keskiviikko 9. tammikuuta 2013

"Lahjoita parempi elämä"

Olen huomannut viime aikoina hyvin monien ajatusteni alkavan muotoutua sanoiksi, joita kuvittelen suodattavani tänne blogiini. Ne ajatukset ovat alkaneet vyöryä isommiksi ja enemmiksi. Niitä alkaa olla patoutuneena ja varastossa. Hirvittävä määrä.

En ole kuitenkaan juuri ottanut asiakseni oikeasti kirjoittaa niistä. (Syitä on triljoona migreeneistä ja ajanpuutteesta ajatusten jäsentelemättömyyteen ja henkiseen kynnykseen.) Silti yhä vain useammin iskee sellainen fiilis, että tästä haluan kirjoittaa.

Nyt viimeisin iski äsken kun luin Kaikki mitä rakastin -blogin postauksen aiheesta, joka on pyörinyt minunkin päässäni ja vellonut suuntaan jos toiseenkin. Tosin en tiedä, mitä syytä minulla ihan oikeasti olisi enää kirjoittaa tästä. Mainitun blogin kirjoittaja Eeva tiivisti jo olennaisimman. Kävin kuitenkin jättämässä kilometrin pituisen kommentin hänen tekstiinsä. Siitä ei ehkä tullut aivan hiottu tai loppuun asti viimeistelty, mutta haluan silti jakaa sen täälläkin. Käykää kuitenkin lukemassa ensin Eevan ajatukset. Tässä minun:

"Olen pohtinut viime aikoina vähän samoja asioita. Ilmeisesti tämä tietynlaisen positiivisuus-ajattelun hehkuttaminen on lisääntynyt niin paljon, että näitä ajatuksia on alkanut syntyä. Vastareaktiona. 

Minulle viimeinen niitti, siis se joka sai ihan tosissaan vähän ärsyyntymään (hui, negatiivinen tunne!), oli kun joulun alla törmäsin facebookissa mainokseen "lahjoita parempi elämä". Ensimmäinen ajatukseni, tai oikeastaan tunteeni, oli hienoinen omantunnon pistos kun tämä lause sai minut ajattelemaan kaikkia maailman huonoissa oloissa eläviä, lukutaidottomia, sairaita ja hyväksikäytettyjä ihmisiä. ("Täällä minä vain ajattelen joululahjoja perheelle ja itselleni, pitäisi ehkä muistaa taas vähän tätä kokonaisuutta.") Klikkasin linkkiä katsoakseni tarkemmin, siis siitäkin huolimatta, että olisin mieluummin ohittanut ikävien asioiden ajattelun. Ja kappas! Eihän kyse ollutkaan mistään hyväntekeväisyyskeräyksestä tai vastaavasta. Siellä mainostettiinkin jonkinlaista itsensäkehittämis- tai elämänsäparantamiskurssia. "Lahjoita parempi elämä" tarkoitti siis sitä, että kurssin olisi voinut antaa jollekin läheiselleen lahjaksi, jotta tämä voisi kehittää ajatteluaan tjsp.

No, kuten sanoit, ei siinä mitään periaatteessa. Saahan sitä ajatteluaan ja elämäänsä kehittää. Mutta huomasin silti, että reaktioni oli, no, v*tutus. Että joo, voi meitä raukkoja, joiden pitää pelastaa itsemme tylsältä arjelta.

Tuo tapaus sai miettimään. Ihan näitä samoja asioita itsekeskeisyydestä ja omasta navasta. Se, mistä aluksi luulin lukevani, olisi ollut ihan tervetullut muistutus. Mutta että lahjoita parempi elämä jollekin sellaiselle, jonka elämässä ei nyt varsinaisesti ole mitään suurempaa vikaa. Ei mitään todellista hätää. Vain siinä ajattelussa. Mietin, että olisiko kuitenkin ollut vähän asianmukaisempaa markkinoida tuota kurssia jollain muulla lauseella.

En tarkoita, etteikö täältäkin löytyisi ihmisiä, joilla on oikea hätä. Ei Suomeenkaan syntyminen tarkoita automaattisesti terveyttä, varakkuutta ja turvallista ympäristöä. Mutta eipä tuollainen kurssi taida nuita asioita koskevien ongelmien ensisijainen apu olla. 

Olen myös vähän kyllästynyt kuulemaan, että asenne ratkaisee. Tyypillisesti sitä tuntuvat hokevan ihmiset, joilla ei ole koskaan ollut mitään oikeasti suurempia ongelmia. Koska asenne ei ratkaise, se on vain suuri apu. (Toisin sanoen joissakin ongelmissa se riittää, joissakin ei.) Lisäksi se on sellainen apukeino, johon kaikilla ei ole samoja mahdollisuuksia. Ja mitä tulee vaikka sairauksiin, hyvästä asenteesta voi olla jossain määrin apua: se voi auttaa kestämään, antaa voimia ratkaisujen tai oloa helpottavien asioiden etsimiseen, auttaa löytämään jotain hyvää tilanteesta... mutta parantaako se sairautta?

Positiivisuus, jos se tarkoittaa negatiivisten asioiden välttelyä ja negatiivisten tunteiden tukahduttamista, ei minusta ole varsinaisesti edes positiivisuutta. Se on defenssi. 

Se mihin monet meistä länsimaisista sitä positiivista ajattelua todella tarvitsisivat olisi lähinnä sen näkemiseen, että asiat ovat aika hyvin ja että niihin voi, saa ja olisi vähän syytäkin olla tyytyväinen. Ei siis siihen, että käyttäisimme kiitollisuutta ja positiivisuutta välineinä saadaksemme lisää hyvää elämäämme. 

Minulla riittäisi tästä aiheesta vielä ajatuksia. Pitää ehkä haudutella niitä ja kirjoittaa niistä joskus lisää jossain muualla, että en vie ihan kaikkea tilaa täältä."

En tiedä, palaanko vielä aiheeseen. Ehkä. Kuten sanottu, ajatuksia riittäisi, niiden jäsentely on toinen asia. Sinänsä minua kiinnostaa itsensä kehittäminen, itsetutkiskelu ja oman elämän hallitseminen, (ja siis hallitseminen tosiaan joo, ikään kuin siihen oikeasti kukaan pystyisi, muistaakseni emme ole kaikkivoipia). Toisaalta se unelmientoteuttamiskeskustelun itsekeskeisyys on tosiaan alkanut ottaa päähän. Vähän jopa siksi, että suhteessani erääseen ihmiseen minäkin olen välillä saanut sen vaikutelman, että olen se "negatiivinen energia", joka pitää siivota pois elämästä. Se tuntuu vähän hämmentävältä. Itse kun koen olevani ihan positiivisesti asioihin suhtautuva ihminen, joka nyt kuitenkin tykkään myös tunnustaa ne elämän ikävämmätkin tosiasiat.

Olisi kiva lukea teidän muiden ajatuksia aiheesta. Jos siis tämä sattuu jollain tavalla koskettamaan.

4 kommenttia:

  1. Tosi hyvä postaus. :) Mäkin luin Eevan postauksen aamulla, ja tulin pohdiskelleeksi tätä asiaa. Pitää katsoa, jos saisin joskus aikaiseksi itsekin kirjoittaa tästä aiheesta!

    Pakko tuosta asenteesta vielä sanoa, että jos se nyt ei ratkaise kaikkea, niin sillä on kyllä musta tosi iso merkitys. Tai musta ainakin lyhyen työkokemukseni perusteella tuntuu, että "lasi on puoliksi tyhjä"-tyyppisesti ajattelevat ihmiset sairastavat paljon enemmän. Tai ainakin valittavat ja varmasti kokevatkin olevansa tosi sairaita! Monesti ne tervaskannot, superterveet vanhukset, ovat puolestaan perusluonteeltaan tosi positiivisia. Tällainen mututuntuma minulle on tullut... Voihan toki olla, että objektiivisessa sairastamisessa ei ole hirveästi eroja. Toisaalta terveys ja sairaus ovat usein myös subjektiivisesti määriteltäviä asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!

      Juu, kyllä asenteella on merkitystä minunkin mielestäni. Toivottavasti se kävi tuosta tekstistä ilmi. Koitan vähän tarkentaa, miksi en silti usko, että se on kaikki aina asenteesta kiinni.

      Olen itse esimerkiksi omasta mielestäni pääosin positiivinen ihminen ja jaksanut siksi kohtuudella kaikki vastoinkäymiset mitä on ollut. Olen mielestäni löytänyt asioista vähän hyviäkin puolia ja jaksanut etsiä ratkaisuja. Kuitenkaan krooniseksi päässyt migreeni ei ole asenteella parantunut vaan helpotusta on tullut vasta nyt kun vihdoin on muutamien kokeilujen jälkeen löydetty sopiva estolääke.

      Mitä tulee migreenikohtausten aikaiseen asenteeseen, voin sanoa, että jos joku tulee silloin sanomaan minulle, että asennoidupa tuohon positiivisesti ja keskity ajattelemaan jotain muuta, niin minusta saattaa äkkiä tulla aivan erityisen negatiivinen. :D

      Voihan tietenkin olla, että päinvastoin kuin kuvittelen, olenkin itse asiassa tosi negatiivinen tyyppi ja siksi migreenitkin ovat päässeet pahenemaan, kun taas jollain positiivisella henkilöllä ne olisivat loppuneet alkuunsa. Jos näin on, niin vähän ihmettelen sitä, että niin monet jatkuvasti säästä, töistään, raha-asioistaan ja parisuhteestaan valittavat ihmiset ovat paljon minua terveempiä. Ja vähän vaikea on uskoa sitäkään, että kaikki koskaan johonkin sairauteen kuolleet ihmiset olisivat vain olleet negatiivisesti ajattelevia.

      Uskon siis kyllä siihen, että asennoitumisella on merkitystä melkein kaikissa mahdollisissa asioissa - jossain määrin. Ja että joissakin asioissa se asenne sinänsä on ratkaisu. Mutta joissakin asioissa se ei riitä kovin pitkälle. Sen takia minua rasittaa lukea tai kuulla hokemista siitä. Onhan se helppo sanoa, että asenne ratkaisee, jos elämän suurin ongelma on ollut se, että ei ole unelmatyössään tai että ei ole löytänyt puolisoa. Sama asia ei voi koskea vaikkapa kidutuksen uhreja. Ja ihmiskohtaloita löytyy kuitenkin vaikka minkälaisia.

      Positiivisuus on minusta hienoa. Se ei ole, että väittää toisten ihmisten vastoinkäymisten johtuvan näiden negatiivisesta ajattelusta. Jos toisia ei tarvitse auttaa ikinä eikä mitenkään siksi että kaikki ovat vastuussa itsestään ja asenteestaan, ollaan minusta jo aika käsittämättömän itsekkäitä. Tai jos puututaan aina pelkästään toisten asenteeseen eikä ongelmien varsinaisiin syihin, ei minusta kyse ole auttamisesta. Joskus asenne toki on se ongelman varsinainen syy. Joskus ei.

      Mutta asenne auttaa.

      Poista
    2. Joo, en siis tarkoittanut, että positiivinen asennoituminen parantaa jonkun sairauden. Mutta todennäköisesti olet kumminkin tuntenut vointisi paremmaksi kuin joku toinen, joka olisi taipuvainen ajattelemaan negatiivisesti. Varmaan se on ennemminkin niin, että negatiivisesti ajattelevat ihmiset kokevat olevansa sairaampia ja hakeutuvat siksi lääkäriin, ja siksi minusta tuntuu, että he ovat myös sairaampia. Positiivisesti ajattelevat ihmiset porskuttavat kremppojensa kanssa pidempään. Toisaalta, terveyshän on hyvin pitkälti subjektiivisesti määriteltävissä, että siinä mielessä asenne kyllä ratkaisee aika paljon. :)

      Poista
  2. Yleensä asiat ovat useamman tekijän summia. Oma asenne ja omat ratkaisut vaikuttavat, mutta ei niillä voi mitenkään nollata vaikkapa geenien ja ympäristötekijöiden vaikutusta. Puhtaalla sattumallakin on sormensa pelissä.

    Minulla on surkea vastustuskyky, ja olen kipeänä melkein jatkuvasti. Törmään yhtenään ihmisiin, jotka hivenen ylemmyydentuntoisesti kertovat, etteivät he sairasta *koskaan*, koska he käyttävät d-vitamiinia / käyttävät c-vitamiinia / syövät mustaherukoita päivittäin ja niin edelleen. Todennäköisesti noilla ihmisillä on hyvät geenit, ja lisäksi heillä on käynyt tuuri esimerkiksi siinä, etteivät he koskaan ole joutuneet asumaan tai työskentelemään hometalossa. Kuitenkin he tuovat asian esille niin kuin hyvä vastustuskyky olisi puhtaasti heidän omaa ansiotaan (ja niin kuin minä olisin vähän tyhmä, kun en ole koskaan tullut ajatelleeksi vaikka sitä d-vitamiinin syömistä - vaikka itse asiassa syön sitä jatkuvasti suurella annostuksella). Mielestäni tämä on vähän samanlainen ilmiö kuin tuo positiivisen ajattelun voiman ylikorostaminen. Ajatellaan, että kaikki ikävät asiat ovat sattumaa tai jonkun muun syytä, mutta hyvät asiat ehdottomasti todiste siitä, että ihminen on jotenkin vähän parempi kuin muut.

    VastaaPoista