torstai 6. kesäkuuta 2013

Kesäkissa ja villavuori


Tässä kesässä on kyllä jotain erinomaisen hämmentävää. Kevään suurin yllätys taisi olla, miten kesä vain alkoi.

Kesän tullen on oikeastaan aina tuntunut oudolta, että ovesta voi lähteä ulos tuosta vain, ihan ilman itsensä varustamista ja satoihin huiveihin kääriytymistä. Kengät vain jalkaan. Tai sitten ei niitäkään. Tänä kesänä tuo tunne on ollut vielä tavallistakin kummallisempi. Kun kaikki alkoi niin äkkiä.

Monilla ihmisillä on piintynyt käsitys siitä, että neulominen ei kuulu kesään. Ei toki tarvitse kuuluakaan, mutta minä ja ystäväni olemme aivan tyytyväisinä istuneet ulkosalla rupattelemassa, villaa ja silkkiä sylissämme. (Tosin sinä silkin neulojana vähän ihmettelin, miten villavuoren alle ei muka tukehdu.)

Juttelimme villatakkien istuvuudesta. Diplomaattinen sukulainen nousi ylös jonkin aikaa kuunneltuaan ja sanoi: "Tuo keskustelu on varmasti teistä mielenkiintoista, mutta minä menen sisälle."


Kummallista kun ei meidän jutut kiinnosta.

Eräs kesäkissa sentään jaksoi seuraamme hetken. Tai sitten oli vain helteestä niin väsynyt, että ei jaksanut mennä poiskaan.


Jopa niinkin väsynyt, että kerrankin sain jostakin kissasta räpsittyä useamman kuvan. Ja niinhän se menee, että jos kissasta saa otettua sen sata kuvaa, ehkä yksi tai kaksi saattavat onnistua.


Jostain syystä kissoilla ei ole minkäänlaista työmoraalia tai valokuvamallin ammattiylpeyttä. Ne eivät epäröi kääntää kameralle takamustaan. Siveellisyydestä ei kannata yrittää edes haaveilla.


Kesäkissa ei puhtaudestakaan paljon piittaa...

Minun neuleeni edistyi auringossa mukavasti. (Tai varjossa oikeastaan. En kaipaa auringonpistosta tai melanoomaa, niin että jos on vaara jumittaa johonkin, kuten neuleen kanssa yleensä on, ei sitä kannata tehdä suorassa auringon paahteessa.)


Kun esittelin keskeneräisen työni eräälle toiselle diplomaattiselle sukulaiselleni ja näytin mikä väri on tulossa ensimmäiselle kaveriksi, kysyi hän: "Onko sinulla muita vaihtoehtoja?" Hmm.. no ei ole. Kiitti, mummi.

Junassa minua kehuttiin siitä, miten on mukava nähdä nuoren ihmisen kädet työssä. Olin erittäin otettu siitä, että minua pidettiin nuorena. Kun ei kerta enää kysytä papereitakaan missään. (Alkoholin ostamisesta on mennyt maku. Melkein alkaa epäillä, kannattaako enää edes vaivautua.) 

Kyllähän tämä kesä on kivaa aikaa. Mutta olen silti sitä mieltä, että saisi vähän sataakin. Rankkasateissa on tunnelmaa. Erityisen paljon silloin, jos sellainen yllättää kesken pyöräilyn. Myönnän tosin nauttivani vähän vähäisemmästäkin määrästä sitä tunnelmaa.

4 kommenttia:

  1. Onpa ystävälläsi ihana hame/mekko! Ja mitä hän on neulomassa? Minimalistia?

    Minusta kesälläkin neulotaan. Itse ajattelin aloittaa hyvin ajankohtaisen ja tarpeellisen villapuseron neulomisen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuo hame on upea. Ja neule on sama joka minulla on ollut pitkään puikoilla, eli Sannalle suunnittelemani takki.

      Ja kyllä, villapusero voi olla hyvinkin tarpeellinen. Mistä sitä tietää, minkälaiset myrskyt sitä iskee, kannattaa varautua.

      Poista
  2. Kauniita kesäkuvia! Lauantaina sitä pääseekin KIP-päivän puitteissa harrastamaan puistoneulontaa hyvässä seurassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun uuden vuoden lupaus itselleni oli koittaa muistaa ottaa enemmän kuvia. Juuri tuommoisia päiviä elämän varrelta on ihan mukava ikuistaa ja katsella myöhemmin.

      Niin, lauantainan on tosiaan KIP-päivä. Harmi kun minä en taida oikein päästä kippailemaan. Tai vielä en ole ihan varma.

      Poista