keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Kevyttä ja vakavaa

Olenko vieläkään kuvannut valmista Daybreak-huiviani? En. Onko muita valmistuneita töitä? Itse asiassa ei. Neulonko melkein koko ajan? Kyllä. Tosin ehkä vähän vähemmän kuin vielä jokin aika sitten.

Tällä hetkellä neulominen on minulle lähinnä oheis- ja sijaistoimintaa. Jos olen pitkään neulomatta, käteni alkavat tylsistyä. Mutta sinänsä neulominen itsessään ei ole päällimäisenä mielessä. Sitä vain tekee. 

Viime päivinä olen keskittynyt ajattelemiseen. Kuulostaa todella suureelliselta, mutta ei se ole sitä. On vain niin paljon asioita... Olen melkein harkinnut jonkinlaisen pohdiskelublogin perustamista, ihan vain kirjoittamisen ja ajatusten jakamisen takia, mutta siitä tuskin tulisi mitään. On tässä näitä blogeja jo tarpeeksi.

Tekisi mieli kirjoitella tänne enemmänkin. Mutta sitten aina kun meinaan, se hyytyy ihan alkuunsa. Jostain syystä alkaa tuntua, että tämä ei ole oikea paikka. Täällä minä kirjoittelen käsitöistäni. Vaikka en minä edes ole kirjoittanut tänne puoliakaan kaikesta siitä, mitä neulomisesta ja ompelusta (tai pukeutumisesta) ajattelen.

No, jos niitä pohdintoja haluan tuoda esille, niin tässä vähän hyvin kevyttä kauraa: olen huomannut, että kun ajattelee paljon jotain vähän raskaampia asioita, tulee kummallisen suuri tarve tavallista pinnallisimmille asioille. Siis minulla, en tarkoita tätä yleispäteväksi väitteeksi. Kun lukion viimeisenä vuonna eräs kaverini kuoli, aloin melko pian sen jälkeen haaveilla tietystä hajuvedestä ja ajattelin sitä niin paljon, että kirjoittelin siitä päiväkirjaanikin. Muutamaa kuukautta myöhemmin asia hävetti minua aivan kamalasti enkä tainnut juuri enää haluta ajatellakaan koko hajuvettä. Silloin ihmettelin, miten voinkin olla näin pinnallinen olento.

Nyt juuri elämässäni ei ole tapahtunut mitään mullistavaa ihan vastikään. (Tosin se on suhteellista.) Mutta hyvin paljon isoja asioita on silti pinnalla. Ne asiat pyörivät mielessä, huolettavat tai surettavat tai ovat vain semmoisia, joihin koitan sopeutua ja joita koitan hyväksyä. Ja koitan elää hetkessä.  

Ja mitäs nyt on tapahtunut? Olen ostanut hajuveden. (Edellisestä kerrasta on siis useita vuosia.) Ja olen googletellut ja tutkinut, perehtynyt ekohajuvesiin. Lueskelin Uuden Mustan ekohajuvesitestin tuloksia.  Ja Karkkipäivän hajuvesi-kategorian tekstejä. Niin, ja Nuuh beibe! -blogia. (Se on varsinkin mielenkiintoinen, koska sitä kirjoittaa hajusteyliherkkä henkilö.)

Jotenkin minä vain kai kaipaan juuri nyt jotain täysin pinnallista ja hyvää mieltä tuovaa. Ja tuoksut tuovat hyvää mieltä, ainakin jos eivät ole sitä laatua, jotka tuovat migreeniä. Tuoksut ovat ehkä vähän niin kuin musiikki... ne sitovat itseensä tunnelmia.

4 kommenttia:

  1. Tuttu ilmiö paitsi henk.kohtaisesti, niin eikös myös jopa noin yleensäkin, massoja ajatellen? Eikö juuri vaikeina aikoina pinnallinen viihde ole käynyt kaupaksi aivan erityisen hyvin? Aivot tarttee lepoa ja lohtua...

    VastaaPoista
  2. Olen samaa mieltä siitä, että pinnalliset asiat tasapainottavat vakavia, ja luovat tiukan asiallisia. Nuuh beibe! syntyi alunperin gradun vastapainoksi. Mutta.. takausin pinnallisempiin asioihin, minkä hajuveden ostit?

    VastaaPoista
  3. Päivi: Nojoo, voihan se toki olla ihan yleisempikin ilmiö. Tai siis varmaan onkin. Mutta ei välttämättä päde jokaikisen yksilön kohdalla välttämättä. Mutta kyllä aivot tosiaan tarvitsee lepoa.

    Vasilisa: Aika hyvä gradun vastapaino! :) Ostin Escadan jonkun tosi, tosi makean tuoksun. (Olikohan se nimeltään Sexy graffiti? Paketti jäi äidin luo.) Mutta enemmän ehkä vielä kiehtoisi Nina Riccin Nina, se tuoksui tosi ihanalta. Suihkutin sitä kaupassa ranteisiin ja jotenkin se tuoksui kotoisalta.

    Nyt sitten kotona tilasin EcoBeautista tuoksunäytteitä, Acorelleja ja Honoré des présejä. Love coconut on aika kiva!

    VastaaPoista
  4. Sexy graffiti on tosi viihdyttävä, ihanaa mansikkaa! Nina Riccin Nina en ole vielä kokeillut! Jännää, että haistoit Vamp a NY:ssä kirkkoisuutta, mutta miksi ei, onhan hajuvesi lopulta ika balmy. Minun täytyy testata se uudestaan, jos löytäisin aromin rommin keskeltä. Ecotuoksut ovat siitäkin hauskoja, että tuoksuvat eri ihmisten iholla niin erilaiselta!

    VastaaPoista