lauantai 23. heinäkuuta 2011

Elämä tänään

Tämä on ehkä monien mielestä täysin väärä päivä olla innostunut mistään. Norjan traagiset tapahtumat ovat vetäneet useita mieliä matalaksi ja moni kokee tämän ajan olevan yleistä suruaikaa. Minä ymmärrän sen hyvin.

Kuitenkin minä olen tänään innostunut ja pääosin hyvällä tuulella. Se ei oikeastaan liity oikein mihinkään erityiseen. On vain tapahtunut paljon kehitystä. Olen jossain määrin tietoinen siitä, mitä Norjassa on tapahtunut, mutta en pahemmin selaa uutisia asiasta. Ei minun ole tarpeen. Minun elämässäni on ollut monta melko rankkaa pelko- ja masennuskautta, joiden laukaisijana on ollut milloin mikäkin vastaavanlainen uutinen.

Maailman vähiten lohduttavinta on varmaan todeta asia, joka valitettavasti taitaa olla totta. Joka ikinen päivä, aivan joka ikinen päivä, ihmisiä paitsi kuolee, heitä kuolee nimenomaan siksi, että joku toinen ihminen ottaa vallan itselleen ja vahingoittaa toista. Ihmisiä kuolee joka päivä toisten takia myös epäsuorasti, kun ihmiset, joiden elämässä on tapahtunut liikaa pahaa, eivät enää kestä, eikä kukaan ole osannut tai voinut auttaa tai kun joku on jopa tahallisesti aiheuttanut lisää tuskaa.

Voisi varmaan kuvitella, että suuren henkilökohtaisen surun kokenut tai sitä vieläkin kokeva olisi tavallista empaattisempi. Sellainen joka ymmärtäisi Norjankin uhrien omaisia ja kokisi heidän tuskansa. Mutta voi se mennä toisinkin. Tieto siitä, että mitä tahansa voi tapahtua, on jo tullut. Usko siihen, että elämä voi myös kantaa, on löytynyt. Aika vähän on meidän kenenkään vallassa. On vain mentävä eteenpäin.

Minä en halua surra, en henkilökohtaisesti. Surua elämässä riittää. Minä en halua pohtia tällaisten tekojen tekijöiden ajatusmaailmaa, en päivitellä enkä ihmetellä sitä. Pidetään nyt itsestäänselvänä sitä, että suurin osa meistä ihmisistä ei voi eikä halua ymmärtää. Minulle ei ole uusi tieto, että maailmassa riittää pahuutta ja ihmisiä, jotka voivat tehdä kamalia ja käsittämättömiä tekoja.

Minä toivon paljon voimia ja rakkautta sinne Norjaankin, niin kuin kaikille, jotka sitä tarvitsevat. Toivon, että löytyy ihmisiä, jotka voivat toisiaan auttaa, ja toivon, että minun apuani tarvittaessa osaan sen tunnistaa. Mutta minä elän omaa elämääni. Ensimmäistä kertaa tällaisen katastrofin yhteydessä huomaan vihdoinkin eläväni vain omaa elämääni. Irrotan itseni toisaalta, en vello, en kauhistele enkä ihmettele. Koska tätä elämä on. Pakko hyväksyä.

Minulle, henkilökohtaisesti, kuuluu hyvää. Ainakin aika pitkälti. Tänään ajauduin siiderille toisen neulojan kanssa, juttelin paljon, intoilin ja sain taas lisää puhtia ideoille ja ajatuksille. On niin paljon mitä haluaisin tehdä! On niin paljon ihmisiä, jotka saavat minut hyvälle tuulelle, uskomaan elämään ja rakastamaan itseään niin monella tavalla. Aivan kuin sydänkin sykkisi rinnassa kaiken sen muiden jakaman energian voimalla.

Elämässä on ehkä lopulta kyse siitä, että pitää vain uskaltaa ottaa vastaan. Kaikki mikä vain tulee.

3 kommenttia:

  1. Joku on liikkeellä hyvällä asenteella :)
    Kyllä murheita riittää ilman että oikein hakemalla hakee murheita. Minustakin on tärkeintä keskittyä iloon ja energiaan ja tuottaa niitä lisää mahdollisimman paljon tähän maailmaan.

    VastaaPoista
  2. Selailin netistä juuri äsken Norjan tapahtumista. Sen jälkeen löysin sattumalta blogisi ja se ahdistus mikä tuli Norjan uutisista, poistui. Kiitos siitä. Kirjoituksesi sai minut hyvälle tuulelle ja tosiaan tajuamaan sen, ettei murehtimiseni auta niitä uhreja ja omaisia Norjassa. Nyt voin vain vaikuttaa omalla hyvällä tuulellani muita lähelläni olevia nauttimaan kauniista kesäpäivästä.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista! Ja kiva että ajatuksistani on ollut jotain iloa toisillekin. :) On varmasti paras levittää hyvää mieltä, tässä maailmassa sitä tarvitaan.

    VastaaPoista