillä silmällä.

Melkein kaikki malleista kelpaisivat minun päähäni. Ongelmaksi alkaa muodostua, mikä päähineistä olisi paras. Mitenkäpä nimittäin seepra raidoistaan pääsisi - tuskin kannattaa odottaa, että kovin nopeasti oppisin käyttämään useita pipoja.

Olen onnistunut rajaamaan ehdottomimmat lempparini kolmeen: Annaan, Almaan ja Fölisiin. (Fölikseen?)

Hanna-Kaisa Hämäläisen suunnitteleman Annan etu on onteloneuleella aikaansaatu kaksipuolisuus. Yhtenä päivänä voisi käyttää yhtä väritystä, toisena päinvastaista. Onteloneuleen huono puoli taas on sen hitaus tai ainakin hitauden tunne. Ei sillä, tuskin pipon tekemiseen nyt kauaa menisi silläkään tekniikalla. Ja tulos palkitsisi. Niin oli Kirahvintäplähuivinikin kanssa. (Ohje löytyy blogin sivupalkin kuvasta klikkaamalla.) Kyllä se kaksipuolisuus vaan minuun vetoaa.

No entäs Kristel Nybergin Alma sitten? Ihanat, pienet palmikot vetoavat kyllä myös johonkin syvempään tässä tytössä. Jälleen lopputulos yksistään voisi motivoida mallin toteuttamiseen, mutta kun pikkupalmikoiden neulominen on vieläpä ihan mielettömän koukuttavaa touhua.

Sitten vielä se Kristel Nybergin Fölis. Tästä tulee niin mieleen pohjoisuus, lumi ja ulkoilu, lumityöt, aurinkoinen pakkaspäivä ja ulkoa sisälle kaakaolle siirtyminen. Kävisiköhän minulle tällainen päähine?

Vaikkei kävisikään, niin Fölis päässäni haluaisin mennä mummolan pihalle, käydä ehkä kävelyllä ja palata sisälle kahville.

Joulusalaisuuksia

"Kyllä sä olet niin jouluhuppana. Ihan höperönä nuihin jouluhommiin." Ai mitä, ai minä vai? Joulun odottaminenhan on ihan normaalia! Kaikkea sitä taas täällä saakin kuulla väitettävän. Ja ihan vain siksi, että vähän esittelin ideaani eilisen mallitilkkuilun taustalta.

Juu, jotain jouluun liittyvää on kehitteillä. Siksi tämä salakähmäisyys. Paljastan kuitenkin sen verran, että kyseessä ei ole joululahja. Toistaiseksi tänä vuonna ei ole puikoilla ainuttakaan sellaista - tiedoksi vain kaikille mahdollisesti jotain omatuotantoista odotteleville.

Yksi asia johti jo toiseen ja mallitilkun jälkeen puikoille hyppäsi toinen testikappale. Kuvasin tänne sen vähemmän salaisen puolen. Miksikö? No minusta on hauskaa ikuistaa eri vaiheita projektin etenmisestä. Minkä lisäksi minun mielestäni joulusalaisuuksia ei sovi puuhata kuitenkaan liian salassa. Mistäs nimittäin siinä tapauksessa revitään se pienoinen jännitys, jota ehdottomasti pitää olla ilmassa näin joulun alla?

Ainiin, nyt on vielä marraskuun alku. Oliko yleisesti hyväksyttyä käyttää tästä ajasta ilmaisua "joulun alla"? 

Hmm. Pitääkö tässä sitten kuitenkin myöntää olevansa jouluhuppana? Voin tulla puolitiehen vastaan ja todeta, että näin neulojana jouluun alkaa usein valmistautua keskimääräistä aikaisemmin. Jotkut neulojat valmistautuvat koko vuoden. (Ne on ne, jotka ovat niin anteliaita kuin nerokkaitakin, hahmottavat työmäärän ja tajuavat aloittaa ajoissa.)

Joulupuuhastelu ja -suunnittelu on kivaa. Yleensä omat puuhailuni ovat liittyneet pääaiassa lahjoihin ja vähäsen ruokiin, mutta nyt keksin tavan tehdä perusjoulunodottelutunnelmoinnistani ehkä vähän konkreettisempaa ja organisoidumpaa. (Kuulostaa sairaalta.) Olenpas vain aika innoissani..! Ja valotan asiaa vielä täälläkin, hitusen kerrallaan. Nyt on pakko pistää hymiö. :)

Pientä valmista, suurta suunnitelmissa

Kuukauden vaihtuminen tuli minulle jotenkin yllätyksenä. Ihan tosiaanko on jo lokakuu? Tänään oli niin kaunis päivä, että jotenkin yhdistin sen alkusyksyyn. Mutta kyllä, pimeä tulee jo aika aikaisin. Ja ulkona on jo aika kylmä.

Olen neulonut jaksamiseni mukaan. Melko paljon, mutta en kuitenkaan niin paljon kuin haluaisin. Olisi ihana vain istua sohvalla kuuntelemassa äänikirjaa ja antaa langan soljua puikoilla. Enimmäkseen olen kuitenkin makoillut ja katsellut elokuvia. Pidemmän päälle se on älyttömän tylsää, varsinkaan kun eivät kaikki elokuvat ole kovin kaksisia. Eikä keskittyminen aina riitä.

Kaikki paremmat hetket olen toisaalta kyllä käyttänyt hyväkseni ja neuleet ovat edenneet jonkin verran. Tajusin vain, että tällä hetkellä kaikki keskeneräiset ovat vähän isotöisempiä tapauksia eikä loppu oikein häämötä. Siksi aloitin viikonloppuna jotain pientä. Ja lopetin viikonloppuna jotain pientä. Kuten joku sanoikin, välillä on hyvin terapeuttista saada jotain valmiiksi. Siksi aloitin toisenkin.

Kyseessä on pipo. En neulonut sitä itselleni, mutta kun sain sen valmiiksi, tulin siihen tulokseen, että juuri sellainen minullakin pitäisi olla. Paitsi eri värinen. Olen tykästynyt harmaaseen, mutta pidän siitä enimmäkseen villatakeissa ja muissa vastaavissa, en halua sitä päähäni. Ainakaan nyt. Sen sijaan valitsin arse-värin. (Vaalea beige tai jotain.) Olo on yhtäaikaa pliisu ja radikaali.

Esittelen pipot sitten kun ne ovat molemmat valmiit ja saan niistä kuvat päissään. (Hehheh.) Toivottavasti pian.

Pipoputken lisäksi uutta tällä rintamalla on tapahtunut sen verran, että sain nyt käsiini langat Esteriin. Siihen vaatteeseen siis, jonka päätin tehdä itselleni, vaikka kuinka keskivartalo korostuisi. En ole vielä katunut päätöstäni ja tällä hetkellä koitan lähinnä hillitä itseäni, etten saman tien aloittaisi. Tämänhetkisellä neulomistahdillani projektit eivät etene ihan salanamannopeasti ja juuri nyt en siksi kaipaa enää lisää keskeneräisiä. Sikäli harmi, että pitänee haudata se haave, että lenkkeilisin jo tänä syksynä viljankeltaisessa Esterissä ruskan keskellä. (Ikään kuin muutenkaan olisin jaksanut kauheasti lenkkeillä.)

Kaipa minä sitten jaksan odottaa. Tai siis että pakko kait se on. Onpahan jotain kivaa tiedossa tulevaisuudessa.

Susi lammasten vaatteissa (vartalotyyppi O)

Lauantaina töissä juttelin erään asiakas/kaverin kanssa. (Erot alkavat joissain tapauksissa olla jo aika häilyväisiä.) Suomalaiset neulesuunnittelijat tulivat puheeksi ja vertailimme tunnetuimpien tyylieroja. Sitä kautta pääsimme käsiksi siihen, minkälaiset mallit passaavat meille itsellemme. Kehuimme Mari Muinosen upeita palmikoita, mutta minä sanoin, että niin paljon kuin ihailenkin Marin malleja kuvissa ja niin paljon kuin tykkäänkin palmikoiden neulomisesta, tuskin tulen juuri hänen paitojaan tai takkejaan itselleni tekemään. Marin palmikkokuviot ovat huikeita, kyllä. Mutta tällaista ennestäänkin paksua vartaloa eivät superbulkylangoista neulotut palmikkokuvioiset puserot juuri imartele. Ja se on vain totuus.

Tiedättekö mitä sitten tapahtui? The usual. Vankkumattoman lausunnon annettuani, heitettyäni siihen vielä Esterin esimerkiksi, aloin samantien kapinoida omaa ajatteluani vastaan. Hetkonen. Että minä en siis voi pukeutua nättiin paitaan siksi, että minun pitäisi kaikin keinoin yrittää esittää, että olisin muka jotenkin laihempi kuin minkä kokoinen joka tapauksessa ihan selvästi olen? Että minun pitäisi keskittää kaikki energiani peittääkseni jotain, mikä ei peitettävissä ole sen sijaan, että antaisin sen näkyä, mikä näkyvissä on?

 

On olemassa joitakin ihan loogisia pukeutumissääntöjä. Liian tiukat vaatteet korostavat epämiellyttävällä tavalla isoa kokoa ja niitä kamalia läskimakkaroita, jotka ovat suurempi synti kuin lasten heitteillejättö. (Tein tämän johtopäätöksen sillä perusteella, kummasta puhutaan enemmän.) Ainakin minusta liian tiukat vaatteet myös tuntuvat epämukavilta, niin että jos luopuu niistä, lyö kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

On kuitenkin ihan järjetöntä kulkea ympäriinsä päässään kasa sääntöjä siitä, saako pukeutua A-linjaan, kynähameeseen, kellohelmaiseen, paksuun, pitkään, kapenevaan, levenevään, pilliin tai palloon vai ei. Kyllä SAA! (Mutta ei ole pakko.)

Tärkeintä ei ole se, mitä muotoa vartalonsa ja vaatetuksensa yhtälöllä ilmentää. Sattuuko olemaan X, Y vai O. Tai ehkä Z. Tärkeintä on, mitä sieltä sisältä huokuu. Minä haluaisin, että minun vaatetukseni alta hehkuisi hyvää oloa, sellaista joka on saavutettu sillä, että tekee mitä tykkää ja viihtyy siellä missä on - omissa vaatteissaan.

Niin että ehkä minä voisinkin neuloa itselleni sen Esterin kun kerran olen sitä niin kovasti ihaillut. Se tehdään muutenkin niin paksusta langasta, että tuskin siitä mikään sisätilaneule minulle tulisi. Syksyn ja kevään kävelylenkeillä olisi ihana pukeutua paksuun palmikkounelmaan - ihan sama vaikka se sitten tekisikin minusta yhtä leveän kuin pitkän. Enhän minä esimerkiksi toppatakissakaan ole koskaan Twiggyltä näyttänyt. Enkä näytä ilmankaan. Enkä näytä, vaikka "pukeutuisin vartalotyyppini mukaisesti". Enkä tulisi näyttämään, vaikka laihtuisin tästä viisikymmentä kiloa. Minulla on katsokaas ihan eri vartalo kuin hällä (tai kellään muullakaan). Ja se on ihan ok.

Viekoitteleva villapaita

Tämä on nyt vallan poikkeuksellista. Iski hirveä hinku neuloa villapaita. 

En ole erityisesti villapaitaihminen. Minusta neuletakit ovat aika paljon kätevämpiä. Ne saa auki ja kiinni, helposti päälle ja pois. Toimivat asustuksellisessakin mielessä aika hauskasti. Olen kylläkin ihminen, jolla on helposti taipumusta paleluun, mutta satun olemaan myös ihminen, jolla on valitettava taipumus pukeutumisen ylilyönteihin - lämpimyksellisesti nimenomaan. Parempi siis, että vaatteita voi nakella menemään ja takaisin tuntuman mukaan.

Mutta nyt minusta tosiaan tuntuu siltä, että villapaita. Se se on. Ja kun jo jonkin aikaa on vähän kirjoneulotuttanutkin ja uusimmassa IK:ssa sattuu olemaan niin ihana ja söpö kirjoneulepusero... Sormiin tuli joku kumma syyhy.

Otin tämän syyhyn puheeksi tässä tänään. Että kun on ihan pakko päästä tekemään villapaita. Keskustelukumppani nyökkäsi taakseni nojatuoliin päin, että tuossahan sulla on kaks.

“Mitä? Missä?”
“No tuossa.”
“Täh? Nehän on valmiita!” (Dah!)
“Niin.”
“Sitäpaitsi ne on villatakkeja.”

Ihme juntti. Ja hetkinen sitä paitsi...

"Etkö sä lue mun blogia?! Nuista toinenhan VALUU! Ei sitä lasketa."

Kaiken maailman tyyppien kanssa sitä pitääkin olla tekemisissä.

Kevyttä elämää

Miksi, oi miksi, on aivan ylivoimaisen vaikeaa siirtää kuvia kamerasta tietokoneelle? Osaako joku kertoa? Olen taas muutama päivä sitten räpsinyt muutaman huikaisevan taideteoksen ja olisin samaan syssyyn kirjoittanut tänne kaikkea ylevää ja älykästä, niin kuin aina, mutta ajatuskin piuhan kytkemisestä kameran ja tietokoneen väliin tuntui uuvuttavalta. 

Tietysti minulla on aina tapana ottaa sata kuvaa, joista kolme on onnistuneita, tai ainakin tarkoituksiinsa käypiä, mutta sen verran samankaltaisia, että ei niitä kaikkia viitsisi esitellä. Sitten pitää tietysti uhrata aikaa siihen järisyttävän merkitykselliseen puuhaan, jossa vertailen näitä keskinkertaisia kuvia toisiinsa ja vatvon, mikä niistä on paras. "Hmm, tässä on hitusen parempi valo... mutta tässä toisessa taas tuo yksi säie näkyy vähäsen terävämmin."

Lopputuloksena on tietysti turhautuminen, jonkun kuvan randomilla valitseminen ja se, että kukaan ei huomaa eikä tiedä mitään. Koska ei täällä kovin moni katso kuvia valokuvina, tai niin ainakin oletan. Täällä pointti on sisällössä. Minkä lisäksi lukijoiden on paha arvioida, olenko valinnut kolmen onnistuneehkon kuvani joukosta parhaan, koska niitä kahta muuta ei esitellä.

Paitsi että usein oikeasti esitellään. Jostain syystä itseäni raivostuttaa kovasti se, että en malta olla pistämättä joka postaukseen kymmentä kuvaa, joissa ei oikeastaan ole mitään eroa toisiinsa nähden. Ehkä joku puolen asteen muutos kuvakulmassa.

Olkoon. Koitan hyväksyä itseni kaikkine puutteineni ja kotkotuksineni. Tällä kertaa halusin vain kertoa, että aion pian, tai joskus, neuloa Color Affectionin. Olen onnistunut kehittämään Wollmeisen metsästystaitojani ja saanut kokoon kolme kivasti yhteensopivaa väriä. En ole niistä ihan sataprosenttisen varma, vaan vatvon tuntemuksiani, koitan kuunnella intuitiotani ja odotan jotain taivaallista merkkiä siitä, että värivalinnat ovat oikeat. Koska olisihan ihan kauheaa vain tehdä - siis ilman että ensin kriiseilee siitä, onko väriyhdistelmä täydellinen ja sopiiko se tähän elämäntilanteeseeni.

Sitä voisi kuvitella, että ihmisellä olisi tärkeämpääkin ajateltavaa. 

Toisaalta parempi näin. Olen nähnyt viime aikoina taas paljon unia ja tajunnut, että alitajuntani prosessoi edelleen aika raskaita asioita. En ehkä jaksaisi, jos en hereillä ollessani saisi miettiä jotain paljon kevyempää. Ja toisaalta voisiko pienten valintojen pohdiskelu olla heijastusta siitä, että isot valinnat mietityttävät enkä ole ihan varma elämän suunnasta? 

Kaipaan ennustajan kykyjä.

Elämää on mukavasti keventänyt ja piristänyt neulelehden kolahtaminen postiluukusta. Uusin Interweave Knits oli sitä paitsi nyt toista kertaa putkeen sisällöltään aika kiva, ja moni neule oli mieleeni. Eikä vähiten kansikuvaneule.

Itse asiassa tulin jo vahingossa aloittaneeksi sukat uudesta lehdestä. (Ja ihan oikeasti, vahingossa, ei sitä muuten voi kuvailla. Selitän myöhemmin.)

Ja niin muuten, nyt vihdoin ensimmäinen varsinainen kunnon lankasatsini on valmis! Hypistelen vyyhtejä ja mietin, miten pian raskisi alkaa neuloa. En ole vielä päättänyt, kumpi pääsee ensin puikoille CA vai omalankahuivi. Saapa nähdä.

Virtausta

Hengissä! Olokin on tänään ihan kohtuullinen, niin että jätän tällä kertaa migreenivalitukset väliin. (Mikä pettymys, vai mitä?) Olen saanut ihan kohtuudella neulotuksi nyt parina päivänä ja muuttelin tässä juuri huvikseni vähän blogin ulkoasuakin. Tai siis lähinnä rakennetta. Siirsin sivupalkin tuonne oikealle, jostain syystä se alkoi yhtäkkiä tuntua jotenkin raikkaammalta ja selkeämmältä vaihtoehdolta. Liekö kyse vain siitä, että mieli kaipaa aika ajoin uudistamista, vai kenties siitä, että vasemmalta oikealle lukusuunta jotenkin vaikuttaa siihen, missä haluaa kaiken tilpehöörin olevan.

Niin joo, lisäsin sivuun nyt neuleohjeenikin. Kuvat ovat toisaalta kiva muistutus itselleni omista aikaansaannoksistani, toisaalta osa itseni esittelyä satunnaisille blogiin eksyjille. Kuvat ovat samalla linkkejä ohjeisiini, mikä on kätevää. Ainakin jos tarvitsee löytää ohjeet nopeasti. (Omalta koneelta ne eivät todellakaan löydy alta aikayksikön.)

Olen tässä viime kevään aikana mallitilkkuillut Sekaisin silmukoista -blogin projektia varten. Siellä minulla on meneillään neulemallin suunnittelu ja toteutus yhdessä ystäväni Hearts&Minds -blogin Sannan kanssa. Noin miljoonasta eri syystä projekti on valitettavasti hidastellut ja yhdeksi syyksi lisättäköön, että jotenkin oudosti minusta ei tunnu yhtä luontevalta kirjoittaa kaupan blogiin kuin omaani. Lumoava Lanka on kylläkin minulle jo melkein kuin toinen koti ja haluan ehdottomasti edistää sen toimintaa, kehittää, rakentaa, mainostaa ja markkinoida. Mutta on yllättävän vaikeaa kirjoittaa kahteen blogiin.

Jospa tämä villatakiksi muotoutunut projekti pääsisi kuitenkin nyt vihdoin kunnolla vauhtiin, sopivasti näin kesällä lämpimien säiden viimein alettua. Tyypillistä, että juuri nyt kaikki solmut tuntuvat aukeavan ja padot murtuvan. Mutta niin se vain on, että nyt jokin lähti virtaamaan. Ja tietysti, onpahan villatakki mitä luultavimmin syksyllä sitten valmis. Se olisi sentään oikein ajoitettu.

No, on tässä itse asiassa ehtinyt talven aikana kaikenlaista tapahtua. Sannan ja minun aikatauluongelmista huolimatta olemme vähän ehtineet palaveerata ja valita mallin, neulepinnan ja sen semmoista. Tuloillaan on raglanhihainen, ylhäältä alas neulottava villatakki. Ja väristä, jota en ikinä olisi tullut ajatelleeksi jos olisin ollut itselleni valitsemassa, mutta johon nyt olen yllättävän ihastunut. (Arse-väri, sanoisi Soile varmaan.)

Neulesuunnittelu on minusta mielettömän kivaa, mutta se aloittaminen on aina kamalan vaikeaa. Etukäteen märehdin sitä, kun kuitenkin lasken väärin, kokeilen jotain mikä ei onnistu ja osoittaudun tyhmäksi. Ja joudun aloittamaan alusta. Mutta sitten kun olen oikeasti aloittanut, ei muutama takapakki lannista minua, eikä oikeastaan juuri edes kiinnosta. Kun olen päässyt tekemisen vauhtiin, katson epäonnistuneet kokeilut oppimiseksi ja saatan saada niistä uusia ideoita. Loppujen lopuksi tunnen olevani omimmillani, omana itsenäni. Tunnen, kuten jo ilmaisin, että jokin lähtee virtaamaan.

Tiistai, harmaa tiistai

Migreenikohtauksen jälkeinen päivä ei ole juuri paljon kivempi kuin itse migreenikään siinä mielessä, että neuloa ei jaksa yhtään sen enempää kuin migreenissäkään, ei ainakaan melkein koko päivänä. Tämä päivä on ollut kaikin puolin muutenkin aika turha. Mutta neulomissuunnitelmia on paljon.

Hidasta rämpimistä

Pari päivää sitten kuulin, että olen kirjoitellut vähän laiskasti blogiini viime aikoina. Tämä asia mainittiin ihan neutraalisti ja syyllistämättä, enkä minä sitä paitsi tällaisesta asiasta suostuisikaan syyllistymään. Mutta hoksasinpa vain itsekin, että niin, totta vie, enpä ole pahemmin kirjoitellut.

Muiden blogien seurailemisesta on päässyt piintymään ajatus siitä, että blogia voi päivittää vain silloin kun on kuvia esitellä. Eikä minulla oikein ole ollut. Ei ole valmista, eikä ole kuvia mistään keskeneräisistä projekteistakaan. Puikot ovat kyllä viuhuneet, mutta silti tuntuu kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Edellisellä kerralla esittelemäni sukka on saamassa kaverin. Hitaasti hyvä tulee, voisi sanoa. Ei kai tämän ihan näin hidasta pitäisi olla edes palmikoiden vuoksi, mutta se on. Olen tehnyt rinnalla kahta muutakin neuletta, ja lisäksi tänään jouduin purkamaan sukkaa muutamia kierroksia. Ihan vain siksi, että minä olen tyhmä enkä osaa laskea. Tai oikeastaan en osaa lukea. Ohjeessa sanottiin, että neulo kaavio C2 kokonaan ja sitten vielä rivit 1-11. Minä neuloin kaikessa rauhassa kaavion C2 ja sitten vielä riviin 20 asti. Sen jälkeen katsoin ohjeesta, että mitäs sitten, ja totesin että "uuuuups".

Minulla olisi aika lista suunnitelmia. Tietysti siis aina on taustalla se kilometrin pituinen ohje- ja ideajono. Sen lisäksi minulla on kuitenkin ihan tiettyjä ja kohtalaisen mietittyjä projekteja mielessä, ja haluaisin saada ne kaikki valmiiksi ennen kesää, tai ainakin päästä tekemään niitä ihan pian. Eräälle ex-kämppikselle pitäisi tehdä sormikkaat, itselle on suunnitelmissa mekko ja aika monet sukat. Ja jotenkin minusta vaan koko aika tuntuu, että en ikinä pääse tekemään mitään, mitä olen suunnitellut.

No, kenenköhän vika?