Kesä on kukkasia

ohje: Lilja, Jatta Saukko

lanka: Dros, Cotton Viscose

puikot: 3,25 mm

Töissä. Jotain pulinaa kehräämisestä.

Hahaa, bloggaan töistä! Vähän vapisevin mielin odottelin viikonlopun ajan tätä työpäivää ja vähän vapisevin jaloin tänne tulinkin, mutta itse asiassa olo ei ole enää ihan kauhea ja eiköhän täällä kolmeen asti jaksa. Toissayönä näin painajaista, jossa työpaikkamme oli myös hotelli ja ensimmäistä kertaa ikinä olin hotellin vastaanotossa enkä osannut mitään ja möhlin kaiken. En osannut edes antaa ihmisille rahasta takaisin. Viime yönä näin painajaista, jossa joku tyttö tuli kauppaamme ja nappasi Lauran villatopsista palasen ja käytti sitä kädessään olevan haavan vuotamisen tyrehdyttämiseen. Olin aivan pöyristynyt. 

En tiedä, pitäisikö tässä olla huolissaan siitä, että olen alkanut nähdä kummallisia työunia, vai siitä, että olen niin kateellinen Lauran villatopsista, että näen siitä uniakin. Onhan se kehruukuitu juu aivan ihanan vihreää, kuva ei tee yhtään oikeutta, mutta unien näkeminen siitä menee ehkä vähän yli.

Nyt töissä olen asiakkaiden palvelun välissä lueskellut viime perjantaina tänne tullutta Tuulia Salmelan Kehrääjän käsikirjaa. Tämä menee jo törkeän mainonnan puolelle, eli voitte vapaasti suhtautua täysin varauksellisesti hehkutukseeni, mutta kyseinen kirja kyllä vaikuttaa ainakin näin aloittelevan kehrääjän näkökulmasta ihan mielettömän inspiroivalta ja pätevältä tietopaketilta. Viime syksynähän osallistuin samaisen Tuulian värttinäkehruupajaan ja se oli ihan sopiva startti tähän touhuun, mutta tietenkään siinä ajassa ei ehtinyt kaikkia kehruuseen liittyviä asioita läpikäymään eikä puoletkaan varmaan jäänyt päähän muutenkaan, kun värttinän pyörittely vei kaiken keskittymiskyvyn.

En jaksa itse ottaa kirjasta kuvia, joten varastan kuvan kaupan blogin puolelta niin kuin tein itse asiassa myös ylläolevan kuvan kanssa. Olen kriminaali, älkää ottako mallia!

Hemmetti, kun en tullut sittenkään ottaneeksi värttinääni ja keskeneräistä bfl-silkkikehruutani töihin. Eilen illalla vähän suunnittelin sellaista, mutta sitten ajattelin, että minulla on kuitenkin ihan tarpeeksi tekemistä kaupalle neulomisessa. Mutta kyllä tässä aina joissakin väleissä olisi ehtinyt ihan pikkuisen kehrätä. Ihan pikkuisen.

Puhdasta säälin kerjäämistä

Tässä yksi ilta napsaisin kuvan kasasta, joka tällä kertaa on valloillaan sohvalla. Oikeastaan voisi alkaa vaikka joka kuukausi ottaa kuvia siitä, miltä sohvalla näyttää... ihan siksi, että näkisi elämäni värimaailmojen vaihtelun. Ei sillä, ei tämäkään kuva varmaan kerro mitään syvällisempää minun mielentilastani, mielialoistani tai edes täysin tämänhetkisistä värimieltymyksistäni. Tämän kasan ruskea viritys on menossa töihin mallikappaleeksi ja väri on valittu sen mukaan, mikä passaa erään toisen neuleen kanssa yhteen ja vähän senkin mukaan, mitä väriä oli reilummin varastossa. Se että tykkään neuloa tämän väristä tällä hetkellä on puhdas sattuma.

 

Jonkin sortin kuva-analyysiähän voi kuitenkin aina harrastaa. Mutta ehkä mielenkiintoisinta on kuitenkin tiettyjen hetkien tallentaminen. Vaikka tässä kuvassa ei näy yhtäkään ihmistä eikä siitä voi oikeastaan päätellä vuoden aikaa, kertoo se minulle jotakin. Muistaessani miltä on tuntunut neuloa jotakin tiettyä lankaa tai jotakin tiettyä neuletta, muistan yleensä paljon muutakin. Miltä minusta sitä neuloessa yleisesti ottaen tuntui. Mitä asioita pyöri mielessä. Ketä olin nähnyt. Kaikkea sellaista.

Tämä kuvahan on kyllä huono. Haluaisin opetella ihan kunnolla kuvaamaan, se on ollut minun haaveeni jo melkein kymmenen vuotta. Jossain vaiheessa olin aika varma siitä, että minä olisin luonnonlahjakkuus ja taatusti hyvä kuvaaja. (Sain sitä paitsi kuvamaataitolinjan muistaakseni ainoan kymppini valokuvauskursista.) Nyt en ole enää ihan niin varma. Tai ainakin olen aika vakuuttunut siitä, että hyväksi kuvaajaksi tullaan harjoittelemalla. Ihan niin kuin kaikessa, lahjakkuudella on itse asiassa aika pieni rooli koko hommasta. Olipa sitä tai ei, ja siitänhän saan vapaasti olla mitä mieltä hyvänsä, lähinnä on merkitystä sillä, kuinka paljon tekee, yrittää ja harjoittelee.

En itse asiassa kirjautunut tänne kirjoittelemaan valokuvaamisesta. Tulin valittamaan. Sitten toissaillan en ole pahemmin voinut neuloa. Enkä tehdä pahemmin mitään muutakaan. Olen tällä viikolla ollut lähes koko ajan migreenissä, ainoan poikkeuksen teki torstai, jona sopivasti oli työpäivä. Oliko sitten hyvää vai huonoa tuuria olla juuri silloin tolpillaan... Nyt kun olisi vapaa viikonloppu ja saisi tehdä mitä huvittaa, en kykene tekemään mitään. Parhaillaan makaan sohvalla tyynyillä tuettuna läppäri jalkoja vasten nojaten - yllättävänkin hyvä kirjoitusasento muuten - ja odottelen että popsimani kourallinen särkylääkettä alkaisi vaikuttaa jollain tavalla. Vieressä on kahvikuppi, mutta huomasin, että kahvikin yllättäen vähän etoo minua, niin että ei siitä taida paljon iloa olla. On kyllä ihan hemmetin mukavaa herätä valmiiksi päänsäryssä ja huomata noustessaan, että joo, on täällä ne kaikki muutkin oireet kuten huimaus, pahoinvointi, vapina, voimattomuus ja ajatushäiriöt.

Aamulla tosin olin hetken aikaa jotenkin onnellinen, tai minulla oli muisto jostain onnellisesta ajatuksesta. Mutta siinä kunnolla herätessä jysähti tajuntaan myös päänsärky ja varasti vähän huomion enkä oikein saanut kiinni siitä, mikä oli tuntunut niin mukavalta. Olinko nähnyt jonkun hyvän mutta epärealistisen unen? Tässä koneella sitten hoksasin tuota valokuvaa katsoessani, että niin tosiaan, minähän näin unta siitä, että neuloin tuota ruskeaa neuletta ja olin päässyt kohtaan, jossa ei tarvinnut ajatella ollenkaan vaan sai vain neuloa menemään. Kummallista miten pelkkä neulomisen kokemus unessa saattoi tuoda hetkellistä hyvää oloa. 

Hyvä mutta epärealistinen uni se oli. Ainakin tällä hetkellä. Mutta kyllähän se tietysti vielä joskus toteutuu. Toivon mukaan. Usko on vähän lopussa.

No, ei auta kuin odotella.

22 kysymystä

Kaikenmaailman haasteita taas pyörii blogimaailmassa. Tällä hetkellä in tuntuu olevan 11 kysymystä, jossa vastataan kysymyksiin ja keksitään itse kysymyksiä seuraaville haastettaville. Tulee ihan mieleen jotkut lapsuuden ystäväkirjat ja itse väsätyt ystävävihkot. Niillä oli jotkut tosi oudot nimet niillä vihkoilla... mitähän ne oli?

No, oli miten oli, minua pyydettiin vastaamaan Mossycoat Crafts -blogin yhteentoista kysymykseen, ja lisäksi huomasin, että Sohvi kuttoo -blogissa haaste heitettiin kaikille oululaisille ja koska minä olen oululainen, olen ilmeisesti velvoitettu. 

Sohvin kysymykset:

1. Aiotko osallistua tänä kesänä KesäYön Hullutukseen eli KYHiin? En edes vahingossakaan. Kokeilin viime vuonna ja ei ollut kyllä minun juttuni. 

2. Minkä tyyppistä lankaa omistat eniten? Villalankaa? Vai millä lailla minkä tyyppistä. Sukkalankavyyhtejä taitaa löytyä eniten.

3. Pidätkö tarkkaan kirjaa projekteistasi ja/tai langoistasi? En kovin tarkkaan. On minulla Ravelryssä lähes kaikki projektit talletettuina, mutta lankojani en ole jaksanut kaikkia listata. En koe, että siihen olisi järin suurta tarvetta, vaikka kyllähän kaiken listaaminen ja kirjanpitäminen on tavallaan aika hauskaa.

4. Jalkapallon EM-kisat vai olympialaiset? Saakohan tähän vastata, että ei kumpikaan? Jos jompaakumpaa olisi pakko katsoa, niin olympialaisia sitten. Penkkiurheilu on minulle kohtalaisen yhdentekevää. En pidä vastenmielisenä katsoa jotain urheilua, jos sellainen tilanne tulee eteen, mutta itse en todellakaan  seuraa mitään. Tavallaan se mihin penkkiurheilu tuntuu perustuvan on minusta aika naurettavaa. En ymmärrä, miksi suomalaisen pitää kannattaa suomalaista tai miksi se on jotenkin Suomen kansan voitto ja ansio, jos joku suomalainen pärjää. Ja kaikkein vähiten ymmärrän sellaisia kommentteja tai yleensä puhetyyliä, jossa arvostellaan pelaajia tai urheilijoita, niin kuin "mitä nuo oikein nyt pelleilee tuolla" tai vastaavaa. Ööö... koska on siis jotenkin noloa, jos pelaa välillä vähän huonommin? Ja kaikkien suomalaisten pitää sitä hävetä? A) Menkää itse pelaamaan paremmin ja B) toivottavasti joku tulee haukkumaan teidän työskentelyänne ja ratkaisujanne teidän työpäivienne aikana.

Joo, urheilu sinänsä on hieno juttu, ja urheilun seuraaminenkin on minusta ihan harrastus sinänsä, mutta penkkiurheilun ympärille kytkeytyy niin paljon aivan kummallisia asioita, että en voi pysyä aivan neutraalina ja viileän coolina itsenäni sitä miettiessäni.

5. Mikä on lempineulekirjasi? Vaikea sanoa. Mitään erityistä lempparia ei juuri nyt ole. Minulla on muutama hyvä sukkakirja, joiden malleista tykkään, mutta toisaalta niissä ei ole juuri luettavaa. Knitting Around the World ja Sweater Design in Plain English ovat toistaiseksi olleet todella mielenkiintoisia, mutta en ole vielä syventynyt niihin, vain selaillut vasta.

6. Minkä neulemallin olet tehnyt useampaan kertaan? Oman Charlotta toiseni. Ja Daybreakin.

7. Miten säilytät lankojasi? Laatikoissa.

8. Mikä on paras TV-sarja ikinä? Paha sanoa. Nämä paras- ja lempikysymykset ovat minulle aina vaikeita. Ei kahta erilaista TV-sarjaa voi vertailla, jos ne ovat hyviä ihan eri tavoilla. Mutta sanotaan vaikka How I met your mother.

9. Onko sinulla jokin lanka, jota haluaisit (neuloa), mutta jota et syystä tai toisesta ole vielä itsellesi saanut? Ei kait. Ei nyt ainakaan tule mieleen.

10. Onko sinulla neuleharrastuksen lisäksi muita harrastuksia? Tietenkin! Tai siis luojan kiitos kyllä. Minun on jotenkin tosi vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka pyhittävät koko elämänsä vain yhdelle asialle ja oikeastaan niitäkin, joita kiinnostaa harrastaa vain yhtä asiaa, mutta jotka sentään työkseen tekevät jotain muuta. Maailmassa on niin monia mielenkiintoisia asioita, että jos aikaa ja jaksamista olisi, harrastaisin varmaan tuhansia asioita. Sääli kyllä nuo resurssit ovat rajallisia.

11. Minkä käsityötarvikkeen omistamisesta haaveilet? No ehkä rukin. Tai en varsinaisesti haaveile, mutta se olisi kiinnostava.

Sitten Helena Katarinan kysymykset:

1. Haluaisitko käydä avaruudessa? En. Haluaisin sen kokemuksen, mutta tiedän, että tällaisena ihmisenä tässä elämässä en luultavasti uskaltaisi.

2. Epäonnistunein ruokakokeilusi? Voit kertoa joko syöjänä tai kokkina. Apua, ei mulla tule mitään mieleen! Olen varmaan epäonnistunut niin usein, että mikään tapaus ei ole jäänyt erikoisesti mieleen.

3. Mitä mieltä olet tatuoinneista? Pienet tatuoinnit on yleensä minusta kivoja, mutta jotenkin kauhean isot ei esteettisesti vetoa. 

4. Mihin lapsuutesi maisemaan kaipaat? Varmaankin ensimmäisen kunnolla muistamani kodin pihalle.

5. Kestätkö yksinäisyyttä? Tämä on aika vaikea kysymys. Yleensä en yksinollessani koe oloani yksinäiseksi eikä yksinolo siis ole minulle vaikeaa. Mutta toisaalta olen kokenut todella rajuja ja ahdistavia yksinäisyydentunteita pari vuotta sitten pikkuveljeni kuoleman jälkeen ja ne tunteet olivat läsnä koko ajan, yksin ja seurassa. Ne tunteet myös jatkuivat aika pitkään, lievenivät vähän kerrallaan. Ja juu, periaatteessa kestin sen, koska olen edelleen hengissä, mutta sellaista yksinäisyyttä en haluaisi kokea enää koskaan. Se yksinäisyydentunne oli niin kamalaa, ettei sitä voi sanoin kuvailla.

6. Milloin viimeksi sanoit jollekulle, että rakastat häntä? Tänään. En muista kellonaikaa.

7. Viimeisin näkemäsi elokuva. Mikä se oli ja oliko se hyvä? Our idiot brother. Oli se minusta hyvä. Se oli jotenkin sympaattinen.

8. Lempihedelmäsi ja/tai marjasi? Omena ja mustikka.

9. Suolainen vai makea? Suolainen.

10. Muistatko unesi? Yleensä aina! Ja muistan monia niistä pitkään. Joskus iltaisin nukkumaan mennessä minulla nousee mieleen muistoja joistakin vanhoista unistani. Lähinnä tunnetiloja ja ympäristöjä. 

11. Uskotko keijukaisiin/puiden henkiin jne. En oikeastaan ihan oikeasti. Mutta tavallaan jossain mielessä ja joihinkin juttuihin.

Kukaan ei ole kuitenkaan lukenut tänne asti, joten kannattaako tässä enää vaivautua itse kyselemään? 

Ne hemmetin Stalagmitet

Sain nyt kuvattua ne hemmetin Stalagmitet. En kyllä jaksanut oikein panostaa kuviin, mutta kyllä näistä kait sentään tolkkua saa. Jonkinlaista.

malli: Stalagmite, Cookie A.

puikot: 2,5 mm varressa, 2,25 mm loppuun

lanka: Louhittaren Luolan Väinämöinen, turkoosi

menekki: 85 g

Toinen sukka valmistui huomattavasti nopeammin kuin ensimmäinen. Sen aikana minulla olikin oikeastaan ihan kivaa. Eli ei pidä tuomita mallia niin pahasti. Sitä paitsi pidän lopputuloksesta.

Nyt täytyy muuten myöntää, että jos minulla jossakin vaiheessa olikin mielessäni jotakin syvällistä sanottavaa näistä sukista, niin eipä ole ainakaan enää. 

Mutta kivat tuli. Se on melkein tärkeintä. Onpas yhdet mukavat käyttösukat lisää.

Pitkästä aikaa pitsilankaa

Kappas vain, keltainen on ilmeisesti aika tunteita herättävä väri, kun kommenttiboksini on suorastaan kuhissut edellisen postaukseni jäljiltä. Tai sitten kaikki vain halusivat käydä valittamassa kun tulin tartuttaneeksi ysäripoppia muidenkin päähän. Ihan vahingossa tartutin...

Jatkan vielä keltaisella. Aloitin nimittäin eilen pitsihuivin neulomisen. Ja ihan pitsilangasta, mitä ei pahemmin ole tapahtunut. Muistaakseni itse asiassa vain kaksi kertaa. Ja sekin lukema koskee siis nimenomaan sitä aloittamista, vain yhden pitsilankaneuleen olen valmiiksi asti saattanut enkä sitäkään ole blogissa kunnolla esitellyt. Mutta syytän siitä kyllä ihan muita kuin itseäni. Kerron siitä ehkä joskus. 

Toisen aloitetun pitsilangan kanssa kävi jotenkin köpelösti. En enää tarkkaan muista miksi tai miten, mutta sotkuun se meni enkä ole saanut sitä selvitettyä. Jossain pussissa se on nyt hautumassa. Kiinnostukseni lopahti.

Nyt kyseessä on Malabrigon Lace, jota tuli meidän kaupalle tällä viikolla. Olen itse kuullut tai lukenut nimen varmasti monissakin yhteyksissä, mutta en ole ennen lankaan tutustunut. Vyyhdillä se oli niin ihanaa, että minun oli pakko heti päästä siihen käsiksi. Enkä ole pettynyt. Ainakaan neulomisen tai neulepinnan suhteen. Mutta purkaminen oli vähän perseestä. En suosittele tätä lankaa purkamiseen. Vaikkei tämä nyt sentään mitään mohairia ole.

Hmm... toisaalta nyt kun asiaa pohdin, onko jotenkin kieroutunutta miettiä langan purkamisominaisuuksia sitä valitessa? Ihan varsinaisestihan sitä ei yleensä tähtää purkamiseen uusien neuleiden kanssa. Tuntuu ainakin ajatuksena yhtä typerältä kuin krapulahakuinen juominen. Toisaalta pakko myös hyväksyä tietyt elämän tosiasiat...

Keltainen toukokuu*

Intouduin kuvaamaan tämänhetkistä lankavarastoani. Tai oikeastaan intouduin kuvaamaan kaikki sinne kertyneet keltaiset langat. Pitäähän ne nimittäin ikuistaa. Ovat niin kauniita. Ja niin keltaisia. 

Täytyy myöntää, että keltaiset ovat aika hyvin vallanneet täällä alaa. Mistähän se johtuu? Keltainen ei ole sen enempää lempivärini kuin mikään muukaan. Mutta sitä on tullut haalittua niinkin paljon, että sukka- ja huivilangoistani (sikäli kun minulla kovin montaa huivilankaa onkaan) varmaan melkein puolet on keltaisia. 

Voihan se olla, että olen jollain tavalla pimahtanut. Tai oikeastaan se on jopa varsin todennäköistä. 

Kesäkin tulee.

*Paska. Nyt soi Aikakone päässä.