tiistai 3. huhtikuuta 2012

Nalle ja päivän pohdinnat

Virkkasin. Tein töihin nallen ja uutta on jo koukulla. 


En ole mikään virkkausintoilija, vaikka on minullakin ollut kauteni. Virkkauksen etu on ainakin siinä, että juuri jotain tämän nallen kaltaista saa aikaiseksi todella vaivattomasti ja luultavasti helpommin kuin neulomalla. Ja on se ihan mielenkiintoista hommaa. Mutta en pidä sitä läheskään niin rentouttavana kuin neulomista. Neulominen sujuu minulta luontevammin.


Nallesta tuli minusta ihan mielettömän söpö ja vähän harmittaa, että en tehnyt sitä itselleni ja tuonut kotiin. Tosin outoa harmitella sitä, sillä minulla ei olisi mitään paikkaa nallelle. Meillä ei ole oikein tasoja, joille laittaa koristeita. Enkä muutenkaan ole yhtään koristeihminen.


ohje: virkattu nalle, DROPS Design
koukku: 3,5 mm
lanka: Drops, Muskat
menekki: pääväriä n. 27 g, toista n. 10 g

Jos leluinnostukseni nyt vain jatkuu tarpeeksi kauan, teen kyllä kaupalle useammankin. Osa leluista voi olla lasten leikittävänä, osa mallikappaleina inspiraatiota antamassa. Kaupalla niillä koristeillakin on minusta jokin pointti. Kodin tekee viihtyisäksi monet muut asiat, mutta kauppaa on mukava kaunistaa koristein.

Mitäköhän muuten nykyajan lapset tykkäävät tai tykkäisivät virkatuista, neulotuista ja ommelluista leluista? Muistelen, että itse olen leikkinyt aika pitkälti kaupan valmisleluilla ja kaiken maailman muovihärpäkkeillä, ja että itsetehdyt jutut eivät olleet yhtä cooleja. Mutta kyse ei varamaan ollut niinkään juuri minun mielipiteistäni tai arvioistani vaan vallitsevasta kulttuurista. 

Tällä hetkellä omistan lapsuuteni leluista vain muutaman, ja yksi tärkeimmistä ja arvokkaimmista on ehdottomasti eräs ommeltu possuäiti, jolla on mahassa vetoketjun alla neljä pientä possua. Tai siis oli neljä pientä possua, nyt niitä on kyllä vain kolme. Nyt kun aloin miettiä asiaa, en ole enää ihan varma, kenen tekemä possuäiti lapsineen on, mutta luulen, että se on erään äidin ystävän ompelema.



Toivoisin, että lapsiperheiden kulttuuri tässä leluasiassa olisi muuttumassa siitä mitä se oli minun ollessani pieni. Ensinnäkin sitä muovihärpäketavaraa suolletaan maailmaan jo ihan liikaa ja keskivertolapsilla on Suomessa aivan varmasti leluja enemmän kuin tarpeeksi. Oli minullakin vaikka mitä, ja varmasti halusin aina vain lisääkin, mutta suurimmalla osalla leluista leikin varmaan vain pari kertaa. Ja kaiken huipuksi parhaat ja mieleenpainuvimmat leikit lapsuudestani leikittiin ilman leluja, piirustuspaperin äärellä tai parin vakiolelun kanssa. 

En usko, että valmislelujen ja kotikutoisten lelujen arvostus ja arvostamattomuus ovat sitä paitsi lapsista peräisin. Eivätköhän ne ole aikuiset, jotka näitä asioita arvottavat ja siirtävät arvotukset lapsilleenkin. Enkä tarkoita nimenomaan yksittäisiä vanhempia, vaan koko tätä aikuisten porukkaa. Tottakai lapset nimittäin imevät oppejaan muualtakin kuin omilta vanhemmiltaan. Koko ympäröivä kulttuuri vaikuttaa lasten asenteisiin aivan varmasti.

Olisi mukava, jos ne asenteet muuttuisivat siihen suuntaan, että ihmisten itse rakkaudella valmistamaa arvostettaisiin enemmän kuin hyvin brändättyjä pissisnukkeja. Ja että tekemisen ilolla olisi enemmän arvoa kuin tyhjällä ja kylmällä rahalla. Ehkä siihen suuntaan ollaan menossakin. Eletään toivossa.

Tekemisen iloa siis päiväänne hyvät ihmiset! Nauttikaa puuhistanne!

9 kommenttia:

  1. Mä just vähän samoja pohdiskelin kun kattelin mun lasten askartelua tässä par'aikaa. On tuolla matskua vaikka millä mitalla mistä tehdä, mutta ne parhaimmat materiaalit löytyy mieluiten roskiksesta... :P

    Itse tekemät lelut on kyllä noillakin ihan arvossaan :)

    VastaaPoista
  2. Jotenkin minusta tuntuu, että lapset leikkivät kaikista innokkaimmin silloin kun pääsevät oikeasti käyttämään mielikuvitustaan ja luovuuttaan, eivät silloin, kun lelut, miljöö ja tarinan juoni on etukäteen saneltu.

    Roskis on varmasti aarreaitta! :P

    VastaaPoista
  3. Ylisöpö tuo nalle! Omatekoiset lahjat ovat arvokkaimpia. =)

    VastaaPoista
  4. Ihana nalle! Samaa mieltä, että tavaraa on nykylapsilla liikaa!! Paljon ollaan paperin ääressä ja piirrellään ja liimaillaan esikoisen kanssa, vaikka kyllä tytär silti myös niistä dubloista hirmuisesti tykkää, ja joka päivä niillä jotain leikkii. Eli muovihärpäkkeetkin voi olla paikassaan ihan ok:)

    VastaaPoista
  5. Nalle on aivan mahdottoman suloinen! Mun on aivan pakko tehdä pojalle kans tuollainen, tai joku muu lelu. Oon aikonut näin jo ennen pojan ulkoistusta, mutta en ole vielä ehtinytjaksanut. Mutta pakko se vielä on joku kaunis päivä! Täytyyhän pojalla olla oman äidin tekemä lelu, josta tietysti tulee se kaikken rakkain unikaveri ;)

    Oikeasti, puuvillalankojakin olisi niin paljon että niistä tekisi vaikka kuinka monta...

    VastaaPoista
  6. Kiinnostavia nämä pohdiskelut blogissasi.

    Me onnistuttiin ihan alusta asti vakuuttamaan ystävät ja tuttavat, että lapselle ei tartte ostaa leluja lahjaksi. Niinpä niitä ei ole vyörynyt ovista ja ikkunoista, onni.

    Hän tekee aika paljon leluja itse lähinnä pahvilaatikoista ja paperista ja käyttää aiemmin tekemiään sujuvasti moneen tarkoitukseen. Lisäksi leikkeihin kelpaa lähes kaikki kohdalle osuva, kunhan sattuu kulloiseenkin puuhaan sopimaan. On meillä sitten kyllä esimerkiksi legoja ja lapsella hälle kaikkein rakkain pupu, jonka sai kummiltaan. Pupu kulkee mukana lähes joka paikassa vielä vain.

    Aika onnellinen tilanne kyllä. Lapsi ei ikinä tuskaile, ettei olisi mitään tekemistä. Ja kaupassa voi kävellä leluhyllyjen ohi ilman, että tulee iso liuta toiveita.

    Ehkä sekin vaikuttaa, että meillä ei ole ollut vuosiin telkkaria eikä tule mainoksia tai ilmaisjakeluita.

    VastaaPoista
  7. Kakkumonsteri: Kiitos! Ja samaa mieltä, varsinkin jos se omatekoisuus tarkoittaa sitä, että saajaa on ajateltu.

    Kaisu: Kiitos. Ja juu, kyllähän niillä muovileluillakin voi leikkiä ja niistä voi löytyä niitä joihin kiinnytään eniten. Lähinnä vaan on ikävää, jos ne ovat ainoita leluja, joilla koetaan olevan arvoa.

    Paula: Suosittelen kyllä tekemään! Ei siinä kauaa mennyt. Ja tuommoiseen saa varmasti kätevästi käytettyä niitä puuvillan jämiä. Ehkä niistä sitten tulisi se lapsen rakkain lelu, eihän sitä tiedä. :)

    KahviKaneli: Kiitos! :)

    Tiina H: Kiitos, kiva kuulla, että pohdiskelut ovat kiinnostavia.

    Musta on kyllä hienoa, että tutuille ihmisille saa kerrottua tuommoiset asiat ja että kunnioitetaan toisten toiveita. Voihan sitä lahjaksi muuten antaa kirjoja tai vaikka askasteluvälineitäkin, ja luulen, että niille tulee lopulta enemmän käyttöä kuin monille leluille. Tosin riippuu kyllä varmasti lapsesta, kaikillahan on erilaisia taipumuksia ja kiinnostuksen kohteita.

    Tuo telkkarittomuus kyllä epäilemättä on taustalla siinä, että koko ajan ei tule uusia haluja ja toiveita. Ja onnellinen tilanne kyllä.

    VastaaPoista
  8. Possun sait perhepäivähoitajaltasi Sylviltä, josta tuli myöhemmin työkaverini. Hyvien perhepäivähoitajienko ansiota(tutkitun tiedon ohella), että olen intohimoinen pph:n kannattaja mitä pienten lasten hoitoon tulee.

    Mahtanetko muistaa, että sait joskus joulu/synttärilahjaksi isäsi ja minun äitiyspakkauslaatikosta yhdessä tekemän nukkekodin, joka sulla tosin oli ponitalo, ne ponit kun olivat in siihen aikaan. Käytimme valtavasti aikaa ja rakkautta lahjamme väsäämiseen ja kyttäsimme, leikitkö sillä=kannattivatko työtunnit. Taisivat ne kannattaa - ja vaikket olisi sillä leikkinytkään, MEILLÄ oli kivaa!

    80-luku oli s*nasta tässä(kin) asiassa. Lapsille rakennettiin päiväkoteihin valmiita pikkukeittiöitä, joita juuri koulutettuna pedagogina paheksuin syvästi. Muistin myös oman lapsuuden leikit, joiden rakentaminen oli niiden ydin - itse leikki saattoi jäädä sen rinnalla lyhyeksi. Ja leluina olivat tupsut, kivet, kävyt, risut, lehdet jne. ja täydestä menivät kuin väärä rahaa. Itse asiassa koivunlehdet "edustivat" rahaa. Symbolien keksiminen tapahtui kuin itsestään, ei se ollut ikävää eikä vaivalloista. Kasarilta lähtien onkin nähty paljon vaivaa luovuuden tukahduttamiseksi.

    Itse harmittelen jälkeenpäin sitä, ettei ollut voimavaroja taistella vallitsevaa leikki/lelukulttuuria vastaan. Paine tuohon aikaan oli niin kova, ja markkinamiehet- ja naiset hyötyivät. Tämä aika on mielestäni siinä mielessä paljon parempi, että käytäntöjä kyseenalaistetaan ja etsitään lapsen kehitystä tukevia vaihtoehtoja.

    VastaaPoista