lauantai 26. tammikuuta 2013

Seuraava askel?


Kerroinko jo, että viime aikoina minulla on ollut niin paljon ajatuksia, että ne eivät ole tahtoneet pysyä edes kassassa? Pistää miettimään, mistä niitä oikein tulee. Mikä niiden tarkoitus mahtaa olla? Väistämättä aloin pohtia, olenko nyt jonkinlaisessa murrosvaiheessa.

Oikeastaan aina voisi analysoida omaa itseään, tilannettaan ja elämäänsä (sillä hetkellä) sitä kautta, mihin kaikkeen kiinnittää huomiota. Minä olen kiinnittänyt nyt paljon huomioita tarinoihin tekemisestä. Ihmisiin, jotka toimivat. Asioihin, jotka tapahtuvat ihmisille, jotka pistävät tapahtumaan.

Olen kyllä kiinnittänyt huomiota myös ihan toisenlaisiin asioihin. Esimerkiksi siihen, että Paula Koivunimelellä oli The Voice of Finlandin jaksossa eilen mustat tai ainakin hyvin tummat luomivärit ja että ne oikeastaan passasivat hänelle. Mietin miksi ne passasivat.

Kaikenlaisia asioita liikkuu ihmisen päässä. Välillä on hedelmällistä miettiä, miksi siellä liikkuvat juuri ne asiat, jotka siellä liikkuvat. Ja sitten jossain vaiheessa on vielä parempi olla miettimättä yhtään mitään ja antaa vain mennä. Antaa ajatusten virrata ihan omaan tahtiinsa. Tai tehdä asioita, joita haluaa tehdä, pysähtymättä vatvomaan, mistä ne keksi, mitä niistä hyötyy, kannattaako, pitäisikö ja entä jos...

2 kommenttia:

  1. Minä olen (ollut) varsinainen vatvoja. Välillä tuntuu, että kaikki ajatukset eivät millään mahdu pääkopan sisään, vaikka se fyysisesti iso onkin. Käyn hirveän paljon keskusteluja pääni sisällä. On ajanjaksoja, että se on ihan mukavaa, mutta kyllä minua ahdistaa aika monesti se ajatuksen riento ja toisaalta taipumus märehtimiseen ja vatvomiseen. Jotkut ajatukset ovat sellaisia, ettei edes halua sanoa niitä ääneen, etteivät ne muuttuisi todeksi, ettei kukaan vahvistaisi niitä. Silloin haluaa vain katkaista virran ajatuksilta, keskittyä johonkin tekemiseen. Joskus sitä vaan haluaisi olla rauhassa itseltään.

    Minä tulkitsen tätä omaa tilaani niin, että lähestyessäni pikkuhiljaa neljääkymppiä, alan ihan kehityspsykologiasta tutun elämänkaariteoriankin mukaisesti kääntyä sisäänpäin pohtimaan omaa elämääni sisältäpäin, en niinkään ulkoisiin tekijöihin (työ, perhe, ystävyyssuhteet) peilaten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ahdistuskin kuulostaa vähäsen tutulta, vaikken tässä sen tyyppistä ajattelun paljoutta tarkoittanutkaan. En siis sellaista, joka niin sanotusti käy päälle. Minusta tuntuu, että semmoinen märehtiminen ei ole ollut kyllä pitkään aikaan osa minun elämääni - onneksi. No, joskus harvoin tottakai, ja saattaa silloin liittyä jopa enemmän johonkin väsymykseen tai muuhun vastaavaan. Ajatukset kiertävät kehää, kun pitäisi tajuta levätä. (Noin esimerkiksi.)

      Tällä hetkellä tuo ajattelun paljous, tai tunne siitä, on sitä, että olen alkanut ehkä miettiä vähän uudenlaisia asioita ja uudella tavalla. Tai uusvanhalla tavalla, sillä minusta tuntuu, että jotain samanlaista on myllertänyt joskus kauan sitten aiemminkin. Ennen kaikkea olen saanut uusia ideoita, tai alkanut ottaa tosissani semmoisia, jotka ovat tulleet mieleeni joskus aiemmin. Ja pohdin paljon sitä, miten ja mistä kenenkin elämä muodostuu, mitä mahdollisuuksia meillä on, mitä on onnellisuus, mitä on hyvä elämä... monenlaisia asioita. Niistä olisi kiva kirjoitella, mutta ne ovat vielä niin irrallisia ajatuksia, että en oikein saa johdonmukaista tekstiä aikaiseksi. Ainakaan vielä. Ainakaan uskoakseni.

      Tuo ajatuksesi kehityspsykologiasta ja sisäänpäin suuntautumisesta kuulostaa ihan loogiselta, vaikken kyllä olekaan kehityspsykologiaan millään tavalla perehtynyt. Toisaalta se voi olla lisäksi myös jotenkin elämänvaiheisiin liittyvää? Ei siis pelkästään suoraan ikään vaan johonkin elämänkaarelliseen puoleen. Tarkoitan sitä, että kun kuitenkin eri ihmisillä elämä voi heitellä niin, että ollaan eri hetkenä samantyyppisten asioiden äärellä. Tuli vain mieleeni, sillä itse koen, että olen pohtinut omaa elämääni sisältä päin tähän mennessä eniten nimenomaan varhaisteininä. Tai jopa vähän aiemmin. (Tottakai varmasti sen ikäisen kyvyin.) Sitten myöhemmin aloin olla ja elää vähän enemmän niin kuin muut, tässä ympäröivässä maailmassa. Tietyllä tavalla elämä pakotti asiat menemään noin. En ole aikoihin muistellut sitä aikaa, mutta nyt kun joitakin samoja asioita on noussut mieleen ja tietyllä tavalla on samanlainen tunnelma, tuntuu hassulta, että olen niin pienenä ollut tällaisten asioiden äärellä. Vähän hämentävää.

      Ihan mielenkiinnosta muuten kysyn, että silloin kun haluat katkaista virran ajatuksilta, auttaako neulominen vai pahentaako se jopa sitä? Sehän on kuitenkin melko mekaanista tekemistä eikä välttämättä vaadi juuri aivotyöskentelyä - ajatukset saattavat päästä valloilleen. Toisaalta joku vaativampi neule saattaa auttaa ja viedä keskittymisen. Miten sinulla on?

      Poista