perjantai 14. kesäkuuta 2013

Iisiä kynsitaidetta

Kuten uhkasin lupasin, kynsikuvia tulee nyt lisää. Olen nimittäin löytänyt sisäisen kynsitaiteilijani ja innostunut näpertelystä ihan tosissani. Pääni pursuaa hienoja kynsienkoristeluideoita, eikä minua lainkaan lannista se tosiseikka, että niin tarvittavia taitoja, materiaaleja kuin työvälineitäkin uupuu. Katsokaas kynsitarrat, (jotka juuri opin laittamaan suht siististi), ovat täällä nyt jo so last season. Pitää päästä suunnittelemaan itse!

No, jostain voi aina aloittaa. Minä loihdin kynsiini pistekuvion, joka ei ollut varsinaisesti kovin vaikea toteuttaa, mutta josta kuitenkin tuli mukavan taiteellinen olo.


Käytetyt sävyt:
Kure Bazaar Caicos
Kure Bazaar September


Tässä on muuten hyvä esimerkki väriparista, joka sinänsä ei puhuttele minua tällä hetkellä oikeastaan mitenkään, ei suuntaan eikä toiseen, mutta joka kuitenkin näyttää ihan kivalta. Jos minulla olisi käytössäni laaja värivalikoima, en luultavasti päätyisi tähän yhdistelmään ennen kuin liuta paljon kiinnostavampia yhdistelmiä olisi jo käytetty. Enkä välttämättä silloinkaan. Koska kierroksen voi aina aloittaa alusta.

Pidän näistä väreistä kummastakin erikseen paljon enemmän kuin niistä yhdessä. Joissakin tapauksissa lopputulos vain on vähemmän kuin osiensa summa, ja värien suhteen se pätee yhtä usein kuin päinvastainen ilmiö. Caicos ja September ovat molemmat ihan mielettömän kauniita värejä ja pääsevät oikeuksiinsa todella hyvin nimenomaan itsekseen. Mutta kuvioidut kynnet ovat vaihteeksi aika hauskaa katseltavaa. Ja on mukava tuntea olonsa luovaksi.


Ainoa ikävä puoli kynsien lakkaamisessa on kynsilakan haju. Vaikka Kure Bazaarin lakat eivät ole ihan yhtä katkuisia kuin mitä muistelen joidenkin muiden joskus kokeilemieni lakkojen olleen, tuntuu niistäkin aika tujut tuoksut tulevan. Väistämättä hiipii mieleen, onko näitä hajuja niin hirveän hyväksi hengitellä. Siis vaikka Kuren kynsilakat ovatkin keskimääräistä vähäkemikaalisempia.

En tiedä. Ensi kerralla lakkaan kynnet joka tapauksessa varmaan parvekkeella tai vähintäänkin ikkuna avoinna. Suojelen nirsoa nenääni.

8 kommenttia:

  1. Oi, mitä ysäriviboja mä sain näistä kuvista! Muistui mieleen omat kynsienlakkailut lukiosta, kun pojat innoissaan luuli että oon kovakin 22pistepirkko fani :) Ihan sattumalta oli pilkkuja yhteensä 22 :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, jaa, pitäisiköhän laskea omatkin pilkut? Jos näissäkin on joku yhtä suuri piilomerkitys. :D Tarkoituksellisesti en kyllä ole osannut olla niin nerokas, että olisin saanut jonkin symbolisen ajatuksen ujutettua mukaan.

      Poista
  2. Oi ei miten ihanat kynnet sä olet taas näperrellyt! Näitä lisää :)

    Minäkin taidan kaivaa kynsilakat esille kunhan saan lapset nukkumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja pistän kyllä lisääkuvia, jos onnistuneita kuvioita tulee vielä tehtyä. Ideoitahan tosiaan ainakin olisi.

      Kiva jos sait inspiraatiota omiin koristeluihin. Saitko kaivettua lakat esiin? :)

      Poista